tiistai 20. syyskuuta 2016

Parhaat tv-sarjat mitä olen katsonut, osa 3

No niin, aika jatkaa tämän postaussarjan kanssa!

Kuvahaun tulos haulle sons of anarchy poster 1. Sons of Anarchy
7 tuontantokautta
92 jaksoa
Pääosissa: Charlie Hunnam, Ron Perlman, Katey Sagal, Maggie Siff, Kim Coates, Tommy Flanagan, Mark Boone Junior, Ryan Hurst

Jax Teller (Hunnam) on vastasyntyneen pojan isä ja SAMCRO-moottoripyöräkerhon (Sons of Anarchy Motorcycle Club Redwood Original) varapresidentti, joka löytää isänsä, kerhon toisen perustajahahmon, käsikirjoituksen, jossa kuvailee ajatuksiaan kerhosta ja polusta, jolle se on ajatunut. Jax ottaa tehtäväkseen nyt yrittää katkaista väkivallan kehän ja alkaa johdattelemaan rakasta kerhoa kohti laillista bisnestä ja näin taata perheelleen ja kerholle enemmän turvaa. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä sekä ulkoiset että kerhon sisäiset ongelmat ajavat heidät ongelmiin kerta toisensa jälkeen.

Sons of Anarchy tuli viimenä syksynä elämääni pikajunan lailla jyräten kaiken muun tieltään kolmeksi viikoksi. Tiesin sarjan olemassaolosta jo kauan, mutta en ollut koskaan ollut järin kiinnostunut siitä. Ajattelin sen kuitenkin olevan joku vanhojen ukkojen rälläys-kännäyssarja (tai no...), josta minä tuskin mitään saisin irti. Mutta sitten eräänä päivänä Netflixiä selatessani päätin ottaa riskin ja katsoa ensimmäisen jakson. Se oli sitten menoa.

Granted, pari jaksoa meni ennen kuin aloin saada ideasta kiinni ja pari vielä lisää ennen kuin tajusin olevani täysin sarjan vedossa. En yhtäkkiä voinut tehdä mitään muuta kuin ahmia jaksoja. Kulutin tämän parissa jokaisen valveillaoloajan mitä en yliopistolla joutunut viettämään. En edes illanviettoihin raaskinut mennä kun ainoa asia mitä pystyin ajattelemaan oli, että mitä Jaxille ja SAMCROlle tapahtuisi seuraavaksi.

Aivan uskomatonta vuoristorataa ihan kaikella tapaa on tämä taival. En ole minkään sarjan kanssa koskaan ennen kokenut niin rankkoja tunnemyrskyjä tai seilannut tunneskaalaa päästä päähän yhtä rajusti. En todellakaan heittäydy usein tunteelliseksi sarjoja tai elokuvia katsellessani, mutta SAMCROn mukana eli niin voimakkaasti ja joidenkin hahmojen menetys särki sydämeni perusteellisesti. En edes tiennyt, että voisin itkeä niin paljon niin lyhyen ajan sisällä ja vieläpä fiktiiville hahmoille ja tapahtumille. En myöskään olisi koskaan voinut uskoa vihaavani fiktiivistä hahmoa niin syvästi mitä erästä tässä sarjassa. Viimeisellä kaudella meinasin tukehtua inhooni joka kerta kun tuo hahmo avasi suunsa tai edes käväisi ruudulla. Edes Game of Thrones ei saa minusta näin paljon irti ja se on todella paljon sanottu, sillä elän todellisella tunteella tuossa sarjassa mukana :D

Kurt Sutter on luonut kyllä ihan huikean sarjan. Hän kertoo tarinan väkivallan perinteestä ja tuoreen isän ristiriitaisesta halusta pysyä uskollisena kerholleen ja perheelleen, mutta pelastaa poikansa samalta kohtalolta, joka Tellereitä vainoaa. Tarina on raaka, verinen ja väkivaltainen, mutta samalla hyvin hellä, rakastava ja ystävyyden ja uskollisuuden ylistys.

Ja mikä tärkeintä, Sons of Anarchyssä on ihan huikea soundtrack. Supernaturalin soundtrack on kaikkien aikojen suosikkini ja SoA nousi siihen rinnalle. The White Buffalo, The Forest Rangers, Deer Tick, Lions, Straylight Run... Musiikki voi tehdä sarjalle/elokuvalle niin paljon, ja huikean soundtrackin tulen muistamaan aina.

Ja btw, Venus+Tig 4ever!

Viime syksynä sarjan innoittamana kirjoitin postauksen antisankarihahmoista.

Kuvahaun tulos haulle gilmore girls poster
2. Gilmoren tytöt
alk. Gilmore Girls
7 tuotantokautta + Netflixin minisarja
153 jaksoa + 4 minisarjassa
Pääosissa: Lauren Graham, Alexis Bledel, Scott Patterson, Kelly Bishop, Edward Herrmann, Melissa McCarthy, Yanic Truesdale, Lisa Weil, Sean gunn

Gilmoren tytöt seuraa äidin ja tyttären, Lorelai (Graham) ja Rory (Bledel) Gilmoren, elämää Stars Hollown pikkukaupungissa, jonka värikkääseen väkeen kuuluu mm. kahvinlanpitäjä Luke (Patterson), Roryn paras kaveri Lane (Agena) sekä Stars Hollow'n uusi tulokas Dean (Padalecki). Lorelai tuli äidiksi teini-iässä ja on tehnyt kovasti töitä saadakseen hyvän ja suhteellisen normaalin elämän itselleen ja tyttärelleen. Kun Harvardin yliopistosta haaveileva huippuoppilas Rory valitaan Chiltonin äveriääseen sisäoppilaitokseen, joutuu Lorelai menemään vieraantuneiden vanhempiensa puheille pyytämään rahaa lukukausimaksuihin. Richard (Herrmann) ja Emily (Bishop) Gilmore suostuvan, mutta vaativat tyttöjä tulemaan luokseen joka perjantai illalliselle. Tästä alkaa hykerryttävän hauska ja dramaattinen kertomus nokkelista naisista, jotka yrittävän elää elämän, koulun, töiden, mieskuvioiden ja perhedraamaan kanssa.

