torstai 31. joulukuuta 2015

Loka-marras-joulukuun kooste ja vuosi 2015 on paketissa!

Näin vuosi 2015 saapuu päätökseen ja on aika tehdä pikainen tarkastelu siitä, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua tänä vuonna.

Tärkein tapahtuma minulle itselleni oli lienee yliopistoon pääseminen ja opiskelujen alottelu. Opiskelupaikka tuli melkoisena yllätyksenä, sillä olin niin varma että pääsekoesuoritukseni oli niin huono että olin aika lailla menettänyt toivoni syksyn suhteen. Mutta siitä vain kuitenkin paikan sain ykköspaikkaani (uskontotiede), pakkasin kamani Oulussa ja muutin 600 kilometriä etelämpään Turkuun. Siellä uusi kotisatamani on heinäkuusta asti sijainnut.

Syksy onkin sitten ollut aika kiireinen uusiin asioihin mennessä ihan yllättävän paljon aikaa. Se on tietenkin näkynyt myös täällä blogin puolella postauksien vähentyessä syyskuukausina. Keväällä ehdin töiden lomassa lukemaan vielä reilusti kesästä puhumattakaan, mutta syksyllä jouduin huomioni kääntämään spefikirjoista koulukirjoihin. En ole missään vaiheessa kärsinyt lukujumista tai kiinnostuksen vähentymisestä, ajankäyttöni on vain muuttunut radikaalisti. Voisin kuitenkin kuvitella, että nyt tämä touhu on tasoittunut jo sen verran että alan löytää tasapainoa kaikkien tehtävien asioiden kesken.

Vuodelle 2015 minulla oli paljon suunnitelmia kirjoihin ja lukemiseen liittyen osassa onnistuen ja osassa taas epäonnistuen :D Meinasin lukea klassikoita, mutta enpä lukenut, päätin lukea enemmän oman hyllynni kirjoja tässä joten kuten onnistuen ja halusin lukea loppuun aloittamiani sarjoja onnistuen varsin hyvin. Luin loppuun kuusi trilogiaa ja sarjaa, mistä olen aivan erityinen tyytyväinen.

Vuosi 2015 on ollut kyllä yksi elämäni parhaista vuosista. Olen aloittanut uuden vaiheen elämässäni, saanut paljon uusia ystäviä ja kokenut kaikenlaisia hauskoja (mutta myös vähemmän hauskoja) juttuja. En ehkä lukenut niin paljon tai monipuolisesti kuin alun perin halusin, mutta väkisin joutuu ottamaan aikaa jostain kaikkeen tähän muuhun ja lukeminen ja blogi oli sitä vähän minulle.

En loka- tai marraskuussa tehnyt koostepostauksia, sillä luin niin vähän etten nähnyt siinä oikein mitään järkeä. Joten nyt listaan vuoden viimeisen neljänneksen lukemiseni:

Lokakuussa luetut:


3 kirjaa / 1124 sivua

Marraskuun luetut:

x Neal Shusterman: UnDivided (Unwind Dystology, #4)

3 kirjaa / 1239 sivua

Joulukuussa luetut:

x Kasie West: The Fill-In Boyfriend (bloggaus tulossa!)
x Jennifer L. Armentrout: Don't Look Back (bloggaus tulossa!)
x Kasie West: Pivot Point (Pivot Point, #1) (bloggaus tulossa!)

7 kirjaa / 1785 sivua

Luin koko vuonna siis yhteensä 65 kirjaa ja 24390 sivua + nimeltä mainitsettomia koulukirjoja. Sain loppuun Goodreadsin 64:n kirjan lukuhaasteen, mutta feilasin 50 Books Reading Challengen :D Seison näin vuoden lopussa lukemissa 26/50. No, ihan hyvä se on!

Ensi vuodelle en uskalla pahemmin tehdä suunnitelmia, koska en ollenkaan tiedä mitä puuhaan ja missä menen. Blogi ei kuitenkaan ole häviämässä mihinkään enkä lukemista ole lopettamassa. Tällä hetkellä itse asiassa minun tekee mieli lukea enemmän kuin pitkään aikaan. Kunhan luen ja pidän blogin elossa, se riittäköön suunnitelmaksi.

Kaipa se vuosi 2015 on tällä sitten selvä. Oli hauskaa, toivottavasti teilläkin oli :D

Hyvää uutta vuotta 2016!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

All the Bright Places - Jennifer Niven

Nimi: All the Bright Places
Kirjailija: Jennifer Niven
Kustantaja: Knopf
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 378 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä 
Tähdet: ★★☆☆☆

Juonikuvaus: Theodore Finch is fascinated by death, and he constantly thinks of ways he might kill himself. But each time, something good, no matter how small, stops him.
      Violet Markey lives for the future, counting the days until graduation, when she can escape her Indiana town and her aching grief in the wake of her sister's recent death.
      When Finch and Violet meet on the ledge of the bell tower at school, it's unclear who saves whom. And when they pair up on a project to discover the 'natural wonders' of their state, both Finch and Violet make more important discoveries: It's only with Violet that Finch can be himself - a weird, funny, live-out-loud guy who's not such a freak after all. And it's only with Finch that Violet can forget to count away the days and start living them. But as Violet's world grows, Finch's begins to shrink.

