tiistai 31. joulukuuta 2013

Millainen kirjavuoteni 2013 oli?

Kirjavuosi 2013 hujahti ohi nopeasti. Tänä vuonna olen lukenut Goodreadsin mukaan sellaiset 65 kirjaa, mikä on minulle aika vähän. Anteeksi annettakoon vähäiselle lukemiselle kevään kaikenlaisen sählingin vuoksi. Oli ylioppilaskirjoitukset ja heti perään sitten pääsykokeisiin lukua, puhumattakaan kaikenlaisesta elämän perusdraamasta, työnteosta ja ihan normielämästä, joten kirjallinen saldoni jäikin sitten aika vähäiseksi.

Luin pääasiassa nuorten aikuisten kirjoja, joista pidän aivan suunnattomasti. Bloggasin 52 lukemastani kirjasta. Niistä 35 luin englanniksi ja 17 suomeksi. Nuo muut kirjat, joista en kirjoittanut, luin ripotellen keväällä ja olin tilanteissa, jolloin en voinut kirjoittaa niistä. Mökillä luin jonkin verran, mutta jätin kirjat sinne (mm. Muurahaisten kapina ja Tripodien aika) ja sitten luin Joensuussa pääkokeiden aikaan muutamia faktapohjaisia kirjoja, joista en milloinkaan aikonutkaan kirjoittaa niiden sisältönsä takia (mm. Natascha Kampuschin 3096 päivää, Kate McCannin Madeleine – kuka vei tyttäremme? sekä kolme kappaletta Martin Luther King Jr.:n elämäkertoja ja uskontotieteisiin/historiaan/yhteiskuntatieteisiin liittyviä teoksia).

Kaikkein parhaiten mieleeni painuneet lukukokemukset olivat:

Listaa voisi jatkaa vielä reilusti, mutta nuo ovat jotain top 5-listan tyylistä, koska noita huomaan miettiväni kaikkein eniten. Angelfall kiilasi lähelle listan kärkipaikkaa ironisesti nyt vuoden viimeisellä viikolla. Siinä oli kyllä aivan loistava kirja.

Tähän sitten heitän muutaman sekalaisen top 3-listan:

Blogin kokoaikain kolme luetuinta tekstiä:

Kolme parasta päähenkilöä:
  • Marie Lu: Legend –trilogian June Iparis
  • Susan Ee: Angelfallin Penryn Young
  • Veronica Roth: Divergentin Beatrice 'Tris' Prior

Kolme parasta miespäähenkilöä:
  • Marie Lu: Legend –trilogian Day
  • Susan Ee: Angelfallin Raffe
  • Laini Taylor: Daughter of Smoke & Bone -trilogian Akiva

Kolme parasta romanssia:
  • Marie Lu: Legend –trilogian June ja Day
  • Susan Ee: Angelfallin Penryn ja Raffe
  • Laini Taylor: Daughter of Smoke & Bone –trilogian Karou ja Akiva

Pitäisi varmaan joskus ihan kunnolla miettiä top-listoja, mutta olen niin huono valitsemaan suosikkeja ja parhaita niin monista hyvistä teoksista. Tunnen huonoa omaatuntoa, kun valitsen niin monista rakastamistani kirjoista muutaman ylitse muiden! :D

Näin saatammekin kirjavuoden 2013 päätökseen ja käännämme nokkamme kohti kirjavuotta 2014. Minulla on odottamassa monia vinoja pinoja kirjoja, jotka kiljuen odottavat päästä luettaviksi, joten eiköhän tuleva vuosi tule olemaan varsin kirjarikasta aikaa :D

Hyvää tulevaa uutta vuotta 2014 kaikille!
~Nina

torstai 26. joulukuuta 2013

Angelfall - Susan Ee

Nimi: Angelfall
Trilogia/sarja: Penryn & the End of Days, #1
Kirjailija: Susan Ee 
Kustantaja: Amazon Children's Pudlishing
Julkaisuvuosi: 2011 (tämä versio 2012)
Sivuja: 283 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: It's been six weeks since angels of the apocalypse descended to demolish the modern world. Street gangs rule the day while fear and supersition rule the night. When warrior angels fly away with a helpless little girl, her seventeen-year-old sister, Penryn, will do anything to get her back.
      Anything, including making a deal with an enemy angel.
      Raffe is a warrior who lies broken and wingless on the street. After eons of fighting his own battles, he finds himself being rescued from a desperate situation by a half-starved teenage girl.
      Traveling through a dark and twisted Northern California, they have only each other to rely on for survival. Together, they journey toward the angels' stronghold in San Francisco where Penryn will risk everything to rescue her sister, and Raffe will put himself at the mercy of his greatest enemies for the chance to be made whole again.

Ajatukseni: Angelfall oli täydellinen lukukokemus. En voisi toivoa parempaa post-apokalyptistä enkelitarinaa. Tällainen tarina on juuri sitä, mikä saa minulta sukat pyörimään jaloissa. Eikö kuulosta oudolta tuo sana täydellinen minun suustani? Tiedän olevani todella pikkutarkka lukemastani ja kiinnitän huomiota todella herkästi kaikenlaisiin yksityiskohtiin. Sellainen on vain tyylini lukea. Sekä hyvässä että pahassa.

