lauantai 28. helmikuuta 2015

Tammi-helmikuun kooste

Nyt on ensimmäisen koostepostauksen aika! Pidän siis aikaisemmin tekemäni lupauksen alkaa tehdä kahden kuukauden välein postauksen, jossa kerron lyhyesti, mitä olen lukenut, tehnyt ja vastaavaa – tiedättehän, kuulumisia.

Tammikuu oli minulle melkoisen vaikea lukukuukausi. Hyvin vuosi alkoi, mutta sitten tuli luettua John Boynen Kuudes mies, joka nakkasi minut todella syvään lukujumiin. Kirja suorastaan polki fiiliksiani mutaiseen pohjaan, sillä se iski minuun niin lujaa ja sydämeni särkyi täysin. Siitä kesti pari viikkoa ennen kuin sain seuraavan kirjan loppuun.

Tammikuussa vietin myös sekä blogin että omia synttäreitä. Tarinoiden syvyydet täytti kaksi vuotta ja minä hurjat kaksikymmentäyksi. Järjestin synttäreiden kunniaksi arvonnankin.

Tammikuussa luettua:

3 kirjaa / 966 sivua

Maailmanmatkaajien tuliainen + tähtipurkki
Sitten koitti helmikuu. Kun olin viimein päässyt lukujumista yli, sain taas uutta puhtia lukemiseen. Osallistuin myös ystävänpäivän lukumaratoniin, jonka aikana luin jotain yli 450 sivua. Esittelin helmikuussa myös uuden projektini, eli paperitähtien taittelun lukemieni kirjojen mukaan. Luin kuun aikana ensin viisi kirjaa, kunnes ihan kuun viimeisenä päivänä (tänään) luin vielä neljä keskeneräistä kirjaa loppuun. Tänään ehdin lukea yhtä paljon mitä maratoonin aikana, mikä yllätti sillä se ei ollut aikomukseni. Mutta olen iloinen, että nyt on neljä keskeneräistä kirjaa vähemmän!

Helmikuussa luettua:

9 kirjaa / 3094 sivua

Tammi-helmikuun saldo yhteen: 12 kirjaa / 4065 sivua!

Lukemani kirjat paperitähtinä.
Olen sinänsä ihan tyytyväinen tuohon määrään. Minulla on ollut paljon tekemistä näinä kahtena kuukautena ja kun nakkaa mukaan vielä kahden viikon lukujumin niin olen jopa yllättynyt, että ehdin edes tuon verran lukea. Seuraavatkin kuukaudet tulevat olemaan kiireisiä, joten saa nähdä miten paljon ennen kesää ehdin edes lukemaan. Kesällä taasen... Ajatuskin jo hykerryttää :D

Tein kuun aikana myös kaksi kirjaostospostausta, toisen tammikuussa ja toisen helmikuussa. Olen myös hieman tyhjennellyn omaa hyllyäni myymällä kaverille muutamia kirjoja sekä käynyt viemässä kirjaston kierrätyshyllyyn niitä myös. Toisaalta noita kirjoja on tullut kahden kuukauden aikana ainakin kaksinkertainen määrä takaisin, että eipä se hylly hirveästi tyhjentynyt. Mutta ei se mitään, täysi hylly hivelee silmiä!

Eipä kai minulla mitään muuta sanottavaa ole. Kuudesosa vuodesta 2015 on jo eletty ja olen edelleen ihan hämilläni, että kahdeksalta aamulla on ulkona valoisaa. Talvi meni aivan älyttömän nopeasti ohi! Nyt sitten vain kevättä ja kesää odottelemaan.

Kuinka teillä muilla sujui lukeminen tammi-helmikuussa? Ehditkö lukea paljon vai veikö kiireet ja muu tekeminen enemmän aikaa?

torstai 26. helmikuuta 2015

Kirjashoppailua helmikuun ajalta

Maanantai oli loistava päivä aamusta iltaan. Aloitin viimeisen työviikon, kävin elokuvissa ja kirjakaupassa. Shoppailureissun jälkeen liukastelin vielä isäni luokse kahville enkä edes kaatunut kertaakaan paria lähellä piti -tilannetta lukuun ottamatta. Kotona minua vastaan tuli eräs pieni hellyydenkipeä karvapallero, joka seurasi kehräten ja naukuen minua koko loppuillan vielä nukkuenkin kyljessäni kiinni. Loistava päivä siis kaiken kaikkiaan!

Olin odottanut The Imitation Gamen ilmestymistä koko syksyn ja nyt vihdoin maanantaina pääsin sen katsomaan. Olin seurassa me, myself and I, koska ketään kaveria ei kiinnostanut lähteä katsomaan elämäkerrallista tarinaa miehestä, Alan Turingista, joka oli suuressa roolissa ratkaisemassa toisen maailmansodan aikaan natsien Enigma-salauslaitteen koodijärjestelmää.

Aivan mahtava elokuva. Yksinkertaisesti upea. Istuin koko elokuvan ajan täysin liikkumatta ja uppoutuneena tarinaan. Jos mietitte, minkä elokuvan menisitte seuraavaksi katsomaan, valitkaa The Imitation Game. Ehdottomasti näkemisen arvoinen, mikäli yhtään kiinnostaa toinen maailmansota, Enigma, Alan Turingin elämä tai ylipäätään erittäin hienosti toteutetti draama. Minulta elokuva saa täydet viisi tähteä.

Seuraavaksi suuntasin Suomalaiseen kirjakauppaan ja kävelin ulos mukanani kassillinen kirjoja. Kävin paikan päällä koska sain kymmenen euron alekupongin viime vuonna kertyneistä ostoksista. Alun perin suunnittelin, että säästän sen toukokuussa ilmestyvään Anthony Doerrin kirjaan Kaikki se valo jota emme näe (käännös on niin tönkkö...), mutta koska kuponki vanheni jo maaliskuun lopussa, päätin käyttää sen samantien.

Oikeasti en edes muista milloin viimeksi olen ostanut noin monta suomenkielistä kirjaa ja vieläpä ihan kirjakaupasta. Molemmissa tapauksissa kirjat ovat niin kalliita, että hommailen ne mieluummin englanniksi nettikirjakaupoista. Mutta tällä kertaa olin yhtä kirjaa sekä viikontakaista nettitilausta menossa hakemaan, kun silmiini osui komea kirjapino punaisin alelappusin, veti se minua puoleensa magneetin lailla. Kaivelin siitä läjästä muutaman mieluisan mukaani.


