sunnuntai 31. elokuuta 2014

If I Stay - Gayle Forman

Nimi: If I Stay
Trilogia/sarja: If I Stay, #1
Kirjailija: Gayle Forman
Kustantaja: Dutton Books
Julkaisuvuosi: 2009
Sivuja: 196 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Choises. Seventeen-year-old Mia is faced with some tough ones. Stay true to her first love – music – even if it means losing her boyfriend and leaving her family and friends behind?
      Then, one February morning Mia goes for a drive with her family, and in an instant, everything changes. Suddenly, all the choices are gone, except one. And it's the only one that matters.
      If I Stay is a heartachingly beautiful book about the power of love, the true meaning of family, and the choices we all make.

Ajatukseni: Heräsin tänä aamuna anivarhain flunssan jälkimainingeissa ja mieleni teki käydä keittämässä kahvia, kaivautua takaisin sänkyyn ja tarttua kirjaan. En ollut noiden keskeneräisten klassikoiden tuulella, vaan halusin lukaista jonkun lyhyen ja helppolukuisen kirjan, jonka saisi loppuun yhdeltä istumalta ja joka tyydyttäisi välittömän kirjanälkäni.

Valitsin Gayle Formanin If I Stayn, joka on keikkunut lukulistallani siitä lähtien, kun elokuvauutiset alkoivat enemmänkin kuuluttaa itsesään. Sitten kun traileri ilmestyi, totesin sen vaikuttavan paljon mielenkiintoisemmalta, miltä kirja tuntui. Olen edelleen vähän samoilla linjoilla: kirja oli ihan jees, mutta toisaalta sitten loppupeleissä en vaikuttunut suunnattomasti. Elokuva vaikuttaa edelleen kiinnostavammalta ja aion sen mennä pian ilmestymisen jälkeen katsomaan.

Tarina kertoo 17-vuotiaasta Miasta, joka eräänä talvisena aamuna joutuu perheensä kanssa auto-onnettomuuteen ja josta vain hän selviää, vaikkakin vain hiuskarvan varassa, hengissä. Mia kokee ruumiista irtautumisen ja tutkii ulkopuolisen silmin omaa hajonnutta ruumistaan ja kaikkea sitä, mitä onnettomuudesta seuraa. Hän joutuu todella miettimään, haluaako jäädä elämään ilman perhettään vai päästääkö vain irti.

Minulla on hyvin ristiriitainen olo. Toisaalta pidin tätä hyvänä, koskettavana ja herkkänä kirjana, mutta taas toisaalta en kuitenkaan saanut hirveästi mitään irti ja olin vähäisestä sivumäärästä huolimatta välillä hyvinkin tylsistynyt tämän kirjan kanssa. En missään nimessä väitä, että surkea kirja tämä olisi... Ei, paremminkin jäi minulle vain vähän etäiseksi ja hienoista hetkistään huolimatta lankesi siihen tyypilliseen ”ihan jees”-kategoriaan.

Forman käyttää musiikkia mukavasti elementtinä tässä kirjassa. Olemme saaneet jo laulavia päähenkilöitä ihan riittämiin, joten sellisti-päähenkilö tuo mukavaa vaihtelua tuohon laumaan. Musiikki on vahva osa Mian elämää: hänen vanhempansa ovat nuoruudessaan olleet punk-musiikin vahvoja kannattajia, Mia itse on hurahtanut täysin klassiseen musikkiin ja soittaa selloa, ja hänen poikaystävänsä Adam on nouseva tähti bändinsä kanssa. Yleisesti ottaen minusta musiikilliset elementit ovat aina hyvä lisäys tarinaan, kunhan niitä käytetään hyväksi kiinnostavalla ja uskottavalla tavalla. Tämän kirjan suhteen koin sen toimineen vallan hyvin.

Asteikolla 1-10 olen kirjaitkijänä noin 3-4. En yleensä niinkään sure (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) hahmojen kuolemia, vaan enemmän minua koskettavat hienot hahmohetket, lämpimät perhesuhteet ja uskollinen ystävyys. Tämän kirjan kohdalla esimerkiksi Mian isoisän sanat saivat silmäni kyyneltymään. Joskus minusta tuntuu, että hahmon kuolema on lähinnä mautonta kyyneleiden lypsämistä lukijoilta, mutta henkilökohtaisesti minun tunteeni joutuvat paljon enemmän koville, kun kirjailija onnistuu rakentamaan uskottavia ihmissuhteita hahmojen välille, jolloin heidän kärsimyksensä/rakastavat hetket/jne. ovat uskottavampia ja kouraisevat niin paljon syvemmältä. Forman onnistui mielestäni hyvin lyhyessä ajassa rakentamaan rakastavan verkon Mian ympärille, ja siitä minä pidin kovasti.

