torstai 30. tammikuuta 2014

The Testing - Joelle Charbonneau

Nimi: The Testing
Trilogia/sarja: The Testing, #1
Kirjailija: Joelle Charbonneau
Kustantaja: Templar
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 382 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★☆☆☆☆

Juonikuvaus: Do you possess a winning combination of theoretical knowledge, practical skills and raw intelligence?
      Do you have what it takes to lead others?
      Are you willing to crush those who stand in your way?
      Every year, the United Commonwealth invites top graduates from each colony to participate in The Testing. Successful candidates will go on to the University and help the government rebuild our war-stricken world.
      This process is not optional.
      Disclaimer: The United Commonwealth is not responsible for candidates' psychological or physical health during The Testing.

Ajatukseni: Olen lukenut The Testingin aikaisemminkin – tasan niin monta kertaa kuin olen lukenut Nälkäpelin. Tämä kirja on lähes tulkoon pelkkä kopio tuosta dystopiatähdestä ainoastaan muutamalla erilaisella juonikikkailulla ja yksityiskohdalla. The Testing ei saanut minussa minkäänlaista muuta reaktiota aikaan kuin pelkkää huokailua ja pään pudistelua.

Tarina kertoo 16-vuotiaasta Cia Valesta, joka on niin superlahjakas ja älykäs, että valmistuu high schoolista vuotta nuorempana kuin muut. Eletään niin laiskan perinteisessä dystopisessa maailmassa, jossa hirmuisen ilkeä hallitus järjestää vuosittain Testin, johon valitaan osallistumaan lahjakkaita nuoria jokaiselta asuinalueelta ympäri maata. Nuoret heitetään Testiin vasten tahtoaan, vaikka väitetään, että osallistuminen on suuri kunnia. Nämä valitut joutuvat suorittamaan aluksi sarjan erilaisia nippelitietoon ja näpräämiseen ja virkkaamiseen perustuvia kokeita, jonka jälkeen heidät lempataan luontoon selviytymään ja tappamaan toisiaan. Mikäli he selviytyvät tuosta tilanteesta ja selviävät hengissä maaliin, he pääsevät Yliopistoon isolla alkukirjaimella ja heistä tulee tulevaisuudessa United Commonwealthiksi kutsutun maan tulevia valtaapitäviä ja päättäjiä.

Kirjasto onnistui yllättämään minut täysin. En ollut koskaan kuullutkaan tästä kirjasta ennen kuin bongasin tämän kirjastosta. Minä luulin, että olin melkoisen hyvin perillä dystopian antimista YA-kirjallisuuden saralla, mutta olinkin täydellisesti missanut tämän kirjan olemassaolon. Toisaalta näin jälkeenpäin minusta tuntuu, etten kyllä nyt sitten olisi menettänyt mitään, vaikka olisinkin tämän lukematta jättänyt. The Testing oli todella tylsä ja ihan oikeasti pelkkä laiska kopio Nälkäpelistä.

Ongelmani tämän kirjan kanssa alkoivat melkoisen nopeasti. Cia oli päähenkilönä niin täydellinen ja hän oli niin fiksu ja kaunis ja hän onnistui kaikessa mitä teki ja hän teki aina kaikki oikeat ratkaisut eikä erehtynyt tai tehnyt virheitä ja hän oli niin tietoinen ympärillään tapahtuvista asioista ja hän ymmärsi heti, mitä oli tekeillä ja hän sai yrittämättä komean pojan huomion itselleen ja hän oli sellainen multitalentti, että osasi kyllä hoitaa kuntoon kaiken ja hän huomasi heti, että kaikkia Testiin osallistujia tarkkailtiin kameroin ja salakuuntelulaittein ja hän oli niin spesiaali, että hän sai kapinoivilta Testin järjestäjiltä huomiota. Eli juuri sellainen hahmo, mikä ärsyttää minua. Hahmo ei vaikuta alkuunkaan inhimilliseltä tai ihmismäisen vialliselta tai lähimaillekaan samaistuttavalta. Kirjailija teroitti hahmosta aivan liian ylitäydellisen ja kaikessa onnistuvan ja niin saamarin erityisen. En osaa pitää tuollaisista päähenkilöistä.

Yhdelläkään hahmolla ei ollut mitään sellaista, mikä olisi muistuttanut edes etäisesti persoonallisuutta tai luonnetta. Kaikki olivat vain pahvinukkeja ja nimiä paperilla. Cia on kotoisin Five Lakes Colony -nimisestä pikkuruisesta asuinalueesta, jossa kaikki ilmeisesti tuntevat kaikki, joten luulisi, että Cian ja kolmen muun alueen valitun Testiin osallistuvan hahmon taustoja ja välejä olisi kuvattu enemmän, mutta ei. He olivat kuulemma olleet aina ystäviä keskenään, mutta silti he käyttäytyivät kuin vieraat toisiaan kohtaan. Emme saa tietää heistä mitään muuta kuin heidän nimensä. Cian ihastusta Tomasia kuvataan sanalla 'handsome', mutta mitään muuta ei hänen paperinohuesta hahmostaan saa irti. Yksikään hahmo ei jäänyt mieleeni millään erityisellä tavalla.

Itse Testi oli todella typerä. Kokeet olivat tyyliltään Lajittele seuraavat kasvit syömäkelpoisiin ja myrkyllisiin ja Ratkaise seuraava matemaattinen arvoitus. Mitä tekemistä tällaisilla on jonkun maan johtajuuden kanssa? Viranomaisten tapa hoitaa tuo tulevaisuuden toivojen valinta oli täysin epälooginen. Miksi heittää nuoret keskelle erämaata, kun sillä ei todella ole mitään tekemistä poliittisten päätöksien tekemisen ja maan johtamisen kanssa? Minä en nähnyt mitään yhteyttä Testin ja maan hallitsemisen välillä. Tai sitten tämä kirja vain ylitti minun käsityskykyni ja olikin piilonero. Tiedä häntä.

