Siilo - Hugh Howey

Nimi: Siilo

Alkuteos: Wool

Trilogia/sarja: Silo, #1

Kirjailija: Hugh Howey

Kääntäjä: Einari Aaltonen

Julkaisuvuosi: 2013 (suomeksi 2013, Like)

Sivuja: 575 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★★

Takakannesta: Mikä on velvollisuutesi siilossa?

      Pitää yllä järjestystä.

      Mitä suojelet ennen kaikkea?

      Elämää ja isien perintöä.

      Mitä se vaatii?

      Uhrauksia.

      Ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siilossa. Maailma on saastunut elinkelvottomaksi ja ulkoilma on myrkyllistä hengittää. Ihmiset elävät siilossa ankarien sääntöjen ja rajoitusten armoilla. Mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja unelmoida.

      Yksi heistä on Jules.

      Hän on valmis paljastamaan siilon salaisuudet.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 4.5 tähteä.

Ensimmäisen kerran kuulin Siilosta jo alkusyksystä isältäni, joka kertoi lukevansa sellaista erikoista dystopiakirjaa, joka saattaisi hyvinkin kiinnostaa myös minua. Hmm, dystopiaa? Enhän minä ikinä... Silloin kuitenkin unohdin koko kirjan, kunnes nyt parina viimeisenä kuukautena Siilo on noussut ryminällä suosituksi ja hehkutetuksi ympäri blogimaailman. Pakkohan minun oli itsekin nähdä, mikä oli homman nimi. Taidan olla vähän jälkijunassa, mutta hei, tärkeintä on kuitenkin päästä perille. Siilo oli loistava!

Eletään siis tulevaisuudessa, missä maanpäällinen ilma on saastunut ja täynnä myrkyllisiä toksiineja, jotka tappavat kaiken elollisen muutamissa minuuteissa. Ihmiset ovat paenneet asumaan maanalaiseen valtavaan siiloon, jossa on tiukat säännöt, tarkat rutiinit ja karkotuksen uhka, jotka pitävät siiloa niin tiukasti ruodussa. Mutta kun tulisieluinen mekaanikko Juliette saa seriffintähden rintaansa, alkavat siilon salaisuudet olla vaarassa joutua paljastetuiksi. Jules ei aio luovuttaa ennen kuin on paljastanut siilon likaisen historian, ei vaikka kuolemantuomio hänelle langetettaisi.

Siilo, Siilo, Siilo, mitä minä sinusta sanoisin. Ensinnäkin minun on vuolaasti pakko kehua käännöstä. Se oli hyvälaatuinen, ei tuntunut sutaistulta tai ollut rasittavaa luettavaa. Paljon parempilaatuista kuin monet muut lukemani käännöskirjat. Kääntäjä onnistui hienosti välittämään kirjailijan taidokkaan tekstin, joka oli todella sujuvaa, ei liian runollista, muttei myöskään liian riisuttua. Kielestä ja sen käännöksestä pidin kovasti.

Hugh Howey on taitava kirjailija. Hän osasi johdatella lukijaa aluksi yhteen suuntaan, kunnes sitten antoi ympäri korvia ja tokaisi: ”Ehei, ei sinne!” ja ryntäsi sitten täyttä päätä aivan eri suuntaan. Siltä minusta tuntui. Kun salaisuudet alkoivat ryömiä päivänvaloon ja vihjeitä alettiin ripotella tarinaan, piti aina vain tiiviimmin lukea kirjaa, jottei missaisi mitään olennaista. Howey kuljetti tarinaa eteenpäin jämäkästi, tietäen, koska lukija pitäisi kiilata taas ojaan. Toki, koin välillä sellaisia pieniä ennalta-arvattavuuden tuntemuksia tietyistä asioista, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi ihan oikeasti häirinnyt.

Howey kirjoittaa hyvin visuaalista tekstiä. Tiedätte varmasti niitä kirjoja, joista ei sitten millään saa kuvaa mieleen. Hahmot, paikat, maisevat, kaikki ovat vain samaa harmaata eikä tarinan näkeminen mielessä millään onnistu. Tämän kirjan kohdalla kykenin näkemään niin elävästi kaiken – kuin elokuvaa olisi katsellut. Osasin nähdä mielessäni siilon, syvätason, hahmot, ulkomaailman, kaikki. Näin visuaalisesti kirjoitettua kirjaa en ole aikoihin lukenut. Odotankin, millaisen elokuvaväännöksen tästä onnistutaan pusertamaan lähivuosina, koska tasan varmasti valkokankaalla tämä tullaan näkemään. Sen verran Hollywoodin kanssa flirttaileva teos tämä oli.

