torstai 14. joulukuuta 2017

Lumen maa - Yasunari Kawabata

Nimi: Lumen maa
Alkuteos: Yukiguni
Kirjailija: Yasunari Kawabata
Kääntäjä: Yrjö Kivimies
Julkaisuvuosi: 1947 (suomeksi 1958/2012, Tammi)
Sivuja: 161 suomenkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Yasunari Kawabatan Lumen maa oli ilmestyessään 1958 ensimmäinen suomeksi käännetty japanilainen romaani. Romaanin herkän surumielinen sävy kiehtoo ja ihastuttaa yhä hienovireisyydellään. Lumen maa on rakkausromaani, sen keskeisenä aiheena on syrjäseudun nuoren geishan, Komakon, rakkaus Shimamuraan, pääkaupungista saapuneeseen joutilaaseen uneksijaan. Romaanin tapahtumat sijoittuvat lumisen vuoriston kylpyläkaupunkiin, missä vieraat parantelevat terveyttään kuumien lähteitten äärellä, nauttien karun luonnon kauneudesta ja paikallisten geishojen seurasta. Ympäröivän luonnon vastakohtaisuudet - lumen ja jään keskeltä pulppuavat kuumat lähteet - heijastuvat päähenkilöiden suhteessa, jään ja tulen yhteensovittamattomuudessa.

Ajatukseni: Lumen maa osui silmiini kirjastossa, joten päätin ottaa sen mukaan. Minkäänlaisia ennakko-odotuksia minulla ei ollut, joten sain aloittaa lukemisen raikkaalta pohjalta.

Shimamura on rauhaa ja joutilautta rakastava keski-ikää lähestyvä mies, joka useita kertoja vuodessa jättää suurkaupungin taakseen ja matkustaa Japanin vuoristoseudulle Lumen maaksi tituleerattuun kuvankauniiseen kylpyläkaupunkiin. Talven kylmyys ja paksu valkoinen nietos tekevät kylästä suositun matkakohteen. Kylässä Shimamura on ystävystynyt nuoren geishan, Komakon, kanssa. Komako on hyvin rakastunut tokiolaiseen vieraaseensa ja kiinnittääkin tähän huomiota enemmän kuin keneenkään muuhun.

Lumen maa on niin lyhyt ja simppeli teos, että sen luki about tunnissa. Luin tämän Kingin Sen jälkimainingeissa, kun piti vähän tyhjentää päätä tuosta klovnipainajaisesta. Olen myös mitä enenevissä määrin ollut aina vain kiinnostuneempi Itä-Aasiasta, joten Lumen maa vaikutti oivalta pikkuteokselta antamaan katsauksen tuolle suunnalle.

Yksi tämän teoksen suurimmista vetonauloista on eittämättä sen hyvin koruton ja vähäeleinen kerronta. Kawabata kuvailee Japanin lumista vuoristoseutua hyvin eläväisesti niinkin vähin sanoin, tehden miljööstä hyvin rauhoittavan myös lukijalle. Vaikka tarina itsessään ei olekaan mikään huikaiseva, kirjoitus on ehdottomasti kirjan vahvin puoli.

Täytyy kuitenkin sanoa, etten ole varma, hiffasinko Yokon hahmon pointtia. Hän oli tarinassa mukana muutamassa kohtauksessa viehättäen Shimamuraa, mutta selvästi hänen ja Komakon välillä oli jotain jännitettä. En ole varma, että täysin ymmärsin, mistä kaikessa tuossa draamassa olikaan kyse. Toinen asia, mikä jäi minua mietityttämään oli Komako. Hän on geisha, mutta hyvin vapaamielinen sellainen. Oliko sellainen normaalia tai etikettiin kuuluvaa käytöstä geishalta? En osaa sanoa, sillä tiedän hyvin vähän geishoista, mutta kyllähän Komakon röpöttely pisti vähän miettimään.

Lumen maa oli toisaalta hyvin viehättävä teos, mutta toisaalta taas se ei oikein hetkauttanut minua. Koruston kerronta oli teoksen parasta antia, mutta itse tarina sinänsä ei pahemmin herättänyt minussa tunteita. Pitäisi varmaan lukea enemmän teoksia japanilaisilta ja muilta aasialaisista kirjailijoilta, sillä niissä on jotain hyvin taianomaista. On myös aina mielenkiintoista päästä kurkistamaan muihin kulttuureihin niihin kuuluvien kirjailijoiden töiden kautta.

Lukunäyte: Ensimmäinen osa, sivu 5
Juna vieri pitkästä tunnelista Lumen maahan. Maa loisti valkoisena yötaivaan alla. Juna pysähtyi eräälle pikkuasemalle.
      Tyttö, joka oli istunut vaunun vastakkaisella puolella, tuli käytävän yli ja avasi ikkunan Shimamuran edestä. Lumista kylmyyttä huokui sisään. Kurottautuen ikkunasta pitkälle tyttö huusi asemapäällikölle kuin hän olisi ollut jossakin kaukana.
      Asemapäällikkö asteli hitaasti lumen poikki lyhty kädessä. Hänen päänsä oli kiedottu paksuun kaulaliinaan nenää myöte ja hatun läpät oli vedetty korvien suojaksi.
      Onko jo noin kylmä? ajatteli Shimamura. Matalia parakkimaisia rakennuksia, jotka sattoivat olla rautatieläisten makuusuohia, oli siellä täällä vuoren jäätyneellä kupeella. Lumen valkea hohto sulautui pimeyteen vähää ennen kuin ulottui niihin
      – Kuinka voitte? kysyi tyttö. – Täällä on Yoko.
      – Yoko, tosiaankin. Paluumatkallako? On taas saatu pakkasta.
      – Olen kuullut, että veljeni on tullut tänne töihin. Kiitoksia teille kaikesta minkä olette tehnyt.

1 kommentti:

  1. Ymmärtää paremmin, jos on käynyt Japanissa ja tutustunut sen kulttuuriin. Silti, jos ei osaa japanin kieltä, monikin asia jää hämäräksi, oivallus on kiinni ymmärtämisestä. Siltikin tämä voi olla lukijalleen kirkas ja kuulas kohtaaminen.

    VastaaPoista

Jaa mietteesi!