Nimi: The Maze Runner
Trilogia/sarja: The Maze Runner, #1
Kirjailija: James Dashner
Kustantaja: Delacorte Press
Julkaisuvuosi: 2009
Sivuja: 371 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★☆☆☆
Juonikuvaus: "If you ain't scared, you ain't human."
When Thomas wakes up in the lift, the only thing he can remember is his name. He's surrounded by strangers--boys whose memories are also gone.
Outside the towering stone walls that surround the Glade is a limitless, ever-changing maze. It's the only way out--and no one's ever made it through alive.
Then a girl arrives. The first girl ever. And the message she delivers is terrifying.
Ajatukseni: Olen pahoillani tästä vajaan parin viikon hiljaisuudesta. Olen ollut niin kiireinen (muutto, työpaikan saaminen, A2-tutkinnon loppuun suorittaminen – sain kortin! :D), että hädin tuskin olen ehtinyt istua alas saatika sitten lukea mitään. Kaiken lisäksi minulla oli kesken The Maze Runner, joka ei sitten millään onnistunut saamaan minua tarinan vietäväksi, vaan lukeminen sujui tahmeasti ja erittäin vaikeasti. Mutta nyt se on vihdoinkin luettu ja voin siirtyä taas Cressin pariin.
Thomas herää hississä matkalla ylöspäin ilman mitään muistikuvaa, mitä on tapahtunut. Hän löytää itsensä poikalauman ympäröimänä valtavan labyrintin keskeltä eikä kukaan anna hänelle vastauksia loputtomiin kysymyksiin. Thomasin ilmestymisen jälkeen paikalle pelmahtaa myös tyttö, joka vaipuu koomaan ensin höpötettyään kummallisia asioita kaiken muuttumisesta. Ja kaikki labyrintissä todellakin on muuttumassa. Thomas ja kumppanit päättävät viimeisen kerran ratkaista labyrintin arvoituksen ja löytää tiensä ulos samalla kun labyrintti ja sen sisuksissa vaanivat biologiset konehirviöt pistävät kapuloita rattaisiin.
Parhaiten kuvaisin The Maze Runnerin lukemista tandempyöräilyksi Saharan autiomaassa. Minä yritän vetää ahkeraa vauhtia eteenpäin, mutta The Maze Runner istuu takanani jarru pohjassa, koska hän haluaa nauttia maisemista. Kun vihdoinkin pääsemme etenemään hiekassa, The Maze Runner kokee, ettei hän halua kertoa minulle reittiä, että pääsisimme autiomaasta ulos. Yritän kannustaa meitä eteenpäin ja poljen molempien puolesta, mutta sitten jumitumme juoksuhiekkaan, johon meinaamme upota. Kun minä lopulta olen valmis luovuttamaan ja vaipumaan hiekkaan, The Maze Runner yhtäkkiä saakin adrenaliinipiikin ja alkaa vetää tuhatta ja sataa eteenpäin kohti edessäpäin häämöttävää ensimmäistä kaupunkia. Kerään siis vielä viimeiset voimani ja lopulta selviän kuin selviänkin pois autiomaasta.
Minulla on kolme ongelmaa tämän kirjan kanssa: 1) kerronnan hidastempoisuus ja informaation päällä istuminen, 2) hahmojen ja aivan erityisesti päähenkilön Thomasin persoonattomuus ja 3) Dashnerin kirjoitustyyli, joka oli kuin seipäällä silmään tökkäisi. Toistuvasti. Sääli näiden kanssa, koska tämä kirja ei ole huono, ei ollenkaan, vaan mysteeri ja juoni olivat todella kiinnostavia ja tapahtumaympäristö jännittävä, mutta nuo edellä mainitut ongelmat koituivat tämän kirjan kohtaloksi ja siksi en nauttinut lukemisesta enempää.
Hahmot ärsyttivät minua niin kovasti (ehkä Newtiä ja Minhoa lukuun ottamatta) eikä yhdelläkään heistä ollut persoonallisuutta. Oikeasti, Thomas oli kuin kartongista leikattu hahmo, jonka otsaan on leimattu Gary Stu. Thomas on erityinen. Hän on niin erityinen, että vain hän kykenee näkemään labyrintin salaisuudet. Hän on ainoa, joka keksii labyrintin suuren salaisuuden ja hän on ainoa, joka näkee kaiken sen lävitse. Hän on erityinen lumihiutale. Hän on Gary Stu.
Kirjoituksen rinnalla kaikkein pahin kompastuskivi kirjalle oli tarkoituksellinen informaation pimittäminen ja päällä istuminen. On eri asia antaa mysteerin paljastua hitaasti, mutta silloin kun päähenkilö toistaa kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä, koska muut jatkuvasti kieltäytyvät antamasta mitään vastauksia, ollaan kerronnan puolesta melkoisen heikoilla jäillä. Minun mielenkiintoni meinasi niin monta kertaa lopahtaa, koska Thomas toistaa itseään koko ajan eikä kukaan anna vastauksia mihinkään. Olin niin tuskastunut ja turhautunut, että välillä todella halusin jättää kirjan kesken.
