The Girl at Midnight - Melissa Grey

Nimi: The Girl at Midnight

Trilogia/sarja: The Girl at Midnight, #1

Kirjailija: Melissa Grey

Kustantaja: Delacorte Press

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 357 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Beneath the streets of New York City live the Avicen, an ancient race of people with feathers for hair and magic running through their veins. Age-old enchantments keep them hidden from humans. All but one. Echo is a runaway pickpocket who survives by selling stolen treasures on the black market, and the Avicen are the only family she's ever known.

      Echo is clever and daring, and at times she can be brash, but above all else she's fiercely loyal. So when a centuries-old war crests on the borders of her home, she decides it's time to act.

      Legend has it that there is a way to end the conflict once and for all: find the Firebird, a mythical entity believed to possess power the likes of which the world has never seen. It will be no easy task, though if life as a thief has taught Echo anything, it's how to hunt down what she wants... and how to take it.

      But some jobs aren't as straightforward as they seem. And this one might just set the world on fire.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Minulla kesti niin pitkään suoriutua tästä teoksesta ja siihen on kaksi syytä: ensinnäkin, tarina muistutti ihan liikaa Laini Taylorin ihanaa Daughter of Smoke & Bone –trilogiaa, ja toiseksi, mikään kirjassa ei ennen puolta väliä vanginnut huomiotani että olisin tuntenut tarvetta saada se nopeasti loppuun.

Jo vuosikymmenen ajan sulkapeitteiset Avicenit ovat olleet ihmistyttö Echon perhettä. Avicenien ja lohikäärmeihmisten Drakharinien välillä on riehunut verinen sota niin kauan kuin kummankaan osapuolen muisti yltää ja kummaltakin puolelta rintamalinjaa löytyy niitä, jotka haluavat tuon sodan päättyvän. Taskuvarkaana toimiva Echo on tottunut tekemään ympäri maailmaa pieniä keikkatöitä ”kasvattiäidilleen” Alalle, joka eräänä päivänä antaa hänelle erikoisen ja ehdottoman salaisen tehtävän: etsi tarunomainen Tulilintu ja päätä sota. Echo joutuu tekemään vastahakoisen liittoutuman lohikäärmekansan palkkametsästäjän kanssa, mutta joutuu huomaamaan, ettei vastapuolet olekaan niin mustavalkoisia mitä hänelle on kasvaessa opetettu.

Ehkei minun pitäisi enää olla hämmästynyt, että näin rajusti muista kirjoista rippaavia teoksia julkaistaan. Ehkä minun olisi jo tähän mennessä pitänyt oppia, että suosituilla konsepteilla nyt yksinkertaisesti vain ratsastetaan. Tämän kirjan tarina on käytännössä katsoen sama kuin DoSaB:in ja onhan sitä selvästi tiettyjen hahmojen rooleja ja parisuhdekuvioita lainattu myös The Mortal Instrument –sarjasta. Se oli todella hämäävää.

Hahmokaarti ei ollut mitään huikaisevaa tai mieleenpainuvaa, mutta sentään riittävän  sympaattista etten inhonnut heitä. Päähenkilö Echo oli aika laimea, vaikka hänet yritetään kuvata sarkastiseksi ja nokkelaksi persoonaksi enkä juurikaan välittänyt hänestä, kun taas alussa hieman pahikseksi tituleerattu Caius oli paljon mielenkiintoisempi. Muut hahmot olivat aika värittömiä, mutta lienee he siitä kehittyvät kun sarjassa päästään pidemmälle.

Grey käyttää tarinassaan slaavilaisen folkloren Tulilintua, joka muistuttaa kreikkalaisen mytologian serkkuaan feeniksiä kovasti. Valtavirrassa hieman tuntemattomamman folkloren käyttö on erittäin fiksua, mutta on suuri sääli ettei tarina ollut niin uniikki mitä olisi voinut olla. Olen niin häkeltynyt, miten samanlainen The Girl at Midnight oli DoSaB:in kanssa. En pääse siitä yli enkä tästä syystä voi liputtaa Tulilintu-folkloren käytön puolesta.

Kun olin hyväksynyt sen tosiasian etten mitään ainutlaatuista tarinaa ole lukemassa ja kun lopulta myös myönsin itselleni etteivät hahmotkaan ole mitään keskinkertaista (ja DoSaB/TMI-kopioita) parempaa, aloin viihtyä. Sellaisenaan tarina oli hahmoineen ihan symppis, mutta kunhan tiesi mitä luki eikä odottanut liikoja.

Olen yllättävän anteeksiantavainen The Girl at Midnightin suhteen, sillä minussa elää pieni toivon kipinä paremman jatkon suhteen. Ehkä tarina nyt jatko-osassa pääsisi omalle uomalleen kun tuon kiusallisen alun ohi on päästy...

No enivei, en menettänyt mitään ja hudeilta ei voi välttyä kirjoja lukiessa. The Girl at Midnight nyt valitettavasti oli ainakin osittain huti, vaikka ei sellainen ihan pahimmasta päästä.

Lukunäyte: Chapter two

The Ala unfolded it with careful fingers. She cocked her head to the side, gaze still locked on the paper. ”What made you choose this music box?” she asked. Her voice was low and cautious, as if the words were chosen with the utmost care.

      ”I thought it was pretty,” Echo said. ”And it played our lullaby.” She leaned forward to peer at the paper, but her view was blocked by the Ala’s hands. ”What is that?”

      The Ala rose to her feet, folding the paper once more, movements quick and precise. She tucked it into one of the pockets hidden in the folds of her gown. ”Come. We can discuss it at the Nest.”

      ”Can it wait?” Echo asked, waving the burrito at the Ala. Little bits of rice and cheese plopped onto her lap. ”I’m about to go to town on this burrito.”

      The Ala’s arched eyebrow was all the answer Echo needed.

      ”Fine,” she mumbled, placing the burrito back in its foil. It looked so sad, alone and half eaten. It was downright mournful. She stood, brushing off her jeans and picking up her backpack. ”But this had better be worth it.”

      ”Oh, it will be,” the Ala said, sprinkling a handful of shadow dust into the air around them. The inky black tendrils of the in-between snaked around her legs, and Echo’s stomach gave a preemptive lurch. Traveling through the in-between was never fun, but without the anchoring solidity of a doorway, it was a wretched experience. The Ala held out a hand to Echo. ”Remind me, child, have I ever told you the story of the firebird?”

The Girl at Midnight --sarja

The Girl at Midnight (2015)

The Shadow Hour (2016)