torstai 22. tammikuuta 2015

Kuudes mies - John Boyne

Nimi: Kuudes mies
Alkuteos: The Absolutist
Kirjailija: John Boyne
Kääntäjä: Laura Beck
Julkaisuvuosi: 2011 (suomeksi 2013, Bazar)
Sivuja: 334 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★
41. A book by an author you've never read before

Takakannesta: Syyskuussa 1919 nuori Tristan Sadler matkustaa Lontoosta junalla Norwichiin toimittamaan kirjeitä Marian Bancroftille. Tristan taisteli Marianin veljen Willin rinnalla ensimmäisessä maailmansodassa, kunnes vuonna 1917 Will päätti jättää taistelutantereet ja julistautui aseistakieltäytyjäksi.
      Kirjeet eivät kuitenkaan ole todellinen syy Tristanin vierailulle. Kulkiessaan sodasta toipuvan kaupungin kaduilla Teistan kertoo Marianille hänen ja Willin ystävyydestä, joka kantoi Aldershotin harjoituskentiltä taisteluhautoihin. Hän kertoo läheisen ystävyyden synnyttämistä onnenhetkistä ja itsensä löytämisestä sekä lopulta epätoivo ja tuskan täyttämästä ajanjaksosta.

Juonikuvaus: Olen tunteellinen raunio. Sydänparkani särkyi niin perusteellisesti, etten tiedä, miten tästä enää toivun.

On vuosi 1919 ja nuori Tristan Sadler on matkustanut Norwichiin tapaamaan Marian Bancroftia, hänen ensimmäisessä maailmansodassa yhdessä taistelleen ystävänsä Willin sisarta. Tristan haluaa palauttaa Marianille Willin kirjeet ja yrittää samalla tehdä oikein kertomalla, mitä noita sotavuosina todella tapahtui.

Rakastan sota-ajan kertomuksia. Ne ovat hirvittäviä, raadollisia, julmia ja täynnä järkyttäviä ja surullisia ihmiskohtaloita, jotka kertovat sellaisia tarinoita, joita ei koskaan saisi unohtaa tai ohittaa. Tällaiset tarinat pitävät sydäntäni rautaisessa nyrkissä ja murskaa sen joka kerta, kun niitä luen. Edellisenä esimerkkinä mainittakoon viimekesäinen Elizabeth Weinin Code Name Verity. Ne tunteet iskevät minuun niin lujaa, että olen romahtaa kaiken sen painon alla. Näin myös John Boynen Kuudennen miehen kanssa.

Törmäsin tähän loppusyksystä Suomalaisen kirjakaupan alehyllyssä ja silloin kirja kiinnitti ensimmäisen kerran huomioni. Sitten Kirjaneito otti kirjan lukuun ja kiinnostukseni roihahti kunnolla. Kirjastossa Kuudes mies kutsui kiljuen nimeäni joka kerta siihen törmätessäni, mutta jätin sen aina vain hyllyyn odottamaan ”parempaa hetkeä”, kunnes toissa viikolla en voinut enää ohittaa tätä – minun täytyi ottaa kirja mukaan ja aloittaa heti. Arvelin jo kuudenkymmenen sivun kohdalla, että Kuudes mies olisi juuri se minun kirjani. Ja arvatkaa mitä. Olin oikeassa.

Tämä kirja kerrotaan kahdessa ajassa: toinen sijoittuu vuosiin 1916-1917 jolloin alaikäisenä sotilaaksi värväytynyt Tristan kertoo kuinka tapasi ja ystävystyi Will Bancroftin kanssa ja toinen sijoittuu sodan jälkeen vuoteen 1919 kun Tristan yrittää päästä yli sota-ajan kamaluuksista ja niskassa painavista musertavista itseinhon tunteista palauttamalla Willin sisarelle tämän kirjeet ja kertomalla totuuden, mitä oikeasti tapahtui niillä sotakentillä.

Pidin äärimmäisen mielenkiintoisena Boynen kerrontaratkaisua. Menneisyys oli kirjoitettu preesensissä ja nykyisyys imperfektissä, mikä aluksi ihmetytti minua. Boyne antaa eräänlaisen selityksen tälle lopussa, mutta tein siihen rinnalle omat tulkintani: Tristan saattoi ehkä selvitä sodasta fyysisesti, mutta hän elää henkisesti edelleen noita päiviä eikä voi koskaan täysin paeta kaikkea sitä kauheutta.

Kasarmit ovat täynnä aaveita, Marian, ymmärrätkö? [...] Ja kun minua ei tapettukaan, kun minä olin yksi onnekkaista... [...] Minä en usko selviytyneeni. Minua ei ehkä ole haudattu ranskalaiselle pellolle, mutta siellä minä viipyilen. Henkeni ainakin viipyilee. Minä ajattelen että hengitän ja siinä kaikki. Ja hengittämisen ja elossa olemisen välillä on vissi ero.”

Kaikki ne traumat ja itseinho on hänessä yhä niin voimakkaana, että hän mielessään elää menneisyyttä joka hetki, kokien ja tuntien sen niin vahvasti pääsemättä niitä koskaan pakoon. Henkisesti hän on edelleen sotatantereella.

