Sharp Objects - Gillian Flynn

Nimi: Sharp Objects

Kirjailija: Gillian Flynn

Kustantaja: Phoenix

Julkaisuvuosi: 2006

Sivuja: 321 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: When two girls are abducted and killed in Missouri, journalist Camille Preaker is sent back to her home town to report on the crimes. Long-haunted by a childhood tragedy and estranged from her mother for years, Camille suddenly finds herself installed once again in her family's mansion, reacquainting herself with her distant mother and the half-sister she barely knows – a precocious 13-year-old who holds a disquieting grip on the town.

      As Camille works to uncover the truth about these violent crimes, she finds herself identifying with the young victims – a bit too strongly. Clues keep leading to dead ends, forcing Camille to unravel the psychological puzzle of her own past to get at the story. Dogged by her own demons, Camille will have to confront what happened to her years before if she wants to survive this homecoming.

Ajatukseni: Voi järkytys että tämä kirja oli kauhistuttava... Meni heittäen Gone Girlin ohitse minun kirjoissani.

Toimittaja Camille Preakerin entisessä kotikaupugissa on kuristettu kaksi pikkutyttöä kuoliaaksi ja Camille saa pomoltaan tehtäväkseen palata Wing Gapiin kirjoittamaan jutun kuolemista. Kotiinpaluu vieraantuneen Adora-äidin, tämän aviomiehen ja pikkusiskopuoli Amman luokse palauttaa Camillelle mieleen lapsuudenajan tragedian ja kaikki ne kamalat ajatukset, jotka ovat vainonneet häntä aikuisikään asti. Mitä enemmän Camille saa selvitettyä tyttöjen murhia, sitä enemmän vanhat arvet hänen ihossaan alkavat kihelmöidä ja kehoittavat tarttumaan teräviin esineisiin jälleen kerran.

Sharp Objects on Gillian Flynnin esikoisteos ja erittäin vaikuttava sellainen. Flynn on ehdottomasti kotikentällään kirjoittaessaan tällaisia synkkiä psykologisia henkilödraamoja mysteerin säestämänä. Hän tietää kuinka kertoa tarinaa, piinata lukijaa niin tehokkaasti, että tuntui kuin itse olisi päähenkilön kengissä.

Kirja vaikutti minuun niin voimakkaasti. Flynnin kirjoitus tuntuu menevän suoraan ihon alle; minua inhotti ja puistatti lukea Camillen oireilua, sillä se oli niin elävästi kirjoitettu. Sitten on myös se ahdistava psykologinen painostus, joka leijui tunnelmassa mukana ja pakotti minun välillä laskemaan kirjan käsistäni sen mentyä niin syvälle mielen pimeisiin sopukoihin. En pysty oikein edes kuvailemaan sanoin sitä tunnetta, jonka kirja minussa aiheutti tai selittämään kunnolla mikä se oli se se jokin joka kolahti minuun niin kovasti. Mutta jessus, että se vaikutti ja paljon.

Kenties murhamysteeriä ei voi kehua kaikkein yllätyksellisimmäksi, mutta se oli juuri niin kieroutunut mitä huipennus ansaitsi olla. Tarinan keskiössä olleet hahmot olivat aivan järkyttäviä ja loppu oli todellinen huipennus kaikelle sille karmivuudelle mitä hahmot ja koko tarina oli. Suljin kirjan tuntien voimakasta halua mennä suihkuun ja pestä tarina pois kuin sanat olisivat imeytyneet (tai viiltyneet) ihooni. Hullua, yksinkertaisesti hullua.

Ainoa valituksen aiheeni on se, että siinä keskipaikkeilla on kohta jossa ei nyt ihan hirveästi tapahtunut. Sivumäärältään kirja ei ole pitkä, mutta silti ehdin hieman pitkästyä tuolla pätkällä. Kenties se johtui siitä, etten muutamana peräkkäisenä iltana jaksanut lukea kymmentä sivua enempää ja siksi tuo kohta venähti hiukan.

Dark Places on vielä lukematta ja tekee mieli tarttua siihen ihan piakkoin. Minua kuitenkin vähän hirvittää mitä siitä on tulossa, sillä se on kuulemma kaikkein synkin ja rankin Flynnin teoksista. Jos Sharp Objects oli minulle jo tällainen isku vasten kasvoja niin millainenhan Dark Places tulee olemaan...

Suosittelen tätä kovasti, mutta nakkaan perään varoituksen sanan: ei ole teos mistään helpoimmasta päästä. Omalla vastuulla.

Minä kirjan suljettuani:

Lukunäyte: Chapter Three, sivut 37-38

My mother was wearing blue to the funeral. Black was hopeless and any other color was indicent. She also wore blue to Marian's funeral, and so did Marian. She was astonished I didn't remember this. I remembered Marian being buried in a pale pink dress. This was no surprise. My mother and I generally differ on all things concerning my dead sister.

      The morning of the service Adore clicked in and out of rooms on her heels, here spraying perfume, there fastening an earring. I watched and drank hot coffee with a burnt tongue.

      ”I don't know them well,” she was saying. ”They really kept to themselves. But I feel all the community should support them. Natalie was such a darling. People were so king to me when...” Wistful downward glance. It way have been genuine.

      I had been in Wind Gap five days and Amma was still an unseen presence. My mother didn't mention her. I'd also failed so far to get a quote from the Keenes. Not had I gotten permission from the family to attend the funeral, but Curry wanted that coverage more than I'd ever heard him want anything, and I wanted to prove I could handle this. I figured the Keenes would never find out. No one reads our paper.