False Memory - Dan Krokos

Nimi: False Memory

Trilogia/sarja: False Memory, #1

Kirjailija: Dan Krokos

Kustantaja: Hyperion

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 327 + 13 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★☆☆☆

Haastekirja 13/30

Juonikuvaus: Miranda wakes up alone on a park bench with no memory. In her panic, she releases a mysterious energy that incites pure terror in everyone around her. Except Peter, a boy who isn’t at all surprised by Miranda’s shocking ability.

      Left with no choice but to trust this stranger, Miranda discovers she was trained to be a weapon and is part of an elite force of genetically-altered teens who possess flawless combat skills and powers strong enough to destroy a city. But adjusting to her old life isn’t easy—especially with Noah, the boyfriend she can’t remember loving.

      Then Miranda uncovers a dark truth that sets her team on the run. Suddenly her past doesn’t seem to matter... when there may not be a future. 

Ajatukseni: Ensimmäisen kerran ikinä huomaan kaamoksen vaikuttavan minuun jollakin tavalla. Nimittäin sillä, että voisin nukkua kellon ympäri. Sääli, ettei sitä mahdollisuutta ole, kun muutkin elämän velvollisuudet pitäisi suorittaa, esim. lukeminen. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että keskeneräisten kirjojen pino sen kuin vain kasvaa. 

Sain luettua kuitenkin nyt loppuun Dan Krokosin False Memoryn, jonka tieteellinen scifi-teema kiinnosti minua kovasti. Sain kuulla myös vasta äskettäin kohusta, joka Krokosin ympärillä on pari vuotta sitten pyörinyt ja kyllähän se pisti vähän ihmettelemään. Ymmärrän, että ihmiset tekevät virheitä, mutta monet ovat todella panneet Krokosin heidän shitlistilleen.

Miranda North herää puistonpenkiltä vailla minkäänlaista muistoa siitä, miten hän sinne joutui tai kuka hän edes on. Pian hän löytää itsensä ostoskeskuksesta keskeltä kaaosta, jonka hän itse aiheuttaa. Samalla hän tapaa Peterin, joka kertoo tuntevansa Mirandan ja kertoo totuuden Mirandasta itsestään. Miranda joutuu nyt vain luottamaan ihmisiin, jotka väittävät olevansa hänen perhettään samalla kun hatarat muistot palailevat pätkissä. Hän huomaa olevansa keskellä jotain todella vaarallista myrskyä, jossa ihmishenkiä on vaarassa eikä keneenkään voi luottaa.

Kaikkihan ovat nähneet niitä toimintaelokuvia, jotka ovat juonellisesti sinänsä ihan mielenkiintoisia, mutta valitettavasti eivät anna katsojalle oikein mitään mahdollisuutta tutustua hahmoihin, sillä koko ajan laukataan eteenpäin pikajunan nopeudella eikä kertaakaan pysähdytä vetämään henkeä. Yhtäkkiä tapahtuu juonenkäänne, joka jättää katsojan toljottamaan h-moilasena, että mitäs pirua juuri äsken tapahtui. Kun elokuva vihdoinkin loppuu, käteen jää suunnilleen jotain että paljon kaikkea tapahtui, mutta yksityiskohtiin ei kannata mennä.

Siltä minusta tuntui tätä lukiessa. Sitähän voisi ajatella, ettei kirjaa lukiessa voi pudota tapahtumista kärryiltä, koska sinä itse päätät vauhdin jolla etenet ja voit aina palata sivuja taaksepäin ja lukea uudelleen, mikäli siltä tuntuu. Mutta kyllä se vain on mahdollista huomata olevansa eksyksissä kirjan juonen suhteen. Luin vain eteenpäin ja sitten pysähdyin, kun yhtäkkiä tajusin, ettei minulla ole käsitystäkään, mitä oli juuri tapahtunut. Tai miksi.

Ongelmani tämän kirjan suhteen pohjautui pääasiassa kirjoituksen ja kerronnan pinnallisuuteen. Se oli niin yksinkertaistettua, ettei se antanut minulle mitään mihin tarttua. Kaikki syvällisimmätkin pohdinnat käytiin läpi vain parissa lauseessa. Kirjoituksen ja kerronnan vuoksi hahmojen persoonallisuus ei tullut kovinkaan hyvin esille, mikä oli sääli, sillä potentiaalia hahmoissa kyllä oli.