Tämä kirja teki minuun vaikutuksen niin monella tavalla. Jos olisin ollut yksin, olisin ihan varmasti alkanut itkeä viimeisen sivun käännettyäni, mutta koska istuin kahvipöydässä jouduin suurella työllä pitämään itseni koossa. Tiesin tavallaan koko ajan, mihin suuntaan tarina kulki ja millaisen päätöksen se saisi, ja se vääjäämätön eteneminen sitä kohti oli todella musertavaa. Rukoilin, että olisin väärässä, mutta minä tiesin...

Tristanin ääni oli niin tuskaisa, että ihan pahaa teki lukea sitä. Hänen epävarmuutensa sekä itseään että Williä kohtaan, hänen sekaiset ajatuksensa Willin ailahtelevien mielenliikkeiden vuoksi, kuinka hän hitaasti sulkee itsensä kaikelta siltä väkivallalta ja emptialta, kuinka hän jatkoi eteenpäin tilanteessa, jossa Will ei enää siihen kyennyt... Tristanilla oli niin ainutlaatuinen ääni, jota sekä inhosin että rakastin. Hän oli käytännössä katsoen vasta lapsi (seitsemäntoistavuotias...) sotaan joutuessaan ja kaikki hänen kokemansa raateli hänet henkisesti ja se kuulsi hänen äänestään niin selkeästi.

Boyne otti hienosti kantaa valkoisen sulan miehen -käsitettä sekä homoseksuaaliutta kohtaan. Molemmat olivat tuohon aikaan niin kammottava häpeä, että niistä teloitettiin ihmisiä kuuden miehen teloituskomppanian toimesta. Hirvittävää, eikö? Kuinka pasifismia voidaan pitää pelkuruutena tai homoseksuaaliutta sairautena en koskaan pysty käsittämään. Aseistakieltäytyjää pelkuruudesta syyttäminen osoittaa lähinnä sen, kuinka primitiivinen ihminen on. Tästä voidaan heittää vastakysymys, että kuka hullu kannattaa ja rakastaa sotimista? Jotkut ajattelevat, että raaka voima on ainoa tapa hoitaa asioita ja ne, jotka omantunnon syistä kieltäytyvät siitä, ovat automaattisesti ”valkoisen sulan miehiä”. Mutta eikö kuolemankin uhalla omissa eettisissä kannoissa pysyminen osoita paljon enemmän rohkeutta kuin niiden kieltäminen painostuksen alla? Kyllä minusta.

Kuudes mies kolahti minuun niin lujaa ja niin kipeästi. Sydänparkani särkyi tätä lukiessa täysin. Vaikka minua kiinnostaakin toinen maailmansota ensimmäistä enemmän, tämän jälkeen haluan kovasti lukea muitakin ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvia teoksia. Siksi tilasin Michael Morpurgon Private Peacefulin, jonka haluan heti lukea. Tajusin myös vasta äskettäin, että This House is Haunted -kirja jonka randomilla syksyllä ostin onkin John Boynen teos. Kivaa lukea muutakin häneltä.

Suosittelen tätä kirjaa niin kovasti. Minä rakastin tätä koko palasiksi särkyneen sydämeni pohjasta!

SEURAAVA KAPPALE SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!

Minun on pakko kysyä teiltä kirjan lukeneilta, että mitä mieltä olitte lopussa Willin sanoista? Oliko hänellä koskaan tunteita Tristania kohtaan vai oliko heidän yhteiset hetkensä sittenkin vain lohdun hakemista? Minä niin haluan uskoa siihen, että Willkin rakasti Tristania mutta ei pystynyt hyväksymään itseään ja tunteitaan täysin (ja siksi myös valehteli olevansa kihloissa). Hän sanoi niin julmasti, koska halusi säästää Tristanin siltä raastavalta tuskalta, joka tätä ravistelisi Willin teloituksesta. Haluan uskoa, että Will toimi niin, koska pohjimmiltaan rakasti Tristania. Olenko yksin näiden ajatusten kanssa vai löytyykö teitä muitakin?

SPOILERIT PÄÄTTYVÄT TÄHÄN!

Lukunäyte: Me olemme erilaisia, Aldershot, huhti-kesäkuu 1916
Ajelehtiessamme ulos lauman hännillä pelkissä alushousuissa ja -paidoissa karkea sora jalkojemme alla Will ja minä päädymme vierekkäin ja hän ojentaa minulle kätensä.
      Will Bancroft, hän sanoo.
      Tristan Sadler.
      Näyttää siltä että olemme naapureita seuraavien kuukausien ajan. Et kai vain kuorsaa?
      En tiedä, minä sanon, sillä en ole koskaan miettinyt asiaa. Kukaan ei ole ainakaan sanonut niin. Entä sinä?
      Minulle on kerrottu, että jos makaan selälläni voisin vaikka lennättää katon ilmaan, mutta olen ilmeisesti onnistunut koulimaan itseni kääntymään kyljelleni.
      Minä tönaisen sinut kyljellesi jos aloitat, minä sanon hymyillen ja hän nauraa vähän, ja minä vaistoan välillämme orastavaa toveruutta.
      Tönäise vain, hän sanoo hiljaa hetken kuluttua.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Talvialen kirjaostokset + uusi kulta-aarre!

