Earthbound - Aprilynne Pike

Nimi: Earthbound

Trilogia/sarja: Earthbound, #1

Kirjailija: Aprilynne Pike

Kustantaja: HarperCollins

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 338 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Tavia Michaels is the sole survivor of a plane crash. Grief-stricken and alone, she's having strange visions of a boy she's never met. As her visions intensiy, Tavia wonders, was the plane crash really an accident? Or is she part of something bigger than she ever imagined?

      The only person she can talk to is Benson, her best friend, the guy who's somehow always by her side. But secretly she longs to confide in the boy who haunts her dreams...

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Tämä viikko on ollut ihan syvältä ja Earthbound ei ensimmäisen puolikkaan aikana tehnyt siitä yhtään parempaa. Meinasin hermostua ihan kokonaan tämän kirjan kliseisiin, typerään päähenkilöön, juonen hitaaseen etenemiseen, kolmiodraamaan ja insta-loveen ja mihin vielä. En tyyliin ikinä jätä kirjoja kesken, mutta tämän kanssa meinasi niin käydä. Tänään päätin antaa tälle vielä yhden mahdollisuuden ja yllättäen tarina saikin minut jollakin tavalla mukaansa ja sain kuin sainkin kirjan loppuun.

En edelleenkään pidä tätä kirjaa mitenkään järin hyvänä, mutta loppua kohden tarina onnistui olemaan kuitenkin lähes tulkoon mielenkiintoinen. Olen yllättävän kiinnostunut lukemaan kesällä ilmestyvän jatko-osan, Earthquaken. Hmm, kukapa olisi uskonut, että mielipiteeni voisi muuttua näin paljon alle kahdessa sadassa sivussa. Kaipa voimme syyttää asiasta kuumeen hidastamaa järjenjuoksuani. Tai sitten tarina ihan todella parani loppua kohden.

Lähtöasetelma tarinalle on niin kliseinen, että meinasi itkettää: teinityttö on ainoa eloonjäänyt traagisessa onnettomuudessa, tässä tapauksessa lentokoneen maahansyöksyssä, jossa hän on menettänyt koko perheensä. Hän pääsee/joutuu asumaan avokätisten sukulaisten luokse, joista hän pysyy tahallaan loitolla ja valittaa sitten jatkuvasti, kuinka yksinäinen ja outo hän on. Alleviivatakseen tätä ilmiselvää koetun trauman kamaluutta, päähenkilö alkaakin kokea kummallisia asioita ja yliluonnollisuudet alkavat vainota häntä. Sitten kuvaan astuu mystinen poika, jonka jatkuva läsnäolo ja seuraaminen on kuin laastari päähenkilön vaurioituneelle, miestä kirkuen kaipaavalle sielulle. Mukaan nakataan vielä kolmiodraama ja päähenkilöä vaanivia ”pahiksia”, ja voila!

Anteeksi, niin missä vaiheessa tämän juonen siis pitikään olla millään tavalla ainutlaatuista tai uutta tai erilaista? Tällaistahan tarinaa tarjoillaan suunnilleen joka kolmannessa vastaan tulevassa traaginen-elämäntarina-kirjassa. Tällaista tarinaa kärvistelin ainakin siihen puoliväliin asti ja olin jo ihan hermona. Minulla on ollut huono viikko ja haluan lukea jotain hyvää. Onneksi minulla on Siilo ja Pilvikartasto kesken, ja ne ovat juuri sitä hyvää luettavaa. Mutta Earthbound meinasi flopata täydellisesti juuri noiden saamarin kliseiden takia.

Sen puolivälin jälkeen tarina alkoi kuitenkin jollain tasolla saada enemmän ilmaa siipiensä alle. Tavia oli päähenkilönä edelleen niin uskomaton pälli, että oksat pois ja hän oli täys tollo vielä lopussakin, mutta hänet onnistuin lopulta ohittamaan, vaikka hänen äänellään tarina kerrottiinkin. Kolmiodraama oli kamala: Tavia on salaa rakastunut parhaaseen ystäväänsä Bensoniin, kunnes hän näkee jonkun randomin tyypin ja Tavia kirjaimellisesti väittää olevansa rakastunut tähän. Mitä? He ovat vaihtaneet alle kaksikymmentä sanaa, kun Tavia uskoo olevansa rakastunut. Voitte kuvitella ilmettäni lukiessani tätä. Olisin halunnut heittää kirjan seinään, mutta koska kohtelen kirjoja silkkihansikkain, asetin sen vain nätisti syrjään. Romanssi kuitenkin parani hiukan loppua kohden, koska se ei ollut ihan niin mustavalkoista ja kaipa sillä nyt joku merkityskin oli. Aprilynne Pike onnistui pelastamaan tarinansa tekemällä muutaman arvaamattoman ratkaisun.

Tavia oli siis täysi tollo ja niin uskomattoman itsekeskeinen, että hän olisi ansainnut kyllä mojovan litsarin ympäri korvia. Hän valitsisi mieluummin uuden poikaystävänsä kuin pelastaisi koko ihmiskunnan varmalta tuholta. Muissakaan keskeisissä hahmoissa ei paljoakaan ollut kehumista: Benson, romanttisen kolmion yksi kulma, oli herttainen, mutta niin tylsä tyyppi. Olisin saattanut jopa pitää hänestä, ellei kirjailija olisi tehnyt hänelle, mitä teki. Romanssin kolmannesta osapuolesta en voi oikeastaan paljastaa mitään, koska hänen hahmonsa oli osa suurempaa mysteeriä.

Mutta jotain tapahtui. Jostakin syystä homma muuttui kutakuinkin kiinnostavaksi. Juoni muuttui mielenkiintoisemmaksi, tarinankerronta nopeutui ja se mysteeri alkoi olla enemmän läsnä tapahtumissa. Itse asiassa pidin yllättävän paljon tarinan mytologisesta aspektista. Ehkäpä jatko-osa kiinnostaa minua siksi, että tällä kertaa mysteeriä joutuu kokemaan poika ja tyttö on se mystinen olento, joka yrittää tämän saada ymmärtämään, mitä on tekeillä.

Tätä kirjaa oli kielellisesti helppo lukea. Jos ei ole tottunut lukemaan englanniksi, tällä kirjalla olisi helppo aloittaa. Kieli oli yksinkertaista ja selkeää luettavaa eikä sanasto ollut kovinkaan haastavaa. Kokeilkaa, mikäli kohdalle osuu.

Lukunäyte: Chapter 4, sivu 25

Pushing away my self-pity, I look down and realize I've been subconsciously doodling. Just scribbles. Rubbing my pencil back and forth, essentially. But...

      But...

      I turn the paper sideways and swallow hard as a jolt of adrenaline tingles down my arms. The dark smudges definitely look like someone's shadow.

      A guy's shadow. A guy who's tall and slim and has a hit of a ponytail.

      I let the pencil slip from my fingers and clench my fists, trying to get control of my breating, my panic coming from a completely different source now.

      I haven't drawn a thing since the day my plane went down. Not that I haven't tried. But art is the symbol of my ruined dreams.

      And the reason my parents are dead.

      I know technically it's irrational, but if I hadn't insisted on going to tour the fancy art school that offered me a scholarship, we never would have boarded that plane. Elizabeth tells me I'm mis-assigning blame. But knowing that and feeling it are two very different things. Every day I fight the guilt.

      Sometimes I win.

      Most days I lose.

Earthbound –sarja

Earthbound (2013)

Earthquake (2014)