torstai 30. huhtikuuta 2015

A long time ago in a galaxy far, far away...

Hyvää nostalgian täyteistä vappua!

Miksi nostalgian? Koska sovimme kavereiden kesken viettävämme vapun elokuvien merkeissä ja arvatkaa mitä katsomme... Alkuperäisen Star Wars -trilogian!


Sitä nostalgian määrää mitä tulen huomenna kokemaan... En malta odottaa :') Alkuperäinen Star Wars -trilogia oli ihkaensimmäinen fanituksen kohteeni. Oli aika ennen Taru Sormusten Herraa ja aika kauan ennen Harry Potteria. Oli kuusivuotias minä ja Star Wars. Nuo leffat ovat koko lapsuuteni pohja ja kaiken alku! Ja nyt pääsen pitkästä aikaa katsomaan ne taas. En. Malta. Odottaa.

Kaverit eivät ole näitä leffoja vielä kertaakaan nähneet (…) ja he kielsivät minua ottamasta varaslähtöä ja katsomasta niitä etukäteen. He haluavat nähdä minut tunnerauniona, sillä en ole vuosiin tätä trilogiaa katsonut. Varta vasten nyt tilasin nämä leffat CDON.comista (toivoen salaa, etteivät nämä olisi niitä remasteroituja versioita...). Kyllä, tulen todennäköisesti olemaan täysi ihmisraunio jo ekan leffan ensimmäisen puolikkaan aikana. Luke Skywalker. Ensirakkauteni. Binary sunset. 'Nuff said. (Aragorn on hyvänä kakkosena.)

Ja se on muuten vain se alkuperäinen, vuosien 1977-1983 Star Warsit mitä rakastan. ”Prequel”-trilogia eli The Phantom Menace (jonka luulin pitkään tarkoittavan Aavemajoneesia), Attack of the Clones ja Revenge of the Sith eivät ole ikinä mieltäni lämmittäneet. Ne ovat minusta liian tekemällä tehtyjä, liian koreografioituja ja rahastuksen puolelle kallistuvia ilman sitä fiilistä ja tunnelmaa alkuperäisistä.

Mutta sen sijaan olen todella innoissani joulukuussa ilmestyvästä uudesta leffasta! Uusi Star Wars -leffa! Joka vielä jopa näyttää todella lupaavalta teaser trailereiden perusteella! Ja jossa alkuperäinen trio on mukana! Oumaigaaaad .O___O. On silkkaa kidutusta odottaa joulukuuhun...

Että tällaista tänne kuuluu ;) Hyvää vappua kaikille ja olkoon voima kanssanne! Terveisin Star Wars -nörtti. Pitäisiköhän muuten muuttaa Britteihin ja liittyä jedikirkkoon...

perjantai 24. huhtikuuta 2015

The Last of the Spirits - Chris Priestley

Nimi: The Last of the Spirits
Kirjailija: Chris Priestley
Kustantaja: Bloomsbury
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 165 + 30 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆
45. A book set during Christmas

Juonikuvaus: Sam and Lizzie are freezing and hungry on the streets of Victorian London. When Sam asks a wealthy man for some coins, he is rudely turned away. Months of struggle suddenly find their focus, and Sam resolves to kill the man. Huddling in a graveyard for warmth, Sam and Lizzie are horrified to see the earth around one of the tombs begin to shift, shortly followed by the wraithlike figure of a ghostly man. He warns Sam about the future which awaits such a bitter heart, and so begins Sam's journey led by terrifying spirits through the past, present and future, after which Sam must decide whether to take the man, Scrooge's, life or not.
      A perfectly layered, tense and supremely satisfying twist on one of Dickens' most popular books, cleverly reinvented to entice a younger readership.

Ajatukseni: Tänään minun teki mieli lukea jokin lyhyt ja nopea kirja. Olin kantanut useamman teoksen kirjastosta kotiin tällä viikolla, joten The Last of the Spirits valikoitui pinosta luettavaksi eikä tämän kanssa tuntia paria kauemmin mennytkään.

The Last of the Spirits on uudelleenkerronta Charles Dickensin kuuluisasta Joulutarinasta, joka kerrotaan kahden orvon katulapsen näkökulmista. Kolmetoistavuotias Sam on katkeroitunut julmasta maailmasta eikä hän pysty näkemään enää valoa tunnelin päässä, toisin kuin hänen pikkusiskonsa, kymmenvuotias Lizzie. Nämä kaksi lasta kohtaavat kadulla kylmäsydämisen Ebenezer Scroogen, joka tyrmää heidän pyyntönsä kolikosta, vaikka onkin jouluaatto. Tyrmäys tuntuu olevan Samille viimeinen pisara ja hän päättää murhata tuon julman miehen ja ryöstää tämän. Sitten Sam kohtaa Joulun hengen, joka varoittavasti näyttää miltä hänen ja Lizzien tulevaisuudet näyttävät, mikäli Sam toteuttaa suunnitelmansa.