Joulun jälkeen alkoivat alennukset suunnilleen joka puolella, mutta minä olisin varmaankin missannut Adlibriksen massiivisen alennuksen, ellei Manni olisi asiasta Goodreads-päivityksessään maininnut. Kiitos Mannille muistutuksesta, sillä sieluni laulaa taas hoosiannaa näistä aarteista, mitkä itkettävän halvalla irtosivat :D

Harjoitin kuulkaa sen tason itsehillintää, ettei sellaista olla kuunaan nähty. Aluksi kun kävin listoja läpi lisäilin ostoskoriin kaikki mahdolliset vähänkin kiinnostavat kirjat ja lopuksi minulla oli varmaan lähemmäs neljäkymmentä kirjaa kasassa. Sitten alkoi karsinta. Olin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, etten tilaa alekirjoja kuin maksimissaan viisi, sillä lisäsin tilaukseen myös muutaman ei-alekirjan.

Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin vähentämään kirjat neljään. Ja olen tyytyväinen. Kaikki ne, mitkä poistin tilauksesta löytyvät kirjastosta, joten en menetä yhtään mitään. Olisin toki löytänyt nämä tilaamanikin kirjat kirjastosta, mutta noh, alennukset...

Lopuksi aion hehkuttaa sitten vielä Sonatan keikkaa ja kirjahyllyni uusinta ja arvokkainta kulta-aarretta!

Hankinnat kokonaisuudessaan. Neljä vasemmalta alekirjoja.

Olen oikeasti ylpeä itsestäni, etten enempää alkanut noita alekirjoja tilailemaan, vaikka niin houkutteli :D


x Anne Blankman: Prisoner of Night and Fog (Prisoner of Night and Fog, #1)
Adolf Hitlerin kummityttö(?) rakastuu nuoreen juutalaistoimittajaan 1930-luvun myrskyisässä Saksassa toisen maailmansodan kynnyksellä. Luvassa on sydäntäsärkevää tragediaa, surullisia hahmokohtaloita ja historiaa. Kuinka voisin vastustaa? Kuulostaa siltä kuin Anne Blankman olisi kirjoittanut tämän kirjan juuri minulle.

x Marcus Sedgwick: The Ghosts of Heaven
Dat cover... Kuusi lyhyempää tarinaa aina kivikaudelta noitavainoihin ja tulevaisuuteen avaruusalukseen asti. Ensimmäinen Marcus Sedgwickin kirjani ja odotan mielenkiinnolla, mitä tästä pidän.

x Reinhard Barth: Historian suurnaiset
Historiankirjoituksissa keskitytään pääasiassa miesten saavutuksiin, joten kun löydän kokonaisen kirjan, joka on omistettu historian merkittävimmille naisille? Miiiiine, gimme!

x Michael Morpurgo: Private Peaceful
Pidän yleisesti ottaen toista maailmansotaa mielenkiintoisempana kuin ensimmäistä sen poliittisen tilanteen vuoksi, mutta luen tällä hetkellä John Boynen Kuudetta miestä, joka sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja olen haltioitunut. Haluan lukea lisää tuohon aikaan sijoittuvia kirjoja ja Private Peaceful kiinnitti huomioni. Luulen, että lennän tämän läpi hetkessä, sillä melkoisen pieni kirja on kyseessä.


Peter Watts: Sokeanäkö (Firefall, #1)
Olen joskus törmännyt tähän kirjaan kirjastossa tai vastaavaa ja muistan hypistelleeni sitä käsissäni ja mietin, ottaisinko mukaan. Jätin kuitenkin välistä silloin, joten tällä kertaa korjasin tilanteen. Vampyyreja? Alieneita? Hardcore sci-fiä? Ei hajuakaan, miten nämä saadaan sovitettua samaan tarinaan, mutta odotan mielenkiinnolla.

David Michell: Black Swan Green
Jooh, minä tiedän, minulla on edelleen kesken Pilvikartasto... Hävettää millaiseksi ikuisuusprojektiksi sekin on muodostunut. Mutta aion kyllä senkin saada loppuun. Vannon sen. Mutta hei, Black Swan Green on kuulemma hyvä, joten mikäs siinä. Hintaa kirjalla taisi olla 3,50 euroa :D

Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2 (1Q84, #1-2)
Olen nähnyt Murakamin teoksia vähän joka puolella blogeissa, mutta itse en ole lukenut niitä ainoatakaan. Katsoin joku aika sitten Norwegian Woods -elokuvan ja, noh... kirja ei sen jälkeen juurikaan houkutellut. En vaikuttunut. Mutta 1Q84 kiinnostaa minua kovasti ja toivon, että tykkään tästä.

Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, hehkutan Sonataa...

Olimme kauempana lavasta, jotta kukaan ei hönkisi niskaan...
Mahtavan Sonata Arctican keikka oli Superpark Areenalla 14.1.2015 ja menimme tietenkin kaverin kanssa sen katsomaan. Sonata Arctica on Nightwishin ohella lempibändejäni ikinä. Ikinä. Rakastan molempia niin paljon! Edellisen kerran kävimme Sonatan keikalla 2010 lukion ekalla tuon samaisen kaverin kanssa ja ne fiilikset kun pääsee kuuntelemaan lempimusiikkia...♥ 

Ja tässä on uusi kirja-aarteeni!

