Kesäisiä kirjaostoksia

On tullut taas kirjoja hommailtua. Yllätys. Tiedän, olen surkea itsehillinnän suhteen. Mutta ei se mitään, koska rakastan kirjoja. Olen törmännyt niin moniin alennuksiin tänä kesänä, etten ole voinut kaikkien suhteen kävellä onneni ohi. Monet kovasti himoitsemani kirjat jätinkin tuskastellen hyllyyn, mutta kyllähän sitä aina pari mukaan tarttui. Mitä voin sanoa? Oli niin kannattavia diilejä.

Kolme kappaletta on ostettu Suomalaisen kolme pokkaria kympillä -tarjouksesta, kolme alennuskupongilla Suomalaisen verkkokaupasta ja neljä kovakantista ostin Rovaniemen Kirjakassista.

Tässä ovat uusimmat hankintani sitten kesäkuun alun:

Suomalaisen kirjakaupan kolme pokkaria kympillä -tarjouksesta:

• Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa ja Ihania päiviä (Jazztyttö peilaa, #1 ja #2)
• Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta (Ensimmäinen siirtokunta, #1)

Itse asiassa menin tuon tarjouksen perään tarkoituksenani ostaa Bridget Jones -kirjat. Niitä ei kuitenkaan löytynyt, joten päädyin toisiksi parhaimpiin vaihtoehtoihin. Lisää Anna Godbersenia! Tuo Ensimmäinen siirtokunta on muodostunut minulle jo eräänlaiseksi ikuisuusprojektiksi, mutta ei suinkaan siksi, että se huono olisi. Ei, se vaikuttaa niin loistavalta, mutta en ehtinyt lukea sitä loppuun eräpäivän kolkutellessa ovella. Nappasin kirjan siis kolmanneksi matkaan.

Suomalaisen verkkokaupasta alennuskupongilla:

• John Marsden: Tomorrow, When the War Began ja The Dead of Night (Tomorrow, #1 ja #2)
• Anna Godbersen: Huumaa (Huumaa, #1)

Sain viidentoista euron alennuskupongin ja sen käyttöaika alkoi kulua umpeen, joten päätin käyttää sen hyvin. Ostin kesäkuun alussa tuon Huumaa-sarjan toisen ja kolmannen osan, joten katson ensimmäisen osan hankinnan olleen varsin järkevää, eiksjeh? Lisäksi tuo John Marsdenin Tomorrow-sarja on ollut jo niin pitkään kiinnostuslistallani, että kernaasti haluan sarjan lukea.

Rovaniemen Kirjakassista huikeaan tarjoukseen:

• John Grisham: Lakimiehet (ostettu lahjaksi)
• Elizabeth Kostova: Historiantutkija
• Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma (Pendergast, #2)
• Lincoln Child: Utopia

Jokainen näistä alle kympillä! Historiantutkijan sain hintaan 6,90! Jalat meinasivat mennä alta kun hinnan näin. Prestonin ja Childin Kuoleman asetelman halusin kovasti, koska Pendergastit ovat niin hyviä kirjoja ja ensimmäinen osa, Ihmeiden kabinetti, löytyy omasta hyllystä. Lincoln Childilta ostin myös toisen teoksen, Utopian, joka herätti kiinnostukseni samalla kun Pendergasteja enemmänkin luin. Grishamin päätin ostaa isälleni syntymäpäivälahjaksi.

Sain myös tietää, etten yliopistoon päässyt ja varasijoilla olen sen verran kaukana, että on todella epätodennäköistä, että pääsisin. No, paska homma, mutta ei se mitään, ensi vuonna sitten paremmin!

Tämmöistä tällä kertaa! Alan nyt sitten valmistautua Tähtiin kirjoitetun virheen iltaan. Menen kolmen kirjan lukemattoman kanssa ja odotan mielenkiinnolla heidän reaktioitaan tästä tarinasta :D En tosin varoittanut heitä, että elokuva sisältää Nessu-painotteisia kohtauksia, jotka saattavat saada kyynelkanavat erittäin aktiivisiksi. Haha, en malta odottaa! Tiedän, olen häijy :D

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

Dreams of Gods & Monsters - Laini Taylor

Nimi: Dreams of Gods & Monsters

Trilogia/sarja: Daughter of Smoke & Bone, #3

Kirjailija: Laini Taylor 
Kustantaja: Little, Brown and Company

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 613 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Two worlds are poised on the brink of a vicious war. By way of a staggering deception, Karou has taken control of the chimaera's rebellion and is intent on steering its course away from dead-end vengeance. The future rests on her.

      When the brutal angel emperor brings his army to the human world, Karou and Akiva are finally reunited – not in love, but in a tentative alliance against their common enemy. It is a twisted version of their long-ago dream, and they begin to hope that it might forge a way forward for their people. And, perhaps, for themselves.

      But with even bigger threats on the horizon, are Karou and Akiva strong enough to stand among the gods and monsters?

      The New York Times bestselling Daughter of Smoke & Bone trilogy comes to a stunning conclusion as – from the streets of Rome to the caves of the Kirin and beyond – humans, chimaera, and seraphim strive, love, and die in an epic theater that transcends good and evil, right and wrong, friend and enemy.

Ajatukseni: Luvassa jonkin asteisia spoilereita edellisestä osasta!

Oi... Sanat pakenevat nyt ulottuviltani. Olen yksinkertaisesti vain niin häkeltynyt, etten tarkalleen ottaen tiedä, mitä minun pitäisi sanoa tästä kirjasta, muuta kuin sen, että rakastin tätä sydämeni pohjasta.

