maanantai 3. marraskuuta 2014

Kunnes kerron totuuden - Julie Berry

Nimi: Kunnes kerron totuuden
Alkuteos: All the Truth That's in Me
Kirjailija: Julie Berry
Kääntäjä: Kaisa Kattelus
Julkaisuvuosi: 2013 (suomeksi 2014, Tammi)
Sivuja: 288 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Kansiliepeestä: Pian totuus paljastuu: mitä Judithille ja Lottielle oikein tapahtui?
      Millaista salaisuutta kantaa Judith, mykkä ja hyljeksitty tyttö, jonka kieli on leikattu poikki? Hypnoottisen jännittävä rakkaustarina, trilleri ja kidnappausdraama.
      Neljä vuotta sitten Judith ja Lottie katosivat. Kaksi vuotta myöhemmin Judith palasi, mutta yksin. Lottien ruumis löydettiin joesta. Vain Judith tietää, mitä tapahtui, mutta hän on mykkä. Silti Judith on täynnä äänetöntä puhetta, vihaa, muistoja, kaipuuta ja ennen kaikkea pakahduttavaa rakkautta lapsuudenystäväänsä Lucasia kohtaan.
      Lucas on menossa naimisiin kylän kaunottaren, Marian, kanssa, kun tulee tieto, että vihollinen on hyökkäämässä. Maria rohkaisee Judithia opettelemaan puhumaan. Vähitellen salaisuudet alkavat paljastua ja Judithin elämä muuttuu draamaattisella tavalla.

Ajatukseni: Olin tiiraillut alkuteosta vaikka kuinka monet kerrat ja yhtä monta kertaa olin viittä vailla tilaamassa kirjan itselleni. Ja sitten yhtäkkiä tajusin tämän suomennoksen tietosivua silmäillessäni, että kirja, jonka nappasin kirjastosta perjantaina sattumanvaraisesti mukaan olikin tuon teoksen käännös. Olin hieman hämilläni, että kirja on ilmeisesti kesäkuusta asti ollut suoraan nokkani alla enkä ollut heti tajunnut sitä. No, käyhän se näinkin.

Judith ja Lottie katosivat neljä vuotta jälkeä jättämättä. Kaksi vuotta myöhemmin Lottien ruumin on löydetty joesta ja Judith on palannut kieli silvottuna. Kyläläiset eivät osaa eivätkä halua suhtautua hyvin Judithin omituiseen katoamiseen ja paluuseen eikä Judith itsekään enää tiedä omaa paikkaansa: hänen perheensä on etääntynyt hänestä ja hänen rakastamansa mies, Lucas, on menossa naimisiin kylän kauneimman tytön kanssa. Mitä tapahtuikaan Judithille ja Lottielle, ja miksi Judith on ainoa, joka palasi elossa?

Hyvin erikoinen kirja, tämä näin. Ei ollenkaan sitä, mitä kuvittelin ja odotin tämän olevan. Jostakin syystä olin saanut käsityksen, että kyseessä olisi joku dystopinen/tähän päivään sijoittuva mysteeri-trilleri. Olin todella väärässä. Tarina sijoittuikin määrittelemättömään aikaan menneisyydessä, pieneen, hyvin uskonnolliseen maalaiskylään. Tuon maailman äkkinäinen tajuaminen oli pieni hämmennyksen aihe aluksi.

Toinen asia, joka aluksi tuntui hieman luotaantyöntävältä oli Berryn kerrontaratkaisu. Judith ikään kuin kertoo tätä tarinaa rakastamalleen miehelle, Lucasille, johon kertoessaan viittaa yksikön toisessa persoonassa. Puoliksi pahan yhteydessä mainitsin, että tuo kerrontaratkaisu ei sitten millään ihastuttanut minua, mutta tämän kirjan kohdalla päätyi olemaan täysin päinvastainen reaktio minulla. Pidinkin siitä todella paljon. Berry onnistui käsittelemään tuon kerronnan erinomaisesti.

Judithin tarina oli niin surullinen, mutta samalla todella voimakas ja toiveikas. Alun kankeuden jälkeen huomasin yhtäkkiä tuntevani kaikenlaisia tunteita. Kerrontaratkaisun ansiosta Judithin hahmo tuli hyvin lähelle ja kaikki hänen kokemansa tuntui todella henkilökohtaiselta. Huomasin jatkuvasti kannustavani häntä puolustautumaan kyläläisten todella julmilta syytöksiltä ja aina kun hän sai pienen onnen hetken, hymyilin minä itsekin.