Olen kuolannut tuon Sonatan kirjan perään Suomalaisessa lukemattomia kertoja, mutta hinta (jotain 35 euroa) oli kyllä vain niin suolainen, etten raaskinut ostaa... Keikkapaikalla sitten kävin vilkaisemassa myyntikojua ja kas kummaa! Sonatan kirja, 25 euroa! Olin heti valmis maksamaan sen hinnan, sillä tunnelma oli jo valmiiksi katossa. Ja arvatkaa mitä!

Dialogimme myyjän kanssa oli jotain seuraavaa:

    Minä: ”Juu, mää otan tän kirjan :)”
    Myyjä: ”Hienoa, haluatko myös kirjailijan nimmarin?”
    Minä: ”Joo!” En tässä vaiheessa jännityksensekaisessa mielessäni ehtinyt ajatella mitään.
    Myyjä nappaa kynän pöydältä, avaa kirjan ja vetää puumerkkinsä sivulle. Minä huuli pyöreänä tuijotan sivua kahden sekunnin ajan ja sitten välähti. Oo-äm-gee, siinä edessäni on Marko J. Ollila, joka kyseisen kirjan on kirjoittanut! Voi kuulkaa oikeasti...
    Kiitin Ollilaa sydämeni pohjasta ja menin syrjemmälle jonosta tutkailemaan kirjaa.

Ja sitten! JA SITTEN!!

♥♥♥
Nimmarit! Jokaisen Sonatan jäsenien nimmarit! Olin ihan oikeasti viittä vaille itkemässä onnesta. Kyllä, olen niin fanityttö kun Sonatasta tai Nightwishista puhutaan (12-vuotiaana seurasin Tuomas Holopaista puoli tuntia Helsinki-Vantaan lentoasemalla ennen kuin uskalsin mennä nimmaria pyytämään. Tuo keskustelu on painunut mieleeni niin pysyvästi, että muistan tarkalleen, mitä Holopainen vastasi :D)! Kaverini harkitsi kirjan ostamista uudelleen vaikka sen jo omisti, ihan vain noiden nimmareiden takia :D Tämä kirja on uusi kulta-aarteeni enkä ikinä aio siitä luopua.

Keikka oli muutenkin aivan mahtava! He soittivat monia lempikappaleitani, muun muassa Paid in Fullin, My Landin, I Have a Rightin, Loven, Losing My Insanityn, Full Moonin, Kingdom for a Heartin... Ja niin monia muita huippuja kappaleita. Toivoin niin kovasti, että he olisivat soittaneet myös The Dayn, mutta kaikkea ei voi saada. Keikan lopuksi minusta tuntui kuin sieluni olisi saanut lämpimän halauksen. Sonata Arctica on niin paras!



Sitten illan/yön ”kruunasi” se edellisessä postauksessa mainitsemani kolari. Jeps, se ei oikein mieltä ylentänyt, mutta niitä sattuu. Kolari ei ollut tapa, jolla toivoin illan päättyvän, mutta toisaalta keikka oli mahtava ja kirja vielä hienompi, että aion muistella tuota iltaa niiden merkeissä enkä minkään ikävämmän.

Mutta juu hei, mitä kirjoja te muut olette hommailleet viime aikoina? Tuliko shoppailtua Adlibriksen alennuksissa tai jossain muualla? :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Synttäriarvonnan voittajat julki!

Pahoittelen, että minulla kesti näin kauan voittajien ilmoittamiseen!

Minun oli tarkoitus laittaa tämä postaus eilen, mutta olin vielä ihan lukossa keskiviikkoyön onnettomuudesta. Kävi niin, että kaverini ja minä jouduimme kolariin liukkaiden kelien seurauksena ja eilinen päivä meni minulla ihan sumussa kun tuo tapahtuma pyöri nonstoppina mielessä. Pelti otti osumaa, mutta onneksi keneenkään ei sattunut. Säikäytti kyllä aivan helvetisti. Tuntuu edelleen ihan epätodelliselta, että on ollut tuollaisessa tilanteessa... Joten olkaa aivan extra varovaisia liikenteessä, sillä tuollaiset tilanteet voivat tulla ihan yhtäkkiä ja itsestä riippumattomista syistä!


Mutta nyt olen arvonnan kuitenkin suorittanut. Virallisena kisavalvojana toimi rakas kissani Kasper (josta ei muuten ikinä saa hyvää kuvaa kun jätkä kääntää aina päänsä pois tai vaihtoehtoisesti näyttää aina niin ärtyneeltä joutuessaan poseeraamaan kameralle), ja tässäpä on nyt onnekkaat voittajat!

1. palkinto menee..........

Manni P.:lle!

~ ~ ~

2. palkinto menee..........

rosalesille!

Onnittelut molemmille! Kiitän valtavasti kaikkia osallistujia sekä onnitteluista että lukijoiksi liittymisestä!

Otan yhteyttä sähköpostilla voittajiin tämän illan aikana ja tiedustelen tarvittavat tiedot.