Gilmoren tytöt on niitä todellisia hyvän mielen sarjoja. Aloitin näiden katsomisen yläasteella kun eräs kaverini lainasi ekan kauden minulle ja hullaannuin heti ihan täysin. Niin sympaattinen ja aidosti hauska sarja, nokkelaa ja nopeaa dialogia sekä ihana pikkukaupunki tapahtumaympäristönä! Olin samaan aikaan kunnon Supernatural-pörinöissä ja kun näin nuoren Jared Padaleckin ensimmäisen kerran... kyyneleet silmissä nauroin hänen kampaukselleen sekä kolmen hengen telttaa muistuttaville housuille.

Vaikka Lorelai ja Rory ovatkin hyvin rakastettavia hahmoja, heilläkin on vikansa. Minua aina vähän ärsytti Lorelain asenne, että hän odottaa kaikkien olevan aina jollain tavalla hänen käytettävissään ja häntä varten. Lorelai oudoksui aina Luken seurustelusuhteita ja hermostui jos tämä ei aina kertonut heti kaikkea, kun taas itse oli suhteissa ilman huolen häivääkään eikä kertonut Lukelle esim. Jason Stilesista. Lorelai on tällä perusteella varsin itsekäs hahmo. Myös Rory osaa olla välillä todella rasittava hahmo (kutoskausi...), mutta nämä negatiiviset piirteet tekevät näistä hahmoista niin hyviä.

Tätä sarjaa suosittelen kaikille varauksetta. Maailma on jo nyt ihan sekaisin marraskuussa tulevista neljästä uudesta jaksosta, joissa pääsemme takaisin Stars Hollow'hun näkemään vuoden Gilmoren tyttöjen elämästä. En kyllä malta odottaa noita jaksoja!

Gilmoren tyttöjen pohjalta on koottu lukulista, joka kantaa nimeä Rory Gilmore Reading Challenge.

Kuvahaun tulos haulle stranger things
3. Stranger Things
Netflix Original
1+ tuotantokautta
8+ jaksoa
Pääosissa: Winona Ryder, David Harbou, Finn Wolfhard,
Gaten Matarazzo, Caleb McLaughlin, Millie Bobby Brown, Noah Schnapp, Natalia Dyer, Charlie Heaton, Matthew Modine

Kun nuori Will (Schnapp) katoaa jäljettömiin, koko pikkukaupunki menee aivan pois tolaltaan. Äiti (Ryder) ja isoveli (Heaton) etsivät Williä epätoivoisesti, samoin kuin pojan kolme ystävystä (Wolfhard, Matarazzo, McLaughlin). Kun pojat alkavat tekemään omia tutkimuksia, he löytävät metsästä omituisen tytön (Millie Bobby Brown), joka tuntuu olevan kytköksissä Willin tapaukseen. Kummalliset tapahtumat alkavat saada kaupunkia aina vain enemmän raiteltaan ja pian epäilykset alkavat suuntautua lähistöllä sijaitsevaan epäilyttävään tutkimuslaitokseen.

Noin kahdeksassa tunnissa Stranger Things nousi suosikkisarjojeni joukkoon eikä sitä hevillä sieltä poisteta. Olin aivan ällistynyt! Mitä ihmettä olinkaan katsomassa? Mitä tämä epäinhimillinen nerokkuus on? Mitä on tämä taikuus, joka lumosi minut heti ensiminuuteilla? Se on Stranger Things.

Olen niin vaikuttunut! Niin siinä kävi, että illalla siinä kymmenen tienoilla päätin katsastaa jakson tai pari ihan vain nähdäkseni, mistä on kyse. Sitten yhtäkkiä kello on puoli kuusi aamulla, kaikki jaksot on katsottu ja minä olen ihan häkeltynyt. Käsikirjoitus toimi, näyttely oli erinomaista eikä vähiten Winona Ryderin ja Millie Bobbi Brownin osalta ja sarja nyökkäili niin monien kauhu- ja scifi-klassikoiden puoleen. Useammin kuin kerran huudahdin ”Tuo on niin Alien!” ja useammin kuin kerran nauroin ääneen yksinkertaisesti vain siksi, että olin niin innoissani ja jännitin tulevia jaksoja.

Onhan se kahdeksan jakson perusteella varhaista sanoa, että Stranger Things on parhaimpia sarjoja mitä olen nähnyt ja että suosikkien joukossa jo on, mutta minulla on ihan tajuttoman hyvä fiilis ensimmäisestä kaudesta enkä malta odottaa pääseväni näkemään, mitä Dufferin veljekset tulevat kakkoskaudella tekemään. Niin hieno sarja, jota todellakin suosittelen!

~ ~ ~ ~ ~
Parhaat tv-sarjat mitä olen katsonut
Osa 3
~ ~ ~ ~ ~

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Liebster Award -tunnustus IV


Näin pyykkipäivän kunniaksi aloitan rästipostauslistan lyhentämisen haasteen kautta. Sain Liebster Awardin sekä Cillalta että rosalesilta jo jokin aika sitten (pahoitteluni että kesti näin kauan vastata!) ja nyt olen vihdoin saanut kasattua vastaukset. Kiitokset molemmille bloggaajille haasteesta! :)

Koska olen laiska en haasta ketään eteenpäin sillä tuntuu että vähän kaikki Liebsterin jossain vaiheessa ovat jo saaneet. Jos et ole saanut niin nappaa vaikka nämä kysymykset täältä!

Säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (alla oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Cillan kysymykset:

1. Muistatko mikä on ensimmäinen kirja, jonka olet lukenut opittuasi lukemaan?
Joku Disneyn satukirja kaiketi. Aristokatit oli yksi suosikkisaduistani.

2. Mikä on inhokkikirjasi?
Fifty Shades of Grey, Illallinen vampyyrin kanssa, Fallen.

3. Oletko osallistunut lukupiiriin tai muuhun vastaavaan toimintaan?
Olen kahdesti kimppalukenut kirjan, mutta muuta en. Voisin kyllä innostua tällaisesta toiminnasta jos kohdalle sattuisi.

4. Jätätkö kirjan lukemisen helposti kesken vai sinnitteletkö viimeiselle sivulle asti, vaikkei kirja kiinnostaisi yhtään?
Sinnittelen loppuun asti. En halua jättää kirjaa kesken, oli lukeminen miten vaikeaa tahansa. Tuntuu etten voi antaa teoksesta kunnon reilua mielipidettä ellen näe loppuun asti sen tapahtumia. Entä jos kirja paraneekin loppua kohden, mutta olen ehtinyt luovuttaa enkä koskaan pääse sitä näkemään? Pariin kertaan loppu on pelastanut muuten umpisurkean kirjan.