Ajatukseni: Voisin hyvin nyt sanoa, että vika taisi olla enemmän minussa mitä tässä kirjassa. En kokenut tätä kirjaa ollenkaan hyvin.

Theodore Finch on hyvin kiinnostunut kuolemasta ja usein hakeutuukin tilanteisiin, jossa saattaa itsensä vaaraan. Violet Markey on menettänyt isosiskonsa auto-onnettomuudessa ja tuo tapahtuma on ajanut hänen elämänsä raiteiltaan. Nämä kaksi nuorta tapaavat koulun katolla kuudennessa kerroksessa molempien seistessä reunalla, katsellen alas. Päätyessään tekemään yhteistä kouluprojektia Indianan kotoisista nähtävyyksistä, heidän välilleen alkaa muodostua yhteys ja myöhemmin jotain enemmän. Violet alkaa vihdoin avautua masennuksestaan, kun taas Finch alkaa kääntyä aina vain enemmän itseensä.

Odotin niin kovasti All the Bright Placesin lukemista, sillä olin kuullut paljon hyvää tästä kauniiksi ja traagiseksi rakkaustarinaksi tituleeratusta tarinasta. Mutta valitettavasti kirja kuitenkin floppasi kohdallani. En saanut pahemmin mitään irti saatika tuntenut oikein mitään hahmoja kohtaan.

Finch oli hahmona hyvin sekainen ja hänellä oli vaikeasti seurattava mieli, sillä hän kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä masennuksesta. Suoraan sanottuna hän oli alusta asti hyvin luotaantyöntävä persoona mutta ei noiden mielenterveydellisten ongelmien vuoksi vaan siksi miten hänen hahmonsa oli kirjoitettu. Hän ailahteli laidasta laitaan enkä onnistunut saamaan kiinni hänen hahmostaan koko kirjan aikana. Ymmärrän kyllä, että tämä voidaan pistää juuri noiden ongelmien piikkiin, mutta siitä huolimatta on vaikea pitää hahmosta, josta ei saa ollenkaan tarttumapintaa.

Tapa jolla Finch lähestyy shokkialun jälkeen Violetia oli minusta melkoisen vastenmielinen. Tiedän, voimakkaita sanoja, mutta siltä se tuntui. Hän väkisillä tunkeutuu tämän elämään ja ilmestyy tämän talolle keskellä yötä eikä suostu ottamaan vastaan kieltävää vastausta tältä mihinkään liittyen. Koko tämä romanssi oli kuitenkin nyt vain pakko vääntää tähän traagiseen Tähtiin kirjoitetun virheen vanavedessä pulikoivaan kirjaan, sillä se nyyhkytarina on aina saatava. Finch manipuloi ja änkeää Violetin elämään täysin kutsumatta, mutta sehän on täysin ok sillä hän osaa siteerata kirjallisia klassikoita ja hänen roolinsa on nimenomaan pelastaa Violet.

Ehkä suurin syy miksi en oikein pitänyt tästä kirjasta oli se, että lähipiirissäni on eräs joka on vuosia painiskellut vastaavanlaisten ongelmien kanssa joita olen sitten joutunut todistamaan. Pidin tätä kirjaa lähinnä manipuloivana ja väkinäisenä ja minua suututti niin paljon, ettei kukaan auttanut Finchiä satunnaisten koulupsykologin luona vierailujen lisäksi. Hänet jätettiin täysin yksin. Toisin sanoen se joka tässä tarinassa kaikkein kipeimmin tarvitsee apua ei sitä saa, koska kaikki hänen ympärillään on puolisokeita puusilmiä ja täysin kädettömiä eikä kukaan muka näe mitään varoitusmerkkejä vaan mieluummin kohauttavat olkiaan ja toteavat, että sellainen hän vain on. Anteeksi mitä? Kenelle tämä on edes kirjoitettu? Ei ainakaan toivonkipinäksi sellaisille, jotka ovat kuin Finch.

En nyt tietenkään sano, että tämä olisi huono kirja tai tästä ei saisi tykätä. Minulle ei vain kolahtanut, sillä en pitänyt tavasta, jolla tässä käsiteltiin sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia tai siitä, miten hahmo uhrattiin vain sen uhraamisen vuoksi.

All the Bright Places ei ollut ollenkaan minun kirjani, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi John Greenin fanit tästä saavat paljon enemmän irti.

Lukunäyte: Chapter 1, Finch, sivu 11
I was just sitting there”, she says. ”On the railing. I didn't come up here to –”
      ”Let me ask you something. Do you think there's such a thing as a perfect day?”
      ”What?”
      ”A perfect day. Start to finish. When nothing terrible or sad or ordinary happens. Do you think it's possible?”
      ”I don't know.”
      ”Have you ever had one?”
      ”No.”
      ”I've never had one either, but I'm looking for it.”
      She whispers, ”Thank you, Theodore Finch.” She reaches up and kisses me on the cheek, and I can smell her shampoo, which remind me of flowers. She says into my ear, ”If you ever tell anyone about this, I'll kill you.” Carrying her boots, she hurries away and out of the rain, back through the door that leads to the flight of dark and rickety stairs that takes you down to one of the many too-bright and too-crowded school hallways.

tiistai 29. joulukuuta 2015

To All the Boys I've Loved Before - Jenny Han

Nimi: To All the Boys I've Loved Before
Trilogia/sarja: To All the Boys I've Loved Before, #1
Kirjailija: Jenny Han
Kustantaja: Simon & Schuster
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 357 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Lara Jean keeps her love letters in a hatbox her mother gave her. 
      They aren't love letters that anyone else wrote for her, these are ones she's written. One for every boy she's ever loved—five in all. When she writes, she can pour out her heart and soul and say all the things she would never say in real life, because her letters are for her eyes only. Until the day her secret letters are mailed, and suddenly Lara Jean's love life goes from imaginary to out of control.