Helmikuun saalis koko komeudessaan!

Historiaa ja murhamysteeriä:


Matka mysteerien maailmaan: Historian arvoitukset
Olen todella halunnut tämän kirjan jo useamman kuukauden. Tällaisia tietokirjoja on niin mielenkiintoista lukea ja hankkisin näitä mielelläni lisääkin, mutta valitettavasti nämä ovat normaalisti todella kalliita. Käytin tähän sen kympin alennuskupongin, joten sain kirjan puolella normaalista, eli hintaan 9,90. Olen mielissäni, että nyt vihdoin tämän hankin!

Robert Galbraith: Käen kutsu
Robert Galbraith AKA you-know-who. En ole lukenut Rowlingilta mitään muuta kuin Harry Potterit (luonnollisesti) ja niinkin paljon kuin Pottereita rakastankin, en ole nostanut sormeakaan yrittääkseni lukea häneltä mitään muuta. Paikka vapaana löytyy kyllä hyllystäni (ostin sen viime kesänä vitosella kirjakaupan alennuksesta mökillä ollessani), mutta en ole edes yrittänyt sitä vielä lukea. Käen kutsu vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta dekkarilta, joten toivottavasti lähiaikoina tähänkin ehdin.

Madeline Miller: Akhilleen laulu
Antiikki on historian ajanjaksoista yksi suosikeistani ja aivan erityisesti minua kiinnostaa Troijan sota. Colleen McCulloughin Troijan laulu on edelleen yksi lempikirjani ja Homeroksen Iliaan lukeminenkin lukion ykkösellä oli kyllä sen työn arvoista. Joten Madeline Millerin Akhilleen laulu olikin siis oikein sopiva lisä tähän jatkeeksi.

Jukka M. Heikkilä: Augustinuksen kisat
Sama syy kuin ylempänä, mutta tällä kertaa olemme Roomassa gladiaattorien aikaan. On mielenkiintoista nähdä, miten suomalainen kirjailija käsittelee tuon aiheen. Lisäksi kansi on minun silmääni jotenkin niin huvittavan ja typerän näköinen, etten osannut jättää sitä jälkeenkään.

~ ~ ~ ~ ~

Kolme kirjaa viidellätoista eurolla + pari randomia:


Cecilia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa
Tämän tarjouksen kirjat tein edellisviikolla netin kautta ja päätin kerrankin valita jotain erilaista tavalliseen. Cecilia Ahern ei ole koskaan kiinnostanut minua, mutta tällä kertaa ajattelin repäistä, koska miksipäs ei. Olen kuullut, että Ahernin kirjat vaativat nenäliinapakettia käden ulottuvilla, joten on jännä nähdä mitä mieltä tästäkin olen.

Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä
Japanilainen kulttuuri on mielenkiintoinen ja kauhuelokuvat aivan huippuja (Ringu!). Oikeasti vannon että aasialaiset tekevät parasta kauhua ikinä! Olisin alun perin halunnut Kiinan kadonneet tyttäret, mutta se oli ehtinyt loppumaan varastosta. Päätin kuitenkin pidättäytyä päätöksessä hankkia jotain muutakin kuin fiktiota ja arvoin Lauri Törnin elämäkerran sekä tämän kirjan väliltä päätyen lopulta tähän. Törnin elämäkerran voin lainata joskus vaikka sitten äidiltäni.

George Orwell: Vuonna 1984
Minua melkein hävettää, etten edelleenkään ole Orwellia lukeanut, joten eiköhän se ole viimeinkin aika korjata tämä ammottava aukko sekä kirjallisessa että dystopisessa sivistyksessä. Olen täysin vakuuttunut, että Vuonna 1984 tulee järistelemään pientä mieltäni joten innolla ja mielenkiinnolla kirjan lukemista odotan!

Alexandre Dumas: The Count of Monte Cristo
Jee, lisää klassikoita (vaikka tänä vuonna en vielä ensimmäistäkään ole niistä aikomistani lukenut)! Kirja on kuitenkin samaa sarjaa mitä Kreikasta ostamani kappaleet sekä uusi kiva lisäys Dumas'n ”kokoelmaani”. Hintaa kirjalla oli 3,95.

Lisa Genova: Edelleen Alice
Tämä kirja vaikuttaa niin hienolta ja koskettavalta ja elokuvakin ehdottomasti näkemisen arvoiselta. En ole ennen lukenut alzheimerintautia käsitteleviä kirjoja, joten kerta se on ensimmäinenkin. Tämä polttelee koko pinosta kaikkein eniten, joten tartun tähän varmaan seuraavaksi saatuani ensin loppuun pari keskeneräistä. Tämä piti ihan erikseen vielä keskiviikkona hakea, sillä katumus iski jätettyäni sen maanantaina hyllyyn enkä saanut kirjaa ollenkaan mielestäni. Edelleen Alicen sain ilmaiseksi pokkaripassin täytyttyä.

~ ~ ~ ~ ~

Adlibriksestä kuun alussa hankittua:


Courtney Summers: This Is Not a Test (This Is Not a Test, #1)
Tämä kirja on jäänyt muutaman vuoden takaa mieleeni eräästä arvostelusta, missä tätä kuvaillaan aivan erityisen hyväksi zombikirjaksi. Kyseessä on kuulemma apokalypsiä enemmän tutkimusmatkasta ihmisyyteen (mitä tämä lie tarkoittaakaan), mikä kyllä kuulostaa sanottuna hyvältä. Zombit ovat ehkä vähiten kiinnostavia kauhuhahmoja, koska ainakin kaikki elokuvat tuntuvat toistavan samaa kaavaa ja veri ja suolenpätkät menettävät hohtonsa hyvin nopeasti. The Walking Dead on tosin poikkeus tässä laumassa. Aivan loistava sarja.

Sarah J. Maas: Crown of Midnight (Throne of Glass, #2)
Minun ja Throne of Glassin yhteinen polku ei ollutkaan ihan niin sulava mitä odotin, mutta minulla on kuitenkin paljon uskoa jatko-osien suhteen. Eihän se kaikki hypetys nimittäin voi olla tyhjästä tullut, eihän? Sanoin, että tarina muuttuu ensimmäisen osan jälkeen ihan varmasti paljon omaperäisemmäksi ja sitä myös odotan.

