Strange Angels - Lili St. Crow

Nimi: Strange Angels

Trilogia/sarja: Strange Angels, #1

Kirjailija: Lili St. Crow
Kustantaja: Quercus

Julkaisuvuosi: 2009

Sivuja: 293 + 9 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Haastekirja 19/20

Juonikuvaus: Dru Anderson on 16-vuotias teinityttö, joka on isänsä kanssa reissannut ympäri Yhdysvaltoja metsästäen kaikenlaisia yliluonnollisia olentoja. He eivät koskaan asetu yhteen kaupunkiin muutamaa kuukautta pidemmäksi aikaa, mikä tekee elämän hieman hankalaksi Drulle: hänellä ei ole ystäviä eikä hän kehtaa panostaa kouluun, koska hänen mielestään ne eivät ole niin tärkeitä. 
      Mutta sitten eräässä kaupungissa alkaa tapahtua kummallisia asioita, ja Drun isä muuttuu zombieksi. Dru joutuu nyt selviämään omin neuvoin, kunnes hän löytää liittolaisen ja ystävän pojasta nimeltä Graves. Dru päättää selvittää, mitä hänen isälleen tapahtui, mutta pian elämä muuttuu hyvin vaaralliseksi, kun jokin alkaa metsästää myös häntä.

Ajatukseni: Kuvitelkaa Supernatural (tv-sarja) young adult -kirjana, josta otetaan pois loistavat päähenkilöt ja joiden tilalle laitetaan teiniangstissa vellova 16-vuotias tyttö. Yhden yön jutut ja kuolleet tyttöystävät korvataan uhkaavasti twilightmaisella kolmiodraamalla. Heitetään soppaan mukaan mausteeksi vielä tiettyjen sanojen kummalliset kirjoitusmuodot ja välillä hyvin epäselvää kerrontaa. Näin saamme purtavaksi Strange Angelsin.

Lili St. Crow on oikealta nimeltään Lilith Saintcrow, ja häneltä olen aikaisemmin lukenut Dante Valentine –sarjan ja Jill Kismet on vielä kesken, ja niistä olen kovasti pitänyt. Mutta tämä kirja, Strange Angels, tämä ei ollut yhtään niiden kaltainen. Joko muistan väärin Saintcrown kirjoitustyylin ja kerronnan, tai sitten nuorten aikuisten kirjaa kirjoittaessaan hän pyrki aivan erilaiseen tyyliin siinä onnistuen. Oli asioita, joista tässä kirjassa pidin, mutta myös asioita, jotka ärsyttivät minua kovasti. Eli kaikenkaikkiaan aika keskiverto kirja.

Asetelma ja juoni tässä tosiaan muistutti minua niin kovasti Supernaturalista. Olen seurannut sarjaa vuodesta 2005 asti ja aina uuden tuotantokauden alkaessa olen katsonut kaikki jaksot alusta asti läpi aina uuteen tuotantokauteen asti. Nyt olen saanut kaverinikin mukaan maratoneihin (hyvä minä!). Supernatural oli siis mielessäni hyvin voimakkaana tätä kirjaa lukiessani, joten kaikki nuo yhtäläisyydet vain korostuivat.

Drun äiti on kuollut mystisesti ja se on saanut hänen isänsä aivan raiteiltaan. Dru on tottunut muuttamaan muutaman kuukauden välein uuteen kaupunkiin uuden yliluonnollisen jutun perässä. Hänen isänsä vaatii tätä pääasiassa pysymään poissa jaloista ja suorittamaan koulun kunnialla, mutta Druta tällainen ei liiemmin kiinnosta. Hän anelee päästä mukaan metsästyskeikalle heidän nykyisessä kaupungissaan, mutta isän kieltävä vastaus on järkähtämätön. Mutta sitten isä katoaa ja palaa takaisin zombiena eikä Drulle jää muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa itseään.