Tarinalla oli niin paljon potentiaalia, mutta toteutus ei ollut mielestäni kovinkaan hyvä. Labyrintti oli todella mielenkiintoinen tapahtumaympäristönä ja mysteeri ja salaisuudet – niiden vihdoinkin paljastuessa – olivat hurjaa luettavaa. Olisin halunnut enemmän sitä mysteeriä ja kunnon juonta, vähemmän Thomasin sisäisiä pohdintoja ja tuskallisen hidasta kerrontaa. Kirjasta olisi voitu editoida neljännes pois ja uskoisin, että silloin kirja olisi ollut edes vähän vauhdikkaampaa luettavaa. Tällaisenaan kirja oli välillä niin tuskallisen tylsä ja ensimmäisen puolikkaan aikana mitään ei oikeastaan tapahtunut.
Olen täysin varma, että tulen pitämään syyskuussa ilmestyvästä elokuvasta niin paljon enemmän kuin kirjasta. Trailerinsa puolesta se näyttää mahtavalta ja niin paljon toiminnallisemmalta ja jännittävämmältä. Aion aivan ehdottomasti mennä katsomaan elokuvan, kenties jopa ensi-iltaan.
Jatko-osat... en tiedä. Minulla on The Scorch Trials parhaillaan lainassa ja tavallaan olen kiinnostunut jatkamaan, mutta toisaalta sitten ajatuskin saa minut melkein inhoamaan lukemista. Ehkäpä hylkään toistaiseksi tämän trilogian ja annan itselleni aikaa toipua ja lukea jotain mukavampaa.
Lukunäyte: Chapter 8, sivu 56
Burning blue eyes darted back and forth as she took deep breaths. Her pink lips trembled as she mumbled something over and over, indecipherable. Then she spoke one sentence – her voice hollow and haunted, but clear.
”Everything is about to change.”
Thomas stared in wonder as her eyes rolled up into her head and she fell back to the ground. Her right fist shot into the air as she laded, staying rigid after she grew still, pointing towards the sky. Clutched in her hand was a wadded piece of paper.
Thomas tried to swallow but his mouth was too dry. Newt ran forward and pulled her fingers apart, grabbing the paper. With shaking hands he unfolded it, then dropped to his knees, spreading out the note on the ground. Thomas moved up behind him to get a look.
Scrawled across the paper in thick black letters were five words:
She's the last one. Ever.
The Maze Runner –trilogia
0.5 The Kill Order (2012)
The Maze Runner | Labyrintti (2009/2015)
The Scorch Trials (2010)
2.5 Thomas's First Memory of the Flare (2011)
The Death Cure (2011)
Minä pidin tästä kovastikin. Kirjoitustyyliiin tottuminen otti aikansa, mutta minusta se toimi ihan hyvin. Thomaskaan ei ehkä ollut kaikista omaperäisin päähenkilö, mutta en minä häntä erityisemmin inhonnut. Muistan pohdiskelleeni kolmen ja neljän tähden välillä ja päädyin lopulta neljään, sillä idea oli niin kiehtova.
VastaaPoistaThe Scorch Trials oli minulla kesällä lainassa, mutta en vain saanut luetuksi. Vaikka The Maze Runnerista paljon pidinkin, luulen, etten tule jatkamaan sarjan parissa. (Paitsi jos lopuistakin osista tulee leffat...) Elokuvan aion nimittäin minäkin katsastaa.
Minulla tämä kirja ei sitten millään toiminut. Odotin jotain paljon jännittävämpää, mutta en koe saaneeni mitenkään erityisen vauhdikasta seikkailutarinaa. Kenties luin tämän väärällä hetkellä ja kaiken tämän kaaoksen jälkeen olin niin kärsimätön, etten pystynyt asettumaan The Maze Runnerin maailmaan. En tiedä, minä en oikein tykännyt.
PoistaSaapa nähdä, jos elokuva on paljonkin parempi mitä kirja ja jatko-osat päätetään myös filmatisoida, saatan tyytyä vain niiden katselemiseen ja hylkäämään kirjat. Ajatus jatkamisesta saa vähän pahan maun suuhun.
Joskus luin tätä kirjaa, mutten saanut oikein mitään irti ja lopetin lukemisen suht ajoissa. Idea oli ihan kiva, mutta toteutus ja eteenkin hahmot eivät saaneet minua puolelleen.
VastaaPoistaTodennäköisesti katson kuitenkin elokuvan, koska idea on mielenkiintoinen ja pienellä fiksaamisella tarinastakin voisi saada ihan hyvän :)
Samat fiilikset minullakin. Ei vain napannut. Mutta elokuvasta olen nyt innoissani ja odotan sitä kovasti, sillä uskon tarinan toimivan tässä tapauksessa paremmin elokuvana :)
PoistaKuulostaapa kyllä vähän tahmealta, varsinkin jos ei ole mitään kunnon perustelua, mikseivät muut hahmot kerro päähenkilölle, mistä on kyse.