Hyvää viikonloppua kaikille :)

torstai 8. tammikuuta 2015

The DUFF: Designated Ugly Fat Friend - Kody Keplinger

Nimi: The DUFF: Designated Ugly Fat Friend
Kirjailija: Kody Keplinger
Kustantaja: Poppy
Julkaisuvuosi: 2010
Sivuja: 277 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Seventeen-year-old Bianca Piper is cynical and loyal, and she doesn't think she's the prettiest of her friends by a long shot. She's also way too smart to fall for the charms of man-slut and slimy school hottie Wesley Rush. In fact, Bianca hates him. And when he nicknames her ”Duffy,” she throws her Coke in his face.
      But things aren't so great at home right now. Desperate for a distraction, Bianca ends up kissing Wesley. And likes it. Eager for escape, she throws herself into a closeted enemies-with-benefits relationship with Wesley.
      Until it all goes horribly awry. It turns out that Wesley isn't such a bad listener, and his life is pretty screwed up, too. Suddenly Bianca realizes with absolute horror that she's falling for the guy she thought she hated more than anyone.

Ajatukseni: Olin aina silloin tällöin kuullut ihmisten puhuvan tästä kirjasta, mutta vasta nähtyäni tulevan elokuvan trailerin päätin lukea tämän. Ja voi miten iloinen taas olenkaan, että otin kirjan lukuun, sillä The DUFF: Designated Ugly Fat Friend oli niin hyvä!

Bianca Piper ei ole kaveriporukassaan se, joka kiinnittää ensimmäisenä ihmisten huomion: pienet rinnat, paksut reidet, hyvin tavalliset kasvot... Bianca kyllä tietää nämä asiat itsestään, mutta sitten kun koulun niljakkain pelimies, Wesley Rush, tulee hänen juttusilleen saadakseen helpommin jonkun Biancan kavereista sänkyynsä ja erehtyy kutsumaan häntä duffiksi (kaveriporukan ”rumimmaksi”, jota käytetään lähinnä hyväksi), polttaa Bianca kokonaan päreensä ja nakkaa kirsikkakokiksensa jätkän päälle. Biancalla on kuitenkin melkoista myrskyä kotonaan, joten hän ajautuu no-strings-attached-seksisuhteeseen tuon ylimielisen ällötyksen kanssa saadakseen purettua stressiä ilman turhia selittelyjä, mutta alkaa pikku hiljaa huomata, ettei pohjaton viha olekaan enää se ainoa asia, jota Wesleytä kohtaan tuntee.

Traileri antaa tämän kirjan sisällöstä mielestäni aivan liian pirteän ja pinnallisen kuvan eikä edes vihjannut siihen, mitä aiheita The DUFF todellisuudessa käsittelee. Suoraan sanottuna elokuva näyttää olevan joku Mean Girls -kopio. Taas herää kysymys, että onkohan käsikirjoittaja edes tutustunut alkuperäiseen materiaaliin vai lukenut pelkän juonitiivistelmän...

En voi uskoa, että Kody Keplinger oli vain 17-vuotias myydessään kirjansa oikeudet Poppy-kustantamolle. Niin uskomattoman hienosti tämä kirja on kirjoitettu! On aivan mahtavaa, että Keplinger päätti kirjoittaa tämän tarinan nimenomaan ”duff”-päähenkilön silmin. Bianca on ns. tavallinen teini, joka oli hahmona niin mielettömän realistinen ja kuvastaa teini-ikäisen sielunelämää erittäin onnistuneesti.

Silloin tällöin kun minua alkoi ärsyttää Bianca ja hänen pessimistinen ja kyyninen asenteensa suunnilleen kaikkea ja kaikkia kohtaan, muistutin itseäni siitä, että tämähän on nimenomaan todellisuutta. C'moon, kukapa ei olisi teininä ollut joskus todella pessimistinen, kyyninen, sarkastinen, melodramaattinen, liioitteleva tai katsonut itseään peilistä ja ajatellut katkerasti, kuinka ei ole tarpeeksi laiha tai kaunis tai sitä sun tätä tai jotain muuta vastaavaa. Kukapa ei olisi ollut välillä niin tyytymätön itseensä ja ajatellut, ettei kukaan koskaan tule kiinnostumaan hänestä ja tuntenut olevansa kaveriporukasta se rumin.

Keplinger vangitsee täydellisesti tuon teini-ikäisten myrskyävän sielunelämän Biancan hahmoon. Kyllähän minua ärsytti Biancan asenne välillä todella lujaa, mutta juuri siksi, että tiedän syyllistyneeni samanlaisiin ajatuksiin joskus itsekin. Kyllä, olen ollut (ja olen edelleen) välillä hyvinkin pessimistinen ja kyllä olen ollut (ja olen edelleen) välillä todella sarkastinen. Muissahan ärsyttää usein juuri ne piirteet, joita löytää itsestään. Bianca on niin realistinen hahmo, että hän voisi helposti olla kuka tahansa meistä.

Olen myös todella vaikuttunut, kuinka rohkeasti kirjailija käsitteli teini-ikäisten seksuaalista aktiivisuutta. Tuntuu, että niin monet paljon enemmän elämää nähneet kirjailijat välttelevät tuota aihetta eivätkä uskalla kirjoittaa noita kohtauksia, koska kenties he eivät halua rohkaista(?) nuoria mihinkään tai kenties niin monilla (amerikkalaisilla) kirjailijoilla on niin vanhanaikainen käsitys, että esiaviollisen seksin käsittely kirjoissa katsotaan olevan ehdoton nou-nou. En tiedä, heittelen vain arvauksia, mutta mielestäni on hienoa, että teini-ikäinen Keplinger uskalsi käsitellä teinien seksielämää siinä missä monet muut vaikenevat asiasta. Kyllä, se on todellisuutta eikä se välttelemällä tai hiljaisuudella mihinkään häviä, joten on parempi lähestyä asiaa kypsällä asenteella.

