sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sweet Evil - Wendy Higgins

Nimi: Sweet Evil
Trilogia/sarja: The Sweet Trilogy, #1
Kirjailija: Wendy Higgins
Kustantaja: HarperTeen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 331 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Embrace the Forbidden... 
      What if there were teens whose lives literally depended on being bad influences?
      This is the reality for sons and daughters of fallen angels.
      Tenderhearted Southern girl Anna Whitt was born with the sixth sense to see and feel emotions of other people. She's aware of a struggle within herself, an inexplicable pull toward danger, but it isn't until she turns sixteen and meets the alluring Kaidan Rowe that she discovers her terrifying heritage and her willpower is put to the test. He's the boy your daddy warned you about. If only someone had warned Anna.
      Forced to face her destiny, will Anna embrace her halo or her horns? 

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä. 

Sweet Evil on ollut tutkassani jo pitkään, ja pari viikkoa sitten Google Playssä oli tarjous tästä trilogiasta kympillä, joten päätin ladata kirjat. Valtava hypetys ja huomioitavan korkea pisteytys (4.17, 40,254 ääntä) sai odotukseni korkeiksi. Ajattelin, että tämä kirja järistelisi maata jalkojeni alla ja noutaisi kuun taivaalta.

No, maa on edelleen hiljainen ja liikkumaton ja kuu möllöttää yhä taivaalla, mutta minä sen sijaan tunnen oloni välinpitämättömäksi. En ole täysin varma, mitä itse tarinan sisällöltä odotin, joten en voi sanoa pettyneeni. Lähinnä nostan kulmiani ja ihmettelen, että tässäkö tämä oli.

Anna Whitt on kiltti tyttö sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän on aina myös tiennyt olevansa erityinen, sillä hänen aistinsa ovat hurjan terävät ja hän näkee väreissä muiden ihmisten aurat. Eräänä iltana Annan paras ystävä saa hänet raahattua mukaansa baariin kuuntelemaan erästä bändiä. Kun Annan katse kohtaa ensimmäisen kerran bändin rumpalin, Kaiden Rowen katseen, koko Annan maailma on yhtäkkiä päälaellaan. Kaiden saattaa Annan nefilien ja heidän isiensä syntien maailmaan, jossa nefilien tulee toteuttaa isiensä omaaman synnin työtä. Annan täytyy tutustua päihteiden käyttöön ja saattaa sekä itsensä että muut tuohon maailmaan, samalla kun hän painii syveneviä tunteitaan himoa toteuttavaa Kaidenia kohtaan.

Kirjan ensimmäinen puolikas oli minulle melkoista työtä lukea. Voi sitä hampaiden kiristelyn ja pään pyörittelyn määrää, miten naurettavaa ja typerää tämä paikka paikoin oli. Ensimmäinen puolikas ei myöskään oikein näyttänyt mitään merkkejä oikeasta juonesta ja kunnon tarinasta. Toisella puolikkaalla taasen tapahtui ihan jänniä asioita, joista olisin halunnut tietää lisääkin, mutta ne harmillisesti jätettiin vähemmälle huomiota. Kerronta oli aika pointitonta ja välillä hyvin leväperäistä ja hakuammuntaa juonen suhteen.

Anna Whitt on yksi naiiveimpia päähenkilöitä ikinä eikä hänen adoptioäitinsä, Patti, ole yhtään sen parempi. Patti on kasvattanut Annan pumpulilla vuoratussa tynnyrissä, jonka ainoa silmäreikä on metsään päin. Anna tuntee suunnattoman huonoa omaatuntoa pienimmästäkin valheesta eikä hän ikimaailmassa voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään väärää. Sitten Anna tapaa Kaidenin, joka poraa jokaista reikää työkseen. Kaiden oli sinänsä aika mielenkiintoinen hahmo, sillä hän ei missään vaiheessa teeskentele olevansa mitään muuta kuin on: hän on nefili, jonka täytyy isänsä jalanjäljissä harrastaa paljon seksiä.

Joten kun Anna saa vihdoinkin mahdollisuuden lähteä tapaamaan vankilassa istuvaa demoni-isäänsä, Patti ei millään voi jättää töitään ja lähteä kuskaamaan tätä maan toiselle puolelle, hän keksii nerokkaan idean: Kaiden voi viedä Annan! Loistava idea! Tarkoitat siis samaa jätkää, josta olet monta viikkoa neitsyttytärtäsi varoitellut, ja yhtäkkiä ajatteletkin, että on nerokas idea lähettää nuo kaksi teiniä kahdestaan tien päälle moneksi päiväksi. Eikä Anna omista edes kännykkää! Vuoden Vanhempi -palkinto kutsuu saajaansa.