5. Luetko kirjoja missä tahansa?
Periaatteessa joo. Hyvään kirjaan pystyn uppoutumaan käytännössä missä vain.

6. Jos tarjoaisit illallisen neljälle kirjallisuudesta tutulle hahmolle, ketkä saisivat kutsun?
Aragorn, Gandalf, erikoisagentti Pendergast ja Albus Dumbledore.

7. Edelliseen liittyen, mikä olisi illallisten kuumin puheenaihe?
Varmaankin kunkin hahmon oma henkilöhistoria. Olisin kuitenkin enemmän kärpäsenä katossa kuuntelemassa ja aina silloin tällöin kommentoimassa jotain. Olisi aika jees kuunnella Gandalfin ja Dumbledoren dialogia :D

8. Minkä kirjan nimi kuvaa parhaiten kulunutta viikkoasi?
Illan pitkän varjot. Illat pimenevät ja syksy on täällä. Edelleen hämmästelen miten nopeasti kesä on mennyt ja valoisat yöt ovat muuttuneet pimeiksi. Pidän tästä ajasta, koska tähtitaivaan tarkkailu tulee mahdolliseksi. Pidän siitä, miten ilma muuttuu kirpeäksi ja ruska saapuu. Pidän siitä, että talvi on pian täällä.

9. Luetko usein tietokirjoja?
Luen tenttikirjoja ja tykkään aina silloin tällöin lukea historiaa, politiikkaa, kulttuureja ja uskontoja käsitteleviä teoksia. Tosin riippuu hyvin pitkälle siitä, miten kirjat näitä aiheita käsittelevät; olen lukenut hyvin kiehtovasti kirjoitettuja historiankirjoja (Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoska), mutta sitten toisaalta poliittinen teoria ei nyt välttämättä saa sukkia pyörimään jaloissa. Luen paljon mieluummin esim. kansainvälisiä suhteita, poliittista historiaa, reaali- ja geopolitiikkaa etc. käsitteleviä teoksia. En tiedä, voiko sanoa että luen tietokirjoja usein, mutta ainakin aina välillä.

10. Kirja vai elokuva?
Kirja noin 99% ajasta. Aina kuitenkin löytyy poikkeuksia, kuten vaikka Tähtisumua ja Bridget Jonesit.

11. Millä mielellä suhtaudut tulevaan syksyyn?
Jännityksellä, mielenkiinnolla, jo valmiiksi ladatulla stressillä. Yritän tehdä syksyllä paljon töitä että keväälle ei jäisi rästiin niin paljon kaikkea.


Rosalesin kysymykset:

1. Onko jokin hahmo tai hahmot kirjaan pohjautuvassa elokuvassa näyttänyt täysin eriltä kuin kuvittelit?
Näin ihan ensimmäisenä tulee mieleen Dark Placesin Libby Day. Charlize Theron ei vastannut yhtään kirjan Libbyä. Ei yhtään.

2. Edelliseen kysymykseen liittyen, hyvässä vai pahassa mielessä?
Pahassa mielessä. Pidin siitä, miten Libby kuvattiin kirjassa ja sitten tulee pitkä ja kaunis Theron, joka hävitti kokonaan tuon hahmon persoonallisen hahmotelman.

3. Käytätkö kirjanmerkkinä mitä tahansa paperinpalaa vai mielummin oikeaa kirjanmerkkiä?
Kirjanmerkkiä. Ennen taittelin kirjastokuitit kirjan väliin.

4. Jos voisit esittää kysymyksen suosikki kirjailijallesi, mitä kysyisit?
Tiesitkö heti alusta lähtien, kuinka tarina tulee päättymään vai veditkö ideaa mukaan ihan lennosta?

5. Kuinka pitkään olet ollut lukematta ollenkaan?
Lukiossa meni kuukausia lukematta. Se oli elämäni pahin lukujumi.

6. Oletko koskaan pistänyt merkille kuinka kauan sinulta menee lukea esim. 100 sivua?
Riippuu mitä kirjaa luen ja myös millä kielellä. Jos luen vaikka tenttikirjoja tai tietokirjoja niin luen huomattavasti hitaammin niiden painavan asian takia, kun taas jos luen jotain oikein nappaavaa fiktiivistä teosta saatan suoriutua kolmestasadasta sivusta tunneissa. Joskus luen englanniksi nopeammin kuin suomeksi, ja jos esim. käännös ei tunnu luontevalta niin lukeminenkin on hidasta. Tunnista pariin kai.

7. Pahin vahinko minkä olet tehnyt kirjalle?
Ikään kuin tuhosin äitini Troijan laulun. En kyllä suostu ottamaan koko syyllisyyttä niskoilleni, sillä kirjan sidosasu oli aika heikko valmiiksi, jonka seurauksena sivut lähtivät irti. Yritin paniikissa teipata ne takaisin, mutta se vain aiheutti pahempaa vahinkoa eivätkä liitokset enää kestäneet. Tämä oli yläasteella enkä sen koommin ole tuohon kappaleeseen koskenut. Kun haluan Troijan laulun lukea lainaan teoksen kirjastosta. Sori äiti :D

8. Jos olisit kirjailija, minkä genren kirjoja kirjoittaisit?
Dystopiaa, kauhua, mysteeriä tai fantasiaa.

9. Jos voisit kirjoittaa jonkun kirjan uudelleen, mikä se olisi ja mitä muutoksia ehdottomasti tekisit?
Fifty Shades of Grey. Työntäisin ensimmäisen luonnoksen silppuriin eikä kukaan koskaan näkisi sitä.

10. Mikä asia kirjassa saa sinut herkimmin itkemään?
Eläimet. En suostu lukemaan mitään näistä Kirjastokissoista tai Marley ja minästä tai muistakaan vastaavista. En vain pysty, koska tiedän miten niissä kuitenkin käy ja alkaa surettaa ja olen ihan maassa monta päivää. Ensimmäisen kerran Pottereita lukiessani Hedwigin kohtalo oli todellinen isku suoraan sydämeen. En pysty ihan oikeasti.