Vaikka kirja onkin todella lyhyt ja sen lukee parissa tunnissa, tunnustan olleeni vähän tylsistynyt sen kanssa. Vaikka takaumat toimivatkin hyvin ja syvensivät hahmoja hienosti, ne eivät siltikään aina kiinnostaneet minua. Juonellisestihan If I Stay onkin melkoisen ohut, joten tarinankerronta on hyvin hahmopainoitteista ja hahmot olivatkin hyvin onnistuneita. Valitettavasti Mian kertojanääni oli välillä todella monotonista enkä nykyhetkestä oikein saanut siitä mitään irti. Häneltä puuttui kokonaan intohimo yhtään mihinkään – elämään, kuolemaan, perheeseen, musiikkiin... Kenties se johtui siitä, että hän oli shokissa kaiken tapahtuneen jälkeen... Ehken vain lukenut tätä oikein, tiedä häntä.

Olen näin kirjan jäljiltä nyt entistä kiinnostuneempi elokuvasta. Ilmoitin jo kaverille, että viikonloppuna meidän täytyy mennä katsomaan kyseinen elokuva. Haluan nähdä, saako elokuva enemmän irti minusta. Haluan nähdä, saanko minä enemmän irti tästä tarinasta elokuvan kautta. Toivon kyllä totisesti, ettei elokuva jää vain pintahaikeaksi kyynelfestivaaliksi ilman todellista sielua.

En missään nimessä väitä, että tämä kirja olisi huono. Minä pidin tästä ihan kohtuullisesti, mutta en kuitenkaan rakastunut. Saatan joskus lukea jatko-osan, jos sen käsiini jostain saan, mutta olen tyytyväinen näinkin enkä koe jatkoa välttämättömäksi.

Lukunäyte: 5:42 A.M., sivu 184
I do have a point to all this,” she [Kim] continues. ”There are like twenty people in that waiting room right now. Some of them are related to you. Some of them are not. But we're all your family.”
      She stops now. Leans over me so that the wisps of her hair tickle my face. She kisses me on the forehead. ”You still have a family,” she whispers.

If I Stay | Jos vielä jään –sarja
If I Stay | Jos vielä jään (2009/2009)
Where She Went (2011)

torstai 28. elokuuta 2014

Cress - Marissa Meyer

Nimi: Cress
Trilogia/sarja: The Lunas Chronicles, #3
Kirjailija: Marissa Meyer
Kustantaja: Puffin Books
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 550 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: In this third book in the Lunar Chronicles, Cinder and Captain Thorne are fugitives on the run, now with Scarlet and Wolf in tow. Together, they’re plotting to overthrow Queen Levana and her army.
      Their best hope lies with Cress, a girl imprisoned on a satellite since childhood who's only ever had her netscreens as company. All that screen time has made Cress an excellent hacker. Unfortunately, she’s just received orders from Levana to track down Cinder and her handsome accomplice.
      When a daring rescue of Cress goes awry, the group is separated. Cress finally has her freedom, but it comes at a high price. Meanwhile, Queen Levana will let nothing prevent her marriage to Emperor Kai. Cress, Scarlet, and Cinder may not have signed up to save the world, but they may be the only hope the world has.

Ajatukseni: Jep. Ei lienee ole kenellekään jäänyt epäselväksi, että minä pidän tästä sarjasta hurjasti. Yksi parhaista scifi-sarjoista, mitä olen koskaan lukenut.

Cinder ja Thorne ovat saaneet Scarletista ja Wolfista liittolaiset ja avaruusaluksessa Maan kiertoradalla he miettivät nyt seuraavaa siirtoaan samalla kun Cinder harjoittelee syntyperänsä suomaa kykyään manipuloida muiden mieltä. He päättävät ottaa yhteyttä kuningatar Levanan ohjelmoijaan ja hakkeriin, joka auttoi Cinderiä aikaisemmin.

Cress on elänyt seitsemän vuotta satelliitissa ja ainoa kosketus ulkomaailmaan on ollut tietokonenäytöt. Hän on alkanut tuntea vetoa Maahan lunar-syntyperästään huolimatta ja onkin valmis auttamaan Cinderiä ja kumppaneita näiden suunnitelmissa sysätä Levana pois valtaistuimeltaan. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja pian alkaa aivan uudenlainen selviytymiskamppailu.

Cress on Tähkäpään uudelleenkerronta, The Lunar Chronicles -sarjan kolmas osa ja todella vahva sellainen. Voisi kuvitella, että jatko-osat saattaisivat alkaa horjua ja tarina tuntua turhaan venytetyltä, mutta minä en kokenut mitään sellaista. Totesin pitäneeni Scarletista jopa enemmän mitä mainiosta Cinderistä. Nyt sanon, että pidin Cressistä vieläkin enemmän mitä noista kahdesta edellisestä. Tarina jatkuu valloittavana ja koukuttavana, hahmot ovat todella vahvoja ja kiinnostavia eikä uusia luovuuden henkäyksiä näistä kirjoista puutu. Olen täysin myyty.

Tässä osassa meille esitellään Cress, samainen ohjelmoija, joka teki pikaisen visiitin ensimmäisessä osassa. Cress on huipputaitava hakkeri ja tekeekin satelliitista käsin todella tärkeää työtä pitämällä kuun ilkeän kuningattaren Levanan kieroa toimintaa salassa maalta. Mutta Cressillä on muuta mielessään kuin uskollisuus kuningatarta kohtaan. Hän on ikuinen haaveilija ja uneksii uljaasta prinssistä, joka tulisi pelastamaan neidon ahdingosta. Tämä prinssi onkin Carswell Thorne, Cinderin uusi liittolainen.

