Elämäni seinäruusuna - Stephen Chbosky

Nimi: Elämäni seinäruusuna

Alkuteos: The Perks of Being a Wallflower

Kirjailija: Stephen Chbosky 

Kääntäjä: Jussi Korhonen

Julkaisuvuosi: 1999 (suomeksi 2010, Basam Books)

Sivuja: 235 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★☆☆

Takakannesta: Charlie on lukion ensimmäisellä luokalla. Hän on ikäistään älykkäämpi, mutta ujo ja sisäänpäin kääntynyt, mikä tekee uusiin ihmisiin tutustumisesta vaikeaa. Charlie on seinäruusu, joka haluaisi heittäytyä mukaan elämään, mutta oman pään vangiksi on helppo jäädä. Väistämättä Charlien on kuitenkin kohdattava tuntematon maailma: ensimmäiset treffit, suudelmat ja bileet, uudet ystävät, seksi ja The Rocky Horror Picture Show. Ne maagiset hetket, kun äärettömyyden tunteeseen riittää ajokortti ja täydellinen kokoelmakasetti. Mutta vaikka seinän vierustalta näkee kaiken tarkasti, Charlue ei voi jäädä sivustakatsojaksi loppuelämäkseen. Joskus on otettava selvää, miltä elämä tuntuu keskellä tanssilattiaa.

Ajatukseni: Olen ollut utelias tätä tarinaa kohtaan jo vaikka kuinka kauan. Elokuvaa en ole vieläkään katsonut, koska vakaasti päätin lukea ensin kirjan ja vasta sitten katsoa elokuvan. Olen kuitenkin lykännyt tämän lukemista, koska kaikesta hypetyksestä ja eräänlaisen klassikon aseman saamisesta huolimatta Elämäni seinäruusuna herätti minussa samoja viboja kuin Sieppari ruispellossa: minä arvelin, että kirja ei puhuttele juuri minua. Ja siinä olin oikeassa.

Charlie on 15-vuotias, 90-luvun alun kasvatti, jonka ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys on tiellä uusien ystävien saamisessa ja kuorestaan pääsemisessä. Charlie aloittaa high schoolin ensimmäisen vuoden taakkanaan parhaan ystävänsä, Michaelin, itsemurhan ja läheisen perheenjäsenen vuosia sitten menettämisen aiheuttamat padotut tunteet. Seinänruusuuteen tottunut Charlie päättää ylittää itsensä ja lähestyä veistokurssillaan olevaa poikaa, Patrickia, ja hänen siskopuoltaan Samia. Heidän välilleen syntyy nopeasti ystävyyttä, ja omalaatuiset sisarpuolet avaavat Charlielle oven aivan uudenlaiseen maailmaan, jota hän lähtee tutkimaan.

Charlie kokee vuoden aikana paljon uusia asioita ja tunteita, jotka johdattelevat häntä kohti aikuisuutta ja tosielämää. Charlie käy ensimmäisissä bileissään, polttaa ensimmäisen tupakkansa, juo ensimmäistä kertaa alkoholia, suutelee tyttöä ensimmäistä kertaa ja kokee paljon muitakin ensimmäisiä kertoja. Charlien vuosi on yhtä vuoristorataa sekä huippuhetkineen että pohjalla käymisineen, mutta hän nauttii jokaisesta hetkestä niin paljon kuin vain voikaan.

Elämäni seinäruusuna koostuu Charlien kirjoittamista kirjeistä, joita hän lähettää vuoden ajan nimettömälle ”hyvälle ystävälle”. Kirjeissä Charlie kertoo elämästään todella rehellisesti ja avoimesti, hän paljastaa haaveensa ja unelmansa, myöntää ja tunnustaa syvimmät tunteensa, tutkii ja havannoi maailmaa, perhettään ja ystäviään. Kirjemuotoinen tarinnankerronta oli tehokas tapa päästä Charlien ytimeen ja tutustua häneen kunnolla.

Kirjemuoto oli ensimmäisen puolikkaan ajan aika raastavaa luettavaa. Charlie oli niin lapsellinen ja ujo ja hänen kirjoituksensa oli kokematonta ja hiomatonta. Ensimmäinen puolikas meni minulla kuin sumussa. Toinen puolikas tarinassa oli se, joka teki minuun suuremman vaikutuksen ja josta pidin. Mutta toisaalta en ollut laisinkaan samalla aaltopituudella Charlien kanssa. Hän oli aivan älyttömän herkkä ja hän itki jatkuvasti. Uusista kokemuksistaan huolimatta Charlie pysyy ”uskollisena” itselleen ja tunteilleen – toisin sanoen hän pysyi hyvin samanlaisena koko vuoden ajan. Hän ei tee asioita itselleen, vaan toivoo ja yrittää tehdä asiat parhaiten aina muille.