En ole Dickensin alkuperäistä kertomusta lukenut, mutta olen sentään vuoden 2009 Saiturin joulu -elokuvan nähnyt, joten tarina oli sen perusteella tuttu. Chris Prestley päättää kuvailla tuon klassikon eri kertojan silmin ja näyttää, kuinka Scroogen sydämen sulaminen lopulta vaikuttaa kahden orvon katulapsen elämiin.

Pidin kovasti tarinan yksinkertaisuudesta ja Prestleyn kerrontatyylistä. Liian monta jäätävää yötä viktoriaanisen Lontoon kaduilla pikkusiskonsa kanssa viettäneen Samin ääni huokuu katkeruutta kaikkea kohtaan ja Scroogen kohtaaminen kadulla on viimeinen naula hänen arkkuunsa. Sam haluaa vain pitää huolta Lizziestä, mutta talven armottomuus alkaa olla enemmän mitä he enää kestävät. Priestleyn kerronta on surumielistä ja tuo esille onnistuneesti Samin tunteman katkeruuden kaikkea heidän kokemaansa vääryyttä kohtaan.

Minulle tuli aivan ensimmäisenä kannesta mieleen Corpse Bride. Se suorastaan henkii timburtonmaisuutta ja heijastaa myös onnistuneesti kirjan yleistä sävyä. Ottaisin tämän kannen julisteena seinälleni, sillä se on meinaan niin kaunis!

The Last of the Spirits on katkeransuloinen ja kaunis Joulutarinan mukaelma, joka jättää hyvän maun suuhun. Alkoi tehdä kovasti mieli lukea Dickensin alkuperäinen teos ja katsoa Saiturin joulu uudelleen. Tuli myös sellainen vähän surumielinen joulun kaipuu... Tämä tarina on mitä luultavimmin voimakkaimmillaan nimenomaan joulun aikana, jona ihmisten kuuluu olla suopeita ja hyväsydämisiä eli mitä tämä tarina opettaa. No, ehkä ensi jouluna on Dickensin vuoro!

Suosittelen tätä kaikille!

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 23-24
Sam woke with a start, bumping his head on the stone slab above him. He took a few seconds to remember where he was, but he could see nothing in the gloom that shouldn't have been there. Lizzie was still breathing gently beside him. All seemed as well as could be, so he settled back down to sleep.
      But no sooner had he closed his eyes than a low moan emanated from somewhere nearby. Yes – that was the noise that had woken him, he realised. Was it the gate? he wondered. Was a constable or church warden coming to turf them out? On Christmas Eve? Unlikely. They would all be snugly at home with their loved ones.
      The moan sounded again, more loudly this time, and Sam knew straight away it was not the old hinges of any gate. For one thing, it was coming from under the ground. He could feel it, as well as hear it.

Soulprint - Megan Miranda

Nimi: Soulprint
Kirjailija: Megan Miranda
Kustantaja: Bloomsbury
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 353 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Two girls. One is a victim, the other a criminal. They are the same person.
      Soul-printing is now a reality. Every life a soul has ever lived is logged, recorded, watched – you can never be free from old evil.
      And yet, somehow Alina Chase manages to escape from prison and uncover the vital clues to her past. Can she change her future or is she fated to repeat her past forever, and be forever punished?

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 4.5 tähteä.

Noin vuosi sitten luin Megan Mirandan Fracturen ja se yllätti minut täysin. Olin valmistautunut todella keskinkertaiseen lukukokemukseen, mutta sen sijaan kirja onnistuikin todella lumoamaan minut. Syksyllä luin jatko-osan, Vengeancen, mutta se floppasikin hieman. Turha jatko, mutta ei siitä sen enempää.

Kun sain sitten kuulla Mirandan uudesta kirjasta, en malttanut odottaa sen ilmestymistä. Meinasin vähän, että lukisin tämän vasta kesällä, mutta en sitten jaksanutkaan enää odottaa. Tämän naisen kirjoissa on vetovoimaa, jota en pysty vastustamaan ja kun kemiat kohtaavat niin ai että lukeminen tuntuu hyvältä!

Alina Chase on viettänyt koko seitsentoistavuotisen elämänsä lukkojen takana yksityisellä saarella, jossa häntä vahditaan ympäri vuorokauden. Alina itse ei ole tehnyt mitään väärää, mutta hän sattui syntymään sisällään June Calahanin sielu. Seitsemäntoista vuotta sitten June yhdessä rikoskumppaninsa Liam Whiten kanssa onnistui murtautumaan läpäisemättömäksi tituleerattuun tietokantaan ja saamaan käsiinsä salaista tietoa sielujen uusista identiteeteistä sukupolvien ajan. Nuo tiedot he vuotivat julki saattaen monet ihmiset vaaraan. Junen kuoltua päätettiin hänen jälleensyntynyt sielunsa paikantaa ja pistää lukkojen taakse, koska kantajan pelätään seuraavan tämän jalanjäljissä ja uusivan nuo rikokset. Viimein Alinalle tarjoutuu mahdollisuus pakoon ja lähteä jäljittämään Junen jättämiä vihjeitä selvittääkseen, mitä seitsemäntoista vuotta sitten todella tapahtui.