Minusta oli niin hupaisaa lukea Cressin ja Thornen seikkailuja. Se pilaili monien prinsessasatujen kustannuksella ja siinä missä Cress olisi todella voinut jäädä ironisesti itsensä tituleeraamaksi neidoksi hädässä, joka välttämättä tarvitsisi prinssiä rinnalleen, hän kehittyy niin paljon ja lopussa häneltä löytyy asennetta vaikka muille jakaa. Cress oli ihastuttava hahmo kaikessa lapsekkaassa naiiviudessaan.

Voi hahmoparat... Meyer ei anna heille armoa. Sydänparkani joutui niin monta kertaa kokemaan kolahduksen ja erityisesti yhden parin kohtalo kirveli kuin suola avohaavassa. Hahmokohtalot ja juonikuviot olivat niin jännittäviä, koskettavia ja koukuttavia että vain olosuhteiden pakosta jouduin keskeyttämään lukemisen. Viime yönä kiskaisin kirjan viimeisen kolmanneksen loppuun ja vaikka kello läheni kahta, en malttanut lopettaa lukemista.

Vaikka Cress onkin mukaelma Tähkäpäästä, se ei loppujen lopuksi kuin hipaise vain muutamalla elementillä alkuperäissatua: Cress on ollut vangittuna satelliitissa useita vuosia ja hänellä on pitkä tukka. Cinder on näistä kolmesta kirjasta ollut ehkä se kaikkein ”uskollisin” alkuperäissadulleen, mikä teki kirjasta hiukkasen ennalta-arvattavan, mutta Cress ei mielestäni laisinkaan heilutellun punaista lippua ilmiselvyyksien puolesta.

En vieläkään kykene täysin hyväksymään sitä tietoa, että neljäs osa, Winter, ilmestyy vasta vuoden 2015 marraskuussa. Yli vuoden kuluttua. En tiedä, kuinka käsittelen tämän tiedon. Odottaminen tulee olemaan musertavaa...

Lukunäyte: Six, Kai, sivu 61
But he couldn't shake the feeling that Cinder's new objective was about more than self-preservation. After all, she'd come to the ball to warn him against marrying Queen Levana, and that decision had nearly gotten her killed.
      ”Do you think she found anything? About the princess?”
      ”I have no way of discerning that information.”
      He paced around his desk, staring thoughfully at the vast city beyond his office window, glass and steel glinting in the afternoon sunlight. ”Find out everything you can about this Michelle Benoit. Maybe Cinder is onto something. Maybe Princess Selene is still out there.”
      Hope fluttered again, brightening with every moment. His search for the princess has been abandoned weeks ago, when his life had become too tumultuous to focus on anything other than keeping war at bay. Pacifying Queen Levana and her temper. Preparing himself for a life at her side, as her husband... and that, only if he was lucky enough not to be murdered before their first anniversary.
      He'd been so distracted that he'd forgotten the reason e'd been searching for Princess Selene in the first place.
      If she was alive, she would be the rightful heir to the Lunar throne. She could end Levana's reign.
      She could save them all.

The Lunar Chronicles –sarja
    0.5 Glitches (2011)
    0.6 The Little Android (2014)
Cinder (2012)
    1.5 The Queen's Army (2012)
Scarlet (2013)
Cress (2014)
    3.5 Carwell's Quide to Being Lucky (2014)
Winter (2015)
    4.5 Stars Above (2016)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

The Maze Runner - James Dashner

Nimi: The Maze Runner
Trilogia/sarja: The Maze Runner, #1
Kirjailija: James Dashner
Kustantaja: Delacorte Press
Julkaisuvuosi: 2009
Sivuja: 371 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★☆☆☆

Juonikuvaus: "If you ain't scared, you ain't human."
      When Thomas wakes up in the lift, the only thing he can remember is his name. He's surrounded by strangers--boys whose memories are also gone.
      Outside the towering stone walls that surround the Glade is a limitless, ever-changing maze. It's the only way out--and no one's ever made it through alive.
      Then a girl arrives. The first girl ever. And the message she delivers is terrifying. 

Ajatukseni: Olen pahoillani tästä vajaan parin viikon hiljaisuudesta. Olen ollut niin kiireinen (muutto, työpaikan saaminen, A2-tutkinnon loppuun suorittaminen – sain kortin! :D), että hädin tuskin olen ehtinyt istua alas saatika sitten lukea mitään. Kaiken lisäksi minulla oli kesken The Maze Runner, joka ei sitten millään onnistunut saamaan minua tarinan vietäväksi, vaan lukeminen sujui tahmeasti ja erittäin vaikeasti. Mutta nyt se on vihdoinkin luettu ja voin siirtyä taas Cressin pariin.