Once upon a time,

an angel and a devil pressed their hands to their hearts

~ ~ ~

and started the apocalypse. 

Tästä trilogiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta minulle tämä on ollut todella kallisarvoinen löytö. Rakastin suunnattomasti ensimmäistä osaa kokonaisuudessaan, toinen osa särki sydämeni pirstaleiksi ja tämä kolmas ja viimeinen osa liimasi sydämeni kasaan vain rikkoakseen sen uudestaan, kerta toisensa jälkeen.

Tarinan alku etenee limittäin edellisen osan lopun ja epilogin välissä. Edellisen osan lopussa jäimme todelliseen kuilun partaalla -tilanteeseen, jossa uuden keisarin, julman Jaelin serafiarmeija siirtyi ihmisten maailmaan saadakseen käsiinsä ihmisten joukkotuhoaseita saadakseen kukistettua veljensä äpäräarmeijan. Akiva ja Liraz ovat saapuneet Karoun ja jäljelle jääneiden kimeerien luokse tarjotakseen liittolaisuutta tuota tulevaa sotaa varten. Tulevat tapahtumat ovat suurempia kuin kukaan heistä voisi koskaan edes kuvitella ja heidän teoillaan on kauaskantoisen seuraukset.

Once upon a time,

a girl went to see a monster menagerie

~ ~ ~

where all the exhibits were dead. 

Dreams of Gods & Monsters oli kaikin puolin erinomainen päätösosa erinomaiselle trilogialle. Miettiessäni tätä tarinaa on kuin hyökyaalto pyyhkäisisi ylitseni ja olen aina suurten tunteiden vallassa tietämättä itkeäkkö vai nauraakko. Olen todella tyytyväinen tähän lopetukseen, mutta samalla tunnen surua, että tämä on nyt todella ohi. Ei enää Karouta, ei enää Akivaa, ei Zuzanaa, Mikiä, Ziriä, Lirazia tai Issaa... Menetyksen tunne on musertava.

Voi kuinka minä rakastankaan tämän trilogian hahmoja. Karou on ihana päähenkilö, vahva, tunnollinen ja rohkea. Hänellä on ollut todella vaikeaa ja tuska riipii häntä syvältä, mutta hän päättää kuitenkin suunnata katseensa kohti tulevaisuutta ja tarttua jumalten ja hirviöiden unelmaan yhdessä Akivan ja kaikkien heidän liittolaistensa kanssa. Akivasta todella tuli hieno ja vahva hahmo tämän trilogian aikana. Hän kehittyi niin paljon, muuttui paremmaksi ja erittäin voimakkaaksi hahmoksi. Olen suorastaan ylpeä sekä hänestä että Karousta.

Juonikuviot yllättivät minut moneen kertaan. En koskaan tiennyt, mitä odottaa, koska olen tullut huomanneeksi, ettei Taylor pelkää uhrata hahmoja tai tehdä rankkoja päätöksiä juonen suhteen. Sain pelätä, järkyttyä, ilahtua, itkeä sekä surusta että ilosta... Sain tuntea koko tunneskaalan päästä päähän ja joka kerta yllättyä aina vain uudelleen. A Butterfly in a Bottle oli luku, joka paikkasi sydämeni. Kun luulin jo, että kaikki olisi hyvin, tapahtui vielä jotain, joka murskasi sydänparkani vielä viimeisen kerran. Olin tunteellinen raunio kirjan loputtua.

Once upon a time...

A journey began,

~ ~ ~

that would stich all the worlds together with light. 

Laini Taylor ilmiselvästi välittää hahmoistaan. Hän ei pelkää uhrata heitä, mutta myöskään hän ei pelkää olla antamatta sivuhenkilöille spottivaloa antaakseen heillekin surua ja onnea. Tunnesiteeni sivuhahmoihin syvenee aina niin paljon enemmän, kun kirjailija antaa heille aikaa ja sivutilaa, kehittää heitä ja selvästi haluaa tehdä heistäkin kokonaisia päähenkilöiden rinnalle. Voi Liraz! Ziri! Zuzana! Mik! Sydäntäni lämmittää. Zuzanan, Mikin ja Karoun ystävyys sai minut niin herkistymään. Minusta oli ihanaa, että Zuzanan ja Mikin tarinaa kerrottiin yhdessä muiden hahmojen kanssa. He ovat vain niin suloisia ja uskollisia sekä toisilleen että Karoulle. Friendship for the Win!

Otan vapauden nyt ylistää Laini Taylorin kirjoitusta. Se on nimittäin aivan upeaa ja niin kaunista. Nostan esiin nyt yhden luvun, luvun 42, joka sai minut niin häkellyksiin ja silmät kyyneltymään. Tapa, jolla Taylor tuon luvun kynäili iski kuin veitsi sydämeen. Se oli vain niin... ahh, olen sanaton. Laini Taylor on yksi lempikirjailijoistani. Lukisin vaikka tonnikalapurkkien etikettejä, jos Taylor kirjoittaisi ne. Lukisin häneltä ihan mitä vain.

Once upon a time,

there was only darkness.

~ ~ ~

And there were monsters vast as worlds who swam in it. 

Daughter of Smoke & Bone –trilogia on hienoa fantasiaa kokonaisilla hahmoilla ja katkeransuloisilla kohtaloilla. Loppu todellakin oli katkeransuloinen... Se sai silmäni kyyneltymään ja hymyn huulille. Kaikesta huolimatta se oli toiveikas päätös.

Haistan muuten mahdollisen spin-offin. Sellaisen ottaisin mielelläni vastaan!

Tämä kirja sopii kirjabingossa kohtaan Fantasia.

