Nimi: Unspoken
Trilogia/sarja: The Lynburn Legacy, #1
Kirjailija: Sarah Rees Brennan
Kustantaja: Random House
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 386 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆
Juonikuvaus: Kami Glass loves someone she's never met... a boy she's talked to in her head ever since she was born. Having an imaginary friend has made fitting in hard - but that's never bothered Kami. She has her best friend, runs the school newspaper, and is only occasionally caught talking to herself. Her life is just the way she likes it.
But all that changes when the mysterious Lynburn family return to Kami's village, along with teenagers, Jared and Ash, one of whom is eerily familiar to Kami...
As life as she knows it begins to unravel, Kami is determined to get to the bottom of every mystery. Who is responsible for the bloody deeds in the depths of the woods? What is her own mother hiding? And now that her imaginary friend has become a real boy, does she still love him?
And can she trust him?
Ajatukseni: Unspoken on kovasti kehuttu ja olen ollut pitkään kiinnostunut siitä, mutta en oikein saanut aikaiseksi tarttua siihen. Trilogian viimeinen osa on vastikään ilmestynyt ja ajattelin nyt sitten ottaa tuumasta toimeen ja lukea tämä trilogia. Oli hyvä päätös.
Kirjan kuvaus antaa hyvin erilaisen käsityksen, mitä kirjan sisältö todella oli. Mikään lällyromanssi tämä ei ollut, kuten yllä olevan kuvauksen ensimmäinen lause antaa ymmärtää. Ei kannata tuon virallisen kuvauksen perusteella hylätä tätä kirjaa.
Kami Glass on koko elämänsä ajan keskustellut päässään pojan kanssa ja on jo tottunut siihen, ettei koskaan ole yksin. Hän elää englantilaisessa pikkukaupungissa, jota kaupunkilaisten kesken kutsutaan Sorry-in-the-Valeksi ja jossa hän työskentelee koulun sanomalehden päätoimittajana. Kamin koko todellisuus tulee kuitenkin rytisten alas, kun hänen päässään kuuluva poika muuttaa omituisine perheineen Sorry-in-the-Valen yllä häämöttävään Aurimeren kartanoon. Jared Lynburn ja Kami joutuvat nyt tottumaan toisen fyysiseen läsnäoloon eikä se ole ollenkaan helppoa. Samaan aikaan kaupungissa alkaa tapahtua kaikkea omituista, ja Kami vedenpitävänä reportterina päättää ottaa selvää siitä kaikesta.
Minulla oli niin hauskaa tämän parissa. Kami on hurmaava päähenkilö! Heti ensimmäisestä sivusta lähtien rakastin Kamin ääntä, hänen persoonallisuuttaan ja ajatusmaailmaansa. Hän ottaa lehtensä erittäin vakavasti ja heti kun ensimmäiset omituisuudet kaupungissa ilmenevät, Kami alkaa päättäväisesti selvittää noita mysteerisiä tapahtumia. Hänen omapäisyytensä ja oikeamielisyytensä on ihailtavaa.
Jared Lynburn on vähintäänkin kompleksi – ei, hän on sipuli. Hänestä löytyy kerrosta toisen perään ja juuri kun luulee, että on vihdoin päässyt hänen ytimeensä ja saanut selvää ja jonkinlaisen näppituntuman hänestä, joutuukin yhtäkkiä tunnustamaan, että olikin täysin väärässä. Jared on välillä niin armottoman suloinen, että häntä olisi tehnyt mieli halata ja kohta puoliin hän muuttuu niin synkäksi, että tekee mieli astua askel taaksepäin. Toisin sanoen todella hyvin rakennettu ja vaikka välillä hyvin kiusallinen, mutta silti herttainen ja ihana hahmo.
Unspokenissa oli kolme pointtia, jotka tekivät tästä kirjasta niin hyvän:
Suurena bonuksena annan kunniamaininnan maailman parhaalle YA-isälle: Jon Glassille! Niin usein vanhemmat loistavat poissaolollaan YA-kirjoissa, aina silloin tällöin kohtaamme huippuja YA-äitejä, mutta entäs YA-isät? Missä he ovat? Miksi heidät jätetään niin usein sivurajalle seisomaan? Jon Glass ansaitsee kuitenkin kultamitallin mahtavien YA-isien sarjassa.
Miinusta annan kuitenkin siitä, että puolivälin tienoilla tuli sellainen vähän hitaampi osio, jossa tapahtumien eteneminen raahasi. Lisäksi, niinkin hienoja hahmoja kuin Kami ja Jared olivatkin, en aina välillä meinannut ymmärtää heitä. Silloin tällöin he jopa ärsyttivät minua. Unspoken oli kuitenkin todella hyvä kirja hyvin omalaatuisine ja kiinnostavine hahmoineen ja mahtavine tapahtumaympäristöineen.
