Nainen junassa - Paula Hawkins

Nimi: Nainen junassa

Alkuteos: The Girl on the Train

Kirjailija: Paula Hawkins

Kääntäjä: Oona Timonen

Julkaisuvuosi: 2015 (suomeksi 2015, Otava)

Sivuja: 382 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa. Hän nimeää heidät Jessiksi ja Jasoniksi ja kuvittelee mielessään heille täydellisen onnen, kuin vastakohdan omalle sotkuiselle elämälleen. Kunnes eräänä päivänä hän näkee jotakin, mikä muuttaa kaiken. Pian sen jälkeen Jess katoaa. Rachel haluaa auttaa, mutta samalla hän tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla pariskunnan elämään.

Ajatukseni: Nyt on tämä seuraavaksi Gone Girliksi povattu teos sitten luettu. Mentiinkö Gillian Flynnin tasoisen psykologisen trillerin tasolla? Ei, ei menty. Itse asiassa koko tuo vertaus Flynniin on pelkkä täky, sillä samanlaisia nämä teokset eivät ole.

Rachel Watson on töistä potkut saanut alkoholisti, mutta huijatakseen kämppiksensä uskomaan ettei ole ihan niin pahasti rappiolla hän matkustaa joka aamu junalla Lontooseen muka töihin, vaikka todellisuudessa istuukin kirjastossa, kahvilassa tai puistonpenkillä gin tonicia röpötellen. Rachelilla on lennokas mielikuvitus; hän tykkää katsella ihmisiä ja kuvitella heille erilaisia elämiä ja mahdollisuuksia. Junan ikkunasta Rachel seuraa erästä pariskuntaa, jonka hän mielessään on nimennyt Jessiksi ja Jasoniksi ja kuvittelee heille mitä täydellisimmän elämän. Mutta sitten eräänä päivänä hän näkee jotain järkyttävää eikä mene aikaakaan kun "Jess" katoaa. Rachel kokee pakolliseksi sekaantua asiaan ja valehtelee itsensä samalla todella pahaan pulaan.

Olen tällä hetkellä aivan valtavassa psykologisten mysteeri-trillereiden kaipuussa. Flynnin Dark Places jätti minut roikkumaan tyhjän päälle, sillä hänen seuraavasta kokopitkästä teoksestaan ei ole vielä tietoakaan. Olen oudolla tavalla todella koukussa hänen teoksiinsa. Tässä kaipuussa päätin sitten vihdoinkin lukea Paula Hawkinsin kovasti kohutun Naisen junassa. Kirja ei kyllä mielestäni ollut kaiken sen hypetyksen arvoinen, mutta ihan menevä trilleri siitä huolimatta.

Minä viihdyn aina epäluotettavien kertojien parissa, sillä koen niiden luovan todella tehokasta jännitettä mysteeriin. Lukija ei voi koskaan olla varma, onko tapahtunut totta vai epäluotettavan kertojan subjektiivinen, todella värittynyt näkemys tapahtumista. Kun kertoja on itsekin ihan sekaisin, saamme kyseenalaistaa lähes kaikkea mitä tapahtuukaan. Rachel on alkoholisti ja hänellä on hyvin lennokas mielikuvitus, joten emme voi olla täysin varmoja onko hän luotettava kertoessaan tapahtumista. Puhuuko hän totta vai onko alkoholihuuruilla vaikutus näkemykseen? Tätä oli mielenkiintoista pohtia.

Mutta Rachel oli pidemmän päälle myös melko rinse-and-repeat-tyyppinen hahmo. Hän vetää kännit, tekee jotain äärimmäisen typerää, herää seuraavana aamuna morkkikseen, unohtelee mitä tuli tehtyä, valehtelee itsensä pahaan jamaa, vetää kännit, tekee jotain typerää etc. Rinse and repeat. Tämä kaava alkoi vähän kyllä rasittaa. Lisäksi haluaisin sanoa Racheliä täysin irrationaaliseksi, mutta alkoholismi hämärtää hänen arvostelukykyään, joten kaipa hänen harkitsematon typeryytensä on sinänsä ihan ymmärrettävää.

