The DUFF: Designated Ugly Fat Friend - Kody Keplinger

Nimi: The DUFF: Designated Ugly Fat Friend

Kirjailija: Kody Keplinger

Kustantaja: Poppy

Julkaisuvuosi: 2010

Sivuja: 277 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

6. A book written by someone under 30

Juonikuvaus: Seventeen-year-old Bianca Piper is cynical and loyal, and she doesn't think she's the prettiest of her friends by a long shot. She's also way too smart to fall for the charms of man-slut and slimy school hottie Wesley Rush. In fact, Bianca hates him. And when he nicknames her ”Duffy,” she throws her Coke in his face.

      But things aren't so great at home right now. Desperate for a distraction, Bianca ends up kissing Wesley. And likes it. Eager for escape, she throws herself into a closeted enemies-with-benefits relationship with Wesley.

      Until it all goes horribly awry. It turns out that Wesley isn't such a bad listener, and his life is pretty screwed up, too. Suddenly Bianca realizes with absolute horror that she's falling for the guy she thought she hated more than anyone.

Ajatukseni: Olin aina silloin tällöin kuullut ihmisten puhuvan tästä kirjasta, mutta vasta nähtyäni tulevan elokuvan trailerin päätin lukea tämän. Ja voi miten iloinen taas olenkaan, että otin kirjan lukuun, sillä The DUFF: Designated Ugly Fat Friend oli niin hyvä!

Bianca Piper ei ole kaveriporukassaan se, joka kiinnittää ensimmäisenä ihmisten huomion: pienet rinnat, paksut reidet, hyvin tavalliset kasvot... Bianca kyllä tietää nämä asiat itsestään, mutta sitten kun koulun niljakkain pelimies, Wesley Rush, tulee hänen juttusilleen saadakseen helpommin jonkun Biancan kavereista sänkyynsä ja erehtyy kutsumaan häntä duffiksi (kaveriporukan ”rumimmaksi”, jota käytetään lähinnä hyväksi), polttaa Bianca kokonaan päreensä ja nakkaa kirsikkakokiksensa jätkän päälle. Biancalla on kuitenkin melkoista myrskyä kotonaan, joten hän ajautuu no-strings-attached-seksisuhteeseen tuon ylimielisen ällötyksen kanssa saadakseen purettua stressiä ilman turhia selittelyjä, mutta alkaa pikku hiljaa huomata, ettei pohjaton viha olekaan enää se ainoa asia, jota Wesleytä kohtaan tuntee.

Traileri antaa tämän kirjan sisällöstä mielestäni aivan liian pirteän ja pinnallisen kuvan eikä edes vihjannut siihen, mitä aiheita The DUFF todellisuudessa käsittelee. Suoraan sanottuna elokuva näyttää olevan joku Mean Girls -kopio. Taas herää kysymys, että onkohan käsikirjoittaja edes tutustunut alkuperäiseen materiaaliin vai lukenut pelkän juonitiivistelmän...

En voi uskoa, että Kody Keplinger oli vain 17-vuotias myydessään kirjansa oikeudet Poppy-kustantamolle. Niin uskomattoman hienosti tämä kirja on kirjoitettu! On aivan mahtavaa, että Keplinger päätti kirjoittaa tämän tarinan nimenomaan ”duff”-päähenkilön silmin. Bianca on ns. tavallinen teini, joka oli hahmona niin mielettömän realistinen ja kuvastaa teini-ikäisen sielunelämää erittäin onnistuneesti.

Silloin tällöin kun minua alkoi ärsyttää Bianca ja hänen pessimistinen ja kyyninen asenteensa suunnilleen kaikkea ja kaikkia kohtaan, muistutin itseäni siitä, että tämähän on nimenomaan todellisuutta. C'moon, kukapa ei olisi teininä ollut joskus todella pessimistinen, kyyninen, sarkastinen, melodramaattinen, liioitteleva tai katsonut itseään peilistä ja ajatellut katkerasti, kuinka ei ole tarpeeksi laiha tai kaunis tai sitä sun tätä tai jotain muuta vastaavaa. Kukapa ei olisi ollut välillä niin tyytymätön itseensä ja ajatellut, ettei kukaan koskaan tule kiinnostumaan hänestä ja tuntenut olevansa kaveriporukasta se rumin.