Kun sanon jonkun kirjan olevan täydellinen, tarkoitan sillä sitä, että lukukokemus oli minulle huikaiseva, jännittävä, sydämentykytyksiä aiheuttava, tyrmäävä enkä missään vaiheessa tuntenut oloani ärtyneeksi, kyllästyneeksi tai löytänyt epäkohtia, jotka pistivät minua pännimään. Samanlainen lukukokemus oli minulle Daughter of Smoke and Bone. En yksinkertaisesti muuttaisi yhtään mitään tästä tarinasta. Angelfall osui ja upposi minulle täydellisesti.

On kulunut kuusi viikkoa siitä, kun enkelit toivat maailmanlopun ihmisten tuntemalle maailmalle. Jäljellä on kourallinen selviytyjiä, jotka haalivat kaiken ruoan ja hyödyllisen vain seuraavaan päivään selviytyminen mielessä. Yötä vältellään sekä enkelten että toisten ihmisten pelossa. Penryn Young on 17-vuotias tyttö, jolle elämä oli jo ennen tuhoa hankalaa. Hän elää skitsofrenisen, arvaamattoman äitinsä kanssa ja yrittää samalla pitää huolta seitsemänvuotiaasta liikuntakyvyttömästä pikkusiskostaan, Paigesta.

Kun eräänä yönä he lähtevät keräämään kaduilta elintarvikkeita ja hyödykkeitä, he joutuvat keskelle enkelten kamppailua. He joutuvat todistamaan, kun viisi enkeltä leikkaavat yhdeltä omistaan siivet ja jättävät hänet kuolemaan kadulle. Ennen lähtöään yksi heistä repii mukaansa Paigen, jättäen Penrynin epätoivoisena kadulle tuijottamaan heidän loitonnevaa siluettia yötaivaalla. Penryn lyöttäytyy yhteen haavoittuneen, siivettömän enkelin, Raffen, kanssa, ja yhdessä he matkaavat Kalifornian läpi San Franciscoon, enkelten valtaamaan kaupunkiin. Penryn haluaa pelastaa siskonsa ja Raffen kiinnostus kohdistuu siipiensä takaisin saamiseen. Nämä kaksi niin erilaista taistelijaa yhdistävät voimansa saavuttaakseen tavoitteensa.

Miksi minä en ole lukenut tätä aikaisemmin? Miksi? Olin tutkaillut tätä vaikka kuinka monesti Goodreadsissä ja ollut viittä vaille tilaamassa tätä itselleni, mutta aina vain jätin väliin. Minä todella meinasin kompastua omiin ennakkoluuloihini, jotka tämä kirja minussa herätti. Olisin kompastunut niin pahasti, että olisin samalla tippunut jyrkänteeltä ja kuollut omaan häpeääni. Näin mahtavan kirjan meinasin jättää lukematta. Kun rupesin tätä tänään iltapäivällä lukemaan, huomasin jo muutaman aukeaman jälkeen, että se on menoa nyt sitten enkä saattanut laskea tätä käsistä ennen kuin olin kokonaan tämän lukenut. Eipä sillä, etteikö minua olisi varoitettu, sen verran mahtavia arvosteluja tämä on Goodreadsissä saanut.

Penryn on aivan mahtava päähenkilö. Hän on huikaiseva! Hän on vahva, vastuuntuntoinen, nokkela, hauska, terävä, määrätietoinen – lisätään tähän vielä kymmenkunta muuta positiivista adjektiivia emmekä vieläkään saa täysin kiteytettyä Penrynin hahmoa riittävällä kunnialla. Penryn on niin mahtavasti kirjoitettu ja hänen näkökulmansa tässä tarinassa toimi aivan loistavasti! Hän osaa pitää puolensa, taistella ja hän heittää niin herkullista läppää, että moneen otteeseen nauroin ääneen. Ja kuinka hän toimi Raffen kanssa? Se oli silkkaa kultaa:

      ”Oh. My. God.” I lower my voice, having forgotten to whisper. ”You're nothing but a bird with an attitude. Okay, so you have a few muscels, I'll grant you that. But you know, a bird is nothing but a barely evolved lizard. That's what you are.”
      He [Raffe] chuckles. ”Evolution.” He leans over as if telling me a secret. ”I'll have you know that I've been this perfect since the beginning of time.” He is so close that his breath caresses my ear.
      ”Oh, please. Your giant head is getting too big for this forest. Pretty soon, you're going to get stuck trying to walk between two trees. And then, I'll have to rescue you.” I give him a weary look. ”Again.” (sivu 77)

Penrynin ja Raffen väliset keskustelut olivat niin mahtavia! Raffe oli aivan mahtava! En voinut olla rakastumatta häneen. Hän on vähän ylimielinen, mutta humoristisella tavalla, ja oli niin hauskaa seurata hänen ja Penrynin välistä kanssakäymistä. Erityisesti se, ettei heidän romanssinsa todellakaan roihahtanut heti ja että se oli niin kaukana insta-lovesta kuin vain mahdollista, sai minut niin kovasti kannustamaan heidän puolestaan. Romanssi ei todellakaan ollut se, mikä tätä tarinaa eteenpäin ajoi, vaan se rakentui hitaasti taustalla, kun nämä kaksi ihanuutta suoriutuvat itse kukin omasta tehtävästään saada omansa takaisin.

Hahmot yleensäkin olivat todella hienoa antia tässä kirjassa. Erityisesti Penrynin äiti ansaitsee kunniamaininnan. Hänen skitsofreninen mielensä näkee ja kuulee asioita, joita kukaan muu ei kykene aistimaan, ja hän elää harhakuviensa armolla. Hän oli karmiva hahmo. Hän sai kyllä todella aikaan kylmiä väreitä.

