lauantai 30. tammikuuta 2016

The Hunt for Atlantis - Andy McDermott

Nimi: The Hunt for Atlantis
Trilogia/sarja: Nina Wilde & Eddie Chase, #1
Kirjailija: Andy McDermott
Kustantaja: Bantam Books
Julkaisuvuosi: 2007
Sivuja: 518 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Archaeologist Nina Wilde believes she has found the location of the lost city of Atlantis and now she wants the opportunity to prove her theory. Someone else though wants her dead!
      With the help of ex-SAS bodyguard Eddie Chase and beautiful heiress Kari Frost, Nina faces a breakneck race against time around the world, pursued at every step by agents of the mysterious - and murderous - Brotherhood of Selasphoros. From the jungles of Brazil to the mountains of Tibet, from the streets of Manhattan to the depths of the Atlantic Ocean, the hunt for Atlantis leads to a secret hidden for 11,000 years - which in the wrong hands could destroy civilization as we know it...

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 3.5 tähteä.

Minun guilty pleasure -luettavani on juuri tällaista ikivanhojen historiallisten mysteerien ratkaisemista seikkailun ja toiminnan siivittämänä. Mutta koska Dan Brownin kirjoja en halua lukea, haen näitä halpoja adrenaliinipiikkejä sitten muualta.

Arkeologi Nina Wilde on vakuuttunut, että tietää missä tarunhohtoinen Atlantis sijaitsee. Hän yrittää saada yliopistolta rahoituksen merialueiden tutkimukseen, mutta se tyrmätään häneltä. Yllättäen hänen teorioistaan kovasti kiinnostunut norjalainen multimiljonääri Kristian Frost tarjoaa mittavat ressurssit Ninan käyttöön Atlantiksen etsimiseen. Mutta seikkailussa on mukana myös ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa pitääkseen tuon uponneen kaupungin salaisuutena maailmalta – jopa tappamaan. Nina, hänen henkivartijansa, entinen SAS-agentti Addie Chase sekä Kristianin kaunis ja älykäs tytär Kari jahtaavat vihjeitä Atlantiksesta ympäri maailmaa eikä vaarallisilta tilanteilta voida välttyä.

Oli niin outoa lukea omaa nimeä tämän kirjan sivuilta. Meitä Ninoja ei ole riittävästi tähdittämässä seikkailuromaaneja :D

The Hunt for Atlantis oli juuri sitä mitä tältä olisi voinut odottaakin: nopeatempoinen, jännittävä, mutta ei mikään häävi laadultaan tai kerronnaltaan. En voi suurin surminkaan väittää, että tämä olisi hyvin kirjoitettu kirja, sillä sitä se ei ollut. Kerronta ja hahmot olivat melkoisen puisevia, mutta kunhan siihen tottui, kyllä tämän parissa viihtyi mainiosti.

Eddie Chase on hahmo, jota en yhtään ymmärrä. Hän oli täysin epäuskottava ihmisenä, agenttina, hahmona, brittinä – ihan minä tahansa. Jos MacGyverilla, James Bondilla ja Jack Bauerilla olisi pientä kivaa keskenään, Eddie Chase olisi heidän rakkaudenhedelmänsä. Tyyppi oli ihan liian epäinhimillisen voittamaton enkä yhtään tykkää sellaisista hahmoista. Mikään ei häntä pysäyttänyt tai hidastanut, ei vaikka putosi kalliolta, häntä ammuttiin tai jätettiin hukkumaan merenpohjaan. Ehei, Chasea ei pysäytä mikään. Liian voittamattomat hahmot ovat tunnelmanlatistajia minulle.

Mysteeriltään tämä kirja oli riittävän nokkela antaakseen myös jotain niille jotka hakevat aivojumppaa. Nina Wilde sai näyttää kyntensä ikivanhojen arvoitusten ratkaisemisessa ja olihan hän aika nokkela. Pidin hänestä ihan jees, vaikka samalla hän vaikutti liian luottavaiselta. Hän lentää Norjaan ihan tuosta vain kyseenalaistamatta ollenkaan tyyppien motiiveja. Ei kun ihan tuosta vain tämä salaperäinen multimiljonääri Kristian Frost (dat name tho -__-) tarjoaa valtavat määrät rahaa Atlantiksen löytöön. Ehei, ei tyypillä varmasti ole mitään omia motiiveja taustalla. Ei tietenkään. Valoja tauluun, arvon kaimani.