Aina silloin tällöin pysähdyin miettimään, että miksi minulla tulee mieleen joku muukin kirja ja sitten tajusin, että Lauren Oliverin Pandemoniumissa on käytetty samanlaista ajallista kerrontaa: tarinassa sekoittuvat sekä menneisyyden että nykyisyyden tapahtuvat, jotka lopussa nivoutuvat yhteen, tähän hetkeen. Itse tarinat eivät muistuttaneet toisiaan, mielleyhtymän aiheutti vain noiden aikajanojen yhteen limittyminen.

Kunnes kerron totuuden oli ainakin minulle todellinen yllättäjä niin monella tavalla. Kirjan luki hyvin nopeasti ja sitä oli oikeasti todella vaikea laskea käsistä, kun eron hetki koitti. Loppuun luettuani jäin vain hetkeksi tuijottamaan kantta, koska en aivan heti voinut siirtää sitä syrjään. Kerrassaan lumoava selviytymis- ja rakkaustarina!

Ja vasta nyt hieman googleteltuani huomaan, että tätähän on luettu pitkin kesää ja syksyä vaikka kuinka monissa blogeissa, mutta jotenkin olen onnistunut lähes täysin missaamaan kaiken tuon. Pelisilmäni on nyt vähän ruosteessa :D

Suosittelen lukemaan!

Lukunäyte: LXXXIV, sivut 72-73
Et heti tunnista häntä. Miten voisitkaan tunnistaa? Sitten hän näkee sinut. Näkee minut koskettamassa sinua. Näkee, miten pitkä ja kokonainen sinusta on tullut.
      ”Lucas.”
      Sinä tuijotat häntä ja sitten minua. Sinun silmäsi porautuvat minuun, ensin suuhuni, sitten pukuuni, synkkiin muistoihini, ja alat ymmärtää – tai luulet niin. Kauhu saa huulesi vääntymään. Minä seison alastomana teidän molempien edessä. Haluaisin vajota ruohikkoon ja ryömiä pois.
      Näin pitkälle en ollut ajatellut.
      Olen tappanut sinut. Olen tappanut säälisi minua kohtaan. Olen tappanut isäsi uudelleen silmiesi edessä. Ilman kieltä minun on vaikea niellä sappea, jonka maun tunnen selvästi. Sillä siinä sinä seisot, ja tuossa hän kykkii, ja ympärillemme sataa kanuunankuulia, ja haavoittuneiden huudot lentävät kun hanhet lokakuun kirkkaaseen sineen.

10 kommenttia:

  1. Hauska löytää sympaattinen blogisi ja saada samalla muistutus siitä että minulla on tuo lumoava teos kotona odottamassa toista lukukertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne! :) Itsekin voisit helposti lukea tämän kirjan uudestaan, sillä pidin tästä kovasti.

      Poista
  2. Olen törmännyt tähän kirjaan parikin kertaa, mutta täytyy sanoa, että koska kansi on "tyttömäinen", siis punainen, vaal.punainen ja siinä on kaunokirjoitusta, se on työntänyt minut pois luotaan. Mutta kun nyt olen lukenut muutaman bloggaajan arvostelun, kirja kuulostaakin hyvältä! Toivottavasti vain osaan myöhemmin yhdistää tämän kannen ja jännittävän juonen toisiinsa. Miksei kansi voisi olla vähän tummanpuhuvampi, joka antaisi vähän osviittaa raskaista aiheista? Alkup. kansi sentään on vähän pelottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän enemmän alkuteoksen kannesta. Jotenkin tästä suomenkielisestä kannesta tulee pehmompi fiilis, mitä kirjan sisältö oikeasti oli. Noiden kansien suuret erot oli varmasti yhtenä syynä, miksen osannut yhdistää näitä teoksia keskenään. Olisi ollut parempi jos oltaisiin säilytetty alkuperäinen ulkoasu. Suosittelen kuitenkin lukemaan tämän!

      Poista
  3. Tykkäsin kannesta ja tykkäsin tarinasta, suosittelen :)

    VastaaPoista
  4. Luin tämän vähän aikaa sitten. Ja vei kyllä mukanaan kaikessa hengästyttävyydessään. Kannen perusteella olisin odottanut aivan erilaista tarinaa. //Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan täysin! Minäkin odotin kannen perusteella ihan erilaista tarinaa, mutta todella hyvä näinkin yllättävyydessään :)

      Poista
  5. Olen lukenut Berryn Kunnes kerron totuuden, en oikein osannut odottaa ihan tätä lukemaani. Ihan mielenkiintoinen. Ihastelin sivuasi ja kiinnitin huomioita blogisi pohjaan, olen täysin kyllästynyt omaani, mutta bloggerin valmiit pohjat ovat kamalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tausta on Elegialta :) Linkki Elegian ulkoasuisin löytyy tuolta vasemman puoleiselta palstalta sivunlatauslaskurin alta. Kannattaa käydä sieltä katselemassa taustoja, sillä sieltä löytyy todella kauniita luomuksia!

      Poista

Jaa mietteesi!