Patti vielä kuittaa päätöksensä varoittamalla Kaidenia koskemasta Annaan, sillä tämän täytyy palata neitsyenä kotiin. ”Hands off, mister.” Kyllä, viisaita sanoja. Hajosin huolella koko tälle touhulle! 

Sweet Evil käsittelee paljon sellaisia teemoja, jotka saattaisivat saada kukkahattutädit suunniltaan. En ole kovinkaan usein lukenut YA-kirjaa, jossa puhutaan näin voimakkaasti seksistä ja päihteiden käytöstä. Koko tarina tuntui pyörivän ei vain Annan neitseellisyyden, mutta myös koko hänen päihteittömyytensä ympärillä, koska muilla nefileillä on ongelmia niiden kanssa. Esimerkiksi yhdessä kohtaan Annan isä päättää opettaa 16-vuotiaalle tyttärelleen ryyppäämisen jalon taidon ja Kaidan useaan otteeseen enemmän kuin mielellään olisi viemässä Annan neitsytkortin, koska Annahan ei voi olla sekä selvä että neitsyt.

Peukutan Higginsiä rohkeudesta käsitellä näitä aiheita, mutta loppu peleissä lukukokemukseni oli melkoisen lattea ja mitäänsanomaton. Oikeastaan ainoa alkuperäiseltä tuntunut idea oli seitsemän kuolemansynnin personifointi ja heidän jälkeläisensä. 

Minua kiinnostaa niin paljon enkelimytologia ja apokalyptiset tarinat ja demonit ynnä muut, koska niistä saadaan aikaan aivan pirun hyviä tarinoita (Supernatural!), mutta tässä tapauksessa idea jäi vähän kananlennoksi. 

Sweet Evil ei ollut mielestäni hääppöinen, mutta ihan jees. Sinänsä. Vaikka sisältö jäikin vähän laihaksi, luulisi, että Higginsillä on vielä mielenkiintoisia kortteja hihassaan. Jatko-osat omistan jo, joten kyllä minä nekin ajan kanssa luen. 

Lukunäyte: Chapter seven, Identity
Oh, wait. One thing, before you start. I need you to make me a promise.” Her face went hard. A smoky light gray nervousness blended with the pastel green of hope in her aura.
      ”Okay.”
      ”Promise me you'll stay far away from the boy you met.”
      I opened my mouth and hesitated. Her guardian angel, as cloudy as it appeared, seemed to stare down at me, waiting.
      ”Please, Anna,” Patti said. ”It's not safe. There are things I can't protect you from, so you've got to make smart decisions to protect yourself.”
      ”But–”
      ”No.” She swifty cut me off. ”I'm not sure whats up with your father, but you can be darn sure the other demons are evil. Pure, real evil. And this boy was raised by one of them. Understand? I need your promise.”
      I swallowed hard. ”I promise.” 

The Sweet Trilogy –sarja
Sweet Evil (2012)
Sweet Peril (2013)
    2.1 Sweet Peril Extra
Sweet Reckoning (2014)
Sweet Temptation (2015)

tiistai 18. marraskuuta 2014

Fire in the Woods - Jennifer M. Eaton

Nimi: Fire in the Woods 
Trilogia/sarja: Fire in the Woods, #1
Kirjailija: Jennifer M. Eaton
Kustantaja: Month9Books
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 300 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★☆☆☆☆

Juonikuvaus: When a plane crashes in the woods near Jess’s home, the boy of her dreams falls out of the sky—literally. 
      But David’s not here to find a girlfriend. He’s from another planet, and if Jess can’t help him get back to his ship, he’ll be stuck on Earth with nothing to look forward to but the pointy end of a dissection scalpel. But her father runs their house like an army barracks. and with an alien on the loose, Major Dad isn’t too keen on the idea of Jess going anywhere.
      Ever.
      So how the heck is she supposed to help the sweetest, strangest, and cutest guy she’s ever met? Hiding him in her room probably isn’t the best idea. Especially since her Dad is in charge of the squadron searching for David.
      That doesn’t mean she won’t do it.
      It just means she can't get caught. Helping David get home while protecting her heart—that’s gonna be the hard part.
      After all, she can't really fall for a guy whose not exactly from here. As they race through the woods with Major Dad and most of the U.S. military one breath behind them, Jess and David grow closer than either of them anticipated. But all is not what it seems. David has a genocide-sized secret, and one betrayal later, they are both in handcuffs as alien warships are positioning themselves around the globe. Time is ticking down to Armageddon, and Jess must think fast if she's to save the boy she cares about without sacrificing Earth—and everyone on it.