En osaa sanoa oikeastaan mitään lopusta. Paitsi sen, että toimintakohtaus oli ihan liian pitkitetty. Niistä puheen ollen, McDermott veti yli tarpeen toimittaa hiuksia nostattavaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lopun kohtaus oli kymmeniä sivuja pitkä. Kymmeniä. Tyyliin viisi-kuusikymmentä. Myönnän skippailleeni sivuja, sillä se vain jatkui ja jatkui enkä jaksanut enää lukea sitä. Mutta lopun käänteestä sen verran, että pidän sitä melkoisen epäuskottavana. Joku joka on enemmän perehtynyt genetiikkaan saattaa voida tarjota syvällisemmän mielipiteen, mutta näin minun ymmärrykseni pohjalta pidin tuota touhua äärimmäisen absurdina. No, mitäpä muuta tällaiselta kirjalta olisin voinut odottaa...

Aijai, minä vain valitan tästä kirjasta, vaikka tästä ihan oikeasti tykkäsin. Positiivista oli ehdottomasti se, että tässä ihan oikeasti paneuduttiin siihen Atlantiksen löytöön eikä se ollut vain tyyliin jonkun romanssin sivutuotteena tuleva bonus. Viihdyin lukemani parissa hyvin ja sain välillä jopa nauraa hahmojen letkautuksille. Tässä tapahtui asioita jotka satuttivat minun historiaa rakastavaa sieluani syvästi.

The Hunt for Atlantis oli viihdyttävä teos, kunhan ei ota touhua liian vakavasti. Pidin tästä niin paljon, että meinaan jatkaa sarjan parissa. Aihepiiriltään (vanhojen myyttien ja mysteerien ratkaisu) tämän kirja on minulle kuin luotu ja McDermott toimitti sen mitä saattoi odottaakin. Tykkäsin, vaikka vähän absurdi olikin.

Voisin muuten hyvin nähdä tämän kirjan tyyliin tv-sarjana. Elokuvana tämä olisi liian täyteen ahdettu.

Lukunäyte: Chapter Two, sivu 49
Her chest was about to explode. She wanted nothing more than to take a breath, but the only thing she would draw into her lungs was water.
      She was going to drown! Professor Philby had been right: her hunt for Atlantis would get her killed –
      No, there was no way she was going to let him be right!
      But she couldn't do anything to stop it. She was trapped in a car that was plunging to the bottow of the Hudson, and the pounding in her head would at any moment overcome her reason and force her to take a fatal breath...
      Someone grabbed her.
      She was so surprised that the breath froze on her lips. An arm tightened around her waist, pulling. Her dress ripped, and her saviot dragged her through the window, kicking forcefully upwards as the Bentley disappeared into the darkness below.
      Her heart slamming desperately inside her chest, Nina breached the surface and pulled in a whooping, painful gasp, not caring about the foul taste in the water. One arm still around her, her rescuer pulled her towards shore. Her pain and panic subsiding, Nina looked to see who it was.
      The man in the leather jacket grinned back at her, revealing a prominent gap between his two front teeth. ”Ay up, Doc?”

Nina Wilde & Eddie Chase –sarja
The Hunt of Atlantis (2007)
The Tomb of Hercules (2008)
The Secret of Excalibur (2008)
The Covenant of Genesis (2009)
The Pyramid of Doom (2009)
The Sacred Vault (2010)
Empire of Gold (2011)
Temple of the Gods (2011)
The Valhalla Prophecy (2014)
Kingdom of Darkness (2014)
    10.5 The Last Survivor (2015)
The Revelation Code (2015)

perjantai 29. tammikuuta 2016

Viikon lukumaratoni: päivät 3-5

Raportoin nyt viidentenä maratonpäivänä ja totean, että lukutahtini on nyt alkanut kiihtyä. Luin näiden kolmen päivän aikana Andy Weirin Yksin Marsissa ja nautin joka hetkestä. Loistava kirja.

Sivuja luettu: 438

Alkuviikko oli minulla tosiaan melkoisen hektinen, mutta nyt homma rauhoittuu ja voin keskittyä ihan vain lukemiseen. Tunnen tällä hetkellä kovaa halua palata taas parin päivän jälkeen Lotron pariin ja hieman huvittaa kontrasti sen ja Weirin kirjan välillä. Palataanpa nyt keskiaikaa muistuttavaan Keski-Maahan Marsin huipputieteellisen scifi-seikkailun jälkeen :D

Viime yönä katselin tähtitaivasta ja kuinkas ollakaan, mitä siellä näkyy. Mars! Ja Jupiter. Tähtitaivaan tarkastelu on talvisaikaan minulle pieni harrastus. Bongailkaa planeettoja jos mahdollista – Jupiter on se kirkas tähti kuusta koilliseen ja Mars on se punertavana häilyvä himmeämpi tähti kuusta lounaaseen, taittaen kuitenkin vielä enemmän länteen. Nukahdin Yksin Marsissa tunnelmissa katsellen Marsia, tuntien oloni hyvin spookyksi.