Ja sitten tuli loppu. Vooooi, loppu. Niin. Julmaa. Voin suorastaan kuulla ne raastavat tuskan ulvahdukset, kun ihmiset syvän suudelman toivossa kääntävät viimeisiä sivuja ja yhtäkkiä joutuvatkin kasvotusten tuon lopun kanssa. Voin kuulla kaikki ne palasiksi murenevien sydänten äänet, haistaa suolaiset kyyneleet ilmassa. Jopa kivinen takaseinäkin kyynelehtii lohduttomana tuon lopun julmuutta.
Minun reaktioni lopusta oli suunnilleen jotain seuraavaa:
Loppu riipi sielua.
Lukunäyte: Part I – Lords of the Manor, 3. The Secret in the Woods
Ajatukseni: Unspoken on kovasti kehuttu ja olen ollut pitkään kiinnostunut siitä, mutta en oikein saanut aikaiseksi tarttua siihen. Trilogian viimeinen osa on vastikään ilmestynyt ja ajattelin nyt sitten ottaa tuumasta toimeen ja lukea tämä trilogia. Oli hyvä päätös.
Kirjan kuvaus antaa hyvin erilaisen käsityksen, mitä kirjan sisältö todella oli. Mikään lällyromanssi tämä ei ollut, kuten yllä olevan kuvauksen ensimmäinen lause antaa ymmärtää. Ei kannata tuon virallisen kuvauksen perusteella hylätä tätä kirjaa.
Kami Glass on koko elämänsä ajan keskustellut päässään pojan kanssa ja on jo tottunut siihen, ettei koskaan ole yksin. Hän elää englantilaisessa pikkukaupungissa, jota kaupunkilaisten kesken kutsutaan Sorry-in-the-Valeksi ja jossa hän työskentelee koulun sanomalehden päätoimittajana. Kamin koko todellisuus tulee kuitenkin rytisten alas, kun hänen päässään kuuluva poika muuttaa omituisine perheineen Sorry-in-the-Valen yllä häämöttävään Aurimeren kartanoon. Jared Lynburn ja Kami joutuvat nyt tottumaan toisen fyysiseen läsnäoloon eikä se ole ollenkaan helppoa. Samaan aikaan kaupungissa alkaa tapahtua kaikkea omituista, ja Kami vedenpitävänä reportterina päättää ottaa selvää siitä kaikesta.
Minulla oli niin hauskaa tämän parissa. Kami on hurmaava päähenkilö! Heti ensimmäisestä sivusta lähtien rakastin Kamin ääntä, hänen persoonallisuuttaan ja ajatusmaailmaansa. Hän ottaa lehtensä erittäin vakavasti ja heti kun ensimmäiset omituisuudet kaupungissa ilmenevät, Kami alkaa päättäväisesti selvittää noita mysteerisiä tapahtumia. Hänen omapäisyytensä ja oikeamielisyytensä on ihailtavaa.
Jared Lynburn on vähintäänkin kompleksi – ei, hän on sipuli. Hänestä löytyy kerrosta toisen perään ja juuri kun luulee, että on vihdoin päässyt hänen ytimeensä ja saanut selvää ja jonkinlaisen näppituntuman hänestä, joutuukin yhtäkkiä tunnustamaan, että olikin täysin väärässä. Jared on välillä niin armottoman suloinen, että häntä olisi tehnyt mieli halata ja kohta puoliin hän muuttuu niin synkäksi, että tekee mieli astua askel taaksepäin. Toisin sanoen todella hyvin rakennettu ja vaikka välillä hyvin kiusallinen, mutta silti herttainen ja ihana hahmo.
Unspokenissa oli kolme pointtia, jotka tekivät tästä kirjasta niin hyvän:
1) Kami ja Jared. He eivät ole rakastuneita toisiaansa, mutta rakastavat toisiaan todella syvästi. He ovat koko elämänsä ajan olleet kytköksissä toisiinsa, puhuneet toisilleen, tunteneet toistensa ilot, surut, tuskat ja vaikeudet, tukeneet toisiaan ja tuntevat toisensa sielujaan myöten. Kun he yhtäkkiä joutuvatkin kasvotusten, heillä on niin vaikeaa suhtautua toiseen – he eivät voi edes katsoa tai koskea toisiinsa, vaikka haluavatkin säilyttää läheisyytensä. Heidän välejään oli todella kiinnostavaa lukea.