Ajatukseni: Sain jonkun aivopierun, kun päätin lukea tämän kirjan. Alan pikku hiljaa tulla siihen tulokseen, ettei minun pidä antaa seireenikansien enää vietellä itseäni, koska sisältö voikin olla jotain... tällaista. Ehkä minun pitäisi käyttää enemmän harkintakykyä kirjojen valitsemiseen. 

Jess on aina elänyt armeijaisänsä tiukan kurin alaisuudessa, yrittäen pitää kiinni rakkaasta valokuvausharrastuksestaan ja haaveillen poispääsyä armeijapiireistä ja aloittamaan oman elämän collegessa. Mutta sitten eräänä yönä maahan rysähtää tunnistamaton esine, ja David pölähtää Jessin elämään. Tuo alienipoika on kuin erään seksikkään näyttelijän kaksoisolento ja ennen kuin Jess huomaakaan, hän on tämän lumoissa ja valmis auttamaan Davidin takaisin avaruusalukselle ja pois koko planeetalta. Valitettavasti armeija on heidän perässään raskaalla kalustolla ja valmistautunut kokonaiseen alieni-invaasioon. 

On hyvin vaikea keksiä sanottavaa kirjasta, joka jätti lukijansa näin tyhjäksi. Fire in the Woods oli täynnä ärsyttävää teiniangstia, alieni-instalovea, kiusallisia romanttisia hetkiä, idiotismia, pinnallisuutta ja typerää draamaa. Jep, kuulostaa siltä, että rakastin tätä kirjaa, eikö vain?

Jennifer L. Armentroutin Obsidian osoittautui niin komediseksi parodiaksi, että jopa minä pidin siitä. Roswell on edelleen yksi parhaista tv-sarjoista, mitä olen nähnyt. Rick Yanceyn The 5th Wave oli loistava toimintapakkaus. Jopa CW:n Star-Crossedilla (en ollut mikään fani, mutta...) olisi ollut potentiaalia hyväänkin sarjaan, mikäli toiselle tuotantokaudelle olisi annettu mahdollisuus. Mitä näillä kaikilla on yhteistä? Niitä oli suunniteltu, niillä oli tarina ja pikkuvioille antaa anteeksi, koska ne onnistuvat koukuttamaan tarinaan. Ainakin suurimmilta osin.

Mutta Fire in the Woods? Nope. Tämä ei tuntunut edes oikealta kirjalta. Tarina oli heikko ja aivan liian venytetty 300 sivulle. Alle 400-sivuiset kirjat ovat mielestäni suhteellisen lyhyitä, mutta tämä kirja raahasi loputtomiin ja tuntui niin paljon pidemmältä, mitä oikeasti pituutta oli. Tämä kirja oli niin nolo ja lukeminen nostatti minussa välillä niin jäätävää myötähäpeää sekä hahmoja, draamaa että koko tarinaa kohtaan.

Jess oli vähintäänkin ääliö. Hän löytää alienin metsästä, vilkaisee tätä kerran ja koko loppu kirjan ajan vuotaa hunajaa. David on niin komea ja seksikäs. Niin siis väitetään, mutta minun mielikuvani tyypistä oli jotain ihan muuta...


https://p.gr-assets.com/540x540/fit/hostedimages/1416259767/11923993.gif
Tämä on jäätelömainos. Tekeekö mieli kermajäätelöä? :D

En kykene selittämään tätä, joten älkää edes kysykö.

Jessin ja Davidin romanssi oli koko kirjan kohokohta. Heidän ”romanttisten” kohtausten oli ilmeisesti tarkoitus herättää huumoria, mutta minusta ne olivat epämukavan kiusallisia. David ei tiedä, mitä suuteleminen tarkoittaa ja silti hän suunnilleen pesee Jessin hampaat. Heillä on ”kulttuurishokki” välillään, sillä romanssi on hyvin erilaista heidän lajiensa välillä. Koko romanssi oli niin...


Sain aivan hillittömän naurukohtauksen lopusta. Aion spoilata sen tähän
näin. Joten varo. Lopussa Davidin alienirotu päättää tuhota koko
ihmiskunnan heidän vajaaälyisyytensä takia, mutta Jess ja David eivät anna sen tapahtua. He haluavat näyttää, että ihmiset ajattelevat ja tuntevat ja ovat säästämisen arvoisia. Joten he päättävät pelastaa maailman rakkauden voimalla.


https://p.gr-assets.com/540x540/fit/hostedimages/1380373466/727086.gif

Ja alienit olivat ihan:


http://media2.giphy.com/media/nVXzt7FSJlX7W/giphy.gif

Maailma on pelastettu! Jessin ja Davidin parissa päivässä roihahtanut rakkaus pelastaa koko ihmiskunnan! Kuinka koskettavaa!

