Ylpeys ja ennakkoluulo - Jane Austen

Nimi: Ylpeys ja ennakkoluulo

Alkuteos: Pride and Prejudice

Kirjailija: Jane Austen

Kääntäjä: Sirkka-Liisa Norko-Turja (tarkistanut 1949 Päivö Taubert)

Julkaisuvuosi: 1813 (suomeksi 1922/1949/2013, WSOY)

Sivuja: 328 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Takakannesta: Ylpeys ja ennakkoluulo on herkullinen kuvaus 1700-luvun loppupuolen pikkuporvariperheestä. Nokkelasanaisen ja vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevän Elizabeth Bennetin mukana seuraamme sisarusparven monivaiheisia rakkaustarinoita, sympatisoimme kohtaloonsa alistuneen ja kuivaan ivaan turvautuvan isä Bennetin kanssa ja iloitsemme salaa herra Darcyn, jäykän ja ylpeän gentlemannin, vastahakoisesta rakastumisesta Elizabethiin. Pitkin matkaa saamme nauraa inhimilliselle turhamaisuudelle ja höperyydelle sen huvittavimmissa muodoissa.
      Kirjailijan ääni kaikuu yhtä raikkaana ja eloisana kuin teoksen ilmestymisen aikaan 200 vuotta sitten.

Ajatukseni: En ole hääppöinen klassikkojen lukija enkä ole Jane Austenilta Kasvattitytön tarinan lisäksi muuta lukenut. Tuo ainoa Austen-kokemukseni ei ollut mistään vakuuttavimmasta päästä ja pidin kirjoitusta ja kerrontaa lähinnä tylsänä. Takaraivossa on kuitenkin aina kummitellut ajatus, että Austenille pitäisi antaa toinenkin mahdollisuus. Tämä tilaisuus koitti kun voitin MarikaOksan blogiarvonnasta Ylpeyden ja ennakkoluulon.

Ja minä rakastuin. Täydestä sydämestäni. Nyt kun mietin niin oli vain huonoa tuuria, ettei Ylpeys ja ennakkoluulo ollut ensimmäinen Austenini, sillä jos olisin tämän silloin lukion ekalla kirjallisuusdiplomiin lukenut, olisin ihan varmasti alkanut klassikkoja lukemaan ihan eri tavalla. Onneksi edes nyt tämä korjaantui, sillä olisin missannut niin paljon jos en olisi tätä kirjaa lukenut.

Onko tässä maailmassa minun lisäkseni vielä joku, joka ei ole ollut ihan täysin perillä tämän kirjan tarinasta vaan on tiennyt vain suurpiirteisen idean? Tiedän, minä tiedän – missä kiven alla minä olen elänyt? Mutta oikeasti, olin tavallaan täysin vain ohittanut tämän kirjan, koska aikaisemmin se ei ollut herättänyt minussa kiinnostusta. Nyt vain sitten pudistelen ällistyneenä päätäni, kuinka laput silmillä joskus kuljeskelen ja miten paljon olenkaan missannut varmasti upeita klassikkoja.

Jos joku ei vielä tiedä, mistä on kyse niin antakaas kun kiteytän alle kolmeenkymmeneen sanaan: nuori ja nokkelasanainen Elizabeth Bennet kiinnittää ylpeän ja kopean herra Darcyn huomion, jonka seurauksena molemmat osapuolet huomaavat rakastuvansa toisiinsa vastoin sekä omia että muiden odotuksia. Siinä, kaksikymmentäviisi sanaa, jotka kiteyttävät tämän tarinan aika hyvin. Spoilereista nyt tuskin voimme puhua tässä tapauksessa.

Austenin tapa kuvailla Englannin maaseutua ja maisemia oli niin lumoavaa, että olisin voinut ahmia noita kuvauksia loputtomiin. Ympäristö heräsi niin ihanasti henkiin ja pystyin helposti maalaamaan maiseman mieleeni. En aina pitkistä kuvailuista huolimatta välttämättä pysty kuvittelemaan ympäristöä, mutta tässä tapauksessa ei tarvittu kuin muutama sana ja kuva mielessäni oli valmis. Lukiessani mietin, että kuinka ihmeessä pidin lukiossa Austenin kirjoitusta ja kerrontaa pitkäveteisenä ja tylsänä. Eihän se ole mitään sellaista. Olin silloin vain liian kärsimätön ja luulin ikään kuin lukevani ihan eri kirjaa mitä luin.

Elizabeth Bennet on mitä hurmaavin nuori nainen ja tarinaa oli hauska seurata hänen silmiensä kautta. Elizabeth kulkee omia polkujaan, tarkkailee ihmisiä ympärillään ja tekee nokkelia havantoja heistä ja on aina valmis puhumaan suunsa puhtaaksi. Hän on niin mieleiseni sankaritar! Ja herra Darcy! Olin niin valmis inhoamaan häntä alussa, mutta aivan kuin Darcy itsekin, huomasin rakastuneeni vallan huomaamatta tuohon ylpeään ja itsetärkeilevään herrasmieheen. Hahmokehitys oli suorastaan käsinkosketeltavaa tässä kirjassa.

En liioittele lainkaan kun sanon, etten voinut lakata ajattelemasta tätä tarinaa aina silloin kun en pystynyt lukemaan. Aina välillä töissä huomasin ajatuksieni karkaavan tähän tarinaan ja odotin vain hetkeä, jolloin pääsisin taas kirjan pariin. Se on kohdallani oikein hyvän kirjan merkki.

Aivan ihana kirja. Yksinkertaisesti vain niin valloittava. Ansaitsee kaiken ylistyksen. Jos joku ei ole vielä tähän mennessä lukenut tätä kirjaa, kannattaa ehdottomasti!

Lukunäyte: X luku, sivu 47

Soitettuaan muutaman italialaisen laulun neiti Bingley siirtyi skotlantilaisiin kansanlauluihin, jolloin Darcy sai aiheen lähestyä Elizabethia ja kysyä:

      ”Eikä tämä yhtään houkuttele teitä tanssimaan reeliä?”

      Elizabeth hymyili, mutta ei vastannut. Darcy toisti kysymyksensä hieman hämmästyneenä tytön äänettömyydestä.

      ”Kuulin kyllä kysymyksenne”, tämä vastasi, ”mutta en osannut heti päättää, mitä sanoisin. Tiedän, että halusitte minun vastaavan myöntävästi, jotta saisitte ilon moittia huonoa makuani. Mutta minusta on aina hauskaa toimia yllättävästi, jotta ne, jotka suunnittelevat moittimistani, saisivat kokea pettymyksen. Sen takia olen päättänyt vastata teille, etten laisinkaan halua tanssia reeliä. Ja moittikaapa nyt minua, jos uskallatte!”

      ”En todellakaan uskalla.”

      Elizabeth, joka oli melkein odottanut Darcyn loukkaantuvan, oli hämmästynyt tämän kohteliaasta äänensävystä, mutta hänen omassa sävyssään oli jotakin niin veikeää ja herttaista, että oli vaikea panna sitä pahakseen. Darcy puolestaan tiesi, ettei kukaan nainen ollut vielä vaikuttanut niin lumoavasti häneen kuin Elizabeth Bennet. Hän uskoi tosiaan, että ilman tytön halpasäätyisiä sukulaisia hän olisi ollut vakavassa vaarassa rakastua.