Miranda North kumppaneineen olivat ihan mielenkiintoisia hahmoja, jos vain olisin saanut tutustua heihin paremmin. Ryhmädynamiikka oli ehkä se kaikkein kiinnostavin osa tästä kirjasta. Edes neliödraama ei häirinnyt minua niinkään, koska sitä ei tungettu lapiolla kurkusta alas. Ällistyttävää, eikö? Kaippa tämä on eräänlainen malliesimerkki siitä, ettei sen rakkausdraaman tarvitse olla niin raastavan ärsyttävää.

Dan Krokosin ympärillä tapahtui pari vuotta sitten kohu, joka on joillekin edelleen kuin stigma tyypin otsassa. Ilmeisesti joku yksityinen henkilö oli kirjoittanut arvostelun kirjasta, josta kirjailija oli polttanut päreensä. Kirjailija oli ilmeisesi Krokosin ystävä, joten Krokos nakkasi oman kaksisenttisensä mukaan soppaan arvostellen tuota yksityistä henkilöä ja Goodreadsiä. Myöhemmin Krokos kuitenkin pyysi anteeksi sanojaan.

Olen törmännyt useampaan tällaiseen tapaukseen, joissa kirjailija on alkanut sanailemaan ja joskus suorastaan hyökännyt arvostelijoiden kimppuun, ja se on todella väärin ja hanurista. Ymmärrän kyllä, että jotkut arvostelut ovat aika kovasanaisia (olen kirjoittanut niitä muutaman itsekin) ja kyllähän ne varmaan kirjailijaa kirvelee, mutta lukijoita vastaan hyökkääminen ei todellakaan helpota heidän asemaansa. Arvosteluthan ovat nimenomaan tarkoitettu muille lukijoille, jotta he saisivat hieman osviittaa siitä, kannattaisiko joku kirja lukea vai ei. Niitä ei ole tarkoitettu kirjailijoille, koska on ilmiselvää, ettei kaikki tule rakastamaan jotain kirjaa ja joidenkin tyyliin ei kuulu silitellä kissanpentuja ja tanssahdella pinkissä pumpulimaailmassa. Kirjailijoiden kannattaa suosiolla välttää arvosteluja.

Että sellaista. Keskittymättä sen enempää tuohon tapaukseen Krokosin ympärillä ja kun puhutaan ihan vain tästä kirjasta, totean sen olleen melko mitäänsanomaton, mutta silti minua tavallaan kiinnostaa mihin suuntaan tämä tarina saattaisi mennä. Ehkä saatan ne lukea, mutta kuka tietää? Saattaapa tämä trilogia jäädä keskeneräisenä pölyttymään hyllyyni.

Valkoinen joulu toteutuu sittenkin! Olen niin mielissäni, sillä viime joulu oli niin märkä ja pimeä ja ankea. Kahden päivän aikana on tänne satanut lunta jotain parikymmentä senttiä ja pakkanen pysyy, joten olemme saaneet oikein kunnon valkoisen lumipeitteen. Heti tulee jouluisempi mieli :)

Lukunäyte: Chapter 2, sivu 15

He [Peter] my gaze until I look away. ”Relax,” he says, ”We're friends.”

      ”How do I know that? I lose my memory and you're just waiting for me, brooding over mango chicken?”

      He shrugs like it doesn't matter. He starts to walk away, calling to me without looking back. ”We're leaving, Miranda.” The scent of roses gets fainter, as if it's coming from him.

      I stand there a moment longer. Wondering if I should trust him when I don't trust myself.

      But I can't stay here. If he knows more about me, there's only one option.

      ”If I come, will you tell me what happened?”

      ”I'll tell you everything,” he says. He steps onto the escalator and descends out of sight.

      I could stay here and get no answers, or I could take my chances with the crazy fearless boy.

      Not much of a choise at all.

False Memory –trilogia

False Memory (2012)

False Sight (2013)

False Future (2014)