lauantai 30. heinäkuuta 2016

Vengeance Road - Erin Bowman

Nimi: Vengeance Road
Trilogia/sarja: Vengeance Road, #1
Kirjailija: Erin Bowman
Kustantaja: HMH Books for Young Readers
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 327 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Revenge is worth its weight in gold.
      When her father is murdered for a journal revealing the location of a hidden gold mine, eighteen-year-old Kate Thompson disguises herself as a boy and takes to the gritty plains looking for answers—and justice. What she finds are untrustworthy strangers, endless dust and heat, and a surprising band of allies, among them a young Apache girl and a pair of stubborn brothers who refuse to quit riding in her shadow. But as Kate gets closer to the secrets about her family, a startling truth becomes clear: some men will stop at nothing to get their hands on gold, and Kate’s quest for revenge may prove fatal.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 3.5 tähteä.

Vengeance Road oli yksi vuoden 2015 odotetuimpia teoksiani. Se kuulosti jännittävältä ja nopealukuiselta tarinalta, jonka lukisi hetkessä. Ja sitä tämä olikin, mutta eeppisen seikkailutarinan tasoa ei saavutettu.

Eräänä kammottavana päivänä vuonna 1877 Kate Thompson löytää isänsä hirtettynä puunoksaan ja murhaajat pakenemassa tärkeän tiedon kanssa: aikoinaan Katen isä oli kullankaivaja, joka kätki valtavan aarteen jonnekin Arizonan kanjoneihin. Kate ei voisi vähempää kiinnostua tuosta aarteesta, vaan hänen aikomuksensa on kostaa isänsä murha Wayland Roselle, pahamaineiselle rikolliselle, joka kulta-aarretta jahtaa. Vastentahtoisesti Kate joutuu hyväksymään avun kahdelta veljekseltä sekä Apache-heimon tytöltä, sillä jahti muuttuu vaikeammaksi kuin hän alun perin osasi arvatakaan.

Odotukseni huikaisevasta kostotarinasta eivät aivan täyttyneet, mutta sain irti kyllä ihan riittävästi voidakseni sanoa sitä hyväksi. Kirjan positiivisin anti oli kieli: Bowman on kirjoittanut kirjan 1800-luvun etelän aksentilla, joka sopi sävyyn sekä hahmojen luonteeseen erittäin onnistuneesti. Vei kieleen totuttelu hetken, mutta nopeasti se nappasi mukaansa.

Matkakertomuksissa on sellainen sudenkuoppa, että kun hahmojen taivallusta kuvataan useamman kymmenen sivun ajan eikä mitään oikeasti tapahdu, lukija voi tylsistyä. Näin kävi minulle. Kate kumppaneineen kulkevat noissa solissa, etsivät karttaan merkittyä kätköä ja kilpailevat Rose Ridereiden kanssa sinne ehtimisestä. Sivutolkulla pelkkää kuvausta tuosta kulusta ilman kunnollista dialogia tai tapahtumia... Ironista, että tämä sai minut huokailemaan, sillä toisaalta luen Lotroa tuntematta hitustakaan kyllästymistä ja siinähän ei ole ollenkaan matkakuvausta... :D

Lukiessa minulla tuli vähän väliä mieleen Dee Brownin Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen, joka lukiossa järkytti minua syvästi. Teos kuvailee eurooppalaisten uudisasukkaiden ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön veristä kohtaamista ja kuinka vain vajaassa kahdessasadassa vuodessa alkuperäisväestö kulttuureineen oli tuhottu lähes kokonaan. Minua kylmää edelleen muisto tuosta kirjasta, joka ravisteli niin syvästi. Vengeance Roadissa tavataan Apache-heimon jäseniä ja hahmot vääntävät kättä us versus them -asetelmassa. Länkkärit ovat kiehtovia, mutta niin kaksinaismoralistista tavaraa.

Vengeance Road oli lukemisen arvoinen kirja, mutta ei niin eeppinen kostotarina mitä toivoin. Katen särmät pehmenevät romanssinpoikasen tullessa mukaan kuvioihin, mutta ei liikaa että se olisi vienyt persoonallisuuden mennessään. Vaikka pikkuseikat vähän jättivätkin toivomisen varaa, kokonaisuudessaan kirja toimi hyvin.

Teokselle on tulossa itsenäinen jatko-osa, jonka mielelläni luen jos kirjasto senkin kokoelmiinsa hankkii. Omaksi en aio hankkia, koska en vaikuttunut tästä niin paljon että odotukseni hipoisivat pilviä jatkon suhteen.

P.S. Minulla on tosi monta postausta rästissä. Yritän edelleen saada kasaan Rooman kuulumisia ja pari kirja-arviotakin odottaa vuoroaan. Huomenna (tai tänään) lähden Leville patikoimaan, joten nämä postaukset joutuvat odottelemaan vielä jokusen päivän lisää.