Tämä kirja oli niin samanlainen kuin Nälkäpeli. Ruodinpas nyt läpi juonellisesti näiden kahden samankaltaisuutta:
  • Cia ja kumppanit valitaan vasten tahtoaan Testiin, johon osallistumisesta ei voi kieltäytyä.
  • Testin väitetään olevan hieno ja mahtava asia ja todellinen mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan ja osa kiljuvat riemusta, kun heidät valitaan.
  • Ciaa ja kumppaneita tarkkaillaan jatkuvasti kameroin ja salakuuntelulaittein.
  • Mukana on poika, Tomas, joka on ollut jo pitkään rakastunut Ciaan ja haluaa tehdä kaikkensa suojellakseen tätä.
  • Osallistujat joutuvat tilanteisiin/kokeisiin, joissa testataan ja arvioidaan heidän kykyjään ja taitojaan.
  • Testin neljännessä osiossa nuoret nakataan keskelle luontoa, jossa heidän on tarkoitus selvitä omin avuin ja monet alkavat tappaa toisiaan parantaakseen omia mahdollisuuksiaan läpäistä Testi.
  • Cia ja Tomas alkavat tehdä yhteistyötä parantaakseen mahdollisuuksiaan läpäistä Testi.
  • Mukana on todella ilkeä pahispoika, joka ottaa Cian silmätikukseen ja tekee kaikkensa läpäistäkseen Testin.
  • Tomas loukkaantuu ja Cia joutuu tekemään kovasti töitä pitääkseen tämän hengissä.
  • He jakavat herkän suudelman aivan kuten Katniss ja Peeta luolakohtauksessa.
  • Lopulta pääasiassa Cian ponnistelujen ansiosta he onnistuvat läpäisemään Testin.

Jos haluan lukea Nälkäpelin niin minä luen sen. En halua lukea mitään surkeita kopioita siitä. Tämä kirja oli sitä paitsi niin paatoksellisen tylsä, ettei ole ihmekään että minulla kesti yli viikko lukea tämä läpi. Missään vaiheessa en kokenut minkäänlaista jännitystä tai intensiivisyyttä eikä tässä ollut mitään oikeaa loppuhuipentumaa.

The Testing oli todella ennalta-arvattava enkä välittäisi tippaakaan, vaikken koskaan jatko-osaa tästä lukisi. Tämä kirja oli täysin yhtä tyhjän kanssa. Jos olet lukenut Nälkäpelin niin olet lukenut tämänkin. Eikä ole epäilystäkään siitä, kumpi näistä on parempi.

Voisimme siis luottamuksellisesti todeta, ettei The Testing ollut minulle se yötaivaan kirkkain tähti.

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 33-34
Bright sunshine greets us as the door swings open. I am the last of the four to take a dark brown bag with the red and purple United Commonwealth logo on the front from Magistrate Owens. As I sling the thick strap over my shoulder, I realise the dinner party which my mother has painstakingly planned will have to be cut short. Otherwise I will not have enough time to pack and prepare for whatever tomorrow brings.
      Zandri is already gone when I step outside, but Tomas and Malachi are waiting. For a moment the three of us stare at one another, uncertain what to say. I'm not surprised when Tomas is the first to find his voice. With one of his wide, heart-stopping smiles, he looks into my eyes and says, ”I guess we should go home. Tomorrow's going to be a big day.”
      And I know he's right. It's time to go home ad tell my family that tomorrow I will leave the house in the morning and I won't return.

The Testing –trilogia
    0.5 The Testing Guide (2013)
The Testing (2013)
Independent Study (2014)
Graduation Day (2014)

tiistai 21. tammikuuta 2014

Premeditated - Josin L. McQuein

Nimi: Premeditated
Kirjailija: Josin L. McQuein
Kustantaja: Delacorte Press
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 324 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: A week ago Dinah’s cousin Claire cut her wrists. 
      Five days ago Dinah found Claire’s diary and discovered why.
      Three days ago Dinah stopped crying and came up with a plan.
      Two days ago she ditched her piercings and bleached the black dye from her hair.
      Yesterday knee socks and a plaid uniform became a predator’s camouflage.
      Today she’ll find the boy who broke Claire.
      By tomorrow he’ll wish he were dead.

Ajatukseni: Eikö ole kirjalla aivan upea kansi? Premeditated oli yksi vuoden 2013 kärsimättömimmin odottamiani kirjoja. Kun luin juonikuvauksen ja näin kannen ensimmäisen kerran, olin täysin myyty. Minun oli pakko lukea tämä kirja. Kostotarina kuulosti upealta ja jännittävältä. Olin niin innoissani, kun jouluksi tämän itselleni hankin ja odotukseni olivat menossa jossain Pluton tuolla puolen. Mutta... Tunnen niin karvasta pettymystä.

Vika ei välttämättä ole nyt kirjassa, vaan minussa lukijana. Tai pikemminkin tyylissäni lukea ja siinä mitä minä normaalisti luen. Kuten varmasti huomaakin sepustuksiani seuratessa, että luen pääasiassa fantasiaa/dystopiaa/post-apokalyptiikkaa. Pidän noissa siitä, etten ole heti kuin kotikentällä ja että voin tutustua kunnolla maailmaan ja tilanteeseen, joka kirjassa vallitsee. Todella harvoin luen realistista fiktiota (contemporary), joten en osannut lukea Premeditatedia kunnolla. Minä tunsin jo maailman ja tapahtumaympäristön, olin alusta alkaen tietoinen siitä, mitä oli tekeillä ja varsinaisia salaisuuksia tässä ei paljastettu. Toisin sanoen en päässyt oppimaan mitään uutta. Minä en oikein osaa lukea realistista fiktiota, koska koen sen olevan minulle liian tuttua.

Sivun 216 kohdalla kirjoitin Goodreadsiin näin:
Or maybe the problem here lies with me, not with Premeditated. Very rarely do I read YA contemporary so maybe I just don't... read this right. Maybe my boredom with this book is caused by the simple fact that contemporary books tell the story very differently than my usual fantasy/dystopian reads do. Maybe I just know this world too well and just miss the paranormal spark, the flame of unknown. Hmm, there's a thought.”

Mutta silti en koe saaneeni kansikuvan ja juonikuvauksen lupaamaa kostotarinaa. Näin kirjoitin viimeisen sivun luettuani:
Well, it was okay, I guess. I was expecting so much more, but it was okay. I have this urge to rewrite the whole story into what I expected and wanted it to be. There would be more mental case stuff, it'd be more vengeful and much darker and crueler cat-and-mouse chase with a bloody outcome. But yeah, Premeditated was alright.”

Tällä kirjalla oli niin paljon potentiaalia ja kaikki mahdollisuudet avoinna olla juuri sellainen toivomani mielipuolinen kostotarina, missä päähenkilö päättää kostaa serkkunsa henkisen sortumisen ja itsemurhan yrityksen kaiken sen aiheuttamalle pojalle. Yksinkertaista, mutta tällä tarinalla olisi voitu saada aikaan jotain todella hurjaa ja pelottavaa. Väristysten sijaan tämä kirja jätti jälkeensä minuun pettymyksen tunteita, olan kohautuksen ja mielessäni pyörivät sanat kevyt, ennalta-arvattava ja liian yksinkertainen. Tarinan kovasti povaama kosto olisi voitu korvata sanalla kiusanteko.

