Partials - Dan Wells

Nimi: Partials

Trilogia/sarja: Partials, #1

Kirjailija: Dan Wells 
Kustantaja: Balzer + Bray/HarperCollins

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 468 + 46 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Haastekirja 18/20

Juonikuvaus: Ihmiskunta on kuolemassa sukupuuttoon, sillä he eivät ole onnistuneet saamaan ainuttakaan tervettä lasta viimeiseen yhteentoista vuoteen. Tämä johtuu RM-viruksesta, joka tappaa jokaisen vastasyntyneen muutaman päivän jälkeen syntymästä. Virus sai alkunsa partialseista keinotekoisista ihmisestä, jotka ihmistiedemiehet muutama vuosikymmen aikaisemmin valmistivat supersotilaiksi sotiin. Supersotilaat kuitenkin nousivat lopulta kapinaan, ja rankka sota syttyi heidän ja heidän valmistajiensa välille. 

      Yksitoista vuotta myöhemmin tilanne on seisova, epätoivoinen. Partialsit ovat kadonneet, jokainen vastasyntynyt kuolee, ihmisten välillä on poliittista jännitettä eivätkä lääkärit ole onnistuneet kehittämään vastalääkettä virukselle. Kira Walker on 17-vuotias lääketieteenopiskelija, joka elää tuossa maailmassa. Kun Kira saa tietää, että hänen ystävänsä on raskaana, Kira päättää tehdä mahdottoman: hän päättää löytää parannuskeinon voidakseen pelastaa sekä ystävänsä vauvan, mutta myös pelastaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Mutta kun kaikki vihjeet parannuksesta viittaavat partialseihin, Kiran täytyy päättää, kuinka pitkälle hän on valmis menemään vastauksien hankkimisessa.

Ajatukseni: Partials oli hyvä kirja, todella hyvä. Tämä on muuten ensimmäinen mieskirjailijan kirja, jonka tänä vuonna olen lukenut. Sen jotenkin huomasi tämän kirjan sävyssä, sillä tämä oli vahvasti toiminnallinen ja tieteellinen ja romanssi oli hyvin pitkälle taka-alalla. Ei sillä, että naiskirjailijat eivät dystopiaa/post-apokalyptiikkaa samalla tyylillä kirjoittaisi, mutta jotenkin tässä erotti sen miesmäisen sävyn.

Alussa olin skeptinen. Tämä kirja on kirjoitettu yksikön kolmannessa persoonassa, joka ei alussa minua vakuuttanut, etenkin kun olen lukenut viime aikoina niin paljon minämuotoista kerrontaa. Jotenkin päähenkilö Kira tuntui kovin etäiseltä, kerronta tuntui hirveän raskaalta ja vaikeaselkoiselta, melkein heti alussa tuli rytisevää toimintaa... kaikki nämä saivat minut skeptiseksi, kuinka oikein pystyisin lukemaan melkein 500 sivua tällaista tarinaa.

Mutta sitten, hyvät ihmiset. Sitten kun kerronta alkoi luistaa paremmin, hahmot tulivat selkeämmiksi ja itse tarina alkoi muodostua ja tarkentua, tämä kirja nappasi kyllä mukaansa ja piti minua kynsissään jopa extroihin asti. Minä luin joka ainoan sivun huolella ihan extroja myöten. Ja minä en välttämättä aina jaksa lukea kaikkia extroja, jos minusta tuntuu siltä, että itse tarina antoi ihan tarpeeksi jo. Partials antoi minulle tarpeeksi, mutta koska tarina ja hahmot olivat niin hyvin rakennettuja, halusin saada vielä enemmän tältä kirjalta ennen jatko-osaa.