Keplinger vangitsee täydellisesti tuon teini-ikäisten myrskyävän sielunelämän Biancan hahmoon. Kyllähän minua ärsytti Biancan asenne välillä todella lujaa, mutta juuri siksi, että tiedän syyllistyneeni samanlaisiin ajatuksiin joskus itsekin. Kyllä, olen ollut (ja olen edelleen) välillä hyvinkin pessimistinen ja kyllä olen ollut (ja olen edelleen) välillä todella sarkastinen. Muissahan ärsyttää usein juuri ne piirteet, joita löytää itsestään. Bianca on niin realistinen hahmo, että hän voisi helposti olla kuka tahansa meistä.

Olen myös todella vaikuttunut, kuinka rohkeasti kirjailija käsitteli teini-ikäisten seksuaalista aktiivisuutta. Tuntuu, että niin monet paljon enemmän elämää nähneet kirjailijat välttelevät tuota aihetta eivätkä uskalla kirjoittaa noita kohtauksia, koska kenties he eivät halua rohkaista(?) nuoria mihinkään tai kenties niin monilla (amerikkalaisilla) kirjailijoilla on niin vanhanaikainen käsitys, että esiaviollisen seksin käsittely kirjoissa katsotaan olevan ehdoton nou-nou. En tiedä, heittelen vain arvauksia, mutta mielestäni on hienoa, että teini-ikäinen Keplinger uskalsi käsitellä teinien seksielämää siinä missä monet muut vaikenevat asiasta. Kyllä, se on todellisuutta eikä se välttelemällä tai hiljaisuudella mihinkään häviä, joten on parempi lähestyä asiaa kypsällä asenteella.

Juoni tässä kirjassa sinänsä on kyllä vähän tuhkimotarinamainen ja jotkut Biancan ratkaisut olivat mielestäni hieman epäjohdonmukaisia eikä nyt – samaistuttavuudesta huolimatta – voinut olla hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Onhan se myös aika absurdia hypätä toistuvasti sänkyyn jonkun sellaisen kanssa, jota vihaa ja joka tunnetusti on koko koulun pahin pelimies ja joka nakkaa kasvoillesi tuollaisen leiman kuin duff.

The DUFF on todella nokkela ja terävä kuvaus teini-iän myrskyistä, vaikeista perhesuhteista, ystävyydestä ja oman itsensä löytämisestä kaiken tuon kaaoksen keskellä. Keplinger kirjoittaa todella hienoja viestejä tarinaansa ja hän kiteyttää täydellisesti sen perimmäisen ajatuksen, joka kaikkien sosiaalisten leimojen taustalla piilee. Hän havannoi kypsästi kaikkea sitä, mikä nuorten aikuisten maailmaan kuuluu eikä kaartele ollenkaan vaikeitakaan aiheita. Hitaat aplodit osoitan hänelle.

Jokainen meistä on joskus varmasti tuntenut olonsa duffiksi, joten olen varma, että monille tämä kirja tulee todella lähelle. Minä pidin tästä kovasti!

Lukunäyte: Chapter 1

Wesley Rush was the most disgusting womanizing playboy to ever darken the doorstep of Hamilton High… but he was kind of hot. Maybe if you could put him on mute… and cut off his hands… maybe – just maybe – he’d be tolerable then. Otherwise, he was a real piece of shit. Horn dog shit.

      ”And you do have taste and class and dignity, I assume?” he asked, grinning.

      ”Yes, I do.”

      ”That’s a shame.”

      ”Is this your attempt at flirting?” I asked. ”If it is, you fail. Epically.”

      He laughed. ”I never fail at flirting.” He ran his fingers through his dark, curly hair and adjusted his crooked, arrogant little grin. ”I’m just being friendly. Trying to have a nice conversation.”

      ”Sorry. Not interested.” I turned away and took another drink of my Cherry Coke. But he didn’t move. Not even an inch. ”You can go now,” I said forcefully.

      Wesley sighed. ”Fine. You’re being really uncooperative, you know. So I guess I’ll be honest with you. I’ve got to hand it to you: you’re smarter and more stubborn than most girls I talk to. But I’m here for a little more than witty conversation.” He moved his attention to the dance floor . ”I actually need your help. You see, your friends are hot. And you, darling, are the Duff.”

      ”Is that even a word?”

      ”Designated. Ugly. Fat. Friend,’ he clarified. ‘No offence, but that would be you.”

      ”I am not the –”