Lukunäyte: 28, Angel-lover, Beast-lover, sivut 185-186

Karou felt the Wolf's eyes on her, but didn't return his look. Her gaze felt magnetic pull – across the cavern to Akiva. Akiva, Akiva. One more time, she would let herself look. With held breath and, it seemed, a held heartbeat, she made herself pause. It was like an old childhood game of superstition when, exhaling, she thought: If he doesn't look back this time, I've lost him.

      And the possibility brought on an echo of the earlier despair. A candle flame extinguished by a scream.

      She lifted her eyes and looked across the cavern. And...

      ...living fire. That was what his eyes were like, greeting hers: a fuse that seared the air between hem. He was looking at her. And as far away as he was, and with so much between them – chimaera, seraphim, all the living, all the dead – it felt like touch, that look.

      Like the rays of the sun.

      They looked at each other. They looked, and anyone might notice. Anyone might see. Angel-lover. Beast-lover.

      Let them see.

      It was madness and abandon, but after everything else, Karou couldn't make herself care enough to look away. Tomorrow, the apocalypse. Tonight, the sun. 

Daughter of Smoke & Bone –trilogia

Daughter of Smoke & Bone | Karou, savun tytär (2011/2012)

Days of Blood & Starlight | Aika taistelun ja tähtivalon (2012/2013)
    2.5 Night of Cake & Puppets (2013)

Dreams of Gods & Monsters (2014)

Unwind - Neal Shusterman

Nimi: Unwind

Trilogia/sarja: Unwind Dystology, #1

Kirjailija: Neal Shusterman

Kustantaja: Simon & Schuster

Julkaisuvuosi: 2007

Sivuja: 335 + 20 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★ 

Juonikuvaus: Connor, Risa, and Lev are running for their lives.

      The Second Civil Was was fought over reproductive rights. The chilling resolution: Life is inviolable from the moment of conception until are thristeen. Between the ages of thirteen and eighteen, however, parents can have their child ”unwound”, whereby all of the child's organs are transplanted into different donors, so life doesn't technicall end. Connor is too difficult for his parents to control. Risa, a ward of the state, is not talented enough to be kept alive. And Lev is a tithe, a child conceived and raised to be unwound. Together, they may have a chance to escape – and to survive. 

Ajatukseni: Se tunne.

Se tunne, kun kirja riisuu täysin kaikista aseista.

Se tunne, kun mitkään maailman sanat eivät riitä tunnetilan kuvaamiseen.

Se tunne, kun lyhyen ajan sisällä jo toinen kirja uhkaa musertaa kaikkien niiden tunteiden alle.

Valtaisat kiitokset Annamille, joka sai minut kiinnostumaan tästä upeasta teoksesta. Neal Shustermanin Unwind on yksi karmeimmista, pysäyttävimmistä, pelottavimmista ja koskettavimmista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Ei epäilystäkään siitä, etteikö Code Name Verity saanut rinnalleen uuden lempikirjan.

Kuvitelkaa tulevaisuuden maailma, jossa 13-18-vuotiailla nuorilla ei ole oikeuksia omaan kehoonsa. Kirjaimellisesti. Vanhemmat tai lailliset huoltajat voivat allekirjoittaa paperin, ja tuo paperi oikeuttaa valtion ottaamaan nuoren haltuun ja paloittelemaan osiin. Noista osista tehdään elinsiirtoja niitä tarvitseville. Näitä nuoria kutsutaan unwindeiksi. Heille ei anneta oikeutta kieltäytyä tästä.

Connor joutui koulussa niin moniin tappeluihin, että hänen vanhempansa nostivat lopulta kätensä ylös ja luovuttivat. He allekirjoittivat unwind-luvan poikansa paloitteluun ja osien eteenpäin jakamiseen. Connor ei kuitenkaan suostu luovuttamaan niin helpolla, vaan pakenee jättäen jälkeensä kaaoksen. Risa on valtion ylläpitämä kasvattinuori, joka ei ollut riittävän taitava pianonsoittaja, jotta hänen ylläpitämisensä olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Joten hänet luovutetaan paloiteltavaksi. Hänkin pääsee pakenemaan. Lev on juuri 13 vuotta täyttänyt poika, joka on aina tiennyt kohtalonsa. Hänet on kasvatettu uskomaan, että paloittelu on pyhä asia ja että itse Jumala on sallinut sen. Lev on sinut paloittelunsa kanssa, kunnes hänet kiskaistaan pois pyhältä tieltä, ja äkkiä hän huomaa joutuvansa itse tekemään ratkaisut omasta tulevaisuudestaan. Nämä kolme nuorta päätyvät yhdessä etsimään turvaa, joka pelastaisi heidät tuolta kohtalolta. 

Unwindin maailma on ilman epäilystäkään yksi karmeimpia dystopisia skenaarioita, mitä olen koskaan lukenut. Maailma, jossa on käyty sota abortin kannattajien ja vastustajien välillä ja tuon sodan seurauksena on allekirjoitettu kompromissilaki. Tuo laki kieltää abortin, mutta mahdollistaa unwind-operaation tehtäväksi nuorelle pahimman teini-iän aikaan. Tuota paloittelua pidetään hyvinkin suosiollisena ja armollisena operaationa, koska elämähän ei varsinaisesti pääty, vaan se jatkuu, mutta vain eri muodossa – palasina eri ihmisten kehoissa. Kyseessä ei siis ole murha. Kyseessä on jakautuminen.

