Ystävänpäivän lukumaraton! (maraton päättynyt)

Päätin osallistua Lukutoukan ruokalista -blogin järjestämään, blogiurani ensimmäiseen lukumaratoniin ystävänpäivänä 14.2. eli huomenna. Maratonin idea on lukea niin paljon kuin 24 tunnin aikana ehtii. Maratonin voi aloittaa itselle mieluisana kellonlyömänä, mutta kunhan ainakin osa lukemisesta tapahtuu ystävänpäivän aikana.

Minulla on niin monia kirjoja tällä hetkellä kesken, että lukumaraton auttaisi minua varmasti saamaan ainakin pari kirjaa loppuun luetuksi. Aloittelen lukemisen huomenna 14.2. varmaankin klo 16.00-17.00, sillä ensin käyn hoitamassa pari juoksevaa asiaa kaupungilla.

En aio suunnitella lukupinoa liikaa etukäteen, koska olen niin fiilislukija että menen vain tunteen mukana. Pyrkimyksenäni on siis lukea keskeneräisiä kirjoja pois, mutta jos tekee mieli aloittaa uusi kirja, teen niin.

Sen pidemmittä puheitta toivotan hyvää (ja lukuisaa) ystävänpäivää kaikille! :)

Päivittelen edistymiseni tähän samaan postaukseen, joten tarkkailkaa tilannetta!

~ ~ ~ ~ ~

14.2.2015, klo 16.30 - Maraton alkaa!
Oukheis, olen nyt saanut kaikki hommat hoidettua ja pääsen vihdoinkin keittämään päivän ensimmäiset kahvit julistaen samalla lukumaratonini alkaneeksi. Aloitan lukemisen Marcus Sedgwickin The Ghosts of Heavenilla. Olen kirjasta lukenut jonkun neljäsosan jo valmiiksi, joten jatkan siitä eteenpäin. Sedgwickin jälkeen tartun kenties Michael Morpurgon Private Peacefuliin, jossa olen puolivälissä. Mutta toisaalta kävin eilen kirjastosta noutamassa muutaman kovasti odottamani kirjan, joten ehkä luenkin niitä... Saa nähdä, menen tunteen mukana :D

Klo 18.35 - Vaikean alun jälkeen sujuvampaan suuntaan.
Lukeminen ei alkanutkaan ihan niin liukkaasti. Kissa sai aivan hillittömän hellyydenkipeyskohtauksen ja puoli tuntia kiehnäsi ja puski sylissä kehräten kuin perämoottori. Yritäppä siinä lukea kun toinen on niin sulosena ja vaatii kaiken huomion :D Sitten tekaisin ruoan ja luin uutiset. Olen nyt vajaa tunnin vasta ehtinyt kunnolla lukemaan. Luen tällä hetkellä The Ghosts of Heavenin toista tarinaa (kirja koostuu neljästä eri kertomuksesta) ja se on todella mielenkiintoinen ja vie hyvin mennessään.
Sivuja luettu tähän mennessä: 50

Klo 21.35 - Tauon jälkeen on aika jatkaa.
Pidin äsken jonkun puolen tunnin tauon. The Ghosts of Heaven on yllättävän kiehtova kirja kunhan siihen ajatuksen kanssa syventyy. Olen nyt kolmannen tarinan loppupuolella ja odotan mielenkiinnolla, miten se päättyy. Disturbing on sana, jolla kolmatta tarinaa parhaiten kuvailisin. Keitän teetä ja jatkan sitten lukemista.
Sivuja luettu tähän mennessä: 136 

Klo 22.45 - Viimeinen kertomus.
Luin The Ghosts of Heavenin kolmannen kertomuksen vartti sitten loppuun ja nyt alan todella tajuta, miten hieno kirja on kyseessä. Ihan kuin Pilvikartasto. Sain myös valtaisan inspiraation lukea tuon ikuisuusprojektin nimeltä Pilvikartasto loppuun... Voisi hakea kirjan taas maanantaina kirjastosta. Vielä neljäs ja viimeinen kertomus edessä!
Sivuja luettu tähän mennessä: 170

15.2.2015, klo 1.45 - Ensimmäinen kirja saatu loppuun.
Nukahdin sitten pariksi tunniksi kesken lukemisen. Heräsin yhdeltä ja luin The Ghosts of Heavenin parikymmentä viimeistä sivua loppuun. Hieno kirja. Viimeinen tarina meinasi mennä tämänhetkisen vireystilan (tai paremminkin sen puutteen) vuoksi yli ymmärryksen, mutta eipä siinä. Pidin kovasti kirjasta kokonaisuudessaan. Alan nyt nukkumaan, sillä hädin tuskin silmät pysyvät auki. Jatkan lukemista aamulla.
Sivuja luettu tähän mennessä: 257

Klo 11.15 - Aika jatkaa maratonia.
No niin, vihdoinkin olen saanut herättyä ja voisi jatkaa lukemista. Keitän kahvia ja tartun seuraavaksi Robin Talleyn Lies We Tell Ourselvesiin. Ei huvita lukea tällä hetkellä mitään muuta ja olen halunnut lukea tuon Talleyn kirjan niin kauan! Sitä siis seuraavaksi.

Klo 14.10 - Tauko ohi.
Pidin äsken tunnin mittaisen ulkoilutauon. Virkisti kivasti ja nyt on taas voimia jatkaa Talleyn kirjaa, joka ei muuten tosiaankaan ole tarina mistään helpoimmasta päästä. Vähän yli kaksi tuntia vielä maratonia jäljellä.
Sivuja luettu tähän mennessä: 350

Klo 16.40 - Maraton on päättynyt!
Julistan maratonin virallisesti päättyneksi. Viimeiseen tuntiin ei lukenut enää mitään sillä alkoi jo rivit vilistä silmissä. Viimeisinä tunteina luin vähän kaikkea sun mitä sekaisin. Koko 24 tunnista luin ehkä jotain 8 tuntia kokonaisuudessaan, nukuin 11 ja tein muuta lopun ajan. Sivuja luin yhteensä 455, mihin olen ihan tyytyväinen. Luin englanniksi lukuun ottamatta pariakymmentä Fight Club -sivua. Sain ensimmäisen maratonini kunnialla päätökseen ja voisin helposti nähdä itseni kokeilemassa tätä toistekin.