Hahmot olivat toinen asia, joista pidin todella paljon. Kaarti oli laaja ja todella värikäs. Juliette nousi kuitenkin suosikikseni. Hän oli hyvin kirjoitettu, kokonainen hahmo. Pidin hänen asenteestaan ja luonteenlujuudestaan tilanteissa, joissa monet olisivat romahtaneet paineen alla. Olisin halunnut tietää lisää hänen taustoistaan, mutta ehkäpä jatko-osissa sitäkin puolta valotetaan enemmän. Monet hahmot jäivät niin elävästi mieleeni ja pidin heistä, joten oli niin surullista, kun ruumiita alkoi kasaantua.

Kiinnostavinta koko teoksesta koin olevan taustat. Janosin lisää tietoja taustoista. Haluan kuollakseni tietää enemmän tapahtuimista, jotka johtivat tilanteeseen, missä ihmiset ovat. Haluan tietää enemmän muistakin hahmoista, kuten Bernardista, haluan tietää enemmän ulkomaailmasta. Enemmän, kiitos. Luin, että kakkososa, Shift, kertoisi nimenomaan tapahtumista ennen Siiloa ja missä mentiin niin pahasti pieleen, että ollaan tässä jamassa. Jatko-osan aion lukea heti, kun sen käsiini saa. Käsittääkseni se ilmestyisi suomeksi syksyllä.

Ainoa huono puoli, minkä koin tätä lukiessa oli se, että viimeinen osa tuntui leviävän näpeille hieman. Se ei tuntunut ihan niin huikaisevalta, mitä olisi voinut olla. Olisin toivonut enemmän tietoa tiettyjen hahmojen kohtaloista ja jotain vähän järisyttävämpää.

Lukiessa tunsin oloni hieman epämukavaksi, kun mietin, miten paljon tuskaa tieto välillä aiheuttaa. Kuten sanonta kuuluu, tieto lisää tuskaa, mutta tätä lukiessa se tuska välittyi välillä todella musertavana sivuilta. Esimerkiksi Holstonin lyhyt tarina alussa välitti lukijalleenkin kipua, koska mies tiesi. Tietämättömyys lupaa helpon, yksinkertaisen ja turvallisen elämän, kun taas totuuden tietäminen täysin päinvastaisen. Onko siis väärin joskus vain antautua rutiineille, noudattaa sääntöjä ja antaa muiden tehdä suuret päätökset puolestaan? Täytyykö aina jatkaa taistelua oikeudesta saada tietää totuuden ja asettaa itsensä alttiiksi vaaroille ja menettää mahdollisesti oman henkensä sen nimissä? Tällaisia asioita mietin paljon. Ahdistus välittyi todella hienosti sivuilta.

Jatkamatta höpinää pidemmälle totean vielä kerran, kuinka hieno kirja on kyseessä. Todella, aidon rehellisen hieno kirja, loistava dystopia. Kannattaa ehdottomasti tämä lukea, mikäli et ole vielä tähän tarttunut. Siilo on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen.

Lukunäyte: Holston, 7, sivut 49

Holston näki. Hänen silmiään korvensi, koska hän ei pystynyt hengittämään, mutta hän näki. Hän siristi kyyneleet sivuun ja yritti vetää sisään raikasta ja virvoittavaa, sinistä ilmaa.

      Mutta sen sijaan hän saikin kuin jysäyksen rintaansa. Holston kakisteli. Hän oksensi sylkeä ja vatsahappoa, hänen limakalvonsa yrittivät puskea ulos. Maailma hänen ympärillään oli muuttunut ruskeaksi. Ruoho oli ruskeaa ja taivas harmaa. Ei vihreää. Ei sinistä. Ei elämää.

      Hän rojahti kyljelleen olkapää edellä. Hänen kypäränsä lojui aukinaisena hänen edessään, ja sen silmikkö oli musta ja eloton. Visiirin läpi ei nähnyt. Holston kurotti sitä kohti kummissaan. Silmikon ulkopuoli oli hopeanvärinen, mutta toisella puolella ei ollut mitään. Ei lasia. Karkea pinta. Siihen työntyi ja siitä törrötti johtoja. Pimentynyt näyttö. Kuolleita pikseleitä.

Wool Omnibus/Silo | Siilo-trilogia

Wool | Siilo (2013/2013)

Shift (2013)

Dust (2013)