Thomas herää hississä matkalla ylöspäin ilman mitään muistikuvaa, mitä on tapahtunut. Hän löytää itsensä poikalauman ympäröimänä valtavan labyrintin keskeltä eikä kukaan anna hänelle vastauksia loputtomiin kysymyksiin. Thomasin ilmestymisen jälkeen paikalle pelmahtaa myös tyttö, joka vaipuu koomaan ensin höpötettyään kummallisia asioita kaiken muuttumisesta. Ja kaikki labyrintissä todellakin on muuttumassa. Thomas ja kumppanit päättävät viimeisen kerran ratkaista labyrintin arvoituksen ja löytää tiensä ulos samalla kun labyrintti ja sen sisuksissa vaanivat biologiset konehirviöt pistävät kapuloita rattaisiin.

Parhaiten kuvaisin The Maze Runnerin lukemista tandempyöräilyksi Saharan autiomaassa. Minä yritän vetää ahkeraa vauhtia eteenpäin, mutta The Maze Runner istuu takanani jarru pohjassa, koska hän haluaa nauttia maisemista. Kun vihdoinkin pääsemme etenemään hiekassa, The Maze Runner kokee, ettei hän halua kertoa minulle reittiä, että pääsisimme autiomaasta ulos. Yritän kannustaa meitä eteenpäin ja poljen molempien puolesta, mutta sitten jumitumme juoksuhiekkaan, johon meinaamme upota. Kun minä lopulta olen valmis luovuttamaan ja vaipumaan hiekkaan, The Maze Runner yhtäkkiä saakin adrenaliinipiikin ja alkaa vetää tuhatta ja sataa eteenpäin kohti edessäpäin häämöttävää ensimmäistä kaupunkia. Kerään siis vielä viimeiset voimani ja lopulta selviän kuin selviänkin pois autiomaasta.

Minulla on kolme ongelmaa tämän kirjan kanssa: 1) kerronnan hidastempoisuus ja informaation päällä istuminen, 2) hahmojen ja aivan erityisesti päähenkilön Thomasin persoonattomuus ja 3) Dashnerin kirjoitustyyli, joka oli kuin seipäällä silmään tökkäisi. Toistuvasti. Sääli näiden kanssa, koska tämä kirja ei ole huono, ei ollenkaan, vaan mysteeri ja juoni olivat todella kiinnostavia ja tapahtumaympäristö jännittävä, mutta nuo edellä mainitut ongelmat koituivat tämän kirjan kohtaloksi ja siksi en nauttinut lukemisesta enempää.

Hahmot ärsyttivät minua niin kovasti (ehkä Newtiä ja Minhoa lukuun ottamatta) eikä yhdelläkään heistä ollut persoonallisuutta. Oikeasti, Thomas oli kuin kartongista leikattu hahmo, jonka otsaan on leimattu Gary Stu. Thomas on erityinen. Hän on niin erityinen, että vain hän kykenee näkemään labyrintin salaisuudet. Hän on ainoa, joka keksii labyrintin suuren salaisuuden ja hän on ainoa, joka näkee kaiken sen lävitse. Hän on erityinen lumihiutale. Hän on Gary Stu.

Kirjoituksen rinnalla kaikkein pahin kompastuskivi kirjalle oli tarkoituksellinen informaation pimittäminen ja päällä istuminen. On eri asia antaa mysteerin paljastua hitaasti, mutta silloin kun päähenkilö toistaa kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä, koska muut jatkuvasti kieltäytyvät antamasta mitään vastauksia, ollaan kerronnan puolesta melkoisen heikoilla jäillä. Minun mielenkiintoni meinasi niin monta kertaa lopahtaa, koska Thomas toistaa itseään koko ajan eikä kukaan anna vastauksia mihinkään. Olin niin tuskastunut ja turhautunut, että välillä todella halusin jättää kirjan kesken.

Tarinalla oli niin paljon potentiaalia, mutta toteutus ei ollut mielestäni kovinkaan hyvä. Labyrintti oli todella mielenkiintoinen tapahtumaympäristönä ja mysteeri ja salaisuudet – niiden vihdoinkin paljastuessa – olivat hurjaa luettavaa. Olisin halunnut enemmän sitä mysteeriä ja kunnon juonta, vähemmän Thomasin sisäisiä pohdintoja ja tuskallisen hidasta kerrontaa. Kirjasta olisi voitu editoida neljännes pois ja uskoisin, että silloin kirja olisi ollut edes vähän vauhdikkaampaa luettavaa. Tällaisenaan kirja oli välillä niin tuskallisen tylsä ja ensimmäisen puolikkaan aikana mitään ei oikeastaan tapahtunut.

Olen täysin varma, että tulen pitämään syyskuussa ilmestyvästä elokuvasta niin paljon enemmän kuin kirjasta. Trailerinsa puolesta se näyttää mahtavalta ja niin paljon toiminnallisemmalta ja jännittävämmältä. Aion aivan ehdottomasti mennä katsomaan elokuvan, kenties jopa ensi-iltaan.

Jatko-osat... en tiedä. Minulla on The Scorch Trials parhaillaan lainassa ja tavallaan olen kiinnostunut jatkamaan, mutta toisaalta sitten ajatuskin saa minut melkein inhoamaan lukemista. Ehkäpä hylkään toistaiseksi tämän trilogian ja annan itselleni aikaa toipua ja lukea jotain mukavampaa.

