keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mitä mukaan taas tarttuikaan

Olin tehnyt sopimuksen itseni kanssa, etten kirjoja enää ostelisi. Kävin kuitenkin Zeppeliinin Kirjakassi-nimisessä kirjakaupassa nopeasti pyörähtämässä silmiin osuttua punaisia alelappuja. Myrsky ja mylväys, kauhistus ja järkytys – mukaan tarttui taas pari kirjaa. Tämä on varmasti suuri järkytys meille kaikille.

Mutta en voinut vastustaa, kun alelaput näin ja kivoja kirjoja silmiin osui. Löysin Erin Morgensternin Yösirkuksen kovakantisena huikeaan 9,90 euron hintaan, joten kuinka olisin voinut kävellä onneni ohi? Kirja on minulla parhaillaan myös lainassa kirjastosta, koska haluan lukea sen nyt kokonaan, edellisellä lukukerralla kirja kun kesken jäi. Olen siis mielissäni.

Lisäksi ostin Anna Godbersenin Juoruja- ja Erheitä-pokkarit hintaan 6,90 euroa kappaleelta. Olen tyytyväinen näihinkin. Vielä pitäisi tuo Godbersenin Huumaa hankkia, sillä nuo ostamani ovat sarjan toinen ja kolmas osat. Tämä sarja on kiinnostanut jo pidemmän aikaa ja viime aikoina historialliset tarinat ovat alkaneet viehättää minua hyvinkin paljon. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että luen Libba Brayn Rebel Angelsia ja pidän kirjan tapahtumaympäristöstä todella paljon.

Olisin halunnut hankkia myös Pendergastit itselleni. Ihmeiden kabinetti olisi irronut hintaan 9,90, mutta Kuoleman asetelmaa, Tulikiveä, Veljensä vartijaa eikä Kuolleiden kirjaa löytynyt. Sääli, sillä Ihmeiden kabinetti löytyy jo omasta hyllystä ja mielelläni olisin tuon huipun sarjan seuraavatkin osat omaan hyllyyn hankkinut.

Kesä on nyt sitten minun osaltani virallisesti alkanut ja muutama kirja on nyt erittäin hyvässä vaiheessa. Rebel Angelsin saan ihan pian loppuun, sillä ahmin tarinaa todella nälkäisenä – hyvä kirja ollut tähän mennessä! Lisäksi kiskaisen seuraavaksi Code Name Verityn ja Pilvikartaston loppuun. Niiden jälkeen käyn Dreams of Gods & Monstersin kimppuun.

Että tämmöistä tältä erää! Hyvää kesää kaikille! :D

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen muka päättänyt etten osta enää kirjoja tänä kesänä. Hah, hah. :D Ei tule onnistumaan. Yösirkus on minulla parhaillaan kesken, mutta olen niin alussa, ettei kirja ole vielä alkanut viedä. Godbersenin sarjan olen joskus lukenut ja vaikkei sarja sen kummemmin sytyttänyt aikakausi oli ihana. :)

    Tällaiset kirjaostos postaukset ovat todella mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tästä lähtien todella yritän välttää niitä kirjaostoksia, koska on tuo yksi suuri investointi edessä enkä halua olla ihan täysin PA loppukesää! Vaikeuksia tulee olemaan, mutta kyllä minä nyt sitä luonteenlujuutta meinaan harjoittaa :D

      Joskus vuosi sitten luin Yösirkuksen johonkin puoliväliin, kunnes kirjaston eräpäivä käveli vastaan ja jouduin palauttamaan keskeneräisenä. Takaraivoon jäi kuitenkin halu lukea loppuun. Olen iloinen kun noin halvalla kirjan sain omaan hyllyyn :)

      Poista
  2. Minulla oli tänään aivan ihailtava itsehillintä enkä ostanut P.I. Jääskeläisen novellikokoelmaa, vaikka sen olisi saanut kovakantisena kahdella eurolla. Tähän kyllä vaikutti se, etten vielä tiedä, tykkäänkö Jääskeläisen tyylistä ja kärsin lievästä novelliallergiasta, joten mieluummin tutustun kyseiseen kirjailijaan ensin ihan romaanimuodossa. Kävin myöskin katsastamassa Suomalaisen pokkarialennustarjonnan enkä ostanut sieltäkään mitään.

    Etten vaikuttaisi täydelliseltä kirjoista kieltäytyjältä, täytyy mainita, että eilen tein Adlibris-tilauksen ja viime viikolla ostin pari kirjaa toiselta bloggaajalta, koska hän luopui niistä ihan hullun edullisesti. Perjantaina olisi myös tarkoitus mennä Helsinkiin, joten saattaa olla, että matkalta tarttuu jotakin vietäväksi kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä harjoitin edes sen verran itsehillintää, etten ottanut mukaan myös Siiloa hintaan 15,00 ja Katherine Neville Kahdeksaa hintaan 6,90. Edes sen verran sentään :) Kirja-alennukset on kyllä todella pahoja paikkoja.

      Esittele ihmeessä sitten, mitä kirjoja tilasit!

      Poista

Jaa mietteesi!