Asylum - Madeleine Roux

Nimi: Asylum

Trilogia/sarja: Asylum, #1

Kirjailija: Madeleine Roux

Kustantaja: Harper Collins

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 320 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★☆☆☆☆

Juonikuvaus: Asylum is a thrilling and creepy photo-novel perfect for fans of the New York Times bestseller Miss Peregrine's Home for Peculiar Children.

      For sixteen-year-old Dan Crawford, New Hampshire College Prep is more than a summer program—it's a lifeline. An outcast at his high school, Dan is excited to finally make some friends in his last summer before college. But when he arrives at the program, Dan learns that his dorm for the summer used to be a sanatorium, more commonly known as an asylum. And not just any asylum—a last resort for the criminally insane.

      As Dan and his new friends, Abby and Jordan, explore the hidden recesses of their creepy summer home, they soon discover it's no coincidence that the three of them ended up here. Because the asylum holds the key to a terrifying past. And there are some secrets that refuse to stay buried.

      Featuring found photos of unsettling history and real abandoned asylums and filled with chilling mystery and page-turning suspense, Madeleine Roux's teen debut, Asylum, is a horror story that treads the line between genius and insanity.

Ajatukseni: Miksi kauhugenre on nykyään täynnä tekeleitä, jotka seilaavat keskinkertaisesta umpisurkeaan, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta? Koska tuntuu että ihmiset ovat unohtaneet kuinka kauhua tehdään. Madeleine Roux oli aivan kujalla.

Dan Crawford on nörtähtävä 16-vuotias poika, joka osallistuu yliopiston kesäpreppaukseen ja majoittuu muiden nuorten kanssa vanhaan mielisairaalaan, jonka yliopisto on ostanut ja muuttanut asuntolaksi. Normaalisti niin hyljeksitty Dan löytää nyt muutaman samanhenkisen ystävän, taiteellisen Abbyn ja matemaattisen Jordanin sekä saa hyvin erikoisen kämppiksen Felixin. Dan, Abby ja Jordan löytävät mielisairaalan enstisen johtajan huoneesta kasan järkyttäviä valokuvia entisistä potilaista ja heille tehdyistä operaatioista. Dan alkaa nähdä painajaisia, menettää tunteja tietämättä ollenkaan mitä on tapahtunut ja huomata myös ystäviensä omituisen käytöksen lisääntymisen. Mitä tekemistä Danilla on kaikkien noiden outojen tapahtumien kanssa ja onko vanha sarjamurhaaja tekemässä paluuta sairaalaan, jossa häntä vuosia sitten hoidettiin?

Eeeeääähh... Onhan tämä jo nähty. Monesti. Vaikka kuinka monta kertaa... Alku muistutti minua niin paljon paremman puolen kauhuelokuvien Grave Encountersia ja pelkäsin jo että siitä tulisi liian samanlainen. Olin väärässä. Asylum oli kuin mikä tahansa teinikauhu, mutta potenssiin kymmenen sen draaman ja romanssin osalta. Kirja on vähän yli 300 sivua pitkä ja kolmasosa siitäkin on valokuvia, mutta miten silti koin kirjan liian pitkäksi? Koska teinidraama ja romanssi. Danin ja Abbyn romanssi vei ihan liikaa sivutilaa, etenkin kun sitä ei olisi ollenkaan tarvittu (mutta koska kyseessä on YA niin totta kai se romanssi täytyy olla aina mukana).

Hahmot muutenkin jäivät minulle liian kaukaisiksi että olisin voinut välittää heistä. He olivat niin ohuita ja persoonattomia, etten saattanut uskoa heihin tai heidän ystävyyteensä. Dan kuvaa itseään nörtiksi ja ulkopuoliseksi, joka ei koskaan ole ollut hyvä sosialisoimisessa, mutta silti hän heti ensimmäisenä löytää ystäviä ja saapa vielä kauniin tytönkin itselleen. Ja mitä vikaa nörteissä sitä paitsi on? Nyt jotain rajaa niille stereotypioille.

Itse fyysinen kirja on todella tyylikäs. Kirjaan on liitetty kuvia aidoista hylätyistä mielisairaaloista ja potilaspäiväkirjoista, mitkä sopivat erittäin hyvin tapahtumaympäristöön. Kuvat ovat kieltämättä aika häiritseviä, mutta samalla myös todellista silmänruokaa.

Sanoisin, että ainakin kuvitus on onnistunut.

Olen kuitenkin niin pettynyt, miten laimea Asylum loppujen lopuksi oli. Niin. Laimea. Tiedän olevani aika kranttu mitä tulee kauhuun, mutta jotain rajaa nyt niissä kliseissä. Pidin tietyistä piirteistä, mutta niin monet seikat floppasivat. Miksi käyttää hylättyä mielisairaalaa tapahtumaympäristönä mutta jättää kaikki sen tuomat mahdollisuudet käyttämättä? Miksi vihjata kummitteluun kun sitä ei oikeasti edes kunnolla tapahtunut? Asylum oli kananlento, jos sitäkään.

Mutta vaikka kauhu ei nyt ihan toimisikaan, teoksen voi pelastaa kirjan yleinen viihdearvo, mutta sekään ei oikein toiminut tämän kohdalla. En yksinkertaisesti viihtynyt lukemani parissa, vaan lähinnä huokailin ja odotin, että jotain tapahtuisi.

Ja kaikesta huolimatta aion lukea myös jatko-osan, Sanctumin. Haluan antaa sille mahdollisuuden ja pidän näiden kirjojen ulkoasusta niin paljon. I want to believe ~~~

Asylum ei toiminut minulla, mutta kenties joku muu tästä pitää kovasti.

Lukunäyte: Chapter no 4, sivu 41

Abby's eyes seemed almost as vacant as those of the girl in the photograph. Then a shiver came over her and she blinked. Gently, almost affectionately, she out the picture back on the wall. She touched it one last time and said, ”Poor littel bird. I wonder if she ever escaped her cage.”

      With the picture in place, Dan felt a sense of relief. He couldn't exactly say why.

      ”Come on,” Abby said. ”Let's go back. I've had enough.”

      That was all they needed. They scrambled out of the old office like it was a race, and Dan was only too glad to shut the door behind them.

      ”Hey, the lock,” Jordan said, just as they reached the vending machines.

      ”Don't worry, I already took care of it,” Dan said, ready to be far, far away.

      ”You sure?”

      Without waiting for and answer, Jordan turned back to double-check. The lock was still hanging on the door where he's left it.

      ”My bad,” said Dan, laughing nervously. He really could have sworn he'd locked it. But then, his memory had been known to play tricks on him.

Asylum –trilogia

Asylum (2013)

    1.5 The Scarlets (2014)

Sanctum (2014)

    2.5 The Bone Artists (2015)

Catacomb (2015)

    3.5 The Warden (2016)