Lukunäyte: Chapter 8, sivu 56
Burning blue eyes darted back and forth as she took deep breaths. Her pink lips trembled as she mumbled something over and over, indecipherable. Then she spoke one sentence – her voice hollow and haunted, but clear.
      ”Everything is about to change.”
      Thomas stared in wonder as her eyes rolled up into her head and she fell back to the ground. Her right fist shot into the air as she laded, staying rigid after she grew still, pointing towards the sky. Clutched in her hand was a wadded piece of paper.
      Thomas tried to swallow but his mouth was too dry. Newt ran forward and pulled her fingers apart, grabbing the paper. With shaking hands he unfolded it, then dropped to his knees, spreading out the note on the ground. Thomas moved up behind him to get a look.
      Scrawled across the paper in thick black letters were five words:
      She's the last one. Ever.

The Maze Runner –trilogia
    0.5 The Kill Order (2012)
The Maze Runner | Labyrintti (2009/2015)
The Scorch Trials (2010)
    2.5 Thomas's First Memory of the Flare (2011)
The Death Cure (2011)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Puoliksi paha - Sally Green

Nimi: Puoliksi paha
Alkuteos: Half Bad
Trilogia/sarja: Half Bad #1
Kirjailija: Sally Green
Kääntäjä: Sari Kumpulainen
Julkaisuvuosi: 2014 (suomeksi 2014, Gummerus)
Sivuja: 378 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ☆☆☆☆☆

Juonikuvaus: Puoliksi paha on henkeäsalpaava tarina erään pojan selviytymiskamppailusta. Ihmisten keskuudessa elävässä salaisessa noitayhteisössä mustia ja valkoisia noitia yhdistää yksi asia: pelko poikaa kohtaan, joka kuuluu molemmille puolille ja ei kummallekaan.
      Nathan Byrn on puoliksi paha.
      Hän on puoliksi valkoinen noita, puoliksi musta.
      Hänen äitinsä oli parantaja, hänen isänsä on murhaaja.
      Hän on kaikkien hylkäämä mutta jokaisen jahtaama.

Ajatukseni: ”Uusi Nälkäpeli, uskoisin... Aivan vastustamaton.” - Kate Atkinson.

https://p.gr-assets.com/540x540/fit/hostedimages/1392918136/8633208.gif

Uusi Nälkäpeli, Kate Atkinson? Todellako? En tiedä, minkä kirjan Kate Atkinson luki, mutta tämä se ei ollut. Puoliksi pahan ja Nälkäpelin vertaaminen on suunnilleen yhtä älykästä kuin vertaisi Star Warsia ja High School Musicalia. Idiotismin multihuipentuma.

Piditkö tästä kirjasta? Olen iloinen puolestasi. Minä en pitänyt. Yhtään. Inhosin tätä kirjaa koko olomuotoni jokaisella solulla. Varoitan siis jo etukäteen, että tästä kirjoituksesta tulee todella omakohtainen tunnehöyryily.

En voi uskoa, että tämä kirja on julkaistu. Tätä luki kuin halpaa Harry Potter fanfictionia, joka on kirjoitettu pöytälaatikkoromaaniksi ja jonka oli tarkoitus pölyttyä piilossa hamaan loppuun asti. Mutta sitten eräänä päivänä tarina saikin vihreän valon julkaisun puolelta ja silloinkos alkoi todellinen markkinointimyrsky. Mainoslauseena Kansainvälinen myyntimenestys, kun kirja ei ollut edes ilmestynyt vielä? Elokuvadiili siihen päälle? Suomennoskin vielä? Miksi? Niin paljon parempiakin vaihtoehtoja (Unwind!) olisi tarjolla, joten miksi Puoliksi paha? Koska siitä on maksettu – paljon.

Tässä vaiheessa yleensä kuvailen juonta lyhyesti. Ai, siis juoni? Mikä juoni? Nathan on puoliksi valkoinen ja puoliksi musta noita, jota kidutetaan kaikilla mahdollisilla julmilla tavoilla? Kirjan ensimmäinen puolikas tuntui olevan inkvisition vangin omaelämäkerta, jossa hän kertoo päivistään, jotka koostuivat kidustuksesta ja kärsimyksestä, kärsimyksestä ja kidutuksesta. Koskaan ei päähenkilöllä, Nathanilla, mennyt hyvin. Aina hän kärsi ja kärsi vielä lisää. Häntä kidutettiin, häntä vainottiin, häntä hakattiin ja taas kidutettiin. Ja aina kun luuli, ettei huonommin voisi enää mennä, niin eiköhän vaan kärsitä vielä lisää.

http://33.media.tumblr.com/b2834dc0a5f8f1666efc0fa3bb391241/tumblr_n9brtxVqQe1qzcmp3o2_250.gif

Loputonta, päättymätöntä kärsimystä ja kidustusta... Minua inhotti lukea sitä.