Ihan puistattaa ajatus tuollaisesta yhteiskunnasta. Sain vähän väliä kylmiä väreitä lukiessani kohtauksia, joissa aikuiset puhuivat unwind-operaatiosta niin normaalina ja oikeutettuna. Millainen vanhempi antaisi lapsensa paloiteltavaksi? Ihmisten eettinen koodi on kyllä nyt kirjoitettu uudelleen. Unwindeiksi tuomitut nuoret katsotaan automaattisesti ongelmiksi, joista täytyy päästä eroon. Pahempaa oli vielä ehkä se, että jotkut vanhemmat kasvattavat lapsensa paloiteltavaksi. Ei, pahinta oli sittenkin se, että aikuiset puhuivat kuin tuo paloittelu olisi hieno, positiivinen asia, josta nuoren pitäisi olla mielissään. Se oli kaikkein pahinta.

Hahmoista erityisesti Connor tuli niin lähelle minua lukijana. Hän löysi hyvin nopeasti paikkansa sydämestäni ja loppua kohden hänestä tuli minulle aidosti rakas hahmo. Connor päätettiin luovuttaa unwindiksi, koska hän aiheutti liikaa hankaluuksia eikä hänen vanhempansa enää kestäneet sitä. Tuo Connorin räjähtävä luonne on kuitenkin se, joka pelastaa hänet useaan otteeseen. Lisäksi tuo luonne teki hänestä hahmon, jonka puolesta aidosti pelkäsi ja jolle toivoi pelkkää hyvää.

Connorin rinnalla Risa nousi ihastuttavaksi hahmoksi. He ovat hyvä pari ja täydentävät toisiaan loistavasti. Lev sen sijaan järkytti minua, kuinka hän kykeni ajattelemaan paloittelunsa olevan pyhä asia. Pidin itseni etäällä hänestä, koska aluksi en halunnut kiintyä häneen. Mutta kyllähän minä kiinnyin. Tässä kirjassa hahmot pääsivät loistamaan. Nämä hahmot olivat erittäin hyvin kirjoitettu ja oli hienoa päästä lukemaan tätä tarinaa heidän silmiensä kautta.

Unwind pisti sisälläni pystyyn todellisen tunteiden pyörremyrskyn. Olisin halunnut itkeä, mutta oloni oli liian tukahtunut siihen. Olisin halunnut vihata pahintakin hahmoa, mutta silti hänen kohtalonsa sai minut tuntemaan sääliä ja surua häntä kohtaan. Loppua kohden en enää edes tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tuntea.

Nykyään elinsiirrot eivät ole mitenkään harvinaisia ja ne pelastavat ihmishenkiä, mutta en voinut olla miettimättä, kuinka pitkälle elinsiirrot tulevaisuudessa vielä menevät. Ei varmaankaan ihan näihin mittoihin, mutta kuinka monta prosenttia ihmisestä voidaan korvata toisten ihmisten osilla ennen kuin tämä lakkaa olemasta täysin oma itsensä fyysisesti? Missä pisteessä ihmisen pelastamisen sijaan elinsiirrot muuttuvatkin kosmeettisiksi? Sitä tapahtuu jo. Kuinka pitkälle tässä lopulta oikein mennään? Ehditäänkö vielä rakentaa se ihka oikea Frankensteinin hirviö ennen kuin ihminen tajuaa menevänsä liian pitkälle? Missä se raja edes kulkee, kun se on kuin veteen piirretty viiva?

Tein jo sadan sivun jälkeen päätöksen, että hankin itselleni Unwind Dystology -boksin, joka sisältää kaikki neljä osaa kovakantisina. Sen on tarkoitus ilmestyä loppusyksystä, kun viimeinen osa ilmestyy.

Suosittelen tätä kirjaa erittäin lämpimästi!

Unwind sopii kirjabingon ruutuun Pokkari.

Lukunäyte: 2. Risa, sivu 23-24

”I'm being unwound?”

      Silence. It's more of an answer than if they had said ”yes.”

      The social worker reaches over to take Risa's hand, but Risa pulls it back before she can. ”It's all right to be frightened. Change is always scary.”

      ”Change?” yells Risa, ”What do you mean 'change'? Dying is a little bit more than a 'change.'”

      The headmaster's tie turns into a noose again, preventing blood from getting his face. The lawyer opens his briefcase. ”Please, Miss Ward. It's not dying, and I'm sure everyone here would be more comfortable if you didn't suggest something so blatantly inflammatory. The fact is, 100 percent of you will still be alive, just in a divided state.” Then he reaches into his briefcase and hands her a colorful pamphlet. ”This is a brochure from Twin Lakes Harvest Camp.”

      ”It's a fine camp,” the headmaster says. ”It's our facility of choice for all our Unwinds. In fact, my own nephew was unwound there.”
      ”Goody for him.”

      ”Change,” repeated the social worker, ”that's all. The way ice becomes water, the way water becomes clouds. You will live, Risa. Only in a different form.”

Unwind Dystology –sarja

Unwind (2007)

    1.5 UnStrung (2012)

UnWholly (2012)

UnSouled (2013)

UnDivided (2014)

    4.5 UnBound (2015)

Kukaan ei kaipaa sinua - Michelle Gagnon

Nimi: Kukaan ei kaipaa sinua

Alkuteos: Don't Turn Around

Trilogia/sarja: PERSEPH0NE #1

Kirjailija: Michelle Gagnon

Kääntäjä: Inka Parpola

Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2014, WSOY)

Sivuja: 350 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆ 

Takakannesta: Noa Torson herää karussa sairaalavuoteessa tippaletku käsivarressaan ja vartijoita ympärillään. Sijaiskotien epäluuloiseksi kovettama tyttö pakenee vangitsijoiltaan ja joutuu turvautumaan ulkopuoliseen apuun selvittääkseen kehoaan koristelevan arven arvoituksen.