Mutta hei, tässä on se ongelma, että minä en lue contemporarya kuin todella harvoin (lue: lähes koskaan), joten minun näkemykseni tästä kirjasta saattaa olla liian värittynyt sillä, mihin olen tottunut. Ehkä minä en todella osaa lukea tähän maailmaan sijoittuvaa tarinaa, jossa hahmot ovat täysin tavallisia ihmisiä ja suurimmat ongelmat ovat sosiaalisia ja mielenterveydellisiä, koska ne tuntuvat niin tavallisilta ja tutuilta ihan normielämässä, kun ympärille katselee enkä koe sukeltavani kunnolla mihinkään erityiseen.

Hahmot olivat tavallaan aika ohuita silmissäni päähenkilöä, Dinahia, lukuun ottamatta. Dinah oli hyvin kirjoitettu hahmo, mutta en kuitenkaan osannut oikein pitää hänestä. Siinä missä lukijalle tulee melkoisen nopeasti ilmiselväksi, kuka Clairen sai murtumaan, Dinah ei sitä tajua. Dinah ajattelee todella mustavalkoisesti ja näkee maailman ja ihmiset vihan ja itsepäisyyden värittämien lasien läpi, joten en lukijana osannut samaistua häneen. Silti on pakko tavallaan ihailla hänen motivaatiotaan ja kykyään tehdä ratkaisevia päätöksiä. On helppo ymmärtää, miksi hän päättää lähteä koston tielle, koska hänellä on todella läheinen suhde serkkunsa Clairen kanssa. Dinah oli hyvä päähenkilö tällaiseen tarinaan.

Tarina oli välillä ihan viihdyttävä, mutta tempo oli liian hidas ja mysteeri liian ilmiselvä ja yksinkertainen. Kirjailija olisi voinut tehdä taivaita tämän tarinan suhteen, mutta sen sijaan hän kirjoittikin melko laimean kiusantekotarinan. Tarina olisi voinut koetella myös lukijan mielenterveyttä, Dinah olisi voinut todella metsästää ja tormentoida sitä poikaa, joka ajoi Clairen viiltämään ranteensa. Tämä olisi voinut olla todellinen kissa-ja-hiiri-leikki. Huokaus. Jos lähden tälle olisi-voinut-tielle, voisin samantien kirjoittaa tarinan uusiksi oman mieleni mukaan. Aina ei voi voittaa.

Ymmärtänette varmaan, miksi koen Premeditatedistä puhumisen vaikeaksi. Tämä ei ollut huono kirja. Hidastempoinen ja ennalta-arvattava, toki, mutta ei huono. Loppujen lopuksi tätä työpäivän aikana hieman mietittyäni totesin, että kyllä, olen pettynyt ja odotin paljon enemmän, mutta minä pidin tästä ihan kohtuullisesti ja tämä oli objektiivisesti katsottuna ihan hyvä.

Premeditated ei ollut minun käsissäni se kaikkein toimivin kirja, mutta joku toinen saattaa saada tästä paljon enemmän irti. Jollekin toiselle tämä kirja saattaa olla kaikki odotukset ylittävä, jopa lempikirja. Ja niin sen pitää ollakin eikä siinä mitään. Tuntemuksia on joka lähtöön.

Lukunäyte: Chapter 1, sivu 1
Killing someone's easier than you think. All it takes is decision, aim and follow-through. Like basketball, only you shouldn't expect people to leap to their feet and cheer if you hit the free throw.
      The whole thing's a done deal in a matter of seconds.
      Revenge, on the other hand, and I mean real, calculated, make-him-sorry-he-was-ever-born vengeance, takes time and planning and patience. You have to smile when you want to scream. You have to look your target in the eye when you'd rather claw his eyes out. And you have to ignore the slow-spreading burn in your gut until it turns to ice and sets your resolve so completely you can't turn away without splintering.
      Do it right and their blood will be on their own hands. Just another tragic teen suicide on the back of page three in the local newspaper, with a memorial page in the school yearbook. Lots of flowers, and stuffed animals, and card collages stuck to the door. Pretty words and puffy red-rimmed eyes from people who question why you don't look hard enough to find out.
      No matter how messy it gets, or how much blood's involved, suicide's a clean kill.
      Though any scenario ending with Brooks Walden in a mangled heap would have worked for me.

lauantai 18. tammikuuta 2014

World After - Susan Ee

Nimi: World After
Trilogia/sarja: Penryn & the End of Days, #2
Kirjailija: Susan Ee 
Kustantaja: Skyscape
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 314 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: In this sequel to the bestselling fantasy thriller, Angelfall, the survivors of the angel apocalypse begin to scrape back together what's left of the modern world. When a group of people capture Penryn's sister Paige, thinking she's a monster, the situation ends in massacre.
      Paige disappears. Humans are terrified. Mom is heartbroken.
      Penryn drives through the streets of San Fransico looking for Paige. Why are the streets so empty? Where is everybody? Her search leads her into the heart of the agels' secret plans, where she catches a glimpse of their motivations, and learns the horrifying extent to which the angels are willing to go.
      Meanwhile, Raffe hunts for his wings. Without them, he can't rejoin the angels, can't take his rightful place as one of their leaders. When faced with recapturing his wings or helping penryn survive, which will he choose.

Ajatukseni: Juuri tällaisten kirjojen takia rakastan lukemista yli kaiken. Se tunne, kun lukee jotain niin mahtavaa kirjaa, ettei melkein pysty hengittämään, on paras tunne ikinä. Angelfallin ja World Afterin vuoksi olen valmis rämpimään läpi helvetin tulen ja lukemaan kymmenen umpisurkeaa kirjaa, koska nämä kaksi antoivat minulle kaiken, mitä ikinä voisin vain kirjalta toivoa. Kaiken, hyvät ihmiset, ja minä olen vaativa lukija. Kiinnitän niin herkästi huomiota yksityiskohtiin ja epäkohtiin tarinassa, että minulla on lähes tulkoon aina jotain valitettavaa tai huomautettavaa. Mutta nämä kaksi antoivat minulle ihan kaiken. Sieluni laulaa hoosiannaa.

