The Jewel - Amy Ewing

Nimi: The Jewel

Trilogia/sarja: The Lone City, #1

Kirjailija: Amy Ewing

Kustantaja: Harper Teen

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 249 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★☆☆☆☆ 

Juonikuvaus: Today is my last day as Violet Lasting. Tomorrow I become Lot 197.

      The Jewel is a shocking and compelling new YA series from debut author, Amy Ewing.

      Sold for six million diamantes, Violet is now Surrogate of the House of the Lake in the centre of the Lone City, the Jewel. Her sole purpose is to produce a healthy heir for the Duchess – a woman Violet fears and despises.
      Violet is trapped in a living death, her name and body no longer her own. She fights to hold on to her own identity and sanity, uncertain of the fate of her friends, isolated and at the mercy of the Duchess.

      The Handmaid's Tale meets The Other Boleyn Girl in a world where beauty and brutality collide. 

Ajatukseni: Aloitan sanomalla mielipiteeni täysin kylmän rehellisesti: The Jewel ei ollut hyvä kirja. Kirja ei toiminut minulla ollenkaan enkä oikein edes tiedä, mistä lähteä tätä pointitonta, tyhjänpäiväistä, pinnallista kissanoksennusta ruotimaan.

Violet Lasting asuu maailmassa, jossa magiaa omaavat tyttölapset riistetään vanhemmiltaan ja viedään sopivan ikäisinä huutokauppaan, jossa kaupungin superrikas ylimystö ostavat heidän kantamaan ja synnyttämään heidän lapsensa.

Siinä on kirjan idea. Juoni? Hahah, mikä juoni? Juhlia! Mekkoja! Kenkiä! Meikkejä! The Jewel yritti hikipäissään käsitellä mielenkiintoisia teemoja, mutta epäonnistui erittäin nololla tavalla siinä, missä monet muut kirjat (köh, The Handmaid's Tale, krhm) ovat onnistuneet hienosti. Hitto, jopa Lauren DeStefanon Wither käsitteli näitä asioita paremmin, ja siitäkään kirjasta minä en pitänyt. The Jewel oli niin nolo floppi, että meinasi itku päästä.

Violet Lasting, Raven, Crow, Alexandrite, Ochre, Mercy, Patience... Mitä ihmeen nimiä nämä oikein ovat? Omituisia, sanon minä. Minäkin voisin jonain päivänä kirjoittaa ”dystopian” ja nimetä hahmot hedelmäkorin mukaan: päähenkilön nimi olisi Apple ja ihastus olisi Banana ja kolmiodraamaan voisi liittyä mukaan vielä Orange. Pahiksen nimi voisi olla vaikka Pineapple. Aivan yhtä älykkäitä ja vakavasti otettavia. En ymmärrä näitä Ewingin ratkaisuja.

Violet, Violet, Violet! Millainen kaunotar ja niin erityinen. Hänellä on violetit silmät. Jep. Hän on saanut nimensä silmienvärinsä mukaan. Eikö olekin omaperäistä? Violet oli yksi walking-talking Mary Sue. Ja hänellä on violetit silmät. En tiedä miksi, mutta minua niin tökkii nuo silmienväriin liittyvät jutut. Miten hitossa ihmisellä edes voisi olla violetit silmät? Onko ihan pakko teroittaa sitä ”erityisyyttä” jopa sillä, että päähenkilöllä on VIOLETIT SILMÄT?

Mutta nyt ihan oikeasti. Violet oli todella huono valinta päähenkilöksi. Hänen parhaalla ystävällään, Ravenilla, olisi ollut enemmän asennetta täyttämään nuo kengät. Violet on koko huutokaupan jalokivi, vaikka onkin vain neljänneksi parhaalla sijoituksella sijaiskohduissa. Hän on vain niin haluttu, koska hänellä on violetit silmät. Aluksi hän on myös päättäväinen ja haluaa paeta heti mahdollisuuden tullen uuden omistajansa suurkartanosta, sillä hän tietää, että ennemmin tai myöhemmin tulee kantamaan tämän lasta sisällään.

Ja sitten kuvioihin astuu eräs limaniska nimeltä Ash. Hän on saattaja, escort, maksullista palvelua sekä pihassa, puutarhassa että makuuhuoneessa. Nämä kaksi kyyhkyläistä tapaavat neljä kertaa, kun he jo vannovat syvää, ikuista rakkautta toisilleen. Toistan, neljä kertaa. Kertoo syvästä rakkaudesta. Heidän romanssinsa on myös mallia Romeo ja Julia, eli ehdoton nou-nou. Mutta heidän tunteensa ovat niin voimakkaita, etteivät ei voi pysyä erossa toisissaan.

”I want you forever, Ash.” - Violet neljännellä tapaamisella.

Juuri näin. Mutta romanssi oli vain kirsikkana kakun päällä tässä koko kissanoksennuksessa. Aivan liikaa bling blingiä ja tuskaisasti liian vähän oikeaa varteenotettavaa asiaa. Jos tässä olisi keskitytty enemmän maailmaan (joka ei hitossa muuten ole dystopinen) ja teemoihin ja vähemmän mekkoihin ja meikkeihin ynnä muuhun turhaan niin tämä kirja olisi ollut paljon luettavampi. Mutta ei.

Minulla ei ole mitään sanottavaa enää. Oloni jäi ihan yhtä tyhjäksi kuin kirjan sisältökin oli. Lopputulos: The Jewel oli typerä kirja, joka kirkuen kaipasi enemmän sisältöä ja vähemmän turhamaisuutta. Romanssikin voidaan heittää hittoon.

Lukunäyte: Chapter Six, sivu 54

Sold.

      The word revolves around my brain without really making sense.

      I am sold.

      For a flicker of an instant, I meet the dark eyes of the woman who has bought me: the Duchess of the Lake. Then, suddenly, I am sinking through the floor.

      The X is on a platform being lowered down below the stage, away from the Auction. This time, I welcome the darkness. It feels safe. I look up and see another platform closing over the circular space where a few moments ago I stood, I hear the auctioner's voice.

      ”And next up, ladies, we have Lot 198.” I wonder which girl is crossing the stage – the lioness or the iced cake. ”Lot 198, please take your mark.”

      The Auction goes on.

The Lone City –trilogia

The Jewel (2014)

    1.5 The House of the Stone (2014)

2. osa (2015)

3. osa (2016)