Soulprint on dystopiaa henkivä mysteeri, jossa lähdetään liikkeelle ajatuksella, että sielujen olemassaolo on nyt todistettua ja tieteellistettyä. Sielut syntyvät uudelleen ja niiden elinkaarta seurataan ja tiedot talletetaan erityiseen tietokantaan. Jotkut uskovat, että edellisessä elämässä rikoksia tehneet sielut toistavat ne uudessakin. Tällä periaatteella yritetään minimoida riski ja lukita Alina pois ihmisten ilmoilta.

Megan Mirandan kirjoissa on se kuuluisa se jokin joka kolahtaa minuun niin lujaa. Mirandan kirjoitus ja kerronta on sellaista mistä nautin aivan suunnattomasti. Se on kiireetöntä, vakaata, pohdiskelevaa ja sukeltaa syvälle hahmojen persoonallisuuteen tehden heistä monisävyisiä ja aivan äärimmäisen mielenkiintoisia. Aivan kuten Fracturessa, tässäkin kirjassa hahmot tekivät minuun niin suuren vaikutuksen. Alinan kertojanääni imaisi minut heti mukaan tarinaan, aivan kuten Delaneynkin. Ja aivan kuten Decker, Cameron onnistui rakastuttamaan minut täysin. Niin. Suuria. Tunteita.

Alina tasapainottelee jatkuvasti sekä omansa että Junen sielun välillä. Hän on koko elämänsä ajan yrittänyt kieltää junemaiset piirteet itsestään osoittaakseen vartijoilleen, ettei ole mitään tämän kaltaista. Mutta silti Alinassa on ihmisiä ja heidän käytöstään tutkiva, laskelmoiva ja älykäs puoli. Kun hän tutustuu Cameroniin ja Caseyihin, oli aivan äärimmäisen mielenkiintoista nähdä heidän kanssakäymistään ja miettiä samalla, kuinka aitoa se on. Sitä ei voinut olla toivomatta parasta noille hahmoille.

Kyllä se vain niin on, että joidenkin kirjailijoiden kanssa ne kemiat vain kohtaavat niin täydellisesti. Joillakin on kyky kirjoittaa tiensä suoraan lukijan sydämeen. Laini Taylor on tehnyt tämän jo minulle ja Megan Miranda tulee perässä. Nautin niin paljon siitä, kuinka vaivattomasti hän kuvailee tapahtumia ja paikkoja, miten tehokasta tunnelmaa ja kiehtovia hahmoja hän kirjoittaa. Kolmen kirjan perusteella voin kyllä sanoa, että Mirandan kirjat ovat minulle taattua viihdettä.

Pidin Soulprintista aivan valtavasti. En halunnut kirjan päättyvän, vaan toivoin sen jatkuvan vielä pitkään saadakseni tietää, mitä hahmoille vielä tapahtuisi. Halusin tietää, löytäisikö Alina etsimänsä ja mitä hänelle ja Cameronille vielä kävisi. En kuitenkaan toivo jatko-osaa. Vengeance oli jo niin turha jatko, etten toivo tälle samanlaista. Soulprint oli hyvä näin.

Hysteria on vielä Mirandan jo ilmestyneistä kirjoista minulla lukematta (mikä täytyy korjata mahdollisimman pian) ja tänä vuonna pitäisi ilmestyä häneltä vielä toinen teos, Disappear. Aion lukea kaiken mitä häneltä vain julkaistaan.

Suosittelen sekä Soulprintia että Fracturea kovasti!

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 19-20
He [Cameron] lowers me onto the cold tile, and I lie back. My head is on the hard floor. He's leaning over me, his breath on my chest. Dangerously close. I feel his fingers trace the ribs as he counts them, then he takes a breah and the metal slides into my flesh. It stings in a shocking, sudden way, and I have this moment where I realize that, though this place has kept everything from me, it has also kept pain from me.
      The blade slides under the bone and I feel it scraping at something, at the inside of me, and then I understand the need for the shower. For sound of it.
      I'm crying.
      I grit my teeth into the towel, trying, trying, trying not to make this sobbing sound that seems to come from the deepest place inside me. Trying not to make noise at all. But the pain builds, and it will smother me if I don't let it out. If I don't scream out. ”It will be worse if I take a break,” he says, I guess as an apology.
      But he doesn't stop. And I feel the pain, and I bite back the scream until it tastes like vomit, and it chokes me from the inside until everything turns gray.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia - Useita kirjoittajia