Sain keskiviikkona Weirin teoksen lisäksi Michael Dobbsin House of Cardsin sekä Ryan Graudinin The Walled Cityn ja melkein tekisi mieli niitäkin heti aloitella, mutta pidättäydyn vielä hetken ja pysyn näissä keskeneräisissä.

Aion tänä iltana vielä jatkaa luku-urakkaa Lotron muodossa! Hyvää lukufiilistä kaikille! :)

Edit. klo 23:55: Jumituin Roswellin ääreen. Hups.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Viikon lukumaratoni: päivät 1 & 2

Ensimmäinen maratonipäivä vilahti jo ohi ja toinen on päättymässä, joten kuinkas tämä edistymiseni?

No, olen huimat 51 sivua Sudenkorentoa lukenut ja senkin eilen illalla. Olen tänään ollut käytännössä koko päivän liikkeellä ja kotiutunut vasta illalla yhdeksän jälkeen, joten lukemiselle ei pahemmin ole ollut aikaa. Huomenna minulla on eka luento vasta puolilta päivin, joten ehdin varmaan aamulla jonkin verran lukea, riippuen toki täysin siitä milloin herään (tod.näk. aika myöhään siis...).

Mutta tämä homma on nyt aika lailla niin kuin oletinkin. Tuo mitä eilen illalla luin on se aika perus mitä normaalisti iltaisin luen ennen kuin alan nukkumaan. Näillä samoilla linjoilla vetelen varmaan viikonloppuun asti kunnes saan hieman huokaista. Haaveilen jo lauantaiaamusta kun saan herätä omia aikojani, keittää kahvia ja kaivautua takaisin sänkyyn kirjan pariin... Parasta viikonlopussa :D

Tämä oli tällainen lyhyt tervehdys. Nyt painun nukkumaan (ehkä pari sivua Lotroa luettuani), sillä on ollut pitkä päivä ja väsyttää ankarasti. Hyvää lukuviikkoa kaikille ;)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Nyt maratoonataan koko viikko

Kirsi esitteli blogissaan aikomuksensa repäistä ja lähteä urhealle viikon mittaiselle lukumaratonille. Aluksi säikähdin tällaista ajatusta ja nostin hiljaa mielessäni hattua tälle voimainnäytökselle, ajatellen samalla ettei minusta olisi siihen. Mutta sitten asiaa hieman pureskeltuani tulinkin toisiin aatoksiin ja päätin haastaa itseni.

Eli viikon mittainen lukumaratoni olisi edessä, ottaen osansa 25.1.-31.1. välisenä aikana. En kuitenkaan aio ottaa minkäänlaisia paineita, sillä päivät istun luennoilla ja vapaa-ajalla työstän saksan oppimispäiväkirjaa. Mutta uskon kyllä löytäväni aikaa myös lukemiselle, ainakin (ja vähintäänkin) iltaisin. Tällä hetkellä sitä intoa lukemiselle kuitenkin löytyy, joten kyllä varmasti löydän aikaa.

Esittelyssä lukupinoni:

Otan rennosti.

Piehtaroin tänä viikonloppuna valtavissa nostalgiahöyryissä aloitettuani katsomaan Roswellia taas kerran (yksi lempisarjoistani ♥) ja siitä mutkien kautta päädyin kuuntelemaan Lotron soundtrackia. En sitten voinut itselleni mitään – pakkohan minun oli aloittaa lukemaan Taru Sormusten Herrasta ja oi voi En pysty pukemaan sanoiksi millaisia tunteita tämä trilogia minussa herättää. Asdgfkglldkfj, tunteet. Massiiviset, tukahduttavat tunteet. Olen vielä ihan alussa (sivulla 77) enkä aio pitää kiirettä. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen suosikkiteoksistani, jonka edellisestä lukemisesta on jo aika monta vuotta. Edellisen lukusession aikana ahmin trilogian vauhdilla, sillä himoitsin edetä tarinassa ja imin itseeni Tolkienin luomaa maailmaa ja sen hurmaavia hahmoja. Tällä kertaa aion kuitenkin ottaa rauhallisemmin ja uppoutua lukemaani eri tavalla kuin viimeksi.

