Inhuman - Kat Falls

Nimi: Inhuman

Trilogia/sarja: The Fetch, #1

Kirjailija: Kat Falls

Kustantaja: Scholastic Press

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 375 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★☆☆☆

Juonikuvaus: To fear is human...

      In the wake of a devastating biological disaster, the United States east of the Mississippi River has been abandoned. Now called the Feral Zone, a reference to the virus that turned millions of people into bloodthirsty savages, the entire area is off-limits. The punishment for violating the border is death.

      Lane McEvoy can't imagine why anyone would risk it. She's grown up in the shadow of the great wall separating east from west, and she's curious about what's on the other side – but she's not that curious. Life in the West is safe, comfortable... just how she likes it.

      But Lane gets the shock of her life when she learns that someone close to her has crossed into the Feral Zone. And she has little choise but to follow. Lane travels east, completely unprepared for what she finds in the ruins of civilization... and afraid to learn whether her humanity will prove her greatest strenght or a fatal weakness.

Ajatukseni: Onko Inhuman tosiaankin Kat Fallsin kirjoittama kirja? Saman Kat Fallsin, joka kirjoitti ihastuttavat Veden alla ja Vastavirta -kirjat? En vieläkään voi uskoa sitä. Tuntuu käsittämättömältä, miten upea Veden alla oli kaikilla tavoin ja Inhuman on... tällainen.

Yhdysvaltojen itäinen osa on eristetty läntisistä valtaisalla muurilla, kun idässä yhdeksäntoista vuotta aikaisemmin irti pääsi ihmisiä eläimellisiksi pedoiksi muuttava virus. Muurin ylittäminen on ehdottomasti kiellettyä, mutta kun Lane saa kuulla isänsä kadonneen toiselle puolelle, annetaan Lanelle kaksi vaihtoehtoa: joko mennä etsimään isänsä ja toimittaa hänelle tärkeä tehtävä tai isä pidätetään lainsuojattomana rikollisena muurin ylityksestä ja teloitetaan. Lane päättää siis lähteä tuonne vaaralliselle alueelle, josta hän on kuullut vain pelottavia satuja. Muurin toisella puolella hän kohtaa paljon enemmän vaaroja kuin olisi voinut edes painajaisissa uneksia, mutta myös saa paljon enemmän kuin olisi voinut toivoa.

Tätä lukiessa suussa maistui tuhkalta. Inhuman ei ollut huono, vaan niin tajuttoman pitkäveteinen, päähenkilön kertojan ääni on todella monotoninen ja maailmanrakennus, vaikkakin yksityiskohtaista, oli todella tylsää. Tämän kirjan lukeminen aiheutti päänsärkyä ja joka kerta, kun joku hahmoista avasi suunsa tunsin halua sytyttää pienen nuotion ja käyttää näitä sivuja sytykkeenä. En ymmärrä, olin Veden alla -sarjan jälkeen niin innoissani tästä kirjasta, mutta näin jälkeenpäin en voi kun todeta, että olisi ollut parempi jättää lukematta.

Lane oli idiootti. Hän on aina elänyt suuren muurin länsipuolella turvallista elämää ilman suuria huolia tai vaaraa. Hänen isänsä, muurin ylitse aina luikkiva lainsuojaton, joka hakee itäpuolelta taidetta ja muita arvoesineitä palkkiota vastaan, on kuitenkin pakottanut tyttärensä ottamaan itsepuolustus- ja selviytymiskursseja, näin valmistaen tytärtään tämän tietämättä kaikkeen, mitä eteen saattaa tulla. Lane muka myös rakastaa eläimiä yli kaiken ja tietää niistä valtaisasti, ja silti hän on täysin avuton palikka, joka ei osaa tehdä edes tulta ilman tulitikkuja. Hän ei osoita millään tavalla tietojaan eläimistä ja aina avukseen hän tarvitsee yhtä tai kahta karskia miestä pelastamaan hänet joka tilanteesta. Miksi väittää, että Lanella on taustaa itsepuolustuksessa ja vastaavassa, mutta sitä ei näytetä millään tavalla itse tarinassa? Kuinka typerää! Minäkin voin väittää olevani huippulahjakas rock-artisti, mutta kun ei näyttöä väitteen paikkansa pitävyydestä ole niin kuka sitä uskoisi? En edes minä itse.

