Carrie - Stephen King

Nimi: Carrie

Alkuteos: Carrie

Kirjailija: Stephen King

Kääntäjä: Tuula Saarikoski

Julkaisuvuosi: 1974 (suomeksi 1987, tämä painos 2013, Tammi/BON)

Sivuja: 206 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Carrieta on kiva kiusata – se on niin ujo ja kömpelö, ei osaa edes suuttua. Mutta eivätpä tiedä Carrien koulukaverit kenen kanssa ovat tekemisissä. Carrie ei nimittäin ole ihan tavallinen tyttö, vaikka siltä näyttää. Hänellä on hallussaan erikoinen kyky: pelkän ajatuksen voimalla hän voi saada aikaan katastrofeja, muuttaa koko maailman painajaiseksi. Sitä voi käyttää myös koston välineenä...

Ajatukseni: Nyt on kaksi pääsykoetta kolmesta tehty. Kävin parin päivän mittaisella Turun visiitillä ja kyllä heräsi halu sinne päästä opiskelemaan. Toivottavasti vastasin tarpeeksi hyvin ja pääsisin sisään. Tosin unohdin, mitä tarkoittaa joppaus... Nyt harmittaa, koska heti kokeesta lähdettyäni välähti. No mutta, ei auta nyt jälkeenpäin itkeminen, heinäkuussa saan tietää kohtaloni.

Luin reissun aika elämäni toisen Stephen Kingin romaanin, Carrien. Ennen kuin katsoin uuden elokuva-remaken joku kuukausi sitten en ollut rehellisesti sanottuna kovinkaan perillä tästä tarinasta. Tiesin vain, että tässä on tyttö jolla on telekineettisiä voimia. Tiedän, minä tiedän... Kuinka se on mahdollista!? Niin käy joskus. En ole Kingin tuotantoon pahemmin kiinnostuksesta huolimatta perehtynyt, joten elokuvan katsoessani jopa yllätyin, millainen tarina on kyseessä.

Kirja kertoo siis tarinan koulukiusatusta, erikoisia voimia omaavasta Carriesta, joka on saanut aina tylytystä, minne menikin. Koulussa hän on saanut osakseen todella julmaakin kiusaamista, mutta ei kotonakaan asiat ole hyvin. Carrie elää kahdestaan sekoboltsin äitinsä kanssa, jonka uskonnollisuus on saanut sekopäisiä, ei-mihinkään-perustuvia piirteitä ja nainen toitottaa päivät pitkät kaiken synniksi eikä kykene hyväksymään tyttärensä luonnollista kasvua minään muuna kuin Saatanan työnä. Äidin silmissä kaikkeen saadaan vastaus komerossa rukoilemisella. Eräänä kohtalokkaana yönä Carrien sietokyky ylittyy vuosia kestäneiden julmuuksien jälkeen eikä Chamberlainin pikkukaupunki tule koskaan palaamaan ennalleen.

Juonellisesti tämä kirja ei ole kummoinen. Se on hyvin yksinkertainen kostotarina, jossa kiusattu tyttö panee lopun kärsimykselleen ja maksaa kaiken takaisin korkojen kera. Carrien nerous piileekin sen hahmoissa ja monitasoisessa kerronnassa, joka herätti ainakin allekirjoittaneessa voimakkaita tunteita ja sekä syvää inhoa, sääliä että empatian tunnetta useampaa hahmoa kohtaan.

Stephen King ei ole syyttä niittänyt mainetta ja kunniaa töillään. Carrie on herran esikoisteos ja hyvin vaikuttava sellainen. King on taitava tarinankertoja ja sitoo lukijansa tiiviisti pikkurillinsä ympärille, kiusaten tätä nerokkaalla kirjoituksella ja havainnollistavalla sukelluksella teini-ikäisten sielunmaailmaan ja synkimpiin ajatuksiin. Tarina kerrotaan kahdessa ajassa: nykyajassa, jossa käsitellään Carrien tapausta poliisitutkimuksin ja lehtiartikkelein ja kirjakatkelmin, sekä menneisyydessä eli mitä tuona kohtalokkaana yönä tapahtuikaan.

Lukiessa ei voinut olla tuntematta sääliä Carrieta kohtaan kaiken sen tylytyksen keskellä, jota hän joka puolelta sai. Kun Carrie päästää helvetin irti ja ruumiita alkaa kasautua, ei tragediasta voi oikein häntä syyttääkään. Lopulta se mitta täyttyy, ja jos hallussa on jotain sellaista, mitä Carriella on, ei lopputulos ole lainkaan kaunista katsottavaa. Carrie ei ollut sisimmältään paha, vaan ympäristö ja kokemukset saivat hänen lopulta murtumaan. Carrien lisäksi koulun suositut oppilaat Sue Snell ja Tommy Ross sekä rempseä liikunnanopettaja neiti Desjardin erottuivat joukosta edukseen.

Lukiessani tätä en voinut välttyä niiltä elokuvakuvilta, jotka välähtelivät toistuvasti mielessäni. Tämä teki lukemiseen keskittymisestä hankalaa ja rasittavaa. Tämä oli kyllä oma vikani, kun elokuvan menin katsomaan ennen kirjan lukemista. Toiseksi minua häiritsi erityisesti alussa juuri tuo aikojen ja kertojien jatkuva vaihtelu ja kirjoituksen eräänlainen rönsyisyys. Kirjotus oli paikoitellen todella sekavaa ja sellaista tajunnanvirtamaisuutta, mutta toisaalta se kuvasi onnistuneesti ihmisen kaoottista ajatuksenjuoksua.

Carrie oli hyvä kirja ja todella vaikuttava. Tämä kirja pitäisi pistää kouluihin pakolliseksi lukemiseksi teini-ikäisille, sillä koulukiusaaminen on todella karmaiseva ilmiö ja se on saatava loppumaan, ja tässähän on oiva kirja puhumaan asian puolesta. Suosittelen kokeilemaan Carrieta.

Lukunäyte: Ensimmäinen osa: Verileikki, sivu 28

Tommy Erbter, viisi vuotta, ajoi polkupyörällä kadun toista puolta. Tommy oli pieni, valppaan näköinen poika, jonka lastenpyörässä oli kirkkaanpunaiset apupyörät. Hän hyräili ajaessaan. Hän näki Carrien, valpastui ja näytti kieltä.

      – Hei pierunaama! Rukoilija-Carrie!

      Carrie vilkaisi poikaa raivosta pihisten. Polkupyörän apupyörät alkoivat kiemurrella ja pyörä kaatui äkkiä. Tommy huusi. Pyörä oli kaatunut hänen päälleen. Tommyn valitus oli kuin suloista, sointuvaa musiikkia Carrien korville.

      Voi kun saisi jotakin tuollaista sattumaan aina kuin halusi.

      (juurihan hän sai)

      Hän pysähtyi paikoilleen seitsemän talon päähän kotoa tuijottaen mitään näkemättä tyhjyyteen. Hänen takanaan Tommy vääntäytyi pyöränsä päälle itkua tyrskien, naarmuttunutta polveaan hieroen. Poika huuri hänelle jotakin, mutta hän ei piitannut siitä. Hänelle olivat huutaneet sellaisetkin, jotka todella tiesivät mitä tekivät.

      Hän oli ajatellut:

      (tipu pyörältä pentu putoa maahan siitä ja halkaise kirottu kallosi)

      ja jotakin oli tapahtunut.