World After jatkaa heti siitä, mihin Angelfall jäi. Penryn alkaa toipua halvauksesta, jonka yksi enkelten ihmiskokeiden aikaansaama skorpionimutanttihirviö sai aikaan. Penryn on onnistunut löytämään pikkusiskonsa Paigen, mutta tälle on tehty jotain niin hirveää, että jopa Penryn väistää hänen katsettaan ja ajattelee sanaa hirviö. Penryn, Paige ja heidän skitsofreninen, hullu äitinsä ovat ihmisvastarintalaisten joukossa. Vastarinta onnistui tuhoamaan enkelten tukikohdan San Franciscossa ja nyt enkeleillä on kova työ järjestäytyä uudestaan. Enkeleillä on suuri poliittinen myrsky keskuudessaan, kun arkkienkeli Uriel yrittää todella likaisin keinoin saada itselleen Jumalan sanansaattajan tittelin, jolla voi hallita kaikkia enkeleitä. Hänen juonitteluaan vaikeuttaa kuitenkin Raffe, joka tekee kaikkensa saadakseen takaisin siipensä, jotka ovat nyt ommeltuina arkkidemoni Belielin selässä.

Kun Paige katoaa vastarintalaisten joukosta jätettyään jälkeensä verisiä, raadeltuja ruumiita, Penryn lähtee jäljittämään pikkusiskoaan äitinsä ja yhden San Franciscon tuhosta Penrynin ansiosta selviytyneen ihmisnaisen, Claran kanssa. Heidän tiensä johtaa entiseen huippuvankilaan Alcatraziin, jossa enkelit tekevät kammottavia ihmiskokeita ja mutaatioita. Penrynille alkaa hiljalleen selvitä, mikä enkelten motiivi on, miksi he kaappaavat ihmisiä ja miksi he tekevät mitä tekevät. Penrynille selviää myös, että hänen pahoin kärsinyt pikkusiskonsa on hyvin tärkeä kaiken tuon maailmanlopun meiningin keskellä. Kun Penrynin ja Raffen polut taas kohtaavat, he ymmärtävät, että meneillään on jotain niin suurta, etteivät he kykene selviytymään kaikesta yksin.

Susan Ee on fantastinen kirjailija. Hänen kerrontansa on loistavaa, elävää ja nopeatempoista. Tarina on toimintaa täynnä, koko ajan tapahtuu jotakin ja juoni etenee tasaisesti ja jännittävällä voimalla eteenpäin. Oli äärimmäisen mielenkiintoista saada lisää infoa enkelten puuhista ja siitä, mitä he oikein tekevät ja miksi. Enkelit ovat kieroja kuin korkkiruuvit. Aivan kuten he ovatkin kristillisessä mytologiassa. Mitään lempeitä halinalleja he eivät ole, vaan sotilaita, joilla on tiukka hierarkia ja selkeä nokkimisjärjestys.

Penryn on kuin yötaivaan kirkas tähti ja tuulahdus virkistävää ilmaa kaikkien niiden selkärangattomian sukkien ja Mary Sueiden joukossa, mitä YA -kirjallisuudessa liian usein joutuu lukemaan. Penryn osaa pitää puolensa, hän on hauska ja sarkastinen, älykäs, vahva ja hurmaava päähenkilö. Hänellä on ollut vaikea elämä eikä maailmanloppu ole tehnyt siitä yhtään sen helpompaa. Minä niin pidän hänen tavastaan ajatella, tehdä päätöksiä ja toimia tilanteen tullen, koska Penrynillä on prioriteetit kohdillaan ja hän on aina tietoinen ympäristöstään ja valmiina toimimaan. Penrynistä on todella helppo pitää ja häntä kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa kaiken sen jälkeen, mitä hän on kokenut.

Paige ja heidän äitinsä ovat todella mielenkiintoisia hahmoja. Olen erittäin kiinnostunut näkemään, mihin suuntaan Paigen tarinaa lähdetään kuljettamaan. Hänellä on yllättävä merkitys tuossa enkelten maailmaan heittämässä apokalypsissä. Ja sitten on äiti. Sanoisinko, että siinä on muuten aivan pirun karmiva hahmo. Todella karmiva, mutta niin mahtava! Äidin hahmossa on kiinnostavaa se, että vaikka hän onkin periaatteessa umpihullu, hänen teoissaan ja sanoissaan on järkeä tuossa maailmassa, jossa he nykyään yrittävät selviytyä.

Minä luen mieluummin viiden kirjan aikana hitaasti kehittyvää, uskottavaa ja vahvaa romanssia kuin jotain jossain sadassa sivussa roihahtanutta ”ikuista rakkautta”, joka ei sittenkään perustu mihinkään muuhun kuin pinnallisiin seikkoihin, kuten ulkonäköön ja jätkän vatsalihaksiin. Penrynin ja Raffen välillä on aitoa henkilökemiaa ja heidän romanssinsa kehittyy hitaasti, mutta varmasti. Minä todella uskon heidän väliseen yhteyteen, koska se aidosti perustuu heidän vahvuuksiinsa, luottamukseen ja siihen, että he ovat kokeneet niin paljon yhdessä, toisin kuin monissa muissa YA -kirjoissa se päähenkilöparin välinen ”yhteys” on liian usein pelkkää pinnallisuutta ja eikä mihinkään perustuvaa.

Vaikka Penrynin ja Raffen polut kohtaavatkin vasta viimeisellä kolmanneksella, koko muu kaksi kolmasosaa on niin täynnä toimintaa ja tapahtumia, että tuntui luonnolliselta lukea ensin Penrynin henkilökohtaista selviytymistä ennen kuin he yhdistävät jälleen voimansa. Ja sitten kun he kohtaavat... Luin viimeiset sata sivua eilen illalla kolme kertaa peräkkäin, koska ne sivut kultasivat tämän kirjan täydellisesti. Raffe on mahtava hahmo, joka on vain kahdessa kirjassa kehittynyt jo niin paljon, mutta hänellä on edessään vielä todella kivikkoinen tie. Olen valmis lukemaan Penrynin ja Raffen välillä kehittyvää hidasta, niin voimakasta romanssia sen viisi kirjaa, koska minä luotan Susan Eehen ja olen varma, etten tule pettymään siihen.

World After oli pelottava kertomus apokalypsistä, ihmiskokeista, mutaatioista, valtapolitiikasta ja vahvasta päähenkilöparista. Tämän kirjan sävy on tummanpuhuva ja ahdistava, tapahtumat aidosti pelottavia ja hyytäviä, ja hahmot todella hyvin rakennettuja ja persoonallisia. Susan Ee on perillä enkelimytologiasta ja kirjoittaa tarinaansa sen mukaisesti; nefilit ja enkelit kuvataan sellaisina, mitä ne mytologiassa todella ovat, ja siitä olen todella mielissäni. Missään vaiheessa tarina ei jää junnaamaan paikoilleen, vaan koko ajan pysytään liikkeessä. Vaikka tämän kirjan sävy on ensimmäistä osaa tummempi, huumoriakin tästä löytyy ja sellaisia hetkellisiä pilkahduksia toivosta. Useiden hahmojen välillä on rakkautta, vaikka niiden yli huokuukin hyvin voimakkaita negatiivisia tunteita.