Partialsit eli keinotekoiset supersotilaat kääntyivät vuosikymmen sitten luojiaan vastaan ja hävittivät heidät RM-viruksen kanssa melkoisen tehokkaasti. Eloonjääneitä on vain muutama kymmentä tuhatta jäljellä, ja he asuvat Long Islandille pakkautuneina. Partialsit katosivat sodan jälkeen, mutta RM tekee tuhojaan vielä tänäkin päivänä. Lapsikuolemien lisäksi ihmisillä on ongelmia politiikassa: kapinallisjärjestö, Kansan ääni, tekee tappavia iskuja hallitusta vastaan ja hallitus yrittää pitää kontrollia yllä kansalaisten keskuudessa. Ihmiskuntaa yritetään pelastaa alentamalla vaadittua raskaaksituloikää 16-vuotiaaseen, mikä saa aikaan kuohuntaa naisten keskuudessa. Poliittista jännitettä lisää yhä elävä syvä viha partialseja kohtaan, jota ruokkii epätoivo ja hiipuva usko tulevasta.

Kira saa kuulla, että hänen ystävänsä Madison on raskaana ja vauvaa odottaa sama kohtalo kuin kaikkia muitakin vauvoja: kuolema. Kira ryhtyy ratkaisemaan RM-viruksen arvoistusta ja haluaa löytää parannuskeinon, vaikka tehtävä vaikuttaa epätoivoiselta. Hän löytää ympäriltään luotettavia ihmisiä, jotka ovat valmiita tarjoamaan auttavan kätensä ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta. Kira kumppaneineen päättävät hallituksen tahdon vaistaisesti etsiä ja vangita partialin, koska se vaikuttaa olevan viimeinen vaihtoehto viruksen parantamiseksi. Kira saa hallitukselta viisi päivää aikaa tutkia partialia, Sammia, mutta tajuaa pian Sammin olevan muutakin kuin pelkkä keinotekoinen sotakone. Kira joutuu avaamaan silmänsä ja katselemaan ympärilleen aivan uudella tavalla ja näkemään uudet sävyt tapahtumissa, joita hän ennen piti niin mustavalkoisina.

Kira Walkerissa parasta oli se, että hän ei ollut melodramaattinen. Hän oli terävä, älykäs, tunnollinen ja luotettava, ja minä opin tarinan myötä pitämään hänestä. Hän ei ollut melodramaattinen, hitto vie! Ja juuri siksi minä pidin hänestä niin paljon. Vaikka tilanne olikin kamala, hän pitää jalat maassa ja järjen päässä eikä petä poikaystääänsä Marcusta heti ensimmäisen komean partialin kanssa tai sorru ylenpalttiseen dramatiikkaan. Kira oli looginen hahmo, ja loogisuus ja minä tulemme hyvin juttuun.

Hahmokirjo tässä oli ehdottomasti mielenkiintoinen. Jayden, Madisonin veli, on Long Islandin puolustusjoukkojen komentaja, Haru on Madisonin aviomies, Xochi Kiran paras ystävä ja senaattori Kesslerin adoptiotytär, Marcus Kiran humoristinen mutta kultainen poikaystävä – he kaikki olivat miellyttäviä hahmoja, joiden luonteet tulivat hyvin esille tarinan edetessä. Jaydenin ja Harun motiivi Kiran auttamisessa on tehdä kaikkensa Madisonin eteen, ja Xochi on kapinallinen luonteeltaan ja haluaa tehdä kaikkensa ärsyttääkseen adoptioäitiään ja auttaakseen parasta ystäväänsä. Marcus oli alussa minusta vähän rasittava, mutta loppua kohden paljastui, ettei hän ollut ihan niin yksipuolinen mitä luulin. Jokainen hahmo oli hyvin alustettu ja kehityskäyrä heillä lähti mukavaan nousuun.

Samm, voi Samm. Minä niin pidän hänenlaisistaan monisävyisistä, hyvinrakennetuista hahmoista, joiden motiivit ovat aina kyseenalaistettavissa ja kysymysmerkkinä, mutta he ovat kuitenkin niin kiehtovia ja jännittäviä. Vaikka Samm on käytännössä biologinen kone, partial, hän oli silti niin inhimillinen ja hauska. Tuo keinosotilas heitteli vahingossa jopa vitsejä! Samm ja Jayden olivat monella tavalla niin samanlaisia ja molemmat olivat aivan mahtavia hahmoja.

