lauantai 11. helmikuuta 2017

Sisar - Rosamund Lupton

Nimi: Sisar
Alkuteos: Sister
Kirjailija: Rosamund Lupton
Kääntäjä: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Julkaisuvuosi: 2010 (suomeksi 2012, Gummerus)
Sivuja: 404 suomenkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Beatrice saa yllättävän puhelun äidiltään kesken sunnuntailounaan: hänen pikkusiskonsa Tess on kadonnut jäljettömiin. Beatrcie matkustaa ensimmäisellä mahdollisella lennolla Englantiin etsimään sisartaan. Mutta mitä enemmän hän saa selville, sitä kauemmaksi sisar tuntuu katoavan. Beatrice joutuu pohtimaan, miten vähän me oikeastaan tiedämme rakkaistamme. Silti Beatrice on valmis mihin tahansa löytääkseen sisarensa.
      Sisar on piinaavan jännittävä trilleri, mutta myös rakkaustarina kahden sisaruksen välillä. Rosamund Luptonin harvinaisen vakuuttava debyytti yhdistelee suvereenisti trilleriä ja kaunokirjallista lukuromaania. Sisar on ollut uskomaton myynti- ja arvostelumenestys, ja se on käännetty yli 30 kielelle.

Ajatukseni: Sisar aloitti vuoden 2017 lukusaldon hyvällä nuotilla. Mysteeriä, sisarusrakkautta ja trilleriä, jotka yhdistyvät varsin tyylikkääksi kokonaisuudeksi tässä Rosamun Luptonin esikoisteoksessa.

Kun Beatrice saa kesken sunnuntailounaan tiedon pikkusiskonsa Tessin katoamisesta, lentää hän heti ensimmäisellä lennolla New Yorkista Lontooseen avustamaan poliisia etsinnöissä. Beatrice on aina ollut läheinen Tessin kanssa, mutta mitä enemmän Beatricelle alkaa selvitä asioita ennen tämän katoamista joutuu hän huomaamaan, ettei kenties tuntenutkaan siskoaan niin hyvin kuin luuli.

Ostin tämän tammikuun alussa huoltoasemalta matkalukemistoksi. Rosamund Lupton oli minulle nimeltä tuttu kirjailija ja olin kuullut ihan positiivista palautetta hänen teoksistaan, joten päätin alennuksesta pokkarin mukaan napata ja heti aloitella.

Sisareen oli vähän vaikea päästä alussa sisälle. Kerronta ei etene kronologisesti vaan siinä hypitään kahdella aikajanalla, joiden välillä vaihdeltiin hyvinkin tiheään. Tarinan yleinen kerrontamuoto on siis kirje, jota Beatrice sisarelleen kirjoittaa. Kirjeessä sitten hypitään preesens- ja imperfektimuotoisen kerronnan välillä, kukin kuvaten omaa aikajanaansa. Minulla otti aikansa päästä kärryille tähän tyyliin, mutta kunhan pääsin vauhtiin en malttanut lopettaa lukemista ja kirjan läpi lensi vauhdilla.

Sisaren juonta ei voi mitenkään mestarillisena pitää, mutta se ei tarkoita sitä etteikö teos olisi silti ollut erittäin vetovomainen ja koukuttava. Lupton onnistuu luomaan melkoisen koukuttavan mysteerin Tessin katoamisen ympärille, ja sitä suorastaan janosi päästä näkemään, mitä todella tapahtui. Tarinaa eteenpäin ajava voima on selvästi Beatricen ja Tessin vahva sisarussuhde ja se, miten Beatrice joutuu opettelemaan tarkastelemaan sisarensa elämää täysin uusin silmin. Tämä teki tarinasta hyvin katkeransuloisen.

Loppu oli nokkela ja minulle yllätys. Spekuloin koko kirjan ajan tapahtumia ja olin yhdessä vaiheessa jo melko varma siitä, että tiesin mitä Tessille tapahtui, mutta ei. En tuota osannut odottaa. Loppu erotti Sisaren monista muista samantyyppisistä jännäreistä, mutta minä olisin kaivannut vaikka epilogin vielä lisäksi. Epilogi olisi sitonut langat yhteen tehokkaammin, mitä nyt tässä tapahtui. Oh well.