En kirjoita maratonista mitään erillistä koostepostausta, mutta aion mainita siitä muutamalla sanalla tämän kuun lopussa ensimmäisessä wrap up -postauksessa. The Ghosts of Heavenista kirjoitan lähipäivinä arvostelun.

Tsemppiä vielä kaikille teille, jotka vielä maratonia jatkatte! :)

Operaatio Paperitähdet

Minulla oli tänään töissä todella luova viisiminuuttinen. Väsytti niin paljon etten jaksanut keskittyä ollenkaan tekemisiini, joten päätin ottaa viiden minuutin lakisääteisen virkistystauon ja askarrella hieman. Tässä on päivän tuotokseni:

Askartelu pitää mielen virkeänä! :)

Päädyin taittelemaan ”3D”-tähtiä. Tein näitä joskus pienenä askarrellessani avaruusaiheisia piirustuksia ja viime vuonna opetin ala-asetellaisille näiden teon kuvistunneilla. Näiden väkertäminen on hauskaa.

Samalla keksin idean: taittelen yhden tähden aina jokaista tänä vuonna lukemaani kirjaa kohden, väreittäin aina kirjalle antamieni tähtien mukaan. Kerään tähdet purkkiin ja vuoden lopussa voin sitten nähdä, miten paljon olen lukenut ja mistä olen tykännyt värikkäiden tähtien muodossa.

Vihreä = 5 tähteä (ja 4½ tähteä)

Oranssi = 4 tähteä (ja 3½ tähteä)

Violetti = 3 tähteä (ja 2½ tähteä)

Sininen = 2 tähteä (ja 1½ tähteä)

Vaaleanpunainen = 1 tähti (½ tähteä)

Valkoinen = 0 tähteä

Ajattelin myös, että voisin alkaa kahden kuukauden välein tekemään sellaisia wrap up -postauksia, joissa kerron lukemistani kirjoista noiden kuukausien ajalta ja tulevien parin kuukauden lukusuunnitelmista. Olen meinannut aloittaa näiden wrap uppien postaamisen jo aika kauan, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä niitä :D Joten tämän kuun lopussa voisi aloittaa!

Operaatio Paperitähdet.

UnSouled - Neal Shusterman

Nimi: UnSouled

Trilogia/sarja: Unwind Dystology, #3

Kirjailija: Neal Shusterman

Kustantaja: Simon & Schuster

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 404 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★
11. A book with a one-word title

Juonikuvaus: The story that began with Unwind continues.

      Connor and Lev are on the run after the destruction of the Graveyard, the last safe haven for AWOL Unwinds. But for the first time, they’re not just running away from something. This time, they’re running toward answers, in the form of a woman Proactive Citizenry has tried to erase from history itself. If they can find her, and learn why the shadowy figures behind unwinding are so afraid of her, they may discover the key to bringing down unwinding forever.

      Cam, the rewound boy, is plotting to take down the organization that created him. Because he knows that if he can bring Proactive Citizenry to its knees, it will show Risa how he truly feels about her. And without Risa, Cam is having trouble remembering what it feels like to be human.

      With the Juvenile Authority and vindictive parts pirates hunting them, the paths of Connor, Lev, Cam, and Risa will converge explosively—and everyone will be changed.

Ajatukseni: Voi UnSouled... Aloitin tämän joskus jo ennen joulukuuta, mutta sitten lukujumi iski ja päätin suosiolla pitää lukutaukoa. En nimittäin halunnut pilata kokemustani jumituksen tai väkisillä luvun vuoksi. Halusin palata tähän kirjaan kun olin taas valmis siihen vuoristorataan, minkä tiesin edessä olevan.

Kehoitan jättämään seuraavat kaksi kappaletta lukematta, mikäli et ole aiempia osia lukenut!

Connor ja Lev ovat onnistuneet pakenemaan lentokonehautausmaan kaaoksesta, kun AWOL-nuoria jahtaavat viranomaiset ratsasivat paikan. Sadat AWOL-nuoret ovat jääneet kiinni ja viety purkuleireille vuoroaan odottamaan, kun taas Starkey on onnistunut pakenemaan oman possensa kanssa. Connor ja Lev ottavat tehtäväkseen etsiä käsiinsä Sonia Rheinschildin, saman vanhan naisen joka auttoi Connoria ja Risaa piilottelemaan heidän pakomatkansa alussa. Connor ja Lev ovat saaneet selville jotain todella valtavaa, joka on järjestelmällisesti hävitetty kaikista historiankirjoituksista, mutta jonka keskeisenä tekijänä Sonia ja hänen miehensä olivat.

Samaan aikaan Starkey laumansa kanssa hyökkäilevät purkuleireihin ja vapauttavat nuoria sieltä, mutta heidän touhunsa aiheuttaa aina vain vakavampia seurauksia, kun yhä suurempi osa ihmisistä kannattavat aina vain rajumpia lakimuutoksia ja herkempiä syitä nuorten purkamiseen. Risa on paennut Proactive Citizenryn kynsistä jättäen jälkeensä silmittömästi rakastuneen, sadasta nuoresta rakennetun Camin, joka omalta osaltaan päättää voittaa Risan sydämen kääntymällä luojiaan vastaan ja ajamaan koko järjestön maan tasalle.

Nyt on turvallista taas jatkaa!