Minusta on aina mukavaa lukea poliittista jännitettä dystopioissa. Koska kyseessä on nimenomaan dystopiakirja, tarinassa tulisi jollakin tasolla olla mukana sitä poliittista touhua. Tämän kirjan poliittinen jännite oli mielenkiintoista. Jännitettä aiheutti sekä Kansan ääni että partialsit. Oli siistiä alkaa tajuta tapahtumia sitä mukaa kun Kira tuli enemmän tietoiseksi ympärillään olevista epäkohdista. Koko homma jäi tämän kirjan lopussa niin kutkuttavaan tilanteeseen, että käsiäni syyhyttää saada seuraava osa työn alle.

Mutta miksi vain neljä tähteä, kun tämä kirja oli niin hyvä? Koska kirjoitus oli välillä jotenkin tönkköä ja tässä oli paljon sellaista lääketieteellistä selvistystä ja puhetta. Tämän kirjan tähtihetket olivat ehdottomasti kohtauksissa, joissa hahmot keskustelevat keskenään. Keskusteluosuudet olivat niin napakoita ja intensiivisiä, ja asiat, joita hahmot sanoivat täydensivät heidän luonteitaan niin hienosti. Mutta sitten ne muut osuudet, ne ihan normi kerrontaosuudet olivat jotenkin... en tiedä, kuinka sen sanoisin, mutta tönkköjä, eläviä, muttei kuitenkaan niin eläviä. En osaa kuvailla sitä paremmin. Tässä tuli vastaan usean aukeaman mittaisia lääketieteellisiä selostuksia, jotka tuntuivat hieman kuivilta. Kuiva on se sana, jollaista kuvaisin kerronnan välillä olevan.

Lääketieteellisistä kuvioista puheenollen, minä olin aika huolissani, että missaisin olennaisia asioista, koska en ymmärtäisi mistä puhutaan. Olin huolissani, että missaisin RM-viruksesta ne kaikkein olennaisimmat tiedot, kuten viruksen rakenteen, olemuksen, kukaties parannuskeinot, koska en ymmärtäisi niitä lääketieteellisiä termejä ja sanoja. Mutta ei huolta: kirjailija pyrkii selittämään auki kaikki nuo asiat, etteivät olennaiset asiat jäisi lukijalta ymmärtämättä. Tämä oli hyvä, vaikka hankaluuksia teksti siitä huolimatta hieman aiheutti vaikeaselkoisimmissaa kohdissa.

Kokonaisuudessaan siis: todella hyvä kirja, hyvät hahmot, hyvää poliittista jännitettä. Romanssi oli aikalailla taka-alalla, mutta se ei häirinnyt minua ollenkaan. Itse asiassa lälly romanssi etualalla olisi saattanut laskea tämän kirjan pisteitä silmissäni. Minusta kaikki elementit olivat kohdallaan loistavaksi dystopiaksi, vaikka kaiken ymmärtäminen ja hahmottaminen saattoikin tuottaa välillä hieman ongelmia.

Jatko-osa? Erittäin mielellään, kiitos. Haluan kovasti päästä syvemmälle partialsejen touhuun ja saada tuon huiman salaisuuksien vyyhdin selvemmäksi.

Suosittelen tätä kirjaa sellaisille, jotka pitävät ns. ”vakavasta dystopiasta”, joka on kovaa, uskottavaa tavaraa ilman melodraamaa.

Lukunäyte: Luku 4, sivut 33-34

Private Brown rushed toward Kira, grabbing her in a full tackle and dropping her to the ground beside a parked car. ”Stay down!” 

      ”What's going on?”

      ”Just stay down!” Brown pulled out his radio and thumbled the call button. ”Sergent, this is Shaylon. Are you taking fire, over!” 

      The radio crackled; nothing but white noise.

      ”Someone's shooting at us?” asked Kira. 

      ”If I knew that, I wouldn't be asking Jayden,” said Brown and thumbed the radio again. ”Sergeant, do you read? What's your situation?”

      The radio buzzed emptily, Kira and Brown staring at it desperately – an explosion could be an accident, or the Voice, or even Partials, for all they knew. Was this an attack? An invasion? The radio said nothing; then abruptly Jayden's voice tore out of it in a ragged burst of static. 

      ”Site three was rigged to blow! Five men trapped inside – get the medics up here ASAP!”

Partials –trilogia

    0.5 Isolation (2012)

Partials (2012)

Fragments (2013)

Ruins (2014)