Nimi: Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia
Kirjailija: Useita kirjoittajia (toim. Hannu Karhos)
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2005
Sivuja: 163 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: ”Leikkimökissä oli hämähäkki. Pohdimme, kenen tehtävä olisi tappaa se. Minä sain heti vapautuksen, jotten jäisi täysorvoksi. Olimme kuulleet, että hämähäkin tappajalta kuolee isä tai äiti.”
      Sodan luodit ja kranaatit eivät osuneet vain rintaalla taistelleisiin miehiin. Kun isä kaatui, vaimosta tuli leski ja lapsista sotaorpoja. Tavalliset perheet muuttuivat poikkeusperheiksi.
      Suomen 50 000 sotaorpoa ovat kasvaneet aikuisiksi, tehneet työtä, saaneet omia lapsia ja lapsenlapsia. Isän menettäminen liian varhain jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen. Kellastuneet perhevalokuvat ja rintamalta lähetetyt kirjeet ovat korvaamattomia aarteita, jos isästä ei jäänyt omia muistikuvia.
      Kirjan kertojat kuvaavat surua ja sodan jälkeistä raskasta työtä, johon lapset joutuivat äitiensä rinnalla. Yhtä lailla kertomuksissa kuvataan vahvoja imisiä, jotka nauttivat pienistä onnen hetkistä ja vastuksien voittamisen tuomasta ylpeydestä. Yhdessä oli mahdollista kulkea pimeä taival kohti uutta elämää.

Ajatukseni: En suunnitellut lukevani tätä, mutta kirjastossa muistelmahyllyä selaillessani tämä osui silmiini ja päätin pari sivua vilkaista. Siinähän sitten puolet kirjasta samalta seisomalta luin ja pakkohan tämä oli vielä kotiinkin mukaan ottaa ja loppuun lukea kun kerran oli aloittanutkin.

Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia kertoo yli 30 surullista sotaorvon kohtaloa perheen saadessa suruviestin rintamalla kaatuneesta aviopuolisosta ja isästä. Orvot kertovat hetkistä, jolloin suruviestit saivat ja muistelevat, millainen isä heillä onkaan ollut ja kuinka heidän menetyksensä vaikutti perheen ja lasten elämiin.

Tämä kirja koostuu siis sotaorpojen kirjoittamista kertomuksista, kuinka he menettivät isänsä sodassa ja kuinka he yrittivät jatkaa elämäänsä menetyksen jälkeen. Jokainen kertomus on henkilön itsensä kirjoittama, joten vaikka tämän kokoelman kirjallinen anti ei ehkä olekaan mistään kaikkein vaikuttavimmasta päästä, kertomukset tuntuvat näin paljon henkilökohtaisemmilta. Lisäksi mukana on muutama kirje sekä valokuvia.

Lukiessa oli kyllä vaikea pitää tunteet kurissa, sillä meinasin suunnilleen joka toisella sivulla alkaa kyynelehtiä. Ei ollut helppoa lukea toisen ihmisen näin henkilökohtaista tragediaa (tästä syystä olen myös vähän huono elämäkertojen lukija, joita yritän kuitenkin enemmän alkaa lukea). On kuitekin tärkeää tuntea historiaa ja ymmärtää todellisuutta, jossa monet kymmenet tuhannet suomalaiset elivät.

Olen useasti sanonut, että sota-aikaa kuvaavat teokset kiinnostavat minua kovasti ja näitä tuleekin luettua aina silloin tällöin. Suomen sodat ovat varmasti monille tuttuja ainakin yleispiirteiltään, suurimmilta taisteluiltaan ja aikajanoiltaan, mutta kenties harvemmin sitä tulee mietittyä, mitä kaikkea kotirintamalla tapahtui perheissä ja kuinka sodat heitä verottivat. Jokainen rintamalla kaatunut mies on aina jonkun poika, veli tai isä ja tämän kaatuessa häntä jää aina joku kaipaamaan. Tämä kirja kuvasi kertomuksineen tuota kaipausta todella tehokkaasti.

Ei tullut isä kotiin on tällainen nopeasti luettu, lyhyt muistelmateos, joka kokoaan usean sotaorvon kertomuksen isän menettämisestä ja elämästä selviytymisestä. Suosittelen tätä niille, joita aihe kiinnostaa!