Voi luoja miten ihan kädet tärisivät viimeisillä sadalla sivulla kun minua jännitti niin paljon, miten kirja päättyisi. Yksi parhaimmista seikoista koko tässä sarjassa on se, että tämä on täysin ennalta-arvaamaton. Shusterman on tehnyt maailmasta niin perusteellisen, vakaan ja niin kamalan, jossa unwind-julmuus on juurtunut Yhdysvaltain perustuslakiin ja ihmisten mieliin niin syvälle, ettei sitä tyranniaa sorruteta yhtä helposti mitä monissa muissa dystopiakirjoissa. En voisi kuvitellakaan mitään ”Nouskaamme barrikadeille hirmuvaltaa vastaan!”-tyyppistä vallankumousta, koska se ei toimisi tässä sarjassa. Rakastan sitä, että olen täysin sokkona tulevien tapahtumien suhteen!

Unwind-sarjan maailma on upea. Ei pelkästään siksi, että se on niin kammottava dystopinen skenaario, vaan lähinnä siksi, että tämä jäljittelee tietyllä tasolla niin aidosti todellisuutta ja nykymaailmaa. Unwind-toimenpide on valtaisa bisnes tuossa maailmassa sekä laillisesti että laittomasti. Kaduilta unwind-karkulaisia napsii pois parts piratesit eli laittomiin elinsiirtobisneksiin nuoria myyvät ihmiskauppiaat ja vaikuttaa siltä, että heidän toimintaansa tukee suurempikin järjestö. Epävakautta, korruptiota ja tekijöitä, jonka takana on aina jokin toinen, suurempi tekijä. Loputon oravanpyörä. Jos tuon yhteiskuntamallin haluaa purkaa, joutuu niin massiivisen muutoksen keskelle, että kynnys sen tekemiseen on todella korkea. On aina joku, joka on valmis estämään muutoksen oman etunsa ja ahneutensa vuoksi ja uhraamaan toiset, koska vanhasta kaavasta ei millään voida päästää irti. Tästä on esimerkkejä tosielämässä ihan valtiotasolla.

Tässä osassa vasta tajusin kunnolla, kuinka nerokas kirjailija Neal Shusterman on. Vasta tässä osassa tajusin, kuinka uskomattoman taitava hän on kertomaan tarinaa ja solmimaan narunpäitä yhteen. Huomasin jo pieniä vinkkejä tästä edellisessä osassa, mutta vasta tässä osassa sain kunnolla tuta tuon hienouden. Shusterman ei jätä yhtään mitään puolitiehen, hän ei täytä tarinaansa yhtään millään merkityksettömällä eikä hän ei esittele meille ainuttakaan hahmoa, jolla ei olisi myöhemmin suurempi merkitys tarinassa. Tapaamme tässä osassa jälleen vanhoja tuttuja ensimmäisestä osasta ja yhdellä heistä on yllättävän suuri rooli kaikessa tässä.

Hahmoista muutenkin puheen ollen, otan vapauden taas ylistää loputonta rakkauttani Connor Lassiteria kohtaan. Hän on vain niin...! Aaaah, miksi hänenlaisiaan hahmoja ei ole enemmän!? Connor on todella hieno hahmo. En osaa kuvitella häntä minään kiiltokuvan komeana ja sliipattuna Ken-nukkena, vaan minun mielikuvissani on hän täysin normaali poika, jolla on sydän paikallaan ja jonka maine on hänen ympärillään kasvanut lumipalloefektin lailla, mutta joka ei näe itseään minään unwind-nuortenen messiaana. Hän ei pyri suuruuteen, vaan hän haluaa vain selvitä hengissä ja pitää huolta ystävistään. Uskallan vetää ehkä jonkinlaista mielenyhtymää Katnissiin... Mutta Connorin persoonasta on helpompi pitää.

Rakastan Connoria ja rakastan Risaa, mutta voi taivas miten paljon rakastankaan heitä yhdessä! Sydän syrjällään odotan, miten heille tulee vielä käymään, koska mitään täysin valoisaa tulevaisuutta en ihan osaa odottaa. Pelkään turhaa draamaa, mutta luulen, että Shusterman on liian fiksu heittääkseen mitään sellaista mukaan. En usko, että hän kokee mitään tarvetta alkaa hämmentää mitään ylimääräistä draamaa mukaan, joten minulla on kyllä uskoa ja toivoa etten joudu pettymään heidän suhteensa.

Aloin tätä lukiessani kunnolla analysoimaan Camin hahmoa. Cam, eli Camus Comprix, on sadan nuoren osista rakennettu poika, Proactive Citizenryn kultakimpale ja armottoman rakastunut kapinalliseen Risaan. Tajusin nyt, miten paljon Cam muistuttaa minusta Bernard Beckettin Genesiksen Art-hahmoa. Art on ihmisten ohjelmoima tekoälyinen robotti, joka haastaa ihmisen keskusteluun olevaisuudesta, elossaolemisesta ja niiden erosta. UnSouledia lukiessani aloin miettimään Camin kohdalla juuri samoja kysymyksiä, mitä mietin Artinkin suhteen. Cam on elossa, hän kommunikoi ja liikkuu, mutta onko hän olemassa? Onko hänellä persoona, oma ajatteleva itsensä vai onko kaikki hänessä on vain keinotekoisesti koottua, muilta varastettua olevaisuutta? Puhuuko hän itsenään vai ovatko hänen ajatuksensa muiden ajatuksia? En vieläkään osaa vastata.

Pidin aivan valtavasti Unwindista. Rakastin vielä enemmän UnWhollya ja jos vain mahdollista, rakastin UnSouledia enemmän kuin noita kahta aiempaa yhteensä. Tässä sarjassa on sitä jotain. Jokainen kirja paranee toisensa jälkeen, jokainen kirja seuraa johdonmukaisesti kohti tuntematonta määränpäätä eikä tätä sarjaa voi jättää kesken.

Minulla on vielä yksi kirja jäljellä. Yksi kirja neljästä, mutta en ole vielä valmis luopumaan tästä tarinasta, saatika sitten ihanista hahmoista. Yhden kirjan verran saan vielä fiilistellä suuria tunteitani Connoria, Risaa ja Leviä kohtaan, pyöritellä päätäni Starkeyn toiminnalle ja pelätä, mitä Cam tulee tekemään.