Nyt Dru on yksin, aivan yksin. Hänellä on vain tyhjä talo ja liuta aseita, joita hän on oppinut käyttämään. Dru kuitenkin löytää itselleen liittolaisen Gravesista, pojasta hänen luokallaan. Graves joutuu mukaan tuohon vaaralliseen elämään eikä selviydy ilman naarmuja itsekään. Drun ja Gravesin täytyy löytää keino päästä Drun isän tappajan jäljille. Kaikki muuttuu vieläkin sekaisemmaksi, kun heidän elämäänsä ilmestyy puoliverinen vampyyripoika, Christophe, joka väittää olevansa oikealla asialla. Drulle alkaa selvitä erikoisia asioita menneisyydestä, äidistään sekä omasta itsestään, samalla kun vaara vaanii aivan heidän kannoillaan.

Minä odotin tältä kirjalta jotakin ihan muuta. Luulin saavani jotakin Jill Kismetin tai Dante Valentinen kaltaista, mutta tämä ei ollut sitä. Tämä kirja oli täynnä epäselvää toimintaa, teiniangstia ja tyhjänpäiväisistä asioista riitelemistä. Tunnelma tässä kirjassa oli kyllä kohdallaan ja hetkinä, jolloin kirjoitus oli parhaimmillaan, se oli todella elävää ja menevää. Lisäksi juoni ja mysteeri onnistuivat saamaan minut mukaansa ja kääntämään sivuja.

Dru ei ollut mitenkään maailman mahtavin päähenkilö. Vaikutti kovasti siltä, että hänellä oli jatkuvasti jokin ihme asennevamma päällä. Hän suhtautui muihin ikäisiinsä turhauttavan ylimielisesti ja kutsui heitä jatkuvasti nimityksellä kid. Kuinka moni nuori kutsuu toista nuorta kidiksi? Minä pidän sarkasmista ja terävästä kielestä, mutta Drulla ei se huumori kukoistanut lainkaan. Kun jatkuvaan syöttöön lauotaan sarkastisia kommentteja ja ollaan kärkkäänä mussuttamassa vastaan ilman kunnollista huumoria, muuttuu lukeminen aika raskaaksi. Dru haastoi riitaa ihmeen pienistä asioista todella väärillä hetkillä. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa, kun Drulla ja kumppaneilla on perässään pahimmista pahin pahis, he alkavat kinastella siitä, kuka saa ajaa autolla heidän pakomatkallaan. Taivas, asiat tärkeysjärjestykseen, hyvät nuoret.

Minä en oikein ymmärtänyt, miksi Graves ylipäätään lähestyi Druta. Aluksi luulin, että Gravesillä oli jokin salaisuus ja siksi hakeutui Drun seuraan, mutta paljastuikin ettei niin ole, joten ihmettelen, miksi heistä tuli kaverukset. En oikein tiedä, mitä mieltä olen Gravesistä. Hän on sen kolmiodraaman Jacob Black. Christophe oli ihan kiva, vaikka häntä aika vähän sainkin kirjassa. Hänellä oli sellainen mukavan kiero huumorintaju ja hän toimi suoraviivaisesti pyrkien hoitamaan tehtävänsä kunnialla. Hänestä minä pidin. Kolmiodraama ja romanssi eivät heränneet vielä tässä osassa kunnolla, mutta alustusta sellaiselle asetelmalle annettiin.

Vinkkinä kirjailijoille: jos pystyt laskemaan yhden henkilön ulkonäön kuvailukerrat yhden käden sormin, kaikki hyvin. Mutta jos suunnilleen joka sivulla käyt läpi sitä, miten sähköisen vihreät tai harmaan vihreät tai vaarallisen vihreät tai säihkyvän vihreät silmät tyypillä on ja miten ilmiselvää on se, että hän on puoleksi aasialaissyntyinen, miten laiha, mutta lihaksikas kroppa jätkällä on, menet jo liian pitkälle. Hahmon ulkonäkö ja tämän erityisen yliluonnollinen komeus tulee selväksi ihan tarpeeksi hyvin, vaikka sitä ei ilmoitettaisiin joka toisella sivulla. Ulkonäön kuvailua enemmän kannattaa panostaa hahmon menneisyyteen ja taustaan. Komea hahmo ilman menneisyyttä, luonnetta ja taustaa on kuin rekvisiittakakku: näyttää hyvältä ulkoapäin, mutta on sisältä pelkkää onttoa tyhjyyttä.

