torstai 1. tammikuuta 2015

Kaksi vuotta Tarinoiden syvyyksissä!

Blogisynttärit ovat koittaneet!

Kaksi vuotta sitten tänä päivänä pistin pystyyn Tarinoiden syvyydet, kirjablogini, johon voin purkaa tuntojani lukemistani kirjoista, jossa voin suositella teoksia muille ja käydä keskustelua muiden lukijoiden kanssa. Vuosi sitten blogin ensimmäisenä syntymäpäivänä ajattelin, että blogin perustaminen oli paras idea ikinä. Näin kahden vuoden jälkeen kantani on pysynyt samana erittäin vakaasti.

Kirjablogin kirjoittaminen on niin hauska harrastus. Minulla on aina hauskaa uutta kirjoitusta väkertäessäni. Tekstini eivät ole mitään laadun huippuluokkaa enkä sellaisiksi niitä tarkoitakaan, vaan minulle on ollut tärkeämpää löytää se oma ääni, jolla kirjasta kerron. Sarkasmi, huumori, hehkutus... Näitä ilmaisukeinoja käyttäen olen yrittänyt saada omaleimaisuutta höpötyksiini. Tiedä sitten olenko onnistunut, mutta ainakin sinne suuntaan pyrin :D

Yksi suurimmista syistä, miksi kirjablogin kirjoittaminen on ollut niin palkitsevaa on se kirjojen rakastamisen yhteinen tunne, joka blogimaailmassa vallitsee. Lukijoita löytyy joka lähtöön – jos tykkäät klassikoista, niitä käsitteleviä blogeja löytyy. Jos tykkäät fantasiasta, niitä löytyy. Mysteerit? Trillerit? Kaunokirjallisuus? Jokainen löytää varmasti blogin, josta löytyy itselle mieluisia kirjoja. Olen itsekin löytänyt monia samanhenkisiä lukijoita ja se on mahtavaa, koska minusta on niin kiva lukea muiden mielipiteitä sellaisista kirjoista, joita minäkin luen.

On aina ihana kuulla, kun joku kertoo kiinnostuneensa jostain kirjoittamastani kirjasta tai on innostunut hankkimaan kirjan itselleen höpötyksieni perusteella. Tulee aivan tajuttoman hyvä mieli, kun saan uuden kommentin, jossa joku kertoo tykkäävänsä blogistani tai kysyy minulta suostuksia tai suosittelee vuorostaan minulle jotain kirjaa. Tällaiset kommentit ovat suuri voimavara erityisesti silloin kun tulee sellainen pieni väsy lukemiseen ja lukujumi yllättää.

Haluan kiittää teitä kaikkia lukijoita, kommentoijia, vierailijoita ja kanssabloggaajia – olette ihania! Kiitos aivan valtavan paljon näistä kahdesta vuodesta ja kaikista tulevista!

~ Nina Mari

~ ~ ~ ~ ~

Omat synttärini (21!) koittavat tammikuun 8. päivänä eli aivan pian. Ajattelin, että voisin pistää molempien synttäreiden kunniaksi jonkinlaisen arvonnan pystyyn tänne blogin puolelle. Postaan tässä parin päivän sisällä virallisen arvontabloggauksen, joten tarkkailkaa tilannetta! :)

30 kommenttia:

  1. Sinun blogi on kolmisen viikkoa omaani vanhempi eli aika samanikäisiä olemme blogi-iässä. :) Onneksi aloit blogata. Blogisi on yksi ehdottomista suosikeistani. Tykkäät samantyyppisistä kirjoista ja usein täältä löytyy tekstiä kirjoista, jotka kiinnostavat tai olen lukenut, mutta joista melkein missään muussa suomalaisessa kirjablogissa ei ole kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja tärkein unohtui. Paljon onnea niin blogillesi kuin sinullekin syntymäpäivien johdosta! ♥

      Poista
    2. Ihana kuulla, että olet saanut täältä hyötyä! Kiitos paljon! ♥

      Poista
  2. Hyvää syntymäpäivää blogille ja sinulle :) Mukavaa, että bloggaaminen jaksaa innostaa. Toivottavasti tänäkin vuonna se tuo mukanaa paljon ilon hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Bloggaamisen aloittaminen on ollut kyllä yksi parhaita päätöksiä, mitä olen tehnyt :)