11. Jos ehtisit pelastaa yhden kirjan hyllystäsi tulipalon syttyessä, mikä se olisi?
...En tykkää tästä kysymyksestä... Taru Sormusten Herrasta. Ehkä. Taru Sormusten Herrasta puheen ollen, tänä viikonloppuna luin lempikohtauksia kirjasta ja alkoi ihan kamalasti tehdä mieli lukea kirja taas. Mutta tuolle tielle en nyt lähde, sillä olen sen tälle vuodelle jo kerran lukenut. Haistan kuitenkin leffamaratonin tässä lähitulevaisuudessa :D (kyllä, olen täysin toivoton mitä tulee Tolkieniin...)

perjantai 9. syyskuuta 2016

Elokuun kooste

Ihan snadisti myöhässä taas.

Syksy on virallisesti täällä. On aika heittää hyvästit kesälle ja löysäilylle ja keskittyä taas opiskeluihin. Henkisesti olen vielä vähän lomalla, mutta yritän tässä nyt taas tottua aikataulutettuun menoon.

Lukumaratonin jälkeen homma meni sitten siihen, että olen katsellut Supernaturalia niin ahkerasti että on kuin en olisi koskaan sarjaa nähnytkään. Kuusi kautta parissa viikossa eikä meno ole hidastumassa. Tämä on vain niin tajuttoman hyvä sarja ja kohta olen menossa niissä kausissa joita en ennen ole nähnytkään (kaudet 9-11). Olen säästellyt niitä jo riittävän pitkään ja nyt otan kaiken ilon irti maratoonailusta :D

Ei vitsit, seiskakausi on ihan erilainen mitä muistinkaan. Edellisen kerran sen katsoin joku pari vuotta sitten ja jotenkin muistin sen olevan tylsempi/päämäärättömämpi/liian leviathan. Mutta nyt tätä katsoessani näen kaiken ihan eri tavalla. Tässä on aivan huippuja episodeja mukana ja olen saanut nauraa niin monta kertaa. Kutoskausi ei ole koskaan ollut minun listoillani mitenkään korkealla; se oli todella synkkä, raadollinen ja tapahtumissa koikkelehdittiin liikaa. Sitten on toki Samin juonikuvio, joka oli aika kammottava (voidaan toki puhua hyvästä käsikirjoituksesta, mutta minun pinnani on Samin suhteen kulunut loppuun jo neloskaudella, joten en voinut oikeastaan sietää munapää-Samia, vaikka syyt käytökselle löytyivätkin), joten seiskan huumori on erittäin tervetullutta. Tuo leviathan-kuvio ei nyt siis hirveästi saa sukkia pyörimään jaloissa, mutta nuo monster-of-the-week-jaksot ovat todella viihdyttäviä. Glitteriklovnit, alkoholin henki, Charlie, Garth ja hallusinaatiot... Ihan mukavaa vaihtelua, että enkelit ja demonit eivät ole keskiössä, vaan tällä kaudella palataan enemmän sarjan juurille yksittäisten tapausten ratkomiseen. Seiskakausi on kyllä minun kirjoissani kutosta reilusti parempi, mutta se saa ihan ihmeen paljon lokaa. Miksi? :o

Kasikaudessa olen nyt puolivälissä ja toisaalta joo tykkään, mutta tuo Men of Letter -juonikuvio ei oikein kolahda. En tiedä, se on vain jotenkin liian outo lisäys koko tuohon sekamelskaan, mikä Supernatural-maailman kaanon tällä hetkellä on. Vähän tuntuu siltä, että Kripken jäljiltä käsikirjoittajilla on karannut mopo käsistä. Toivon vain totisesti, että he tietävät mitä tekevät...

Ja sitten on Sam... Ei helkkari miten Sam ärsyttäääää :D Samin hahmo menetti minut koko neloskauden Ruby-kuvion myötä ja kasikauden ekoissa jaksoissa koko hahmo ottaa kupoliin niin lujaa etten kestä. Käsikirjoittajat tekivät hahmolle kyllä aikamoisen karhunpalveluksen, sillä seiska- ja kasikausien väliset tapahtumat ja mitä Sam ei tuona aikana tehnyt ei ollut yhtään ominaista hahmolle. Sam on jättänyt minulle pahan maun suuhun niin monien perseilyjen jälkeen eikä vähiten hänen angstinsa Deanin ja Bennyn ystävyyden suhteen. Samilla on nada, zip, zilch, zero varaa alkaa aukomaan oikeastaan yhtään mistään. En voi enää koskaan tykätä hänestä samalla tavalla mitä kausilla 1-3 tai luottaa tippaakaan hänen arvostelukykyynsä. Vielä viime syksynä luulin, että Gemma Teller-Morrow olisi ainoa hahmo joka pahimmillaan voisi aiheuttaa näin ankaraa vitutusta mutta väärässä olin.

No niin, olen saanut vähän purettua tuntemuksia. Voisin tästä aiheesta puhua loputtomiin asti :D

Katsoin vihdoin The Conjuring 2 ja ei vitsit tuo leffa riemastutti minua :D Olin aika huolissani tuosta jatko-osasta, sillä nämä haunted house -elokuvat ovat niin läpikotaisin kaluttu aihe. Mutta koska James Waniin luotan kuin peruskallioon päätin katsoa tuon elokuvan avoimin mielin. Oli kyllä sen arvoista. Käsikirjoitus toimi erinomaisesti ja vaikka lopun mörkökohtaus herätti minussa lähinnä hilpeyttä, tunnelma ja jännite olivat äärimmillen vedetty. Hyvä kauhuleffa ja todella onnistunut jatko-osa, jota voin hyvillä mielin suositella porukoille. Ihan kasin tai ysin arvoinen kuva se oli.

Yksi kysymys vain: kuka piru ripustaa sellaisen maalauksen seinälle?

Kuvahaun tulos haulle the conjuring the nun painting
blumhouse.com

Aaanyway.

Olen vähän laiminlyönyt blogia, sillä minulla on tyyliin viisi kirja-arvioita + pari haastetta rästissä. Mitä ihmettä minä olen oikeasti tehnyt kun mitään saanut aikaan... Ei kun hups, Supernatural. Sitten opiskelut taas alkoivat ja olen vihdoin alkanut saada kunnolla selkoa kursseista ja sivuaineista... Otan tälle vuodelle kaksi uutta sivuainetta ja yritän navigoida tieni läpi kaikkien päällekkäisyyksien. Miksi kaikki luennot on aina ma-ke klo 10-14 ja sitten torstai ja perjantai ovat käytännössä ihan tyhjillään???

