perjantai 14. elokuuta 2015

Maratonin päivittyvä postaus | Loppufiilikset!

Taas olisi maratoonailun aika ja lukupino on suunniteltu valmiiksi.

Alun perin meinasin, että aloittaisin urakan huomisen puolella ja lukisin sunnuntaihin, mutta toisaalta sitten tuumasin että kun aikaa, virtaa ja fiilistä nyt riittää niin miksikäs en tänään jo aloittaisi. Ensin käyn vain hoitamassa juoksevat asiat ja sitten on koko ilta aikaa lukea.

Aloitan maratonini joskus klo 20.00-22.00 välillä (jatkaen urakkaa huomeniltaan asti), riippuen milloin olen saanut nämä pakolliset hommat hoidetuksi ja olen siinä pisteessä, että voin istua alas ja tarttua ensimmäiseen teokseen.

Tässä olisi lukupinoni:

Tiiliskiviä taas luvassa :D

Lukupinoni käsittää jälleen sekä suomen- että englanninkielisiä teoksia. Kaikki se valo jota emme näe on kesken ja noin kolmasosa siitä luettu. Potter-maratoni taasen on jo hyvässä vauhdissa ja kun tämä nelososa on sarjan suosikkini, toivon ehtiväni siihenkin. Luin Gillian Flynnin Gone Girlin joku viikko sitten ja meno oli sen verran sekopäistä, että kiinnostukseni kirjailijan muitakin teoksia kohtaan on nyt suuri. Olen kuullut vaikka sun minkälaista mielipidettä noista kirjoista ja odotan nyt kauhun ja mielenkiinnon sekaisella fiiliksellä, miten hulluksi ja pimeäksi touhu niissä menee. Goliath on Leviathan-trilogian päätösosa ja ai että sen haluaisin lukea heti. Kyseessä on huikean hyvä trilogia! I'll Meet You There on yksi näitä uusimpia hankintojani. Kirjaa eilen hieman silmäiltyäni kiinnostukseni heräsi kovasti ja päätin liittää sen maratoonailupinoon, jos vaikka siihenkin vielä ehdin.

Tässäpä ne suunnitelmani. Tämä postaus on siis päivittyvä postaus, eli kuulkaamme seuraavan kerran ensimmäisen virallisen maratonpäivityksen hengessä!

~ ~ ~ ~ ~
 
14.8.2015, klo 20:10 – Maraton alkaa!
Olen koko päivän rampannut paikasta toiseen ja noin tunti sitten tulin kotiin. Olen syönyt, keittänyt kahvit ja aika lailla valmis heittäytymään kirjojen lumottuun maailmaan. Aloitan Goliathista, koska haluan niin kovasti tietää, mitä viimeinen osa tuo tullessaan! Lisäksi haluan päästä nauramaan hetkelle, joka Alek tajuaa Dylanin olevankin Deryn :D

Klo 22:00 – Hyvin skulaa.
Goliath on niin hyvä! Olen oppinut rakastamaan hahmoja ja kerrontaa, puhumattakaan Keith Thompsonin upeasta taiteesta! Lisäksi kohta päästään siihen kauan odottamaani paljastukseen... Hykertelen jo itsekseni sitä hetkeä kun Alek saa tietää :D
Sivuja luettu: 117

Klo 23:40 – En voi lakata nauramasta.
Alek ja Deryn ovat niin loistavia etten kestä! En pääse yli siitä kuinka paljon heistä pidän! Tämä trilogia on uhkaavasti nousemassa suosikkien joukkoon. Lukeminen sujuu hyvin, vaikka alkaa vähän väsyttää. Meinasin, että menisin nukkumaan ihan ihmisten aikoihin ja heräisin huomenissa hyvissä ajoin, ihan vain unirytmin tasaamisen vuoksi. Aion jatkaa lukemista vielä jonkun aikaa, mutta en mitään all-nighteria aio tempaista.
Sivuja luettu: 206

15.8.2015, klo 1:25 – Good night Amsterdam.
Ei silmät enää tahdo pysyä auki, joten on aika painua pehkuihin. Huomenna jatketaan!
Sivuja luettu: 313

Klo 12:10 – Jäätävän vaikea herätä...
Hah, tarkotus oli nousta kymmeneltä mutta autuaasti nukuin herätyskellon ohi. No eipähän siinä, vahvaa kahvia vain tulemaan niin kyllä minä tästä saan itseni liikkeelle. Voisin lukea nyt jotain suomenkielistä vaihtelun nimissä.