Olen edelleen ällistynyt, miten en tätä kirjaa lukiessani nähnyt häivähdystäkään siitä ihastuttavuudesta, mitä Veden alla tarjosi. Falls kirjoitti niin ihastuttavia hahmoja, suloisen romanssin, upean maailman ja hauskaa huumoria edelliseen sarjaansa, mutta tässä ei ollut jälkeäkään siitä. Fallsin kirjoitus on edelleen visuaalista ja hän osaa kyllä viritellä jännitystä juuri oikeilla hetkillä, mutta se ei oikein onnistunut herättämään tätä tarinaa eloon.

Tässä oli kolmiodraama! Miksi ihmeessä? Kolmiodraamat ovat jo menneen talven lumia. Toinen poika oli ärsyttävä ylimielinen mäntti, mutta joka on myös tavallaan kaikkein uskottavin: hän on elänyt koko elämänsä muurin turvattomalla puolella, joten ympäristö on tehnyt hänestä karun ja niin kylmän rationaalisen, että hänestä saa melkein julman kuvan. Siinä missä ajattelen, että Rafe on hyvä hahmona, en kuitenkaan oikein pidä hänestä romanssissa. Everson taasen on mukava, vakaa kuin kallio ja selvästi kunnioittaa muita ja hänellä on prioriteetit kohdillaan. Mutta kumman uskon Lanen loppupeleissä valitsevan? No totta kai Rafen. Because the asshat always gets the girl. Sehän on selvä, koska tyttö aina parantaa mulkvistin mustuneen sydämen ja tekee tästä kultahilettä röyhtäilevän prinssin. Mukavat tyypit jäävät aina nuolemaan näppejään. Kolmiodraamat saavat nyt lakaista itsensä maton alle.

Sain tätä lukiessa hyvin typeriä mielikuvia enkä voinut ottaa vakavasti sitä aspektia, jonka oli tarkoitus tehdä tästä dystopiasta omaperäinen. Tässä kirjassa dystopisen maailman perustus on virus, joka muuttaa sen saaneet eläimiksi. Eli jos olet saanut porsaan DNA:ta viruksen mukana, sinusta tulee ennemmin tai myöhemmin porsas. Minä en nähnyt mielessäni mitään muuta kuin piirretyt, joissa eläimet kulkevat kahdella jalalla, käyttävät vaatteita ja käyttäytyvät kuin ihmiset, hyvänä esimerkkinä vaikka Babar. En voinut suhtautua tähän vakavasti...

Juoni kulki epätasaisesti eteenpäin. Ensimmäiset 50 sivua meinasivat sammuttaa jo kiinnostukseni. Sitten oli vähän toimintaa ja taas tylsyyttä. Viimeisillä 50 sivulla tilanne ratkesi, koska deus ex machina. Tällainen ei ole hyvää tarinankerrontaa. Toki maailma oli yksityiskohtainen ja Falls käytti mukavasti aikaa sen kuvailuun ja selittämiseen, mutta Lanen monotoninen, persoonaton kertojan ääni teki siitä todella tylsän. Ainoita hyviä puolia tässä oli suloinen pieni apinapoika Cosmo ja Rafen jonkinlainen hahmokehitys.

Inhuman oli minulle pettymys. Odotin Kat Fallsin uutukaiselta enemmän. Minua harmittaa nyt niin paljon, koska olisin todella halunnut pitää tästä. No, aina ei voi voittaa tai onnistua, ja tässä tapauksessa tämä kirja ja minä emme kohdanneet toisiamme.

Lukunäyte: Chapter 2, sivu 32

The door on the right rolled open and I found myself staring into a gaping darkness. Feeling close to heart failure, I stepped into the tunnel.

      ”One last thing,” she said. ”I'm sure you've heard that the Ferae virus isn't as lethal as it was nineteen years ago.”

      I nodded, though I wasn't planning on testing it out.

      ”Then you've probably also heard that instead of dying, when peopleget infected now, they mutate.”

      A cold feeling crept along my neck. ”Those are just stories.”

      ”No, actually, they're not. So be careful.”

      Every muscle in my body went rigid. ”What? Are you saying there are mutants over there?

      ”On the far side of the river, yes. Stick to the island and you should be fine. Good luck, Delaney.” Spurling pressed the lock pad again and the door slid shut behind me.

Fetch –trilogia

Inhuman (2013)

-2. osa nimeämätön- (2014)

-3. osa nimeämätön- (2015)