Eilen oli jääkiekon World Cupin Suomi-Ruotsi-esiottelu ja wooooo Suomi voitti 3-2! Vähän nihkeästi lähti peli liikkeelle, mutta sehän oli toisaalta ihan odotettavissa Suomelta. Odotan kyllä mielenkiinnolla, miten nämä kisat sujuvat. 19.9. maanantaina minun pitää herätä kolmelta aamuyöllä katsomaan Suomi-North America U23 peliä, mutta onneksi muut pelit alkavat kymmeneltä illalla.

Elokuun luetut:

x Jenny Han: P.S. I Still Love You (To All the Boys I've Loved Before, #2) (bloggaus tulossa)
x Julie Murphy: Dumplin (bloggaus tulossa)
x Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You, #1) (bloggaus tulossa)
x Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija (Pendergast, #6) (bloggaus tulossa)
x Sarah J. Maas: Heir of Fire (Throne of Glass, #3) (bloggaus tulossa)

5 kirjaa / 2340 sivua

Ja näin. Pitää yrittää saada nyt nämä rästipostaukset postattua ja saada blogi taas ajan hermolle.

Kuis teillä muilla sujuu? Miten syksy on lähtenyt liikkeelle? :)

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa – ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen – ja laita vaikka huoneesi seinälle. Haaste alun perin blogeista Iltatähden syttyessä ja Musteella ja hopealla.

Tässä olisi lista suurista ja pienistä asioista, jotka saavat minut onnelliseksi...
  1. Hidas lumisade
  2. Kesäinen vesisade
  3. Tähtitaivaan tarkkailu
  4. Tuore kahvi
  5. Kirjat
  6. Hitaat aamut
  7. Kissani
  8. Eläinrakkaus
  9. Nightwish (kaikkien aikojen suosikkini)
  10. Tuomas Holopaisen sävellykset
  11. Marco Hietalan ääni
  12. Sonata Arctica
  13. Old school rock
  14. Inspiraatio tehdä kaikkea keskellä yötä
  15. Uskontotiede (uskontopolitiikka ja uskontososiologia)
  16. Historia
  17. Matkailu
  18. Haaveilu
  19. Suunnittelu
  20. Karpalovissy
  21. Salmiakki (mitä väkevämpää sen parempi)
  22. Taru Sormusten Herrasta
  23. Star Wars (alkuperäiset ♥)
  24. Studio Ghibli
  25. Kauhuleffat
  26. Youtuben kauhukanavat (Corpse Husband, Lazy Masquarade, urmaker etc. Jotkut kuuntelevat ASMR:aa nukahtaakseen, minä kuuntelen kauhukertomuksia)
  27. Täydellinen rentoutuminen
  28. Luonto
  29. Upeat maisemat
  30. Travelchannel.com
  31. Rankan viikon päättyminen
  32. Supernatural
  33. Gilmoren tytöt
  34. Sons of Anarchy
  35. Frendit
  36. Tv-sarjamaratonit
  37. Leffamaratonit
  38. Huonekaluliikkeet
  39. Kun saan jotain valmiiksi
  40. Lautapelit
  41. Jääkiekko
  42. Jalkapallo
  43. Siniset ruusut
  44. banggood.com
  45. Kun pitkä odotus palkitaan
  46. Illanvietto hyvässä seurassa
  47. Saunassa lukeminen
  48. Pienet hyvän tahdon eleet
  49. Ystävyyssuhteet

perjantai 19. elokuuta 2016

48h päivittyvä postaus | Loppu!

Päivä 1

Klo 13:15 - Aika aloittaa maratoonailu
On aika aloittaa 48 tunnin lukumaratoni. Kahvi on keitetty, aamupala on syöty ja kissa ruokittu. Päivä on pilvinen, tuulinen ja vähän kalsea ja fiilis juuri oikea lukemiseen. Aika kaivautua takaisin sänkyyn ja tarttua ensimmäiseen kirjaan, joka olkoon Julie Murphyn Dumplin.

Klo 16:45 - Köhien liikkeelle
Ei ihan aluksi lukeminen luistanutkaan, mutta kyllä tästä nyt ollaan liikkeelle päästy. Tuntuu niin oudolta lukea keskellä päivää, sillä olen yökukkuja ja saan tehtyä kaiken parhaiten aika illalla/yöllä/pimeän aikaan. Päivisin tuntuu kuin pitäisi tehdä jotain muuta kuin vain istua ja lukea, vaikka mitään tähdellistä ei olisikaan tehtävänä. Mutta Dumplin on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle ja nyt vihdoin aletaan päästä siihen juoneen kunnolla kiinni.
Sivuja luettu: 139

Klo 18:55
Dumplin on tosi helppolukuinen kirja, mutta tässä ei oikein tapahdu mitään minkään saralla. En tiedä, oletin tämän olevan iskevämpi ja humoristisempi, etenkin kun tuo kauneuskilpailuaspekti otettiin mukaan. Luen tämän tänä iltana loppuun ja taidan sitten jatkaa Jojo Moyesin pariin.
Sivuja luettu: 227

Klo 21:15 - Ensimmäinen kirja luettu.
Ja se kirja on Julie Murphyn Dumplin. Eeh, ei niin hyvä mitä toivoin, mutta juuri täydellistä maratonilukemistoa. Voisin nyt syödä jotain, tekaista cappuccinot ja aloitella Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Hirvittää ja jännittää tuon kirjan lukeminen. Haluan pitää siitä, mutta itseni tuntien romanttinen chick-lit ei nyt välttämättä kolahda. Pidän lippua kuitenkin korkealla! Ensin pidän kuitenkin nyt vähän taukoa.
Sivuja luettu: 333 

Klo 22:05 - Aika jatkaa!
No niin, tauko ohi ja aika paneutua Moyesin teokseen. Saa nähdä kauanko jaksan vielä lukea, sillä väsyttää aika paljon. Pari tuntia jos sitä vielä.


Klo 03:05
Okei tämä kirja on kyllä todella symppis. Voisiko Kerro minulle jotain hyvää olla ensimmäinen lukemani chick-lit joka oikeasti kolahtaa ja lujaa... Hyvältä ainakin vaikuttaa! Melkein harmittaa että on näin myöhä ja pitää mennä nukkumaan.
Sivuja luettu: 552

Päivä 2

Klo 16:05
Olen saanut kaupassa käytyä enkä tiedä, mitä nyt tekisin. Lukemaan en vielä malta alkaa, sillä liian hyvä päivä ajaa ajatukseni aina raiteiltaan. Saa nähdä, mitä keksin.