Sudenkorento on toinen urakkani. Vielä pari päivää sitten se näytti niin massiiviselta yli 700 sivun elopainossaan (tai paremminkin -pituudessaan), mutta nyt Lotron rinnalla kirja näyttää aika säälittävältä :D Haluan kovasti edetä tässä sarjassa, mutta olen kohta 200 sivua tätä osaa lukenut eikä alkua lukuun ottamatta mitään huippujännää ole tapahtunut – ainakaan vielä. Mutta koska sitten? 1700-luvun Ranskan hovihörhöily ei oikein innosta, joten voitaisiinko sen ja Clairen ja Jamien überihqun romanssin lisäksi saada myös jotain juonen kannalta ihan oikeasti merkittäviä tapahtumia tähän lisäksi? Tiedän olevani vielä verrattain alussa, mutta olkaa kilttejä ja kertokaa minulle, että tällä osalla on muutakin annettavana. Vaikka en siis Muukalaiseen nyt silmittömästi rakastunut, tämä sarja kokonaisuudessaan minua silti kiehtoo, tosin enemmän vielä ehkä ajatuksen tasolla. Haluan olla osana tätä eeppistä rakkaustarinaa, jonka osat kertovat kahden hahmon tarinan usean vuosikymmenen ajalta. Minä todella haluan saada tuulta purjeisiin ja innostua tästä sarjasta. I have my hopes up!

Ja sitten on Pure. Eeeääh... Kirjaa nyt noin kolmasosan luettuani totean vain, etten ole järin häikäistynyt. Siis juu, on maailma aika synkkä, karu ja varsin omalaatuinenkin, mutta juonesta ei tunnu olevan vielä tietoakaan. Melkein tekisi mieli verrata tätä Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -teokseen, vaikka vertaus ei nyt olekaan kovin hyvä. Mutta silti saan vähän samanlaisia viboja. Kenties tämä romanttinen asetelma suojaisan kuvun alla kasvaneen puhtoisen ja viattoman henkilö A:n ja karun ulkomaailman kovettaman henkilö B:n välillä on jo vähän nähty. Puressa tosin sukupuolet ovat tässä asetelmassa käänteiset verrattuna Rossin teokseen. Tämän trilogian käsiin saaminen oli yhdessä vaiheessa melkoisen haastavaa, joten haluaisin nyt oikeasti tykätä näistä kirjoista. Valitettavasti tällä hetkellä en näe tässä kirjassa kuitenkaan mitään erityistä.

Näillä teoksilla aion siis lukumaratonini tulevalla viikolla suorittaa. En pidättele harhaluuloja että saisin mitään mullistavia määriä luettua, vaan sen sijaan aion viihtyä ja lueskella miten mieli tekee, nautiskellen näistä teoksista parhaani mukaan. Kuulostaa hyvältä näin omaan korvaan!

Päivittelen edistymistäni varmaan päivän parin välein täällä blogin puolella. Toivottakaa onnea urakkaan ja jos mahdollista niin haastakaa itsennekin mukaan ;)

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pivot Point - Kasie West

Nimi: Pivot Point
Trilogia/sarja: Pivot Point, #1
Kirjailija: Kasie West
Kustantaja: HarperTeen
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 343 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Knowing the outcome doesn't always make a choice easier...
      Addison Coleman’s life is one big “What if?” As a Searcher, whenever Addie is faced with a choice, she can look into the future and see both outcomes. It’s the ultimate insurance plan against disaster. Or so she thought. When Addie’s parents ambush her with the news of their divorce, she has to pick who she wants to live with—her father, who is leaving the paranormal compound to live among the “Norms,” or her mother, who is staying in the life Addie has always known. Addie loves her life just as it is, so her answer should be easy. One Search six weeks into the future proves it’s not.
      In one potential future, Addie is adjusting to life outside the Compound as the new girl in a Norm high school where she meets Trevor, a cute, sensitive artist who understands her. In the other path, Addie is being pursued by the hottest guy in school—but she never wanted to be a quarterback’s girlfriend. When Addie’s father is asked to consult on a murder in the Compound, she’s unwittingly drawn into a dangerous game that threatens everything she holds dear. With love and loss in both lives, it all comes down to which reality she’s willing to live through... and who she can’t live without.

Ajatukseni: Pivot Point oli vuoden 2015 viimeinen lukemani kirja ja se päätti kirjavuoden hyvällä nuotilla.

Addison Coleman elää yhdyskunnassa, jossa ihmiset kykenevät käyttämään prosentuaalisesti isompaa osaa aivoistaan mitä tavalliset ihmiset, jonka seurauksena heillä on erilaisia kykyjä aina telekinestesiasta tulevaisuuden näkemiseen. Kun Addien vanhemmat yhtäkkiä ilmoittavat avioerostaan, täytyy hänen päättää kumman luokse jää: isänsä, jota Addie rakastaa kovasti mutta joka haluaa jättää yhdyskunnan taakseen ja muuttaa elämään tavallisten ihmisten keskelle vai äitinsä, jonka kanssa Addiella on hieman viileät välit mutta joka tarjoaa mahdollisuuden jäädä yhdyskuntaan muiden paranormaalien kanssa. Addie päättää vilkaista nopeasti kahta vaihtoehtoista tulevaisuuttaan, jotka molemmat tarjoavat sekä rakkautta että surua, mutta myös potentiaalisen kuolemanvaaran. Kumman tulevaisuuden Addie valitsee?