Tuli tässä mieleen, että minun pitäisi alkaa ottaa hieman selvää molempien isoisoisieni vaiheista rintamalla. Voisi lähteä liikkeelle vaikka siitä, että veisin äidin puoleisen isoisoisän haastattelun sisältävän C-kasetin digitoitavaksi ennen kuin se on liian myöhäistä. Puoli vuotta arkistotalolla työssä on saanut tutkijanvaistoni heräämään :D

Lukunäyte: Alkusanat
Vuosien 1939-1945 ankarissa taisteluissa Suomi menetti kaatuneina noin 90 000 miestä. Näiden sankarivainajien kohtalo ei ollut ainoa taakka, jota isänmaamme joutui kantamaan. Siten seurauksena maassamme oli noin 30 000 sotaleskeä ja meitä, isättömiä orpoja yli 50 000. Aviopuolison tai isän menettäminen oli jo sinänsä murheellinen tapahtuma, mutta sen tuottamaan suruun ja ahdistukseen liittyi monesti myös taloudellinen ahdinko, jota yhteiskunnan tuki helpotti vain osittain. Toisaalta mikään taloudellinen apu ei pystynyt korvaamaan isän menettämisen aiheuttamaa kaipuuta.
      Isän ikävää me sotaorvot olemme kantaneet aina nykypäiviin saakka. Lapsuuden ja nuoruuden vuosina ikävä täytyi peittää, sillä tärkeintä oli yhdessä sotaleskiäitiemme kanssa selviytyä arjesta, suunnitella ja rakentaa elämää ja tulevaisuutta niissä olosuhteissa, jotka sodanjälkeinen Suomi tarjosi. Orpoudestamme emme silloin paljon puhuneet, emme myöskään myöhemmin, sillä se ei jostain syystä tuntunut sopivalta.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kesän TBR-pinoni

Tiedän olevani hieman aikaisessa tämän postauksen kanssa, mutta ajattelinpa nyt tässä kevätillan ratoksi käydä läpi kirjahyllyäni ja kirjaston tietokantaa ja valikoida kymmenen kirjan + kolmen extran TBR-pinon kesälle.

Olen yleisesti ottaen aika huono TBR-listojen tekemisessä, koska olen niin fiilispohjainen lukija että todennäköisesti vain seilaisin muiden kirjojen luokse jos siltä tuntuu. Mutta nämä valikoimani kirjat ovat sellaisia, mitkä minun pitäisi muutenkin lukea niin toivon nyt tämän pinon inspiroivan minua tutustumaan näihin nyt ihan tositarkoituksella.

Diana Gabaldon: Muukalainen (Matkantekijä, #1)
Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö tuntisi tässä vaiheessa jo melkoista painetta etten ole tätä vielä lukenut samaan aikaan kun niin monet kehuvat tätä kirjaa ja Jamie Fraseria maasta taivaisiin. Oikeasti, ihmiset tuntuvat suorastaan hyppivän seinille Jamie Fraserin nimeen ja minä olen tähän mennessä seurannut vain huuli pyöreänä sivusta, että onko tyyppi todella noin ihana ja mitä olenkaan missannut. Olen tehnyt jo päätöksen, että tämä on niitä kesän ensimmäisiä kirjoja, jotka täytyy lukea. Haluan nyt viimeinkin päästä tähän hypetyksen junaan mukaan!

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Olen odottanut tätä kirjaa aina siitä lähtien, kun vuoden 2014 puolella Goodreadsissä äänestettiin parhaita kirjoja ja tämä oli historiallisena teoksena ehdokkaana. Kirjan suomennos ilmestyy nyt huhtikuussa, mutta minä voin tämän lukea vasta toukokuun loppupuolella enkä kyllä malttaisi odottaa. Olen varma, että tämä tulee taas kyllä musertamaan minut.



Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North
Tämä on toinen, jonka bongasin jo viime vuoden puolella, mutta edelleen pidättelen tämän lukemisen suhteen. Pitää vain jaksaa odottaa parempaa hetkeä, vaikka mitenkään ei malttaisi. Luulen, että tämä tulee olemaan myös hyvin vaikuttava tarina, josta toivon kovasti pitäväni.




Marisha Pessl: Yönäytös
Tämä oli joululahja veljeltäni ja odotan niin mielenkiinnolla tämän lukemisen. Anna minun lukea enemmän -blogin Annami on kehunut tätä lempikirjakseen, joten odotan jo todella jännittävää lukukokemusta.






Gillian Flynn: Gone Girl
Olen onnistunut kuin ihmeen kaupalla välttämättään ihan kaikki spoilerit tästä kirjasta. Olen vältellyt kuin ruttoa arvosteluja sekä kirjasta että elokuvasta, koska haluan todellakin kokea tämä tarinan olemalla täysin tiedoton juonikuvioista ja arvuutella vasta lukiessa, mihin tarina tähtääkään.





Rainbow Rowell: Fangirl
Tämä niin täytyy lukea, kunhan sitten ehtii. Olen kuullut tästä todella paljon positiivisia asioita ja kirjakin on odotellut hyllyssäni syksystä asti, joten kesällä pitää tämä saada luetuksi. Oikeasti melkein jo hirvittää miten paljon ihmiset tätä kirjaa rakastavat ja tunnen paineita omasta lukukokemuksestani :D





Stella Gemmell: The City (The City, #1)
Tämä oli viime joulun hankinta ja olen haikaillut tämän perään jo useamman kuukauden. Korkean fantasian suhteen minusta tuntuu aina siltä kuin lukemiselle tarvitsisi jonkun aivan erityisen hetken, jotta voisi rauhassa keskittyä ja syventyä tarinaan. Olen edelleen rakastunut tämän kirjan kanteen, sillä sen metallinhohtoinen pinta on lumoava.