Sisar oli kaikin puolin kelpo teos. Ei kenties se kaikkien huikein teos ikinä, mutta ei missään nimessä huonokaan. Olen tyytyväinen lukukokemukseeni.

Onneksi omasta hyllystä löytyy Luptonin Mitä jäljelle jää, sillä haluan nyt kovasti tutustua muihinkin hänen teoksiinsa. Näissä suomennoksissa on muuten todella kivat ja yhteensopivat kannet. Plussaa siitä ;)

Lukunäyte: Luku 1, sivut 16-17
Puhelin soi. Sarah ei piitannut siitä. ”Seksi ja huumori. Parisuhteen sydän ja keuhkot.”
      ”Täytyy varmaan vastata puhelimeen.”
      ”Milloin mahtaa olla oikea hetki sammuuttaa elintoimintoja ylläpitävä laite.”
      ”Minun pitää nyt vastata.”
      ”Milloin pitäisi irtisanoutua yhteisestä kiinnelainasta ja pankkitilistä ja yhteisistä ystävistä?”
      Otin puhelimen käteni helpottuneena tekosyystä keskeyttää keskustelu. ”Haloo?”
      ”Beatrice, äiti täällä.”

Sinä olit ollut kadonneena neljä päivää.

En muista pakanneeni, mutta muistan Toddin tulleen huoneeseen, kun suljin laukkuni. Käännyin hänen puoleensa. ”Millä koneella minä lennän?”
      ”Seuraava kone lähtee vasta huomenna.”
      ”Mutta minun on pakko lähteä nyt.”

Et ollut ilmaantunut töihin sitten edellisen sunnuntain. Pomosi oli yrittänyt soitaa sinulle, mutta oli onnistunut vain jättämään viestin vastaajaan. Hän oli käynyt asunnollasi, mutta ei ollut tavoittanut sinua sieltäkään. Kukaan ei tiennyt, missä olit. Nyt poliisi etsii sinua.

lauantai 4. helmikuuta 2017

The Diviners - Libba Bray

Nimi: The Diviners
Trilogia/sarja: The Diviners, #1
Kirjailija: Libba Bray
Kustantaja: Harper Teen
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 578 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Do you believe there are ghosts and demons and Diviners among us?
      Evie O'Neill has been exiled from her boring old hometown and shipped off to the bustling streets of New York City--and she is pos-i-tute-ly ecstatic. It's 1926, and New York is filled with speakeasies, Ziegfeld girls, and rakish pickpockets. The only catch is that she has to live with her uncle Will and his unhealthy obsession with the occult.
      Evie worries he'll discover her darkest secret: a supernatural power that has only brought her trouble so far. But when the police find a murdered girl branded with a cryptic symbol and Will is called to the scene, Evie realizes her gift could help catch a serial killer.
      As Evie jumps headlong into a dance with a murderer, other stories unfurl in the city that never sleeps. And unknown to all, something dark and evil has awakened....

Ajatukseni: The Diviners oli viimeinen vuonna 2016 lukemani kirja ja päättikin vuoden hyvällä nuotilla. Libba Bray nyt vain yksinkertaisesti osaa.

Eletään vuotta 1926 sekä kieltolain aikaa ja Evie O'Neillin vanhemmat päättävät lähettää tyttärensä New Yorkiin enonsa Willin luokse rangaistuksena liian villeistä syntymäpäiväjuhlista ja aiheuttamastaan seurapiirikohusta. Evie muuttaa asumaan enonsa omistamaan folklorea, okkultismia ja yliluonnollisuuksia käsittelevään museoon ja elämä hymyilee leveästi; New Yorkin tarjoamat loputtomat juhlat, tanssiesitykset, muoti sekä värikäs katukuva lupailevat silkkaa pintaliitoista unelmaa. Mutta sitten löytyy raa'asti murhatun naisen ruumis ja murhapaikalle jätettyjä omituisia merkkejä ja viesti. Will kutsutaan asiantuntijana poliisin avuksi selvittelemään tapausta ja Evie lähtee tutkimuksiin mukaan vakuuttaessaan enonsa pystyvänsä olemaan avuksi salaisella kyvyllään. Kun totuus murhien takana alkaa valjeta, joutuvat Evie, Will sekä museon kaksi muuta työntekijää kilpailemaan ajan kanssa pysäyttääkseen murhaajan, joka lupaa tuoda kauhua ja tuhoa maan päälle.