Juonenkäänteet erityisesti kirjan loppupuolella olivat todella yllättäviä. Mitä hahmoille tapahtui, erityisesti Raffelle ja Paigelle, oli jotain niin järkyttävää ja karua, etten voi kuin tuijottaa tätä kirjaa monttu auki silmät lautasen kokoisina ja nähdä sieluni silmin ne kuvat, joita Ee niin elävästi kirjoitti. En tiedä, miten kuvaisin tunnetilaani lopun suhteen. Se jätti minut samaan aikaan sekä niin surulliseksi että järkyttyneeksi, etten tiedä, miten päin olisin. Se oli kuin suoraan jostain painajaiskuvista.

Olin hyppiä tasajalkaa onnesta lukiessani tätä kirjaa. Olin niin suunnattoman iloinen ja vaikuttunut, kuinka nerokkaasti Ee käytti hyväkseen kristillistä enkelimytologiaan nefileineen, langenneine enkeleineen ja arkkienkeleineen/-demoneineen. Hän kirjoitti mytologian mukaisesti. Tätä kaikkea maustettiin mitä kutkuttavimmalla kunnon mustalla huumorilla, joka sopi kirjan tummanpuhuvaan sävyyn kuin luunappi otsaan. Susan Ee on nerokas ja todella taitava kirjailija. Hän kirjoittaa niin elävästi, että lukiessa suorastaan elin itsekin tarinassa ja näin kaikki ne kauhukuvat todella selkeinä mielessäni.

Minulle Angelfall oli post-apokalyptisten enkelitarinoiden täydellisyyden ruumiillistuma. Jo tätä arvioita kirjoittaessani kuuntelen kirjan audioversiota Youtubesta. En voi vielä päästää tästä tarinasta irti. Angelfall on helposti yksi parhaista kirjoista, mitä olen tänä vuonna – tai koskaan lukenut. Jokaisen pystyvän pitäisi lukea tämä kirja. Suosittelen tätä niin kovasti!

Jatko-osan tilasin jo. Vannon, että heti kun saan World Afterin käsiini, käyn sen kimppuun kuin nälkäinen tiikeri, joka ei ole saanut päiviin syödäkseen. Sitä ennen aion istua huoneeni nurkassa pimeässä ja täristä vieroitusoireiden vallassa.

Lukunäyte: Chapter 6, sivut 25-26
Instead of hurling the glass after it, I throw the water on the angel. I want to smash to glass after it, but I hold back.
      ”Wake up, damn it. Wake up! What are they doing to my sister? What do they want with her? Where the hell is she?” I scream at the top of my lungs, knowing I could be bringing on street gangs and not caring.
      I kick the couch for good measure.
      To my utter amazement, his eyes open blearily. They're deep blue and glaring at me. ”Can you keep it down? I'm trying to sleep.” His voice is raw and full of pain, but somehow, he still manages to inject a certain level of condescension.
      I drop down on my knees to look directly into his face. ”Where did the other angels go? Where did they take my sister?”
      He deliberately closes his eyes.
      I slap his back with everything I've got, right where the bandages are bloodied.
      His eyes fly open, his teeth gritting. He hisses through his teeth but doesn't cry out in pain. Wow, does he look pissed off. I resist the urge to take a step back.

Penryn & the End of Days –sarja
Angelfall (2011)
World After (2013)
End of Days (2015)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Vampire Academy - Richelle Mead


Nimi: Vampire Academy
Trilogia/sarja: Vampire Academy, #1
Kirjailija: Richelle Mead 
Kustantaja: Razorbill (Penguin)
Julkaisuvuosi: 2007 (tämä versio 2009)
Sivuja: 332 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Lissa Dragomir is a mortal vampire.
      She must be protected at all times from the fiercest and most dangerous vampires of all – the ones who will never die.
      Rose Hathaway is Lissa's best friend – and her bodyguard.
      Now, after two years of illicent freedom, they've been dragged back inside the iron gates of St. Vladimir's Academy. The girls must survive a world of forbidden romances, a ruthless social scene and terrifying night-time rituals.
      But above all, they must never let their guard down, lest the immortal vampires take Lissa – forever...

Ajatukseni: Noh, nytpäs tuli vihdoinkin luettua tämä koko vampyyrivaltakunnan yksi kuuluisimmista teoksista. Vampire Academy on huikeasti hypetetty nuorten aikuisten vampyyrikirja, joka on avausosa samannimiseen kuusiosaiseen sarjaan. Näin jälkeenpäin oloni tästä kirjasta on sellainen ”meh”. Olisi voinut olla parempikin.

Lissa Dragomir on kuninkaallinen Moroi eli syntynyt vampyyri, ja Rose Hathaway on Dhampir, puolivampyyri, jonka tärkein tehtävä on suojella Lissaa. He onnistuivat kerran pakenemaan Lissaa vaaninutta vaaraa St. Vladimirin Akatemiasta, vampyyreille suunnatusta koulusta, ja he ovat eläneet omilla ehdoillaan viimeiset kaksi vuotta, kunnes Akatemian lähettämät vartijat onnistuvat saamaan heidät kiinni. Rose ja Lissa palautetaan takaisin Akatemiaan, jossa muut oppilaat ottavat heidät vastaan ristiriitaisin tuntemuksin. Osa toivottaa heidät avosylin tervetulleeksi, mutta jotkut ovat avoimen vihamielisiä heitä kohtaan. Rose saa itselleen henkilökohtaisen opettajan komeasta Dimitristä, jonka johdolla Rosen tulee oppia suojelemaan Moroitaan. Rose ja Lissa joutuvat pitämään selustaansa silmällä, koska samanlaiset oudot ja uhkaavat tapahtumat, jotka ajoivat heidät kaksi vuotta sitten pakosalle, alkavat toistaa itseään uudestaan. Nyt jos koskaan Rosen täytyy kouluttautua ammattimaiseksi vartijaksi, jotta hän voi pelastaa parhaan ystävänsä vaanivalta uhalta.