Klo 14:35 – Kuuumaaa...
Oli vähän vaikea aloittaa lukeminen herättyä, mutta nyt pikku hiljaa taas alkaa luistaa. Meinaa olla vain niin kuuma, etten tiedä missä tai miten päin olisin. Luin vähän yli sata sivua Doerria, mutta nyt tuntuu siltä että pitää vaihtaa johonkin kevyempään. Päivisin minulla on vaikea keskittyä raskaisiin ja vakaviin kirjoihin. Potteria tai Demetriosta seuraavaksi.
Sivuja luettu: 445

Klo 18:10 – Lopunajan alkua.
Heather Demetrioksen I'll Meet You There osoittautui sen verran mielenkiintoiseksi, että luin yhdeltä istumalta puoliväliin. Aihe on kuitenkin aika raskas, joten tuntuu siltä että pitää taas vaihtaa kirjaa. Pari tuntia vielä aikaa lukea – jos sitä vaikka Potterilla vetäisi viimeisen silauksen.
Sivuja luettu: 651

Klo 20:20 – Maraton päättyy.
Nyt se on virallisesti ohi (tai oli jo kymmenen yli). Viimeinen tunti meinasi olla vähän vaikeampi, sillä meinasi päätä alkaa särkeä ja keskittyminen herpaantua. Mutta ehdin Liekehtivää pikaria vielä rapiat 150 sivua lukea.
Sivuja luettu: 807

~ ~ ~ ~ ~

Maratonini päättyi eilen klo 20:10. Luin 24 tunnista yhteensä ehkä sellaiset 10-11 tuntia, minkä koen olevan varsin hyvin kun meinasi olla päivällä niin kuuma että oli vaikea keskittyä ja koska olen yleisesti ottaen enemmän ilta- ja yölukija. Lukeminen sujui kuitenkin varsin hyvin ja sivumäärä ylitti reilusti kesäkuisen maratonin saldon.

Luettua:
Scott Westerfeld: Goliath (Leviathan, #3), 313 sivua
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, 132 sivua
Heather Demetrios: I'll Meet You There, 206 sivua
J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter, #4), 156 sivua

Yhteensä 807 sivua.

Yaaaay, hyvin meni, olen tyytyväinen. Seilasin teosten välillä sen verran paljon, että luulen jos olisin keskittynyt tyyliin vain kahteen teokseen olisin saanut ne kokonaan luetuksi. Vaihtelu kuitekin virkisti ja etenin hyvin valikoimissani teoksissa.

Maratonista jäi hyvä fiilis käteen. Tsemppiä vielä niille, jotka jatkavat!

14 kommenttia:

  1. Itse en Flynnin Gone Girlistä ja Dark Placesista oikein ollenkaan tykännyt, mutta Sharp Objects yllätti ihan positiivisesti. Sitä voin vähän suositellakin :)

    Kaikki se valo, jota emme näe on minulla vielä lukematta. Ehdin sitä jo aloitella, mutta sitten iski lukujumi taas ja kirja piti palautella kirjastoon. Ehkäpä vielä joskus tuokin tulee luettua.