Toinen puolikas taasen oli kuin olisimme hypänneet Harry Potterin maailmaan ja aivan erityisesti Kuoleman varjeluksiin. Takaa-ajoa! Piilottelua! Sinulla-on-tehtävä-etsiä-käsiisi-se-ja-se-esine! Olisin niin usein halunnut heittää kirjan seinään. Mitään omaperäistä en tässä tarinassa nähnyt. Antakaas kun selvennän vähän syitä, miksi pidän tätä niin räikeänä Harry Potterin kopiona:

Nathan = teini-ikäinen Kalkaros/Harry
Annalise = teini-ikäinen Lily Potter
Marcus = Voldemort
Metsästäjät = aurorit
Mustat noidat = pimeyden velhot
Neuvosto = Taikaministeriö
Niall, Connor, Kieran O'Brian = teini-ikäiset James, Sirius ja Lupin eli Kelmien kerho, jotka kävivät jatkuvasti Kalkaroksen kimppuun
Cobalt Alley = Kalmanhan aukio
Nurjat = jästit
Nathanin puoliksi valkoinen, puoliksi musta noita -asetelma = Harryn sisäinen kamppailu hyvän ja pahan välillä
Neuvosto jahtaa Nathania = Voldie & co. jahtaavat Harrya ja kumppaneita

Näin muutama mielen päältä ja osa erittäin kärjistettynä. Minä rakastan Kalkarosta ja Harryä, mutta en voinut sietää Nathania. Rakastin Lilyä, mutta Annalise olisi saanut hypätä kalliolta. Rakastan kaikkia noita Harry Potter -puolia, mutta en voinut sietää mitään tästä kirjasta. You get my point.

Nathan, olet puoliksi musta! Ja valkoinen! Olet ainutlaatuinen, erityinen! Todella uniikki!

http://31.media.tumblr.com/4f3807be789dcd98b8b0e12e4f5737ea/tumblr_na0b5cFlnI1qzcmp3o2_250.gif

Oma vastaukseni on vahva ei.

Nathan on eri mieltä kanssani.

http://31.media.tumblr.com/0d5c1992538e20011a696cf627921b1b/tumblr_n8tfjgA0cd1qzcmp3o2_250.gif

Miksi tarkalleen ottaen Nathan olikaan niin suuri uhka? Koska hän ei osaa lukea saatika sitten kirjoittaa? Koska hän ei tunnu kykenevän muodostaa ainuttakaan järkevää lausetta, joka häneltä suustaan pääsee? Koska hän tykkää piirtämisestä? Ei syillä ole väliä! Hän nyt vain on niin paha ja vaarallinen. Minä kun en suostu uskomaan, että tuo hirrrveä vaara kumpuaa sekaverisyydestä. Tyyppihän on nyt kuitenkin puoliksi hyvä. Neuvosto katsoo, että ainoa tapa hallita teini-ikäistä, hieman hidasta poikaa, on lukita tämä häkkiin. Tämä kertoo ammattitaitoisuudesta.

http://www.reactiongifs.com/wp-content/uploads/2013/12/of-course.gif

Itse maailma ja sen taustoitus oli täysin kadoksissa. Sitä ei ollut olemassa. Olisin saattanut nähdä koko tämän sotkun ehkä hieman uskottavampana, jos tarina olisi sijoittunut keskiaikaan, jolloin noitavainot olivat ihan oikea ongelma. Pidän melko kummallisena, että tuo noitayhteisö onnistuu pysyttelemään piilossa muulta maailmalta ja samalla harjoittaa kidustusta inkvisition ottein. Tämä kaikki vielä Englannissa. Pottereissa tälle kaikelle löytyy selitykset, mutta tässä kirjassa? Ei mitään selityksiä. Huoookaaaus.

Kirjoitus oli parhaimmillaankin melkoista tuubaa. Ensimmäiset 30-jotain sivua oli kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa, sinä-muodossa, ja tuo muoto meinasi sulattaa silmät päästäni. Sopeudun kyllä niin moniin erilaisiin kirjoitustyyleihin, mutta tämän kanssa en millään kyennyt tottumaan siihen. Se oli aika kamalaa luettavaa.

Tämä on tarina noidista, mutta missä taikuus? Minä haluan taikuutta!

http://38.media.tumblr.com/3776ae5da9eb91f966c6be568ceb3a85/tumblr_n8xefr5LdC1qzcmp3o2_500.gif

Niin Harry, niin minäkin, mutta tästä kirjasta puuttui se kokonaan. Tämä oli vain omiaan vahvistamaan kuvaa pelkästä kidustustarinasta. Niin uskomattoman ohut tarina tämä oli.

Ja tästä on tulossa vielä elokuva?

http://31.media.tumblr.com/26bb3857d31766c8d73a9faabdaa2577/tumblr_n8q6ygR4Cy1qzcmp3o2_250.gif

Lucius, wait for me, please!

Minä en pitänyt tästä kirjasta yhtään. Nada, zip, zero, zilch. Yleinen tunnelma oli kirjassa niin inhottava ja vastenmielinen, ja kivulla ja kidutuksella mässäiltiin tuskallisen paljon. Me not likey.