Morgan Matson: Second Chance Summer
Jotain jotain isä sairastunut jotain jotain kesä lapsuudenmaisemissa jotain jotain kasvutarina höystettynä parisuhde- sekä ystävyyssuhdedraamalla. Morgan Matson on tällä hetkellä kovassa nosteessa Since You've Been Gone -kirjallaan ja muun muassa BookTubessa siitä ollaan kovasti puhuttu ja kehuttu. Minä meinasin kuitenkin tutustua kirjailijan tuotantoon aloittamalla tästä kirjasta, onhan sillä nimittäin todella sievä värimaailmakin kannessa.

~ ~ ~ ~ ~

Tässä oli siis hankintani kokonaisuudessaan. Koko läjään meni about neljäkymppiä, minkä katson olevan yllättävän vähän ottaen huomioon kirjojen määrän (12 kpl!). Helmikuu on ollut todella antoista kirjakuu alennusten ansiosta!

Tein myös hieman remonttia omassa hyllyssäni ja karsin pois sellaisia kirjoja, joita en halua pitää. Myin muutaman kaverille ja kävin dumppaamassa pari ”turhaketta” kirjaston kierrätyshyllyyn ilahduttamaan seuraavaa löytäjää. Minulta löytyy vielä kuitenkin aika paljon sellaisia kirjoja, joista en tiedä mitä niiden kanssa teen. Pitää tässä kevään aikana kaavailla jotain niiden suhteen.

Mitenkäs teillä muilla? Onko tullut shoppailtua kirjakauppojen puolella?

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lies We Tell Ourselves - Robin Talley

Nimi: Lies We Tell Ourselves
Kirjailija: Robin Talley
Kustantaja: Harlequin Teen
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 368 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★
36. A book set in high school

Juonikuvaus: In 1959 Virginia, the lives of two girls on opposite sides of the battle for civil rights will be changed forever.
      Sarah Dunbar is one of the first black students to attend the previously all-white Jefferson High School. An honors student at her old school, she is put into remedial classes, spit on and tormented daily.
      Linda Hairston is the daughter of one of the town's most vocal opponents of school integration. She has been taught all her life that the races should be kept ”separate but equal.”
      Forced to work together on a school project, Sarah and Linda must confront harsh truths about race, power and how they really feel about one another.
      Boldly realistic and emotionally compelling, Lies We Tell Ourselves is a brave and stunning novel about finding truth amid the lies, and finding your voice even when others are determined to silence it.

Ajatukseni: Aina joskus sitä on todella väärässä kirjojen suhteen – tyyliin kun odotat rakastavasi kirjaa niin sitten se ei olekaan yhtään mieleen tai päin vastoin. Ja sitten sitä on joskus todella oikeassa. Minä tiesin, että tulisin rakastamaan tätä kirjaa jo ennen kuin se ilmestyi ja olin täysin oikeassa. Lies We Tell Ourselves oli niin vaikuttava ja koskettava, että se iskee armottomasti suoraan tunteisiin.

On vuosi 1959 ja Virginiassa on viimein mennyt läpi integraatiolaki, joka aukaisee valkoihoisten koulut ensimmäisille mustille oppilaille. Sarah Dunbar on yksi noista kymmenestä mustasta oppilaasta, jotka siirtyvät opiskelemaan Jefferson High Schooliin valkoisten keskelle. Joka päivä he saavat kuulla törkeitä solvauksia ja he joutuvat kiusanteon ja väkivallan kohteeksi eivätkä edes opettajat näytä kovinkaan halukkailta puuttumaan asiaan.

Mutta voimakastahtoinen Sarah päättää esimerkillisesti selviytyä tuosta vuodesta, kunnes hän tapaa Linda Hairstonin ja joutuu huomaamaan olevansa todella pulassa. Linda on pahin kaikista valkoisista, sillä hän tietää, mitä tekee, hän tietää oikean ja väärän, mutta ei toimi toisin. Ja silti Sarah huomaa alkavansa tuntea jotain Lindaa kohtaan. Nämä kaksi teinityttöä joutuvat kamppailemaan tunteidensa kanssa kaiken tuon kaaoksen keskellä, jossa erilaisuutta ei hyväksytä missään tapauksessa.

Aion pitää tämän kirjoituksen mahdollisimman lyhyenä. Minulla olisi niin paljon sanottava kaikista tämän kirjan käsittelemistä asioista, että tekstiä tulisi romaanin verran. Sitä tuskin kukaan jaksaisi lukea, joten on parempi, etten lähde liian syvällisesti asiaa lataamaan.

Lies We Tell Ourselves kertoo kahden täysin erilaisen, mutta myös hyvin samanlaisen teinitytön tarinan vuoden 1959 integraation pyörteissä, jolloin rasismi on erittäin elossa ja voimissaan. Lisäksi tämä kirja käsittelee seksuaalivähemmistössä olemista tuohon aikaan, jolloin kaikki erilainen oli ehdottoman kiellettyä ja hirvittävää.

Pääsemme näkemään tämän tarinan sekä Sarahin että Lindan näkökulmista. Ensimmäiset sata sivua kerrotaan Sarahin silmin ja sen osion lukeminen oli ahdistavaa, vaikeaa ja surullista. Sarah joutuu kuulemaan niin törkeitä solvauksia ja kokemaan niin pikkumaista, vastenmielistä ja ilkeämielistä kiusantekoa ja väkivaltaa, että sitä oli todella vaikea lukea. Jopa opettajat antoivat sen tapahtua, yhtä heistä lukuun ottamatta.

Ihailen Sarahia hänen kyvystään pidätellä itseään vastaamasta siihen törkyyn, sillä hänen tilanteessaan minä tuskin olisin voinut pysytellä hiljaa. Jo pelkästään lukeminen sai minut haluamaan kurottamaan tarinaan ja kuristaa jonkun niistä törkyturvista. Sarah toteaa olevan sääntö, etteivät mustat saaneet puhua vastaan valkoisille, sillä heitä rangaistaisiin jo pelkästään väärään suuntaan hengittämisestä. Inhottaa niin paljon ajatella, mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan päästäkseen edes jollain tavalla tasa-arvoiseen asemaan valkoisten kanssa. Ja edelleen, yhä edelleen, rasismi kukoistaa osan ihmisten mielissä...