VastaaPoistaLukeminen alkoi minun kohdallani todella kovasti tökkiä, kun päähenkilö jatkuvasti esitti niitä samoja kysymyksiä joihin kukaan ei vastaa ja aina välissä hän sitten tuskailee sitä, ettei kukaan kerro mitään. En pidä tuollaista hyvänä kerrontaratkaisuna.
PoistaOnko kirjasta suomenkielistä versiota? :)
VastaaPoistaEi ole vielä käännöstä tullut enkä ole ollenkaan varma, onko edes suunnitteilla :\
PoistaItselleni jäi koko trilogiasta vähän ristiriitaiset tunteet. Katsoin ensin elokuvan ja rakastuin siihen heti (kyllä, Dylan O'Brienilla voi olla vaikutusta asiaan) ja tilasin koko trilogian heti elokuvista kotiin päästyäni. Luin kirjat suunnilleen viikossa ja halusin kovasti rakastua niihin yhtä paljon kuin elokuvaankin, mutta loppujen lopuksi moni asia jäi epäselväksi, vaikka englanninkielisten versioiden lukeminen edesauttoi omalta osaltaan hämmentämään. Ja Scorch Trials oli omasta mielestäni näistä "hitain".
VastaaPoistaMinulle tämä tarina ei toiminut oikein ollenkaan kirjana. Kerronta oli niin hidasta ja hahmot puisevia eikä kirjoitustyyli ollut mitenkään silmiä hivelemään. Tämä on sääli, sillä jos edes kirjoitus olisi ollut mielestäni sujuvampaa, jatko-osien lukeminen houkuttelisi paljon enemmän. Elokuvasta kuitenkin olin innoissani ja pidinkin siitä todella paljon. Mikäli jatkot filmatisoidaan, luulen, että hylkään lopullisesti kirjat ja keskityn vain elokuviin, sillä tarina kerrottiin aika hyvin valkokankaallakin. Toivottavasti mahdolliset jatkot olisivat myös yhtä laadukkaita, mitä ensimmäinenkin elokuva!
PoistaTää sun arvostelus ei nyt oikein kolahtanut. Koko kirjan ideahan on, että koska Thomas ei saa mistään vastauksia, hän toimii, saadakseen vastauksia. Tykkään myös siitä, että lukija saa asiat samaan aikaan tietoonsa kuin päähenkilö itse. Ja Thomaksen hahmokehitys trilogian aikana... ei todellakaan mikään lattea hahmo.
VastaaPoista+ kerronnan hidastempoisuus? Ollaanko me nyt edes luettu sama kirja? Koska Dashnerin kirjoitustyyli nappasi minut ihan täysillä mukaan ja tuntui, ettei mihinkään lukuun voinut lopettaa lukemista, koska koko ajan tapahtui jotain, jonka takia lukemista oli jatkettava.
Jokaisen lukukokemus on aina subjektiivinen ja sitähän sanotaan, että kirjasta on aivan yhtä monta versiota mitä lukijoita. Se mikä nappaa yhdelle ei toimi toisella ja se minkä joku kokee tietyllä tavalla saattaa herättää täysin päinvastaisen tunteen toisessa. Mielipiteiden jakauma kuuluu asiaan, kun kirjoista (tai käytännössä mistä tahansa) puhutaan.
PoistaMinä koin kerronnan liian hitaaksi eikä kirjoitus auttanut asiaa ollenkaan. En yksinkertaisesti pitänyt Dashnerin viljelemistä tyyliseikoista saatika sitten Thomaksen äänestä. Hahmojen kanssa ei myöskään kemiat millään kohdanneet, mutta sinulla taasen nämä seikat ilmeisesti toimi erittäin hyvin. En ole lukenut jatko-osia, joten en voi esittää mielipidettä Thomaksen koko sarjan mittaisesta hahmokehityksestä, mutta tämän osan perusteella hän oli minulle todella puiseva ja lattea hahmo, joka toisteli itseään liikaa. Ehkä mielipiteeni muuttuisi jos jatkot lukisin, mutta tällä hetkellä minulla ei ole rahtustakaan kiinnostusta kokeilla onneani.
Kyllä me saman kirjan luimme, mutta käsityksemme lukemastamme vain poikkeavat. On hienoa, että The Maze Runner toimi sinulla. Huomaan, että kuulun siihen pieneen vähemmistöön, joka ei kirjasta innostunut, mutta ei se mitään, niin käy joskus. Tämä arvio on vain minun oma henkilökohtainen mielipiteeni ja jokaisella on vapaus olla mitä mieltä tahansa. Lukeminen on niin subjektiivista ja siksi ajatusten vaihto onkin mielenkiintoista puuhaa. Ei ole vain yhtä oikeaa mielipidettä.
No mielestäni kirja oli erittäin hyvä ja itse en ainakaan takkuillut sen likemisessa ja kirjan henkilöt olivat hyvin mielenkiintoisia ja hauskoja
VastaaPoistaNäin olen kuullut useiden kertovan, joten jännä miten tämä minun lukukokemukseni oli niin päinvastainen. Ei ihan kemiat kohdanneet minulla ja Dashnerilla.
Poista