Code Name Verity - Elizabeth Wein

Nimi: Code Name Verity

Trilogia/sarja: Code Name Verity, #1

Kirjailija: Elizabeth Wein

Kustantaja: Hyperion

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 332 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★ 

Juonikuvaus: Oct. 11, 1943

      A British spy plane crashes in Nazi-occupied France.

      Its pilot and passenger are best friends.

      One of the girls has a shot at survival. The other has lost the game before it's barely began.

      When ”Verity” is arrested by the Gestapo, she's sure she doesn't stand a chance. As a secret agent captured in enemy territory, she's living a spy's worst nightmare. Her Nazi interrogators give her a simple choice: reveal her mission or face a grisly execution.

      They'll get the truth out of her. But it won't be what they expect.

      As she intricately weaves her confession, Verity uncovers her past, how she became friends with the pilot Maddie, and why she left Maddie in the wrecked fuselage of their plane. On each new scrap of paper, Verity battles for her life, confronting her views on courage, failure, and her desperate hope to make it home. But will trading her secrets be enough to save her from a merciless and ruthless enemy?

Ajatukseni: Code Name Verityn lukeminen sattui. Se sattui tavalla, jollaista en ole koskaan ennen tuntenut. Tämä kirja kouraisi niin syvältä ja onnistui musertamaan minut henkisesti tilaan, jossa en kykene edes ajattelemaan tätä ilman kyyneliä. Löysin juuri uuden lempikirjani.

Kun natsit saavat kiinni ”Verityn”, he vaativat totuutta hänen tehtävästään. Ja ”Verity” antaa sen heille. Totuus on kuitenkin liikkuva käsite, suhteellinen ja jokaiselle eri, joten minkä totuuden ”Verity” vanginvartijoilleen paljastaa? Tarina sijoittuu toisen maailmansodan runtelemaan Eurooppaan, jossa kahden täysin erilaisen tytön polut kohtaavat.

It's like being in love, discovering your best friend.

-”Verity”

Nämä kaksi tyttöä löytävät toisistaan parhaat ystävät eikä tuota ystävyyttä voi rikkoa edes riehuvan sodan kauhut tai molempien omat sotilastehtävät. ”Verity” kertoo rehellisen totuuden – heidän totuutensa, hänen ja parhaan ystävänsä.

”Wait, wait!”

      She threw herself at Maddie. Maddie was rather startled. For a moment they held on to each other like shipwreck survivors.

-”Verity”

Tästä kirjoituksesta tulee hyvin epämääräinen, koska en halua paljastaa yhtään mitään. Code Name Verity oli minulle kallisarvoinen lukukokemus enkä voi nyt sanoin kuvailla tunnetilaani, jossa olen tämän ja eilisen päivän vellonut. En melkein halunnut edes lukea tätä kirjaa loppuun, koska se sattui niin paljon. Minusta tuntuu kuin sieluni olisi revitty kappaleiksi.

It is coming down. We are still a sensational team.

-”Kittyhawk”

Valehtelisin, jos väittäisin rakastaneeni tätä kirjaa ensimmäisestä sivusta lähtien. Ei, minun ja Code Name Verityn tie oli melko pitkä ja kivikkoinen. Aloitin tämän lukemisen joskus yli kuukausi sitten, ja silloin pelästyin Weinin kirjoitus- ja tarinankerrontatyyliä. En ollut millään saada otetta tarinasta eikä ennen sivua 58 minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka tarinaa kertoi. En yhtään pystynyt keskittymään lukemaani. Minua alkoi oikeasti pelottaa, kuinka lukukokemukselleni kävisi.

Sitten siinä puolivälin tienoilla oli kohtaus, joka sai minut äkkiä niin herkkään tilaan ja silmät kyyneltymään. Yhtäkkiä tunsin sisälläni sen tuskan, jota ”Verity” tunsi kirjoittaessaan tarinaa. Yhtäkkiä kaikki tarinassa asettui oikeaan uomaansa, ja minä olin täysin sisällä tarinassa. Viimeisessä kolmanneksessa tapahtumat kerta toisensa jälkeen saivat minut kyyneliin. ”Verityn” ja ”Kittyhawkin” tuska kouraisi minua lukijanakin niin syvältä, että tuntui kuin olisin lukenut ihan oikeista ihmisistä. Ihan kuin nämä tapahtumat olisi uskottu henkilökohtaisesti juuri minulle.