Juoni tässä kirjassa sinänsä on kyllä vähän tuhkimotarinamainen ja jotkut Biancan ratkaisut olivat mielestäni hieman epäjohdonmukaisia eikä nyt – samaistuttavuudesta huolimatta – voinut olla hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Onhan se myös aika absurdia hypätä toistuvasti sänkyyn jonkun sellaisen kanssa, jota vihaa ja joka tunnetusti on koko koulun pahin pelimies ja joka nakkaa kasvoillesi tuollaisen leiman kuin duff.

The DUFF on todella nokkela ja terävä kuvaus teini-iän myrskyistä, vaikeista perhesuhteista, ystävyydestä ja oman itsensä löytämisestä kaiken tuon kaaoksen keskellä. Keplinger kirjoittaa todella hienoja viestejä tarinaansa ja hän kiteyttää täydellisesti sen perimmäisen ajatuksen, joka kaikkien sosiaalisten leimojen taustalla piilee. Hän havannoi kypsästi kaikkea sitä, mikä nuorten aikuisten maailmaan kuuluu eikä kaartele ollenkaan vaikeitakaan aiheita. Hitaat aplodit osoitan hänelle.

Jokainen meistä on joskus varmasti tuntenut olonsa duffiksi, joten olen varma, että monille tämä kirja tulee todella lähelle. Minä pidin tästä kovasti!

Lukunäyte: Chapter 1
Wesley Rush was the most disgusting womanizing playboy to ever darken the doorstep of Hamilton High… but he was kind of hot. Maybe if you could put him on mute… and cut off his hands… maybe – just maybe – he’d be tolerable then. Otherwise, he was a real piece of shit. Horn dog shit.
      ”And you do have taste and class and dignity, I assume?” he asked, grinning.
      ”Yes, I do.”
      ”That’s a shame.”
      ”Is this your attempt at flirting?” I asked. ”If it is, you fail. Epically.”
      He laughed. ”I never fail at flirting.” He ran his fingers through his dark, curly hair and adjusted his crooked, arrogant little grin. ”I’m just being friendly. Trying to have a nice conversation.”
      ”Sorry. Not interested.” I turned away and took another drink of my Cherry Coke. But he didn’t move. Not even an inch. ”You can go now,” I said forcefully.
      Wesley sighed. ”Fine. You’re being really uncooperative, you know. So I guess I’ll be honest with you. I’ve got to hand it to you: you’re smarter and more stubborn than most girls I talk to. But I’m here for a little more than witty conversation.” He moved his attention to the dance floor . ”I actually need your help. You see, your friends are hot. And you, darling, are the Duff.”
      ”Is that even a word?”
      ”Designated. Ugly. Fat. Friend,’ he clarified. ‘No offence, but that would be you.”
      ”I am not the –”

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

The Young Elites - Marie Lu

Nimi: The Young Elites
Trilogia/sarja: The Young Elites, #1
Kirjailija: Marie Lu
Kustantaja: Putnam
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 355 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: I am tired of being used, hurt, and cast aside.
      Adelina Amouteru is a survivor of the blood fever. A decade ago, the deadly illness swept through her nation. Most of the infected perished, while many of the children who survived were left with strange markings. Adelina’s black hair turned silver, her lashes went pale, and now she has only a jagged scar where her left eye once was. Her cruel father believes she is a malfetto, an abomination, ruining their family’s good name and standing in the way of their fortune. But some of the fever’s survivors are rumored to possess more than just scars—they are believed to have mysterious and powerful gifts, and though their identities remain secret, they have come to be called the Young Elites.
      Teren Santoro works for the king. As Leader of the Inquisition Axis, it is his job to seek out the Young Elites, to destroy them before they destroy the nation. He believes the Young Elites to be dangerous and vengeful, but it’s Teren who may possess the darkest secret of all.
      Enzo Valenciano is a member of the Dagger Society. This secret sect of Young Elites seeks out others like them before the Inquisition Axis can. But when the Daggers find Adelina, they discover someone with powers like they’ve never seen.
      Adelina wants to believe Enzo is on her side, and that Teren is the true enemy. But the lives of these three will collide in unexpected ways, as each fights a very different and personal battle. But of one thing they are all certain: Adelina has abilities that shouldn’t belong in this world. A vengeful blackness in her heart. And a desire to destroy all who dare to cross her.
      It is my turn to use. My turn to hurt.

Ajatukseni: Marie Lu, thou hast no soul.

Luin noin vuosi sitten Lun dystopisen trilogian (Legend, Prodigy, Champion) ja pidin siitä aivan valtavasti. Prodigy on edelleen sekä yksi parhaista dystopiakirjoista että ehkä mahtavin trilogian keskimmäisistä osa, mitä olen ikinä lukenut. Suosittelen muuten kyseistä trilogiaa erittäin paljon. Oli siis ilmiselvää, että minun täytyi lukea myös tämä Lun uusimman trilogian avausosa, The Young Elites, ja täytyy kyllä sanoa, että olen aika shokissa nyt...