Kaikkein suurin sudenkuoppa minulle tässä kirjassa olivat hahmot. Minä en oikein tykännyt Rosesta, mikä oli tavallaan aika yllättävää. Hän on välillä aika hupaisa, sarkastinen, omapäinen ja vahva hahmo, ja sellaisestahan minä pidän. Mutta Rose oli aika itseään täynnä ja hänellä tuntui olevan joku ihmeen ylemmyyskompleksi meneillään kaikkia muita tyttöjä kohtaan. Kukaan ei tuntunut pääsevän lähellekään hänen hyväksyntäänsä ja hän korosti aina omaa paremmuuttaan verrattuna muihin tyttöihin. Poikia kohtaan Rose oli todella pinnallinen. Hän kiinnitti huomiota ainoastaan heidän ulkonäköönsä ja ainoat adjektiivit, jotka Rosen sanavarasto poikien suhteen tuntui käsittävän olivat sexy, gorgeous ja hot. Muulla ei ole väliä, kunhan jätkä on kuumaa kamaa ulkoapäin, eikö? Mitkään muut kuin fyysiset ominaisuudet eivät Rosea kiinnosta. Rose ei ole minun suosikkisankarittareni.

Sen sijaan Lissan masennus ja yksinäisyys toivat hänet lähelle lukijaa. Hänestä en voinut olla pitämättä, koska hän oli aika herttainen hahmo. Minusta oli oikein suloista, että hänellä ja kaikkien välttelemällä Christianilla synkkasi niin hyvin. Mutta sitten Rose tuli ja melkein pilasi heidän juttunsa. Kuka Rose on päättämään kenen kanssa Lissa viettää aikaa tai että Christian on ”psykopaatti” ja ”vaarallinen”? Rosen ja kaikkien muidenkin ennakkoluulot Christiania kohtaan perustuvat siihen, että Christianin Moroi-vanhemmat muuttuivat vapaaehtoisesti pahoiksi Strigoiksi, Moroiden vihollisiksi. Christian ei ole tehnyt itse mitään väärää, mutta häntä karsastetaan siitä huolimatta. Dimitri, Rosen 24-vuotias opettaja/mentori oli aika paperinohut hahmo. Hänestä en oikeastaan välittänyt tippaakaan ja minulle oli yhdentekevää, mitä hänelle ja Roselle tapahtui.

Tässä kirjassa ei oikein tapahtunut mitään. Tämän kirjan sivut olivat täynnä lähinnä kissatappeluita tyttöjen välillä, huhuja, Rosen pinnallista suhtautumista kaikkiin ja hänen nuohoamistaan poikien kanssa, lisää huhuja ja kissatappelua. Lukuun ottamatta paria viimeistä lukua tämä oli aika tapahtumaköyhä vampyyrikirja. Kiinnostuin kuitenkin Meadin luomista Moroi- ja Strigoi-vampyyreistä, heidän kyvyistään hallista elementtejä ja heidän venäläisistä juuristaan, mutta Mead ei oikein käyttänyt näitä kehittelemiään juttuja kunnolla tarinassa, vaan se pinnallinen draama vei valokeilaa liikaa itselleen.

Yksi asia, mikä minut yllätti kyllä aika tavalla oli se, miten täynnä tämä kirja oli kaikkea seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvää. Rose meinaa hypätä kahden jätkän kanssa sänkyyn tämän tarinan aikana, ja hän jatkuvasti haaveilee kuumista miesvartaloista omallaan. Rose käyttää aika paljon omaa seksikkyyttään hyväkseen saadakseen tahtonsa lävitse muiden kanssa. Toki, he ovat teini-ikäisiä ja heillä hormoonit hyrräävät, mutta minua kyllä ihmetytti miten täynnä tämä oli kaikenlaista pikkutuhmaa.

Tästä kirjasta on vaikea sanoa mitään, koska en sinänsä saanut tästä hirveästi mitään irti. Lissaa lukuun ottamatta hahmot olivat aika puisevia, pinnallista juoruilua ja tyttödraamaa oli vähän turhan paljon, ja toiminta ja vampyyrijutut olivat aika vähäisiä. Minä odotin tältä kirjalta enemmän goottilaistyylistä, tummempisävyistä vampyyritarinaa eikä minusta tunnu siltä, että sitä nyt täysin sain.

Tämä oli kuitenkin helppolukuinen ja Mead onnistui kyllä liimaamaan minut kirjan sivuihin yön yli ihan aamuun asti. Hänen kirjoituksensa oli sellaista elävää ja sujuvaa luettavaa. Kiinnostuin Meadin luomista vampyyreistä sen verran paljon, että jo sen vuoksi haluan päästä syvemmälle tuohon St. Vladimir's Academyn maailmaan. Minulla on jatko-osa, Frostbite, istuskelemassa hyllyllä valmiiksi, joten kyllä minä sen aion lukea.

