perjantai 13. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lukumaraton! (maraton päättynyt)


Päätin osallistua Lukutoukan ruokalista -blogin järjestämään, blogiurani ensimmäiseen lukumaratoniin ystävänpäivänä 14.2. eli huomenna. Maratonin idea on lukea niin paljon kuin 24 tunnin aikana ehtii. Maratonin voi aloittaa itselle mieluisana kellonlyömänä, mutta kunhan ainakin osa lukemisesta tapahtuu ystävänpäivän aikana.

Minulla on niin monia kirjoja tällä hetkellä kesken, että lukumaraton auttaisi minua varmasti saamaan ainakin pari kirjaa loppuun luetuksi. Aloittelen lukemisen huomenna 14.2. varmaankin klo 16.00-17.00, sillä ensin käyn hoitamassa pari juoksevaa asiaa kaupungilla.

En aio suunnitella lukupinoa liikaa etukäteen, koska olen niin fiilislukija että menen vain tunteen mukana. Pyrkimyksenäni on siis lukea keskeneräisiä kirjoja pois, mutta jos tekee mieli aloittaa uusi kirja, teen niin.

Sen pidemmittä puheitta toivotan hyvää (ja lukuisaa) ystävänpäivää kaikille! :)

Päivittelen edistymiseni tähän samaan postaukseen, joten tarkkailkaa tilannetta!

~ ~ ~ ~ ~

14.2.2015, klo 16.30 - Maraton alkaa!
Oukheis, olen nyt saanut kaikki hommat hoidettua ja pääsen vihdoinkin keittämään päivän ensimmäiset kahvit julistaen samalla lukumaratonini alkaneeksi. Aloitan lukemisen Marcus Sedgwickin The Ghosts of Heavenilla. Olen kirjasta lukenut jonkun neljäsosan jo valmiiksi, joten jatkan siitä eteenpäin. Sedgwickin jälkeen tartun kenties Michael Morpurgon Private Peacefuliin, jossa olen puolivälissä. Mutta toisaalta kävin eilen kirjastosta noutamassa muutaman kovasti odottamani kirjan, joten ehkä luenkin niitä... Saa nähdä, menen tunteen mukana :D

Klo 18.35 - Vaikean alun jälkeen sujuvampaan suuntaan.
Lukeminen ei alkanutkaan ihan niin liukkaasti. Kissa sai aivan hillittömän hellyydenkipeyskohtauksen ja puoli tuntia kiehnäsi ja puski sylissä kehräten kuin perämoottori. Yritäppä siinä lukea kun toinen on niin sulosena ja vaatii kaiken huomion :D Sitten tekaisin ruoan ja luin uutiset. Olen nyt vajaa tunnin vasta ehtinyt kunnolla lukemaan. Luen tällä hetkellä The Ghosts of Heavenin toista tarinaa (kirja koostuu neljästä eri kertomuksesta) ja se on todella mielenkiintoinen ja vie hyvin mennessään.
Sivuja luettu tähän mennessä: 50

Klo 21.35 - Tauon jälkeen on aika jatkaa.
Pidin äsken jonkun puolen tunnin tauon. The Ghosts of Heaven on yllättävän kiehtova kirja kunhan siihen ajatuksen kanssa syventyy. Olen nyt kolmannen tarinan loppupuolella ja odotan mielenkiinnolla, miten se päättyy. Disturbing on sana, jolla kolmatta tarinaa parhaiten kuvailisin. Keitän teetä ja jatkan sitten lukemista.
Sivuja luettu tähän mennessä: 136 

Klo 22.45 - Viimeinen kertomus.
Luin The Ghosts of Heavenin kolmannen kertomuksen vartti sitten loppuun ja nyt alan todella tajuta, miten hieno kirja on kyseessä. Ihan kuin Pilvikartasto. Sain myös valtaisan inspiraation lukea tuon ikuisuusprojektin nimeltä Pilvikartasto loppuun... Voisi hakea kirjan taas maanantaina kirjastosta. Vielä neljäs ja viimeinen kertomus edessä!
Sivuja luettu tähän mennessä: 170