Klo 21:50
Ööööykheeeei, ehkä tässä pitäisi alkaa taas lipua kirjojen pariin. Olen tehnyt koko päivän kaikkea muuta kuin lukenut. Tämä 48 tunnin maratoni onkin parempi kun ehtii tehdä muutakin :D mutta mutta, Moyes kutsuu luokseen!

Klo 00:45
Tykkään tästä niin paljon. Onneksi uskaltauduin Moyesin pariin! Väsyttää ja päätä vähän särkee, mutta en malttaisi lopettaa lukemista nyt kun taas niin hyvässä vauhdissa olen. Vähän harmittaa, että tuhlasin koko päivän tekemällä kaikkea muuta kun olisin voinut vain tätä kirjaa ahmia ja viihtyä niin hyvin.
Sivuja luettu: 658

Klo 03:55 - Toinen kirja luettu
Sain juuri loppuun Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää ja voin sanoa, että tykkäsin todella paljon. En itkenyt enkä edes kyyneltynyt, vaan sen sijaan luin kirjan hymy huulilla tarinan ja hahmojen lämmittäessä sisimpääni. Mutta mitään juhlaa tuo teos ei pelkästään ollut. Se pani myös pohtimaan sen raskaita teemoja ja miettimään etiikkaa ja ihmisyyttä. Olen tosi tyytyväinen, että uskaltauduin tämän teoksen pariin. Olen nyt myös yllättävän virkeä ja pohdiskelen, jaksaisinko aloitella vielä Veljensä vartijaa. Minun pitäisi kylläkin käännellä jo unirytmiä, mutta jos nyt vielä yhden yön omistan lukemiselle...

Aaaah, syksy ja talvi ovat todellakin tulossa! Bongasin nimittäin ensimmäisen satelliitin tälle syksylle! Ihanaa pääsen taas piakkoin kunnolla tarkkailemaan tähtitaivasta ♥
Sivuja luettu: 806

DONE!
Siinä meni 48 tunnin maratoni. Sivuja luin yhteensä 943 (kaksi kirjaa kokonaan ja aloittelin kolmatta). Lukeminen sujui suhteellisen hyvin, mutta eilinen päivä meni minulla ihan kaikkeen muuhun kuin lukemiseen. Vasta illalla inspasi taas lukea. Mutta tästä syystä 48 tunnin maratoonailu olikin hyvä idea, sillä ei ollut kovat paineet vain lukea ja ehti tehdä muutakin :)

Luettua:
x Julie Murphy: Dumplin, 333 sivua (kokonaan)
x Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, 473 sivua (kokonaan)
x Douglas Preston ja Lincoln Child: Veljensä vartija, 137 sivua (jäi kesken)
Yht. 943 sivua

Tällaisen vähän pidemmän maratonin voisin pitää joskus muulloinkin!

Huone - Emma Donoghue

Nimi: Huone
Alkuteos: Room
Kirjailija: Emma Donoghue
Kääntäjä: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2010 (suomeksi 2012, Tammi/BON)
Sivuja: 323 suomenkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Jack ei tiedä, että Huone on vankila ja että hänen äitinsä on siellä vastoin tahtoaan. Jackille se on koti.
      Pienen pojan tarina vie mukanaan – vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää. Järkyttävästä aiheestaan huolimatta kirja onnistuu olemaan toiveikas, hauska ja elämänmyönteinen.

Ajatukseni: Huone tuntui paikoitellen melkein liian realistiselta. Olen useasti lukenut näistä tosimaailman vankeustapauksista ja niiden varjo kummitteli ajatusteni taustalla todella voimakkaasti.

Viisivuotias Jack on elänyt koko elämänsä Huoneessa, pienessä tilassa, joka on hänelle koko maailma. Mutta kun Äiti paljastaakin yllättäen valheensa ja kertoo oikeasta maailmasta Huoneen ulkopuolella, alkaa epätoivoinen pakosuunnitelma muodostua heidän ainoaksi toivokseen. Kun Jack pääsee vihdoin ulkopuolelle, suuri maailma sekä pelästyttää että kiehtoo häntä. Jackillä on niin paljon uutta opittavaa ja koettavaa, jota varjostaa pelko ja kaipuu takaisin tuttuun ja turvalliseen Huoneeseen.

Olen lukenut Natascha Kampuschin omaelämäkertateoksen 3096 päivää ja minua inhotti ja suretti hänen kohtalonsa. Ajatus yhteen huoneeseen niin moneksi vuodeksi sulkemisesta on kammottava. Kuinka ihmisen psyyke voi kestää tuollaista? Monta vuotta sitten kun itävaltalaisen Elisabet Fritzlin 24-vuotista kidnappaus- ja vankeustapausta puitiin laajalti lehdistössä mieleeni jäi jonkun mielenterveysammattilaisen sanat tuollaisesta kokemuksesta toipumisesta; se riippuu kuulemma hyvin pitkälle siitä, onko tuon vankeuden aikana koettu minkäänlaisia iloisia ja onnellisia hetkiä.

Tämä pyöri mielessäni Jackin ja Äidin elämää lukiessani. Vaikka lapsi toikin Äidin elämään aivan uudenlaista merkitystä, on pienen kasvattaminen puutarhavajaan rakennetussa vankilassa todella vaikea tehtävä. Kuinka lasta opettaisi elämästä ja maailmasta kun tämä ei välttämättä koskaan pääse niitä näkemään? Kuinka kertoa hänelle televisiossa näkyvistä asioista tai Vanhasta Kehnosta, miehestä, joka heitä vankina pitää, mutta josta heidän selviytymisensä on myös täysin riippuvainen?

