Halki ikiyön - Veronica Rossi

Nimi: Halki ikiyön

Alkuteos: Through the Ever Night

Trilogia/sarja: Paljaan taivaan alla #2

Kirjailija: Veronica Rossi

Kääntäjä: Inka Parpola

Julkaisuvuosi: 2013 (suomeksi 2013, WSOY)

Sivuja: 325 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa. Nyt he ovat jälleen yhdessä, mutta maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Perryn asema vuorovetisten uutena veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen virtuaalimaailmassa suojattua elämää viettäneeseen Ariaan vihan kyllästämä. Pahenevien eetterimyrskyjen keskellä selviytymistaistelu on jatkuvaa ja ääriolosuhteet paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Ajatukseni: Jaa, no, eipä tämän kanssa tämän kauemmin sitten mennytkään. Valvottu yöhän Halki ikiyön kanssa sitten tuli. Minä syytän siitä Veronica Rossia. On täysin Rossin vika, että pyöriskelin valveilla vielä tuntikausia loppuun lukemisen jälkeen, miettien, mitä tulisi tapahtumaan viimeisessä osassa, tuntien ne veitset, jotka Rossi yksi kerrallaan nakutteli sydämeeni. On Rossin syytä, että olen nyt tässä jamassa. Syytän häntä, koska hän kirjoitti niin piinallisen koukuttavan kirjan.

Aria ja Perry kohtaavat kuukausien jälkeen, mutta he eivät silti voi olla täysin yhdessä. Perry asema vuorovetisten veriherrana on kuin kuilun partaalla tasapainottelisi ja Arialla on oma tehtävä löytää Yhä-sininen, eetteritön maa, ja toimittaa sen sijainti entisen kotinsa valtaapitäville Talonin hengen vastineeksi. Kitkaa luo myös vuorovetisten vihamielinen suhtautuminen Ariaan tämän asukkimenneisyytensä vuoksi. Molempien täytyy tehdä vaikeita päätöksiä, jotka pahimmassa tapauksessa saattavat koitua heidän kohtaloksi.

Porukoilla menee tässä kirjassa huonosti. Meinaan todella, todella huonosti. Ei muuten varmasti kenenkään hahmon päätä silitellä. Perry saattaa olla veriherra, mutta väkensä luottamus on edelleen vaakalaudalla. Ariaa kiristetään tuomaan tietoa Yhä-sinisestä Talonin hengen vastineeksi. Roar saa vihdoinkin vihiä Livistä, mutta heidänkin välillään on kuin syvä kuilu. Vuorovetiset saavat niskaansa entistä pahempia eetterimyrskyjä, jotka myös pakottavat heidät pian pakenemaan kodeistaan. Haaveessa elävillä alkaa olla todella tukalat paikat, kun eettermyrskyt uhkaavat heidänkin henkeään. Jep, kenelläkään ei mene hyvin.

Tässä osassa minä pidin hahmoista aivan suunnattomasti. Aria on kehittynyt niin paljon sitten ensimmäisen osan alun ja hän on kyllä ehdottomasti kick-ass. Perryllä on niin paljon painoa niskassaan, että on ihailtava hänen kykyään pidätellä asioita kasassa. Roar, rakkaani, olet vahva ja tulet kyllä selviämään, tapahtui mitä tapahtui! Pidin myös Kuusikosta, Perryn henkilökohtaisesta henkivartijaringistä, koska he ovat aidosti lojaaleja. Pidin Cinderistä ja jopa eräästä menneisyyden haamusta, joka nousee tässä osassa yllättävänkin suureen rooliin. Minusta kaikki hahmot olivat niin mielenkiintoisia ja hienosti rakennettuja.