      Poista
  3. Onnea blogille ja sinullekin jo etukäteen! :) Jatka samaa rataa vaan! Esittelet jatkuvasti mielenkiintoisia kirjoja, ja sinulla on oma tyyli, mikä on erityisen ilahduttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on ollut niin hauskaa näitä juttuja tänne kirjoitellessa, että lupaan jatkaa samaan tyyliin! :D

      Poista
  4. Onnea kaksivuotiaalle sekä (kohta)kaksikymmentäyksivuotiaalle!!! :) Äärimmäisen ihana kirjablogi, jota on hyvin hauska lukea.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut sekä sinulle, että blogillesi! Minä pidän tyylistäsi ja olenkin saanut nauraa aina kun olet lytännyt jonkun kirjan maan rakoon. Olen myös löytänyt blogisi avulla monia hyviä kirjoja, joten sinun blogistasi ollut iloa sekä hyötyä! :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ON ollut iloa sekä hyötyä!*

      Poista
    2. Kiitos paljon! Olen iloinen, että täältä löytyy mielenkiintoisia kirjoja ja että saat revittyä huumoria teksteistäni! Siihen pyrinkin ;)

      Poista
  6. Paljon onnea kaksivuotiaalle blogille! ♥ Blogisi on yksi suosikeistani, meillä on hyvin samanlainen kirjamaku ja löydän täältä aina uusia kirjavinkkejä. Kirjoitat kirjoista aina kiinnostavasti ja hauskasti - etenkin silloin jos et pidä niistä :D Toivottavasti pysyt blogimaailmassa vielä monta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ihana kuulla :) Minäkin löydän jatkuvasti kaikkea mielenkiintoista sinunkin blogistasi, koska me tosiaan luemme paljon samanlaisia kirjoja. Lupaan, etten lähde täältä kulumallakaan :D

      Poista
  7. Olen "seuraillut" blogiasi jo pitkän aikaa anonyymisti, ennen kuin liitti virallisesti lukijaksi googletunnusten ja oman blogin perustamisen myötä.

    Blogisi on tuonut minulle paljon, iloa, kirjaideoita ja piristys.

    Onnittelut sekä blogin että omien synttäreidesi puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että blogistani on ollut sinulle hyötyä! Kiitos! :)

      Poista
  8. Onnea 2-vuotiaalle! Blogisi on yksi suosikeistani ja useammin kuin kerran olen löytänyt täältä lisättävää omalle lukulistalleni. :)

    VastaaPoista
  9. Synttärionnittelut! Juttujasi on mukava lukea, vaikkemme usein eksy saman kirjan äärelle. :)

    VastaaPoista
  10. Synttärionnittelut 2v. blogillesi :)

    VastaaPoista
  11. Paljon paljon onnea! Allekirjoitan monia asioita aiemmista kommenteista. Blogiasi sekä värikkäitä kirjoituksiasi on ollut mahtava seurailailla ja olet ollut suuri innostuksen lähde :) Olen huomannut paljon yhtäläisyyksiä ja oma lukulista sen kuin paisuu :D Keep it going, Tarinoiden syvyydet on yksi ehdoton suosikkini! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! :D Lupaan jatkaa täällä hamaan loppuun saakka tätä menoa enkä lähde kulumallakaan pois ;)

      Poista
  12. Paljon paljon onnea sekä blogille että bloggaajalle! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitoksia itsellesi, että olet perustanut tämän blogin! Sinulla on kiva tyyli blogata. Luen mielläni tekstejäsi jopa kirjoista, jotka eivät ehkä ole minun ykkösjuttuni, koska osaat kirjoittaa niistä hauskasti!

    VastaaPoista
  14. Oi, onnea. Blogille että itse bloggaajalle ;)

    Sulla on kyllä ihan mahtava blogi, tykkään siitä paljo. Tää on yksi lempikirjablogeistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen iloinen, että tykkäät käydä täällä lukemassa juttujani! :)

      Poista

Jaa mietteesi!