Niinkin paljon kuin Sarahista pidinkin, viihdyin vielä enemmän Lindan pään sisällä. Linda on tarinan alussa aivan kamala ihminen, rasisti ja todella ilkeämielinen, mutta se ei tavallaan ole edes hänen vikansa, vaan yhteiskunnan, joka on pakottanut aina niitä arvoja ihmisille eikä toisinajattelua ole koskaan opetettu. Kun pääsemme tutustumaan Lindaan paremmin pääsemme huomaamaan miten paljon hän kehittyy. Hän on elämänsä aikana kasvattanut ympärilleen niin monta valheen kerrosta, että pikku hiljaa alkasessaan karsimaan niitä pois, muuttuu Linda aina vain enemmän herkäksi ja jotenkin, kaikesta aiemmasta huolimatta, melkein rakastettavaksi hahmoksi. Hän karistaa yltään valheita yksi toisensa jälkeen ja lopulta hän on täysin paljas, oma itsensä ja todella haavoittuvainen, mutta urhea. Tämä kehitys tekee hänestä todella mielenkiintoisen hahmon.

Tämä kirja käsittelee myös LGBT:tä ja tällä kertaa keskiössä on tyttöpari. Sarah ja Linda ovat aina tienneet olevansa jollain tapaa erilaisia, mitä kaikki muut ikäisensä. He ovat kuitenkin onnistuneet sulkemaan pois nuo tunteet, mutta tavatessaan toisensa eivät he pysty enää kieltämään itseltään, miten hyvältä kädestä pitäminen tai toisen koskettaminen tuntuu. Sarah ja Linda kulkevat todella pitkän matkan ennen kuin he pystyvät käymään edes keskustelun riitelemättä. Heidän välillään on aluksi ammottava kuilu, mutta joka alkaa hitaasti kuroutumaan umpeen ja jättää heidät lopulta päättämään omista elämistään.

Lies We Tell Ourselves on todella mieleenpainuva lukukokemus, jota suosittelen jokaiselle. Tämä kirja on todella upea ja Robin Talley on tehnyt todella paljon taustatutkimusta tarinaansa varten. Lopputulos on rohkea, koskettava, aidon rehellinen ja kerta kaikkiaan, läpikotaisin upea teos.

Jos saatte koskaan tilaisuuden, lukekaa tämä. Se on ehdottomasti sen arvoista. Ja vaikka ensimmäiset sata sivua ovatkin niin vaikeita, tarina muuttuu niin koukuttavaksi, ettei sitä voi sen jälkeen laskea käsistä. Ehdottomasti suosittelen tätä!

Lukunäyte: LIE #3, I don't care what they think of me, sivut 42-43
The girl is right in my face. Her bright blue eues are narrowed and fixed on mine. I can't let her know she's getting to me. I try to edge around her but she blocks my way with her purse. Its just as fashionable as the rest of her – a cloth bag with round wooden handles covered in the same plaid fabric as her skirt.
      There's something about the way this girl talks. Something about the look in her eyes.
      She makes me angrier than the others do.
      She's not like the girl who screamed at me in the parking lot or the one who spat on me in the hall. This girl doesn't do that sort of thing. She works quietly. Efficiently. Ruthlessly.
      I just wish she weren't so pretty. That lovely face sets off a fire inside me that isn't ever supposed to burn.
      She frightens me. But she makes me want to stop being polite.
      I shouldn't say anything to her. It's against the rules, and the rules are there for a reason.
      It only happens because I can't stop myself.

After the End - Amy Plum

Nimi: After the End
Trilogia/sarja: After the End, #1
Kirjailija: Amy Plum
Kustantaja: HarperTeen
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 322 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆


Juonikuvaus: ”I have no idea what is truth and what is fiction. I'm all I've got now. I can't trust anyone.”
      World War III has left the world ravaged by nuclear radiation. A lucky few escaped to the Alaskan wilderness. They've survived for the last thirty years by living off the land, being one with nature, and hiding from whoever else might still be out there.
      At least, this is what Juneau has been told her entire life.
      When Juneau returns from a hunting trip to discover that everyone in her clan has vanished, she sets off to find them. Leaving the boundaries of their land for the very first time, she learns something horrifying: There never was a war. Cities were never destroyed. The world is intact. Everything was a lie.
      Now Juneau is adrift in a modern-day world she never knew existed. But while she's trying to find a way to rescue her friends and family, someone else is looking for her. Someone who knows the extraordinary truth about the secrets of her past.


Ajatukseni: After the End oli viime kesän yksi innokkaimmin odottamiani kirjoja, mutta jostain syystä luin sen vasta nyt. Hmm, outoa. Kirja veti minua heti puoleensa, aina juonikuvausta ja kantta myöten, mutta vasta nyt sen luin... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Juneau on 17-vuotias nuori, joka on syntynyt ja kasvanut Alaskan Denalin erämailla pienessä kylässä, jonka vanhimmat asukkaat ovat selviytyjiä 1980-luvun kolmannen maailmansodan ydinaseiden tuhosta. Kyläläiset uskovat, että muu maailma on tuhoutunut, ympäristö myrkyttynyt ja ettei eloonjääneitä ole kuin harvassa, joten heidän tulee pysytellä omillaan, turvallisilla mailla. Eräänä päivänä Juneau havaitsee taivaalla lentävän koneen, joka lähestyy uhkaavasti kylää. Palatessaan hän kohtaa painajaismaisen näyn: paikka on tuhottu, ihmiset kaapattu ja hänen isänsä käskyn paeta. Juneau lähtee pelkoa ja maailmaa uhmaten etsimään perhettään ja kohtaa mäen takana mitä järkyttävimmän todellisuuden: kaupungin täynnä ihmisiä. Kolmatta maailmansotaa ei koskaan tapahtunut.