Ajatukseni: Tämä oli niin armottoman söpö, hupaisa ja piristävä kirja ettei mitään rajaa.

Lara Jean Song Covey kirjoittaa kirjeen kaikille rakastamilleen pojille, joihin vuodattaa kaikki tunteensa, hyvästelee heidät ja sulkee paperin kuorineen osoitteineen hattulaatikkoon. Kun eräänä päivänä joku lähettää nuo kirjeet eteenpäin, joutuu Lara Jean paniikkiin ja ryhtyy feikkisuhteeseen erään kirjeen saaneen, Peter Kavinskyn, kanssa peitelläkseen todelliset tunteensa Joshian, naapuriaan ja isosiskonsa ex-poikaystävää kohtaan. Mutta mitä pidemmälle tuo feikkisuhde Peterin kanssa etenee, sitä enemmissä määrin Lara Jeanin rakkauselämä alkaa joutua raiteiltaan.

Minulla oli aivan tajuttoman hauskaa tämän kirjan parissa. Sain nauraa niin monet kerrat Lara Jeanille ja Peterille ja kaikelle sille sähläykselle mitä heidän ”suhteensa” oli. Hieman meni alussa aikaa päästä kiinni Lara Jeanin hahmoon ja tottua hänen ääneensä, mutta eipä aikaakaan kun olin tarinan vietävänä.

Ymmärrän hyvin, miksi Lara Jean on herättänyt lukijoissa hieman ristiriitaisia tunteita. Hän on hyvin naiivi romantikko, joka kokee romanssinsa lähinnä kirjoissa ja televisiosta eikä voisi koskaan kuvitella tunnustavansa tunteitaan rakastamilleen pojille. Joten kuvitelkaapa sitä hulvattomuutta, kun hänen kirjeensä lähetetään ja millaisten mutkien kautta hän joutuu nyt välttelemään kertomasta Joshille totuutta tunteistaan. Niin. Hauskaa. Minä pidin Lara Jeanista koska hän oli niin naiivi ja kiltin tytön perikuva. Se nosti huumorin potenssiin kymmenen.

Pidin kovasti Lara Jeanin perheestä ja erityisesti hänen yhdeksänvuotiaasta pikkusiskosta, Kittystä. Siinä missä Lara Jean kuulostaa välillä kaksitoistavuotiaalta, Kitty on kuin pieni aikuinen. Pidin Lara Jeanin ja Peterin feikkisuhteesta ja kemiasta heidän välillään (sana 'romanssi' menee liian pitkälle kuvatessa sitä juttua) ja pidin kovasti kevyestä huumorista, jota kirja reilusti tarjosi. Olen iloinen, että luin tämän kirjan!

Mitään vikaa ei kirjassa varsinaisesti ollut, paitsi että se loppui armottomasti kesken enkä vielä voi lukea jatko-osaa. Kirja jäi niin hyvään kohtaan, että haluaisin saada P.S. I Still Love Youn hetimmiten käsiin. Valitettavasti en ole kuitenkaan valmis maksamaan e-kirjasta kymmentä dollaria, joten nyt sitten suosiolla odotan alennusta. Huoh...

To All the Boys I've Loved Before on kepeä hyvän mielen kirja, jonka lukee hetkessä ja jota suosittelen mielelläni kaikille.

Lukunäyte: Chapter 16
Lara Jean.”
      Chris puts her arm around my shoulder protectively. “Go ahead. We’re listening.”
      Peter rolls his eyes. “I want to talk to her in private.”
      “Fine,” she snaps, and she flounces away. Over her shoulder she looks back at me with wide eyes, like What? I shrug back, like I have no idea!
In a low, quiet voice, Peter says, “Just so you know, I don’t have any STDs.”
      What in the world? I stare at him, my mouth open. “I never said you had an STD!”
      His voice is still low but actually furious. “I also don’t always take the last piece of pizza.”
      “What are you talking about?”
      “That’s what you said. In your letter. How I’m an egotistical guy who goes around giving girls STDs. Remember?”
      “What letter? I never wrote you any letter!” Wait. Yes I did. I did write him a letter, about a million years ago. But that’s not the letter he’s talking about. It couldn’t be.
      “Yes. You. Did. It was addressed to me, from you.”
      Oh, God. No. No. This isn’t happening. This isn’t reality. I’m dreaming. I’m in my room and I’m dreaming and Peter Kavinsky is in my dream, glaring at me. I close my eyes. Am I dreaming? Is this real?