Ah, lojaali ystävyys ja mustasukkaisuusdraama. Ensimmäinen on suosikkini ja jälkimmäinen pysyköön minusta kaukana. Pelkäsin, mihin suuntaan tässä meinasi lähteä tarina kulkemaan ja mitä saattaisi tapahtua muutamien hahmojen kanssa. Olen niin suuri lojaalin ystävyyden kannattaja, että aina kun luin Arian ja Roarin välejä, tunsin hehkuvaa lämpöä heitä kohtaan. Onneksi sitä mustasukkaisuusdraamaa ei niinkään tullut, vaikka yhdessä vaiheessa kauhu levisi sisälläni. Tosin nyt sitten hirvittää, mitä viimeisessä osassa tulee tapahtumaan muutaman hahmon kanssa, koska tässä osassa tapahtui todella pahoja asioita yhden heidän kannalta. Veronica Rossi, minä pyydän, ei kolmiodraamoja eikä mustasukkaisuutta...

Pidän tästä maailmasta niin suunnattoman paljon! Rossin kerronta ja kuvailu on niin elävää, että kykenin näkemään mielessäni kaiken kuin itse olisin ollut paikalla näkemässä sitä menoa eetterimyrskyineen kaikkineen. Tämä on yksi visuaalisimmista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut, ainakin omalla kohdallani. Minulla ei ollut mitään ongelmaa maalata maisemaa mielessäni, kuvitella tapahtumia ja nähdä hahmoja. Rossin kirjoitustyyli kolahtaa minuun lujasti.

Ainoa heikkous, jonka tässä kirjassa koin, oli ensimmäisen kirjan tavoin alun hitaus. Se ei ollut heti alusta niin mielenkiintonen eikä tapahtumarikas, mutta kyllä tässä aika nopeasti vauhtiin päästään. Ei toivoakaan, että olisin saattanut laskea kirjan käsistä sen jälkeen, kun juoni pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Todella koukuttavaa tavaraa nämä Rossin kirjat.

No, eipä minun tarvitse kauan viimeistä osaa, Yhä sinistä taivasta, odotella. Onneksi ei, koska kärsivällisyyteni on hyvien kirjojen suhteen minimaalinen. Kyllä minä nyt sen pari viikkoa kestän ja kun vapaus koittaa, onpahan ainakin kirjoja pino tolkulla luettavina.

Ja jos joku vielä kysyy, niin vastaus on kyllä. Kyllä kannattaa lukea tämä trilogia!

Lukunäyte: Luku 4, Aria, sivu 48

Kaikki pysähtyi. Kirsikankukat jähmettyivät, pysähtyivät ilmaan hänen ympärillään. Tuulen ääni katosi, ja valtakunnan ylle lankesi äkillinen kuolemanhiljaisuus. Hetken päästä terälehdet lähtivät leijailemaan käänteisesti ylöspäin, näyttivät sitten ymmärtävän virheensä, ja leijuivat jälleen alas maahan äänten palatessa.

      Aria näki järkytyksen Hessin kasvoilla. ”Mikä tuo oli?” hän kysyi. ”Mitä äsken tapahtui?”

      ”Palaa kolmen päivän kuluttua”, Hess tiuskaisi. ”Äläkä myöhästy. Sinun on paras siihen mennessä olla matkalla pohjoiseen.” Hän sirpaloitui ja katosi.

      ”Hess!” Aria kiljui.

      ”Aria, mikä on hätänä?”

      Roarin ääni. Aria vaihtoi fokustaan. Roarin kulmakarvat olivat huolestuneessa kurtussa.

      ”Kaikki on hyvin”, Aria vastasi ja kävi ripeästi mielessään komennot, jotta saattoi ottaa silmän pois. Hän puristi sitä kädessään, ja raivo sumensi hänen näkökykynsä.

      Roar siirtyi lähemmäs. ”Mitä tapahtui?” hän kysyi.

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla –trilogia

    0.5 Roar and Liv (2012)

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla (2012/2012)

Through the Ever Night | Halki ikiyön (2013/2013)

    2.5 Brooke (2013)

Into the Still Blue | Yhä sininen taivas (2014/2014)