Ei voisi paremmaksi enää tämä sarja mennä, mutta hei, olen ollut väärässä ennenkin. Luulin, ettei toisen osan jälkeen voisi enää tarinan laatu parantua, mutta sitten luin tämän kirjan ja sain silmilleni taas vain parempaa tavaraa. Niin. Mahtavaa.

Jos mietit, minkän kirjan lukisit seuraavaksi, valitse Unwind. Tämä sarja, rakkaat ihmiset, on upea.

Lukunäyte: 1. Connor, sivut 5-6

It begins with roadkill – an act so random and ridiculous that it boggles the mind to consider the events to which it leads.

      Connor should have pulled off the road to sleep – especially on a windy night like this. Certainly his reflexes behind the wheel would be much better in the morning, but the burning need to get himself and Lev Ohio keeps pushing him harder each day.

      Just one more exit on the interstate, he tells himself, and altough he had resolved to stop once they crossed into Kansas, that marker came and went half an hour ago. Lev, who is good at talking sense into Connor, is no help tonight, slumped in the passenger seat, fast asleep.

      It's half past midnight when the unfortunate creature leaps into Connor's headlights, and Connor has enough time only to register a brief impressions of it as he jerks the wheel in a desperate attempt to avoid a collision.

      That can't be what I think it is...

      Even though he swerves wide, the stupid thing bolts right into the car's path again as if it has a death wish.

Unwind Dystology –sarja

Unwind (2007)

    1.5 UnStrung (2012)

UnWholly (2012)

UnSouled (2013)

UnDivided (2014)

    4.5 UnBound (2015)

The Raven Boys - Maggie Stiefvater

Nimi: The Raven Boys

Trilogia/sarja: The Raven Cycle, #1

Kirjailija: Maggie Stiefvater

Kustantaja: Scholastic Press

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 468 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆
9. A book by a female author

Juonikuvaus: “There are only two reasons a non-seer would see a spirit on St. Mark’s Eve,” Neeve said. “Either you’re his true love . . . or you killed him.” 
      It is freezing in the churchyard, even before the dead arrive.

      Every year, Blue Sargent stands next to her clairvoyant mother as the soon-to-be dead walk past. Blue herself never sees them – not until this year, when a boy emerges from the dark and speaks directly to her.

      His name is Gansey, and Blue soon discovers that he is a rich student at Aglionby, the local private school. Blue has a policy of staying away from Aglionby boys. Known as Raven Boys, they can only mean trouble.

      But Blue is drawn to Gansey, in a way she can’t entirely explain. He has it all – family money, good looks, devoted friends – but he’s looking for much more than that. He is on a quest that has encompassed three other Raven Boys: Adam, the scholarship student who resents all the privilege around him; Ronan, the fierce soul who ranges from anger to despair; and Noah, the taciturn watcher of the four, who notices many things but says very little.

      For as long as she can remember, Blue has been warned that she will cause her true love to die. She never thought this would be a problem. But now, as her life becomes caught up in the strange and sinister world of the Raven Boys, she’s not so sure anymore.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 3.5 tähteä.

John Boynen Kuudes mies nakkasi minut niin syvään lukujumiin, että The Raven Boys oli ainoa kirja, jonka sain kahden viikon aikana loppuun. Mitä olen tämän ajan tehnyt? Katsonut Pawn Starsia ja viettänyt kauhumaratoneja. On niin ärsyttävää, miten hyvä kirja joskus survaisee sellaiseen tunnekuoppaan, ettei mikään muu tarina hetkeen tunnu oikein miltään sen rinnalla. Niin minulla kävi.

Pienessä virginialaisessa Henriettan kaupungissa elelevä Blue Sargent on saanut koko elämänsä kuulla, että jos hän suutelee tosirakkauttaan, tämä tulee kuolemaan. Siksi meedion tytär on pysytellyt aina erossa pojista. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Blue on Pyhän Markuksen päivän iltana hautausmaalla tätinsä kanssa listaamassa lähitulevaisuudessa kuolevia ihmisiä ja hän näkee elämänsä ensimmäisen henkiolennon, joka kertoo nimensä olevan Gansey. On kaksi syytä, miksi Blue kykenee näkemään Ganseyn hengen: joko poika on hänen tosirakkautensa tai Blue tulee tappamaan hänet.

Gansey, Aglionby-sisäoppilaitoksen rikas kasvatti, on uhrannut lähes kaksi vuotta elämästään voimalinjojen (ley lines) sekä ikivanhan walesilaisen kuninkaan Gledowerin jäljittämiseen. Myytti kertoo, että Glendower on haudattu voimalinjojen alle ja tuon energian ansiosta on yhä elossa. Se, joka kuninkaan löytää, saa osakseen palkkioksi toiveen täyttymisen. Blue lyöttäytyy yksiin Ganseyn ja tämän ystävien kanssa ja yhdessä he alkavat metsästää voimalinjoja ja Glendoweriä. He myös saavat nopeasti huomata, etteivät ole ainoita, jotka kuningasta jäljittävät.

Minun historiani Maggie Stiefvaterin kanssa ei ole mistään loisteliaimmasta päästä. Joskus muutama vuosi sitten luin hänen The Wolves of Mercy Falls -trilogiansa ensimmäisen osan, Väristyksen, ja minun mielestäni kirja oli armottoman tylsä ja hahmot niin mitäänsanomattomia. Jos tähtiä olisin jaellut, olisin kirjalla ehkä 2/2.5 tähteä heittänyt. Jatko-osiin en ole tähän päivään mennessä vieläkään edennyt. Sitten noin vuosi sitten luin Lamentin, joka oli aika surkea tekele.

Voisi siis sanoa, että olin aika hermostunut ja huolissani, mitä tähän kirjaan tuli. Tästä olen kuullut puhuttavan suunnilleen joka puolella ja palaute on ollut lähes poikkeuksetta positiivista, ja kiinnostukseni heräsi kovasti. Mutta kun, mutta kun... aikaisemmat Stiefvater-kokemukseni eivät ladanneet minuun suurta toivoa, mutta halusin silti antaa tälle kirjalle mahdollisuuden. Se kannatti.