Miles on ongelmallinen nuori ja rikkaan perheen vesa, joka tekee typeriä asioita tietämättä oikein itsekään miksi ja on luisunut lukemattomien tempaustensa jälkeen isänsä huonoihin kirjoihin. Hän sattuu vahingossa kuulemaan raivostuneen isänsä puhumassa puhelimeen ja käskemään jotakuta etsimään pitkätukkaisen alaskalaisen teinitytön, joka on jostain syystä todella tärkeä. Miles päättää päästä taas isänsä suosioon etsimällä tuon tytön ja toimittalla hänet omakohtaisesti isälleen. Mutta kun Miles lopulta löytää itsensä Juneaun seurasta, saa tuo omituinen tyttö hänen koko maailmansa kääntymään päälaelleen.


Amy Plum on noussut suhteellisen tunnetuksi hänen Revenants-trilogiallaan, mutta tuosta trilogiasta en ole koskaan ollut järin kiinnostunut. After the End ei pettänyt kuitenkaan ollenkaan odotuksiani ja nyt voin hyvinkin vakavasti tuota aikaisempaa trilogiaa harkita. Itse asiassa minulla on jo ensimmäinen osa e-kirjana, joten eipä siihen lukemiseen asti olisikaan enää edes pitkä matka.


Juneau oli todella mahtava päähenkilö ja hänen matkaansa Alaskan Denalin takapajulasta takaisin siviilisaation pariin oli hupaisaa seurattavaa. Juneausta oli tarkoitus tulla kylänsä seuraaja tietäjä, joka on yhteyksissä Äiti maan tyyppiseen voimaan, Yaraan. Hän osaa ”kytkeä” mielensä eläimiin ja nähdä niiden muistoja ja kommunikoida niiden kanssa, käyttää ihmisiä oraakkeleinaan, jotka kertovat hänelle epämääräisiä ennustuksia tulevasta sekä lukea luonnonelementtejä nähdäkseen välähdyksiä ympäristöstä muiden ihmisten silmin.


Juneau on oppinut elämään luonnossa, selviytymään vaikka minkälaisissa olosuhteissa ja metsästämään oman ruokansa, mutta kaikista taidoistaan huolimatta hän on sosiaalisissa tilanteissa erittäin tottumaton, varsinkin kun ei koskaan ajatellut tarvitsevansa osata sellaisia taitoja, sillä hänen tietojensa mukaan maailma on aika lailla tuhounut. Hänen kanssakäymisensä Milesin kanssa, jolla on peukalo keskellä kämmentä jo pelkästään teltan pystyttämiseen liittyvissä asioissa, oli niin viihdyttävää, etten voinut pidätellä leveää hymyä edes kaupan kassajonossa. Sain kummastuneita katseita, mutta mitä väliä, hyvä kirja kesken!


Miles kehittyi todella paljon tarinan aikana ja päädyin pitämään hänestä aivan valtavasti. Hän lähtee etsimään Juneaua täysin itsekeskeisin syin: hän on ryssinyt koulunsa viimeisen kerran ja hänen tuleva Yale-paikkansa on vaarassa eikä hänen isänsä enää jaksa sitä temppuilua. Haluten saada isänsä uskon takaisin, Miles päättää toimittaa kovasti etsityn Juneaun hänelle, mutta mitä enemmän viettää aikaa tuon kummallisen eläimille ja leirinuoriolle puhuvan, erämailla kasvaneen, perhettään etsivän tytön kanssa, joutuu hän huomaamaan ajatusmaailmansa muuttuvan. Minulla oli niin hauskaa heidän seurassaan, sillä heidän suhteensa ei ole lähimaillakaan instalovea, mikä oli aivan mahtavaa.


Juneaun matka oli hyvin uskottavasti kirjoitettu sekä miellyttävällä tavalla tasapainoitettu. Plum ei kiirehtinyt Juneaun tutustumisessa nykymaailmaan tai vaikeuksien kuvailussa, kun hän joutuu totuttelemaan ja oppimaan kokonaan tuohon maailmaan, johon hän on tutustunut vain tietosanakirjojen kautta ja jonka hän aina kuvitteli olevan täysin tuhoutunut. Juneaun hämmennys, pelko ja oppimishalu tuntuivat aidoilta ja ne tekivät Juneausta realistisen, haavoittuvan ja vahvan hahmon, jota todella kannusti.


Minua huvittaa ajatus, miten realistinen tällainen asetelma voisi olla. Pieni ryhmä ihmisiä karkaavat erämaille ja heille uskotellaan jotain kamalaa tapahtuneen ulkomaailmassa ja tästä syystä heidän täytyy pysytellä pienellä alueella, erossa muusta maailmasta. Esimerkkejä tällaisista pienistä yhteisöistä löytyy tosielämässä, joten kolmatta maailmansotaa pakoon lähteneet, Denalin erämaille paenneet ihmiset eivät ole edes kovinkaan kaukaa haettua. Plum kehitti tarinalleen todella mielenkiintoiset lähtökohdat.


Mitään merkittävää miinusta ei tarinasta löytynyt, mutta ainoastaan itsestäni tuumailin, miten yksi asia Juneaun uskomassa maailmassa häikkäsi hieman. Jos nyt oletetaan, että kolmas maailmansota syttyisi ja niitä ydinkärkiä ammuttaisiin, eipä siinä kovinkaan moni enää elossa olisi. Kuvitelkaa monta tuhatta Nagasakia ja Hiroshimaa. Mikäli totaalisesta ydinsodasta joku sankari selviytyisi, tulisi seuraavaksi niin massiivinen ja laajamittainen ydinlaskeuma, että kuvittelisin ainoan turvapaikan löytyvän maan alta jostain bunkkerista. Tämän kaiken lisäksi olisi tietysti ydintalvi, joka käytännössä katsoen tuhoaisi lopunkin, myös agrikulttuurin. Tiedättehän, aurinko ei vuosiin pääse läpäisemään savu-, pöly-, etc.-kerrosta ilmakehässä, ei kasvit pääse yhteyttämään ja niin edelleen. Alkaisi siinä vaiheessa varmaan viimeisiltäkin eloonjääneiden rippeillä kuumotella. Mutta torakat selviävät aina.


Mutta tuolla ei ollut edes merkitystä itse tarinan kannalta. Pelkkää omaa mietiskelyäni, miksi tavallaan Juneaun uskona ydintuho ei ehkä ihan täysin uskottavalta tuntunut.


