perjantai 19. elokuuta 2016

48h päivittyvä postaus | Loppu!

Päivä 1

Klo 13:15 - Aika aloittaa maratoonailu
On aika aloittaa 48 tunnin lukumaratoni. Kahvi on keitetty, aamupala on syöty ja kissa ruokittu. Päivä on pilvinen, tuulinen ja vähän kalsea ja fiilis juuri oikea lukemiseen. Aika kaivautua takaisin sänkyyn ja tarttua ensimmäiseen kirjaan, joka olkoon Julie Murphyn Dumplin.

Klo 16:45 - Köhien liikkeelle
Ei ihan aluksi lukeminen luistanutkaan, mutta kyllä tästä nyt ollaan liikkeelle päästy. Tuntuu niin oudolta lukea keskellä päivää, sillä olen yökukkuja ja saan tehtyä kaiken parhaiten aika illalla/yöllä/pimeän aikaan. Päivisin tuntuu kuin pitäisi tehdä jotain muuta kuin vain istua ja lukea, vaikka mitään tähdellistä ei olisikaan tehtävänä. Mutta Dumplin on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle ja nyt vihdoin aletaan päästä siihen juoneen kunnolla kiinni.
Sivuja luettu: 139

Klo 18:55
Dumplin on tosi helppolukuinen kirja, mutta tässä ei oikein tapahdu mitään minkään saralla. En tiedä, oletin tämän olevan iskevämpi ja humoristisempi, etenkin kun tuo kauneuskilpailuaspekti otettiin mukaan. Luen tämän tänä iltana loppuun ja taidan sitten jatkaa Jojo Moyesin pariin.
Sivuja luettu: 227

Klo 21:15 - Ensimmäinen kirja luettu.
Ja se kirja on Julie Murphyn Dumplin. Eeh, ei niin hyvä mitä toivoin, mutta juuri täydellistä maratonilukemistoa. Voisin nyt syödä jotain, tekaista cappuccinot ja aloitella Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Hirvittää ja jännittää tuon kirjan lukeminen. Haluan pitää siitä, mutta itseni tuntien romanttinen chick-lit ei nyt välttämättä kolahda. Pidän lippua kuitenkin korkealla! Ensin pidän kuitenkin nyt vähän taukoa.
Sivuja luettu: 333 

Klo 22:05 - Aika jatkaa!
No niin, tauko ohi ja aika paneutua Moyesin teokseen. Saa nähdä kauanko jaksan vielä lukea, sillä väsyttää aika paljon. Pari tuntia jos sitä vielä.


Klo 03:05
Okei tämä kirja on kyllä todella symppis. Voisiko Kerro minulle jotain hyvää olla ensimmäinen lukemani chick-lit joka oikeasti kolahtaa ja lujaa... Hyvältä ainakin vaikuttaa! Melkein harmittaa että on näin myöhä ja pitää mennä nukkumaan.
Sivuja luettu: 552

Päivä 2

Klo 16:05
Olen saanut kaupassa käytyä enkä tiedä, mitä nyt tekisin. Lukemaan en vielä malta alkaa, sillä liian hyvä päivä ajaa ajatukseni aina raiteiltaan. Saa nähdä, mitä keksin.

Klo 21:50
Ööööykheeeei, ehkä tässä pitäisi alkaa taas lipua kirjojen pariin. Olen tehnyt koko päivän kaikkea muuta kuin lukenut. Tämä 48 tunnin maratoni onkin parempi kun ehtii tehdä muutakin :D mutta mutta, Moyes kutsuu luokseen!

Klo 00:45
Tykkään tästä niin paljon. Onneksi uskaltauduin Moyesin pariin! Väsyttää ja päätä vähän särkee, mutta en malttaisi lopettaa lukemista nyt kun taas niin hyvässä vauhdissa olen. Vähän harmittaa, että tuhlasin koko päivän tekemällä kaikkea muuta kun olisin voinut vain tätä kirjaa ahmia ja viihtyä niin hyvin.
Sivuja luettu: 658

Klo 03:55 - Toinen kirja luettu
Sain juuri loppuun Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää ja voin sanoa, että tykkäsin todella paljon. En itkenyt enkä edes kyyneltynyt, vaan sen sijaan luin kirjan hymy huulilla tarinan ja hahmojen lämmittäessä sisimpääni. Mutta mitään juhlaa tuo teos ei pelkästään ollut. Se pani myös pohtimaan sen raskaita teemoja ja miettimään etiikkaa ja ihmisyyttä. Olen tosi tyytyväinen, että uskaltauduin tämän teoksen pariin. Olen nyt myös yllättävän virkeä ja pohdiskelen, jaksaisinko aloitella vielä Veljensä vartijaa. Minun pitäisi kylläkin käännellä jo unirytmiä, mutta jos nyt vielä yhden yön omistan lukemiselle...