      Eräänä lauantai-iltana Peter Gregory tarkistaa, mitä hänen tekopyhä isänsä puuhailee koneellaan. Poika ehtii hädin tuskin silmäillä salaperäisen projektin tiedostoja, kun kodin etuovi potkaistaan sisään ja mustapukuiset miehet vievät kannettavan mennessään.

      Kun Noa ja Peter kohtaavat maanalaisen hakkeriyhteisön kautta, vaikuttaa siltä, että molemmat ovat sohaisseet samaa ampiaispesää. Mikä pelottavinta: megaluokan datan analysointi jättää tilan vain äärimmäisen kammottaville tulkinnoille... 

Ajatukseni: Kesäkuu on ollut loistava kuukausi kirjojen suhteen. Ei yhtään hutia, vaan pelkkiä helmiä ja kulta-aarteita. Olen tyytyväinen. 

Kukaan ei kaipaa sinua kiinnitti huomioni keväällä Risingshadow-sivustolla ja se vaikutti hyvin erilaiselta teokselta. En ollut kirjasta koskaan aikaisemmin kuullut, joten hyppäsin tarinaan mukaan täysin nollista. Täytyy kyllä sanoa, että olen todella tyytyväinen ja kämmenet syyhyävät seuraavan osan perään.

Sanoisin, ettei tästä kirjasta ja ennalta-arvattavuudesta nyt ihan voida samassa lauseessa puhua. Ainakaan itse en osannut arvata, mitä oli tekeillä ja mitä tulisi tapahtumaan. Mysteeri oli niin koukuttava, että ahmin kirjaa aina kuin tilaisuuden sain ja valvoinkin lähes koko yön tämä kourassa. Tajuttoman kiehtovaa luettavaa.

Noa ärsytti minua aluksi niin negatiivisella asenteellaan, mutta sitten muistutin itseäni Noan taustoista, joten tuo asenne oli enemmän kuin hyväksyttävää. Noa on laitosnuori, joka menetti pikkutyttönä vanhempansa ja on siitä asti joutunut heitellyksi sijaisperheestä toiseen ja takaisin kodittomien nuorten keskukseen. Lopulta Noa otti hatkat, loi itselleen kuvitteellisen sijaisperheen pysyäkseen poissa sossututkasta ja vetäytyi varjoihin.

Noa on haka tietokoneiden kanssa ja hakkeroi itsensä läpi minkä tahansa palomuurin. Näiden taitojensa avulla hän alkaa kaivella totuutta siitä, mitä hänelle tapahtui, miksi hänet oli leikattu auki ja kuka oli kaiken sen takana. Juuri tuo Noan vaikea tausta teki hänestä niin kiinnostavan hahmon. Hän oli vahva ja tulisieluinen nuori, mutta jonka kovaksi keitetyn kuoren alla on myös herkkä ja haavoittuvainen puoli. Pidin hänestä kovasti.

Ja sitten on Peter, joka oli niin söpö hauskalla tavalla. Hän ei tule juttuun rikkaiden vanhempiensa kanssa eikä tyttöystävänkään kanssa mene kovinkaan hyvin, mutta kun Peter joutuu silkan uteliaisuuden vuoksi mukaan tuohon salajuonien vyyhtiin, joutuu hän kokemaan, mitä vaikeudet todella tarkoittavat. Minusta Peter oli niin suloinen! Hän oli hauska ja välillä toki lapsellinen, mutta kuitenkin herttainen ja hyväsydäminen. Hän oli hyvää vastapainoa Noan karkealle älä-luota-keneenkään–asenteelle. Olen varma, että heistä tulee vielä hyvä pari.

Oli jännittävää, miten syvälle tietokoneiden ihmeelliseen maailmaan tässä sukellettiin. Itse en ole mikään tekniikan ihmelapsi, joten h-moilasena kuuntelen aina muiden selvittävän tietokoneista ja sen sellaisesta, samoin tämän kirja kohdalla. Kaikki ne puheet underground-hankkeriyhteisöistä ja Anonymouksesta ja brikkauksesta ja vastaavasti oli hurjan mielenkiintoista ja luin näitä osuuksia innoissani. Tunnustan Anonymous-ryhmän herättävän minussa kunnioitusta, koska vaikka heidän metodinsa saattavatkin olla kyseenalaistettavissa, he silti toimivat hyvän asian puolesta. Siksi tunsin riemua, kun Anonymous innoitti Peteriä perustamaan oman hakkeriyhteisönsä puolustaakseen viattomia ja kärsiviä. 

Kukaan ei kaipaa sinua ei ole varsinaisesti dystopinen kirja, mutta sisältää genren tyypillisiä piirteitä, kuten kyseenalainen johtajaporras ja yksilön jatkuva seuraaminen, vakoilu ja suoranainen vapaudenriisto. Pidin tästä kovasti. Lisäksi minua ihastutti Gagnonin yksityiskohtainen Bostonin kuvailu, mikä teki lukemisesta elävää ja kiehtovaa. Voisin helposti nähdä tämän kirjan myös elokuvana tai tv-sarjana.

Kaiken kaikkiaan lukukokemukseni oli todella hyvä. Silloin tällöin suomennoksen kirjoitusvirheet ja hahmojen puhuttelut väärillä nimillä pistivät silmään, mutta muuten nautin tekstistä kovasti. Inka Parpolalle suurkiitos niin monista nuorten aikuisten kirjojen käännöstöistä! Tuntuu kuin hän kääntäisi puolet suomeksi lukemistani kirjoista.