The Raven Boys on hyvin uniikki ja ainutlaatuinen tarina hienoilla hahmoilla ja loistavalla tapahtumaympäristöllä ja tunnelmalla. Hahmot olivat todella ihastuttavia, ja aivan ykköseksi heistä nousi Ronan Lynch, Ganseyn synkänpuoleinen ja vaikeasti lähestyttävä ystävä. Hänessä oli jotain sellaisesti, mitä veti huomiota puoleensa ja jolta odottaa paljon jatko-osien suhteen.

Oli ehdottoman positiivista, että romanssi oli korvattu ystävyydellä. Takakannen tekstistä saa kuvan, että romanssi olisi isokin osa tarinaa, mutta näin ei onneksi ole. Itse asiassa romanssi ei edes tapahdu tässä kirjassa. Siihen viitattiin ja sitä pohjustettiin, mutta tässä osassa keskityttiin enemmän itse juoneen ja hahmojen tutustumiseen ja ystävystymiseen. Olin niin mielissäni siitä, sillä Blue esiteltiin meille itsenäisenä ja suoraselkäisenä päähenkilönä eikä minään ensisilmäyksellä rakastuvana heittopussina.

Muistan joskus ala-asteella kirjastossa lukeneeni sellaista kirjaa, jossa esiteltiin kaikenlaisia historiallisia merkkihenkilöitä ja Owain Glyndŵr eli Glendower oli yksi niistä. Olin siis niin iloisesti yllättynyt, että tässä kirjassa esiteltiin tuo keskiaikainen walesilainen kuningas, jonka elämän viimeiset vuodet ovat melkoinen mysteeri vielä tänäkin päivänä. Nostan hattua siitä, että Stiefvater onnistui luomaan näin ainutlaatuisen tarinan. Vaikka juoni ei edennytkään mitenkään hurjaa vauhtia, sen kehittymistä seurasi mielellään ja mielenkiinnolla.

Ainoa ihan oikeasti merkittävä ongelmani ei johtunut edes kirjasta, vaan enemmän minusta lukijana. Minä en nimittäin pidä yhtään Stiefvaterin kirjoitustyylistä. Se nyt vain on niin, että jos ei kemiat ollenkaan kohtaa kirjoituksen tai jonkin muun kanssa, niin lukeminen on hyvin turhauttavaa ja uuvuttavaa. Se ei tarkoita, ettei Stiefvater hyvin kirjoittaisi – se vain tarkoittaa, että minulla ei tuo tyyli yhtään nappaa. Huomasin useamman kerran, että olin lukenut ja lukenut, mutta ajatukseni harhailivat muualle enkä ollut rekisteröinyt ollenkaan lukemaani. Jouduin aina silloin tällöin palaamaan useamman sivun taaksepäin päästäkseni taas kärryille. Minulla meinasi hyytyä tämä kirja ihan alkutekijöihinsä.

The Raven Boys aloittaa quadrilogian, eli neliosaisen sarjan, josta kolme kirjaa on jo ilmestynyt ja viimeistä saamme odottaa tämän vuoden syyskuussa ilmestyväksi. Oli ehkä hyvä, että jätin tämän sarjan aloittamisen näin myöhälle, sillä eipähän tarvitse odotella osia aina niin tuskallisen kauan.

Stiefvater-ongelmistani huolimatta aion lukea myös jatko-osat. Toivon kyllä vain, että löytäisin ne jostain fyysisinä kappaleina, sillä e-kirjan lukeminen ei tämän kohdalla oikein napannut.

Suosittelen tätä kirjaa!

Lukunäyte: Chapter 1

Blue’s heart hammered like a fist to her breastbone. On the other side of the heartbeat, he was still there. Where there should have been nothing, there was a person.

      ”I see him,” Blue said. ”Neeve, I see him.”

      Blue had always imagined the procession of spirits to be an orderly thing, but this spirit wandered, hesitant. It was a young man in slacks and a sweater, hair rumpled. He was not quite transparent , but he wasn’t quite there, either. His figure was as murky as dirty water, his face indistinct. There was no identifying feature to him apart from his youth.

      He was so young -- that was the hardest part to get used to.

      As Blue watched, he paused and put his fingers to the side of his nose and his temple. It was such a strangely living gesture that Blue felt a little sick. Then he stumbled forward, as if jostled from behind.

      ”Get his name,” Neeve hissed. ”He won’t answer me and I need to get the others!”

      ”Me?” Blue replied, but she slid off the wall. Her heart was still ramming inside her rib cage. She asked, feeling a little foolish, ”What’s your name?”

      He didn’t seem to hear her. Without a twitch of acknowledgment, he began to move again, slow and bewildered, toward the church door.

      Is this how we make our way to death? Blue wondered. A stumbling fade-out instead of a self-aware finale?

The Raven Cycle –sarja

The Raven Boys (2012)

The Dream Thieves (2013)

Blue Lily, Lily Blue (2014)

The Raven King (2015)

Kuudes mies - John Boyne

Nimi: Kuudes mies

Alkuteos: The Absolutist

Kirjailija: John Boyne

Kääntäjä: Laura Beck

Julkaisuvuosi: 2011 (suomeksi 2013, Bazar)

Sivuja: 334 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★★
41. A book by an author you've never read before

Takakannesta: Syyskuussa 1919 nuori Tristan Sadler matkustaa Lontoosta junalla Norwichiin toimittamaan kirjeitä Marian Bancroftille. Tristan taisteli Marianin veljen Willin rinnalla ensimmäisessä maailmansodassa, kunnes vuonna 1917 Will päätti jättää taistelutantereet ja julistautui aseistakieltäytyjäksi.
      Kirjeet eivät kuitenkaan ole todellinen syy Tristanin vierailulle. Kulkiessaan sodasta toipuvan kaupungin kaduilla Teistan kertoo Marianille hänen ja Willin ystävyydestä, joka kantoi Aldershotin harjoituskentiltä taisteluhautoihin. Hän kertoo läheisen ystävyyden synnyttämistä onnenhetkistä ja itsensä löytämisestä sekä lopulta epätoivo ja tuskan täyttämästä ajanjaksosta.

