Nimi: All the Bright Places
Kirjailija: Jennifer Niven
Kustantaja: Knopf
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 378 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★☆☆☆
Juonikuvaus: Theodore Finch is fascinated by death, and he constantly thinks of ways he might kill himself. But each time, something good, no matter how small, stops him.
Violet Markey lives for the future, counting the days until graduation, when she can escape her Indiana town and her aching grief in the wake of her sister's recent death.
When Finch and Violet meet on the ledge of the bell tower at school, it's unclear who saves whom. And when they pair up on a project to discover the 'natural wonders' of their state, both Finch and Violet make more important discoveries: It's only with Violet that Finch can be himself - a weird, funny, live-out-loud guy who's not such a freak after all. And it's only with Finch that Violet can forget to count away the days and start living them. But as Violet's world grows, Finch's begins to shrink.
Ajatukseni: Voisin hyvin nyt sanoa, että vika taisi olla enemmän minussa mitä tässä kirjassa. En kokenut tätä kirjaa ollenkaan hyvin.
Theodore Finch on hyvin kiinnostunut kuolemasta ja usein hakeutuukin tilanteisiin, jossa saattaa itsensä vaaraan. Violet Markey on menettänyt isosiskonsa auto-onnettomuudessa ja tuo tapahtuma on ajanut hänen elämänsä raiteiltaan. Nämä kaksi nuorta tapaavat koulun katolla kuudennessa kerroksessa molempien seistessä reunalla, katsellen alas. Päätyessään tekemään yhteistä kouluprojektia Indianan kotoisista nähtävyyksistä, heidän välilleen alkaa muodostua yhteys ja myöhemmin jotain enemmän. Violet alkaa vihdoin avautua masennuksestaan, kun taas Finch alkaa kääntyä aina vain enemmän itseensä.
Odotin niin kovasti All the Bright Placesin lukemista, sillä olin kuullut paljon hyvää tästä kauniiksi ja traagiseksi rakkaustarinaksi tituleeratusta tarinasta. Mutta valitettavasti kirja kuitenkin floppasi kohdallani. En saanut pahemmin mitään irti saatika tuntenut oikein mitään hahmoja kohtaan.
Finch oli hahmona hyvin sekainen ja hänellä oli vaikeasti seurattava mieli, sillä hän kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä masennuksesta. Suoraan sanottuna hän oli alusta asti hyvin luotaantyöntävä persoona mutta ei noiden mielenterveydellisten ongelmien vuoksi vaan siksi miten hänen hahmonsa oli kirjoitettu. Hän ailahteli laidasta laitaan enkä onnistunut saamaan kiinni hänen hahmostaan koko kirjan aikana. Ymmärrän kyllä, että tämä voidaan pistää juuri noiden ongelmien piikkiin, mutta siitä huolimatta on vaikea pitää hahmosta, josta ei saa ollenkaan tarttumapintaa.
Tapa jolla Finch lähestyy shokkialun jälkeen Violetia oli minusta melkoisen vastenmielinen. Tiedän, voimakkaita sanoja, mutta siltä se tuntui. Hän väkisillä tunkeutuu tämän elämään ja ilmestyy tämän talolle keskellä yötä eikä suostu ottamaan vastaan kieltävää vastausta tältä mihinkään liittyen. Koko tämä romanssi oli kuitenkin nyt vain pakko vääntää tähän traagiseen Tähtiin kirjoitetun virheen vanavedessä pulikoivaan kirjaan, sillä se nyyhkytarina on aina saatava. Finch manipuloi ja änkeää Violetin elämään täysin kutsumatta, mutta sehän on täysin ok sillä hän osaa siteerata kirjallisia klassikoita ja hänen roolinsa on nimenomaan pelastaa Violet.
Ehkä suurin syy miksi en oikein pitänyt tästä kirjasta oli se, että lähipiirissäni on eräs joka on vuosia painiskellut vastaavanlaisten ongelmien kanssa joita olen sitten joutunut todistamaan. Pidin tätä kirjaa lähinnä manipuloivana ja väkinäisenä ja minua suututti niin paljon, ettei kukaan auttanut Finchiä satunnaisten koulupsykologin luona vierailujen lisäksi. Hänet jätettiin täysin yksin. Toisin sanoen se joka tässä tarinassa kaikkein kipeimmin tarvitsee apua ei sitä saa, koska kaikki hänen ympärillään on puolisokeita puusilmiä ja täysin kädettömiä eikä kukaan muka näe mitään varoitusmerkkejä vaan mieluummin kohauttavat olkiaan ja toteavat, että sellainen hän vain on. Anteeksi mitä? Kenelle tämä on edes kirjoitettu? Ei ainakaan toivonkipinäksi sellaisille, jotka ovat kuin Finch.
En nyt tietenkään sano, että tämä olisi huono kirja tai tästä ei saisi tykätä. Minulle ei vain kolahtanut, sillä en pitänyt tavasta, jolla tässä käsiteltiin sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia tai siitä, miten hahmo uhrattiin vain sen uhraamisen vuoksi.
All the Bright Places ei ollut ollenkaan minun kirjani, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi John Greenin fanit tästä saavat paljon enemmän irti.
Lukunäyte: Chapter 1, Finch, sivu 11
”I was just sitting there”, she says. ”On the railing. I didn't come up here to –”
”Let me ask you something. Do you think there's such a thing as a perfect day?”
”What?”
”A perfect day. Start to finish. When nothing terrible or sad or ordinary happens. Do you think it's possible?”
”I don't know.”
”Have you ever had one?”
”No.”
”I've never had one either, but I'm looking for it.”
She whispers, ”Thank you, Theodore Finch.” She reaches up and kisses me on the cheek, and I can smell her shampoo, which remind me of flowers. She says into my ear, ”If you ever tell anyone about this, I'll kill you.” Carrying her boots, she hurries away and out of the rain, back through the door that leads to the flight of dark and rickety stairs that takes you down to one of the many too-bright and too-crowded school hallways.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jaa mietteesi!