Olin aika pettynyt tähän mysteeriin. Haluaisin sanoa olleeni yllättynyt lopusta, mutta en ollut. Osasin arvata sen sekä ison pahan pahiksen jo ennen puoliväliä. Minusta se oli vain aika ilmiselvää. Ei hahmolle muuten olisi annettu niin isoa roolia. Mitä pidemmälle tarinassa edettiin, sitä harmistuneemmaksi vain tulin, sillä olin toivonut niin kovasti yllätyksellisempää, jännittävämpää ja psykologisempaa trilleriä mitä todellisuudessa sain.

Mutta ihan menevä teos Nainen junassa silti oli. Luin tämän käytännössä päivässä ja pidin kyllä tarinasta sellaisenaan. Olin pettynyt etten saanut niin napakkaa trilleriä mitä toivoin ja olin pettynyt ettei Hawkins käyttänyt koko sitä potentiaalia mitä olisi voinut. Tarinalla oli niin hyvät lähtökohdat, mutta se oli liian keskinkertainen ja valitettavan ilmiselvä. Vaikka odotukseni eivät sinänsä korkealla olleet, koen silti vähän pettyneeni. En kuitenkaan kadu mitään.

Olen tämän vuoden aikana lukenut enemmän suomennoksia mitä pitkiin aikoihin. Luen pääasiassa englanniksi useasta syystä, mutta yksi niistä syistä on se, että koen suomennosten tason heikentyneen viime vuosien (5-10 vuoden?) aikana. Tämä näkyy eniten nuorten- ja nuorten aikuisten kirjojen puolella, mutta olen melkoisen heikkoa käännöstekstiä lukenut myös aikuisten kirjoissa. Tämän teoksen kohdalla voin kyllä kehua suomennosta. Käännöksen sanotaan olevan parhaimmillaan silloin kun lukija ei lukiessaan sitä huomioi. Oona Timoselle annan kiitosta hyvästä työstä.

Nainen junassa on blogini 300. postaus. Hurraa!

Pyyntö teille: suositelkaa minulle hyviä psykologisia mysteeri-trillereitä! Englanniksi tai suomeksi, ei väliä! Olisin hyvin kiitollinen :)

Lukunäyte: Rachel, Keskiviikko 10. heinäkuuta 2013, Aamu

En minä häntä tietenkään oikeasti näe. En tiedä, harrastaako hän maalausta tai millainen nauru Jasonilla on, saati sitten millaiset ovat Jessin poskipäät. En näe hänen kasvojensa muotoa tänne asti enkä ole koskaan kuullut Jasonin ääntä. En ole koskaan nähnyt heitä lähietäisyydeltä. He eivät asuneet talossa vielä silloin kun minä asuin samalla kadulla. He muuttivat sinne sen jälkeen, kun minä lähdin kaksi vuotta sitten, en tiedä tarkalleen, milloin. Luulen, että aloin kiinnittää heihin huomiota suunnilleen vuosi sitten, ja pikkuhiljaa, kuukausien saatossa, heistä tuli minulle tärkeitä.

      En tiedä heidän nimiäänkään, joten minun piti keksiä heille sellaiset itse. Jason on Jason, koska hän on komea brittiläisiä filmitähtiä muistuttavalla tavalla, ei mikään Depp eikä Pitt, vaan ennemminkin Firth tai Jason Isaacs. Ja Jess vain sopii hyvin yhteen Jasonin kanssa, ja hänelle itselleenkin. Se sopii hänen nättiin ja huolettomaan olemukseensa. He kuuluvat yhteen, he ovat hyvä pari. He ovat onnellisia, sen näkee. He ovat juuri sitä, mitä minäkin joskus olin, he ovat minä ja Tom viisi vuotta sitten. He ovat kaikkea sitä, mitä minä haluaisin olla.