Days of Blood & Starlight - Laini Taylor

Nimi: Days of Blood & Starlight

Trilogia/sarja: Daughter of Smoke & Bone, #2

Kirjailija: Laini Taylor 

Kustantaja: Little, Brown and Company

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 513 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Aika taistelun ja tähtivalon jatkaa Karoun ja Akivan tarinaa täynnä salaisuuksia ja valintoja, kipua, verenvuodatusta ja tuhoa. Kerran he rakastuivat ja uskalsivat kuvitella maailman ilman sotaa. Mutta voisiko se koskaan olla totta? Voiko Akiva koskaan hyvittää tekonsa, ja kykeneekö Karou anteeksiantoon? Onko heidän murskatuilla unelmillaan toivoa? 

      Prahalainen taideopiskelija ja hirviön kasvattitytär Karou on saanut vastaukset moniin kysymyksiinsä. Hän muistaa kuka hän oli: Madrigal, sirosarvinen kimeeri, joka rakastui vihamieheensä Akivaan, leimuavasiipiseen serafiin. Heidän kielletyllä rakkaudellaan oli kuitenkin kauhea lopputulos. Se johti kimeerien maailman tuhoon, ja nyt Karou antaisi mitä tahansa saadakseen tehdyn tekemättömäksi.

      Kun Karou kuulee että hänen rakkautensa takia myös Brimstone, Issa ja Yasri ovat kuolleet, hän jättää katuvan Akivan ihmisten maailmaan ja palaa yksin tuhottuun Loramendiin. Vaikka viimeiset kimeerit onkin ajettu piiloon maan ääriin, ei ikiaikainen sota ole vielä ohi. Karou ymmärtää että hänellä on odottamaton kyky, lahja Brimstonelta. Sen avulla hän ryhtyy kostoon kuolleiden ystäviensä puolesta. (Kuvaus Risingshadow-sivustolta.)

Ajatukseni: Days of Blood & Starlight murskasi sydämeni miljooniksi sirpaleiksi ja jätti minut täysin vereslihalle odottamaan vuonna 2014 ilmestyvää, tämän sydäntäsärkevän kauniin trilogian viimeistä osaa. Kyllä, tämä kirja oli vain niin hyvä.

Kipeänä olemisessa on se hyvä puoli, että kun voimia ei riitä mihinkään muuhun, on helpointa laittaa pannullinen teetä tulemaan ja käpertyä sohvalle vilttien alle hyvän kirjan kanssa. Silloin ei oikein saata keskittyä muuhun kuin yhteen asiaan, ja minulla se oli tämä kirja. Luin juuri 300 sivua silkkaa kauneutta yhteen putkeen todeten viimeisen sivun jälkeen, että taisimpas tosiaan lukea parhaimman trilogian toisen osan, mitä olen koskaan ennen lukenut.

Ei ole salaisuus, että rakastin suunnatomasti Daughter of Smoke & Bonesia (jonka muuten ostin omaan hyllyyni tämän toisen osan kanssa). Kaikki Daughterissa sai minut rakastumaan kirjan hahmoihin, maailmoihin, kirjotukseen, koko tarinaan. Days of Blood & Starlight vetäisee maton jalkojen alta kaikessa ja tekee siitä moninkertaisesti parempaa, mitä edeltäjänsä jo tarjoili. Kuinka se voi olla mahdollista? kysyin itseltäni jähmettyessäni yhtäkkiä sivulle 371, ja hetken vastausta miettiessäni ymmärsin vastauksen: koska Laini Taylor rakastaa tarinaansa niin paljon, että hän haluaa saada kaiken, aivan jokaisen elementin loistamaan kirkkaana – hän haluaa luoda tarinan, jossa sota, rauha, toivo, epätoivo, viha, rakkaus, juonittelu, rehellisyys, ystävyys, kaikki nämä esittävät brutaalin rehellisesti osansa tässä katkeransuloisessa kirjassa. Hän haluaa, että jokainen hahmo on kokonainen ja että jokainen yksityiskohta on tärkeä. En voi sanoin kuvata, kuinka paljon tätä kirjaa rakastin.