George R. R. Martin: Valtaistuinpeli (Tulen ja jään laulu, #1)
Aijai, tämä on edelleen lukematta hyi häpeä Nina. Mutta oikeasti, rakastan tv-sarjaa niin paljon ja tunnen niin huonoa omaatuntoa, etten ole näitä kirjoja vieläkään lukenut! Kaksi osaa löytyy itseltä ja minä tiedän, että tulen olemaan ihan fiiliksissä tämän kanssa kunhan vain vauhtiin pääsen, mutta tähän pätee sama syy lykkääntymiseen mitä The Cityyn – pitää olla jokin spesiaali ajankohta lukemiseen. Kesä on se ajankohta minulle.


Emily St. John Mandel: Station Eleven
Olen halunnut lukea tämän. Niin. Tajuttoman. Kauan. Tein kirjastoon tästä hankintapyynnön ja ilokseni siihen vastattiin myönteisesti ja hankin tämän vielä e-kirjana Amazonin daily dealsistä hintaan $1.99, mutta en vieläkään ole saattanut tätä lukea. Miksi? Koska minusta tuntuu, etten ehdi, en ainakaan vielä. Tämä on tietenkin hieman kyseenalainen syy, sillä ehdinhän pelkästään maaliskuussa lukea kymmenen muuta kirjaa, mutta en tätä sitten. Niiiin, minä tiedän, mutta en osaa paremmin selittää sitä tunnetta, että tällekin kirjalle pitäisi olla jokin erityinen hetki, jotta saisin rauhassa syventyä lukemaani.

Kristin Hannah: The Nightingale
Tämä kirja vaikuttaa taas niin minun kirjaltani. Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan, joten kuinka voisin tätä vastustaa? Goodreadsin tilastot lupaavat jotain aivan tajuttoman upeaa lukukokemusta ja odotan innoissani, millainen kirja on kyseessä! Lisäksi annan plussaa kannesta, joka vetää katseeni puoleensa todella tehokkaasti.


 


Ja vielä lisäksi:

Extra #1: M.J. Rose: The Witch of Painted Sorrows (The Daughters of La Lune, #1)
Noitia 1890-luvun Ranskassa. Yes please! :) Jos ehdin, haluan mielelläni tämänkin lukea, sillä tarina vaikuttaa todella hyvältä. Olen tällä hetkellä todella vahvassa historiallisen fiktion viennissä, että haluaisin lukea tyyliin kaiken mitä käsiini saisin.






Extra #2: Elizabeth Wein: Black Dove, White Raven
Tämä kirja kuulostaa aivan erityisen hienolta ja olen odottanut tämän ilmestymistä viime kesästä asti luettuani Code Name Verityn. Tämä kuulostaa niin kauniilta teokselta, etten osaa edes pukea sanoiksi sitä pakottavaa tarvetta saada tämä käsiini. Tämä vaikuttaa vain niin minun kirjaltani ja jos se on edes lähellä Verityä, tiedän itkeväni taas ämpärillisen katkeria kyyneleitä sydän täysin murtuneena.



Extra #3: Anthony Ryan: Blood Song (Raven's Shadow, #1)
Olen todellisessa historiallisen fiktion ja korkean fantasian tarpeessa tällä hetkellä. Kun katson tätä listaani en voi muuta kuin huomata siirtäväni aina kesään nämä massiivisemmat teokset, sillä muina vuodenaikoina minulla on yleensä paljon muuta tekemistä milloin luen myös nopeamminluettuja, pienempiä kirjakokonaisuuksia. Toivon totisesti, että ehdin tämän lukemaan, sillä tässäkin on yksi trilogia joka on saanut aivan valtavasti hyvää palautetta Goodreadsin puolella.  

~ ~ ~ ~ ~

Listasin tähän pinoon vain aikaisemmin lukemattomia kirjoja, jotka ovat sekä yksittäisiä osia sekä sarjan aloittajia. Jätin jatko-osat (esim. Susan Een End of Days, jota en voisi enää kipeämmin odottaa) ja mahdolliset uusintaluvut pois. Aion siis kyllä lukea paljon muutakin, mutta nuo tuolla listalla aivan erityisesti täytyy lukea. Toivon totisesti, että olen vielä kesällä näin voimakkaassa historiallisen fiktion ja korkean fantasian kaipuussa, sillä muuten tämä pino tulee olemaan melkoisen vaikea suoriutua :D

En malttaisi odottaa kesää! Kevät on edennyt hurjaa vauhtia ja tuntuu niin häkellyttävältä katsella ulos ja todeta, että kesä todellakin on jo kulman takana. Tuumailin tänään, mitä kaikkea kesällä voinkaan taas tehdä ja totesin kaikkein eniten kaipaavani rullaluistelua. Odotan kovasti, että tiet kuivuvat kunnolla ja siivotaan sorasta ja hiekasta, että pääsisi ottamaan taas vähän tuntumaa rullilla. Tosin tänään vilkaisin renkaiden kuntoa ja auts... Taitaa ensimmäinen homma olla uusien renkaiden+laakereiden tilaaminen ennen kuin voin edes haaveilla mistään luistelusta.