Suosittelen tätäkin kirjaa mieluusti. Jatko-osaa nyt kaipailen! 

Lukunäyte: Luku 1, sivu 10

Hänen tajuntansa reunamille tunkeutui ääniä – ilmeisesti kaksi miestä, jotka puhuivat hiljaa keskenään. Hän yritti nousta istumaan, ja silloin kipu jysähti. Noa vavahti ja rojahti takaisin sängylle. Tuntui siltä kuin rintakehä olisi halkaistu kahtia. Myös käteen sattui. Hän käänsi hitaasti päänsä.

      Oikeaan ranteeseen oli teipattu tippa. Letku johti metallitelineestä roikkuvaan pussiin. Ja sänky, jolla hän makasi, oli tehty kylmästä metallista – leikkauspöytä, jonka yllä roikkui kohdevalaisin. Oliko hän sairaalassa? Hän ei tosin haistanut sairaalan hajua – verta ja hikeä ja oksennusta, jotka kamppailivat ammoniakin löyhkän kanssa.

      Noa kohotti kättään jaderannerengas, se jota hän ei koskaan irroittanut, oli poissa. Kun hän tajusi sen, viimeisetkin lukinseitit karisivat hänen mielestään.

PERSEPH0NE –trilogia

    0.5 No Escape (2012)

Don't Turn Around | Kukaan ei kaipaa sinua (2012/2014)

Don't Look Now (2013)

Don't Let Go (2014)

Yhä sininen taivas - Veronica Rossi

Nimi: Yhä sininen taivas

Alkuteos: Into the Still Blue

Trilogia/sarja: Paljaan taivaan alla #3

Kirjailija: Veronica Rossi

Kääntäjä: Inka Parpola

Julkaisuvuosi: 2014 (suomeksi 2014, WSOY)

Sivuja: 366 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Dystopiatrilogian jännittävä päätösosa käynnistää kuumeisen kilpajuoksun kohti merentakaista turvapaikkaa. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Eetterimuurien lisäksi Perryllä on vastassaan leppymätön Roar, jota painaa katkeruus ja suru Livin kohtalosta. Onnistuakseen huimassa suunnitelmassaan Perry ja Aria tarvitsevat kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä. Mahdottomalta tuntuvan pelastustehtävän panoksena on koko heimon tulevaisuus: löytävätkö he ystävänsä ja onko myyttinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa?

Ajatukseni: Jälleen on saatettu yksi trilogia päätökseen, ja melkoinen päätöshän tämä olikin. Olen ylen tyytyväinen tapaan, jolla Rossi lopulta solmi kaikki narut yhteen. Yhä sininen taivas on vahva kirja ja oikein onnistunut lopetus. Aplodit Veronica Rossille!

Yritän välttää spoilereita parhaani mukaan, mutta kuten on varmasti ymmärrettävissä, kyseessä on viimeinen osa, joten täydellinen spoilerittomuus tulee olemaan melkoisen vaikeaa. Lukekaa siis varauksella ja omalla vastuulla!

Cinder on viety. Roar on henkisesti palasina. Arian ja Perryn välillä on selvittämättömiä asioita. Vuorovetisiä uhkaavat sopimuksen tehneet konsuli Hess ja sarvien julma veriherra Sable. Eetterimyrskyt pahenevat ja suurmyrsky, joka tuhoaisi heidät kaikki, on lähempänä kuin koskaan. Mutta haaveiltu turvapaikka eetterittömästä Yhä sinisestä on vielä niin monen esteen päässä, ettei ilman suuria valintoja, uhrauksia ja kärsimystä päästä edes lähelle sitä. Kuinka pitkälle kukin heistä on siis valmis menemään päästäkseen Yhä siniseen?

Yleisesti ottaen juoni kulki tasaisesti eteenpäin, vaikka kirjan ensimmäinen puolikas saikin minut vähän hämmennyksiin. Kaikki ne Komodon tapahtumat tuntuivat oudoilta ja erilaisilta verrattuna kahden edellisen kirjan tapahtumiin. En osaa tarkalleen ottaen sanoa miksi tunsin näin, mutta minulla kesti hetken päästä mukaan tarinaan. Odotin kirjan olevan juonellinen pyörremyrsky, mutta loppujen lopuksi juonellisesti kirja olikin melko yksinkertainen. Sitä vastoin kaikki ne juonta rakentavat ja tukevat tapahtumat olivatkin monenkirjavia ja hahmopainoitteisia.

Tämä kirja alkoi niin omituisesti hahmojen osalta. Minulla oli ikävä Perryn, Arian ja Roarin välistä mahtavaa dynamiikkaa, joka toimii malliesimerkkinä siitä, ettei kolmiodraamaa tarvita ja että miehen ja naisen välillä voi olla pelkkää läheistä ystävyyttä. Mutta alussa heidän välinsä olivat turvonneet ja hajalla kaiken edellisessä osassa tapahtuneen jälkeen. Tämä koski minua lukijana. Tämä kolmikko on todella hyvin kirjoitettu ja jokainen heistä on oma persoonansa. Pidin niin paljon Perryn ja Arian suhteesta, josta nousee hyvin esille se, että molemmat heistä osaavat toimia myös ilman toisiaan ja että he ovat vahvoja sekä yksin että yhdessä. Tällaisista romansseista minä pidän. Nostan hattua Arialle, Perrylle ja Roarille!