To All the Boys I've Loved Before -duologia
To All the Boys I've Loved Before (2014)
P.S. I Still Love You (2015)
Always and Forever, Lara Jean (2017)

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

On the Fence - Kasie West

Nimi: On the Fence
Kirjailija: Kasie West
Kustantaja: HarperTeen
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 320 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä 
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: For sixteen-year-old Charlotte Reynolds, aka Charlie, being raised by a single dad and three older brothers has its perks. She can outrun, outscore, and outwit every boy she knows—including her longtime neighbor and honorary fourth brother, Braden. But when it comes to being a girl, Charlie doesn't know the first thing about anything. So when she starts working at chichi boutique to pay off a speeding ticket, she finds herself in a strange new world of makeup, lacy skirts, and BeDazzlers. Even stranger, she's spending time with a boy who has never seen her tear it up in a pickup game.
      To cope with the stress of faking her way through this new reality, Charlie seeks late-night refuge in her backyard, talking out her problems with Braden by the fence that separates them. But their Fence Chats can't solve Charlie's biggest problem: she's falling for Braden. Hard. She knows what it means to go for the win, but if spilling her secret means losing him for good, the stakes just got too high.

Ajatukseni: On the Fence ikään kuin floppasi minulla, mutta koska päähenkilöllämme oli niin hupaisa veljestrio nostin kirjan arviota kahdesta tähdestä kolmeen.

Charlotte ”Charlie” Reynolds on kolmen vanhemman veljen sekä yksinhuoltajaisän kasvattama poikatyttö, joka ei ymmärrä meikeistä tai muodista mitään mutta sen sijaan on todellinen urheilun ensyklopedia. Hän nauttii sotkuisesta jalkapallopelistä puistossa, pelaa koripalloa ja futista ja katsoo baseballia ahkerasti. Kun Charlie saa ylinopeussakon ties kuinka monennetta kertaa, hänen poliisi-isänsä kieltäytyy maksamasta sakkoa ja passittaa hänet sen sijaan töihin. Vastahakoisesti Charlie saakin paikan muotiliikkeestä, jonka omalaatuinen omistaja sekä meikkiesittelijä alkavat auttaa häntä löytämään itsestään naisellisemman puolen. Samaan aikaan Charlie alkaa heräillä keskellä yötä ja päätyy juttelemaan piha-aidan yli naapurinsa ja lapsuudenystävänsä Bradenin kanssa. Pian Charlie alkaa huomata, että odottaa noita yöllisiä keskusteluja ja että kenties hänessä alkaa herätä pieniä tunteita Bradeniä kohtaan.

En pahemmin tykännyt tästä kirjasta. Heti alussa Charlie ärsytti minua – hän ajaa häikäilemättä ylinopeutta ja kehtasi yrittää päästä pälkähästä käyttämällä poliisi-isänsä nimeä. Toisin sanoen hän ei vaaranna pelkästään itseään mutta myös muoden hengen ja yrittää vielä isänsä ammattia hyväksi käyttäen päästä pälkähästä. Ja sitten hän suuttuu kun joutuu menemään töihin joutuessaan maksamaan sakon itse. Siis kamalaa, suorastaan törkeää, kuinka Charlien isä kehtaa laittaa tyttärensä ottamaan vastuun idiotismistaan?

Lisäksi minua ärsytti Charlien asennevamma suunnilleen kaikkea kohtaan ja kuinka hän tekee ongelman asioista joiden ei pitäisi sellaisia olla. Hän päättää, että hänen urheilullisuutensa on kamala ongelma ja valehtelee siitä, esittäen samalla typerää asioista joista tietää todella paljon. Yhdellä hetkellä hän viitaa kintaalla meikeille ja kaikelle ”naiselliselle” ja seuraavalla hän maalaa naamansa koska eihän kukaan voisi tykätä hänestä ilmankaan.

En tykännyt tästä narratiivista, sillä ihan kuin siinä olisi jotain vikaa että tyttö on urheilullinen ja tietää aiheesta paljon. Ihan kuin siinä olisi jotain vikaa, ettei käytä meikkiä tai tiedä muodista vähääkään. Ihan kuin olisi vähemmän nainen, jos ei ole kiinnostunut niistä perinteisten sukupuoliarvojen mukaisesti määritellyistä asioista. Lisäksi pojat saavat osansa tästä hutusta, koska hehän eivät millään voi kiinnostua mistään urheilullisista tytöistä jotka eivät välitä meikeistä tai muodista.

Kasie West... Tunnen nyt hyvin ristiriitaisesti. Pidin The Distance Between Usista todella paljon, mutta tämä floppasi. En halua, että On the Fence vaikuttaa yleiseen mielipiteeseeni Westin kirjoista. Toisaalta tämä on kyllä vasta toinen lukemani kirja häneltä, joten en ole vielä nyt muodostamassa mielipiteitä (tai sitä vastoin niistä luopumassa) puoleen tai toiseen. Huteja sattuu kaikille.