Kertojana toimii viisivuotias Jack, joka kuvailee ympäröivää maailmaa lapsenomaisen simplistisesti ja toistelevasti. Monet arkipäiväiset asiat, kuten haarukka, lusikka ja matto ovat hänelle ainutlaatuisia ja ansaitsevat erisnimen kirjoitusasun. Jack esittää paljon kysymyksiä ja jatkokysymyksiä ja hermostuu jos ei saa heti vastauksia tai jos ei ymmärrä heti kuulemaansa tai näkemäänsä. Kyllä, tämä narratiivi oli välillä melkoisen rasittavaa luettavaa ja olisin luultavasti paikoitellen nauttinut paljon enemmän kuvailusta Äidin silmin, mutta silloin Huone olisi menettänyt erityislaatuisuutensa, joka teki siitä niin hellän. Silloin se olisi ollut vaarassa muuttua perinteiseksi selviytymistarinaksi. Lapsen kertomana tarina tunkeutui voimakkaasti suoraan ihon alle, jonka mukana eli vahvasti emotionaalisella tasolla. Tuo narratiivi on nimenomaan Jack. Toki kieltä oli vähän avitettu, mutta se oli mitä subjektiivisin kuvaus viisivuotiaan lapsen kokemuksista ja näkemyksistä.

Huone on eloonjäämiskamppailua enemmän tarina oppimisesta elämään. Viisivuotias joutuu opettelemaan kokonaan uuden maailman ja kaikki ne suuret ja pienet asiat, jotka siihen kuuluvat. Äiti joutuu opettelemaan takaisin maailmaan, josta hänet suljettiin pois seitsemäksi vuodeksi. Kummallekaan tämä ei ole helppo muutos ja luvassa on paljon sydäntäsärkeviä kohtauksia ja kipuilua.

Tämä on kyllä häiriintyneen kaunis teos. Emma Donoghue on saavuttanut jotain hyvin erityistä Huoneella. Suosittelen lämpimästi. Elokuva oli myös todellinen elämys. Brie Larson teki hienoa työtä Äidin roolissa.

Lukunäyte: Lahjoja, sivut 58-59
Vanha Kehno huutaa. ”Mitä sitä oikein yrität?
      Äidin ääni värisee, hän kysyy: ”Mitä, mitä? Näitkö sinä pahaa unta?”
      Minä puren Vilttiä, se tuntuu suussa pehmeältä harmaalta leivältä.
      ”Yrititkö sitä jotain? Yrititkö?” Vanha Kehno puhuu hiljemmin. ”Minähän olen sanonut jo, että saat katua, jos –”
      ”Minä nukuin.” Äidin ääni on pieni ja tukehtunut. ”Älä – katso, katso, tämä typerä jeeppi vieri alas hyllyltä.”
      Jeeppi ei ole typerä.
      ”Minä olen pahoillani”, Äiti sanoo. ”Olen tosi pahoillani, minun olisi pitänyt panna se jonnekin, mistä se ei olisi pudonnut. Minä olen ihan hirveän --”
      ”Selvä.”
      ”Kuule, sammutetaan valo --”
      ”Ääh”, sanoo Vanha Kehno. ”Minulle riitti.”
      Kukaan ei sano mitään. Minä lasken yksi sekuntia kaksi sekuntia kolme sekuntia –
      Piip piip, Ovi avautuu ja sulkeutuu pam. Vanha Kehno on poissa.
      Lamppu naksahtaa uudestaan sammuksiin.
      Etsin käsillä Kauko-ohjainta Vaatekomeron lattialta ja tajuan jotain kamalaa. Kauko-ohjaimen antenni on ihan lyhyt ja terävä, se on varmaankin katkennut säleiden välissä.
      ”Äiti”, minä kuiskaan.
      Ei vastausta.
      ”Kauko-ohjain meni rikki.”
      ”Rupea nukkumaan.” Äidin ääni on niin käheä ja pelottava ettei se kuulosta ollenkaan häneltä.

tiistai 16. elokuuta 2016

48h lukumaratoni

Näin ennen loman loppua haluan viettää vielä yhden lukumaratonin. Minulla on ollut hyvin kirjaton elokuu tähän mennessä (Gilmoren tytöt on täysin syypää tähän!) ja nyt kun lukufiilis on kunnolla palautumassa, haluan ottaa siitä kaiken ilon irti.

Lukuajaksi päätin varata tällä kertaa 48 tuntia eli kaksi vuorokautta. Luen joko torstaista lauantaihin (18.-20.8.) tai perjantaista sunnuntaihin (19.-21.8.), katsotaan sitä lähempänä viikonloppua. Lukuajaksi varaan kaksi vuorokautta siksi, ettei aika vain lopu ennen kuin pääsen edes kunnolla vauhtiin jos vaikka jumittaa. Tämä on nimittäin ollut ongelmana minulla aikaisemmin :D

Tavoitteeni on lukea vain suomeksi, sillä lähes aina maratoonatessa hakeudun ensisijaisesti enkunkielisten teosten pariin. Haluan nähdä sujuuko lukeminen eri tavalla omalla äidinkielellä.

  • Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija (Pendergast, #6)
  • Alan Bradley: Piiraan maku makea (Flavia de Luce, #1)
  • Julie Murphy: Dumplin: isosti tai ei ollenkaan
  • Thomas Keneally: Schindlerin lista

Nämä kirjat ovat sellaisia, jotka ovat antaneet odottaa jo hyvän aikaa. Haluan viimein hypätä mukaan Moyesin hypejunaan ja kokeilla josko Kerro minulle jotain hyvää saisi minut yhtä raiteiltaan mitä niin monet muut. Minulla on ollut vähän huono historia tämäntyyppisten romantiikkaitkukirjojen kanssa, sillä en oikein tunnu saavan niistä irti sitä tunnetta mitä pitäisi. Olen nähnyt elokuvan trailerin ja se vaikuttaa niin symppikseltä (Emilia Clarke ja Sam Claflin ovat molemmat tosi hyviä näyttelijöitä), joten vaikka osaan jo nyt ennustaa kirjan päätöksen odotan sen lukemista kovasti.

Veljensä vartijan haluan lukea nyt kerta en kesällä siihen ehtinytkään. Tulikivi loppui niin hyrisyttävästi, että tämän osan lukeminen jännittää kovasti. Alan Bradleyn Flavia de Luce on kiinnostanut minua sarjana jo kauan. Porukat tuntuvat hyvin pitkälti pitävän siitä, joten kun kesällä ensimmäisen osan omaksi ostin haluan nyt päästä mukaan sisäpiiriin ja kokeilla, josko yksitoistavuotiaan salapoliisin seikkailut minuun kolahtaisivat. Murphy puolestaan tuo mieleeni Kody Keplingerin – toivottavasti on yhtä hyvä mitä The DUFF. Keneallyn Schindlerin listaa olen jo keväästä asti kirjastosta hakenut, mutta se on aina ollut lainassa. Vihdoinkin nyt sen onnistuin saamaan käsiini, joten lisään senkin lukupinkkaan.