Aaaah, syksy ja talvi ovat todellakin tulossa! Bongasin nimittäin ensimmäisen satelliitin tälle syksylle! Ihanaa pääsen taas piakkoin kunnolla tarkkailemaan tähtitaivasta ♥
Sivuja luettu: 806

DONE!
Siinä meni 48 tunnin maratoni. Sivuja luin yhteensä 943 (kaksi kirjaa kokonaan ja aloittelin kolmatta). Lukeminen sujui suhteellisen hyvin, mutta eilinen päivä meni minulla ihan kaikkeen muuhun kuin lukemiseen. Vasta illalla inspasi taas lukea. Mutta tästä syystä 48 tunnin maratoonailu olikin hyvä idea, sillä ei ollut kovat paineet vain lukea ja ehti tehdä muutakin :)

Luettua:
x Julie Murphy: Dumplin, 333 sivua (kokonaan)
x Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, 473 sivua (kokonaan)
x Douglas Preston ja Lincoln Child: Veljensä vartija, 137 sivua (jäi kesken)
Yht. 943 sivua

Tällaisen vähän pidemmän maratonin voisin pitää joskus muulloinkin!

10 kommenttia:

  1. Dumplin on oivaa luettavaa maratonille. Kivaa maratonia!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä maratoniin. 48 tuntia on kova sana. Itsekin ajattelin lukea paljon tulevana viikonloppuna, mutta katsotaan miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 48 tuntia on sikäli hyvä, ettei tarvitse tuntea paineita pidempien taukojen pitämisestä :) mukavia lukuhetkiä!

      Poista
  3. Tsemppiä maratoniin! Itsekkin aloitin jo tämän, mutten yhtä lupaavasti. Toivon mukaan saan seuraavan vaihteen päälle niin että saan edes jotain aikaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks :D Dumplin on tosi hyvä maratonikirja kaikessa helppolukuisuudessaan. Moyesin meinasin myös ehtiä lukemaan ja aloittaa sitten ehkä Veljensä vartijaa. Tsemppiä sinnekin :)

      Poista
  4. Kivaa maratonia! Voisi joskus itsekin kokeilla tällaista 48 tunnin maratonia, 24h tuntuu aina niin lyhyelle, ja alkuun pääseminenkin kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kokeilemaan - ei ole samanlaisia paineita jatkuvaan lukemiseen mitä 24 tunnin maratoneissa :)

      Poista
  5. Hyvä suoritus! Itsekkin tätä pohdin mutta aavistelin menoja vklopulle ja niin niitä tuppasi jonoksi asti hööö. Olympialaisiakin tuli seurattua yllättävän paljon, vaikka penkkiurheiluni kohdistuu lähinnä jääkiekkoon. Täytyy kuitenkin johonkin väliin tämä pystyttää, kaipaan sitä täydellistä keskittymistä pelkästään lukemiseen.

    Oijoi kiva kun tykkäsit Moyesista, itse tykkäsin siitä ihan hysteerisesti :--D nyt ehkä vähän huvittaa voimakas reaktioni mutta aika raskas se oli aiheeltaan. Täytyisi nyt koittaa ajatukset koota yhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kohtuullisesti tuo maratoonilu meni, olen tyytyväinen :) Mulla on olympialaiset jääneet todella vähille, sillä en tyyliin koskaan avaa telkkaria ellei sieltä lätkää tai futista tule :D

      Moyesin toes oli todella mukavaa luettavaa! On huojentunut olo että siitä tykkäsin, sillä chick-lit ei ole ihan minun juttunu... Mutta Kerro minulle jotain hyvää oli hieno kirja!

      Poista

Jaa mietteesi!