Kolme tähteä alkaa tuntua nyt todellakin liian armolliselta kun huomioi miten paljon tästä valitan. Mutta kirja oli myös todella nopealukuinen ja paikoitellen hauska, puhumattakaan Charlien isoveljistä jotka olivat erittäin hupaisaa väkeä. Ei tämä teos mikään läpikotaisin surkea ole – en vain löytänyt samanlaista tarttumapintaa oikein mihinkään niin kuin TDBU:n kanssa.

Suosittelen The Distancea tämän kirja yli, mutta kyllä tämänkin lukee.

Alkaa tulla kiire että ehdin kaikki rästipostaukset julkaisemaan ennen vuoden vaihtumista. Voitte odottaa useampaa arviota päivässä.

Lukunäyte: Chapter 7
Right. You suck at math.”
      I gasped in mock offense. “Rude . . . but true.” Okay, so I needed to think of a subject in school Braden was bad in. Problem. Braden was an excellent student. So my match could’ve been that he didn’t suck at any subject, but I didn’t want to praise him after he just slammed me. “Oh! Got it. You suck at choir. Supporting evidence: You volunteer for the solo in the seventh grade Christmas program. You forget the song. You sing the few words you remember completely off-key.” I laughed, remembering the cringe-worthy moment. “I think we still have that on home video somewhere.”
      “Ouch.” He probably grabbed his chest then, but he had at least half a smile on his face. Braden was good at crooked smiles. “For the record, your brother volunteered me for that solo when I was absent and I beat him for it after the fact. But yes, I suck at choir.”
      “My turn,” I said, conjuring up a mental picture of Braden so I could think of my next fact. I almost said he had a scar through his right eyebrow, but that suddenly seemed so personal. Maybe I shouldn’t know that about him. Especially since it was barely noticeable. “You hate to lose.”
      “That’s a wash.”

torstai 24. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjatoiveet + hyvää joulua kaikille!

Sain rosalesilta näin joulun alla tämän hupaisan haasteen, jossa tarkoituksena on nimetä 3-5 älyttömintä joululahjatoivetta mitä mieleen tulee. Kiitos rosalesille!

Ensimmäinen lahjatoive!

wikipedia.com
Lahjakortti joka takaisi minulle loputtomat mahdollisuudet reissata ympäri
maailmaa mahdollisimman ympäristöystävällisellä tavalla.

Kävisin läpi kaikki haaveilemani paikat aina Skotlannin ylämailta Venetsiaan, Rooman ja Pariisin katakombeista Meksikon Machu Picchuun ja Mongolian erämaista Alaskaan.
goway.com
Koluaisin läpi kaikki upeat historialliset kohteet, kokisin eri maiden kulttuureja ja uskontoja ja näkisin kaikki ne paikat jotka saatamme hyvinkin menettää tulevaisuudessa. Vesille en kuitenkaan menisi koska fobia.

Toinen lahjatoive!

Loputon lahjakortti Adlibrikseen! Daa ;)

Kolmas lahjatoive!

Mahdollisuus nähdä Star Wars episode VIII ennen ketään muuta! Koska The Force Awakens

Neljäs lahjatoive!

Kaikki kodittomat eläimet saisivat kodin. Surettaa niin paljon ajatus siitä, että esimerkiksi Suomessa hylätään kissoja arviolta 20 000 vuodessa. Kissarakkaana ihmisenä tämä on minulle todellinen isku vasten kasvoja... Jos ei pysty enää pitämään lemmikkiä niin etsikää sille uusi koti, älkää vain lempatko kuolemaan jonnekin ulos... Olisi ehdottoman tärkeää, että lemmikit leikkautetaan jotta ne eivät pääsisi lisääntymään ja tekemään ei-toivottuja pentueita, jotka sitten pahimmassa tapauksessa hylätään jonnekin kun niistä ei haluta pitää huolta.

Karvapalleroni!
Oma kisuni oli sitä hakiessani lähes villi eikä ollut juuri ollenkaan saanut ihmiskosketusta osakseen. Tämä ei ollut varsinaisesti kenenkään syy sillä vanha rouva ei enää pystynyt hoitamaan eläimiään niin hyvin ja siksi antoikin pennut pois uusiin koteihin. Kesti aikansa voittaa karvapalleron luottamus, mutta kun sen sain...♥ Tällä hetkellä istun lattialla nojaten sänkyyn ja kissa makaa kerällä niskani takana kehräten kuin perämoottori. Tekisi niin kovasti mieli adoptoida toinen kissa, mutta valitettavasti en tällä haavaa pysty... Mutta joku päivä varmasti!

Viides lahjatoive!

Viides ja viimeinen toiveeni olisi loputtomat klementiinivuoret. Klementiinit meinaan ovat niin tajuttoman hyviä tähän aikaan vuodesta että tuhostan niitä talvikuukausina ihan hillittömät määrät.

Varhainen joululahjani!

Äiti osti minulle laatikollisen klementiinejä varhaiseksi joululahjaksi. Ihan vähän repsahdin nauramaan kun hän tuon kahden kilon laatikon toi viereeni kun olin vielä nukkumassa. Luulin nähneeni unta :DD Kyllä kannatti tulla kotiin jouluksi!

En haasta nyt ketään eteenpäin, sillä ilmeisesti aika monessa blogissa tämä on jo kiertänyt.