Minä pyydän aina ystävyyttä – aitoa, uskollista, rakasta ystävyyttä – koska mikään ei ole mielestäni mahtavampaa kuin ystävyys. Code Name Verity on kirja niin voimakkaasta ystävyydestä, että se ravistelee. Sain sitä mitä pyysin ja sain enemmänkin. Näiden kahden tytön välinen ystävyys oli niin syvää ja he ymmärsivät ja tukivat toisiaan, luottivat toisiinsa eivätkä ikimaailmassa antaneet minkään satuttaa toista. Molemmat tytöt osoittivat todellista luonteenlujuutta ja urheutta. Siksi minun oli pakko jatkuvasti palata sivulle 197, lukea se uudelleen ja uudelleen ja itkeä katkeria kyyneliä. Tuo kohtaus oli niin kultainen, ja se sattui.

En voinut olla miettimättä tätä kirjaa lukiessa, kuinka monien parhaiden ystävien tarinat sodat tuhoavat. Kuinka monta ”Verityä” ja Maddietä on sodissa revitty erilleen ja pakotettu paljastamaan totuuden? Kuinka moni on menettänyt sen elämänsä parhaan ystävän ja kuinka moni on selvinnyt takaisin? Kuinka monia tarinoita ystävyydestä on jäänyt kertomattomina kylmenevien ruumiiden huulille lopulta vain vaipuakseen unohduksiin? Sodissa puhutaan uhriluvuista tuhansissa, sadoissa tuhansissa ja jopa miljoonissa, mutta hyvin usein unohdetaan jokaisen numeron olleen myös ihminen, jolla oli varmasti myös paljon tarinoita kerrottavana.

Haluan suositella tätä kirjaa jokaiselle, mutta samaan aikaan voin sanoa, ettei tämä kirja sovi kaikille jo kirjoitustyylinsä puolesta. Tekstiä oli välillä todella vaikea lukea ja välillä se oli niin sekalaista tajunnanvirtaa ja täynnä lentokoneiden ohjaukseen ja tekniikkaan liittyvää asiaa, etten ollenkaan ihmettele, miksi monet ovat myös jättäneet tämän kirja kesken tai ovat joutuneet ilmaisemaan huonon lukukokemuksensa. Minullekin meinasi käydä niin.

Code Name Veritylle on itsenäinen jatko-osa, mutta nämä kaksi kirjaa eivät ole riippuvaisia toisistaan. Eli toisen voi lukea ilman toista. Itse luen mielelläni Rose Under Firen.

Code Name Verity musersi minut. Code Name Verity on jotain niin erityistä. Lainaan ”Kittyhawkia”, joka kuvaa täydellisesti myös minun tunnetilaani:

I bent over with my head on my knees, my heart in pieces. It is still in pieces. I think it will be in pieces forever.

-”Kittyhawk”

Tällä kirjalla saan kuitatuksi kirjabingon kohdan Historiallinen. 

Lukunäyte: sivut 166-167

Oh, God, I am so tired. They have kept me at it all night. It is the third night I have had no sleep. Too little, at any rate. I don't recognize any of the people guarding me; Thibaut and Engel are all tucked up in their pensions, and von Linden is busy tormenting that screaming French girl.

      I like writing about Maddie. I like remembering. I like constructing it, focusing, crafting the story, pulling together the memories. But I am so tired. I can't craft anything more tonight. Whenever I seem to stop, to stretch, to reach for another sheet of paper, to rub my eyes, this utter shit of a bastard who is guarding me touches the back of my neck with his cigarette. I am only writing this because it stops him burning me. He cannot read English (or Scots) and as long as I keep covering page after page with lines from ”Tam o'Shanter” he does not hurt me. I can't keep it up forever, but I know an awful lot of Robert Burns by heart.

      Burns, ha-ha, Burns to stop the burns.

            Behead me or hang me, that will never fear me–

            I'LL BURN AUCHINDOON ere my life leave me

      Burning burning burning burning

      Oh God, those pictures.

      Burning

      Maddie.

      Maddie

Code Name Verity –sarja

Code Name Verity (2012)

Rose Under Fire (2013)