Yhä sininen taivas - Veronica Rossi

Nimi: Yhä sininen taivas

Alkuteos: Into the Still Blue

Trilogia/sarja: Paljaan taivaan alla #3

Kirjailija: Veronica Rossi

Kääntäjä: Inka Parpola

Julkaisuvuosi: 2014 (suomeksi 2014, WSOY)

Sivuja: 366 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Dystopiatrilogian jännittävä päätösosa käynnistää kuumeisen kilpajuoksun kohti merentakaista turvapaikkaa. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Eetterimuurien lisäksi Perryllä on vastassaan leppymätön Roar, jota painaa katkeruus ja suru Livin kohtalosta. Onnistuakseen huimassa suunnitelmassaan Perry ja Aria tarvitsevat kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä. Mahdottomalta tuntuvan pelastustehtävän panoksena on koko heimon tulevaisuus: löytävätkö he ystävänsä ja onko myyttinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa?

Ajatukseni: Jälleen on saatettu yksi trilogia päätökseen, ja melkoinen päätöshän tämä olikin. Olen ylen tyytyväinen tapaan, jolla Rossi lopulta solmi kaikki narut yhteen. Yhä sininen taivas on vahva kirja ja oikein onnistunut lopetus. Aplodit Veronica Rossille!

Yritän välttää spoilereita parhaani mukaan, mutta kuten on varmasti ymmärrettävissä, kyseessä on viimeinen osa, joten täydellinen spoilerittomuus tulee olemaan melkoisen vaikeaa. Lukekaa siis varauksella ja omalla vastuulla!

Cinder on viety. Roar on henkisesti palasina. Arian ja Perryn välillä on selvittämättömiä asioita. Vuorovetisiä uhkaavat sopimuksen tehneet konsuli Hess ja sarvien julma veriherra Sable. Eetterimyrskyt pahenevat ja suurmyrsky, joka tuhoaisi heidät kaikki, on lähempänä kuin koskaan. Mutta haaveiltu turvapaikka eetterittömästä Yhä sinisestä on vielä niin monen esteen päässä, ettei ilman suuria valintoja, uhrauksia ja kärsimystä päästä edes lähelle sitä. Kuinka pitkälle kukin heistä on siis valmis menemään päästäkseen Yhä siniseen?

Yleisesti ottaen juoni kulki tasaisesti eteenpäin, vaikka kirjan ensimmäinen puolikas saikin minut vähän hämmennyksiin. Kaikki ne Komodon tapahtumat tuntuivat oudoilta ja erilaisilta verrattuna kahden edellisen kirjan tapahtumiin. En osaa tarkalleen ottaen sanoa miksi tunsin näin, mutta minulla kesti hetken päästä mukaan tarinaan. Odotin kirjan olevan juonellinen pyörremyrsky, mutta loppujen lopuksi juonellisesti kirja olikin melko yksinkertainen. Sitä vastoin kaikki ne juonta rakentavat ja tukevat tapahtumat olivatkin monenkirjavia ja hahmopainoitteisia.

Tämä kirja alkoi niin omituisesti hahmojen osalta. Minulla oli ikävä Perryn, Arian ja Roarin välistä mahtavaa dynamiikkaa, joka toimii malliesimerkkinä siitä, ettei kolmiodraamaa tarvita ja että miehen ja naisen välillä voi olla pelkkää läheistä ystävyyttä. Mutta alussa heidän välinsä olivat turvonneet ja hajalla kaiken edellisessä osassa tapahtuneen jälkeen. Tämä koski minua lukijana. Tämä kolmikko on todella hyvin kirjoitettu ja jokainen heistä on oma persoonansa. Pidin niin paljon Perryn ja Arian suhteesta, josta nousee hyvin esille se, että molemmat heistä osaavat toimia myös ilman toisiaan ja että he ovat vahvoja sekä yksin että yhdessä. Tällaisista romansseista minä pidän. Nostan hattua Arialle, Perrylle ja Roarille!

Voi, Aria ja Roar. Olen suorastaan ylpeä heistä ja heidän uskollisuudestaan sekä toisilleen että Perrylle. Kyllä rakkauteni lojaalia ystävyyttä kohtaan on tullut jo varmasti selväksi, joten kun sanon tämän kirjan olleen kuin hunajaa sielulleni, tarkoitan saaneeni juuri sitä, mistä niin kovasti pidän. Pelkäsin niin kovasti kolmiodraamaa, mutta Rossi oli yksinkertaisesti liian fiksu nakatakseen niin hyvin toimivaa platonista ystävyyttä romukoppaan. Minulla on nyt sydän niin hellänä ja olen niin tajuttoman iloinen, kuinka kaikki päättyi heidän osaltaan!