Taas jaarittelin loputtomiin :D Lyhyestä virsi kaunis: After the End oli todella viihdyttävä kirja, jonka läpi lentää hetkessä ja joka onnistuu viehättävällä huumorilla naurattamaan ja rakastuttamaan hahmoihin. Pidin kirjasta todella paljon. Lisäksi kirja päättyi niin ilkeään cliffhangeriin, että jatko-osa on pakko lukea. Oikeasti, kuka päättää kirjan tuollaiseen kohtaan!? Täysin sydämentöntä...


Suosittelen tätä kirjaa erittäin mielelläni!


Lukunäyte: Chapter 3, sivut 14-15
Tools and weapons are scattered around the ground. The clothes drying on the line have all been blown to the mouth of the woods and are hanging in the trees, flapping around like flags. Baskets are overturned, grain and beans spilled over the hard-packed ground. The sides of the two closest yurts have been ripped from their posts, and the canvases are snapping back and forth in the breeze. It looks like a great wind has passed through.
      Beckett and Neruda begin to growl, the fur on their backs bristling. I unclip them and they race for our yurt. They disappear through the flaps and are back out a second later, puffing and barking frantically. As they begin sniffing around the empty camp, I plunge through our entrance to see my father's desk knocked upside down and his books and papers scattered over the floor.
      He's gone. My heart stops, and then as I look down at the ground it slams hard against my ribs, forcing a cry from my throat. In the soft dirt floor, in my father's careful block lettering, is written: JUNEAU, RUN!

After the End –sarja
After the End (2014)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

The Ghosts of Heaven - Marcus Sedgwick

Nimi: The Ghosts of Heaven
Kirjailija: Marcus Sedgwick
Kustantaja: Roaring Brook Press
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 360 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: A bold, genre-bending epic that chronicles madness, obsession, and creation, from the Paleolithic era through the Witch Hunts and into the space-bound future.
      Four linked stories boldly chronicle madness, obsession, and creation through the ages. Beginning with the cave-drawings of a young girl on the brink of creating the earliest form of writing, Sedgwick traverses history, plunging into the seventeenth century witch hunts and a 1920s insane asylum where a mad poet's obsession with spirals seems to be about to unhinge the world of the doctor trying to save him. Sedgwick moves beyond the boundaries of historical fiction and into the future in the book's final section, set upon a spaceship voyaging to settle another world for the first time. Merging Sedgwick's gift for suspense with science- and historical-fiction, Ghosts of Heaven is a tale is worthy of intense obsession.

Ajatukseni: Aivan ensimmäiseksi, ennen kuin sanon mitään muuta, minun on pakko ylistää tämän kirjan kantta. Se on aivan UPEA! Siis oikeasti! Voi miten hieno kansi voi kirjalla olla. Myönnän, että kansi oli se ainoa syy, miksi tästä ylipäätään kiinnostuin ja hankin hyllyyni.

The Ghosts of Heaven on palkitun brittiläisen kirjailijan Marcus Sedgwickin kirjoittama teos, jossa nivotuu yhteen neljä tarinaa aina kivikaudelta keskiajan noitavainoihin ja 1920-luvun amerikkalaisesta mielisairaalasta tulevaisuuden avaruusalukseen matkalla kohti uutta planeettaa. Jokaisessa tarinassa toistuu sama kuvio, jonka merkitys on aina muuta kuin pinnalta voisi kuvitella; spiraali, oli se sitten etanan kuoressa tai olipa portaikko sen muotoinen, kuvion voi lyötää kautta historian aikakausien ja tuo kuvio yhdistää tämän kirjan neljä tarinaa toisiinsa saumattomasti.

Arvioin ensin jokaisen tarinan erikseen ja puhun sitten lukukokemuksestani kokonaisuudessaan.

Whispers in the Dark: 1 tähti...
Ensimmäinen tarina sijoittuu kivikauteen ja sen keskiössä on tyttö, joka toivoo pääsevänsä maalaamaan kätensä mystisen luolan seinään ja herättävänsä näin taikuuden. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä jättää tytön yksin kamppailemaan selviytymisestä ja etsimään tilaisuutta taikuuden herättämiseen.

Ihan suoraan sanottuna en ollut ollenkaan vakuuttunut tuosta ensimmäisestä osasta. Vapaamittainen, runomainen teksti ei ole oikein minun mieleeni ja ihan rehellisesti sanottuna melkein jo kaduin kirjan aloittamista. Tunnustan, että mielessä kävi yhden lyhyen hetken ajan kirjan kesken jättäminen ja se kertoo minun kohdallani jo melkoisen onnettomasta menestyksestä, koska minä jätän kirjoja todella harvoin kesken.

Mutta päätin kuitenkin jatkaa, koska kansi oli lumonnut minut täysin ja minä en ihan aikuisten oikeasti tykkää tai halua jättää kirjoja kesken.

The Witch in the Water: 5 tähteä!
Tarina sijoittuu keskiaikaiseen pieneen englantilaiseen kylään, jossa nuoren Anna-tytön äiti on juuri kuollut. Samaan aikaan kylään saapuu isä Encrove, pappi, joka päättää laittaa kylän henkisesti ja spirituaalisesti uuteen uskoon. Hän aikoo puhdistaa kylän vääräuskoisista ja kiinnittää huomionsa Annaan. Hyvin katkera suru, mustasukkaisuus ja saavuttamaton rakkaus kylässä päästävät ilmoille hyvin vaarallisia sanoja noituudesta eikä mene kauan ennen kuin kaikki todisteet alkavat puhua Annaa vastaan.

Tämä osui ja upposi! Muutaman sivun jälkeen tarina vei todella mennessään. Annan tarina oli koskettava ja surullinen ja hänen hahmonsa tuli todella lähelle lukijaa. Tunnelma oli todella ahdistava ja erittäin onnistunut. Noitavainot ovat todella synkkä ajanjakso historiassamme ja noissa oikeudenkäynneissä ei syytetylle oikeasti edes annettu mahdollisuutta puolustautua. Syyttömyyden todistaminen oli täysin mahdotonta, joten noituudesta syytettyjä tapettiin vuosien saatossa kymmeniä tuhansia. Heitä hirtettiin, hukutettiin, poltettiin... Kammottavaa aikaa.