Once upon a time,

an angel and a devil held a wishbone between them.

~ ~ ~

And its snap split the world in two.

Kun miettii, miten ensimmäinen osa loppui, tämän kirjan alku on hitaanpuoleinen, hieman hämmentävä jopa. Minulla meni hieman aikaa muistaa yksityiskohtia, paikkojen ja hahmojen nimiä Daughterista, ja välillä tuli epäilyksiä, voisiko tämä kirja saada minussa samanlaista tunnetta aikaan, mitä edeltäjänsä. Alun kankeuden jälkeen tarina nousi siivilleen ja alkoi tykittää menemään sellaisella tavalla, ettei kirjaa vain saattanut laskea käsistä.

Days of Blood & Starlight ei yritä peitellä tuhoutunutta, karua kimeerejen maailmaa pumpulihötöllä, vaan se näyttää sodan arvet kaikessa rumuudessaan ja karuudessaan. Tuhoutuneita kaupunkeja, pelokkaita, viattomia siviilejä, hajonnut maailma, vihollisia taivaalla tulisine siipineen. Tämä kirja ei kaunistele mitään. Madrigalin ja Akivan rakkaus on saanut aikaan silmitöntä tuhoa. Mutta onko kaikki se todella niin mustavalkoista, miltä se näyttää? Onko kaikesta todella syyttäminen kahden rakastavaisen haavetta, unelmaa? Saattoiko heidän rakkautensa tuhota kokonaisen maailman?

Once upon a time, the sky knew

the weight of angel armies on the move,

~ ~ ~

and the wind blew infernal

with the fire of their wings.

Karou on menettänyt kaiken. Karoun menetyksen paino on musertava, mutta suru on tunne, joka kulkee käsi kädessä syyllisyyden kanssa. Hän yrittää parhaansa mukaan paikata tekojaan, mutta mitä tehdä, kun mikään ei tunnu olevan tarpeeksi korvaamaan kaikkea sitä tuhoa ja menetystä, mitä menneisyydessä on tapahtunut? Karou on juuri niin hieno hahmo, mitä hän oli ensimmäisessä osassa ja millaisesta minä pidän. Hänen uskollisuutensa ei toiste horju, vaikka hänen sydämensä onkin yhä särkynyt ja täynnä kaipausta.

Zuzana, Mik ja Karou. Tämä on niin puhdasta tosiystävyyttä. Minä olin suunnattoman iloinen, että Zuzanalla oli niin suuri rooli tässä kirjassa. Zuzana on ihana hahmo, ja hän on uskollisin ystävä, mitä olen kirjoissa aikoihin lukenut. Juuri tätä tarkoitan, kun sanon pitäväni ystävyydestä: Zuzana on loistava ystävä, mutta hänellä on samalla oma elämä ja oma rakkaus, jotka eivät pyöri vain Karoun ympärillä. Hän on oma persoonansa eikä vain Karoun lisäke.

Akiva oli uskomaton. Hänen tekonsa, motiivinsa ja sanansa rakentavat hänen hahmostaan vahvan ja oikeamielisen. Kaikki hänessä henki uudenlaista voimaa ja päättäväisyyttä, ja luulempa, että hän todella pysäyttää sydämeni viimeisessä osassa. Muistatteko vielä ne Akivan enkelisisarukset, Lirazin ja Hazaelin? Heidän hahmonsa, erityisesti Lirazin, saavat ällistyttävän syvyyden. Heidät opitaan tuntemaan, keitä he ovat, mitkä ovat heidän motiivinsa ja – ennen kaikkea – ovatko he vain sotilaita, jotka tekevät kuten käsketään vai toivovatko he veljensä tavoin parempaa tulevaisuutta.

Tässä kirjassa tulee paljon uusia hahmoja, mutta yksikään heistä ei ole vain yksiulotteinen sivuntäyte, vaan jokaisella heistä on tärkeä osa tässä tarinassa.

Once upon a time, a girl lived

in a sandcastle,

~ ~ ~

making monsters to send through a hole in the sky.