Adelina Amouteru selvisi hengissä vaarallisesta verikuumetaudista, joka tappoi lukemattomia ja jätti selvinneisiin syvät arvet. Adelina menetti vasemman silmänsä ja hänen tummat hiuksensa ja ripsensä muuttuivat hopeanvalkeiksi, ja nyt hänen ulkonäkönsä varoittaa ihmisiä, että hän on malfetto, merkitty. Malfettoja halveksutaan, metsästetään ja poltetaan elävältä, koska he ovat taudista parannuttuaan saaneet yliluonnollisia kykyjä, ja osa malfetoista ovat järjestelmällisesti hakeutuneet yhteen ja muodostaneet ydinryhmiä. Heidän yleisnimityksensä on The Young Elites. Erään yön tapahtumien jälkeen Adelinan sisällä herää voima, joka kietoutuu tiukasti hänen sisällään kyteviin negatiivisiin tuntemuksiin, jotka ovat vuosien saatossa hänen sisälleen patoutuneet kaiken sen kaltoinkohtelun jälkeen. Kun Adelina löytää itsensä eliittien tärkeimmän ydinryhmän, The Daggersien luota, joutuu hän oppimaan hallitsemaan sisällään myrskyäviä voimiaan tai hänet tapetaan. Adelina päättää tulla vahvaksi eikä hän aio enää koskaan alistua siihen kohteluun, jota hän vuosikausia on saanut.

The Young Elites on täysin erilainen, mitä Legend-trilogia. Täysin erilainen. Minua tämän kirjan yleinen sävy jopa säikäytti ennen kuin totuin ja rakastuin siihen silmittömästi (no pun intended). Meinaan, että tämä kirja on synkkä. Ei jälkeäkään siitä kevyestä huumorista, mitä Lun edellisessä trilogiassa löytyi, vaan tämä kirjan sävy on niin tummanpuhuva, että se pakottaa harkitsemaan tarkkaan, onko valmis tälle tarinalle.

Adelina on pelottava päähenkilö. Hän on vihainen, katkera, kostonhimoinen ja synkkä. Vuosien ja taas vuosien ajan kestänyt syrjintä ja halveksunta on jättänyt häneen todella syvät jäljet. Hänessä elää myös voimakasta intohimoa, joka sekoittuu pahuuteen ja tekee hänestä todella arvaamattoman henkilön. Onko Adelina hyvä ihminen? Ei... kai? Onko hän niin syvästi arpeutunut sekä henkisesti että fyysisesti, ettei hänellä välttämättä ole enää koskaan paluuta siltä tieltä, mille hän tämän kirjan lopussa asteli? Jep. Hän ei ansaitse kohtaloaan, mutta nyt kun hän on sillä tiellä, ei häntä voi vihata. Adelina on ainutlaatuinen hahmo, jota ei voi rakastaa oikeista syistä, vaan häntä rakastaa juuri niistä syistä, mitkä tekevät hänestä hirvittävän.

Tapaamme useita äärimmäisen mielenkiintoisia hahmoja: Enzon, malfetto-kruununprinssin, joka haluaa oikeudellisen paikkansa valtaistuimella, Raffaelen, mieskurtisaanin, joka solmii ystävyyssuhteen Adelinan kanssa, mutta jolla on myös synkkiä pelkoja Adelinan sisällä kuohuvista voimista. Lisäksi tapaamme Teren Santoron, inkvisitiovartioston johtajan, joka on ottanut elämäntehtäväkseen metsästää käsiinsä malfetot ja eliitit ja polttaa heidän elävältä uskoen näin tekevänsä jumalien työtä. Jätkä on vintistä niin pimeä, että minua todella hirvittää jatko-osat.

Rakastan sitä, että kirjailijat uskaltavat olla tekemättä hahmoistaan liian kauniita ja antavat heille välillä hyvinkin rujoja arpia. Tällaiset hahmot tuntuvat paljon realistisemmilta mitä sellaiset ah, niin kauniit ja täydelliset kiiltokuvat. Malfetoilla näkyvät arvet verikuumeen jäljiltä ja tauti on tehnyt mutaatioita heissä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Adelinan ruhjotut kasvot herättävät ihmisissä inhoa ja pelkoa, sillä he tietävät tuijottavansa malfettoa suoraan kasvoihin. Kauneus on pinnallinen piirre, ja Adelinen tapauksessa sievä ulkonäkö on rikottu, mikä kuvaa hänen hahmoaan täydellisesti.

Yksi asia, joka rakastutti minut tähän kirjaan niin täydellisesti, oli maailma. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kenettran saarelle, joka muistuttaa hyvin paljon renessanssin ajan Italiaa ja Venetsiaa. Minä rakastan renessanssia sekä Venetsiaa niin paljon, joten ahmin tuota maailmaa niin lumoutuneena ja nälkäisenä. Se oli niin... lumoava. Muuta sanaa en keksi. Maailma oli yksinkertaisesti lumoava.