Luin joulukuussa kolme Westin kirjaa, joista Pivot Point löi kaksi muuta laudalta. Kyseenalaistin The Fill-In Boyfriendin jälkeen, että osaako West edes kirjoittaa oikeasti hyvää tarinaa vai oliko The Distance Between Us pelkkää tuuria. No, nyt voin huojentuneena kertoa, että perun sanani. West ilmiselvästi osaa kertoa todella hienon tarinan, kunhan jättää liiallisen yrittämisen pois.

Pivot Point vei mukanaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Pidin kovasti niistä mahdollisuuksista, joita kirja esitteli ja samalla sitä tunsi hieman myötätuntoa Addieta kohtaan, sillä hänellä oli selvästi edessään vaikea valinta. Molemmat noista tulevaisuuksista tuntuivat yhdessä vaiheessa niin hyviltä, vaikka muuttuivatkin varsin synkiksi tarinan edetessä.

Addie ei alussa herättänyt minussa mitenkään positiivisia tuntemuksia. Hän ei tuntunut olevan mihinkään tyytyväinen ja osasi olla todellinen tunnelmantappaja parhaalle ystävälleen. Mikään ei kelvannut ja kaikesta piti löytää jotain huonoa ja valitettavaa. Siinä kuitenkin kun pääsi paremmin tarinaan mukaan sitä tottui Addiehen ja alkoi ymmärtää häntä. Loppua kohden pidin hänestä todella paljon.

Kerrontaratkaisu oli erityisen onnistunut ja uskallan melkeinpä sanoa, että varsin uniikki. Tai ainakaan itselleni ei muistu mieleen toista teosta, joka kertoo kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta, jotka kerrotaan vuoron perään luvuttain ja limittyvät toisiinsa yhtä saumattomasti. Vinkatkaa kirjaa jos tiedätte toisen tällaisen! Pidin tästä tyylistä todella paljon ja se oli äärimmäisen onnistunut. Se oli lisäksi aika surullinen, sillä nuo potentiaaliset tulevaisuudet jättivät Addien erittäin vaikean päätöksen eteen.

Pivot Point on hyvä paranormaalin ja contemporary romanssin sekoitus, jossa tasapainottuu nämä genret hienosti. Olen iloinen, etten luovuttanut Westin suhteen The Fill-In Boyfriendin jälkeen, sillä olisin missannut näin hyvän kirjan.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Jatko-osan, Split Secondin, aion aivan ehdottomasti lukea!

Lukunäyte: Chapter 2
Do you think six weeks is enough?” My parents’ surprise announcement was making me second-guess everything. I usually knew exactly what needed to happen and exactly what I would do to make it happen. Not because I Searched everything— I didn’t— but because I liked to have a plan. Plans were good. But now I didn’t know. I was confused and frustrated. I pressed my palms to my eyes.
      “It should be plenty.”
      I let my shoulders rise and fall with a deep sigh. Laila, always ready and willing to do just about anything, said, “Well, what are you waiting for?”
      “You want me to do it now?”
      “I think it would make you feel better.”
      I grabbed a pillow, pulled it against my chest, and lay down. On the ceiling above me, in black scrolling print, was the Aristophanes quote I had painted there: “By words the mind is winged.” For some reason it stood out among all the other quotes that loomed above me. “I don’t know. Six weeks is a long time. I’d hate to have so many detailed memories floating around up there.”

Pivot Point –sarja
Pivot Point (2013)
Split Second (2014)

lauantai 16. tammikuuta 2016

Don't Look Back - Jennifer L. Armentrout

Nimi: Don't Look Back
Kirjailija: Jennifer L. Armentrout
Kustantaja: Disney Hyperion
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 384 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä 
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Samantha is a stranger in her own life. Until the night she disappeared with her best friend, Cassie, everyone said Sam had it all—popularity, wealth, and a dream boyfriend. Sam has resurfaced, but she has no recollection of who she was or what happened to her that night. As she tries to piece together her life from before, she realizes it's one she no longer wants any part of. The old Sam took "mean girl" to a whole new level, and it's clear she and Cassie were more like best enemies. Sam is pretty sure that losing her memories is like winning the lottery. She's getting a second chance at being a better daughter, sister, and friend, and she's falling hard for Carson Ortiz, a boy who has always looked out for her—even if the old Sam treated him like trash.
      But Cassie is still missing, and the facts about what happened to her that night isn't just buried deep inside of Sam's memory—someone else knows, someone who wants to make sure Sam stays quiet. All Sam wants is the truth, and if she can unlock her clouded memories of that fateful night, she can finally move on. But what if not remembering is the only thing keeping Sam alive?