Olin vain onnellinen, että sain tämän viimein päätökseen. Jostakin syystä minusta tuntuu, etten aio lukea jatko-osia.

Tähän mennessä The 5th Wave on ainoa oikeasti uskottava alieni-invaasiokirja, mitä olen lukenut. Obsidian oli hupaisa, mutta Yanceyn kirja tuntuu realistisemmalta ja sitä lukiessa sai sentään jännittää tulevia tapahtumia. Pitäisi muuten lukea The Infinite Sea, sen kun nyt sain käsiini...

Viikonloppuna pitää katsoa taas Tim Burtonin Mars hyökkää! Loistava satiiri! 

Lukunäyte: Chapter 2
I shook, reeling from the unexpected silence. A faint hum lingered, a frightening reminder of the sound's intensity. Hands still covering my ears, I sucked in a short breath and dared another. Holding as still as possible, I scanned the trees.
      What the heck was going on?
      Sobbing, I blinked back fresh tears and wiped my cheeks clean. A leaf fell to the ground at my feet, but the rest of the forest remained motionless. The chirping birds had vanished. Nothing stirred to dusrupt the eerie quiet – not even a gentle rustle of the wind.
      I cringed, frightened by a trash behind a large fallen tree. Ignoring the instinct to flee like the buck, I inched forward and peeked over the log.
      A guy, maybe seventeen or eighteen, lay curled in a bal on the ground. His hands pressed against his ears as he whimpered through twisted lips. A tight-fitting white tee-shirt clung to his back, slightly untucked from his faded blue jeans. His soulful whimper clewed my heart as he rocked steadily on the woodland floor. 

Fire in the Woods –trilogia
Fire in the Woods (2014)
Ashes in the Sky (2015)
3. osa

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

We Were Liars - E. Lockhart

Nimi: We Were Liars
Kirjailija: E. Lockhart
Kustantaja: Delacorte Press
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 225 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: A beautiful and distinguished family.
      A private island.
      A brilliant, damaged girl; a passionate, political boy.
      A group of four friends – the Liars – whose friendship turns destructive.
      A revolution. An accident. A secret.
      Lies upon lies.
      True love.
      The truth.

Ajatukseni: Holy hype, Batman. E. Lockhartin We Were Liars on ollut pinnalla aina siitä lähtien, kun kirja ilmestyi vuoden alusta. Kiinnostuin siitä etäisesti silloin ja takaraivoon oli aina jäänyt ajatus, että tämä kirja pitäisi lukea. Sitten Todella vaiheessa -blogin Reta kirjoitti tästä kesällä ja löi viimeisen naulan arkkuuni: minun oli pakko lukea tämä kirja. Ehdottomasti myös kannatti.

Cadence kuuluu täydelliseen, vaaleaan, rikkaaseen Sinclairen perheeseen, jossa mitään muuta kuin täydellistä normaaliutta ei suvaita. ”Piilota tunteesi, ole normaali.” Joka kesä Sinclairit menevät heidän yksityisomisteiselle saarelle ja samalla Cadence ja hänen serkkunsa Johnny ja Mirren sekä Johnnyn ystävä Gat kokoontuvat yhteen ja muodostavat oman pienen ydinryhmänsä, Valehtelijat. Kaikki muuttuu kuitenkin heidän viisitoistavuotiskesänään, kun Cadence kokee sekä fyysisen että henkisen trauman, jota edes kahden vuoden kuluttua hän ei muista. Kuudennentoista kesän poissaolon jälkeen hän palaa kuitenkin saarelle vain varjona entisestä minästään.

En juurikaan ole lukenut runomaista kirjoitusta ja siksi kirjan ensimmäiset sivut iskivät silmille lujaa. Olin aluksi vähän sekaisin niiden valtavien kielikuvien kanssa ja Lockhartin kirjoitukseen tottuminen kesti muutama kymmenen sivun ajan. Kun olin sitten päässyt kirjoitukseen sisälle sisälle, koko tarina muuttui niin kiehtovaksi ja lumoavaksi, että kirjaa oli vaikea laskea käsistä muulloin kuin olosuhteiden pakosta.