Lukunäyte: Chapter One, sivut 8-9
How did you find us?” I says.
      The bastard grunts.
      ”I ain't asking it twice.”
      ”A clerk at Goldwaters,” he says. ”Real cordial fellow. He points us to yer pa with a smile.”
      Morris.
      ”Seems you ain't the only boy ignoring of what's walking around yer town,” the bastard says. He's still grinning at me with those tarred teeth, and I wanna knock every last one loose.
      ”Now you listen, and you listen good,” I says. ”I'm going to Goldwaters, and I'm gonna get what you ain't giving up. Then I'm gonna ride after yer friends and do to them exactly what's in store for you – what's in store for every yellow-bellied coward who goes round stringing up innocent men.”
      ”That sounds real nice, boy,” he says. ”Now for the love of God, lower that damn pistol.”
      ”All right,” I says.
      And I do.
      Right after I shoot him through the skull.

Vengeance Road –sarja
Vengeance Road (2015)
Retribution Rails (2017)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Ready Player One - Ernest Cline

Nimi: Ready Player One
Alkuteos: Ready Player One
Kirjailija: Ernest Cline
Kääntäjä: J. Pekka Mäkelä
Julkaisuvuosi: 2011 (suomeksi 2012, Gummerus)
Sivuja: 510 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Takakannesta: 2044. Wade Watts, niin kuin suuein osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon Ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä hauaa.
      Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.
      Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen – ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti.

Ajatukseni: Oi voi, Ready Player One sai sisälläni asuvan pienen nörtin sydämen pakahtumaan. Niin paljon Star Wars ja Taru Sormusten Herrasta -viittauksia :')

Eletään 2040-lukua ja maailmaa ravistelevat sodat, energiakriisi ja huonot elinolot. Monille ainoa valonpilkahdus elämässä on OASIS – virtuaalitodellisuus – jossa kaikki on mahdollista. OASISin luoja James Halliday on kuollut ja testamentikseen on pistänyt pystyyn aarteenetsinnän OASISin sisään. Se joka löytää kolme avainta ja ratkaisee vihjeet saa omistukseensa koko tuon pelin. Wade Watts on 18-vuotias parakkipinoissa asuva köyhä nörttipoika ja todellinen Halliday-asiantuntija, joka viiden vuoden jälkeen aivan vahingossa löytää ensimmäisen avaimen ja käynnistää hyvin vaarallisen juoksukilvan pääpalkinnon luokse.

Ready Player One oli ollut lukulistallani jo todella kauan. Tyyliin kaikki pitivät tästä ja monen olen kuullut luonnehtivat teosta yhdeksi kaikkien aikojen lempikirjaksi. Aina takaraivossa kolkutteli ajatus siitä, miten minun pitäisi tämä kirja lukea, ja nyt vihdoin mökkireissulla tähän pääsin. Luin ihan koko päivän ja vielä yönkin. Istuin koko päivän pihakeinussa lukemassa ja nautin joka hetkestä. Tuntuu kuin olisin tehnyt sukelluksen maailmaan, jossa dystopia, virtuaalitodellisuus ja 80-luvun peli- ja nörttikulttuuri olisivat halanneet toisiaan lämpimästi.

Pidin heti alussa Waden inhorealistisesta äänestä ja kuinka hän aloittaa kertomaan tarinaansa. Tunsin heti yhtenäisyyttä hänen ajatuksiinsa organisoituja uskontoja sekä ilmanstonmuutosta kohtaan. Pidin siitä, miten Cline kirjoittaa asiat noin kaunistelematta ja anteeksi pyytelemättä -- suoraa puhetta juuri minun makuuni. Olin heti alusta imaistuna kerrontaan juuri näiden seikkojen vuoksi.

Pidin tavasta, jolla Cline sekoitti tarinaansa dystopista yhteiskuntaa sekä virtuaalitodellisuutta. Molemmat maailmat tuntuivat hyvin realistisilta; ilmastonmuutoksen aiheuttamat tuhot ja vaikeudet ovat kaikkialla ympärillä ja ihmisten ainoa mahdollisuus yrittää nauttia elämästä on OASIS. Siellä monet köyhimmät nuoret voivat käydä koulua ja rikkaat seikkailla pitkin upeita maailmoja ja planeettoja. Cline on kehitellyt OASISista ihan kokonaisen maailman, jossa Hallidayn perinnön metsästys on monille muuttunut kokopäivätyöksi. Wade on yksi näistä haaveilijoista, mutta on niin köyhä ettei hänellä ole varaa matkustaa kouluplaneetan ulkopuolelle. Hän voi vain opiskella Hallidayn elämää ja haaveilla paremmasta.