Ajatukseni: Jennifer L. Armentrout on muodostumassa minulle eräänlaiseksi lohtukirjailijaksi. Kun haluan lukea jotain nopeaa, näppärää ja hyvin kirjoitettua tarinaa, alan sukkuloimaan mitä todennäköisimmiten Armentroutin kirjojen luokse.

Likainen ja ruhjeinen tyttö ilmestyy metsästä vailla mitään muistikuvaa siitä, kuka on, missä on tai mitä on tapahtunut. Hänen nimekseen paljastuu Samantha Franco ja hän kolme päivää aikaisemmin katosi parhaan ystävänsä Cassien kanssa. Sam oli kuitenkin ainoa joka palasi takaisin. Sam joutuu nyt yrittämään palata elämään, joka tuntuu niin vieraalta ja joutuu järkytykseen huomaamaan, että yhdessä Cassien kanssa he olivat todella inhottavia muita kohtaan. Epäilevät katseet seuraavat Samia joka puolella ihmisten yrittäessä päättää, uskovatko hänen amnesiaansa ja vielä pahempaa – onko Sam vastuussa Cassien katoamisesta. Sitä samaa kysymystä Sam kysyy itseltään; saattoiko hän tosiaan olla vastuussa oman parhaan ystävänsä katoamisesta? Mitä tuona iltana tapahtui?

Don't Look Back oli jännittävä, koukuttava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Taisin lukea tämän kahdessa tai kolmessa illassa, sillä minun oli pakko päästä loppuun ja saada vastauksia niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Samin tarina vei mukanaan täysin.

Kirjan alkuasetelma amnesiasta kärsivästä tytöstä, joka katosi yhdessä parhaan ystävänsä kanssa oli juuri se vetonaula joka veti minua puoleensa. Amnesiatarinat ovat hurjan mielenkiintoisia. Pidän kovasti epäluotettavista päähenkilöistä ja kertojista, sillä silloin lukijan täytyy miettiä itsekin tapahtumia ja arvioida, mikä osa päähenkilön ajatuksista on totta ja mikä ei epäluotettavan kertojan ollessa itsekin hieman ulkona asioista. Samin kertojanääni tässä teoksessa oli erittäin onnistunut.

Ehkä minun olisi pitänyt osata arvata loppuratkaisu teorioidessani mahdollisia skenaarioita tuolle mysteeriyölle, jona Sam ja Cassie katosivat. Ehkä minun olisi pitänyt nähdä ne kaikki pienet vihjeet, jotka nyt jälkeenpäin ajateltuna olivatkin aika selkeitä. Mutta en nähnyt. Yllätyin aidosti loppuratkaisusta ja hyvä niin – tietämättömyyteni ja arvailuni piti jännityksen yllä loppumetreille saakka.

Parasta tässä kirjassa olivat erilaiset ihmissuhteet. Eniten pidin Samin ja hänen kaksosensa Scottin sisarussuhteesta; heillä on ollut hyvin vaikeat välit Samin käytöksen vuoksi, mutta amnesiasta kärsivä Sam on ihan erilainen persoona. Hyvin kirjoitetut perhesuhteet ovat aina ne mitkä vetoavat minuun. Heikoimmaksi koin taustoituksen puutteen ja miten en kokenut saaneeni riittävästi tietoa tai flashbackejä Samista ja Cassiesta voidakseni ymmärtää paremmin heidän "frenemies"-suhdettaan. Lisäksi olisi toivonut enemmän lopun tapahtumien jälkipuintia.

Jennifer L. Armentrout tuli minulle kirjailijana tutuksi hänen Lux-sarjastaan, joka kertoo romanssin ihmistytön ja alienin välillä. Pidin kyseisestä sarjasta yllättävän paljon ja vielä enemmän tykästyin Armentroutin kirjoitukseen ja kykyyn kertoa monisävyinen tarina. Hän osaa kirjoittaa persoonallisesti ja luoda hauskoja hahmoja, mutta myös jännittää tunnelmaa äärimmilleen juuri oikeilla hetkillä. Uskallan nyt kuuden kirjan perusteella sanoa, että Armentroutin kirjoihin voin luottaa ainakin kirjoituksen puolesta.

Don't Look Back oli todella hyvä ja koukuttava amnesia-aiheinen mysteeri-trilleri, jota voin varauksetta suositella kaikille.

