torstai 31. joulukuuta 2015

Loka-marras-joulukuun kooste ja vuosi 2015 on paketissa!

Näin vuosi 2015 saapuu päätökseen ja on aika tehdä pikainen tarkastelu siitä, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua tänä vuonna.

Tärkein tapahtuma minulle itselleni oli lienee yliopistoon pääseminen ja opiskelujen alottelu. Opiskelupaikka tuli melkoisena yllätyksenä, sillä olin niin varma että pääsekoesuoritukseni oli niin huono että olin aika lailla menettänyt toivoni syksyn suhteen. Mutta siitä vain kuitenkin paikan sain ykköspaikkaani (uskontotiede), pakkasin kamani Oulussa ja muutin 600 kilometriä etelämpään Turkuun. Siellä uusi kotisatamani on heinäkuusta asti sijainnut.

Syksy onkin sitten ollut aika kiireinen uusiin asioihin mennessä ihan yllättävän paljon aikaa. Se on tietenkin näkynyt myös täällä blogin puolella postauksien vähentyessä syyskuukausina. Keväällä ehdin töiden lomassa lukemaan vielä reilusti kesästä puhumattakaan, mutta syksyllä jouduin huomioni kääntämään spefikirjoista koulukirjoihin. En ole missään vaiheessa kärsinyt lukujumista tai kiinnostuksen vähentymisestä, ajankäyttöni on vain muuttunut radikaalisti. Voisin kuitenkin kuvitella, että nyt tämä touhu on tasoittunut jo sen verran että alan löytää tasapainoa kaikkien tehtävien asioiden kesken.

Vuodelle 2015 minulla oli paljon suunnitelmia kirjoihin ja lukemiseen liittyen osassa onnistuen ja osassa taas epäonnistuen :D Meinasin lukea klassikoita, mutta enpä lukenut, päätin lukea enemmän oman hyllynni kirjoja tässä joten kuten onnistuen ja halusin lukea loppuun aloittamiani sarjoja onnistuen varsin hyvin. Luin loppuun kuusi trilogiaa ja sarjaa, mistä olen aivan erityinen tyytyväinen.

Vuosi 2015 on ollut kyllä yksi elämäni parhaista vuosista. Olen aloittanut uuden vaiheen elämässäni, saanut paljon uusia ystäviä ja kokenut kaikenlaisia hauskoja (mutta myös vähemmän hauskoja) juttuja. En ehkä lukenut niin paljon tai monipuolisesti kuin alun perin halusin, mutta väkisin joutuu ottamaan aikaa jostain kaikkeen tähän muuhun ja lukeminen ja blogi oli sitä vähän minulle.

En loka- tai marraskuussa tehnyt koostepostauksia, sillä luin niin vähän etten nähnyt siinä oikein mitään järkeä. Joten nyt listaan vuoden viimeisen neljänneksen lukemiseni:

Lokakuussa luetut:


3 kirjaa / 1124 sivua

Marraskuun luetut:

x Neal Shusterman: UnDivided (Unwind Dystology, #4)

3 kirjaa / 1239 sivua

Joulukuussa luetut:

x Kasie West: The Fill-In Boyfriend (bloggaus tulossa!)
x Jennifer L. Armentrout: Don't Look Back (bloggaus tulossa!)
x Kasie West: Pivot Point (Pivot Point, #1) (bloggaus tulossa!)

7 kirjaa / 1785 sivua

Luin koko vuonna siis yhteensä 65 kirjaa ja 24390 sivua + nimeltä mainitsettomia koulukirjoja. Sain loppuun Goodreadsin 64:n kirjan lukuhaasteen, mutta feilasin 50 Books Reading Challengen :D Seison näin vuoden lopussa lukemissa 26/50. No, ihan hyvä se on!

Ensi vuodelle en uskalla pahemmin tehdä suunnitelmia, koska en ollenkaan tiedä mitä puuhaan ja missä menen. Blogi ei kuitenkaan ole häviämässä mihinkään enkä lukemista ole lopettamassa. Tällä hetkellä itse asiassa minun tekee mieli lukea enemmän kuin pitkään aikaan. Kunhan luen ja pidän blogin elossa, se riittäköön suunnitelmaksi.

Kaipa se vuosi 2015 on tällä sitten selvä. Oli hauskaa, toivottavasti teilläkin oli :D

Hyvää uutta vuotta 2016!

8 kommenttia:

  1. Hyvin sait luettua, opiskelujen aloittamisesta huolimatta :) Minullakin pari ekaa opiskeluvuotta veivät melko paljon aikaa vapaa-ajan lukemiselta, mutta näin opintojen loppupuolella aikaa on ollut enemmän (gradun kustannuksella) :D

    Kirjaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen kyllä varsin tyytyväinen, vaikka alkuperäisestä tavoitteestani (75 kirjaa) jäinkin jälkeen :D Kiitos samoin! :)

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta sinnekin! :) Sinulla sujui lukeminen huomattavasti paremmin kuin minulla :D Onneksi vuosi vaihtui ja saa aloittaa alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Noo, otetaan tänä vuonna nyt haasteista kiinni rautaisemmalla otteella :D

      Poista
  3. Aika hyvin oot kuitenkin saanut luettua! Itse en voi kuin unelmoida seitsemästä kirjasta/kk. :D Itselläni on vähän sama fiilis vuodelta 2015, yksi parhaista vuosista minunkin kohdallani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni minullakin syksy vähän sillai että vasta jouluussa pääsin suht kohtuullisiin lukemisiin :D Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista

Jaa mietteesi!