~ ~ ~ ~ ~

Yllättävän nopeasti vuosi on taas kulunut ja joulu on taas täällä. Tässä asunnossa iltaamme kuuluu saunomista, syömistä, lahjojen availua ja monopolin pelaamista. Mitäs teille muille? :)

Hyvää joulua kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Juttutuokio, #2: Star Wars: The Force Awakens

Star Wars The Force Awakens Theatrical Poster.jpg
Wikipedia.com
Se on todella nyt täällä. Star Wars: The Force Awakens, seitsemäs episodi Star Wars -saagassa ja uuden sequel-trilogian avausosa. Kävin katsomassa leffan eilen parin tyypin kanssa klo 21:00 näytöksessä 3D-formaatissa. Oli koko sen viidentoista euron arvoista.

Tämä postaus on jutustelu-/arviomuotoinen ja puhtaasti mielipidepostaus. Aluksi puhun leffasta yleisellä tasolla ja myöhemmin tulee sitten spoileriosio, jossa pohdin tarkemmin tarinaa ja tiettyjä yksityiskohtia. Älkää olko huolissanne, varoitan ennen spoilereiden tuloa koska en halua pilata tätä leffaa keneltäkään.

Rakkauteni alkuperäistä trilogiaa kohtaan on pohjaton ja se oli ensimmäinen fantasia-scifi-seikkailu mihin koskaan tutustuin. Olin todella pettynyt prequel-trilogiaan ja kun sain parisen vuotta sitten tietää tämän sequel-trilogian todella näkevän päivänvalon, minut valtasi pelon ja innostuksen sekainen fiilis. Entä jos tämäkin oli täyttä huttua? Entä jos tämä olisikin uusi onnistunut alku Star Warseille? Markkinointi oli erittäin tehokasta ja onnistunutta The Force Awakensin ympärillä ja se herätti minussa toivoa. Elokuvantekijät ymmärsivät selvästi olla paljastamatta trailereissa liikoja. 16.12.2015 lähestyessä aloin olla aina vain enemmissä määrin innoissani.

Eilen leffan loputtua en pitkään aikaan sanonut mitään ja kaveri sitten tuumasi, etten reagoinut ihan niin kuin hän oli ajatellut. Totesin siihen, että voisin kuvitella olevani henkisesti samassa tilassa mitä kolmekymmentäviisi vuotta sitten katsojat olivat Imperiumin vastaiskun päätyttyä. Hän ei varmaan ihan hiffannut mitä tarkoitin, mutta luulen että Star Wars -fanit ymmärtävät. Olin täysin sanaton ja tunsin oloni tyhjäksi, koska minun pitää odottaa toukokuuhun 2017 tämän uuden trilogian toista osaa. Mutta kun sitä hopeareunusta haetaan niin ainakaan meidän ei pidä odottaa kolmea vuotta niin kuin 80-luvulla.

Tunsin oloni niin hyväksi, sillä olin todella katsomassa Star Wars -leffaa. Olin katsomassa Star Wars -leffaa, joka herätti henkiin sen alkuperäisen trilogian fiiliksen. Saimme aitoutta, mikä puuttui lähes täysin esiosista. Saimme perinteiset, konkreettiset lavasteet, puvustuksen, ympäristön ja hahmot, pääsimme nauttimaan tilan ja paikan tunnusta eikä kaikki näyttänyt littanalta CGI-tuotokselta. Tätä arvostin niin paljon, sillä minut valtasi tunne kuin leffantekijät todella välittivät siitä mitä olivat tekemässä eivätkä yrittäneet paeta erikoistehosteiden taakse joka välissä.

Pidinkö tästä leffasta? Vastauksena kysymykseen on kyllä, erittäin paljon. Rakastin tätä niin monesta syystä. Mainitsin jo tuon tilan ja paikan tunnun ja aidot lavasteet. Lisään siihen leffan mahtavan huumorin. Sain nauraa yllättävän paljon tilannekomiikalle ja niille ihanille viittauksille alkuperäiseen trilogiaan.

Yksi seikka mitä arvostin niin paljon oli First Orderin ja vihollisen inhimillistäminen. Alkuperäisessä trilogiassa koko vihollisten puoli oli hyvin konemaista ja oli erittäin selvää, keitä ne pahikset nyt ovat. Tässä leffassa vihollinen oli tuotu puhtaasti pahisten kerhosta enemmän harmaalle alueelle. Stormtroopereiden keskuudessa vallisee eräänlaista kumppanuutta ja siksi Finn herätti muutamissa heissä niin katkeria tunteita. Puhumattakaan Kylo Renistä, joka oli erittäin positiivinen yllätys! Inhimillistäminen toi tämän kaiken niin paljon lähemmäksi katsojaa ja antoi paljon enemmän painoarvoa tarinan emotionaaliseen puoleen.

Hahmot olivat erittäin onnistuneita. John Boyega ja Daisy Ridley oli erinomaisia rooleissaan! John Boyega on erittäin valovoimainen nuori kasvo, jolla on varmasti valoisa tulevaisuus edessään. Jo heti alussa hän vangitsi huomioni, sillä hän osasi todella näytellä, jopa stormtrooper-univormussa. Hän välitti Finnin hahmoon sellaista tunnetta, etten malta millään odottaa pääseväni näkemään miten hän vielä kehittyy näyttelijänä ja mihin suuntaan Finnin hahmo lähtee kulkemaan! Ja Daisy Ridley. Olenko ainoa jonka mielestä hän näyttää hieman Keira Knightleylta? Ridley oli Boyegan tavoin loistava valinta rooliinsa! En myöskään voi olla mainitsematta Oscar Isaacia. Poe Dameron, ihmiset. Poe. Dameron. Mahtavaa.

