Nimi: Skylark
Trilogia/sarja: Skylark, #1
Kirjailija: Meagan Spooner
Kustantaja: Carolrhoda Lab
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 333 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆
Juonikuvaus: Sixteen-year-old Lark Ainsley has never seen the sky.
Her world ends at the edge of the vast domed barrier of energy enclosing all that’s left of humanity. For two hundred years the city has sustained this barrier by harvesting its children's innate magical energy when they reach adolescence. When it’s Lark’s turn to be harvested, she finds herself trapped in a nightmarish web of experiments and learns she is something out of legend itself: a Renewable, able to regenerate her own power after it’s been stripped.
Juonikuvaus: Sixteen-year-old Lark Ainsley has never seen the sky.
Her world ends at the edge of the vast domed barrier of energy enclosing all that’s left of humanity. For two hundred years the city has sustained this barrier by harvesting its children's innate magical energy when they reach adolescence. When it’s Lark’s turn to be harvested, she finds herself trapped in a nightmarish web of experiments and learns she is something out of legend itself: a Renewable, able to regenerate her own power after it’s been stripped.
Forced to flee the only home she knows to avoid life as a human battery, Lark must fight her way through the terrible wilderness beyond the edge of the world. With the city’s clockwork creations close on her heels and a strange wild boy stalking her in the countryside, she must move quickly if she is to have any hope of survival. She’s heard the stories that somewhere to the west are others like her, hidden in secret—but can she stay alive long enough to find them?
Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.
Olen taas vähän hämilläni lukukokemukseni suhteen. En nimittäin yhtään tiedä, mitä ajatella, mitä sanoa, miten päin olla tai mitään muutakaan. En vain yhtään tiedä.
Ei missään nimessä sillä, että Skylark olisi ollut huono kirja. Se oli paremminkin... hämmentävä ja välillä melkoisen sekava. Vaati äärimmäistä keskittymistä ja aikaakin päästä kunnolla edes alkuun tässä tarinassa, ja molempien puute oli ehkä enemmänkin minun mokani kuin kirjan vika. Sen sijaan, että olisin lukenut kymmenen sivua siellä ja toiset kymmenen täällä, minun olisi varmaan pitänyt vain istua illalla alas ja syventyä lukemaani.
Tarinan keskiössä on Lark Ainsley, joka asuu ”maailman viimeisessä”, taikuudella ladattujen mekaanisten koneiden ja arkkitehtien kaupungissa, jossa joka vuosi kourallinen taikavoimia omaavia nuoria valitaan ”sadonkorjuuseen”, jossa heiltä imetään voimat kaupunkia ympäröivän suojamuurin ylläpitämiseksi. Kun Larkin aika sadonkorjuuseen koittaa, hän saakin kauhistuttavalla tavalla tietää, mitä arkkitehdit ovat todellisuudessa hänen varalleen suunnitelleet. Lark pakenee kaupungista villiin luontoon, jossa lähtee etsimään ulkopuolelta Larkin itsensä kaltaisia, jotka voisivat ehkä auttaa häntä selvittämään, mitä tehdä seuraavaksi.
Kirja oli alusta asti aika sekavaa luettavaa, sillä Spooner ei liiemmin paneudu yksityiskohtiin ja selitä, mitä on tekeillä. Tämä on heikkous, aivan erityisesti kun kirjan maailma on niin monimutkainen ja sisältää paljon elementtejä sekä dystopiasta, steampunkista, scifistä että fantasiasta. En saanut ensimmäisen puolikkaan aikana oikein kunnon käsitystä siitä, mikä oli homman nimi.
Lark on hieman erikoinen päähenkilö: hän vaikuttaa nimittäin todella passiiviselta ja pelkältä ulkopuoliselta kertojalta, vaikka tarina kerrotaankin ensimmäisessä persoonassa. Olen lukenut useamman kirjan, jossa päähenkilö on ollut yllättävällä tavalla todella näkymätön ja sinänsä persoonaton sivurajalla seisoja, joka ei päähenkilön asemasta huolimatta ole kovinkaan huomattava tarinassa. Lark oli juuri tällainen hahmo. Varsinaisesti hänessä ei ollut mitään vikaa, mutta en kokenut häntä kovinkaan kiinnostavaksi.