Minulla oli valtavan hauskaa tämän kirjan parissa. Cline kirjoittaa sopivan humoristista tekstiä viihdyttääkseen, mutta ei liian komedista että teksti veisi huomiota pois tarinasta kaikkein vakavimmilla hetkillä. Annan kehuja myös käännökselle ja huomautan, miten haastavaa tämäntyyppisen tekstin kääntäminen on; paljon varsin persoonallisia ja keksittyjä sanoja, joiden oikeanlainen suomentaminen ei ole aina mistään helpoimmasta päästä.

Ready Player One on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille kasarin populaarikulttuurista kiinnostuneille sekä niille, jotka haluavat lukea virtuaalitodellisuutta ja aarteenmetsästystä hupaisilla hahmoilla.

Odotan innolla ensi vuonna ilmestyvää elokuvaa! Haluan todellakin nähdä tämän maailman valkokantaalla.

Lähden tänään Roomaan! Pitää ne katakombit ja Capuchin krypta ehdottomasti käydä katsomassa ja sitten keskiviikkona on edessä päivä Pompeiin raunioita tutkiessa sekä Vesuviuksen kraaterin katsastaminen. Tätä on jo odotettu :D

Lukunäyte: 0000, sivut 17-18
Hallidayn pääsiäismunasta kehittyi vähitellen kaupunkitarina ja munastajien hiipuvasta heimosta silkka pilkan kohde. Joka vuosi Hallidayn kuoleman vuosipäivänä uutisankkurit vitsailivat heidän jatkuvalla edistymättömyydellään. Ja joka vuosi lisää munastajia lopetti etsinnän varmoina siitä että Halliday oli tosiaan tehnyt munastaan mahdottoman löytää.
      Kului taas yksi vuosi.
      Ja toinenkin.
      Sitten, helmikuun 11. päivän iltana vuonna 2045, Tulostaulun yläriville ilmestyi erään hahmon nimi kaiken kansa nähtäväksi. Viiden pitkän vuoden jälkeen Kupariavain oli lopultakin löytynyt. Se oli löytänyt kahdeksantoistavuotias kakara, joka asui Oklahoma Cityn liepeillä sijaitsevalla parakkialueella.
      Se kakara olin minä.
      Kymmenet kirjat, sarjakuvat, elokuvat ja minisarjat ovat yrittäneet iskeä tarinaa siitä mitä sen jälkeen tapahtui, mutta kaikki ovat iskeneet kirveensä kivee. Niinpä minä haluan nyt korjata kertaheitolla kaikki väärinkäsitykset.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

The Winner's Crime - Marie Rutkoski

Nimi: The Winner's Crime
Trilogia/sarja: The Winner's Trilogy, #2
Kirjailija: Marie Rutkoski
Kustantaja: Farrar Straus Giroux
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 416 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Book two of the dazzling Winner's Trilogy is a fight to the death as Kestrel risks betrayal of country for love.
      The engagement of Lady Kestrel to Valoria’s crown prince means one celebration after another. But to Kestrel it means living in a cage of her own making. As the wedding approaches, she aches to tell Arin the truth about her engagement... if she could only trust him. Yet can she even trust herself? For—unknown to Arin—Kestrel is becoming a skilled practitioner of deceit: an anonymous spy passing information to Herran, and close to uncovering a shocking secret.
      As Arin enlists dangerous allies in the struggle to keep his country’s freedom, he can’t fight the suspicion that Kestrel knows more than she shows. In the end, it might not be a dagger in the dark that cuts him open, but the truth. And when that happens, Kestrel and Arin learn just how much their crimes will cost them.

Ajatukseni: Näin sitä pitää! Näin sitä nostetaan tasoa keskinkertaisesta ensimmäisestä osasta! Marie Rutkoski, propsit sinulle.

Kestrel on tehnyt Valorianin keisarin kanssa sopimuksen: Herranien kansalle annetaan autonomia alueellaan, jos Kestrel kihlautuu keisarin pojan Verexin kanssa. Kun Arin tulee Valoriaan kansansa lähettiläänä, yrittää hän ymmärtää Kestrelin agendaa koko tuossa tilanteessa. Kestrel alkaa tekemään yhteistyötä erään Arinin ministerin kanssa, mutta ei millään voi myöntää totuutta Arinille. Salaisuudet uhkaavat kasaantua ja pian useammankin henki on vaarassa eikä vähiten Kestrelin oma.

Voin kyllä ihan rehellisesti myöntää ettei minulla ollut juurikaan uskoa tähän trilogiaan, vaikka porukat ovat vaikka kuinka kovasti tykänneet. En osannut uskoa, että Rutkoski voisi saada minua kiinnostuneeksi. Päätin kuitenkin kokeilla toista osaa, josko tämä vaikka tästä. Ja älkääs! The Winner's Crime oli todella koukuttava ja jännittävä teos! Olen niin iloinen, että rohkaistuin jatkamaan trilogian parissa huonomman ensimmäisen osan jälkeen.