Vampyyrikirjana tämä ei ollut se kirsikka minun kakkuni päällä – olen lukenut parempia vampyyrikirjoja, kuten esimerkiksi Julie Kagawan The Immortal Rulesin. Mutta ei tämä huonoimmastakaan päästä ole, vaan sellainen keskiverto paranormaali romanssi.

Tästä on tulossa elokuva ensi keväänä, joten luulen, että tämäkin kyllä käännetään suomen kielelle ihan piakkoin. Varmaa tietoa ei ole, mutta kun elokuva kolkuttelee kohta ovella niin eiköhän se käännöskin vielä joskus tule. Tämä on yksi niistä sarjoista, joiden tähänastista suomentamattomuutta on pakko ihmetellä.

Muttapas mutta, kokeilkaa tätä jos joskus vastaan tulee.

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 22-23
Kirova threw her hands up in exasperation and turned to him [Dimitri]. ”You see? Completely undisciplined! All the psychic bonds and very raw potential in the world can't make up for that. A guardian without discipline is worse than no guardian.”
      ”So teach her [Rose] discipline. Classes just started. Put her back in and get her training again.”
      ”Impossible. She'll still be hopelessly behind her peers.”
      ”No, I won't,” I argued. No one listened to me.
      ”Then give her extra training sessions,” he said.
      They continued on while the rest of us watched the exchange like it was a Ping-Pong game. My pride was still hurt over the ease which Dimitri had tricked us, but it occured to me that he might very well keep me here with Lissa. Better to stay at this hellhole than be without her. Through our bond, I could feel her trickle of hope.
      ”Who's going to put in the extra time?” demanded Kirova. ”You?”
      Dimitri's argument gave to an abrupt stop. ”Well, that's not what I–”
      Kirova crossed her arms with satisfaction. ”Yes. That's what I thought.”
      Clearly at a loss, he frowned. His eyes flickered toward Lissa and me, and I wondered what he saw. Two pathetic girls, looking at him with big, pleading eyes? Or two runaways who'd broken out of a high-security school and swiped half of Lissa's inheritance?
      ”Yes,” he said finally. ”I can mentor Rose. I'll give her extra sessions along with her normal ones.”

Vampire Academy –sarja
    0.5 Sunshine
Vampire Academy (2007)
    1.1 The Meeting (2013)
Frostbite (2008)
Shadow Kiss (2008)
Blood Promise (2009)
Spirit Bound (2010)
Last Sacrifice (2010)
    6.5 Homecoming (2012)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

On the window panes the icy frost
Leaves feathered patterns, criped and crossed
But in our house the Christmas tree
Is decorated festively
With tiny dots of colored light
That cozy up this winter night.
Christmas songs familiar, slow
Play softly on the radio.
Pops and hisses from the fire
Whistle with the bells and choir.
Trying now to fall asleep
On my back and dreaming deep
Tomorrow's what I'm waiting for,
But I can wait a little more.

Christmas Eve
  by Bill Watterson

Lämmintä ja rauhaisaa joulua jokaiselle!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Renegade - Erica Stevens

Nimi: Renegade
Trilogia/sarja: The Captive, #2
Kirjailija: Erica Stevens
Kustantaja: Omakustanne/Createspace
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 206 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ☆☆☆☆☆

Juonikuvaus: Though she is free of the palace, rescued from her position as a blood slave, Aria is haunted by the memories of her time spent within the fortress, tormented by memories of Braith, the prince that betrayed her and shattered her heart.
      Every day is a struggle to get through, and the only solace she is able to find is with Max, her best friend, and fellow captive. Though Max does not understand her bond to Braith, he knows some of what she endured, and helps to ease some of the tattered pieces of her soul. Aria slowly begins to salvage the broken parts of her wounded spirit by throwing herself into the wonder of the woods she had so greatly missed, and the secure and reassuring love that Max freely gives her. Her world is thrown into a tailspin again though when a marauding group of vampires destroy the caves she had found temporary shelter in.
      Scattered about the forest, seeking to stay hidden and find her family, Aria is stunned when Braith, the monster that savaged her heart, reappears. Stunned by his sudden arrival in her world, Arianna is uncertain if he has come to recapture her, or to kill her for daring to escape.

Ajatukseni: Tämän kirjan arvostelun virkaa tulee toimittamaan tilannekatsaukseni Goodreadsissä.

Sivulla 26/206
Oh man, these characters... only 26 pages in and I already want to slap them? I'm in trouble.”

Sivulla 56/206
These two really deserve each other... Braith throws a mega level tantrum when Aria goes back home to her family and friends. He's acting like a little spoiled brat. Oh come on, man, really? You go kill people and take bloodslaves because your shiny toy dared to return home? And they both are just whining on and on about their affair being all a lie and boo-hoo. These two...”

Sivulla 59/206
All's forgiven and forgotten now, huh? Oh but no! Braith still has to tell Aria what he has done the past couple months: murders, taking bloodslaves... I can imagine Braith going: ”Oh, btw, I killed people and took bloodslaves because you dared to leave me. I called you names like a six-year-old and threw multiple tantrums and in overall was a huge jackass. So no hard feelings, right?” Yeah, no hard feelings.”

Sivulla 61/206
Ooh, he's telling her! And I'll bet she's going to forgive him and blames herself for what Braith did.”

Sivulla 63/206
Aria, you are an idiot! Braith, you're on my shitlist. He has no right to be angry at her for being friends with Maxan actual nice guyafter everything he has done! He has a fiancée, for crying out loud! He has nada, zip, zero, zilch trust in her. He claims to love her yet right away he's ready to believe the worst of her and do all kinds of shit, and he thinks he has right to be jealous of Max? Screw you, Braith!”