Ja sitten pääsemme alkuperäiseen trioon, joka on varmasti ollut yksi tämän leffan suurimmista vetonauloista. Olivatko he kaikki mukana tässä leffassa? Kyllä olivat. Oli niin ihana nähdä Han Solo ja Leia yhdessä, vaikka heidän välillään onkin selvästi tapahtunut paljon. Ja sitten on Han ja Chewie... He olivat juuri niin hieno parivaljakko mitä alkeperäisissä leffoissa. Heidän dialoginsa oli silkkaa kultaa, aivan kuten Han Solon alati renttumainen käytös. Sitä nostalgian määrää... Luke Skywalkerista mainitsen vasta spoileriosiossa.

Minun on pakko nostaa esille eräs seikka, joka on vaivannut/ärsyttänyt minua hiukan tähän leffaan liittyen. Nimittäin joidenkin ihmisten suorastaan kohtuuttomat odotukset. Ollaanpa nyt ihan rehellisiä ja lyödään pöytään fakta, josta ollaan varmaan universaalisti aika yksimielisiä: mikään ei tule ylittämään alkuperäistä trilogiaa, lyhyesti ja yksinkertaisesti. Kaikki muut Star Wars -leffat tulevat perässä. Emme haekaan alkuperäisille vertaista vaan leffaa, joka pääsee lähimmäksi niitä. Minusta on aika kohtuutonta repiä tämä leffa palasiksi sillä perusteella, ettei se ole alkuperäisen veroinen. No shit, Sherlock! Mikään ei ole ja siihenhän tämä uusin leffa ei edes pyri! Tämän sequel-trilogian tarkoituksena on esitellä Star Wars uudelle sukupolvelle sekoittaen siihen sekä uutta että vanhaa ja kertoa uusi tarina tuossa universumissa.

Täydellinen leffahan The Force Awakens ei ole, aivan kuten alkuperäisetkään eivät ole. Tietyt juonelliset kuviot hiukan jättivät toivomisen varaa ja olihan tämä aika parallel episodi IV:n kanssa. Muutama deus ex machina -kuvio nähtiin eikä erään hahmon ilmestymistä erääseen paikkaan oltu oikein kunnolla selitetty. Sitä paitsi tämän kyseinen hahmo oli niin hulvaton, että olisin mielelläni seurannut hänen seikkailuaan enemmänkin.

Katsojalle ei myöskään kerrottu historiaa juurikaan. Mitä on tapahtunut? Miksi olemme tässä tilanteessa? Näitä asioita ei pahemmin valoteta. Mutta arvatkaa mitä. Kyseessä on uuden trilogian ensimmäinen osa, joten sehän on selvää, ettei kaikkea paljasteta heti. Saamme vielä kaksi leffaa, joten on sanomattakin selvää että tarina kokonaisuudessaan jaetaan osiin. Shokeeraavaa. Joten älkää repikö pelihousuja siksi ettei meille joka ikistä seikkaa nyt kerrottu. Emmeköhän saa niitä vastauksia, kunhan tarinassa etenemme. Tämähän on seikka, mikä suututti monia prequel-trilogiassa; juoni selitettiin katsojalle niin raskaasti ettei tälle jää juurikaan tilaa omille ajatuksille tai tulkinnoille.

Olen huomannut, että osa ihmisistä haluavat inhota tätä leffaa ja hakemalla hakevat aiheita valittaa jostain. Ymmärrän ankarat ennakkoluulot kyllä (erityisesti prequel-trilogian jälkeen), mutta jestas osan kommentointia. Kun ensimmäinen teaser trailer ilmestyi skrollasin Youtuben kommentteja ja aikamoista sisältöä niissä oli. Kaksi suurinta valituksen aihetta olivat: ”How can a stormtrooper be black?!?!?” ja ”Why does Kylo Ren's light saber look like that?!?!?” Kaikille näille valittajalle totean vain, että jos valituksen aiheet ovat noin pinnallisia niin aika hemmetin hyvin menee leffalla sisällön puolesta. Ja btw, kaikki stormtrooperit eivät olleet Jango Fettin klooneja vaan osa oli rekrytoituja ihmisiä.

(Mutta saatan olla myös vähän tekopyhä koska minäkin osaan olla aika kohtuuton kirjojen suhteen jos en jostain yhtään pidä :D)

Mutta kaiken kaikkiaan pidin The Force Awakenista todella paljon. Hyvä leffa Star Wars -universumissa ja ehdottomasti vahvempi mitä prequelit yhteensä. Olen huojentunut, iloinen ja jännittynyt.

Aion mennä katsomaan leffan vielä toisen kerran, tällä kertaa 2D:nä. Otan nyt kaiken ilon tästä elämyksestä :D

Star Wars: The Force Awakens saa minulta 4.5 tähteä!