    Hyvää lukumaratonia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gone Girl minulle hieman erikoinen lukukokemus, sillä se oli viihdyttävä, mutta en sitten kuitenkaan lumoutunut. Olen kuullut niin paljon eriäviä mielipiteitä noista kahdesta muusta, että odotan mielenkiinnolla mitä niistä pidän. Doerrin teoksesta olen tähän mennessä tykännyt, mutta odotan edelleen sitä wouuu-hetkeä, joka todella löisi ilmat pihalle. Lukemani perusteella sitä kuitenkin voin jo suositella :)

      Kiitos! :D

      Poista
  2. Kivan olonen pinkka! Kaikki se valo jota emme näe oli ehkä pienen pieni pettymys, mutta se johtunee ennemminkin järkyttävän suurista ennakko-odotuksista joita kirjalle kasasin. Liekehtivä pikari on jopa Potter asteikolla erityisen hyvä. Muita en olekkaan lukenut, mutta ainakin nuo Gillian Flynnin kirjat kiinostavat minua suuren hypetyksensä takia.

    Hyvää lukumaratonia ja toivon mukaan ehdit lukemaan mahdollisimman paljon!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä Kaikki se valo on ollut mukavaa luettavaa, mutta ihan vielä en ole sitä valaistusta teoksessa nähnyt. Olen pitänyt lukemastani, mutta en rakastanut. Toivottavasti kirja vielä ylittää itsensä, sillä olen odottanut sen lukemista niin kovasti etten haluaisi pettyä... Suosittelen ainakin Gone Girlin lukemaan, sillä kirja on niin hullu, etten edelleenkään ole varma pidinkö siitä vai en :D

      Kiitos! :)

      Poista
  3. Kaikki se valo... -kirja kiinnostaa myös minua, joten odottelen mielenkiinnolla mitä siitä tykkäät. Houkuttelevan lukupinon olet koonnut - intoa lukupuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä teos on ollut mukavaa luettavaa, mutta en ihan ole vielä lumoutunut. Toivon mukaan meno vielä siitä paranee. Kiitos! :)

      Poista
  4. Kaikki se valo on kaunis teos. Itse en vaan voinut lukea yhtä mittaa. Lyhyet kappaleet ja kirjailijan ehkä hieman liian kova yrittäminen hidastivat lukemista. Toivottavasti tykkäät siitä yhtä paljon kuin minä, sillä huolimatta pikkuvioista, tarina ja hahmot ovat todella mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on odotukset tähtitieteellisissä lukemissa ja toivon totisesti, että ne palkitaan. Tällä hetkellä lukukokemukseni on vahvat 4 tähteä. Pidän kovasti, mutta se wou-efekti ei ole vielä tapahtunut. Tosin olen vasta kolmanneksen lukenut, että onhan siinä vielä aikaa häikäistyä :)

      Poista
  5. Kahdella kielellä lukeminen voi hyvinkin olla viisas strategia, kaikki vaihtelu lienee paikallaan maratonin aikana. Hyvää lukuintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vähän meinasinkin. Vaikka luen pääasiassa kirjat englanniksi niin kyllä ne suomenkieliset teokset tuovat sellaista rentouttavaa fiilistä kun ei tarvitse niin tarkkaavainen kielen suhteen olla. Kiitos! :)

      Poista
  6. Tsemppiä maratonille! :) Kuuma kyllä meinaa olla, vähän liian tukalaa mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Päivällä oli niin tukahduttavaa taas, että meinasi olla vaikea keskittyä mihinkään. Maratonin vikat tunnit sään puolesta taas tuntuivat hyviltä.

      Poista
  7. Olen myös huomannut, että kovin vakava-aiheiset tai raskaat kirjat ovat maratonille vähän huonoja. Mietin jos seuraavaksi maratoonaisi sarjakuvilla, koska mielessä on monta sarjaa jotka haluaisin joskus lukea, enkä ole kuitenkaan niitä merkannut mihinkään ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli tosiaan aika hyvin esille tässä maratonin aikana. Seuraavalla kerralla pitää ottaa kevyempää luettavaa, kuten vaikka puhdasta huumoria tai draamaa tai vastaavaa :)

      Poista

Jaa mietteesi!