Lukunäyte: Chapter 2
Cassie’s missing,” I mumbled, glancing down at the floor. She hadn’t really looked like the girl the deputy had shown me. I bent down, grabbing the picture from underneath the bed. “This is Cassie, right?”
      He frowned as he glanced at the picture. “Yeah, that’s Cassie.”
      I quickly placed the picture on the bedside table. “I don’t know where she is.”
      “I have theories.”
      Interest piqued, I rocked back on my heels. “You do?”
      Scott flopped on my bed and stretched out lazily. “Shit, you probably killed her and stashed her body somewhere.” He laughed. “That’s my main theory.”
      Blood drained out of my face, and I gasped.
      The smile on his face faded as he watched me. “Sam, dude, I was kidding.”
      “Oh.” Sweet relief shot through me, and I sat on the edge of the bed, staring at my chipped nails. In an instant, everything turned gray and white. The only color was red – vibrant, garish red under my fingernails. Soft whimpers – someone was crying.
      Scott grabbed my arm. “Hey, you okay?”
      I blinked, and the vision, the sounds faded away. Shoving my hands under my legs, I nodded. “Yeah, I’m okay.”
      He sat up, staring at me. “Holy shit, you’re not faking it.”

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

The Fill-In Boyfriend - Kasie West

Nimi: The Fill-In Boyfriend
Kirjailija: Kasie West
Kustantaja: HarperTeen
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 343 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä 
Tähdet: ★★☆☆☆

Juonikuvaus: When Gia Montgomery's boyfriend, Bradley, dumps her in the parking lot of her high school prom, she has to think fast. After all, she'd been telling her friends about him for months now. This was supposed to be the night she proved he existed. So when she sees a cute guy waiting to pick up his sister, she enlists his help. The task is simple: be her fill-in boyfriend—two hours, zero commitment, a few white lies. After that, she can win back the real Bradley.
      The problem is that days after prom, it's not the real Bradley she's thinking about, but the stand-in. The one whose name she doesn't even know. But tracking him down doesn't mean they're done faking a relationship. Gia owes him a favor and his sister intends to see that he collects: his ex-girlfriend's graduation party—three hours, zero commitment, a few white lies.
      Just when Gia begins to wonder if she could turn her fake boyfriend into a real one, Bradley comes waltzing back into her life, exposing her lie, and threatening to destroy her friendships and her new-found relationship.

Ajatukseni: Alan ikäväkseni tässä jo kyseenalaistamaan osaako West sittenkään kertoa oikeasti hyvää tarinaa. Kaksi kolmesta lukemastani hänen kirjoistaan ovat olleet jo huteja. Auts.

Gia Montgomeryn poikaystävä Bradley jättää hänet juuri ennen prom-tanssiaisia koulun parkkipaikalla todeten Gian olevan liian pinnallinen eikä välitä mistään muusta kuin että pääsee esittelemään tämän ”ystävilleen”. Hätääntynyt Gia suureksi helpotuksekseen näkee parkkipaikalla pojan, jonka suostuttelee esittämään Bradiä yhdeksi illaksi vakuuttaakseen ystävänsä/vihollisensa Julesin siitä, että kyllä Gialla poikaystävä on. Feikki-Bradley jättää kuitenkin Giaan lähtemättömän vaikutuksen ja hän päättää nyt tehdä kaikkensa löytääkseen tuon pojan uudelleen.

Tässäpä on todellinen nyyhkytarina. Jos The Fill-In Boyfriend olisi ollut ensimmäinen lukemani Westin kirja olisin mitä todennäköisimmiten lempannut koko kirjailijan samantien uhraamatta enää ajatustakaan hänen muille teoksilleen. Niin vähän minä koko tästä tarinasta pidin. Kyseessä on nimittäin pinnallinen kertomus pinnallisista hahmoista jotka märehtivät pinnallista scheissea josta kenenkään ei tosielämässä pitäisi välittää.

Siis kuinka epämiellyttävän hahmokaartin West on osannutkaan luoda. Haydeniä ja hänen siskoaan Beciä lukuun ottamatta kaikki muut sietäisivät tulla lukituksi ulkohuussiin ja unohtua sinne. Gia on niin pinnallinen ettei usko ystäviensä pitävän hänestä ilman poikaystävää ja todistaakseen heidän epäluulonsa vääräksi hän päättää valehdella heille ja itkeä sitten jälkeepäin miten ilkeä Jules on ollut häntä kohtaan. Cry. Me. A. River.