Liity ihmeessä mukaan, jos suinkin siltä tuntuu! Valikoi tältä viikolta itsellesi sopivat päivät ja tartu vain kirjaan :)

torstai 11. elokuuta 2016

The Winner's Kiss - Marie Rutkoski

Nimi: The Winner's Kiss
Trilogia/sarja: The Winner's Trilogy, #3
Kirjailija: Marie Rutkoski
Kustantaja: Farrar Straus Giroux
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 496 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Some kisses come at a price.
      War has begun. Arin is in the thick of it with untrustworthy new allies and the empire as his enemy. Though he has convinced himself that he no longer loves Kestrel, Arin hasn’t forgotten her, or how she became exactly the kind of person he has always despised. She cared more for the empire than she did for the lives of innocent people—and certainly more than she did for him.
      At least, that’s what he thinks.
      In the frozen north, Kestrel is a prisoner in a brutal work camp. As she searches desperately for a way to escape, she wishes Arin could know what she sacrificed for him. She wishes she could make the empire pay for what they’ve done to her.
      But no one gets what they want just by wishing.
      As the war intensifies, both Kestrel and Arin discover that the world is changing. The East is pitted against the West, and they are caught in between. With so much to lose, can anybody really win?

Ajatukseni: On niin kultaista saada loppuun trilogia tai sarja. Tuntuu että on todella saavuttanut – suorastaan voittanut – jotain. Vielä parempaa on saada loppuun sarja, joka on nostanut tasaisesti tasoaan ja joka päättyy erittäin hyvällä nuotilla.

Kyseessä on trilogian viimeinen osa, joten ihan pieniä spoilereita luvassa!

Kestrel on joutunut vankileirille maanpetturuussyytteet niskallaan ja raataa päivittäin niska limassa mieli turtuneena. Kun Arin saa viimein tietää totuuden Kestrelin osuudesta juonitteluun ja lähtee heti uhkarohkealle pelastusretkelle. Kestrel ei kuitenkaan ole enää ennallaan. Nämä kaksi yrittävät nyt löytää toisensa uudestaan ja sotia sota, joka määrittelee monien valtakuntien kohtalon.

The Winner's Trilogy on neljäs tänä vuonna loppuun lukemani sarja. Minulla on tavoitteena lukea vähemmälle näitä miljoonaa keskeneräistä sarjaa, joita olen ehtinyt aloittaa vuosien varrella. Tämä tehtävä tulee olemaan loputon, mutta ei se mitään, yrittänyttä ei laiteta!

Minulla oli aika korkeat odotukset, etenkin kun toinen osa oli niin suuri parannus avaukseen verrattuna. Luottoni Rutkoskin tarinankerrontakykyihin kohosi huimasti ja samalla minua hieman hirvitti; entä jos toisen osan hyvyys olikin pelkkää tuuria? Entä jos tarina yksinkertaisesti lässähtäisi kolmannessa osassa eikä saisi ansaitsemaansa päätöstä osakseen? The Winner's Crimen loppu oli hykerryttävä ja halusin tämän trilogian päättyvän kunnialla, mutta aina on olemassa se armottoman pettymyksen vaara.

Mutta en pettynyt. En alkuunkaan.

Hieman hätkähdytti Arinin hahmo kirjan alussa. Hän ei ole enää se sama tyyppi mitä ensimmäisessä osassa. Hän ei ole ollut enää sama tyyppi sitten edellisen osan lopun tapahtumien. Kestrel uhrasi kaiken Arinin ja Herranien puolesta ja joutuu maksamaan petturuudesta kovan hinnan, mutta Arin ei sitä tiedä eikä halua tuntea enää mitään tätä kohtaan. Hän on sulkenut kaikki tunteet pois ja häntä ajaa puhdas raivo, kostonhimo sekä kylmä, laskelmoiva lähestyminen tulevaan sotaan Valorianien kanssa.

Tämä puoli hahmosta oli aivan äärimmäisen mielenkiintoinen. Loputtomasti kiehtovampi kuin Arin ensimmäisessä osassa. Nyt saatan muistaa hänet. Nyt saatan ajatella tätä trilogiaa myöhempinä aikoina ja todeta nähneeni todella kiinnostavaa hahmokehitystä tylsästä tusinatavaraprinssistä uniikimmaksi, armottomaksi ja hieman synkäksi hahmoksi. Standing ovation to you, Marie Rutkoski.


The Winner's Kiss pyörii taas enemmän romanssin ympärillä, mutta tällä kertaa se ei haitannut minua. Olen nyt niin kiintynyt näihin hahmoihin, mitä en todellakaan olisi uskonut ensimmäisen osan perusteella. Luin nyt mielelläni Kestrelin ja Arinin tarinaa ja miten koko tämä trilogia on tullut päätökseensä.

Tässä sitä nyt tosiaan ollaan. Voin hyvillä mielin heittää hyvästit Rutkoskin trilogialle ja odotella ilolla hänen tulevia töitään.

Lukunäyte: Chapter One
Write a message to your emperor,” Arin said to the Valorian captain. ”Tell him what he's lost. Tell him he'll pay if he tries again. Use your personal seal. Send the message and I'll let you live.”
      ”How noble,” Xash said, contemptuous.
      The Valorian said nothing. He was white-lipped. Yet again Arin marveled at how the Valorian reputation for bravery and honor so often fell short of the truth.
      The man wrote his message.
      Are you really a boy, like Xash says? the god asked Arin. You've been mine for twenty years. I raised you.
      The Valorian signed the scrap of paper.
      Cared for you.
      The message was rolled, sealed, and ushed into a tiny leather tube.
      Watched over you when you thought you were alone.
      The captain tied the tube to a hawk's leg. The bird was too large to be a kestrel. It didn't have a kestrel's markings. It cocked its head, turning its glass-bead eyes on Arin.
      No, not a boy. A man made in my image... one who knows he can't afford to be seen as weak.
      The hawk launched into the sky.
      You're mine, Arin. You know what you must do.
      Arin cut the Valorian's throat.

The Winner's Trilogy trilogia
    0.5 Bridge of Snow (2014)
The Winner's Kiss (2016)