Tähtisumua - Neil Gaiman

Nimi: Tähtisumua

Alkuteos: Stardust

Kirjailija: Neil Gaiman

Kääntäjä: Mika Kivimäki

Julkaisuvuosi: 1998 (suomeksi 2000/2007, Seven)

Sivuja: 223 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Takakannesta: Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi Muuri, joka estää pääsyn toisella puolella sijaitsevaan haltioiden maahan. Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika. Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen, jonka sydämen voittaakseen hänen on noudettava haltioiden maasta taivaalta pudonnut tähti... 

Ajatukseni: Pahoittelen tätä parin viikon hiljaisuutta. Olen lukenut viittä kirjaa samanaikaisesti, mutten ole edennyt kunnolla yhdessäkään niistä. Lukeminen on sujunut todella tahmaisesti ja tuntuu kuin ei olisi millään aikaa vain istua alas ja tarttua kirjaan, vaikka mieleni tekeekin kovasti lukea. Tähtisumun sain kuitenkin loppuun nyt luettua.

Tähtisumua on istunut kirjahyllyssäni jo vuosikausia. Kirja ostettiin minulle lentoasemalta monta vuotta sitten lomalukemiseksi ja silloin muistan tykänneeni kirjasta kovasti. Tässä viikolla minulla alkoi tehdä kovasti mieli lukaista kirja uudelleen. Elokuvan olen monta kertaa nähnyt ja pakko kyllä sanoa, että mielestäni se on kirjaa parempi. Ei Tähtisumua kirjanakaan nyt huono ole, mutta elokuva onnistui mielestäni paremmin herättämään tämän tarinan henkiin.

Tarina onkin varmasti tuttu, mutta tiivistetäänpän se tähän kuitenkin. Tristran Thorn on Muurin kylän kauneimpaan tyttöön rakastunut nuorukainen. Eräänä iltana Tristran tekee Victorialle valtaisan lupauksen: hän lupaa noutaa rakkaalleen taivaalta pudonneen tähden saadakseen tältä vastalahjaksi Sydämensä Salaisimman Toiveen. Tristran ei kuitenkaan osaa aavistaakaan, millaisiin seikkailuihin hän joutuu tähdenhakureissullaan. Hän joutuu keskelle Myrskypesän vallankahvaan pyrkivien kierojen veljesten kilpajuoksua löytää valtaa merkitsevä jalokivi sekä Lilimin noitasisarusten raakaa tähden metsästämistä ikuisen nuoruuden tavoittelun nimissä. Tristran joutuu pinnistelemään lujasti selviytyäkseen, mutta matka antaa hänelle lopulta paljon enemmän kuin hän olisi voinut alun perin kuvitellakaan.

Minä tosiaan pidin elokuvaversiosta enemmän. Kenties se johtui siitä, että elokuvassa Tristranin ja tähden välejä kuvattiin minusta paremmin tai siitä, että juoni kulki vauhdikkaammin ja määrätietoisemmin tai sitten vaikka siitä, että tässä kirjassa ei kapteeni Shakespearea ja miehistöä varsinaisesti edes ole. Minusta tässä kirjassa juoni oli vähän levällään, hahmot jäivät vähän etäisiksi ja lopussa ei ollut mitään suurta huipentumaa. Tosin mielipiteeseeni taitaa vaikuttaa se, että olen elokuvan nähnyt todella monta kertaa ja tämän kirjan lukenut vain kahdesti mielessäni vahvat muistikuvat elokuvasta.

Tristran oli vähän sellainen naiivi tomppeli päähenkilö, mutta hän kasvoi tarinassa henkisesti ihan kivasti. Aluksi en osannut hänestä oikein pitää, mutta kyllä hän loppua kohden alkoi jollakin tasolla viehättää. Vähän tosin ihmetytti, miten Tristran lopussa yhtäkkiä vain tiesikin oman syntyperänsä ja kuinka vähän se tieto häntä loppujen lopuksi hetkautti. Jotkut hahmot olivat vähän mitäänsanomattomia. Esimerkiksi noitakuningatar ei nyt sitten ollutkaan mitenkään kovin paha pahis, vaan melkeinpä herttainen vanha mummeli. Yvainekaan ei ihastuttanut minua samalla tavalla kuin elokuvassa. Ja kapteeni Shakespearea ei edes nähty... Se karvainen pikkumies, joka Tristrania auttoi, taisikin nousta lempihahmokseni koko kirjassa.

Neil Gaiman on älykäs tarinankertoja ja loistava fantasiakirjailija. Tarinan idea on loistava, maailma todella kiehtova ja luova, olentoja löytyy noidista haltioihin ja ihmisistä tähtiin. Gaimanin kieli on niin mukavaa luettavaa ja hän kuvaili maisemia ja tapahtumia todella elävästi. Näin selkeästi tapahtumia mielessäni aina kuihtumetsästä Tristranin ja Yvainen istuskeluun pilvenreunalla. Yllätyin kyllä, miten raaka tämä välillä oli ja että seksiäkin tässä tapahtui (mitä en muistanut ensimmäiseltä lukukerralta). Kirja ei siis ole ihan niin soma satu kuin elokuva. Perheen pienimmille tämä kirja ei ehkä sovikaan.

Olen aikaisemmin herra Gaimanilta lukenut myös teoksen Coraline varjojen talossa, josta kovasti pidin, ja tämän kirjan myötä olen kiinnostunut lukemaan vielä enemmänkin miehen kynäilyjä. Gaimania lukeneet voisivat suositella hyviä kirjoja häneltä. Onko Unohdetut jumalat tai Hautausmaan poika mistään kotoisin? Vinkatkaa ihmeessä!

Tähtisumua on sellainen kivasti toimiva fantasiatarina, jonka kyllä lukee suhteellisen nopeasti, mutta saattaa jättää vähän kylmäksi etenkin ne, jotka ovat elokuvan katsoneet. Tykkäsin ihan mukavasti näin toisellakin lukukerralla, mutta samanlaista mahtavuuden fiilistä en tuntenut. Filmatisointina tarina toimi mielestäni paremmin.

Lukunäyte: luku 1, sivut 21-22

Joka yhdeksäs vuosi Muurin takaa ja kukkulan tuolta puolen saapunut väki pystytti myyntikojunsa ja yhden päivän ja yhden yön ajan niityllä pidettiin Haltiamarkkinoita. Tuon kerran yhdeksässä vuodessa toistuvan yön ja päivän ajan ihmisten ja haltioiden kansakuntien välillä harjoitettiin kaupankäyntiä.
      Myytävänä oli ihmeitä, merkillisyyksiä ja magiaa, siellä oli asioita, joista ei voinut uneksiakaan ja sellaisia, joita oli vaikea kuvitella (mitä ihmettä, Dunstan aprikoi, kukaan saattaa tehdä myrskyllä täytetyillä munankuorilla?) Hän kilisteli rahojaan nenäliinan sisällä ja etsi jotain pientä ja kohtuuhintaista, joka huvittaisi Daisya.
      Hän kuuli hentoa kilinää torin hälinän yli ja suunnisti ääntä kohti.
      Dunstan ohitti kojun, jossa viisi valtavan suurta miestä tanssi posetiivista kuuluvan surumielisen musiikin tahdissa. Posetiivia väänsi murheellisen näköinen musta karhu. Dunstan ohitti myös kojun, jossa kirkasväriseen kimonoon pukeutunut mies särki posliinilautasia huudellen koko ajan ohikulkijoille. Lautasten palaset mies heitteli liekehtivään kulhoon, josta nousi värikästä savua.
      Kilinä kuului yhä lähempää.