Juonikuvaus: Olen tunteellinen raunio. Sydänparkani särkyi niin perusteellisesti, etten tiedä, miten tästä enää toivun.

On vuosi 1919 ja nuori Tristan Sadler on matkustanut Norwichiin tapaamaan Marian Bancroftia, hänen ensimmäisessä maailmansodassa yhdessä taistelleen ystävänsä Willin sisarta. Tristan haluaa palauttaa Marianille Willin kirjeet ja yrittää samalla tehdä oikein kertomalla, mitä noita sotavuosina todella tapahtui.

Rakastan sota-ajan kertomuksia. Ne ovat hirvittäviä, raadollisia, julmia ja täynnä järkyttäviä ja surullisia ihmiskohtaloita, jotka kertovat sellaisia tarinoita, joita ei koskaan saisi unohtaa tai ohittaa. Tällaiset tarinat pitävät sydäntäni rautaisessa nyrkissä ja murskaa sen joka kerta, kun niitä luen. Edellisenä esimerkkinä mainittakoon viimekesäinen Elizabeth Weinin Code Name Verity. Ne tunteet iskevät minuun niin lujaa, että olen romahtaa kaiken sen painon alla. Näin myös John Boynen Kuudennen miehen kanssa.

Törmäsin tähän loppusyksystä Suomalaisen kirjakaupan alehyllyssä ja silloin kirja kiinnitti ensimmäisen kerran huomioni. Sitten Kirjaneito otti kirjan lukuun ja kiinnostukseni roihahti kunnolla. Kirjastossa Kuudes mies kutsui kiljuen nimeäni joka kerta siihen törmätessäni, mutta jätin sen aina vain hyllyyn odottamaan ”parempaa hetkeä”, kunnes toissa viikolla en voinut enää ohittaa tätä – minun täytyi ottaa kirja mukaan ja aloittaa heti. Arvelin jo kuudenkymmenen sivun kohdalla, että Kuudes mies olisi juuri se minun kirjani. Ja arvatkaa mitä. Olin oikeassa.

Tämä kirja kerrotaan kahdessa ajassa: toinen sijoittuu vuosiin 1916-1917 jolloin alaikäisenä sotilaaksi värväytynyt Tristan kertoo kuinka tapasi ja ystävystyi Will Bancroftin kanssa ja toinen sijoittuu sodan jälkeen vuoteen 1919 kun Tristan yrittää päästä yli sota-ajan kamaluuksista ja niskassa painavista musertavista itseinhon tunteista palauttamalla Willin sisarelle tämän kirjeet ja kertomalla totuuden, mitä oikeasti tapahtui niillä sotakentillä.

Pidin äärimmäisen mielenkiintoisena Boynen kerrontaratkaisua. Menneisyys oli kirjoitettu preesensissä ja nykyisyys imperfektissä, mikä aluksi ihmetytti minua. Boyne antaa eräänlaisen selityksen tälle lopussa, mutta tein siihen rinnalle omat tulkintani: Tristan saattoi ehkä selvitä sodasta fyysisesti, mutta hän elää henkisesti edelleen noita päiviä eikä voi koskaan täysin paeta kaikkea sitä kauheutta.

”Kasarmit ovat täynnä aaveita, Marian, ymmärrätkö? [...] Ja kun minua ei tapettukaan, kun minä olin yksi onnekkaista... [...] Minä en usko selviytyneeni. Minua ei ehkä ole haudattu ranskalaiselle pellolle, mutta siellä minä viipyilen. Henkeni ainakin viipyilee. Minä ajattelen että hengitän ja siinä kaikki. Ja hengittämisen ja elossa olemisen välillä on vissi ero.”

Kaikki ne traumat ja itseinho on hänessä yhä niin voimakkaana, että hän mielessään elää menneisyyttä joka hetki, kokien ja tuntien sen niin vahvasti pääsemättä niitä koskaan pakoon. Henkisesti hän on edelleen sotatantereella.

Tämä kirja teki minuun vaikutuksen niin monella tavalla. Jos olisin ollut yksin, olisin ihan varmasti alkanut itkeä viimeisen sivun käännettyäni, mutta koska istuin kahvipöydässä jouduin suurella työllä pitämään itseni koossa. Tiesin tavallaan koko ajan, mihin suuntaan tarina kulki ja millaisen päätöksen se saisi, ja se vääjäämätön eteneminen sitä kohti oli todella musertavaa. Rukoilin, että olisin väärässä, mutta minä tiesin...

Tristanin ääni oli niin tuskaisa, että ihan pahaa teki lukea sitä. Hänen epävarmuutensa sekä itseään että Williä kohtaan, hänen sekaiset ajatuksensa Willin ailahtelevien mielenliikkeiden vuoksi, kuinka hän hitaasti sulkee itsensä kaikelta siltä väkivallalta ja emptialta, kuinka hän jatkoi eteenpäin tilanteessa, jossa Will ei enää siihen kyennyt... Tristanilla oli niin ainutlaatuinen ääni, jota sekä inhosin että rakastin. Hän oli käytännössä katsoen vasta lapsi (seitsemäntoistavuotias...) sotaan joutuessaan ja kaikki hänen kokemansa raateli hänet henkisesti ja se kuulsi hänen äänestään niin selkeästi.