Orenista minä pidin todella paljon. Lark tapaa hänet paettuaan ulkopuolelle ja Oren lupaa saattaa tämän Rautametsiin, paikkaan, josta Lark toivoo saavansa vastauksia etsimiinsä kysymyksiin. Oren oli mielenkiintoinen hahmo, jonka taustoitus oli kohdillaan ja joka onnistui herättämään allekirjoittaneessa vahvoja tunteita. Tyypillä on ollut rankkaa, ja kun lukijalle paljastetaan eräs asia hänestä, olin ainakin minä oikeasti suruissani. Orenin ja Larkin välit kaiken lisäksi jätettiin niin avoimiksi, että lähinnä siksi haluan lukea myös jatko-osan.
Skylarkia on (yllättävää kyllä) kehuttu omaperäiseksi ja alkuperäiseksi tarinaksi, mutta minä en voi oikein allekirjoittaa tuota kehua. Minulle tuli tästä kirjasta hyvin vahvasti mieleen Veronica Rossin Paljaan taivaan alla... kaupungissa ja suojatussa ympäristössä elänyt tyttö ajautuu yhtäkkiä ulkopuolelle villin luonnon armoille... mutta sitten kuvioihin astuu villi poika, joka suojelee ja auttaa tyttöä saavuttamaan tavoitteensa... he lähenevät toisiaan... Jooh, en ihan voi hehkuttaa tätä alkuperäiseksi. Olen lukenut tällaisia kirjoja aikaisemminkin.
Mutta ei Skylark siis ole huono kirja. Se ei vain ollut ihan se minun kirjani. Aivan mahtavia juttuja oli tässä kyllä meneillään ja Orenin hahmo oli todella onnistunut, mutta valitettavasti ne eivät ihan riittäneet lumoamaan minua sen kummemmin.
Totean, että luettu ja koettu, ihan jees, mutta ei mikään nerokas kirja.
Lukunäyte: Chapter 11, sivu 103
Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.
Olen taas vähän hämilläni lukukokemukseni suhteen. En nimittäin yhtään tiedä, mitä ajatella, mitä sanoa, miten päin olla tai mitään muutakaan. En vain yhtään tiedä.
Ei missään nimessä sillä, että Skylark olisi ollut huono kirja. Se oli paremminkin... hämmentävä ja välillä melkoisen sekava. Vaati äärimmäistä keskittymistä ja aikaakin päästä kunnolla edes alkuun tässä tarinassa, ja molempien puute oli ehkä enemmänkin minun mokani kuin kirjan vika. Sen sijaan, että olisin lukenut kymmenen sivua siellä ja toiset kymmenen täällä, minun olisi varmaan pitänyt vain istua illalla alas ja syventyä lukemaani.
Tarinan keskiössä on Lark Ainsley, joka asuu ”maailman viimeisessä”, taikuudella ladattujen mekaanisten koneiden ja arkkitehtien kaupungissa, jossa joka vuosi kourallinen taikavoimia omaavia nuoria valitaan ”sadonkorjuuseen”, jossa heiltä imetään voimat kaupunkia ympäröivän suojamuurin ylläpitämiseksi. Kun Larkin aika sadonkorjuuseen koittaa, hän saakin kauhistuttavalla tavalla tietää, mitä arkkitehdit ovat todellisuudessa hänen varalleen suunnitelleet. Lark pakenee kaupungista villiin luontoon, jossa lähtee etsimään ulkopuolelta Larkin itsensä kaltaisia, jotka voisivat ehkä auttaa häntä selvittämään, mitä tehdä seuraavaksi.