We Were Liars on mysteeri siinä missä tragediakin. Se on rakkaustarina, julkisivuja ja kulisseja alas repivä mysteeri, jonka keskiössä on muka-täydellinen Sinclairen perhe ja kolmannen sukupolven nuoret. Jotain tapahtui, mikä jätti Cadencen vaurioituneeksi, elämään tuskaisten päänsärkyjen ja amnesian kanssa. Onko totuus edes jotain sellaista, mitä Cadence haluaa tietää vai onko jotkut asiat paras unohtaa?

Minusta on aina mielenkiintoista lukea tarinaa, jossa kertojaan ei voi luottaan. Yksi tällainen kertoja oli Violet White Between the Devil and the Deep Blue Sea -kirjasta. Epäluotettavassa kertojassa on todellista viehätysvoimaa, kun hahmo on itsekin niin sekaisin ja vaurioitunut mieleltään, ettei itsekään tiedä, mikä on totta ja mikä on valhetta. Cadence yrittää käydä muistojaan läpi ja selvittää, mitä hänelle tapahtui, mutta ei voi luottaa itseensä eikä muihin perheenjäseniinsä, jotka eivät suostu kertomaan, mitä hänelle tapahtui.

Loppu oli aika musertava. Se oli todella koskettava ja surullinen ja tavallaan pisti kyseenalaistamaan, oliko kirjan genre enemmän maaginen realismi vai contemporary. Se myös riippuu täysin siitä, millaisena haluaa lopun kokea... Minä ehkä kallistun realistisempaan vaihtoehtoon, joten loppu väänsi veistä melkoisen kivuliaasti haavassa.

Ehkä minun olisi pitänyt arvata loppuratkaisu, koska tarina oli lähes identtinen erään kauhuelokuvan kanssa. Ehkä minun olisi pitänyt nähdä, mihin suuntaan tarina kulki ja nähdä kaikki ne vihjeet loppuratkaisuun, mutta en nähnyt. Olin aidosti yllättynyt, mitä lopussa tapahtui. Näin jälkeenpäin kuitenkin olen vähän ihmeissäni, kuinka samanlainen tämä kirja oli sen yhden elokuvan kanssa... En häiriintynyt siitä ollenkaan, mutta näin jälkikäteen hämmästelen sitä.

We Were Liars on ehdottomasti lukemisen arvoinen mysteeri, joka herätti ainakin allekirjoittaneessa paljon tunteita laidasta laitaan. Kun hahmoihin pääsee lopulta kunnolla käsiksi, huomaa alkavansa välittää heistä. Heidän tarinansa kiinnostaa ja koskettaa.

Suosittelen tätä kirjaa kovasti. Iskee suoraan tunteisiin.

Lukunäyte: Chapter 2
That June, summer fifteen, Dad announced he was leaving and departed two days later. He told my mother he wasn't a Sinclair, and couldn't try to be one, any longer. He couldn't smile, couldn't lie, couldn't be part of that beautiful family in those beautiful houses.
      Couldn't. Couldn't. Wouldn't.
      He had hired moving vans already. He'd rented a house, too. My father out a last suitcase into the backseat of the Mercedes (he was leaving Mummy with only the Saab), and started the engine.
      Then he pulled out a handgun and shot me in the chest. I was standing on the lawn and I fell. The bullet hole opened wide and my heart rolled out of my rib cage and down into a flowed bed. Blood gushed rhytmically from my open wound,
      then from my eyes,
      my ears,
      my mouth.

torstai 13. marraskuuta 2014

The Silence of Six - E.C. Myers

Nimi: The Silence of Six
Kirjailija: E.C. Myers
Kustantaja: Adaptive Books
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 368 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★ 

Juonikuvaus: “What is the silence of six, and what are you going to do about it?” 
      These are the last words uttered by 17-year-old Max Stein’s best friend, Evan: Just moments after hacking into the live-streaming Presidential debate at their high school, he kills himself.
      Haunted by the image of Evan’s death, Max’s entire world turns upside down as he suddenly finds himself the target of a corporate-government witch-hunt. Fearing for his life and fighting to prove his own innocence, Max goes on the run with no one to trust and too many unanswered questions.
      Max must dust off his own hacking skills and maneuver the dangerous labyrinth of underground hacktivist networks, ever-shifting alliances, and virtual identities – all while hoping to find the truth behind the “Silence of Six” before it’s too late. 

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 4.5 tähteä.

Tiesin, että minun oli pakko lukea tämä kirja, kun näin kirjatrailerin ensimmäisen kerran. Vaikken itse ole mikään tietotekniikan ihmelapsi, on se kuitenkin kiinnostavaa ja aivan erityisesti haktivismia käsittelevät kirjat houkuttelevat minua kovasti. Heti kun The Silence of Six ilmestyi, otin kirjan työn alle ja nyt voin todeta, että myös aivan ehdottomasti kannatti.