Libba Brayn Gemma Doyle -trilogia oli todellakin mieleeni ja Rebel Angels on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkijatko-osistani. Tuo 1890-luvulle sijoittuva trilogia oli lähes tyylipuhdas suoritus ajanjaksoon sopivan kirjoitusasun puolesta. Sama pätee tähän kirjaan. Libba Bray yksinkertaisesti osaa. Hän osaa sovittaa kirjoituksensa luontevasti ajanjaksoon, saaden sen kuulostamaan uskottavalta ja tunnelmalliselta.

Pidin ihan älyttömästi siitä, miten Bray käyttää amerikkalaista folklorea rakentavana elementtinä tälle tarinalle (folkin sivuaineopiskelija ilmoittautuu!). Folklore ja okkultismi ovat minusta todella kiehtovia ja olen aina ihan täpinöissäni löytäessäni kirjan, joka käsittelee näitä aiheita. Bray on tehnyt erittäin kunnioitettavaa työtä onnistuessaan nivomaan näin salaperäisen mysteerin verkon tarinansa ympärille.

Evie on hyvin kevytmielinen, mutta teräväsanainen ja nokkela päähenkilö. Hän ajautuu useampaan otteeseen ongelmiin villin luonteensa ja juomisensa kanssa, välillä vetäen mukaan parhaan ystävänsä Mabelinkin. Hän käy usein sanaharkkaa Sam Lloydin, charmikkaan, hänet ryöstäneen, museossa työskentelevän pojan kanssa sekä piikittelee enonsa palkkalistoilla olevaa hiljaista, pidättäytyvää Jerichoa.

Kauhu, murhamysteeri, yliluonnolliset tapahtumat, 1920-luvun flapper-tanssijat, jazz, kieltolaki sekä salakapakkailu yhdistyvät tässä humoristisessa, värikkäässä ja karmivassa yliluonnollisessa draamassa. Jos jatko-osa, Lair of Dreams, on yhtään tämän osan tasoinen, uskon pitäväni siitä todella paljon. Toivottavasti ei petä!

Kirjalla on kyllä sitä pituutta lähes 600 sivullaan, mutta kunhan vauhtiin pääsee on teosta vaikea laskea käsistä. Juoni etenee sopivan nopeasti, heittäen sekaan myös kevyempää huumoria, kevyempää draamaa sekä vilkasta 20-lukua, joten tylsistyminen ei ole ongelmana. Uskallan suositella tätä teosta kaikille niille, jotka ovat yhtään kiinnostuneita murhamysteeristä yliluonnollisilla piirteillä höystettynä.

Lukunäyte: Museum of the Creepy Crawlies, sivut 34-35
Where to, Miss?” the cabbie asked, flipping his meter on.
      ”The Museum of American Folklore, Superstition, and the Occult, please.”
      ”Oh. The Museum of the Creepy Crawlies.” The cabbie chuckled. ”Good thing you're goin' to see it while you can.”
      ”What do you mean?”
      ”They say the place is in arrears on its taxes. The city's had its sights set on that spot for years. They want to put some apartment building there.”
      ”Oh, dear.” Evie examined the photograph her mother had given her. It was a picture of Uncle Will – tall, lanky, hair-haired – tanding in front of the museum, a grand Victorian mansion complete with turrets and stained-glass windows and bordered by a wrought-iron fence.
      ”Can't happen soon enough, if you ask me. That place makes people uncomfortable – all thse crazy objects s'posed to be fulla hocus-pocus.”
      Objects. Magic. Evie drummed her fingers against the door.

The Diviners –sarja
The Diviners (2012)
Lair of Dreams (2015)
3. osa (2017)
4. osa