Tämän kirjan jälkeen minä todella kaipasin halausta. Minun tuli niin kova ikävä Harryä ja kumppaneita...

http://37.media.tumblr.com/b3f38ff7c0226809a34663a33d1ce575/tumblr_n9gzdbwM5E1qzcmp3o3_250.gif

Lukunäyte: punnerruksia, sivu 23
Juju on siinä, ettei saa piitata ranteesta. Jaloissasi ei ole mitään vikaa. Etenet vauhdilla.
      Käden menettäminen ei sitä paitsi olisi mikään maailmanloppu. Sen voisi korvata jollain käytännöllisellä... kuten koukulla... tai kolmikärkisellä kynnellä niin kuin se kaveri tekee elokuvassa Lohikäärmeen kidassa... tai ehkä terillä, jotka ponnahtavat esiin taistelun hetkellä, sling... tai jopa lieskoilla... mutta et missään tapauksessa halua käsiproteesia. Se on varmaa.
      Alkaa pyörryttää, mutta myös hyrisyttää. Keho yrittää parantaa ranteen. Eihän sitä tiedä, vaikka tästä selviäisi menettämättä kättä. Tärkeintä on kuitenkin olla piittaamatta. Kävi miten kävi, olet päässyt karkuun.

Half Bad –trilogia
Half Bad | Puoliksi paha (2014/2014)
Half Wild (2015)
3. osa nimeämätön

maanantai 11. elokuuta 2014

Arvonnan voittaja!

Olen nyt arponut Marie Rutkoskin The Shadow Societyn yhdelle onnekkaalle voittajalle!

Ja kirjan voittaa...

Athena!

Onnea voittajalle! Otan yhteyttä sähköpostilla ja tiedustelen osoitetta :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Arvotaan Marie Rutkoskin The Shadow Society

Eli kuten kirja-arvostelun yhteydessä kerroin, aion arpoa tämän kirjan pois. Syynä tälle on, että hyllyni alkaa pikku hiljaa revetä liitoksistaan ja säilömisen sijaan haluan lahjoittaa osan sisällöstä muille lukijoille.

Tällä kertaa arvon juuri lukemani Marie Rutkoskin The Shadow Societyn. Kirja on kerran luettu ja uudenveroinen englanninkielinen pokkari.

   x Arvonta on avoinna kaikille.

   x Osallistua voit jättämällä kuittauksen tämän postauksen kommentteihin. 

   x Mikäli osallistut anonyyminä, lisää nimimerkki ja sähköpostiosoitteesi tunnistamista varten.

Arvonta sulkeutuu maanantaina 11.8. klo 18:00. Saman illan aikana sitten arvon kirjan jollekulle onnekkaalle ja ilmoittelen voittajalle sähköpostilla.

ARVONTA PÄÄTTYNYT!

The Shadow Society - Marie Rutkoski

Nimi: The Shadow Society
Kirjailija: Marie Rutkoski
Kustantaja: Square Fish
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 405 + 36 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Darcy Jones doesn't remember anything before the day she was abandoned as a child outside a Chicago firehouse. She has never really belonged anywhere – but she couldn't have guessed that she comes from an alternate world where the Great Chicago Fire didn't happen and deadly creatures called Shades terrorize the human population.
      Memories begin to haunt Darcy when a new boy arrives at her high school, ad he makes her feel both desire and desired in a way she hadn't thought possible. But Conn's interest in her is confusing. It doesn't line up with the way he first looked at her.
      As if she were his enemy.
      When Conn betrays Darcy, she realizes that she can't rely on anything – not herself, not the laws of nature and certainly not him.
      Darcy decides to inflitrate the Shadow Society and uncover the Shades' latest terrorist plan. What she finds out will change her world forever...

Ajatukseni: The Shadow Society on varsin hyvä standalone-kirja. Tarina kerrotaan alusta loppuun enkä kokenut sen jäävän vajaavaiseksi – itse asiassa on vain hyvä, ettei tätä juonta alettu venyttämään useammaksi kirjaksi. Se ei ollut tarpeen. Tämä oli tällaisenaan viihdyttävä ja hauska lukukokemus, josta päivässä suoriutui hyvin.

Darcy Jones oli viisivuotias, kun hänet hylättiin chicagolaisen paloaseman eteen. Sen jälkeen hän on joutunut lastenkoti- ja kasvattiperhekierteeseen, josta ei ole pääsyä pois ennen kahdeksaatoista ikävuotta. Sitten Darcy tapaa Conn McCrean, pojan, joka herättää hänessä epäilyksiä. He kuitenkin lähenevät ja Darcy uskaltaa antaa itsensä tuntea muutakin tuota salaperäistä poikaa kohtaan – kunnes Conn pettää hänen luottamuksensa ja kiskaisee mukanaan aivan toiseen maailmaan. Darcy on nyt vaihtoehtoistodellisuuden Chicagossa, jossa suurta tulipaloa vuonna 1871 ei koskaan tapahtunut. Darcy päättää selvittää oman syntyperänsä ja alkaa tonkia yhä syvemmälle juuriinsa, mutta se mitä hän löytää voi olla liian kammottavaa paljastettavaksi.