Sain eilen nerokkaan idean ja ilmoitin siitä kaverilleni. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli että apua, minun järjenjuoksuani ei kukaan voi arvata ja kun sanon saaneeni jonkin idean, siihen pitää suhtautua aina ensimmäisenä varautuneesti :D Ehdotin, että lähdettäisiin kesäkuussa pyörillä Hailuotoon viikonlopuksi ihan vain oleilemaan. Matkaakaan ei tulisi kuin jotain 25 kilsaa ensin lautalle ja sitten Hailuodolla 20 kilsaa saaren päästä päähän mökeille. Eli vajaa 45 kilsaa yhteen suuntaan. Ei olisi edes paha, kunhan aikaa on. Kaveri ei ollut ihan niin innoissaan tästä neronleimauksestani, mutta luulen että saan lobattua hänet lopulta ajatuksen puolelle (osaan pitää todella vakuuttavia puheita kun haluan kovasti jotain) :D

Tämmöinen on siis minun kesän TBR-pinoni, jonka parhaani mukaan yritän saada kokonaisuudessaan luetuksi. Onhan sitä koko kesä aikaa näiden lukemiseen (ja sitten elokuussa hämmästelen, miten nopeasti kesä on mennyt).

Onko teillä jokin TBR-lista kesäksi vai menettekö vain tunteen mukana? Säästelettekö kenties jotain tiettyä kirjaa kesälle? Kertokaa, mitä aiotte lukea!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Shutter - Courtney Alameda

Nimi: Shutter
Kirjailija: Courtney Alameda
Kustantaja: Feiwel & Friends
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 367 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Horror has a new name: introducing Courtney Alameda.
      Micheline Helsing is a tetrachromat – a girl who sees the auras of the undead in a prismatic spectrum. As one of the last descendants of the Van Helsing lineage, she has trained since childhood to destroy monsters both corporeal and spiritual: the corporeal undead go down by the bullet, the spiritual undead by the lens. With an analog SLR camera as her best weapon, Micheline exorcises ghosts by capturing their spiritual energy on film. She's aided by her crew: Oliver, a techno-whiz and the boy who developed her camera's technology; Jude, who can predict death; and Ryder, the boy Micheline has known and loved forever.
      When a routine ghost hunt goes awry, Micheline and the boys are infected with a curse known as a soulchain. As the ghostly chains spread through their bodies, Micheline learns that if she doesn't exorcise her entity in seven days or less, she and her friends will die. Now pursued as a renegade agent by her monster-hunting father, Leonard Helsing, she must track and destroy an entity more powerful than anything she's faced before... or die trying.
      Lock, stock, and lens, she’s in for one hell of a week.

Ajatukseni: Shutterrrr, missä olet ollut kaikki nämä vuodet? Kun näin tämän kirjan kannen ensimmäisen kerran minä tiesin, että tämä täytyisi lukea. Kannatti. Kannatti niin paljon.

Micheline Helsing on Abraham Van Helsingin jälkeläinen ja jatkaa esi-isiensä jalanjäljissä tärkeää työtä, joka pelastaa ihmishenkiä: hirviöiden metsästäminen. Eräänä iltana Helsing Corporation saa tiedon, että St. Maryn sairaalassa on päässyt vapaaksi todella väkivaltainen kummitus. Micheline ja hänen ystävänsä Oliver Stoker, Jude Drake ja Ryder McCoy lähtevät ajamaan tuon hengen takaisin tuonpuoleiseen, mutta joutuvatkin niin pahaan pulaan, ettei kuunaan ole sellaista nähty. Michelinellä ja pojilla on viikko aikaa etsiä käsiinsä tuo kummitus ja estää heidän sukujensa lopullinen sammuminen.

Minä rakastan kauhugenreä. Psykologinen kauhu on se minun juttuni, mutta olen kenties huonoin ihminen arvioimaan, onko jokin elokuva tai kirja pelottava vai ei. Olen vuosien mittaan onnistunut turruttamaan mieleni kauhun suhteen niin tehokkaasti, etten enää osaa pelätä esim. elokuvia katsellessani. Kauhu on minulle puhdasta viihdettä. En arvioi kokemaani sillä perusteella, että onnistuiko se pelottamaan minua, vaan mietin, kuinka korkea viihdearvo lajityypin edustajalla on. Shutterin viihdearvo hipoi taivaita.