Boyne otti hienosti kantaa valkoisen sulan miehen -käsitettä sekä homoseksuaaliutta kohtaan. Molemmat olivat tuohon aikaan niin kammottava häpeä, että niistä teloitettiin ihmisiä kuuden miehen teloituskomppanian toimesta. Hirvittävää, eikö? Kuinka pasifismia voidaan pitää pelkuruutena tai homoseksuaaliutta sairautena en koskaan pysty käsittämään. Aseistakieltäytyjää pelkuruudesta syyttäminen osoittaa lähinnä sen, kuinka primitiivinen ihminen on. Tästä voidaan heittää vastakysymys, että kuka hullu kannattaa ja rakastaa sotimista? Jotkut ajattelevat, että raaka voima on ainoa tapa hoitaa asioita ja ne, jotka omantunnon syistä kieltäytyvät siitä, ovat automaattisesti ”valkoisen sulan miehiä”. Mutta eikö kuolemankin uhalla omissa eettisissä kannoissa pysyminen osoita paljon enemmän rohkeutta kuin niiden kieltäminen painostuksen alla? Kyllä minusta.

Kuudes mies kolahti minuun niin lujaa ja niin kipeästi. Sydänparkani särkyi tätä lukiessa täysin. Vaikka minua kiinnostaakin toinen maailmansota ensimmäistä enemmän, tämän jälkeen haluan kovasti lukea muitakin ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvia teoksia. Siksi tilasin Michael Morpurgon Private Peacefulin, jonka haluan heti lukea. Tajusin myös vasta äskettäin, että This House is Haunted -kirja jonka randomilla syksyllä ostin onkin John Boynen teos. Kivaa lukea muutakin häneltä.

Suosittelen tätä kirjaa niin kovasti. Minä rakastin tätä koko palasiksi särkyneen sydämeni pohjasta!

SEURAAVA KAPPALE SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!

Minun on pakko kysyä teiltä kirjan lukeneilta, että mitä mieltä olitte lopussa Willin sanoista? Oliko hänellä koskaan tunteita Tristania kohtaan vai oliko heidän yhteiset hetkensä sittenkin vain lohdun hakemista? Minä niin haluan uskoa siihen, että Willkin rakasti Tristania mutta ei pystynyt hyväksymään itseään ja tunteitaan täysin (ja siksi myös valehteli olevansa kihloissa). Hän sanoi niin julmasti, koska halusi säästää Tristanin siltä raastavalta tuskalta, joka tätä ravistelisi Willin teloituksesta. Haluan uskoa, että Will toimi niin, koska pohjimmiltaan rakasti Tristania. Olenko yksin näiden ajatusten kanssa vai löytyykö teitä muitakin?

SPOILERIT PÄÄTTYVÄT TÄHÄN!

Lukunäyte: Me olemme erilaisia, Aldershot, huhti-kesäkuu 1916

Ajelehtiessamme ulos lauman hännillä pelkissä alushousuissa ja -paidoissa karkea sora jalkojemme alla Will ja minä päädymme vierekkäin ja hän ojentaa minulle kätensä.

      ”Will Bancroft”, hän sanoo.

      ”Tristan Sadler.”

      ”Näyttää siltä että olemme naapureita seuraavien kuukausien ajan. Et kai vain kuorsaa?”

      ”En tiedä”, minä sanon, sillä en ole koskaan miettinyt asiaa. ”Kukaan ei ole ainakaan sanonut niin. Entä sinä?”

      ”Minulle on kerrottu, että jos makaan selälläni voisin vaikka lennättää katon ilmaan, mutta olen ilmeisesti onnistunut koulimaan itseni kääntymään kyljelleni.”

      ”Minä tönaisen sinut kyljellesi jos aloitat”, minä sanon hymyillen ja hän nauraa vähän, ja minä vaistoan välillämme orastavaa toveruutta.

      ”Tönäise vain”, hän sanoo hiljaa hetken kuluttua.

Talvialen kirjaostokset + uusi kulta-aarre!

Joulun jälkeen alkoivat alennukset suunnilleen joka puolella, mutta minä olisin varmaankin missannut Adlibriksen massiivisen alennuksen, ellei Manni olisi asiasta Goodreads-päivityksessään maininnut. Kiitos Mannille muistutuksesta, sillä sieluni laulaa taas hoosiannaa näistä aarteista, mitkä itkettävän halvalla irtosivat :D

Harjoitin kuulkaa sen tason itsehillintää, ettei sellaista olla kuunaan nähty. Aluksi kun kävin listoja läpi lisäilin ostoskoriin kaikki mahdolliset vähänkin kiinnostavat kirjat ja lopuksi minulla oli varmaan lähemmäs neljäkymmentä kirjaa kasassa. Sitten alkoi karsinta. Olin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, etten tilaa alekirjoja kuin maksimissaan viisi, sillä lisäsin tilaukseen myös muutaman ei-alekirjan.

Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin vähentämään kirjat neljään. Ja olen tyytyväinen. Kaikki ne, mitkä poistin tilauksesta löytyvät kirjastosta, joten en menetä yhtään mitään. Olisin toki löytänyt nämä tilaamanikin kirjat kirjastosta, mutta noh, alennukset...

Lopuksi aion hehkuttaa sitten vielä Sonatan keikkaa ja kirjahyllyni uusinta ja arvokkainta kulta-aarretta!

Hankinnat kokonaisuudessaan. Neljä vasemmalta alekirjoja.

Olen oikeasti ylpeä itsestäni, etten enempää alkanut noita alekirjoja tilailemaan, vaikka niin houkutteli :D

x Anne Blankman: Prisoner of Night and Fog (Prisoner of Night and Fog, #1)

Adolf Hitlerin kummityttö(?) rakastuu nuoreen juutalaistoimittajaan 1930-luvun myrskyisässä Saksassa toisen maailmansodan kynnyksellä. Luvassa on sydäntäsärkevää tragediaa, surullisia hahmokohtaloita ja historiaa. Kuinka voisin vastustaa? Kuulostaa siltä kuin Anne Blankman olisi kirjoittanut tämän kirjan juuri minulle.

x Marcus Sedgwick: The Ghosts of Heaven

Dat cover... Kuusi lyhyempää tarinaa aina kivikaudelta noitavainoihin ja tulevaisuuteen avaruusalukseen asti. Ensimmäinen Marcus Sedgwickin kirjani ja odotan mielenkiinnolla, mitä tästä pidän.

x Reinhard Barth: Historian suurnaiset

Historiankirjoituksissa keskitytään pääasiassa miesten saavutuksiin, joten kun löydän kokonaisen kirjan, joka on omistettu historian merkittävimmille naisille? Miiiiine, gimme!

x Michael Morpurgo: Private Peaceful

Pidän yleisesti ottaen toista maailmansotaa mielenkiintoisempana kuin ensimmäistä sen poliittisen tilanteen vuoksi, mutta luen tällä hetkellä John Boynen Kuudetta miestä, joka sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja olen haltioitunut. Haluan lukea lisää tuohon aikaan sijoittuvia kirjoja ja Private Peaceful kiinnitti huomioni. Luulen, että lennän tämän läpi hetkessä, sillä melkoisen pieni kirja on kyseessä.