Minulla oli The Winner's Cursessa vaikea pitää kummastakaan päähenkilöstä, Kestrelistä tai Arinista. Kestrel alkoi minusta varsin hyvänä hahmona, sillä hän vaikutti realistiselta päättämättömyydessään, mutta sitten kun romanttinen draama alkoi menetin täysin kaiken kiinnostukseni hahmoa kohtaan. Arinista en taasen missään vaiheessa välittänyt. Hän vaikutti vain niin kliseiseltä tusinaprinssiltä, jollaisia olen ihan riittävästi nähnyt jo YA-kirjoissa.

Mutta aivan kuten Throne of Glassin Celaena Sardothienin kanssa, toisen osan alussa yllättäen huomaan pitävänikin näistä hahmoista. Sekä Kestrel että Arin vaikuttivat nyt paljon kiinnostavimmilta kun heillä on meneillään muutakin kuin vain romanssi. Kestrel on uhrannut ovat tulevaisuutensa Herranien, nimellisten vihollistensa, autonomian vuoksi ja alkaa kulississa toimimaan eräänlaisen kaksoisagentin asemassa, kun taas Arin yrittää suoriutua kansansa johtajana, löytää tasapainoa Valorianien kanssa ja samalla selvittää Kestrelin motiivit tämän kihlauksen takana. Pidin niin paljon enemmän heistä nyt kun romanttiset tunteet eivät olleet ainoa aspekti joka tätä hyrrää pyöritti.

Juoni olikin The Winner's Crimessa paljon tiiviimpi ja jännittävämpi. Nautin aina kovasti poliittisista jännitysnäytelmistä, ja sitä Rutkoski tarjoileekin. Pääsemme näkemään Kestreli älykkyyttä ja pelisilmää sotastrategioiden suhteen, mutta myös hänen päättäväisyyttään yrittää tehdä oikein Herranien osalta. Pidin kovasti jännitteestä Kestrelin ja Arinin välillä, he kun seisovat näennäisesti vastakkaisilla puolilla tuota sotaa, mutta Arinin tajuamatta mitä Kestrel todellisuudessa puuhailee.

Ja sitten tuli loppu. Voi. Hyvä. Luoja. BUUUUURRRNNN... Se otti todella koville. Vau. No, eipä varmasti mene kauaakaan ennen kuin olen viimeisen osan kimpussa, sen voin vannoa.

Nyt voin todellakin suositella tätä trilogiaa! Vaikka eka osa ei välttämättä häikäisisikään, kannattaa jatkaa toiseen osaan!

Lukunäyte: Chapter 1, Kestrel
So your father writes from the front. I must reward him for an excellently waged war. Or perhaps, Lady Kestrel, it's you I should reward.
      She drank from her cup. ”His success is none of my doing.”
      ”No? You urged me to put an end to the Herrani rebellion by giving that territory self-governance under my law. You argued that this would free up troops and money to fuel my eastern war, and lo ”–he flourished a hand–” it did. That clever advice from one so young.”
      His words made her nervous. If he knew the real reason she had argued for Herrani independence, she would pay for it. Kestrel tried the painstakingly prepared food. There were boats made from a meat terrine, their sails clear gelatin. She ate slowly.
      ”Don't you like it?” said the emperor.
      ”I'm not very hungry.”
      He rang a golden bell. ”Dessert,” he told the serving boy who instantly appeared. ”We'll skip ahead to dessert. I know how young ladies enjoy sweet things.” But when the boy returned bearing two small plates made from porcelain so fine Kestrel could see light sheer through the rims, the emperor said, ”None for me,” and one plate was set before Kestrel along with a strangely light and translucent fork.
      She calmed herself. The emperor didn't know the truth about the day she had pushed for an end to the Herrani rebellion. No one did. Not even Arin knew that she had bought his freedom with a few strategic words... and the promise to wed the crown prince.
      If Arin knew, he would fight it. He'd ruin himself.
      If the emperor knew why she had done it, he would ruin her.

The Winner's Trilogy trilogia
    0.5 Bridge of Snow (2014)
The Winner's Crime (2015)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kesäinen lukumaratoni | It's over. It's done. Yes, Mister Frodo...

Kuva: Niina Tolonen

Lähden sittenkin vähän extemporena mukaan Blogistanian kesäiseen lukumaratoniin! Taitaa olla toinen kesäni mukana tässä jo useampana vuotena järjestetyssä yhteisessä maratonissa. Hostina toimii tällä kertaa Ja kaikkea muuta -blogi ja lukuaikaa on se 24 tuntia.

Meinasin ensin etten tällä kertaa ehtisi osallistua, sillä tulin juuri mökiltä ja ajattelin olevani liian väsynyt maratoonailuun, mutta olen sittenkin kovasti lukutuulella. Sain viikonlopulta hyvän lukuvireen Ernest Clinen Ready Player Onesta ja aloitin aikaisemmin tänään Erin Bowmanin Vengeance Roadin. EM-finaali pelattaisiin tänään, mutta ihan rehellisesti sanottuna en pahemmin välitä kumpi voittaa, Portugali vai Ranska. Omat suosikkini putosivat jo, joten se on minulle se ja sama miten tuossa finaalissa tänään käy. Minulla olisi nyt sitten loppuilta sekä huominen vapaana kirjoille!