Minä rakastin tätä kirjaa, koska se näytti kaiken juuri niin raakana kuin kaikki oli, mutta ei koskaan niin mustavalkoisena. Sota on julmaa, brutaalia ja armotonta, mutta siinä kaikessa kytee myös toivonkipinä. Sotilaat ovat ne, jotka tappavat, mutta he noudattavat vain ylempiensä komentoja eikä heiltä kysytä, haluavatko he teurastaa siviilejä. Koskaan ei voi tietää, kenelle epäröivät ajatuksensa esittää, sillä jokaisella on oma agendansa. Liittolaisia voi löytyä yllättävistä lähteistä. Luottamus ja epäilys kulkevat käsi kädessä, aivan kuten uskollisuus ja selkäänpuukotuskin.

Laini Taylor ei silittele kenenkään päätä tässä kirjassa. Karou ja Akiva ovat ajautuneet todella kauaksi toisistaan, mutta heidän sydämensä tuntevat yhä vahvasti toisiaan kohtaan. Mutta kuinka antaa anteeksi anteeksiantamaton teko? Sitä Karou joutuu pohdiskelemaan paljon. Mutta entä kun Akivan teko ei ollutkaan niin mustavalkoinen, miltä se alun perin vaikutti? Tehtyä ei saada kuitenkaan tekemättömäksi.

Oi voi, juuri kaikki nuo harmaasävyt saivat tästä tarinasta vain moninkertaisesti kauniimman ja katkeransuloisemman. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyi enemmän Karoun ja Akivan romanssiin, tässä kirjassa käsitellään enemmän sotaa sen kaikessa epätoivossa ja rumuudessa. Kaikelle tälle on myös vastapainonsa: siinä missä on epätoivoa, löytyy myös toivoa, siinä missä on rumuutta, löytyy myös kauneutta – ja ennen kaikkea, siinä missä on vihaa, löytyy myös rakkautta.

Voi taivas, että kaikki tässä kirjassa vain löi minua kasvoihin uudestaan ja uudestaan, sai minut kyyneliin useaan otteeseen. Erityisesti viimeisten sadan sivun aikana minusta tuntui ettei turpakäräjistä millään tulisi loppua. Ja itse loppu? Se jätti minut täysin häkeltyneeksi. En voi uskoa, että joudun odottamaan vuoden 2014 huhtikuuhun päästäkseni sukeltamaan viimeisen kerran tähän uskomattomaan maailmaan, jonka luovuudelle ja ainutlaatuisuudelle ei vedetä vertaa.

Once upon a time,

chimaera descended by the thousands

into a cathedral beneath the earth.

~ ~ ~

And never left.

Luulempa, että minun on parasta jättää sanottavani tähän ja mennä nukkumaan. Kurkku on kipeänä ja pää tuntuu kuumeen ja tämän kirjan jäljiltä jo sen verran pehmeältä, ettei minun kannata tämän enempää sanoa. Jo pelkästään kun mietin tätä tarinaa, minun tekee mieli alkaa tihrustaa itkua. Minä rakastin tätä kirjaa.

Days of Blood & Starlight ilmestyy syyskuussa suomeksi, ja suosittelen erittäin lämpimästi tarttumaan siihen. Älkää antako alun hitauden häiritä, vaan antakaa mennä, oikeasti. Kirja on todellakin lukemisen arvoinen.

Lukunäyte: 19, Paradise, sivu 74

Once upon a time, an angel and a devil fell in love and dared to imagine a new way of living – one without massacres and torn throats and bonfires of the fallen, without revenants or bastard armies or children ripped from their mothers' arms to take their turn in the killing and dying. 

      Once, the lovers lay entwined in the moon's secret temple and dreamed of a world that was like a jewel box without a jewel – a paradise waiting for them to find it and fill it with their happiness.

~ ~ ~

This was not that world.

Daughter of Smoke & Bone –trilogia

Daughter of Smoke & Bone | Karou, savun tytär (2011/2012)

Days of Blood & Starlight | Aika taistelun ja tähtivalon (2012/2013)
    2.5 Night of Cake & Puppets (2013)

Dreams of Gods & Monsters (2014)