Yksi elämäni suurimmista haaveista olisi päästä Venetsiaan vuoden alusta karnevaalien aikaan ja kokea tuo juhla kokonaisuudessaan. Olin niin sulaa vahaa, kun tässä kirjassa oli kohtaus, joka kuvasti haaveitani tuosta tapahtumasta niin elävästi. Saatoin sieluni silmin nähdä ne naamiot, ilotulitteet, puvut, kuulla sen musiikin ja haistaa kaikki ne tuoksut ilmassa. Marie Lu on velho kirjoittamaan ja kuvailemaan ympäristöä ja tapahtumia!

Lopussa oli kohtaus, joka oli iski todella lujaa kasvoihin... Ilmeeni:

http://img1.wikia.nocookie.net/__cb20130211050004/friends/images/d/da/Shocked.gif

Olin aivan järkyttynyt. Olin ihan että miiitäää tapahtui?! Eihän se voi mennä näin! Aloin heti kehitellä villejä teorioita, mitä jatko-osissa tapahtuu ja jokainen noista visioista oli toinen toistaan pimeämpi, koska suunta, jonka tämä tarina on ottanut ei todellakaan lupailee mitään aurinkoa ja sateenkaaria. En malta odottaa...

The Young Elites oli niin hyvä! Marie Lu on ottanut kyllä rohkean riskin tarinansa suhteen, sillä tämä on todellakin jotain aivan omaa luokkaansa. Olisi pitänyt kyllä ehkä sittenkin lykätä tämän lukemista myöhemmäksi, koska nyt joudun sitten odottamaan niin tajuttoman kauan jatko-osaa... Ei ole kivaa.

Lukunäyte: Adelina Amouteru, sivu 76
I squeeze my eyes shut and press my hands tightly to my ears in a desperate attempt to block it all out, but the maelstrom grows thicker, a curtain of darkness that threatens to pull me under. Papers fly up from the desk. The glass of Raffaele's lantern shatters.
      Stop. Stop. STOP. I will destroy everything in order to make it stop. I will destroy you. I grit my teeth as my fury swirls around me, seething and relentless, yearning to burst free. Through the whirlwind, I hear my father's harsh whisper.
      I know who you really are. Who will ever want you, Adelina?
      My fury heightens. Everyone. They will cower at my feet, and I will make them bleed.

The Young Elites –trilogia
The Young Elites (2014)
The Rose Society (2015)
3. osa (2016)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Synttäriarvonta! Arvonta päättynyt

Lupasin blogin synttäripostauksessa järjestää arvonnan sekä blogin (1.1.) että omien (8.1.) synttäreiden kunniaksi elikkäs tässä sitä nyt olisi!

1. palkinto: Yksi onnekas saa valita Adlibris-nettikirjakaupasta yhden enintään 20 euron arvoisen kirjan, jonka minä kustannan ja lähetän voittajalle.

2. palkinto: Toisena valituksi tullut saa valita alla olevasta kirjapinosta itselleen mieluisan kirjan, jonka sitten lähetän postissa.

Säännöt ovat seuraavat:

  • Arvonta on avoinna kaikille!
  • Blogini lukijaksi liittyneet saavat osallistua kahdella (2) arvalla, muut yhdellä (1). Ilmoitathan osallistuessasi, monellako arvalla olet mukana.
  • Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen.
  • Mikäli osallistut anonyyminä, laitathan mukaan nimimerkin ja sähköpostiosoitteen tunnistamista varten.

Arvonta päättyy TAMMIKUUN 11. PÄIVÄNÄ KLO 18:00!

ARVONTA PÄÄTTYNYT!

Arvon palkinnot voittajille lähipäivinä. Kiitos kaikille osallistujille!

Otan voittajiin yhteyttä sähköpostilla, joten on tärkeää, että sähköpostiosoitteesi löytyy joko ilmoittautumisesi jatkeena tai blogistasi/sivustoltasi, mikäli sellaista pidät.

Tästä pinosta toisen palkinnon voittaja saa valita itselleen yhden teoksen.



Lilith Saintcrow: Night Shift (Jill Kismet, #1)
Aikuisten synkänpuoleisemman urbaanifantasiasarjan ensimmäinen osa.

Danielle Trussoni: Angelology (Angelology, #1)
Aikuisille suunnatun enkelifantasiatrilogian ensimmäinen osa.

Richelle Mead: Vampire Academy (Vampire Academy, #1)
Nuorille aikuisille suunnatun vampyyrinsarjan ensimmäinen osa.

Julie Cross: Tempest (Tempest, #1)
Nuorille aikuisille suunnatun aikamatkustustrilogian ensimmäinen osa.

Rachel Vincent: My Soul to Take (Soul Screamers, #1)
Nuorille aikuisille suunnatun paranormaalin sarjan ensimmäinen osa.

Brodi Ashton: Everneath (Everneath, #1)
Nuorille aikuisille suunnatun kreikkalaiseen mytologiaan pohjautuvan trilogian ensimmäinen osa.

Steve Alten: The Mayan Prophecy (The Domain Trilogy, #1)
Mysteerinen seikkailutrilleri, joka pyörii ikivanhan maya-intiaanien maailmanlopun ennustuksen ympärillä. Trilogian ensimmäinen osa.

Kirjat ovat omasta hyllystäni, joten jonkilaisia kulumisen merkkejä voi mahdollisesti näkyä. Altenin kirjan on alun perin kirpparilta ostettu, joten käyttö siitä näkyy. Kaikki kirjat ovat englanninkielisiä pokkareita.