Tämä postaus tulee toimimaan sekä suunnitelmana että päivittyvänä postauksena. Luen keskeneräisiä kirjoja loppuun ja jos ehdin, aloitan Emma Donoghuen Huonetta. Toisaalta saatan saada inspiraation myös ihan johonkin muuhun kirjaan, ja jos niin käy niin seilaan sitten sen pariin.

Bowmanin Vengeance Roadissa olen sivulla 31 ja Heir of Firessa sivulla 76. Niistä eteenpäin alan sitten lukemaan.

Aloitan lukemisen noin klo 21:00 ja jatkan huomiseen noin kello 21:00 asti.

Näiden teosten parissa meinaan 24-tuntiseni viettää.

~ ~ ~ ~ ~

Klo 22:00 - Aloitetaan!
Samalla kuin tuomari viheltää finaalin alkaneeksi tämä kirjabloggaaja aloittaa 24 tunnin luku-urakkansa. Vengeance Road saa viihdyttää minua ensimmäisenä. Alku on vaikuttanut lupaavalta ja odotan kovasti, millainen tarina onkaan kyseessä.

Klo 23:40 - Kyllä se Ranska taitaa finaalin viedä.
Ja minä kun luulin etten ole järin kiinnostunut tästä pelistä. Sitten meninkin ihan vain pelitilannetta "vilkaisemaan" parikymmentä minuuttia sitten ja tähän olen myös jäänyt. Kyllä se Ranska taitaa ihan oikeasti tämän pelin viedä. Ja sallisikin. Portugalin maalivahti Rui Patrício on kyllä helkkarinmoinen, mutta on vain ajan kysymys milloin Griezmann, Gignac tai Pogba tai joku muu näistä ranskalaisista sankareista häkin tekee. Joo, olen pahoillani, ei ihan aiheeseen kuulu mutta kunhan vain höpötän :D 
Sivuja luettu: 50 

Klo 00:20 - Portugali?!?!
Portugali teki?!?!? Waaaatt??? Meinaako Portugali todellakin viedä? Ranskalla on vielä 10 min aikaa tasoittaa. GG Ranska!

11.7., klo 03:10 - Ehkä sitä pitäisi mennä nukkumaan.
Portugali voitti kultaa, jee jee, Christiano Ronaldo sai sen pyttynsä ja saavutti vihdoinkin jotain maajoukkueen paidassa, jee jee. Meh, olisin kyllä toivonut Ranskan voittavan, vaikka en maan puolella koskaan ole varsinaisesti ollutkaan. Aaanyway. Pelin loputtua tartuin jälleen kirjaan ja kuuntelin samalla elokuvamusiikkia tunnelmanvirittäjänä (Gladiaattori, Viimeinen mohikaani, Braveheart). Bowmanin teosta lukiessani mieleeni palautuu väistämättä Dee Brownin Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Edelleen kirpaisee ajatella sitä. Pitäisi yrittää välillä olla ajattelematta liikoja. No mutta lukeminen kuitenkin sujuu ja viihdyn Vengeance Roadin parissa hyvin. Nyt on aika nukkumaan!
Sivuja luettu: 170

Klo 13:15 - Aurinko paistaa!
Harmi kun joku on vallannut pihakeinun kun menisin muuten sinne lukemaan :D Pitänee nyt sitten keittää kahvia ja mennä parvekkeelle nautiskelemaan hyvästä kesäpäivästä ja lukea vielä noin yhdeksän tuntia.

Klo 15:10 - Ensimmäinen kirja luettu!
Erin Bowmanin Vengeance Road luettu nyt loppuun ja seuraavaksi aion tarttua Sarah J. Maasin Heir of Fireen. Vielä about seitsemän tuntia lukuaikaa.
Sivuja luettu: 296 

Klo 17:00 - Paussin paikka.
Veljet tulivat käymään joten en ole saanut pahemmin luetuksi viimeiseen tuntiin. Heir of Fire on kyllä todella hyvä ollut tähän mennessä (etenkin nyt kun tarina on päässyt vauhtiin) ja nämä Manonin luvut ovat aika jäätäviä. Tykkään kovasti!
Sivuja luettu: 348

Klo 20:35 - Ulkoilemaan.
On vaikea keskittyä. En ole enää pariin viimeiseen tuntiin jaksanut enää vain istua paikoillani lukemassa. Tuntuu että pakko päästä ulos tai tehdä jotain muuta. Olen lukenut koko päivän englanniksi, joten piti sitten vaihtaa johonkin suomenkieliseen ja aloitin Emma Donoghuen Huonetta. Olen sivulla 111 menossa ja niin karulta ja surulliselta tuo tarina vaikuttaa. Erikoista lukea viisivuotiaan lapsen näkökulmasta tuollaista tarinaa.
Sivuja luettu: 521

Klo 22:00 - I'm done. I'm so done.