15.2.2015, klo 1.45 - Ensimmäinen kirja saatu loppuun.
Nukahdin sitten pariksi tunniksi kesken lukemisen. Heräsin yhdeltä ja luin The Ghosts of Heavenin parikymmentä viimeistä sivua loppuun. Hieno kirja. Viimeinen tarina meinasi mennä tämänhetkisen vireystilan (tai paremminkin sen puutteen) vuoksi yli ymmärryksen, mutta eipä siinä. Pidin kovasti kirjasta kokonaisuudessaan. Alan nyt nukkumaan, sillä hädin tuskin silmät pysyvät auki. Jatkan lukemista aamulla.
Sivuja luettu tähän mennessä: 257

Klo 11.15 - Aika jatkaa maratonia.
No niin, vihdoinkin olen saanut herättyä ja voisi jatkaa lukemista. Keitän kahvia ja tartun seuraavaksi Robin Talleyn Lies We Tell Ourselvesiin. Ei huvita lukea tällä hetkellä mitään muuta ja olen halunnut lukea tuon Talleyn kirjan niin kauan! Sitä siis seuraavaksi.

Klo 14.10 - Tauko ohi.
Pidin äsken tunnin mittaisen ulkoilutauon. Virkisti kivasti ja nyt on taas voimia jatkaa Talleyn kirjaa, joka ei muuten tosiaankaan ole tarina mistään helpoimmasta päästä. Vähän yli kaksi tuntia vielä maratonia jäljellä.
Sivuja luettu tähän mennessä: 350

Klo 16.40 - Maraton on päättynyt!
Julistan maratonin virallisesti päättyneksi. Viimeiseen tuntiin ei lukenut enää mitään sillä alkoi jo rivit vilistä silmissä. Viimeisinä tunteina luin vähän kaikkea sun mitä sekaisin. Koko 24 tunnista luin ehkä jotain 8 tuntia kokonaisuudessaan, nukuin 11 ja tein muuta lopun ajan. Sivuja luin yhteensä 455, mihin olen ihan tyytyväinen. Luin englanniksi lukuun ottamatta pariakymmentä Fight Club -sivua. Sain ensimmäisen maratonini kunnialla päätökseen ja voisin helposti nähdä itseni kokeilemassa tätä toistekin.

En kirjoita maratonista mitään erillistä koostepostausta, mutta aion mainita siitä muutamalla sanalla tämän kuun lopussa ensimmäisessä wrap up -postauksessa. The Ghosts of Heavenista kirjoitan lähipäivinä arvostelun.

Tsemppiä vielä kaikille teille, jotka vielä maratonia jatkatte! :)

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratoniin. Aloittelen itsekin aivan näillä näppäimillä tai viimeistään puolen tunnin kuluttua... lukuintoa. :)

    VastaaPoista
  2. Huomasin nyt, että sinäkin otat osaa. Olen tässä viime tunnit tehnyt tosin aika paljon ihan muuta kuin lukenut (kuten nyt roikkunut blogeissa), mutta pääasia minulle olikin, että voin viettää vuorokauden pääasiassa lukemalla. Oi, tuo kissan tuoma keskeytys ei varmasti ollut mitenkään ikävä. :)
    Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin eilen osallistumisesta vähän viime tingassa :) Kasper oli niin sulosena että viis mistään kirjasta <3 se saa tuollaisen hellyyskohtauksen että syliin asti tulee melko harvoin (ei ole normaalisti sylikissa), ettei siinä kirjaa edes ajatellut kun toinen oli niin ihana :D

      Poista
  3. Pikku tauot lukemisen lomassa tekevät terää. En itsekään näköjään vaan pysty pelkästään lukemaan ja lukemaan, vaikka olisi miten hyvä kirja nenän edessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukoja oli pakko tosiaan pitää, sillä meinasivat rivit alkaa hyppiä silmissä ja ajatus harhailla :)

      Poista
  4. Onnittelut maratonin loppuun pääsemisestä! Hieno sivumäärä englanninkielistä tekstiä. Todellakin. Minulla englanniksi lukeminen on huomattavasti hitaampaa kuin suomeksi, joten pysyttelin tällä kertaa äidinkielessä. Kissat on ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä ihan tyytyväinen tuohon määrään, sillä pääasiassa englanniksi tuli luettua ja se on minullakin aavistuksen hitaampaa kuin suomeksi lukeminen. Olen tyytyväinen ensimmäiseen maratoniini :) Kissat on kyllä niin ihania ettei mitään rajaa <3

      Poista

Jaa mietteesi!