Side note: Minun suvussani äitini puolelta on yksi mies tuomittu noituudesta kuolemaan 1600-luvulla tai joskus niihin aikoihin. Tarina kuuluu, että hänellä oli ollut kiistaa jostain kala-altaasta naapurinsa kanssa ja myöhemmin naapuri oli löytynyt hukkuneena samaisista altaista. Jotkut naapurit olivat myöhemmin todistaneet sukulaistani vastaan ja väittäneet nähneensä hänet rummun kanssa miehen kuoleman aikoihin. En tiedä, millainen oli kuolemantuomion täytäntöönpano, mutta olen harkinnut joskus tekeväni hieman sukututkimusta asiasta. Onhan se nimittäin aika siistiä ja karuakin, että omasta suvusta löytyy tuollainen tarina.

Side note #2: Haluaisin kernaasti lukea Malleus Maleficarumin eli Noitavasaran. Sen kirjoitti inkvisiittori Heinrick Kramer vuonna 1486 ja teoksen ensimmäinen suomennettu painos ilmestyi viime vuonna. Olen äärimmäisen utelias, mitä tämä kirja pitää sisällään, vaikka toisaalta tiedän jo valmiiksi, miten hirvittävää tavaraa sisältö tulee olemaan.

The Easiest Room in Hell: 5 tähteä!
Tarina kertoo nuoresta tohtorista, joka muuttaa uuden työn perässä tyttärensä Verityn kanssa asuntoon mielisairaalan yhteydessä. Tohtori James tapaa uudessa työpaikassaan erikoisen potilaan, Dexterin, joka ei vaikuta olevan sekaisin tai kuuluvan tuohon ympäristöön. James saa myös huomata, että sairaalassa on meneillään jotain kummallista ja hämäräperäistä. Samaan aikaan Jamesia vainoavat painajaiset eräästä menneisyyden haamusta, jonka läsnäolo ja uniintunkeutuminen on painanut häntä jo monta vuotta.

Vau, tämä tarina oli upea ja tunkeutui todella syvälle mieleen. Luin tarinan yhdeltä istumalta, sillä en voinut jättää sitä kesken. Minun täytyi saada tietää, mitä tapahtui seuraavaksi, saada kysymyksiin vastaukset ja selvittää koko mysteeri, joka tarinan ympärillä pyöri. Pidin tästä tarinasta aivan valtavasti. Todella onnistunut mysteeri.

The Song of Destiny: 3 tähteä.
Song of Destiny matkaa avaruuden halki kohti uutta planeettaa, jonka ihmisten on tarkoitus asuttaa Maan ylikansoituksen vuoksi. Keir Bowman aluksen yksi kymmenestä vartijasta, joka kymmenen vuoden välein herää tarkastamaan aluksen ja sen nukutettujen matkustajien tilan ja tallentamaan kokemuksensa ensi vuonna heräävää vartijaa varten. Mutta yhtäkkiä jotain on tapahtunut: tällä kertaa Keirin herätessä hän saa huomata, että aluksen viidestäsadasta kuusi on kuollut, ja aluksella tuntuu liikkuvan joku. Mutta eihän aluksella ole eikä voi olla ketään hereillä vartijan lisäksi... Kier päättää alkaa selvittää tottuutta kuolemien takia, mutta totuus saattaa olla liian vaikea ja kammottava saada selville.

Tämän tarinan kohdalla kävi minulla niin, että illan lukumaratonin jälkeen nukahdin kesken ja yleisen väsymystilan vuoksi meinasi mennä vähän yli hilseen Se Suuri Merkitys. Hiffasin kyllä sen perimmäisen ajatuksen, mutta tätä tarinaa en suosittele silloin kun vireystila on mitä on.

Tämä viimeinen tarina kuitenkin päätti tämän kirjan hyvin lumoavalla tavalla ja tarinat tekivät kauniin spiraalin, päättymättömän ajankulun.

The Ghosts of Heaven on hieno kirja. Olen niin iloinen, että päätin jatkaa lukemista, sillä kun ensimmäisestä tarinasta pääsi yli vei kirja todella mennessään. Tämä toi muuten mieleen ikuisuusprojektin nimeltä Pilvikartasto ja antoi minulle uutta potkua ja inspiraatiota lukea sekin vielä loppuun. Kävin kirjan jo kirjastosta taas hakemassa ja tällä kertaa aion sen vaikka verenmaku suussa lukea. Vannon sen... tyyliin... kaiken nimeen...

Olen todella kiinnostunut lukemaan Sedgwickiltä muutakin. Hänellä on selvästi hieno taito hyppysissään, sillä jokainen noista neljästä tarinasta oli kerrottu erilaisilla, persoonallisilla äänillä ja kerrontatyyleillä. Yllätyin täysin kun kirjaston verkkokirjastoa selasin ja sain huomata, että Sedgwickiltä on jopa suomennettu pari teosta. Olen hämmästynyt, ettei Sedgwickin kirjat ole saaneet huomiota, vaikka käännettynäkin niitä löytyy. Varasin kolme kirjaa, jotka aion lukea tässä jossain vaiheessa.

Laitan tämän kirjan lukuhaasteessa kohtaan A book of short stories, vaikka se taitaakin enemmän tarkoittaa tyyliin novellikokoelmaa... mutta koska en pahemmin perusta novelleista, otan vapauden pitää tämän kirjan tarinoita riittävän lyhyinä täyttämään tuon kohdan ”kriteerit”.

Sovimme Mannin kanssa The Ghosts of Heavenin kimppaluvusta, joten kannattaa tarkkailla hänenkin blogiaan, sillä hänkin varmaan piakkoin kirjasta esittää ajatuksensa.

Suosittelen mielelläni tätä kirjaa, sillä kokonaisuudessaan hieno lukukokemus oli kyseessä!

Lukunäyte: Whispers in the Dark I, sivu 7
She is the one who goes on,
when others remain behind.
The one who walks into darkness,
when others cling in her hand,
and with fire in her head.

She walks with the people,
climbs up beside the waterfall.
Up, as the water thunders down.
Up, through the cool green leaves,
the summer's light lilting
through the leaves and the air.

They have come so far,
and ache with the pain
of their feet and their backs,
but they cannot stop,
because the beasts do not stop.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lukumaraton! (maraton päättynyt)


Päätin osallistua Lukutoukan ruokalista -blogin järjestämään, blogiurani ensimmäiseen lukumaratoniin ystävänpäivänä 14.2. eli huomenna. Maratonin idea on lukea niin paljon kuin 24 tunnin aikana ehtii. Maratonin voi aloittaa itselle mieluisana kellonlyömänä, mutta kunhan ainakin osa lukemisesta tapahtuu ystävänpäivän aikana.