World After todella antoi minulle kaiken, mitä voisin kirjalta toivoa. Sain loistavia hahmoja, mielenkiintoisen juonen, jännittäviä tapahtumia, politiikkaa, hitaasti kehittyvää, uskottavaa romantiikkaa... Sain ihan kaiken. Olen niin onnellinen tästä kirjasta, mutta samalla niin surullinen, koska minulla ei ole hajuakaan siitä, koska kolmas osa ilmestyy. Siitä ei ole tiedossa edes nimeä saatika sitten ilmestymispäivää. En voi muuta kuin epäillä, että siihen menee kauan.

Eli minun täytyy vain lukea näitä kahta osaa uudestaan ja uudestaan odotellen samalla kolmatta osaa, koska rakastan tätä tarinaa niin paljon. Penryn & the End of Days on jo nyt yksi lempisarjoistani ikinä. Suosittelen lämpimästi lukemaan nämä kirjat.

Lukunäyte: Chapter 57, sivut 239-240
My dress is also a problem. It's full lenght and shapely. It looks great but doesn't exactly give me enough room to kick. My legs are the strongest part of my body and I'm not about to hobble myself in a fight for the sake of modesty. I slit my knife through a seam, ripping the skirt all the way to my thigh.
      I angle the knife so it'll slip between his ribs when I stab.
      The throat is a better target but I'm too short to go for that with this beast. At least not on the first thrust. The second move, after he's taken a hit, is another story.
      The angel almost smiles at my knife as if that just adds more fun. He raises an eyebrow when he sees that I'm holding it like I know how to use it. But his sword stays untouched in its scabbard as if this massacre and brawl don't merit the use of his sword.
      His eyes are focused on my knife and face. Easy to do since my hands are up near my face in a fighter stance.
      But my heel is still on my back foot, several inches higher than my front foot. No way can I have decent footwork limping around like this. So I do the only thing I can do.
      I kick him in the face point blank with my heel.
      He wasn't expecting that.
      The angel flies back of the stage.
      ”It really is you,” says Raffe.
      He's staring at me, stunned. His fist is mid-air but paused in the middle of pummeling the hell out of Beliel who is bloody and staggering.
      He starts a slow smile that melts my bones.

Penryn & the End of Days –sarja
Angelfall (2011)
World After (2013)
End of Days (2015)

torstai 16. tammikuuta 2014

Vastailen ja kysyn

http://3.bp.blogspot.com/-Oaz2mL5MfSU/UtQabInV23I/AAAAAAAAA9k/cPttFeZLKh8/s1600/Unikkotunnustus.jpg

Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa yllätti minut kukkatunnustuksella ja haastoi vastaamaan kymmeneen kysymykseen! Kiitos ja kumarrus Marikalle!

MarikaOksan kysymykset:
  • Selviätkö aamusta lukematta mitään? Vai onko pakko pyöräyttää esille vaikka maitopurkin kylki, jotta päivä lähtee käyntiin?
    >> Yleensä kyllä luen jotain. Jos minulla on runsaasti aikaa, otan esille keskeneräisen kirjan, jos vähemmän, luen vähintään Kalevan pääuutiset. Tai sitten kännykällä nettilehdet. Tai sitten sen maitopurkin kyljen :D Viikonloppuaamuina saatan herättyäni ottaa kahvikupin sängyn viereen ja lojua tuntikausia peiton alla lukemassa. Eli kyllä se lukeminen aina jollain tavalla liittyy aamuihini.
  • Ärsyynnytkö, jos kirjastossa muutellaan hyllyjärjestystä, etkä enää löydä tiettyjä kirjoja tietystä paikasta?
    >> Jepo. Minulla oli tietty polku, jota kuljin aina kirjastossa, ja oli kuin isku vasten kasvoja, kun pääkirjasto pisti hyllyjärjestyksen täysin uuteen uskoon. Kesti aika kauan ennen kuin sain kehiteltyä uuden polun. En enää hahmota, mikä hylly on missäkin ja millä tavalla kannattaisi kulkea hyllyt läpi, että saan järjestelmällisesti tarkastettua ne. Olin niin kiintynyt siihen edelliseen järjestykseen...
  • Pidätkö erityisesti jostain tietystä vuodenajasta? Ihastuttaako kesän kuumuus, syksyn väriloisto, talven valkea kylmyys tai kevään orastava vihreys? Vai onko kelillä mitään väliä - satoi mummoja tai ei, eteenpäin mennään?
    >> Pidän eniten kesästä ja talvesta. Kesällä on ihana loikoilla laiturilla ja lukea hyvää kirjaa, lähteä kävelylle keskellä valoisaa yötä. kesäinen vesisade... Oi että, kesä on ihana. Mutta niin on talvikin! Talvella kaikkein parasta on kylmä yö, jolloin voi seistä jäällä katselemassa taivasta, tuhansia tähtiä ja kirkasta kuuta. Ja sitten ihanaa on sellainen leppoisa lumisade, jossa hiutaleet ovat valtavan suuria. Olen välillä kunnon haaveilija, ja keskellä yötä, kesällä tai talvella, saan haaveiltua kaikkein eniten.
  • Onko blogisi luonnoksissa useita tekstejä idea-asteella tai odottamassa loppuviilausta? Vai kirjoitatko tekstin kerrallaan ja sitten vasta on seuraavan vuoro?
    >> Minulla on tyhjiä, mutta nimettyjä luonnoksia aina sen verran, mitä kirjoja on kesken. Kirjoitan kaikki arvostelut aina ensin koneelle omalla kirjoitusohjelmalla ja siirrän sitten valmiin tekstiin Bloggeriin, muokkaan ja julkaisen. Kirjoitan aina yhden tekstin kerralla ja aloitan sitten vasta muut.
  • Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?
    >> Kahviin olen koukussa ja teestä tykkään kovasti. Sitten olen myös mustikkasopan ja vissyveden hyvä ystävä.
  • Oletko sisustusintoilija? Huomaatko esimerkiksi, jos työpaikalla ovat verhot vaihtuneet tai sisustus jotenkin muutoin muuttunut?
    >> Tavallaan, tavallaan en. Koen, että sisustuksen pitää olla mukava ja kodinhenkinen/leppoisa, mutta en sen suuremmin ole sisustuksen perään. Haluan kyllä, että oma tulevaisuuden pesäni on hyvin sisustettu, mutta en lue sisustuslehtiä aktiivisesti (lue: koskaan). Toisaalta rakastan huonekaluliikkeitä yli kaiken niiden ihanien kodikkaiden huonemallien vuoksi, että siinä mielessä kyllä katselen sisustusta vähän sillä silmällä.
  • Onko retrobuumi ollut/on edelleen sinun juttusi/? Vai pidätkö enemmän modernista?
    >> Riippuu hyvin pitkälle aiheesta. Hyvin usein olen kyllä retron puolella.
  • Oletko sanoma-, naisten- tai -harrastelehtien lukija (irtonumerot/kotiintilaus)?
    >> Sanomalehden selailen läpi muutaman kerran viikossa. Pitäisi ehkä useamminkin, koska olen (mukamas) kovin kiinnostunut yhteiskunnallisista ja maailmanlaajuisista asioista. Silmäilen kyllä uutisia aika useasti, että olen suhteellisen perillä reaaliaikaisista tapahtumista.
  • Otatko elokuviin mukaan kaverin lisäksi mieluiten poppareita, karkkia, limsaa tai kenties jotain terveellistä naposteltavaa?
    >> Poppareita. Yhdistän aina elokuvateatterin ja popparit keskenään. Ja yleensä vissypullon siihen lisäksi.
  • Bravuurisi keittiössä? Tiskikoneen tyhjennys, pöydän kattaminen, ranskalainen illallinen kahdelle...?
    >> Ehdottomasti kahvinkeitto! Niin yksinkertainen homma, mutta siinä olen tullut mestariksi! :D