Max Steinin koulussa järjestetään presidentinvaalien väittelytilaisuus, jossa republikaanien ja demokraattien ehdokkaat ottavat yhteen väittelyn merkeissä. Republikaanien ehdokas kannattaa vähemmän valtion kontrollia netissä ja enemmän yksityisyyttä käyttäjille, kun taas demarien ehdokas kannattaa kontrollia perustellen sitä turvallisuuskysymyksillä. Kesken väittelyn joku hakkeroi lähetyksen kysyäkseen oman kysymyksensä: ”What is the silence of six, and what are you going to do about it?” - ja sitten ampuu itsensä. Max tunnistaa tekijän; hän on Evan Baxter, Maxin paras ystävä. Max saa Evanilta käsiin koodin, joka pakottaa Maxin pakosalle keskustiedustelupalvelun agenteilta samalla kun hän ottaa omat hakkerointitaitonsa uudelleen käyttöön selvittääkseen, mikä ajoi Evanin noin epätoivoiseen tekoon.

The Silence of Six on tehokas ja tiivistunnelmainen jännäri, joka käsittelee todella tärkeitä asioita, jotka kannattaa myös tavallisten tallaajien ottaa huomioon: yksityisyys ja Internet. Niinkin hieno ja globaalisaatiota edistävä kuin netti onkin, se on myös pelottava paikka. Netissä ei ole olemassakaan yksityisyyttä, ellei todella tiedä, mitä tekee. Kaikki mitä nettiin itsestään syöttää, jää sinne pysyvästi... jokainen näppäimistön lyönti, jokainen hakukonehaku, jokainen polku jää sinne kaikkien osaavien löydettäväksi.

Minä olen jo aikoja sitten tullut siihen tulokseen, etten halua laittaa itseäni tapetille sosiaalisessa mediassa, joten olen jättänyt Facebook-, Twitter-, Instagram-, etc.-tilit luomatta. Oikeastaan ainoat sosiaaliset mediat, joissa olen mukana ovat kirjablogimaailma ja Goodreads. Se riittää minulle. Toisaalta Googlehan nyt tekee mitä tekee, mutta joitakin asioita ei vain voi välttää... Tämä kirja nosti esille juuri ne pointit, joita olen ajatellut useamman vuoden ajan sosiaalisesta mediasta ja miksi sen käytön kanssa kannattaa olla huolellinen ja varuillaan.

Tällainen voi kuulostaa jonkun korvaan vainoharhaiselta ja hysteeriseltä, mutta ajatelkaapa ihan oikeasti kaikkea tätä. Netti on yksi maailmanhistorian nerokkaimpia keksintöjä ja tehokkaimpia aseita sekä ihmisyyden puolesta että vastaan. Jos seuraa maailmanpoliittisia asioita, tulee huomaamaan kuinka suurta roolia netti kaikessa tässä esittää. On ainoastaan tervettä järkeä tiedostaa, että bittiavaruudessa tapahtuu ihan omat sotansa (Wikileaks, Edward Snowden, Anonymous, informaatio- ja propagandasodat, etc.), joka mahdollistaa isoveli valvoo -järjestelmän, koska sellainen verkostoituneessa maailmassa enemmän tai vähemmän vallitsee.

The Silence of Six veti minua puoleensa, koska se käsitteli juuri näitä asioita. Haktivismi on minusta aivan älyttömän mielenkiintoinen aihe. Minusta on aika jännää, että tietokoneet ja netti ovat joillekin kuin leikkikenttä, jossa osataan touhuta kaikennäköistä, sekä hyvässä että pahassa. Tunnustan ihan puoltavani esim. Anonymousin touhua, silloin kun he käyttävät taitojaan hyvään. On aika jees, että netissä on niitäkin, jotka pitävät netin ns. ”pimeän puolen” ruodussa.

Mutta enivei, keskitän ajatukseni takaisin tähän kirjaan ennen kuin kukaan alkaa kiskomaan foliohattuja päähän :D

E.C. Myers selvästi tietää, mistä kirjassaan puhuu. Hän on onnistunut sitomaan yhteen sekä selviytymisjännärin, haktivismin että realistisia kuvia siitä, mihin nettiä pahimmillaan voidaan käyttää. Hahmot tässä kirjassa oli todella hyvin rakennettu ja Maxin ajatuksia oli mukava seurata. Hän tuntui erittäin realistiselta hahmolta.