Minulla on niin monia kirjoja tällä hetkellä kesken, että lukumaraton auttaisi minua varmasti saamaan ainakin pari kirjaa loppuun luetuksi. Aloittelen lukemisen huomenna 14.2. varmaankin klo 16.00-17.00, sillä ensin käyn hoitamassa pari juoksevaa asiaa kaupungilla.

En aio suunnitella lukupinoa liikaa etukäteen, koska olen niin fiilislukija että menen vain tunteen mukana. Pyrkimyksenäni on siis lukea keskeneräisiä kirjoja pois, mutta jos tekee mieli aloittaa uusi kirja, teen niin.

Sen pidemmittä puheitta toivotan hyvää (ja lukuisaa) ystävänpäivää kaikille! :)

Päivittelen edistymiseni tähän samaan postaukseen, joten tarkkailkaa tilannetta!

~ ~ ~ ~ ~

14.2.2015, klo 16.30 - Maraton alkaa!
Oukheis, olen nyt saanut kaikki hommat hoidettua ja pääsen vihdoinkin keittämään päivän ensimmäiset kahvit julistaen samalla lukumaratonini alkaneeksi. Aloitan lukemisen Marcus Sedgwickin The Ghosts of Heavenilla. Olen kirjasta lukenut jonkun neljäsosan jo valmiiksi, joten jatkan siitä eteenpäin. Sedgwickin jälkeen tartun kenties Michael Morpurgon Private Peacefuliin, jossa olen puolivälissä. Mutta toisaalta kävin eilen kirjastosta noutamassa muutaman kovasti odottamani kirjan, joten ehkä luenkin niitä... Saa nähdä, menen tunteen mukana :D

Klo 18.35 - Vaikean alun jälkeen sujuvampaan suuntaan.
Lukeminen ei alkanutkaan ihan niin liukkaasti. Kissa sai aivan hillittömän hellyydenkipeyskohtauksen ja puoli tuntia kiehnäsi ja puski sylissä kehräten kuin perämoottori. Yritäppä siinä lukea kun toinen on niin sulosena ja vaatii kaiken huomion :D Sitten tekaisin ruoan ja luin uutiset. Olen nyt vajaa tunnin vasta ehtinyt kunnolla lukemaan. Luen tällä hetkellä The Ghosts of Heavenin toista tarinaa (kirja koostuu neljästä eri kertomuksesta) ja se on todella mielenkiintoinen ja vie hyvin mennessään.
Sivuja luettu tähän mennessä: 50

Klo 21.35 - Tauon jälkeen on aika jatkaa.
Pidin äsken jonkun puolen tunnin tauon. The Ghosts of Heaven on yllättävän kiehtova kirja kunhan siihen ajatuksen kanssa syventyy. Olen nyt kolmannen tarinan loppupuolella ja odotan mielenkiinnolla, miten se päättyy. Disturbing on sana, jolla kolmatta tarinaa parhaiten kuvailisin. Keitän teetä ja jatkan sitten lukemista.
Sivuja luettu tähän mennessä: 136 

Klo 22.45 - Viimeinen kertomus.
Luin The Ghosts of Heavenin kolmannen kertomuksen vartti sitten loppuun ja nyt alan todella tajuta, miten hieno kirja on kyseessä. Ihan kuin Pilvikartasto. Sain myös valtaisan inspiraation lukea tuon ikuisuusprojektin nimeltä Pilvikartasto loppuun... Voisi hakea kirjan taas maanantaina kirjastosta. Vielä neljäs ja viimeinen kertomus edessä!
Sivuja luettu tähän mennessä: 170

15.2.2015, klo 1.45 - Ensimmäinen kirja saatu loppuun.
Nukahdin sitten pariksi tunniksi kesken lukemisen. Heräsin yhdeltä ja luin The Ghosts of Heavenin parikymmentä viimeistä sivua loppuun. Hieno kirja. Viimeinen tarina meinasi mennä tämänhetkisen vireystilan (tai paremminkin sen puutteen) vuoksi yli ymmärryksen, mutta eipä siinä. Pidin kovasti kirjasta kokonaisuudessaan. Alan nyt nukkumaan, sillä hädin tuskin silmät pysyvät auki. Jatkan lukemista aamulla.
Sivuja luettu tähän mennessä: 257

Klo 11.15 - Aika jatkaa maratonia.
No niin, vihdoinkin olen saanut herättyä ja voisi jatkaa lukemista. Keitän kahvia ja tartun seuraavaksi Robin Talleyn Lies We Tell Ourselvesiin. Ei huvita lukea tällä hetkellä mitään muuta ja olen halunnut lukea tuon Talleyn kirjan niin kauan! Sitä siis seuraavaksi.

Klo 14.10 - Tauko ohi.
Pidin äsken tunnin mittaisen ulkoilutauon. Virkisti kivasti ja nyt on taas voimia jatkaa Talleyn kirjaa, joka ei muuten tosiaankaan ole tarina mistään helpoimmasta päästä. Vähän yli kaksi tuntia vielä maratonia jäljellä.
Sivuja luettu tähän mennessä: 350

Klo 16.40 - Maraton on päättynyt!
Julistan maratonin virallisesti päättyneksi. Viimeiseen tuntiin ei lukenut enää mitään sillä alkoi jo rivit vilistä silmissä. Viimeisinä tunteina luin vähän kaikkea sun mitä sekaisin. Koko 24 tunnista luin ehkä jotain 8 tuntia kokonaisuudessaan, nukuin 11 ja tein muuta lopun ajan. Sivuja luin yhteensä 455, mihin olen ihan tyytyväinen. Luin englanniksi lukuun ottamatta pariakymmentä Fight Club -sivua. Sain ensimmäisen maratonini kunnialla päätökseen ja voisin helposti nähdä itseni kokeilemassa tätä toistekin.

En kirjoita maratonista mitään erillistä koostepostausta, mutta aion mainita siitä muutamalla sanalla tämän kuun lopussa ensimmäisessä wrap up -postauksessa. The Ghosts of Heavenista kirjoitan lähipäivinä arvostelun.

Tsemppiä vielä kaikille teille, jotka vielä maratonia jatkatte! :)