Ja sittenpä omat kysymykseni:
  • Millaista musiikkia kuuntelet ja milloin?
  • Mistä sait idean (kirja)blogin aloittamiseen?
  • Kuinka usein olet internetissä ja liittyvätkö istuntosi yleensä jollain tavalla kirjoihin?
  • Seuraatko uutisia säännöllisesti?
  • Missä toivot olevasi viiden vuoden kuluttua?
  • Kirjoitatko omia tarinoita?
  • Millainen on paras lukuympäristö?
  • Onko sinulle helppoa heittäytyä mukaan kirjan maailmaan?
  • Kenen päähenkilön kenkiin haluaisit astua ja minkä kirjan seikkailun haluaisit itse kokea?
  • Mikä on ensimmäinen kirja, minkä muistat itse lukeneesi?

Haastan seuraavat bloggaajat:

Toivottavasti otatte haasteen vastaan ja pistätte ilon kiertämään! :D

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Wake - Lisa McMann

Nimi: Wake
Trilogia/sarja: Dream Catcher, #1
Kirjailija: Lisa McMann
Kustantaja: Simon Pulse
Julkaisuvuosi: 2008
Sivuja: 210 + 37 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: For seventeen-year-old Janie, getting sucked into other people's dreams is getting old. Especially the falling dreams, the naked-but-nobody-notices dreams, and the sex-crazed dreams. Janie's seen enough fantasy booty to last her a lifetime.
      She can't tell anybody about what she does – they'd never believe her, or worse, they'd think she's a freak. So Janie lives on the fringe, cursed with an ability she doesn't want and can't control.
      But then Janie gets sucked into the nightmares of a mysterious guy named Cabel, who dreams about killing someone. And who also dreams about her...

Ajatukseni: En tiedä. Oikeasti, minä en tiedä yhtään, mitä minun pitäisi tästä kirjasta sanoa. En osaa sanoa yhtään pidinkö tästä vai enkö pitänyt, en osaa sanoa olinko kiinnostunut tästä vai en, enkä osaa sanoa, mikä on lopullinen mielipiteeni. Joten kolmella tähdellä lähdetään liikkeelle.

Waken juoni on hyvin simppeli: 17-vuotias Janie Hannagan on jo vuosia joutunut imaistuksi toisten ihmisten uniin, kun he nukahtavat liian lähellä häntä. Aikaa tai paikkaa katsomatta Janie saattaa aivan yhtäkkiä joutua toisten unien valtaan – koulussa, kotona, kesken autolla ajon... On ihme, että hän on yhä hengissä. Tämän vuoksi Janie pysyttelee hyvin pitkälti omissa oloissaan, koska hän ei halua joutua muiden ihmisten pilkan ja pelon kohteeksi. Eräänä päivänä Janie joutuu Cabelin, toisen omissa oloissaan pysyttelevän hiipparipojan uneen. Tuossa unessa Cabel kiduttaa jotakuta... sekä suutelee Janieta. Tämän jälkeen Janie ja Cabel alkavat puolivahingossa muodostaa eräänlaista yhteyttä, kunnes Janie huomaakin olevansa rakastunut tuohon mysteeripoikaan.

Tämän kirjan juoni oli niin yksinkertainen ja oikeastaan melko olematon, mutta en siltikään ehtinyt missään vaiheessa kyllästyä niiden kolmen tunnin aikana, joina tämän läpi lukaisin. En oikein voi sanoa, että juoni soljui sujuvasti eteenpäin, koska juonellisesti tässä ei tapahtunut tyyliin yhtään mitään, mutta kerronta kyllä soljui mukavasti ja sujuvasti. Wake on tyyliltään helppo, yksinkertainen ja leppoisa, vaikka jättääkin aika sanattomaksi lopussa – sanattomaksi tyyliin ”no jaa, tulipaha luettua, seuraava kirja, kiitos.” En ole mitenkään huikean vaikuttunut, mutta en nyt aio silppuriinkaan tätä kirjaa tunkea. Sellainen kohtalainen sunnuntaipäivän kirjanen tämä oli.

Ihme kyllä, näin lyhyeksi ja yksinkertaiseksi kirjaksi osa hahmoista onnistuivat olemaan yllättävänkin kiinnostavia ja omasivat muutakin kuin sen pahviulottuvuuden. Janie oli ihan sympaattinen, samoin Cabel ja Janien (ainoa) paras ystävä Carrie. Heissä onnistui olemaan sitä jotain, joka auttaa lukijaa saamaan jonkinlaista tarttumapintaa hahmoista ja välittämään heistä. Minä pidin heistä. Loput hahmot olivatkin sitten aika yhdentekeviä eikä minulla ole sanottavaa heistä. He olivat pelkkiä nimiä paperilla.

Ehkä kaikkein suurin hämmennyksen aihe minulle oli kirjoitus. Se ei ollut ollenkaan minun silmiäni hivelevää.

      Se. Oli todella.
      Lyhyt laueseista. Ja pätkivää.
      Melkoisen tökkivää.
      Ja jopa. Epämiellyttävää lukea.
      Koska jokaisen.
      Pisteen myötä.
      Ajatus katkesi ja herpaantui.
      Piti muutamat.
      Sivut lukea useasti uudestaan.
      Koska ajatus.
      Lähti harhailemaan.