Sivulla 67/206
Jack, I love you right now. Especially for calling these two idiots out. And you're making quite a good point with Aria being a child and Braith being a 900-year-old vampire. How is that not pedophilia? Oh, silly me, of course it isn't since he's so hot. Being creepy is totally okay when you're hot, isn't that right? Just like Twilight and Dinner with a Vampire!

Sivulla 79/206
Braith is a sociopath. If he actually cared for Aria, he'd let her go. He'd leave her be with her family and friends, not do what he's doing. He is the reason why Aria is so messed up and broken, and it will be his fault when she'll be killed by his father or someone else. Because he wants to possess her. She is a child, but he should know better. This is some bullshit right here.”

Sivulla 83/206
I really don't even care about the non-existing worldbuilding or the bad writing, but what really gets on my nerves are these friggin' characters. Aria thinks that her family has no reason to hate the vampire prince who bought her as a bloodslave, and when they try to defend her, she thinks it's only "bullheaded male stubbornness". I eagerly want to knock some sense into her. How ungrateful can this little airhead be!?”

Sivulla 107/206
Aria, did you... Did you just really choose a sosiopathic monster over your own family? These people have always been there for you, helped and cared for you, yet you'd really dump them for this lunatic monster who has no personality traits other than rage and anger? And all you have to say is: ”Neither of us intended this, but it's happened, and I can't... I can't let him go.” I am actually loss at words. Just like I was with Violet and Kaspar.”

Sivulla 118/206
This is so fucking stupid! This is ridiculous! There is no plausible way for these two to be together. It is simply not possible! What on earth are they gonna do? How on earth are they gonna solve this "little" problem they have? Braith is to be a king, and if the news of him being involved with a bloodslave, a human rebel would get out, they'd kill her with him watching. For fuck's sake this shit. Excuse my French.”

Sivulla 120/206
Wow. Just, wow. Did Braith just imply that their relationship is healthy, romantic and right, because they ”chose” to be with each other? I just... I cannot even. This is disgusting. I didn't think it'd even be possible but their relationship is more unhealthy and creepier than Edward and Bella's or Violet and Kaspar's... and that's saying a lot. Braith ripped Aria away from her family and it'll be on him when she'll be tortured to death.”

Sivulla 131/206
That kiss might just be the most unromantic and disgusting kiss I have ever read about. Braith actually claims that their relationship is pure! I cannot even begin to describe how horrible and unhealthy their relationship is. It's so dysfuntional that it gives the two other vampire fandoms a run for their money. How anyone can read this and think it's romantic is beyond me. I don't get it. But hey, that's just me.”

Sivulla 136/206
These two need a reality checkdesperately. What are they gonna do? What on earth are they really gonna do? Run forever? There is no reasonable way for them to be together. It's impossible. This is so stupid and I feel so frustrated! These dysfunctional relationships that authors try to view as romantic and healthy especially when they're anything but are really getting on my nerves. Authors really need to stop romanticizing these relationships!”

Sivulla 154/206
The author just keeps throwing these random characters to the story, but she doesn't foreshadow any of them at all. There are no previous mentions of any kind of these charactersthey just pop up out of nowhere and the reader is just supposed to go with it. This is not good storytelling!”

Sivulla 170/206
Braith really has nothing else to him but good looks and crazy, raging, sosiopathic nature. The whole time he really wants to kill people and torture them just because they disobey him. He threatens to go all rampage if somebody does as much as only looks at Aria or even sneezes in the wrong direction. But it's all okay because he's hot, right? Because they're hot it's totally okay to act like this, just like it was totally okay for Kaspar and Edward! If not hot, they'd be so hated.”

Sivulla 206/206
Done with this shit. Will not be reading the third book.”

Minä vihasin tätä kirjaa. Tässä oli niin paljon samaa kuin Twilightissa ja Illallisessa vampyyrin kanssa. Jokaista näitä kolmea tarinaa yhdistää reilusti vanhempi jätkä, jolla on ilmiselvästi vikaa päänupissa – kaikki kolme saavat aivan käsittämättömiä raivokohtauksia, manipuloivat, käyttävät voimaansa hyväkseen hallitakseen tyttöä, kohtelevat alentavasti, pahoinpitelevät, kiduttavat, käyttävät hyväkseen – kaikkea tällaista sairasta paskaa, mikä tosielämässä ajaisi tekijän mielenterveystutkimuksiin ja vankilaan.

Mutta huomaatteko, mikä näitä kaikkia jätkiä käytöksen lisäksi yhdistää ja minkä takia tämä muuttuu kriittisellä tavalla monien mielessä hyväksyttäväksi? Koska he ovat hyvännäköisiä. Kaikki kulminoituu tasan ja vain siihen pinnalliseen seikkaan, että he näyttävät hyvältä ulkoapäin. Mikäli he näyttäisivät joltain tavalliselta nakkikioskin kulmaan nojailevalta Penalta tai Jormalta, kaikki vihaisivat heitä. Jolleivät he olisi komeita, kukaan ei ihkuttaisi heidän ihanuuttaan.

Saatan tällä hetkellä astua monien varpaille, mutta minun on vain pakko saada tuotua mielipiteeni esille näistä suhteista, joita nuorten aikuisten kirjoissa kuvataan romanttisina. Ne eivät ole romanttisia. Se ei ole rakkautta. Ne ovat sairaita, epätasa-arvoisia ja todella epäterveellisiä. Tässä vaiheessa jotkut varmasti ajattelevat, että suhtaudun näihin liian vakavasti ja että kirjojahan nämä ovat.

