Lies We Tell Ourselves - Robin Talley

Nimi: Lies We Tell Ourselves

Kirjailija: Robin Talley

Kustantaja: Harlequin Teen

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 368 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★★

36. A book set in high school

Juonikuvaus: In 1959 Virginia, the lives of two girls on opposite sides of the battle for civil rights will be changed forever.

      Sarah Dunbar is one of the first black students to attend the previously all-white Jefferson High School. An honors student at her old school, she is put into remedial classes, spit on and tormented daily.

      Linda Hairston is the daughter of one of the town's most vocal opponents of school integration. She has been taught all her life that the races should be kept ”separate but equal.”

      Forced to work together on a school project, Sarah and Linda must confront harsh truths about race, power and how they really feel about one another.

      Boldly realistic and emotionally compelling, Lies We Tell Ourselves is a brave and stunning novel about finding truth amid the lies, and finding your voice even when others are determined to silence it.

Ajatukseni: Aina joskus sitä on todella väärässä kirjojen suhteen – tyyliin kun odotat rakastavasi kirjaa niin sitten se ei olekaan yhtään mieleen tai päin vastoin. Ja sitten sitä on joskus todella oikeassa. Minä tiesin, että tulisin rakastamaan tätä kirjaa jo ennen kuin se ilmestyi ja olin täysin oikeassa. Lies We Tell Ourselves oli niin vaikuttava ja koskettava, että se iskee armottomasti suoraan tunteisiin.

On vuosi 1959 ja Virginiassa on viimein mennyt läpi integraatiolaki, joka aukaisee valkoihoisten koulut ensimmäisille mustille oppilaille. Sarah Dunbar on yksi noista kymmenestä mustasta oppilaasta, jotka siirtyvät opiskelemaan Jefferson High Schooliin valkoisten keskelle. Joka päivä he saavat kuulla törkeitä solvauksia ja he joutuvat kiusanteon ja väkivallan kohteeksi eivätkä edes opettajat näytä kovinkaan halukkailta puuttumaan asiaan.

Mutta voimakastahtoinen Sarah päättää esimerkillisesti selviytyä tuosta vuodesta, kunnes hän tapaa Linda Hairstonin ja joutuu huomaamaan olevansa todella pulassa. Linda on pahin kaikista valkoisista, sillä hän tietää, mitä tekee, hän tietää oikean ja väärän, mutta ei toimi toisin. Ja silti Sarah huomaa alkavansa tuntea jotain Lindaa kohtaan. Nämä kaksi teinityttöä joutuvat kamppailemaan tunteidensa kanssa kaiken tuon kaaoksen keskellä, jossa erilaisuutta ei hyväksytä missään tapauksessa.

Aion pitää tämän kirjoituksen mahdollisimman lyhyenä. Minulla olisi niin paljon sanottava kaikista tämän kirjan käsittelemistä asioista, että tekstiä tulisi romaanin verran. Sitä tuskin kukaan jaksaisi lukea, joten on parempi, etten lähde liian syvällisesti asiaa lataamaan.

Lies We Tell Ourselves kertoo kahden täysin erilaisen, mutta myös hyvin samanlaisen teinitytön tarinan vuoden 1959 integraation pyörteissä, jolloin rasismi on erittäin elossa ja voimissaan. Lisäksi tämä kirja käsittelee seksuaalivähemmistössä olemista tuohon aikaan, jolloin kaikki erilainen oli ehdottoman kiellettyä ja hirvittävää.

Pääsemme näkemään tämän tarinan sekä Sarahin että Lindan näkökulmista. Ensimmäiset sata sivua kerrotaan Sarahin silmin ja sen osion lukeminen oli ahdistavaa, vaikeaa ja surullista. Sarah joutuu kuulemaan niin törkeitä solvauksia ja kokemaan niin pikkumaista, vastenmielistä ja ilkeämielistä kiusantekoa ja väkivaltaa, että sitä oli todella vaikea lukea. Jopa opettajat antoivat sen tapahtua, yhtä heistä lukuun ottamatta.