Siinä meni vuorokausi. Siinä meni jälleen yksi lukumaratoni. Vuorokaudesta luin yhteensä about yhdeksän tuntia, mikä tuntuu olevan minulle se hyvin perusmäärä jos oikein innostun koko päiväksi lukemaan. Muu aika meni futista katsellessa, nukkuessa, ulkoillessa tai muutoin taukoillessa. Ihan jees suoritus tämä oli. Perussettiä. Oli kivaa.

Sivuja luettu maratonin aikana: 585 

x Erin Bowman: Vengeance Road, 296 sivua (loppuun luettu)
x Sarah J. Maas: Heir of Fire, 124 sivua
x Emma Donoghue: Huone, 165 sivua

Minulla on aina tapana tarttua heti ensimmäisenä enkunkielisiin teoksiin, joten aloin miettimään että kuinkahan maratoonailu sujuisi jos suomeksi pelkästään lukisin. Ehkä innostun tämän kesän aikana kokeilemaan maratoonailua vielä uusiksi ja sillä kertaa lukisin vain suomeksi :D

torstai 7. heinäkuuta 2016

Suljettu saari - Dennis Lehane

Nimi: Suljettu saari
Alkuteos: Shutter Island
Kirjailija: Dennis Lehane
Kääntäjä: Heikki Karjalainen
Julkaisuvuosi: 2003 (suomeksi 2004/2010, Tammi)
Sivuja: 336 suomenkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Perheenjäsenen hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Hyytävän voimakastunnelmainen ja nerokas jännitysromaani, joka saa lukijankin tuntemaan itsensä vainoharhaiseksi.
      Eletään kesää 1954. Liittovaltion poliisit Teddy Daniels ja Chuck Aule saapuvat Shutter Islandille Ashecliffen vankimielisairaalaan tutkimaan murhasta tuomitun Rachel Solandon mystistä katoamista.
      Mutta onko Teddy Daniels tullut saarelle etsimään karannutta potilasta? Vai onko hänet lähetetty tutkimaan Ashecliffen radikaaleja hoitomenetelmiä? Teddy Danielsilla on henkilökohtainenkin motiivi tutkimuksille, sillä potilaiden joukossa on pyromaani, joka on tappanut hänen vaimonsa.
      Kysymykset vain lisääntyvät: Kuka jättää etsiville salakielisiä vihjeitä? Miksi sairaalassa ei ole merkintää potilaasta, joka on lähetetty sairaalaan vain vuotta aikaisemmin? Mitä tapahtuu osastolla C? Miksi autiota majakkaa ympäröivät sähköaita ja aseistetut vartijat?
      Mitä lähemmäksi totuutta Teddy ja Chuck pääsevät, sitä vaikeampi sitä on hahmottaa. Pikkuhiljaa he alkavat epäillä, etteivät pääse saarelta koskaan pois, sillä joku yrittää tehdä heistäkin mielipuolia...

Ajatukseni: Jatkan edelleen psykologisten mysteeri-trillereiden linjalla. Suljettu saari kiinnosti minua kauan ja lopulta sen isältäni lainasin.

On vuoden 1954 kesä, kun liittovaltion sheriffit Teddy Daniels ja Chuck Aule saapuvat Shutter Islandin Ashecliffen vankimielisairaalaan tekemään tutkimusta kadonneesta potilaasta, Rahcel Solando. Nainen tuntuu kadonneen täysin tyhjiin ja epäilyt heräävät Teddyn mielessä. Ashecliffen vankimielisairaalalla on todella synkkä maine eikä kukaan tunnu uskaltavan puhua ääneen noiden seinien sisällä tapahtuvista julmista kokeista. Teddyllä on kuitenkin Rachel Solandon etsimisen lisäksi paljon henkilökohtaisempi syy kaivella paikan salaisuuksia.

Oli kyllä iso sääli, että olin ehtinyt nähdä elokuvan ja tiesin, mitä juonenkäänteintä oli tulossa. Tarina toimii – luonnollisesti – parhaiten silloin kun ei ole minkäänlaista ennakkokäsitystä tapahtumista. Vaikka mielessäni pyöri taukoamatta filminauha leffasta, se ei kuitenkaan huonontanut merkittävästi lukukokemustani. Nautin silti lukemastani.

Suljettu saari on sekä klaustrofobisen että agorafobisen ihmisen painajainen. Saari, rajattu tila, paksut muurit, sähköistetyt piikkilanka-aidat, ahtaat tilat, mutta myös niin valtavan laaja ulkotila, jonka tarjoamat vaarat ovat loputtomat aina jyrkistä kallioista myrskyävään mereen. Ahdistut sekä sisällä että ulkona eikä pakomahdollisuuksia ole muuta kuin lautta, joka kulkee saaren ja mantereen väliä muutaman päivän välein, säästä riippuen.