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Veronica Rossi on rohkea kirjailija. Ei pelkästään siksi, että hän uskaltaa ottaa riskejä ja uhrata hahmoja, tai siksi, että hän otti valtavia harppauksia hahmojen kehityksen suhteen (Aria! Perry! Roar! Soren! Brooke!), vaan siksi, että hän uskalsi selittää maailmansa pseudotieteellisellä hölyn pölyllä ja teki siitä hitto vieköön uskottavan. Haha, haluaisin päästä kädestä pitäen onnittelemaan Rossia niistä ratkaisuista, joita hän teki. Lupaan lukea tästä eteenpäin kaiken, mitä tämä nainen kirjoittaa.

On hienoa, että kirjailija suhtautuu realistisen raa'asti hahmoihinsa eikä tee heistä mitään erityisiä lumihiutaleita. Hahmot saivat välillä todella rajusti turpaansa ja he kärsivät näistä iskuista. Kukaan ei ollut liian yli-inhimillinen selvitäkseen naarmuitta. Ampumahaava sattuu. Tohjoksi hakattu ruumis on kivulias. Arpia tulee ja joskus sitä menetetään raaja tai pari. Tämä tekee kaikesta realistisempaa, ja minä pidän enemmän realistisesta lähestymisestä kuin siitä, että hyvikset ovat koskemattomia ja vain pahikset joutuvat kokemaan tappioita. Siksi minua niin vihlaisi, kun yksi lempihahmoni kuoli...

En varsinaisesti kokenut tarinassa heikkouksia, mutta mielestäni loppu tuli aivan liian nopeasti. Se vain tapahtui. Yhdellä hetkellä tapahtuu niin paljon ja kymmenen sivua myöhemmin kirja päättyy. Loppu tuli ihan liian äkkiä, mutta vaikkei se jättänytkään lukijaa ilmaan roikkumaan, olisin ihan mielelläni vielä edes pari sivua lisää lukenut. Pidin kuitenkin nuotista, johon tarina päättyi.

Hieno trilogia tämä on kyllä ollut ja ehdottomasti lukemisen arvoinen! Suosittelen kovasti!

Kuittaan tällä kirjalla kirjabingosta vaikkapa tuon Lainattu kirja -kohdan.

Lukunäyte: Luku 4, Perry, sivut 40-41

”Aamu koittaa ennen pitkää”, hän sanoi vaihtaen puheenaihetta. Heillä oli riittämiin mietittävää ilman menneisyydessä vellomistakin. ”Minun täytyy järjestäytyä.”

      Arian kulmakarvat vetäytyivät yhteen. ”Sinun pitää järjestäytyä? Sinäkö siis lähdet tällä kertaa?”

      Tytön mieliala viileni sekunti sekunnilta. Aria luuli, että hän aikoi jättää tytön. Että hän kostaisi lähtemällä huomenna ilman Ariaa.

      ”Haluan, että me molemat lähdemme”, hän kiiruhti selvittämään. ”Tiedän, että olet haavoittunut, mutta jos koet itsesi riittävän terveeksi, tarvitsen sinua operaatiossa. Olet yhtä paljon asukki kuin ulkopuolinenkin – me kohtaamme molempia – ja olet ollut tekemisissä Hessin ja Sablen kanssa.”

      Oli muitakin syitä. Aria oli nokkela ja sinnikäs. Vahva kuulija. Mikä tärkeintä, Perry ei halunnut hyvästellä häntä aamulla. Mutta hän ei lausunut ääneen mitään näistä syistä. Hän ei pystynyt avaamaan sydäntään vain saadakseen kuulla, ettei Aria tälläkään kertaa valitsisi hänen seuraansa.

      ”Minä lähden mukaan”, Aria sanoi. ”Se oli jo tarkoitukseni. Ja sinä olet oikeassa. Minuun sattuu. Mutta minä en pelkää tunnustaa sitä.”

      Sen sanottuaan hän lähti ja vei mukanaan ilman ja valon luolasta.

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla –trilogia

    0.5 Roar and Liv (2012)

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla (2012/2012)

Through the Ever Night | Halki ikiyön (2013/2013)

    2.5 Brooke (2013)

Into the Still Blue | Yhä sininen taivas (2014/2014)