Oli meinaan aika rasittavaa lukea tuollaista tekstiä koko kirjan verran, vaikka lyhyt tämä olikin. En ole tekotaiteellisen runoilun ystävä, ja luulen, että jos tämä olisi kirjoitettu ns. ”selkokielellä” olisin pitänyt tästä reilusti enemmän. Kirjoitus tekee ihmeen paljon, ja jos se pistää negatiivisesti silmään, koko lukukokemus saattaa alkaa säröillä. Kaikkein rasittavinta tässä tekstissä oli se, että välillä saattoi tulla useiden kymmenien sivujen mittaista pätkittyä tekstiä, jossa lähes jokainen lause oli oma kappaleensa, ja sitten yhtäkkiä tulee todella tiiviitä, monisanaisia ja pitkiä kappaleita useiden aukeamien verran. Kirjoitus oli todella epätasaista.

Toinen asia, joka pisti minua hieman häiritsemään oli dialogin puute. Hahmot eivät keskustelleet juuri ollenkaan keskenään ja silloin kuin keskustelivat, ne olivat lyhyitä ja todella lyhytsanaisia kohtauksia. Yleisesti ottaen minulla oli sellainen fiilis tätä lukiessa, että lukijan odotettiin tietävän enemmän, mitä tietoja tekstissä annettiin. Lukijan odotettiin saavan heti selvää, mikä oli homman nimi – ja mikäli ei saanut, se oli voi voi, koska asioita ei sanottu suoraan tai niihin ei oikeastaan enää edes palattu eikä niistä puhuttu. Mikäli jäit matkasta, juokse sitten perässä huitoen samalla bussikuskia pysähtymään. Kyllä sinä sen summittaisen idean nyt hoksaat, mutta eihän sen bussin perään tuijottaminen paljon lohtua tuo. Parasta siis tajuta heti, mistä puhutaan.

Jos tämä olisi ollut selkokielellä kirjoitettu trilleri, Wake olisi saattanutkin olla ihan huippu kirja. Mutta tämä ei ollut mitään sellaista. Tämä oli rasittavasti kirjoitettu, leppoisa ja kevyt kirjanen, joka kertoo pääasiassa tarinan vaikeuksia elämässään kokeneesta tytöstä, joka kohtaa pojan ja he rakastuvat. Takakannessa yritetään lukijaa johdatella uskomaan, että tämä olisi trilleri, mutta ei. Tämä oli rakkaustarina ja kertomus erilaisuudesta, jonka kanssa voi oppia elämään. Hyvin simppeliä, sanoisin.

Että tällaista tällä kertaa. Kyllä Wakea sopii kokeilla, jos koskaan vastaan missään taapertaa. Omistan jatko-osan, Faden, joten meinasin kyllä senkin joskus lukea.

Päässäni soi tätä lukiessa Eurythmicsin Sweet Dreams, tosin Marilyn Mansonin laulamana. Sweet dreams are made of these...

Lukunäyte: 12:55 p.m., sivut 63-64
The figure's long figers glint in the moonlight.
      Janie leans back against the barn. She is shaking.
      The grotesque figure sharpens his knife-fingers on each other. The sound is deafening.
       Janie, against the barn, squeaks.
       The figure wheels around. He sees her.
       Approaches her.
       She has seen this character before.
       Right before she and Ethel ended up in a ditch.
       Janie stands up, tries to run. But her legs won't move.
       The figure's face is furious, but he has stopped sharpening his knoves. He's five feet away, and Janie closes her eyes. Nothing can hurt me, she tries to tell herself.
       When she opens her eyes, it is daylight. She is still behind the barn. And the horrid, menacing figure has turned into a normal, human young man.
       It's Cabel Strumheller.

Dream Catcher –trilogia
Wake (2008)
    1.1 Cabel's Story (2010)
Fade (2009)
Gone (2010)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Darkness Becomes Her - Kelly Keaton

Nimi: Darkness Becomes Her
Trilogia/sarja: Gods & Monsters, #1
Kirjailija: Kelly Keaton
Kustantaja: Simon Pulse
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 273 + 28 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Ari can't help feeling lost and alone. With teal eyes and freakish hair that can't be changed or destroyed, Ari has always stood out. And after growing up in foster care, she longs for some understanding of where she came from and who she is.
      Her search for answers uncovers a message from her long-dead mother: Run. Ari can sense that someone, or something, is getting too close. But it's impossible to protect herself when she doesn't know what she's running from or why she is being pursued.
      She knows only one thing: She must return to her birthplace of New 2, the lush, rebuilt city of New Orleans. Upon arriving, she discovers that New 2 is very... different. Here, Ari is seemingly normal. But every creature she encounters, no matter how deadly or horrifying, is afraid of her.
      Ari won't stop until she knows why. But some truths are too haunting, too terrifying, to ever be revealed.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Lo and behold, tehkää tilaa estradille kaikkien sillisalaattien kiistattomalle valtiaalle! Luulitteko, että Varjojen kaupungeissa oli muka paljon kaikenlaisia ties kuinka monella jalalla vilistäviä yliluonnollisia olentoja? Pyh! Ette olekaan vielä kohdanneet tätä kaikkien sekametelisoppien kruunaamatonta kuningasta! Kaipasitpa mitä yliluonnollisuuksia tahansa, Darkness Becomes Her tarjoaa niitä kaikkia! Älkää ujostelko, pojat ja tytöt, tulkaa silittämään pientä albiinoalligaattoria! Hyvät nuoret naiset, täältä löytyy myös vampyyrien öljyttyjä vatsalihaksia ja hauiksia joka lähtöön! Meiltä löytyy noitia, velhoja, voodoota, puolivampyyrejä, kreikkalaisen mytologian olentoja – kaipasitpa mitä tahansa, hitto vieköön täältä sitä löytyy.

Darkness Becomes Her alkoi niin lupaavasti. Olin todella kiinnostunut siitä, mihin suuntaan 17-vuotiaan, hopeahiuksisen, outosilmäisen Ari-tytön tarinaa vietäisiinkään. Tarinan alussa Ari on mielisairaalassa etsimässä vastauksia äidistään. Hän saa sieltä käsiinsä laatikon, koska sisältää hänen äitinsä kirjoittamia, Arille osoitettuja kirjeitä, jotka kertovat kirouksesta, joka heidän sukunsa yllä on sekä kehoittaa Aria pysymään kaukana synnyinkaupungistaan, New 2:sta. New 2 on entinen New Orleans, jonka ylitse kolmetoista vuotta aikaisemmin pyyhkäisivät lukuisat myrskyt jättäen jälkeensä vain kaupungin rauniot. Sen jälkeen tuhoutuneen kaupungin ostivat yhdeksän rikasta ranskalaisperäistä sukua, joita myös Novemiksi kutsutaan.