Teos myös raottaa tehokkaasti 1900-luvulla tapahtunutta lääketieteen kehitystä sekä hyvässä että pahassa. Totuus on, että toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat palkkasivat salaa (Operation Paperclip) monia natsilääkäreitä, -teknikkoja sekä -tiedemiehiä, jotka olivat osallistuneet julmiin ihmiskokeisiin ja aseteknologian kehitykseen merkittävästi. Heidän teoistaan huolimatta Yhdysvallat halusivat yksinoikeudella käyttää heidän tietotaitoaan sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Palkkaamalla heidät Yhdysvallat saivat käsiinsä valtavan määrän esim. lääketieteellisiä dataa aivan äärimmäisen järkyttävistä ihmiskokeista, mutta nämä natsien käyttämät metodit voitiin ”antaa anteeksi”, sillä niistä nähtiin olevan hyötyä (esim. Rascherin hypotermiakokeet). Etiikalla tai moraalilla ei tuossa touhussa ollut mitään sijaa. Tässäkin teoksessa puhutaan lääketieteen kehityksestä ja siitä miten eräs lääkäri omaakin hyvin kyseenalaisen taustan. Kirjassa myös puhutaan siitä, miten Shutter Islandin Ashecliffen vankimielisairaalassa pyritään edistyksellisesti hoitamaan potilaita, ei vain sulkemaan pimeyteen tai kahlitsemaan sänkyyn. Kehitystä tämäkin.

Lehanen kirjoitusta on kehuttu maasta taivaisiin, mutta minulla oli pieniä ongelmia sen kanssa. Tai oikeammin kerronnan ja myös vähän suomennoksen kanssa. Tämä kirja etenee hyvin pitkälle hahmojen välisen dialogin sekä Teddyn painajaisten kautta. Välillä nämä dialogit tuntuivat hyvin pitkiltä ja raskailta eivätkä tuntuneet oikein etenevän mihinkään. Nämä keskusteluosuudet olivat kuitenkin olennaisessa osassa kokonaisuutta ajatellen.

Suljettu saari on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. En voi kovinkaan paljon enemmän puhua, sillä tämän kirjan kanssa on paras ottaa askel kohti suurta tuntematonta. Joten tee se, tartu vankimielisairaalan mysteeriin ja toivotan hyviä lukuhetkiä!

SEURAAVA KAPPALE SISÄLTÄÄ ISOJA SPOILEREITA!

Loppukohtauksen hienoutta lisää sen kaksijakoisuuteen taipuva luonne. Sen käsittäminen riippuu hyvin pitkälle siitä, kuinka lukija sen tulkitsee. Minä olen aina mieltänyt sen enemmän sellaiseksi, että Teddy/Andrew lopulta todellakin käsitti todellisuuden ja muisti mitä hänen vaimolleen ja lapsilleen oikeasti tapahtui, mutta päätti jatkaa harhaansa koska ei pystynyt eikä halunnut hyväksyä sitä. Hänellehän aiottiin tehdä lobotomia, mikäli tuo etsiväleikki ei olisi tuottanut toivottua lopputulosta. Roolipeli kuitenkin tuotti toivotun lopputuloksen (Teddy/Andrew siis tajusi todellisuuden), mutta hän esitti taantuneensa ja harhan jatkuneen, jottei olisi joutunut elämään oikean itsensä kanssa. En tiedä, jotain tällaista. Olenko ainoa joka lopun näin käsitti?

SPOILERIT PÄÄTTYVÄT TÄHÄN!

Lukunäyte: Ensimmäinen päivä: Rachel, luku 1, sivut 22-23
Oletko kunnossa?” hän [Chuck] kysyi. ”Näytät vähän kalpealta.”
      Teddy kohautti väheksyvästi harteitaan. ”Ei tässä mitään.”
      ”Varmastiko?”
      Teddy nyökkäsi. ”Pitää vain totuttautua merenkäyntiin.”
      He seisoivat hetken hijaa katsellen ympärillään aaltoilevaa merta, joka näytti paikoitellen pehmeältä kuin musta sametti.
      ”Tiesitkö, että siellä oli ennen sotavankileiri?” Teddy kysyi.
      ”Saarellako?” Chuck sanoi.
      Teddy nyökkäsi. ”Sisällissodan aikana. Sinne rakennettiin linnake ja kasarmi.”
      ”Mihin linnaketta nykyään käytetään?”
      Teddy kohautti harteitaan. ”En osaa sanoa. Niitä on näillä saarilla enemmänkin. Sodan aikana niitä käytettiin paljon tykistön harjoitusmaaleina. Kovin moni ei ole enää pystyssä.”