Mutta eipä siinä, kyllä tämä Jules-hahmo onkin aika hanurista, sillä West ei kirjoita hänelle tarinaan mitään muuta roolia kuin sen vittumaisen ämmän, joka tormentoi päähenkilöraukkaamme jatkuvasti. Koko tämä draama näiden ”ystävien” välillä oli niin typerää ja päättyi mitä idiooteimpaan ratkaisuun. Onnittelut Gia, sait poikaystävän mutta menetit sitten kaikki ystäväsi siinä samalla.

Toki annan arvoa sille, että Gia kuitenkin hieman kehittyy loppua kohden. Hän alkaa karistaa niitä kaikkein ärsyttävimpiä piirteitään eikä ole enää pinnallinen kuin kusirapakko. Hän alkoi jopa miettiä vähän tulevaisuuttaan ja mitä muuta tekisi elämällään kuin murehtisi typeryyksiä.

En ole ihan varma miksi tämä kirja on edes olemassa, sillä tämä oli niin tajuttoman turha tekele. Voiko tätä edes laskea oikeaksi tarinaksi, kysynpä vain...

Kasie West, en halua luovuttaa suhteesi vielä. Minulla riittää vielä uskoa siitä, että joku teoksesi yltäisi The Distance Between Usin tasolle. The Fill-In Boyfriend ei tullut lähellekään.

Lukunäyte: Chapter 1
Hi,” I said.
      “Hey.”
      “Do you go here?” If he went to school here and I just hadn’t met him before, this wouldn’t work. Because odds were people would know him.
      “What?”
      “Do you go to school here?”
      “No. We just moved here, but I’m finishing out the year at my old school.”
      Even better. They were new to the area. “You’re here dropping off your brother?”
      “Sister.”
      “Perfect.”
      He raised his eyebrows.
      “You get to be my date.”
      “Uh...” His mouth opened but that’s all that came out.
      “Do you live close? Because you can’t go in there in jeans and a T-shirt. Especially one with a telephone booth on it.”
      His eyes flickered to his shirt and then back to me. “A telephone booth? Seriously?”

lauantai 2. tammikuuta 2016

Tarinoiden syvyydet täyttää kolme vuotta!

Tarinoiden syvyydet on jo kolmevuotias! Wooo! Blogisynttärit olivat virallisesti eilen, mutta flunssaillessani en jaksanut koko päivänä edes avata konetta ja päädyin katsomaan telkkarista huonoa ohjelmaa koko päiväksi.

Mutta nyt olen täällä! Paljon onnea Tarinoiden syvyyksille!

En varmaan osaa mitään uutta, ihmeellistä, syvällistä tai järisyttävää puhetta alkaa pitämään :D Samaa lorua toistan mitä viimekin vuonna, että edelleen todella kivaa tämä kirjabloggailu on eikä harrastus ole loppua näkemässä vielä pitkään aikaan. Se on muodostunut nyt kolmen vuoden aikana osaksi arkeani (aivan kuten lukeminenkin) ja siksi kirjoittelu edelleen maittaa ilman ongelmia tai stressiä.

Olen tosin alkanut miettimään, että pitäisikö minun alkaa pelkkien kirja-arvioiden rinnalle kirjoittelemaan jotain muitakin postauksia. Tuntuu kuin blogi on pysynyt aikalailla samanlaisena koko tämän kolme vuotta ja vaikka en vielä tähän mennessä ole kokenut kyllästymistä, vähän pelkään että entä jos tulevaisuudessa en enää jaksakaan rustailla samoja postauksia toinen toisensa jälkeen. Olisi suuri sääli jos kyllästyisin koska olen kuitenkin nyt kolme vuotta tänne jo kirjoitellut enkä haluaisi vain sitten antaa blogin vaipua unholaan.

Kysyn siis teiltä, olisiko ideoita mahdollisille uusille postaussarjoille kirja-arvioiden lisäksi? Nakatkaa vinkkejä niin ehkä innostun jostakin niistä :)

Anteeksi, olen surkea tällaisissa sentimentaalisissa kirjoitteluissa! Haluan todella kiittää kaikkia lukijoita ja kommentoijia jotka olette vierailleet blogissani, ottaneet sekä antaneet lukuvinkkejä ja ihan vain rupatelleet mukavia välillä aiheen ulkopuoleltakin. Nämä piristävät päivääni usein reippaasti ja ylläpitävät intoani blogin suhteen.

Suurkiitokset siis kaikille näistä kolmesta vuodesta! Neljäs vuosi kirjabloggailussa on jo alkanut ja ties kuinka monta vielä edessä.

Pahoittelen muuten etten tällä kertaa järjestä mitään arvontaa, mutta olen ikään kuin persaukinen opiskelija niin ei ole varaa mitään ihmeempää järkkäillä :D

(Nyt tässä odottelen Suomi-Kanada-peliä. Jännä ottelu tulee olemaan.)