Pidin tavasta, jolla kirjailija kuvaa Charlien ja hänen uusien ystäviensä välejä ja suhteita. Charlie ihastuu ja rakastuu viattoman neitseellisesti itseään pari vuotta vanhempaan kauniiseen Samiin. Hän ystävystyy läheisesti homoseksuaalin Patrickin kanssa. Charlien persoonallisuus ihastuttaa heitä ja he ottavat seinäruusun vastaan sydämellisesti. Pidin siitä kuinka heidän ystävyytensä on täysin pyyteetöntä ja he rakastavat Charlien todellista, herkkää minäänsä. He jakavat kokemuksiaan runoudesta ja kirjallisuudesta, he rakastavat The Rocky Horror Picture Showta yhdessä, he haluavat Charlien pääsevän mukaan elämään, jota he elävät. Minusta ystävyys oli parasta tässä kirjassa.

Minä en oikein pitänyt siitä, kuinka tässä kirjassa kuvailtiin alkoholia, tupakointia ja huumeita. Charlie aloitti näiden käytön 15-vuotiaana ja se kuvattiin olevan ihan ok. Tämä häiritsi minua, koska minä inhoan tupakointia ja huumeiden käyttöä suunnattomasti. Toki ymmärrän, että tarinassa kuvataan realistisesti viisitoistavuotiaan kasvutarinaa ja erilaisia kokeiluja elämässä, mutta en silti pitänyt siitä aspektista tässä tarinassa.

Elämäni seinäruusuna ei ollut se minun kirsikkani kakun päällä. Minä ymmärrän ja näen kyllä, miksi tämä on herättänyt ilmestyessään niin paljon kehuja ja kohua, minä ymmärrän kyllä, miksi jotkut pitäisivät tätä mestariteoksena, joka tunnetaan vielä sadankin vuoden päästä – minä ymmärrän tämän kaiken. Mutta tämä kirja ei vain ollut se minun juttuni. Sama kävi Siepparin ruispellossa kanssa: minä näen sen, miksi se on niin arvostettu ja puhuttu kirja, mutta se ei vain toimi minulla.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että luin tämän kirjan. Se oli sen arvoista, vaikka maata se ei jalkojeni alla järistellytkään. Nyt voin hyvillä mielin katsoa elokuvan. Kannustan kaikkia muitakin tarttumaan tähän kirjaan.

Ja nyt vihdoinkin on minun aika katsoa The Rocky Horror Picture Show.

Lukunäyte: 6. lokakuuta, 1991, sivu 31

Hyvä ystävä, 

minua hävettää tosi paljon. Menin tässä eräänä päivänä katsomaan lukion jalkapallo-ottelua, enkä täysin tiedä miksi. Michaelilla ja minulla oli yläasteella tapana käydä toisinaan jalkapallo-otteluissa, vaikka kumpikaan meistä ei ollut tarpeeksi suosittu pyörimään siellä. Se oli vain paikka minne mennä perjantaisin, kun emme halunneet katsella telkkaria. Joskus tapasimme siellä Susanin, ja Michael ja Susan pitelivät toisiaan kädestä.

      Mutta tällä kertaa menin yksin, koska Michaelia ei enää ole ja Susan liikkuu nyt toisten poikien kanssa, Bridget on vieläkin hullu, Carlin isä lähetti hänet katoliseen kouluun ja noloja laseja käyttävä Dave muutti pois. Minä vain lähinnä tarkkailin ihmisiä, katselin ketkä olivat rakastuneita ja ketkä pyörivät siellä muuten vain, ja sitten näin sen pojan josta kerroin sinulle. Muistatko, Ei mitään? Ei mitään oli jalkapallo-ottelussa ja hän oli aikuisten lisäksi niitä harvoja, jotka oikeasti seurasivat peliä. Siis tarkoitan, että hän todella seurasi peliä. Hän huuteli kentälle. 

      ”Hyvä Brad!” Se oli pelinrakentajan nimi.

      Tavallisesti olen hyvin ujo, mutta Ei mitään näytti tyypiltä, jonka luokse pystyi kävelemään jalkapallo-ottelussa, vaikka olin kolme vuotta nuorempi eikä suosittu. 

      ”Hei, sinä olet veistokurssilla!” Hän oli hyvin ystävällinen.

      ”Minä olen Charlie”, sanoin, en liian ujona. 

      ”Minä olen Patrick. Ja tässä on Sam.” Hän osoitti hyvin kaunista tyttöä vieressään. Tyttö vilkutti minulle.