Tämän kirjan kerronta oli jotenkin epäselvää. Erityisesti toimintakohtauksissa jouduin muutamaan otteeseen palaamaan taaksepäin saadakseni selvää, mikä oli homman nimi. Kerronta hyppelehti sekavasti eteenpäin, palaten aina välillä muistoihin, mutta aikojen välille ei tehty kunnollista eroa. Minusta tämä ei ollut ongelmana Saintcrown muissa, aikuisille suunnatuissa sarjoissa. En ainakaan muista kohdanneeni vastaavanlaisia ongelmia niiden kanssa. Tai sitten muistini temppuilee, sillä Dantet luin kolme vuotta sitten ja edellisen Jillin vuosi sitten.

Vaikka Saintcrown kirjoitustyylistä pidänkin, huomasin sen olevan yliteroitettua ja vähän jopa lapsellista. Minulla on teoria: Saintcrow on kirjoittanut useita aikuisten kirjasarjoja ja tottunut kirjoittamaan tyylillä joka sopi niihin kirjoihin kuin nenä päähän. Mutta nyt hän päätti kokeilla onneaan nuorten aikuisten reviirillä ja yritti soveltaa ja istuttaa tyyliään nuoren päähenkilön maailmaan. Sen sijaan, että hän olisi onnistunut luomaan uskottavan teini-ikäisen päähenkilön, hän loikin ylilapsellisen, angstissa lilluvan tytön, jolla on asennevamma ja turhan kärkäs kieli. Hän vei nämä piirteet liian pitkälle – Drun impulsiivisuus oli todella ylimenevää, hänen sarkasminsa ei ollut viehättävää vaan lähinnä lapsellista, hänen epäluottamuslauseensa Christophea kohtaan oli todella mustavalkoinen ottaen huomioon, että jätkä oli pelastanut hänen henkensä useaan otteeseen. Ehkä Saintcrown kannattaisi jatkossa pysyä aikuisten kirjallisuudessa, sillä siinä hän on hyvä.

Kaikista ongelmistaan ja supernaturalmaisuudestaan huolimatta tämä kirja oli ihan hyvä ja viihdyttävä. Minulla kesti tämän lukemisessa yli viikon, koska aloitin uudessa työssä ja päivärytmini oli vielä hieman sekaisin. Mutta luettua tämä tuli ja olen ihan tyytyväinen. Lukaisen ihan mielelläni jatko-osankin, kun sille päälle satun.

Jos haluat lukaista jotakin urbaania fantasiaa paranormaalilla romantiikalla, tässä on yksi ehdokas. Sellaista perus kauraa tämä oli.

Viimeisiä viedään tässä haasteessa!

Lukunäyte: Luku 2, sivu 27

Full night fell. The clock blinked on and on. I got up to go to the bathroom a couple times, taking the quilt with me. Once I went downstairs for another Coke and Beam. Dad would give me another Lecture – probably the one about Responsible Choices and Adulthood, and how I wasn't close to either yet – if he ever guessed I drank while he was out. But since he put the stuff away at a steady rate himself, I don't think he ever twigged.
      I went on to drawing simple shapes – the lamp on my nightstand, the bookshelves, the closet doors. Then I sketched the pile of laundry in front of the closet, taking care to shade everything just so. The clock kept blinking. I finished the second glass of Jimmy Beam lightly misted with Coke and fell asleep with the pencil still in my fingers, a jagged line sliding down the pad of paper in my lap, opened to fresh page.
      When I woke up in the morning, Dad still wasn't there.

Strange Angels –sarja

Strange Angels (2009)

Betrayals (2009)

Jealousy (2010)

Defiance (2011)

Reckoning (2011)