Kirja oli alusta asti aika sekavaa luettavaa, sillä Spooner ei liiemmin paneudu yksityiskohtiin ja selitä, mitä on tekeillä. Tämä on heikkous, aivan erityisesti kun kirjan maailma on niin monimutkainen ja sisältää paljon elementtejä sekä dystopiasta, steampunkista, scifistä että fantasiasta. En saanut ensimmäisen puolikkaan aikana oikein kunnon käsitystä siitä, mikä oli homman nimi.
Lark on hieman erikoinen päähenkilö: hän vaikuttaa nimittäin todella passiiviselta ja pelkältä ulkopuoliselta kertojalta, vaikka tarina kerrotaankin ensimmäisessä persoonassa. Olen lukenut useamman kirjan, jossa päähenkilö on ollut yllättävällä tavalla todella näkymätön ja sinänsä persoonaton sivurajalla seisoja, joka ei päähenkilön asemasta huolimatta ole kovinkaan huomattava tarinassa. Lark oli juuri tällainen hahmo. Varsinaisesti hänessä ei ollut mitään vikaa, mutta en kokenut häntä kovinkaan kiinnostavaksi.
Orenista minä pidin todella paljon. Lark tapaa hänet paettuaan ulkopuolelle ja Oren lupaa saattaa tämän Rautametsiin, paikkaan, josta Lark toivoo saavansa vastauksia etsimiinsä kysymyksiin. Oren oli mielenkiintoinen hahmo, jonka taustoitus oli kohdillaan ja joka onnistui herättämään allekirjoittaneessa vahvoja tunteita. Tyypillä on ollut rankkaa, ja kun lukijalle paljastetaan eräs asia hänestä, olin ainakin minä oikeasti suruissani. Orenin ja Larkin välit kaiken lisäksi jätettiin niin avoimiksi, että lähinnä siksi haluan lukea myös jatko-osan.
Skylarkia on (yllättävää kyllä) kehuttu omaperäiseksi ja alkuperäiseksi tarinaksi, mutta minä en voi oikein allekirjoittaa tuota kehua. Minulle tuli tästä kirjasta hyvin vahvasti mieleen Veronica Rossin Paljaan taivaan alla... kaupungissa ja suojatussa ympäristössä elänyt tyttö ajautuu yhtäkkiä ulkopuolelle villin luonnon armoille... mutta sitten kuvioihin astuu villi poika, joka suojelee ja auttaa tyttöä saavuttamaan tavoitteensa... he lähenevät toisiaan... Jooh, en ihan voi hehkuttaa tätä alkuperäiseksi. Olen lukenut tällaisia kirjoja aikaisemminkin.
Mutta ei Skylark siis ole huono kirja. Se ei vain ollut ihan se minun kirjani. Aivan mahtavia juttuja oli tässä kyllä meneillään ja Orenin hahmo oli todella onnistunut, mutta valitettavasti ne eivät ihan riittäneet lumoamaan minua sen kummemmin.
Totean, että luettu ja koettu, ihan jees, mutta ei mikään nerokas kirja.
Lukunäyte: Chapter 11, sivu 103
The Iron Wood, the Renewable had told me. I had never heard of such a thing, but when she spoke of it I felt as though I could almost see it. South. The river. Follow the birds.
Many species of animal went extinct during the wars, and some – like honeybees – disappeared even before, like warning unheeded. Birds had not gone extinct before the wars the way the bees has, but they were certainly some of the hardest hit animals afterward. Some theorized that there were still some birds alive in the world, but there was no evidence. Birds were a legend, like the Renewables themselves.
How, then, was I meant to follow something that didn't exist, to a place I'd never heard of? If my fearless, brilliant brother hadn't survived out here, how could I? I pressed my hand against the pocket where my paper bird lay, folded tightly against my thigh.
The faintest of sounds, easily, distinguishable in the silence, caught my attention. No, not just a sound – a hum of power. Magic.
I whirled, and as I moved there was a roar of machinery so loud that it sent me sprawling. A huge brass shook the plants around me. Its steps shook the plants around me, quivering as if in sympathy with my own terror.
Skylark –trilogia
Skylark –trilogia
Skylark (2012)
Shadowlark (2013)
Lark Ascending (2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jaa mietteesi!