Kun Arin kimppuun hyökätään, Ari päättää lähteä tutkimaan New 2:sta äitinsä haudantakaisista varoituksista huolimatta. Kaupungissa hän kohtaa katukasvattilapsilauman, jotka ovat kaikkea muuta kuin normaaleja. Melkein jokainen kaupungissa on epänormaali, joten Arin pitäisi tuntea olonsa kotoisaksi. Mutta Ari on epänormaalienkin joukossa outo, sillä hänellä on niskassaan ikivanha kirous, joka tappaa jokaisen suvun naisen 21-vuotiaana jättäen jälkeensä orvon tyttölapsen. Ari päättää selvittää kirouksensa syyn ja alkuperän saadakseen itsensä ja sukunsa vihdoinkin vapaaksi tuosta toistuvasta kierteestä.

Minä en oikein tiedä, mihin kirjailija tällä tarinalla pyrki. Minusta tuntui kuin kirjailijalla olisi ollut liikaa ideoita ja yliluonnollisuuksia tarinan suhteen, joista hän ei sitten kehdannut karsia mitään pois, vaan päätti nakata kaikki puurot ja vellit sekaisin. Tästä tarinasta löytyy yliluonnollisten olioiden metsästäjiä, harpyijoita, muodonmuuttajia, kreikkalaisen mytologian olentoja, kaikenlaisia vampyyriolentoja ja niiden sukulaisia, noitia, velhoja, voodoopappeja – suunnilleen kaikkea vain mitä perus fantasian oppikirjasta voi vain olentoja napsia. Vaikka New 2 toimiikin tällaisten olentojen ”turvapaikkana”, oli silti älytöntä kirjailijalta nakella näitä kaikkia elementtejä mukaan tarinaan, koska koko homma oli niin sekaista, ettei lukiessa meinannut perässä pysyä.

Hahmot olivat aika paperinohuita eikä heihin ehditty tutustua tarpeeksi liian nopeasti eteenpäin ryysäävän juonen takia. Ari vaikutti aluksi varsin mielenkiintoiselta särmikkään asenteensa ansiosta, mutta tavatessaan hanipojunsa puolivampyyri-velho-Sebastianin, Arikin sitten lankesi siihen tyypilliseen päivässä roihahteen ensirakkauden vietäviksi joutuneen neitosen rooliin. Ihan lopussa hänestä kyllä löytyi se pilkahdus siitä kunnon asenteesta ja eräänlaisesta pahuuden värjäämästä sisimmästä, ja sen vuoksi olen kiinnostunut jatkamaan tämän trilogian parissa.

Liikaa, aivan liikaa kaikkea. Ei hahmoista oikein pysty edes puhumaan, koska heitä oli niin paljon niin moneen eri lähtöön, mutta yhteenkään heistä ei keskitytty kunnolla eikä hahmoille yksinkertaisesti annettu tarpeeksi aikaa tai sivutilaa. Sekava juoni ryysäsi ihan liian kovalla vauhdilla eteenpäin jyräten kaikki tärkeät tukipilarit kumoon aina noiden olentojen mytologiasta New 2:n meiningin selvempään kuvailuun asti.

Tämän kirjan kreikkalainen mytologia oli ihan älyvapaata. Tässä kirjassa Athene on täysin mielipuolinen, verenhimoinen hirviöitä tekevä sodan jumalatar, joka pukeutuu titaanin nahkaan ja hallitsee sekä meriä että ilmaa. Hänellä on rääväsuisen rekkamiehen suuvärkki, hän käyttäytyy kuin lapsi pahimman kasvuvaiheen kourissa ”minun lelu minä haluan”-itkuineen ja on mustasukkainen raivohullu, kun joku toinen XX-kromosomiparin omaava on zomg kauniimpi kuin hän! Tämän kirjan Athenesta saa sellaisen käsityksen, etteivät hänen pääkoppansa kaksi aivosolua ole koskaan kohdanneet toisiaan. Tästä ei voi ironia paremmaksi mennä.

On ihan ok soveltaa ja värittää myyttejä tarinan tarkoitusperien palvelemiseen, kuten Rick Riordan teki, mutta tässä mennään jo liian pitkälle – niin pitkälle, ettei näillä ole enää edes mitään tekemistä kreikkalaisen jumaltaruston kanssa. Lisäksi kirjailija oli käyttänyt Medusan tarinasta sitä romantisoitua, myöhempien aikojen Ovidiuksen versiota. Koko tämä mytologiaviritelmä oli niin irrallista ja järjetöntä, ettei tätä voinut ottaa edes vakavasti. Se oli surkuhupaisaa. Athene ei ole sodan jumalatar... Athene saattaa olla kylmäkiskoinen, mutta hän on sentään kaikkein oikeamielisin koko tuosta Olympoksen laumasta. Hänen ansioluettelossaan on kyllä sodankäynnin jumalattaren arvonimi, mutta sodankäynti ja sota eivät tarkoita samaa asiaa. Kyllä se sodan jumalan titteli kuuluu ihan Arekselle. Nyt valoja tauluun kirjailijalle.

Kaikesta tästä sillisalaatista huolimatta olihan tämä ihan viihdyttävä ja nopealukuinen teos. Pari tuntia tämän kanssa hujahti. Sain nauraa muutamaan otteeseen kunnolla onnistuneen huumorin ansiosta. Olisin kuitenkin halunnut pitää tästä enemmän, koska kreikkalainen mytologia on lähellä sydäntäni, mutta tässä mentiin ikävä kyllä metsään.

Lukunäyte: Chapter 2, sivu 17-18
Leaning over, I went to grab my backpack, but movement in the rearview mirror made me freeze.
      A dark figure stood behind the car, now totally still. Fear shot lightning fast through my system, and I had the distinct feeling that I'd just dropped straight into a horror film.
      Shit. He just stood there, a shadow in the rear window.
      Slowly my hand skipped over the backpack and went for the glove compartment. I opened it, feeling for the 9mm Bruce kept there. I was in a company car. There was always a backup in each vehicle. Illegal for me to use, but something told me being underage was the least of my worries, and if I could scare him off, then no harm done.
      Relief rushed through me as my hand curled around the gun. I straightened, took a deep breath, and forced my mind into training mode. I'd practiced encounters like this a million times – evasion tactics, self-defense, apprehending...
      I opened the door and got out of the car.

Gods & Monsterstrilogia
Darkness Becomes Her (2011)
A Beautiful Evil (2012)
The Wicked Within (2013)