Huonoja puolia en varsinaisesti tässä kirjassa kokenut ja ainoa vajavaiselta tuntunut asia ei ollut edes kirjan vika, vaan minun omien henkilökohtaisten ennakko-odotusteni luoma mielikuva kirjan sisällöstä. Ajattelin kirjaan tarttuessa, että tässä vietettäisiin vielä enemmän aikaa bittiavaruudessa ja haktivismin olevan vielä enemmän mukana. Näitä oli jo paljon mukana, mutta odotin tällaista vieläkin enemmän.

Meinasin alun perin antaa tälle kirjalle neljä tähteä, mutta kirjan viimeinen kohtaus sai minut liikuttumaan. Se oli täydellinen loppusilaus tälle tarinalle ja jätti erittäin hyvän maun suuhun.

Jos sinua kiinnostaa tämäntyyppinen tarina, kannattaa lukea The Silence of Six. Suosittelen kovasti!

Lukunäyte: Chapter 2
Max stared at the blank white screen. He wanted to scream, but e could barely breathe. That couldn't have happened. That couldn't have been real.
      Evan.
      The auditorium was bright and the stage was empty but for a fallen bottle of water spreading a dark, wet stain on the crimson carpet. Like blood.
      He had a vague recollection of the Secret Service agents whisking Tooms and Lovett into the wings. Courtney was standing in front of the stage, clutching her closed MacBook, while Bennett Avery ralked to someone over his headset.
      Some students hovered neat the closed doors which were still guarded by Secret Service agents. Most had stayed in their seats typing on their phones, huddled with their arms around themselves. Kids talked loudly and over each other.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Untold - Sarah Rees Brennan

Nimi: Untold
Trilogia/sarja: The Lynburn Legacy, #2
Kirjailija: Sarah Rees Brennan
Kustantaja: Random House
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 386 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: It's time to choose sides... 
      On the surface, Sorry-in-the-Vale is a sleepy English town. But Kami Glass knows the truth. Sorry-in-the-Vale is full of magic. In the old days, the Lynburn family ruled with fear, terrifying the people into submission in order to kill for blood and power. Now the Lynburns are back, and Rob Lynburn is gathering sorcerers so that the town can return to the old ways.
      But Rob and his followers aren’t the only sorcerers in town. A decision must be made: pay the blood sacrifice, or fight. For Kami, this means more than just choosing between good and evil. With her link to Jared Lynburn severed, she’s now free to love anyone she chooses. But who should that be?
      A darkly humorous take on Gothic romance, Sarah Rees Brennan's Lynburn Legacy weaves together the tale of a heroine desperate to protect those she loves, two boys hoping to be saved, and the magical forces that will shape their destiny.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 4.5 tähteä. 

Unspokenin loppu oli kunnon sydäntenmurskaaja, joten minun oli pakko aloittaa jatko-osa samantien. Luin Untoldin suunnilleen päivässä, koska en voinut lopettaa lukemista; kirja nakkasi lukijan silmille kaiken mahdollisen, mitä loistava jatko-osa voikaan nakata.

Jättäkää seuraava kappale lukematta, mikäli haluatte välttyä spoilereilta. Yllätyksellisyys on tämän kirjan valttikortti.

Kami Glassin ja Jared Lynburnin välinen side on nyt katkennut ja Jaredin vallanhaluinen setä kerää velhoja ottaakseen Sorry-in-the-Valen haltuunsa vaimoltaan. Kami ei kuitenkaan suostu luovuttamaan kaupunkinsa suhteen, vaan päättää hyvin maallisin keinoin yrittää kasvattaa Rob Lynburnin vastaisia joukkoja estääkseen tuon miehen suuruundenhulluutta. Kamilla on kuitenkin muitakin vaikeuksia, jotka varjostavat hänen mieltään: Jared välttelee häntä, hänen vanhempansa ovat todellisen luottamuspulasta johtuvan kriisin äärellä, Jaredin serkku Ash osoittaa lämpimiä tunteita Kamia kohtaan ja Angelan ja Hollyn välit rakoilevat nyt kovasti. Kami yrittää kuitenkin säilyttää positiivisen asenteensa ja pelastaa ystävineen rakkaan kotikaupunkinsa velhoilta ja ihmisuhreilta. 

Untold oli erinomainen jatko-osa. Aluksi olin hieman huolissani, että tarina pyörisi vähän liikaa Kamin ja Jaredin kissa-ja-hiiri-leikin ympärillä, sillä niinkin viihdyttävää kuin heidän suhdesoppansa lukeminen olikin, liika on kuitenkin liikaa. Mutta ei minun tarvinnutkaan olla liian huolissani, koska draamaa oli lisäilty sopivasti ja hyvällä maulla, mikä teki kirjasta kiinnostavan ja viihdyttävän lukukokemuksen.