Voi, Aria ja Roar. Olen suorastaan ylpeä heistä ja heidän uskollisuudestaan sekä toisilleen että Perrylle. Kyllä rakkauteni lojaalia ystävyyttä kohtaan on tullut jo varmasti selväksi, joten kun sanon tämän kirjan olleen kuin hunajaa sielulleni, tarkoitan saaneeni juuri sitä, mistä niin kovasti pidän. Pelkäsin niin kovasti kolmiodraamaa, mutta Rossi oli yksinkertaisesti liian fiksu nakatakseen niin hyvin toimivaa platonista ystävyyttä romukoppaan. Minulla on nyt sydän niin hellänä ja olen niin tajuttoman iloinen, kuinka kaikki päättyi heidän osaltaan!

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Veronica Rossi on rohkea kirjailija. Ei pelkästään siksi, että hän uskaltaa ottaa riskejä ja uhrata hahmoja, tai siksi, että hän otti valtavia harppauksia hahmojen kehityksen suhteen (Aria! Perry! Roar! Soren! Brooke!), vaan siksi, että hän uskalsi selittää maailmansa pseudotieteellisellä hölyn pölyllä ja teki siitä hitto vieköön uskottavan. Haha, haluaisin päästä kädestä pitäen onnittelemaan Rossia niistä ratkaisuista, joita hän teki. Lupaan lukea tästä eteenpäin kaiken, mitä tämä nainen kirjoittaa.

On hienoa, että kirjailija suhtautuu realistisen raa'asti hahmoihinsa eikä tee heistä mitään erityisiä lumihiutaleita. Hahmot saivat välillä todella rajusti turpaansa ja he kärsivät näistä iskuista. Kukaan ei ollut liian yli-inhimillinen selvitäkseen naarmuitta. Ampumahaava sattuu. Tohjoksi hakattu ruumis on kivulias. Arpia tulee ja joskus sitä menetetään raaja tai pari. Tämä tekee kaikesta realistisempaa, ja minä pidän enemmän realistisesta lähestymisestä kuin siitä, että hyvikset ovat koskemattomia ja vain pahikset joutuvat kokemaan tappioita. Siksi minua niin vihlaisi, kun yksi lempihahmoni kuoli...

En varsinaisesti kokenut tarinassa heikkouksia, mutta mielestäni loppu tuli aivan liian nopeasti. Se vain tapahtui. Yhdellä hetkellä tapahtuu niin paljon ja kymmenen sivua myöhemmin kirja päättyy. Loppu tuli ihan liian äkkiä, mutta vaikkei se jättänytkään lukijaa ilmaan roikkumaan, olisin ihan mielelläni vielä edes pari sivua lisää lukenut. Pidin kuitenkin nuotista, johon tarina päättyi.

Hieno trilogia tämä on kyllä ollut ja ehdottomasti lukemisen arvoinen! Suosittelen kovasti!

Kuittaan tällä kirjalla kirjabingosta vaikkapa tuon Lainattu kirja -kohdan.

Lukunäyte: Luku 4, Perry, sivut 40-41

”Aamu koittaa ennen pitkää”, hän sanoi vaihtaen puheenaihetta. Heillä oli riittämiin mietittävää ilman menneisyydessä vellomistakin. ”Minun täytyy järjestäytyä.”

      Arian kulmakarvat vetäytyivät yhteen. ”Sinun pitää järjestäytyä? Sinäkö siis lähdet tällä kertaa?”

      Tytön mieliala viileni sekunti sekunnilta. Aria luuli, että hän aikoi jättää tytön. Että hän kostaisi lähtemällä huomenna ilman Ariaa.

      ”Haluan, että me molemat lähdemme”, hän kiiruhti selvittämään. ”Tiedän, että olet haavoittunut, mutta jos koet itsesi riittävän terveeksi, tarvitsen sinua operaatiossa. Olet yhtä paljon asukki kuin ulkopuolinenkin – me kohtaamme molempia – ja olet ollut tekemisissä Hessin ja Sablen kanssa.”

      Oli muitakin syitä. Aria oli nokkela ja sinnikäs. Vahva kuulija. Mikä tärkeintä, Perry ei halunnut hyvästellä häntä aamulla. Mutta hän ei lausunut ääneen mitään näistä syistä. Hän ei pystynyt avaamaan sydäntään vain saadakseen kuulla, ettei Aria tälläkään kertaa valitsisi hänen seuraansa.

      ”Minä lähden mukaan”, Aria sanoi. ”Se oli jo tarkoitukseni. Ja sinä olet oikeassa. Minuun sattuu. Mutta minä en pelkää tunnustaa sitä.”

      Sen sanottuaan hän lähti ja vei mukanaan ilman ja valon luolasta.

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla –trilogia

    0.5 Roar and Liv (2012)

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla (2012/2012)

Through the Ever Night | Halki ikiyön (2013/2013)

    2.5 Brooke (2013)

Into the Still Blue | Yhä sininen taivas (2014/2014)

Leviathan - Scott Westerfeld

Nimi: Leviathan

Trilogia/sarja: Leviathan, #1

Kirjailija: Scott Westerfeld

Kuvittaja: Keith Thompson

Kustantaja: Simon Pulse

Julkaisuvuosi: 2009

Sivuja: 434 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Choose Your Weapon: Beastie or Clanker.

      Alek is a prince without a throne. On the run from his own people, he has only a fighting machine and a small band of men.

      Deryn is a girl disguised as a guy in the British Air Service. She must fight for her cause – and protect her secret – at all costs.

      Alek and Deryn are thrown together aboard the mighty airship Leviathan. Though fighting side by side, their worlds are far apart. British fabricated beasts versus German steam-powered war machines. They are enemies with everything to lose, yet somehow destined to be together.

Ajatukseni: Noh, mitäs minä Leviathanista oikein sanoisin, kun olen nyt niin sanaton... Olipas kirja täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hienoa, että otin tämän trilogian työn alle!