Shutter on kirja, johon sekoittuu tehokasta toimintaa, seikkailua, loistava maailma, hyvät hahmot sekä pari todella tehokkaan jäätävää kohtausta. Pidin tästä heti ensimmäisistä sivuista lähtien ja kirja täytyi lukea loppuun mahdollisimman nopeasti.

Hahmot olivat aivan loistavia. Micheline oli kovapäinen, mutta inhimillinen hahmo, joka tekee virheitä, välillä hyvin valtavia sellaisia. Hän yrittää parhaansa korjatakseen nuo mokat, vaikka se tarkoittaisi itsensä tulilinjalle asettamista. Pidin kovasti Michelinen kertojanäänestä, sillä hänessä oli juuri riittävästi itseironiaa värittämään kirjan huumoria persoonalliseksi. Michelinen lisäksi kirjan muut hahmot olivat erittäin hyvin kuvattuja ja Alameda antoi heille riittävästi sivutilaa tekemään heistä uskottavia, kokonaisia hahmoja. Jude, näin esimerkiksi.

Kun tajusin, että tässä olisi mukana romanssi ja kun ensimmäiseksi meille esiteltiin Micheline ja kolme jätkää, olin jo että voi luoja draamaa, kolmiodraamaa, neliödraamaa, niin paljon draamaa. Odotin jo noloja iskurepliikkejä ja kiusallista käsivarsilta toisille seilaamista sun muuta, mutta älkääs! Romanssi olikin niin hyvin kirjoitettu ja se voitti minut täysin puolelleen, sillä se ei tuntunut irralliselta vaan oli luonnollisena osana tarinaa. Pidin siitä niin paljon!

Olen todella vaikuttunut maailmasta, sillä se on niin nokkela. Alameda lähtee liikkeelle ajatuksella, että Bram Stokerin Dracula on todella tapahtunut ja että Helsingin, Stokerin, Harkerin ja muiden tuon kirjan hahmojen suvut ovat vuosisatojen ajan olleet ammatimaisia hirviöidenmetsästäjiä pitäen kummitukset, zombit ynnä muut epäkuolleet aisoissa. Helsing Corporation on maailmantunnettu ja kaikki ihmiset tietävät mihin ottaa yhteyttä, kun jokin yliluonnollinen ongelma on niskassa. Alameda on kehitellyt ihastuttavalla tavalla tuota maailmaa ja lisännyt sinne paljon erilaisia elementtejä tehden siitä täyteläisen ja toimivan.

En vielä tiedä, onko tämä vain yksittäinen kirja vai kenties sarjan avausosa, mutta näkisin todella helposti tämän pidempänä sarjana. Tuo maailma oli niin hieno ja hahmot mahtavia, että tuntuisi suoranaiselta tuhlaukselta käyttää niitä vain yhdessä kirjassa. 

Tämä tarina toimisi hyvin valkokankaalla tai tv-sarjana, jos vain projekti luovutettaisiin oikeasti osaaviin käsiin, esim. James Wanin ohjaukseen. 

Shutter oli niin viihdyttävä kirja, joka kannatti todellakin lukea. Onko tämä pelottava? Se jääköön jokaisen omaksi arvioksi, sillä se mikä on pelottavaa yhdelle ei välttämättä ole sitä toiselle. Minulla oli hauskaa tämän parissa, joten suosittelen Shutteria erittäin mielelläni!

Alkoi aivan hillittömästi tehdä mieli lukea taas Dracula :D 

Listaanpas tähän muutaman katsomisen arvoisen kauhuleffan, jos jotakuta kiinnostaisi jotain katsoa: The Conjuring, Insidious, Sinister, Grave Encounters, Oculus, The Woman in Black, Silent Hill, 1408, Evil Dead, Orpokoti, The Babadook, The Descent, ne perus The Ringit ja Kaunat, Blair Witch Project, Manaaja, [Rec], The Others, jopa Mama ja The Haunting in Connecticut.

Lukunäyte: Thursday, 10:58 p.m., sivut 15-16
The lullaby grew louder as I headed deeper, a woman's voice ringing down the hall. The tune sounded like ”Rock-a-bye, Baby” but the lyrics were off:
”Hand for a hand, and tooth for a tooth–”
      The knot in my stomach drew tight and I glanced back, sensing a trap.
      ”Chain down the souls of Abraham's youth.”
      Up ahead, a pair of double doors hung open, the letters NURS stamped on the one closest to me. I could handle dead adults, but dead infants?
      ”Eye for an eye, and life for a life–”
      Inside the nursery, rust-stained blankets twisted over busted equipment. Shadows sliced the room into sections, light bleeding from the gallery windows. A woman in teddy-bear-print scrubs sat on the floor, her back to me, hugging her knees ad rocking herself back and forth. The whole room crackled with ozone smelling electricity and ghastly energy.
      ”Down stabs vengeance, swift as a knife,” she warbled.