Sitä angstin määrää... Tämä kirja oli ladattu niin täyteen angstia ja kiusallisia kohtauksia, että ihan kiemurtelin myötätunnosta lukiessani. Aivan erityisesti kirjan ensimmäisellä kolmanneksella oli kohtaus, joka sai minut haluamaan kaivautua peittojen alle nauramaan ja itkemään tuskan kyyneliä samaan aikaan.

http://www.reactiongifs.com/r/emb1.gif
Patrick Stewart ymmärtää tunteeni.

Kaikki se angsti ja kiusallisuus teki tästä niin helmen kirjan, että sain nauraa vedet silmissä ja kaikki ne sanomattomat asiat olivat ajaa minut surkuhupaisan kuoleman partaalle. Hahmot kaivoivat omaa hautaansa aina vain syvemmäksi ja kun luuli, ettei homma voisi enää kiusallisemmaksi siitä mennä, on todella väärässä. Minulla oli aivan valtavan hauskaa kaiken sen draaman parissa ja rakastuin hahmoihin aina vain syvemmin!

Kiteytän Jaredin hahmon yhteen ainoaan gifiin:

http://media.tumblr.com/tumblr_lqaq48CECe1qfp64b.gif

Jared, sinä raivostuttavan turhauttava pässi! Rakastan sinua, mutta olet niin turhauttava! Ensimmäisestä osasta en ihan saanut muodostettua kunnon mielipidettä hänestä, mutta tämän osan jälkeen voin ihan suoraan sanoa, että hän on aivan ihana. Niin angstinen, niin synkkä ja niin armottoman ihana, ettei mitään rajaa!

Ja kun luulin, ettei Kami paremmaksi voisi muuttua, olin todella väärässä. Hän on nimittäin YA-päähenkilöiden uljasta kermaa. Yleisesti ottaen koko Kamin piiri on niin mahtava, etten voi olla rakastamatta heitä. Brennan on ehdottomasti onnistunut kirjoittamaan sellaisia ystävyyssuhteita, joista minä pidän: kestäviä, luotettavia ja uskollisia, tapahtui mitä tapahtui. Olen ystävyyden suuri ystävä ja Brennan tarjoili minulle puhdasta kultaa siltä alalta.

Yllätyksellisyys on toden totta tämän kirjan vahvuuksia. Olin tästä osasta kärsinyt ihan pienestä spolerista, joten osasin odottaa erästä asiaa Kamin ja Jaredin suhteesta, mutta viimeisen osan arvosteluja olen vältellyt kuin ruttoa, koska haluan yllättyä totaalisesti. En halua ollenkaan tietää, mihin suuntaan tarina vielä kulkee tai mitä Kamille, Jaredille ja kumppaneille tuleekaan tapahtumaan – haluan kokea koko kirjan täysin omakohtaisesti ja rakastaa joka hetkeä, tapahtuipa mitä tapahtui.

Kannattaako tutustua tähän trilogiaan? Ehdottomasti! The Lynburn Legacy tarjoaa kaiken, mitä voisikaan toivoa: mahtavat hahmot, goottisen tapahtumaympäristön, kiinnostavan mysteerin sekä sylikaupalla romanttista angstidraamaa. Ainakin minä olen viihtynyt loistavasti :D 

Lukunäyte: Part I: In the Dark, 1. The Scarecrow Trials
Jared Lynburn, one of the sorcerers. Rob Lynburn's nephew, the real boy she had once believed was her imaginary friend.
      He was standing back, arms crossed over his chest, watching her. His face was mostly shadowed but the stark like of the scar on his face was white as moonlight, firelight catching the sleeping gold in his dark-blond hair and setting twin lights burning in his pale eyes.
      The boy who used to live in her head.
      But not anymore.
      Kami lifted herself onto her unhurt elbow and plunged the burning branch into the Kenn scarecrow's body. Its coat caught alight, and Kami scrambled to her feet as it scrabbled at the branch with its leather gloves. She shoved the branch into its straw breast and watched it burn from the inside out.
      She was not surprised when she loked for the scarecrow with the wooden face and saw face already a charred ruin. She was surprised when she looked across the street and Jared was gone, twining shadows and moonlight where he had stood.

The Lynburn Legacy –trilogia
    0.25 The Spring Before I Met You (2012)
    0.5 The Summer Before I Met You (2012)
Unspoken (2012)
    1.5 The Night After I Lost You (2013)
Untold (2013)
Unmade (2014)