Wayward Pines: Ei pakotietä - Blake Crouch

Nimi: Wayward Pines: Ei pakotietä

Alkuteos: Pines

Trilogia/sarja: Wayward Pines, #1

Kirjailija: Blake Crouch

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2015, Tammi)

Sivuja: 330 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

49. A book based on or turned into a TV show

Kirjankansibingo: Mies

Takakannesta: Tervetuloa Wayward Pinesiin, aitoamerikkalaiseen unelmaan!

      Ja agentti Ethan Burken pahimpaan painajaiseen.

      Salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesin pikkukaupunkiin etsimään kadonneita kollegojaan ja joutuu rajuun kolariin. Tultuaan tajuihinsa Ethan huomaa, että kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet. Kukaan ei tunnu uskovan, kuka hän on. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ethan huomaa, ettei hän saa yhteyttä kaupungin ulkopuoliseen maailmaan. Outo sattumus seuraa toistaan, kunnes Ethan on varma, että jotakin on pahasti vialla. Mitä lähemmäksi totuutta hän pääsee, sitä selvemmäksi käy, ettei idyllinen pikkukaupunki ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Mutta ei ole Ethan Burkekaan.

Ajatukseni: Wayward Pines osui silmiini muutama kuukausi sitten Amazonin alennuksessa ja jokin kirjassa kiinnitti huomioni. Ilahduin kovasti kuullessani suomennoksesta ja vieläkin iloisemmaksi minut teki uutinen kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Pines otti aikansa saapua kirjastosta, mutta onneksi sain sen käsiini parahiksi maratonia varten.

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke herää tiedottomuuden tilasta joen penkalta keskeltä metsää ilman henkilöllisyystodistusta, kännykkää tai muistikuvia siitä, missä on ja miksi. Hän vaeltaa pieneen aitoamerikkalaiseen kaupunkiin, Wayward Pinesiin, löytääkseen apua. Pian Ethan kuitenkin huomaa, että kaupungissa on jotain outoa meneillään, kukaan ei tunnu uskovan hänen tarinaansa ammatistaan, identiteetistään tai tehtävästään etsiä kadonneet kollegansa eikä pakoon lähteminen olekaan ihan niin yksinkertainen asia.

Olin yllättävän kiinnostunut tästä kirjasta. Luen kyllä mysteeri-trillereitä aina silloin tällöin, mutta Pendergasteja lukuun ottamatta en ole ennen tuntenut näin voimakasta paloa päästä niihin käsiksi. Wayward Pines ei kauan työpöytäni reunalla ehtinyt odottaa, kun lukumaratoniin sen halusin jo mukaan. Itse lukemiseenkaan ei montaa tuntia kauemmin mennyt, sillä kirjaa oli vaikea laskea käsistä.

Aina uutta teosta aloittaessani joudun hetken aikaa totuttelemaan uuteen kirjoitustyyliin. Hyppään uusien hahmojen kenkiin, uusiin juonikuvioihin ja kertojanäänet ovat aina erilaisia, ja kaikkeen tähän tottuminen vie aina jonkun aukeaman verran. Niin tässäkin tapauksessa. Mutta Pinesissa siihen kirjoitukseen tottuminen vei vähän kauemmin. Tyyli oli niin yksinkertaistettua ja kertojan persoonallisuus luihin asti riisuttua, että mietin hetken, oliko tämä kirja kirjoitettu kenties tv-sarjan pohjalta markkinointitarkoituksiin eikä päin vastoin. Olen pari näitä movie/tv-sarja-tie-in-kirjoja lukenut ja yleensä ne ovat aika kalseaa tavaraa.

Mutta kun sain sitä tuulta purjeisiin ja lukeminen rupesi luistamaan, kirjoitustyyli alkoi tuntua luonnollisemmalta ja sopia tarinaan. Päähenkilö on sekaisin kuin seinäkello eikä juurikaan muista elämäänsä, joten se tyhjiö persoonallisuuden kohdalla oli ihan ymmärrettävää. Ei Wayward Pines mikään kirjallinen taidonnäyte ollutkaan, vaan lähinnä kujanjuoksu adrenaliinipiikin voimiinnuttamana.

Syy, miksi epäilin tämän aluksi olleen tie-in-teos oli kirjoitustyylin lisäksi tarinan hyvin trillerimäinen eteneminen. Juoni jyskytti eteenpäin pikajunan vauhtia eikä paljon jääty paikoilleen seisomaan ja asioita kertaamaan. Eteneminen oli sen verran yksioikoista eikä liiemmin kuvailuun keskittyvää, että se toi mieleeni lähinnä pintasilauksen, joka valmistaa lukijan tv-sarjan jännitysnäytelmään.

Mutta olin väärässä ja tämä onkin julkaistu ihan pari vuotta ennen tv-sarjaa. No jaa. Viihdyttävä teos yhtä kaikki ja liimasi onnistuneesti sivuihin. Wayward Pinesin pikkukaupunki ja sen asukkaat saivat kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin ja minua aidosti karmi tapahtumaympäristö ja se kummallinen tunnelma, joka kaiken yllä leijui. Tästä pidin aivan erityisesti.

Loppu on kuitenkin sitten edelleen hieman kysymysmerkin alla. En ole varma, mitä siitä ajattelen. Toisaalta olin ehkä hieman pettynyt, mikä ratkaisu mysteeriin annettiin, mutta toisaalta taas se oli niin uniikki etten voi muuta kuin kovalla jännityksellä odottaa jatko-osia päästäkseni muodostamaan paremman mielipiteen kokonaisuudesta. Tällaisenaan edelleen oudoksun erikoista päätöstä.

Suosittelen Wayward Pinesia mielelläni, sillä nopealukuinen ja näppärä jännäri tämä on eikä loppuratkaisu varmasti ole mistään ennalta-arvattavimmasta päästä.

Tv-sarja täältä tullaan!

Lukunäyte: Ensimmäinen luku, sivu 17

Minä muistan numeroni.

      Ennen kuin otti luurin käteensä hän näppäili numeron muutaman kerran varmuuden vuoksi, ja se tuntui lähtevän sormenpäästä lihasmuistin varmuudella.

      Hän soitti vastapuhelun. Toivottavasti joku olisi kotona, sikkäli kun hän ei asunut yksin. Hän ei tietenkään osaisi sanoa nimeään, ainakaan oikeaa nimeään, mutta että vastaaja tunnistisi häen äänensä ja suostuisi maksamaan puhelun.

      Hän nosti luurin korvalle.

      Vei sormea kohti nollanäppäintä.

      Ei valintaääntä.

      Hän kilkutti luurin koukkua monta kertaa, mutta mitään ei tapahtunut.

      Hän hämmästyi, miten äkkiä kiukku leimahti. Hän paiskasi luurin koukkuun. Pelon ja vihan kuohahdus paisui nopeasti purkautumiskanavaa etsien. Hän vei oikean käden taakse iskeäkseen lasin läpi – viis rystysistä – mutta kylkiluiden kipu peitti alleen kaiken ja pakotti hänet kyyristymään kaksin kerroin puhelinkopin lattialle.

      Nyt kallontyven tykytys hyökyi yli.

      Hän näki kaiken kahtena, sitten maailma sumeni ja lopulta pimeni...

Wayward Pines –trilogia

Pines | Wayward Pines: Ei pakotietä (2012/2015)

Wayward | Salaisuus (2013/2015)

The Last Town | Viimeinen kaupunki (2014/2016)