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesäkuun kooste

Kesäkuussa olen...

...heittänyt hyvästit fuksivuodelle ja aloittanut loman
...fiilistellyt lomaa
...lukenut
...katsonut Game of Thronesia, Housea ja Serranoita (oli pakko tilata Viaplay jotta pystyin Housea katsomaan. Onneksi ilmainen kuukausi.)
...mökkeillyt ja kuljeskellut vaaroilla
...katsonut EM-futista (GG Islanti ja Saksa!)
...riemuinnut Nelosen ilmoitusta näyttää syksyn lätkän World Cupin ottelut kanavallaan. Meinasin jo että pitää jotain kanadalaista urheilukanavaa livestreaminä katsoa. Kiitos Nelonen! ♥
...tehnyt suuria suunnitelmia ensi vuodella sekä kahden vuoden päähän
...nukkunut ja lojunut.

Kesäkuu on jo ohi ja olen taas ihan ihmeissäni ajan kulusta. Kahden kuukauden päästä olisi tarkoitus taas koulunpenkille palata ja yllättävää kyllä, en malttaisi odottaa. Olen tehnyt paljon suunnitelmia ja motivaationi on taivaissa. Vielä kun kahden kuukauden päästä olisin tällä päällä... :D

Vietin juhannuksen Kuusamon Irnijärven maisemissa ja kivaa oli. Kelit olivat yhtä päivää lukuun ottamatta juuri nappiin ja ulkona tuli paljon oltua. Parasta Kuusamossa on punkkien poissaolo, mutta paarmoja oli niidenkin edestä. Osa niistä oli aivan jumalattoman kokoisia! Yksikään ei puremaan asti päässyt, mutta melkoisia hävittäjiä ne kyllä olivat metsästäessään seuraavaa uhriaan... Parina aamuna mennessäni ulos törmäsin pihatiellä hengailevaan poroon. Mikäs siinä, niitähän siellä löytyy :D Kissakin nautti olostaan päästessään vaeltelemaan ulkona, mutta pelästyessään lähes jokaista kovaa ääntä ja kolahdusta sankari luikki heti sisälle turvaan.

Tykkään näistä maisemista niin paljon!

Rankka juhannus toisella...

EM-futista on tullut katsottua todella ahkerasti. Yritän edelleen päästä yli karvaasta pettymyksestä ettei Hollanti ole kisoissa mukana (a fan since 2006), mutta olen kuitenkin löytänyt uusia kannustettavia. Islanti on pelannut todella hyvin ja olen ollut ihan fiiliksissä heidän pärjäämisestään. Ihan realistisesti ajateltuna tuskin he välieriin pääsevät ja kyllä se Ranska heidät todnäk pudottaa, mutta se ei estä minua nauttimasta heidän peleistään aivan valtavasti. Islannin kannustushuuto on jotain sellaista, että kylmät väreet tulee. Petyin eilen ettei Puola pudottanut Portugalia, tänään olen Walesin puolella, huomenna toivon Saksan voittavan Italian ja sunnuntaina Islannin peittoavan Ranskan.

Urheiluhuumassa olen myös jääkiekon puolesta. Olen jo nyt ihan fiiliksissä, että Nelonen näyttää lätkän World Cupin pelit ainakin Suomen osalta. Odotan todella mielenkiinnolla, kuinka nuo Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhdistelmäjoukkueet oikein toimivat. Se tulee olemaan joko neronleimaus tai täydellinen katastrofi. Toivottavasti ei jälkimmäinen.

Ostin pitkästä, pitkästä aikaa kirjoja Suomalaisen kolme pokkaria 15 eurolla -alesta. En ole ostanut ainuttakaan kirjaa sitten syksyn, joten nyt sitten päätin heittäytyä hurjaksi ja törsätä.


Huone oli teos jonka perään ensisijaisesti lähdin ja onneksi vielä yksi kappale pinosta löytyi. Kate Mortonia en kuitenkaan sitten löytänyt, joten päätin ottaa Alan Bradleyn Flavia de Luca -sarjan ensimmäisen osan tilalle. Aikomuksena on ollut jo aika kauan tutustua tähän sarjaan, joten toivottavasti on hyvä! Näkemiin taivaassa on taas näitä mututuntumalta mukaan otettuja kirjoja.

Kesäkuussa ehdin lukea seuraavaa:

x Bernard Hamilton: Religion in the Medieval West
x Wolfgang Schivelbusch: Junamatkan historia
x Elizabeth Gaskell: North and South
x Paula Hawkins: Nainen junassa
x S.J. Watson: Kun suljen silmäni
x Marie Rutkoski: The Winner's Crime (The Winner's Trilogy, #2) (bloggaus tuloillaan)

6 kirjaa / 2194 sivua

Näin kesäkuussa. Oli kivaa ja ensi vuonna uudestaan!