Mutta ne eivät ole vain fiktiivisiä parisuhteita, vaan tällaista tapahtuu ihan tosielämässä. Olen itse aitiopaikalta päässyt todistamaan, mitä tällainen parisuhde aiheuttaa nuorelle ihmiselle. Eräs ystäväni oli todella epäterveellissä suhteessa ja oli kamalaa seurata sivusta, mitä se teki hänelle, ja olen suunnattoman iloinen, että hän onnistui pääsemään irti siitä suhteesta, vaikka muutama vuosi siinä menikin. Tästä syystä en voi sietää tällaisia parisuhteita, en edes fiktiivisissä tarinoissa. En millään saata pitää näitä romanttisina tai ihannoitavina.

Olen pahoillani, mikäli sanani ovat loukkaavia, mutta halusin selittää, miksi suhtaudun muun muassa yllä mainittuihin kirjoihin niin jyrkästi.

Palatakseni Renegadeen, totean vain, että minusta tämä kirja oli kamala. Kirjoitus ei ollut hyvää, maailmanrakennus täysin olematonta, hahmoja vain nakeltiin silmille ilman mitään ennalta mainintaa ja nämä päähenkilöt... He todella ansaitsevat toisensa.

Tämä osa sai minut niin suutuksiin. En varmasti aio jatkaa kolmanteen osaan.

Lukunäyte: Chapter 3, sivu 32
He [Braith] turned away, if there was anything to learn, Caleb would do it. He made his way back toward the palace, wondering where Jericho [Jack] had been during the raid, wondering who it was that she [Aria] had been with. Another man? Just how many damn men did she have in her life? He tried to tell himself that he didn't care about the answer to that question, but he knew he did. He could not deny it. The bitch had betrayed him, and now she was running free, wrapping even more men around her devious little finger. He hated her for making him one of those men.
      He easily made his way through the crowd, his mind churning. Resentment simmered hotly inside of him. He needed a new plan. He couldn't simply sit here and allow her to get away with everything that she had done. He couldn't allow his brother to sit amongst the humans, laughing about how he had managed to deceive his eldest brother, and his family.
      Braith had made the decision to let them be, he was now beginning to rethink that decision. They should pay for what they had done, and he could make them do that. They may be able to avoid his men, but they couldn't avoid him.
      Especially her.

The Captive -sarja
Captured (2012)
Renegade (2012)
Refugee (2012)
Salvation (2013)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Torn - Amanda Hocking

Nimi: Torn
Trilogia/sarja: Trylle, #2
Kirjailija: Amanda Hocking
Kustantaja: Pan Macmillan
Julkaisuvuosi: 2010 (tämä versio 2012)
Sivuja: 291 + 38 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★☆☆☆☆

Juonikuvus: Acknowledging that she was different from everyone else wasn’t difficult for Wendy Everly – she’d always felt like an outsider. But a new world and new family is a hard for any girl to accept easily.
      Leaving behind the mysterious country of her birth, she is determined to fit back into normal life. But the world she’s left behind won’t let her go that easily. Kidnapped and imprisoned by her true family’s enemies, Wendy soon learns that the lines between good and evil aren’t as defined as she thought. And those things she’d taken for granted may have been lies all along. With the help of the dangerously attractive Loki, she escapes back to the safety of Förening – only to be confronted by a new threat.
      It’s time to make a choice – can she put aside her personal feelings for the sake of her country? Torn between duty and love she must make a choice that could destroy her one chance at true happiness.

Ajatukseni: Tässäpä on kirja, joka on aivan järisyttävän tylsä. Näin tämän kirjaston hyllyssä, ja ajattelin, että miksipäs ei, voisihan sitä varata taas menolipun röllilandiaan – onhan ensimmäisen osan, Switchedin, lukemisesta jo pari kuukautta. Joko olin onnellisesti unohtanut ensimmäisen osan hitauden ja hahmojen pahviulottuvuuden ja todella pitkäveteisen tarinankerronnan, tai sitten tässä kirjassa se kaikki oli kirkkaampaa kuin kolmesti keitetty ja jäädytetty vesi. Kumpi jompi, tunnen oloni riutuneeksi.

Aloitettuani tämän lukemisen, minä yritin huijata itseni pitämään tästä. Ja alku ei tuntunutkaan nyt kirkuvan surkealta, joten ajattelin, että tämähän saattaisi ylittää ensimmäisen osan, joka ei onnistunut voittamaan minua puolelleen. Minä todella yritin uskotella itselleni, että Torn saattaisi olla hyvä, mutta hyvin nopeasti jouduin toteamaan, että samaa huttua oli tässäkin osassa luvassa.

Tässä kirjassa ei tapahdu mitään. Tyyliin... yhtään mitään. Tässä ei ole juonta laisinkaan. Edellinen osa loppui siihen, että Wendy otti hatkat prinsessaelämästään, koska hänen rakastamansa mies jätti hänet. Wendy manipuloi mukaansa ihmisvaihdokkaansa, Rhysin, ja palaa takaisin ihmiskotiinsa. Samaan paikkaan, josta vihollinen aikaisemminkin löysi hänet. Ja sitten – shokeeraavaa kyllä – vihollinen löytää heidät sieltä taas ja vie heidän Vittrojen, Tryllejen röllivihollisten linnaan. Wendylle selviää lisää hänen perinnöstään ja kohta häntä kiskotaan kahden kuningaskunnan välillä kuin räsynukkea, jota kaksi henkisesti kuusivuotiasta hallitsijaa kiskoo välissään. Tuolla linnoituksessa Wendy kohtaa Lokin, überkomean renttujätkän, ja voilá! näin saamme kestettäväksemme röllikolmiodraaman! Mikä yllätys!