The Shadow Society herätti alun perin huomioni joku vuosi sitten sen erilaisuuden (ja hienon kannen) vuoksi. En ole tähän asti lukenut ihan niin montaa vaihtoehtoistodellista/-historiallista kirjaa, joten aiheena se on minulle vielä melko uusi. Olen myös tiiraillut tuota Rutkoskin uusinta teosta, The Winner's Cursea, mutta olen ollut vähän epäilevä sen suhteen – en aina välttämättä halua aloittaa riskillä uutta sarjaa. Ajattelin siis aloittaa Rutkoskin yksittäisestä kirjasta ja katsoa sitten uudestaan tuon trilogian mahdollisuutta.

Minä pidin tästä kirjasta. Mielestäni juoni oli omaperäinen ja aina kun kirjan keskiössä on jokin oikea historiallinen tapahtuma, se herättää sisälläni asustelevan historiahirmun, joka haluaa sitten tietää kaiken siitä tapahtumasta (jep, luin eilen pari tuntia Chicagon suuresta tulipalosta). Myös hahmot olivat varsin hupaisia. Kokonaisuudessaan koin saaneeni siis hyvän tarinan, vaikken nyt ihan täysin sieluani myöten tästä kirjasta häikäistynytkään.

Darcy Jones on varsin hyvin kirjoitettu hahmo. Aluksi ajattelin, että huokaus, taas yksi olen-niin-erilainen-enkä-sovi-joukkoon-päähenkilö, mutta mitä pidemmälle luin, totesin, että Darcy on miellyttävä hahmo, joka on käynyt elämässään läpi kaikenlaista, mutta yrittää silti selvitä tilanteestaan voittajana. Minä pidin hänestä. Taputan myös sille, ettei hän heti sokeasti luottanut Conniin vaan suhtautui tähän epäilevästi.

Conn sen sijaan oli aluksi mielestäni juuri niin kliseinen miespääsankari kuin olla ja voi. Pisteet eivät silmissäni nousseet, kun jätkä usuttaa päähenkilön moottoripyörän selkään ilman kypärää. Älkää ikinä nousko moottoripyörän selkään ilman kypärää. Luottakaa sanaani kun sanon, että kun pyörällä kaatuu ja pää osuu katukiveykseen niin huokaatte helpotuksesta, että kypärä on päässä. Puhun kokemuksesta. Siksi halusin ravistella Connia, joka viisveisasi liikenneturvallisuudesta.

Ei mutta, sitten Conn osoitti merkkejä varsin hyvästä hahmokehityksestä. Kyllä, tuo kehitys ja heidän romanssinsa kävivät läpi kaikki ne perusetapit, mutta se oli silti viihdyttävää luettavaa. Muista hahmoista minulle ei jäänyt oikein mitään käteen. Darcyn ystävät vaikuttivat sympaattisilta, mutta he tuntuivat olevan mukana vain mukanaolemisen vuoksi. Jotkut Rutkoskin ratkaisut, kuten esimerkiksi romanttinen neliö tai eräiden hahmojen random pelmahtaminen toiseen maailmaan, olivat vähän outoja eivätkä mielestäni välttämättä sopineet tarinaan.

Juoni kulki vähän epätasaisesti ja välillä kerronta oli hyvin hidastempoista, mutta tylsyyttä en missään vaiheessa kokenut. Rutkoskin luoma rinnakkaismaailma ja sen omat lait ja säännöt olivat hyvin kiinnostavia ja Darcyn matka omille juurilleen piti hyppysissään loppuun saakka. Kun salaisuudet alkoivat paljastua, huomasin lukeneeni kirjaa monta tuntia putkeen ilman taukoja, koska kirjaa oli vaikea laskea käsistä.

Koin The Shadow Societyn olleen siis hyvä ja viihdyttävä kirja, vaikkei nyt ehkä mikään mullistavin. Neljäänsataan sivuun mahtui mukaan kaikenlaista aina toiminnasta romanssiin ja huumorista salaisuuksiin. Tämän perusteella olen nyt vähän luottavaisempi The Winner's Cursea kohtaan. Kuka ties se vielä eksyy käsiini.

Aion arpoa tämän kirjan pois. Olen tullut siihen tulokseen, että hyllyni alkaa olla halkeamispisteessä ja osasta sisällöstä haluan luopua. Aloitan tästä kirjasta. Tästä pääset arvontapostaukseen.

Lukunäyte: Chapter 15, sivu 85-86
What had he called me?
      Why was he acting like a cop?
      Were those handcuffs made of glass?
      My mind groped for something that made sense. Nothing did. I lifted my cuffed hands and stared at the transparent device that chained them together. An orange light coursed through the cuffs and the links between them. ”What the hell,” I hissed.
      Conn was silent. Stony. A suddeny menacing stranger.
      I wrenched away from him and raised my hands high.
      ”No!” Conn's eyes filled with horror. He moved to stop me.
      Too late. I smashed the handcuffs against the edge of the desk.
      My hands burst into flames.
      I screamed. My fingers curled into fists of agony. The ends of my hair caught on fire. An acrid smell filled the air, and I remembered it from my nightmared. Now I knew what that stench was. The smoke of burning hair, of burning flesh.