Peter Watts: Sokeanäkö (Firefall, #1)

Olen joskus törmännyt tähän kirjaan kirjastossa tai vastaavaa ja muistan hypistelleeni sitä käsissäni ja mietin, ottaisinko mukaan. Jätin kuitenkin välistä silloin, joten tällä kertaa korjasin tilanteen. Vampyyreja? Alieneita? Hardcore sci-fiä? Ei hajuakaan, miten nämä saadaan sovitettua samaan tarinaan, mutta odotan mielenkiinnolla.

David Michell: Black Swan Green

Jooh, minä tiedän, minulla on edelleen kesken Pilvikartasto... Hävettää millaiseksi ikuisuusprojektiksi sekin on muodostunut. Mutta aion kyllä senkin saada loppuun. Vannon sen. Mutta hei, Black Swan Green on kuulemma hyvä, joten mikäs siinä. Hintaa kirjalla taisi olla 3,50 euroa :D

Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2 (1Q84, #1-2)

Olen nähnyt Murakamin teoksia vähän joka puolella blogeissa, mutta itse en ole lukenut niitä ainoatakaan. Katsoin joku aika sitten Norwegian Woods -elokuvan ja, noh... kirja ei sen jälkeen juurikaan houkutellut. En vaikuttunut. Mutta 1Q84 kiinnostaa minua kovasti ja toivon, että tykkään tästä.

Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, hehkutan Sonataa...

Olimme kauempana lavasta, jotta kukaan ei hönkisi niskaan...

Mahtavan Sonata Arctican keikka oli Superpark Areenalla 14.1.2015 ja menimme tietenkin kaverin kanssa sen katsomaan. Sonata Arctica on Nightwishin ohella lempibändejäni ikinä. Ikinä. Rakastan molempia niin paljon! Edellisen kerran kävimme Sonatan keikalla 2010 lukion ekalla tuon samaisen kaverin kanssa ja ne fiilikset kun pääsee kuuntelemaan lempimusiikkia...♥ 

Ja tässä on uusi kirja-aarteeni!

Olen kuolannut tuon Sonatan kirjan perään Suomalaisessa lukemattomia kertoja, mutta hinta (jotain 35 euroa) oli kyllä vain niin suolainen, etten raaskinut ostaa... Keikkapaikalla sitten kävin vilkaisemassa myyntikojua ja kas kummaa! Sonatan kirja, 25 euroa! Olin heti valmis maksamaan sen hinnan, sillä tunnelma oli jo valmiiksi katossa. Ja arvatkaa mitä!

Dialogimme myyjän kanssa oli jotain seuraavaa:

    Minä: ”Juu, mää otan tän kirjan :)”

    Myyjä: ”Hienoa, haluatko myös kirjailijan nimmarin?”

    Minä: ”Joo!” En tässä vaiheessa jännityksensekaisessa mielessäni ehtinyt ajatella mitään.

    Myyjä nappaa kynän pöydältä, avaa kirjan ja vetää puumerkkinsä sivulle. Minä huuli pyöreänä tuijotan sivua kahden sekunnin ajan ja sitten välähti. Oo-äm-gee, siinä edessäni on Marko J. Ollila, joka kyseisen kirjan on kirjoittanut! Voi kuulkaa oikeasti...

    Kiitin Ollilaa sydämeni pohjasta ja menin syrjemmälle jonosta tutkailemaan kirjaa.

Ja sitten! JA SITTEN!!

♥♥♥

Nimmarit! Jokaisen Sonatan jäsenien nimmarit! Olin ihan oikeasti viittä vaille itkemässä onnesta. Kyllä, olen niin fanityttö kun Sonatasta tai Nightwishista puhutaan (12-vuotiaana seurasin Tuomas Holopaista puoli tuntia Helsinki-Vantaan lentoasemalla ennen kuin uskalsin mennä nimmaria pyytämään. Tuo keskustelu on painunut mieleeni niin pysyvästi, että muistan tarkalleen, mitä Holopainen vastasi :D)! Kaverini harkitsi kirjan ostamista uudelleen vaikka sen jo omisti, ihan vain noiden nimmareiden takia :D Tämä kirja on uusi kulta-aarteeni enkä ikinä aio siitä luopua.

Keikka oli muutenkin aivan mahtava! He soittivat monia lempikappaleitani, muun muassa Paid in Fullin, My Landin, I Have a Rightin, Loven, Losing My Insanityn, Full Moonin, Kingdom for a Heartin... Ja niin monia muita huippuja kappaleita. Toivoin niin kovasti, että he olisivat soittaneet myös The Dayn, mutta kaikkea ei voi saada. Keikan lopuksi minusta tuntui kuin sieluni olisi saanut lämpimän halauksen. Sonata Arctica on niin paras! ♥

Sitten illan/yön ”kruunasi” se edellisessä postauksessa mainitsemani kolari. Jeps, se ei oikein mieltä ylentänyt, mutta niitä sattuu. Kolari ei ollut tapa, jolla toivoin illan päättyvän, mutta toisaalta keikka oli mahtava ja kirja vielä hienompi, että aion muistella tuota iltaa niiden merkeissä enkä minkään ikävämmän.

Mutta juu hei, mitä kirjoja te muut olette hommailleet viime aikoina? Tuliko shoppailtua Adlibriksen alennuksissa tai jossain muualla? :)