Tästä eteenpäin ei tapahtunut yhtään mitään. Tuon juonettomuuden lisäksi hahmot olivat ne, jotka lakaisivat tämän kirjan maton alle. Wendy on tolppa. Hän on itsekeskeinen tolppa, joka on kuin paikoilleen jumittunut äänite – hän narisee aina vain samaa asiaa, uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... ja uudelleen. Joko hän itkee sitä, että Finn on niin etäinen tai sitä ettei hän halua olla prinsessa. Oikeastaan mitään muuta ei hänen suustaan tule ulos. Huokaus. Onneksi hän sentään ihan lopussa saa edes hiukan itseään kasaan ja lopulta hyväksyy tulevaisuutensa.

Jaa-a, mikähän siinä on, että nykyajan kirjallisuuden sankarittaret rakastuvat yhä vain useammin stalkkereihin ja henkisesti tasapainottomiin reilusti vanhempiin jätkiin, joiden suurinta huvia on kiivetä tyttösen makuuhuoneeseen keskellä yötä, käyttäytyä kuin mustasukkainen sekopää kun rakas puhuu toiselle eri sukupuolta olevalle jässikälle ja käyttäytyä sitten kuin yleinen tuuliviiri. Kolmiodraaman toinen osapuoli ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto: tämä on jätkä, joka puhuu sankarittarelle Neitsytsaarille lähtemisestä ja pitkin yötä hiekkarannalla telmimisestä hetken sen jälkeen, kun jätkä on osallistunut sankarittaren kidnappaamiseen ja vangitsemiseen. Minä en sitten millään näe mitään romanttista tällaisessa. Mutta kaipa se on sitten minussa vain vika, koska valtavirralle tällainen rakkaustarina tuntuu kelpaavan. Ainoa siedettävä jätkä tästä laumasta onkin homo, mutta tämäkin tyyppi pakotetaan heteroavioliittoon. Peikot ovat reiluja.

Hockingilla ei tunnu olevan minkäänlaista intohimoa omaan tarinaansa. Tuntui siltä, että hän vain suolsi menemään tekstiä, mutta hänellä ei ole mitään oikeaa kiinnostusta omiin hahmoihinsa tai itse tarinaan. Juonen eteenpäin vieminen tapahtui todella laiskasti ja tässä ei ihan todella syvennytty mihinkään kunnolla. Kaikki hahmot ovat pelkkiä pahvinukkeja, jotka eivät ole luonteesta tai persoonallisuudesta kuulleetkaan eikä heidän väliset dialogitkaan olleet millään tavalla eloisia tai kiinnostavaksi rakennettuja.

Tämä kirja oli täynnä infodumpia, mutta lukija ei tee niillä tietoiskuilla yhtään mitään, koska tässä ei selvitetä ollenkaan mitään taustoja. Ensimmäisessä osassa Wendy totesi, että peikkojen historia oli aivan yhtä tylsää kuin ihmistenkin, joten emme opi heistä yhtään mitään. Tässä osassa se tulee esille niin räikeästi, koska lukijalla ei ole mitään tietoa, mitä on tekeillä tai miksi joku Disney-tasoinen pahis mesoaa menemään kahden röllivaltakunnan välillä.

Tornissa ei ollut minkäänlaista juonta. Pelkkää Wendyn ja Finnin melodraamaa, uuden namupalan kuvioon ilmestymistä, paatoksellista, tylsää dialogia – ja siinä se. Ei minkäänlaista loppuhuipentumaa, ellei sitten joku laske kosintaa sellaiseksi. Jopa Hauskoissa kotivideoissa näkee romanttisempia ja kutkuttavampia kosintoja kuin mitä tässä kirjassa tapahtui.

Plaah, ei Tornista voi repiä muuta sanottavaa. Juoneton, tylsä, yksiulotteinen tarina pahvinukkehahmoilla ja typerällä kolmiodraamalla. Näin kuvailen Tornia. Saa nähdä, miten viimeisen osan kanssa käy. Toisaalta olen jo näin pitkällä, joten olisihan se luovuttamista, mikäli viimeisen osan jättäisin lukematta.

Lukunäyte: Chapter 3, Insentient, sivu 18
Rhys suddenly went silent. I barely took a step out of my room when I heard footsteps pounding up the stairs, and before I could react, she was there.
      Kyra, a Vittra tracker I had dealt with before, appeared at the top of the landing. Her dark hair was in a pixie cut, and she wore a long black leather jacket. She hung on to the railing, crouching down. As soon as she saw me, she sneered, showing more teeth than any human would.
      I rushed toward her, hoping for the element of surprise, but I was out of luck.
      She dodged before I got close and sent a swift kick into my abdomen. I stumbled backward, gripping my stomach dramatically, and when she came at me again, I punched her in the face.
      Unfazed, Kyra lunged at me and returned the blow much harder. When I fell down, she stood over me, smiling, with blood dripping from her nose.

Trylle –trilogia
Switched (2010)
    1.5 The Vittra Attacks (2012)
Torn (2010)
    2.5 One Day, Three Ways (2012)
Ascend (2011)
    3.5 Ever After (2012)
    3.5 Fresh Water (2012)