Eletään vuoden 1914 kesää ja koko Euroopassa tuntuu jännitettä. Yksikin kipinä riittää räjäyttämään ruutitynnyrin. Se kipinä saadaan, kun Itävalta-Unkarin kruununperillinen ja arkkiherttua Frans Ferdinand vaimoineen murhataan Serbiassa. Tilanne eskaloituu nopeasti ja pian Euroopalla on käsissään suursota, jossa vastakkain ovat höyrykoneineilla rymistelevät keskusvallat ja Charles Darwinin oppeja seuraavat, elävistä olennoista sotakoneita tekevät darwinistit eli ympärysvallat.

Aleksandar on melkein viisitoistavuotias prinssi, mutta joka äitinsä arvonimettömyyden vuoksi ei ole perimässä yhtään mitään. Kun Alekin isä murhataan Sarajevossa, lähtee hän omaa kansaansa pakoon muutaman uskollisen palvelijan kanssa. Deryn on skotlantilainen tyttö, joka päättää vetää niskaansa pojan vaatteet ja päästä mukaan Britannian ilmalaivastoon. Sattumuksien kautta molemmat nuoret löytävät itsensä valtaisan darwinistisen ilmalaivahirviön, Leviathanin, kyydistä, jossa viholliset yhdistävät voimansa keskusvaltojen sotakoneistoa vastaan.

Tiedättekö sen tunteen, kun lukiessa mietitte, kuinka hitossa kirjailija on oikeasti keksinyt kaiken sen kirjan sisällön? Haluaisin päästä kurkistamaan siihen hetkeen, kun Scott Westerfeld sai inspiraationsa tähän tarinaan. Olen nimittäin ällikällä lyöty. Kaikki se historia ja politiikka, kaikki ne sotakoneet ja elävistä olennoista muokatut koneet... Ällistyttävää.

Westerfeld on käyttänyt ensimmäisen maailmansodan tapahtumia asetelmana tälle vaihtoehtoishistorialliselle steampunk tempaukselleen. Mukana on sekä tosiasioita (Sarajevon laukaukset, tapahtumien eskaloituminen suursodaksi, keskus- ja ympärysvallat, yms.) että keksittyjä (Frans Ferdinandin ja Sophien kuvitteellinen poika eli tarinan toinen päähenkilö Aleksandar, yms.), jotka Westerfeld kutoo jännittäväksi maailmaksi ja tapahtumasarjaksi, jonka etenemistä oli hurjaa seurata.

Deryn ja Alek ovat molemmat hahmoja, joilta odotan jatko-osissa vielä todella suuria asioita, sekä yksin että yhdessä. Tämä on myös syy, miksi koin eräänlaista pientä vajavaisuutta hahmojen osalta. Molemmat nuoret pääsivät loistamaan kunnolla siinä puolivälin jälkeen, mutta sitä ennen erityisesti Deryn tuntui hiukan kaukaiselta hahmolta. Hänen taustojaan ei liiemmin valotettu, minkä seurauksena Derynin motiivit jäävät pimentoon. Tämä vaikeuttaa tunnesiteen muodostamista hahmoon. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä pystyä tutustumaan hahmoihin kunnolla, jotta heihin voi samaistua tai tuntea empatiaa, sympatiaa tai antipatiaa heitä kohtaan. Derynin kohdalla sain hänen hahmostaan kunnolla kiinni vasta siinä puolivälin tienoilla.

Mustekaloista ja meduusoista muokatut kuumailmapalloa muistuttavat Huxleyt, suuri valaasta muokattu Leviathan-ilmalaiva, saksalaiset steampunk-koneet... Vaikeuksia kuvitella tällaisia? Ei huolta, Keith Thompson on taiteillut kirjan sivuille upeita mustavalkokuvituksia, jotka elävöittävät tarinaa huimasti. Näitä kuvituksia löytyy suunnilleen yksi tai kaksi per luku, joten mikään kuvakirja tämä ei ole.

Upeaa taidetta by Keith Thompson!

Leviathan oli todella hieno lukukokemus ja todella nopeasti luettu. Westerfeldin käyttämään kieleen piti hiukan tottua sen sisältämän värikkään kielenkäytön ja termistön vuoksi. Mutta kun kielessä pääsi kärryille, lukeminen nopeutui ja sivun lennähtelivät ohi aivan huomaamatta. Kirjaa oli todella vaikea laskea käsistä edes hetkeksi. Juoni eteni nopeasti ja mukana oli paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Olen taas niin mielissäni, että minulla on koko trilogia itsellä ja pääsen jatkamaan Behemothiin heti. Suosittelen tätä kirjaa kovasti!

Leviathanilla kuittaan kirjabingon kohdan Ostettu kirja.

Lukunäyte: Chapter 4, sivut 31-32

”About-face!” shouted an airman. With a muddled bit of shuffing, the line of boys turned itself about to face the hangar tent. Deryn saw that Jaspert was still here, hanging off to one side with the boffins. They were all wearing clart-saffling grins.

      Then then hangar's tent flaps split apart, and Deryn's jaw dropped open...

      An airbeast was inside: a Huxley ascender, its tentacles in te grips of a dozen ground men. The beast pulsed and trembled as they drew it gently out, setting its transcluent gasbag shimmering with the red light of the rising sun.

      ”A medusa,” gasped the boy next to her.

      Deryn nodded. This was the first hydrogen breather ever fabricated, nothing like the giant living airships of today, with their gondolas, engines, and observation decks.

Leviathan –trilogia

Leviathan (2009)

Behemoth (2010)

Goliath (2011)