Star Wars on virallisesti elossa ja voi taas hyvin!

Leffat suosikkijärjestyksessä:

1. Episode V: The Empire Strikes Back (1980)
2. Episode IV: A New Hope (1977)
3. Episode VII: The Force Awakens (2015)
4. Episode VI: Return of the Jedi (1983)
5. Episode III: Revenge of the Sith (2005)
6. Episode II: Attack of the Clones (2002)
7. Episode I: The Phantom Menace (1999)

Listaa oma järjestyksesi kommenttiosiossa! ;)

SEURAAVANA VUOROSSA SPOILERIOSIO!

TARKOITAN ISOJA SPOILEREITA!

ÄLÄ JATKA LUKEMISTA MIKÄLI ET OLE LEFFAA VIELÄ NÄHNYT!

OLEN TOSISSANI! VALTAVIA SPOILEREITA EDESSÄ!

SPOILERS AHEAD!

Olen lukenut valitusta The Force Awakensin juonesta ja kuinka se rippaa niin kovasti Uutta toivoa. Olen täysin samaa mieltä, että yhtäläisyyksiä juonten välillä löytyy kovasti aina pienestä droidista joka kantaa sisällään huipputärkeää informaatiota Kuolemantähti 3.0:n tuhoamiseen asti, mutta olen myös varma, että se oli tarkoituskin, joten enpä ole häiriintynyt niistä. Jos toinen osa muistuttaa taas liikaa Imperiumin vastaiskua niin nurisen sitten enemmän.

Kylo Ren yllätti minut totaalisesti. Han Solon ja Leian poika?! Nerokasta! Usein vain Luke oikeasti yhdistetään Darth Vaderiin ja Leian verisukulaisuus jätetään vähemmälle huomiota, sillä hänen katsotaan usein olevan perustavanlaatuisesti hyvis. Mutta Leia on Vaderin tytär, joten oli äärimmäisen mielenkiintoista nähdä tällainen mahdollisuus hänen lapsensa kohdalla. Kylo Ren tuntui niin inhimilliseltä angstissaan yrittää kääntyä täysin pimeän puolelle vaikka tuntee edelleen vetoa valoon. Hän on varsin heikko mieleltään ja peloissaan ettei koskaan yllä Darth Vaderin tasolle. Erityisesti kohtaus jossa hän raivoissaan tuhoaa lasermiekallaan koko komentokeskuksen toi niin hyvin esille hänen kehittymättömyytensä ja kykenemättömyyden hallita tunteenpurkauksia. Olen niin vaikuttunut, että hänestä uskallettiin tehdä niin inhimillinen.

Han Solon kuolinkohtaus... Vau. En osannut odottaa sitä. Kyllähän kaikki merkit, kuten hänen suuri roolinsa tässä leffassa, viittasivat siihen, mutta ai että se silti kirpaisi. Ja Chewbacca! Koko kuolinkohtaus oli niin riipaiseva... En usko, että paluuta Kylo Renillä enää tuon jälkeen on.

Rey ja Finn toimivat parivaljakkona todella hyvin tässä leffassa. Rey on selvästi jedi ja minulla on nyt melko villi teoria hänestä. Puhun taas inhilimillisyydestä ja kuinka kumpikaan heistä ei ollut luonnonlahjakkuus valomiekalla taistelussa. Aivan kuten Luke, he joutuvat opettelemaan uuden taidon nollista ennen kuin todella voivat kehittyä mestareiksi. Tämä herättääkin kysymyksen: onko Finnilläkin Voima?

Ja sitten. Sitten tuli se kohtaus, jota olimme odottaneet koko leffan ajan. Luke Skywalkerin suuri paluu...

Näemme häntä about kymmenen sekuntia leffan lopussa. Palataan asiaan toukokuussa 2017.


Ehkä pahin cliffhanger-loppu ikinä.

Mutta ymmärrän sen erittäin hyvin. Tämä ratkaisu oli hyvin selvä: alkuperäiselle triolle halutaan kullekin antaa yhtä lailla ruutuaikaa. Han Solon hetki oli tässä leffassa ja hänen tarinalleen haluttiin antaa kunniallinen päätös. Luke Skywalkerin aika tulee koittamaan seuraavissa leffoissa, koska hänen tarinansa Jedin paluun jälkeen on varmasti erittäin mielenkiintoinen ja sen kertomiseen halutaan antaa riittävästi aikaa.

Minun teoriani seuraavalle leffalle: Rey on todellisuudessa tyyliin Luken entinen padawan, joka Kylo Renin sekoamisen jälkeen piilotettiin Jakkuun turvaan First Orderilta. Vai uskaltaisinko kenties mennä niin pitkälle ja veikata Reyta Luken tyttäreksi (tämä oli alkuperäinen teoriani)... Jaa-a, jännän äärellä ollaan :D

SPOILERIOSUUS PÄÄTTYY TÄHÄN!

Ja näin saatan sepostukseni päätökseen. Tuli paljon asiaa, sillä leffa herätti minussa niin paljon ajatuksia. En ole tänään kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin tuota kuvaa, niin suuren vaikutuksen se minuun teki.

Suosittelen katsomaan!