Ihailen Sarahia hänen kyvystään pidätellä itseään vastaamasta siihen törkyyn, sillä hänen tilanteessaan minä tuskin olisin voinut pysytellä hiljaa. Jo pelkästään lukeminen sai minut haluamaan kurottamaan tarinaan ja kuristaa jonkun niistä törkyturvista. Sarah toteaa olevan sääntö, etteivät mustat saaneet puhua vastaan valkoisille, sillä heitä rangaistaisiin jo pelkästään väärään suuntaan hengittämisestä. Inhottaa niin paljon ajatella, mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan päästäkseen edes jollain tavalla tasa-arvoiseen asemaan valkoisten kanssa. Ja edelleen, yhä edelleen, rasismi kukoistaa osan ihmisten mielissä...

Niinkin paljon kuin Sarahista pidinkin, viihdyin vielä enemmän Lindan pään sisällä. Linda on tarinan alussa aivan kamala ihminen, rasisti ja todella ilkeämielinen, mutta se ei tavallaan ole edes hänen vikansa, vaan yhteiskunnan, joka on pakottanut aina niitä arvoja ihmisille eikä toisinajattelua ole koskaan opetettu. Kun pääsemme tutustumaan Lindaan paremmin pääsemme huomaamaan miten paljon hän kehittyy. Hän on elämänsä aikana kasvattanut ympärilleen niin monta valheen kerrosta, että pikku hiljaa alkasessaan karsimaan niitä pois, muuttuu Linda aina vain enemmän herkäksi ja jotenkin, kaikesta aiemmasta huolimatta, melkein rakastettavaksi hahmoksi. Hän karistaa yltään valheita yksi toisensa jälkeen ja lopulta hän on täysin paljas, oma itsensä ja todella haavoittuvainen, mutta urhea. Tämä kehitys tekee hänestä todella mielenkiintoisen hahmon.

Tämä kirja käsittelee myös LGBT:tä ja tällä kertaa keskiössä on tyttöpari. Sarah ja Linda ovat aina tienneet olevansa jollain tapaa erilaisia, mitä kaikki muut ikäisensä. He ovat kuitenkin onnistuneet sulkemaan pois nuo tunteet, mutta tavatessaan toisensa eivät he pysty enää kieltämään itseltään, miten hyvältä kädestä pitäminen tai toisen koskettaminen tuntuu. Sarah ja Linda kulkevat todella pitkän matkan ennen kuin he pystyvät käymään edes keskustelun riitelemättä. Heidän välillään on aluksi ammottava kuilu, mutta joka alkaa hitaasti kuroutumaan umpeen ja jättää heidät lopulta päättämään omista elämistään.

Lies We Tell Ourselves on todella mieleenpainuva lukukokemus, jota suosittelen jokaiselle. Tämä kirja on todella upea ja Robin Talley on tehnyt todella paljon taustatutkimusta tarinaansa varten. Lopputulos on rohkea, koskettava, aidon rehellinen ja kerta kaikkiaan, läpikotaisin upea teos.

Jos saatte koskaan tilaisuuden, lukekaa tämä. Se on ehdottomasti sen arvoista. Ja vaikka ensimmäiset sata sivua ovatkin niin vaikeita, tarina muuttuu niin koukuttavaksi, ettei sitä voi sen jälkeen laskea käsistä. Ehdottomasti suosittelen tätä!

Lukunäyte: LIE #3, I don't care what they think of me, sivut 42-43

The girl is right in my face. Her bright blue eues are narrowed and fixed on mine. I can't let her know she's getting to me. I try to edge around her but she blocks my way with her purse. Its just as fashionable as the rest of her – a cloth bag with round wooden handles covered in the same plaid fabric as her skirt.

      There's something about the way this girl talks. Something about the look in her eyes.

      She makes me angrier than the others do.

      She's not like the girl who screamed at me in the parking lot or the one who spat on me in the hall. This girl doesn't do that sort of thing. She works quietly. Efficiently. Ruthlessly.

      I just wish she weren't so pretty. That lovely face sets off a fire inside me that isn't ever supposed to burn.

      She frightens me. But she makes me want to stop being polite.

      I shouldn't say anything to her. It's against the rules, and the rules are there for a reason.

      It only happens because I can't stop myself.