2) Kamin ystäväpiiri. Angela on Sorry-in-the-Valen kaunein tyttö, joka inhoaa ihmisiä ja rakastaa nukkumista ja joka välittää eniten maailmassa isoveljestään Rustystä ja ystävistään, Kamista ja Hollystä. Rusty on über suloinen isoveli, joka tukee Kamia ja kumppaneita parhaansa mukaan ja Holly on koko koulun suosituin tyttö, joka lähenee Kamin ja Angelan kanssa kovasti. Nämä ystävykset eivät lakkaa olemasta heti kun mahdolliset poikaystäväehdokkaat ilmestyvät kuvioihin, vaan he pysyvät tapahtumissa mukana vakaana aikomuksenaan auttaa Kamia selvittämään Valen oudot tapahtumat.
3) Sorry-in-the-Vale ja mysteeri. Aivan loistavia. Tapahtumaympäristönä englantilainen pieni Valen kaupunki oli täydellinen tunnelman virittäjä ja täydellinen ympäristö tällaiseen tarinaan. Itse mysteeri ei ollut mistään ennalta-arvattavimmasta päästä ja sitä oli todella kiinnostavaa lukea.
Suurena bonuksena annan kunniamaininnan maailman parhaalle YA-isälle: Jon Glassille! Niin usein vanhemmat loistavat poissaolollaan YA-kirjoissa, aina silloin tällöin kohtaamme huippuja YA-äitejä, mutta entäs YA-isät? Missä he ovat? Miksi heidät jätetään niin usein sivurajalle seisomaan? Jon Glass ansaitsee kuitenkin kultamitallin mahtavien YA-isien sarjassa.
Miinusta annan kuitenkin siitä, että puolivälin tienoilla tuli sellainen vähän hitaampi osio, jossa tapahtumien eteneminen raahasi. Lisäksi, niinkin hienoja hahmoja kuin Kami ja Jared olivatkin, en aina välillä meinannut ymmärtää heitä. Silloin tällöin he jopa ärsyttivät minua. Unspoken oli kuitenkin todella hyvä kirja hyvin omalaatuisine ja kiinnostavine hahmoineen ja mahtavine tapahtumaympäristöineen.
Ja sitten tuli loppu. Vooooi, loppu. Niin. Julmaa. Voin suorastaan kuulla ne raastavat tuskan ulvahdukset, kun ihmiset syvän suudelman toivossa kääntävät viimeisiä sivuja ja yhtäkkiä joutuvatkin kasvotusten tuon lopun kanssa. Voin kuulla kaikki ne palasiksi murenevien sydänten äänet, haistaa suolaiset kyyneleet ilmassa. Jopa kivinen takaseinäkin kyynelehtii lohduttomana tuon lopun julmuutta.
Minun reaktioni lopusta oli suunnilleen jotain seuraavaa:
Loppu riipi sielua.
Lukunäyte: Part I – Lords of the Manor, 3. The Secret in the Woods
That night Kami woke to the sound of screaming again. She flailed herself awake, knocking her alarm clock and her latest mystery novel, The Nefarious Mezzanine, off her bedside table in the process. Then she cast away her bedclothes and seized her flashlight. It was exactly where she'd left it, wedged between books and her nightlight.
Kami grabbed her coat, shoved her feet into shoes, and launched herself down the stairs, terrified that the screaming would stop before she could get there.
The door of their house tended to stick, but now the latch lifted easily, the door swung open smoothly, and the night air blew cool through her hair.
Jared, Kami said, reaching out for him. Want to go on an adventure?
You even have to ask?
The Lynburn Legacy –trilogia
The Lynburn Legacy –trilogia
Apua, en osaa päättää toivonko joululahjaksi tätä kirjaa vai Susan Een Angelfallia! Kummatkin kuulostavat omalla tavallaan niin mielenkiintoisilta. Kumpaa suosittelisit kirjahyllyyni? :D
VastaaPoistaVoi ei, niin vaikea kysymys! Vastaisin, että ehdottomasti molempia, mutta jos on ihan pakko valita, niin kyllä se Angelfall menee tämän edelle. Angelfall oli mielestäni aivan mahtava! :D Mutta suosittelen lukemaan myös Unspokenin ;)
PoistaHaha, kiitos! :DD
PoistaEi kestä, suosittelen mielelläni hyviä kirjoja! :D
PoistaTätä on tosiaan kehuttu ja mielessä on pitkään ollut! Hyvä ja informatiivinen arvostelu :) Voisin nostaa tätä ostoslistalla vähän ylemmäs.
VastaaPoistaTämä on kyllä hyvä kirja, jota suosittelen lämpimästi! :D Olen iloinen, että tuo kirjoitus koetaan hyvänä, koska muistan todella kangertelleeni sen kirjoittamisen kanssa, kun en oikein millään osannut kirjoittaa ajatuksiani järkevästi :)
Poista