The Sacred Lies of Minnow Bly - Stephanie Oakes

Nimi: The Sacred Lies of Minnow Bly

Kirjailija: Stephanie Oakes

Kustantaja: Dial Books

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 396 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: A hard-hitting and hopeful story about the dangers of blind faith—and the power of having faith in yourself.

      The Kevinian cult has taken everything from seventeen-year-old Minnow: twelve years of her life, her family, her ability to trust. And when she rebelled, they took away her hands, too.

      Now their Prophet has been murdered and their camp set aflame, and it's clear that Minnow knows something—but she's not talking. As she languishes in juvenile detention, she struggles to un-learn everything she has been taught to believe, adjusting to a life behind bars and recounting the events that led up to her incarceration. But when an FBI detective approaches her about making a deal, Minnow sees she can have the freedom she always dreamed of—if she’s willing to part with the terrible secrets of her past.

Ajatukseni: Ihana Notkopeikko tarjoutui lähettämään tämän teoksen minulle luettavaksi ilmaistuani mielenkiintoni heränneen hänen arvionsa perusteella. Ennen sitä olin vähän kahden vaiheilla halusinko lukea tämän vai en... Uskonnot ja erityisesti kultit ja lahkot kiinnostavat minua aivan valtavasti, mutta ne ovat todella haastavia käsiteltäväksi.

Onneksi – voi onneksi – sain tämän kirjan luettavaksi, sillä se oli yksinkertaisesti häkellyttävä. The Sacred Lies of Minnow Bly on yksi tämän vuoden parhaita lukukokemuksiani.

Eräänä talvisena yönä poliisit saapuvat paikalle järkyttävän näyn luokse: maassa makaa pahoinpitelyn uhri ja hänen vieressään seisoo pahoinpitelyn tehnyt, yltä päältä verinen teinityttö, jonka molemmat kädet ovat poissa. Minnow Bly tuomitaan viideksi vuodeksi nuorisovankilaan, jossa alkaa kertoa järkyttävää tarinaansa hänen tapauksensa parissa työskentelevälle etsivälle. Minnow kertoo elämästään metsän keskelle asettuneen uskonnollisen kultin ja joukkoa johtavan, armottoman Profeetan rajattoman käskyvallan kynsissä, kuinka menetti kätensä ja myös pojan jota rakasti. Minnow saattaa myös pitää hallussa avaintietoa erään yön tapahtumista, kun kyläyhteisö syttyi tuleen ja Profeetta löydettiin kuolleena raunioiksi palaneen mökkinsä lattialta.

Kirja alkaa todella vangitsevalla ja karulla kuvauksella:

I'm a blood-soaked girl.

      Before me, a body. Pulped. My boots drenched with his blood. I search out his eyes, but they're gone, hidden away behind pale lids.

Olin heti alusta asti vangittuna Minnow'n ääneen ja tarinaan. Teksti on melko graafista eikä säästele yksityiskohdissa, mutta koen, että Minnow'n tarina itsessään on niin rankka että kaunistelu olisi saattanut jopa tuhota sen merkityksen ja vaikuttavuuden.

Minnow Bly yllätti minut täydellisesti. Aluksi olin aivan järkyttynyt saadessani tietää, ettei hänellä ole käsiä ja vielä enemmän järkytyin saadessani tietää kuinka hän ne menetti. Olin aluksi aivan varma, että Minnow olisi täysin kuoreensa vetäytynyt eikä puhuisi kahta sanaa enempää kenenkään kanssa, mutta hämmästyksekseni hänellä oli vielä niin paljon taistelutahtoa selviytyä vielä tuossa uudessa ympäristössä eli nuorisovankilassa. Hän puhuu, hän kyselee, hän tutkiskelee. Olin suorastaan ylpeä hänestä!

Tämä kirja käsittelee monia aiheita, jotka puhuttelevat. Teos tarkastelee Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmää ja sitä, kuinka joskus rangaistu ei ollenkaan kohtaa rikosta ja kuinka vallitsevia olosuhteita ei huomioida tuomiota langettaessa. Tästä esimerkkinä on Angel, Minnow'n sellitoveri, joka nousi yhdeksi suosikkihahmokseni. Hän teki rikoksen, mutta kun teon taustat paljastaan niin ei sitä voinut muuta kuin ajatella hänen tuomionsa olevan kohtuuton inhimillisellä tasolla. Angel oli hahmona niin mielenkiintonen ja pidin kovasti dynamiikasta hänen ja Minnow'n välillä. Eikö ole jännä miten sitä joskus liputtaa rikollisten puolesta?

The Sacred Lies of Minnow Bly kiteyttää juuri sen, mikä minua sekä kiehtoo että vihastuttaa uskonnoissa ja aivan erityisesti lahkoissa ja kulteissa. Minusta on aivan äärimmäisen mielenkiintoista tutkia sitä, miten uskonto ohjaa ihmisten päivittäisiä päätöksiä, kuinka se määrittelee joidenkin ihmisten elämien sisällön, kuinka se saattaa aivopestä uskomaan aivan käsittämättömiin asioihin ja laittamaan nämä asiat oman perheen hyvinvoinnin edelle, antaa kuvitellun oikeuden tuomita muiden elämiä, kuinka väkivalta ja jopa murha voidaan nähdä sallittavana, koska uskonto. Uskontotieteilijänä (tai alan aloittelevana opiskelijana) haluan objektiivisesti tutkia kaikkea sitä, mitä uskonto ohjaa ja miten se kanssakäy niin monien asioiden kanssa. Juuri tämän kulttiasetelman ja Minnow'n kertojanäänen vuoksi nautin aivan suunnattomasti tämän teoksen sisällöstä. Se oli karua ja järkyttävää, mutta samalla myös todella vangitsevaa ja oudolla tapaa kiehtovaa.

Tämä teos oli niin vaikuttava, niin koskettava, niin upeasti kirjoitettu. Ei mikään nopeatempoinen juonirytinä tai toimintapommi, vaan kertomus nuoren tytön selviytymisestä kultin käsissä ja kuinka yrittää löytää omaa polkua ja oppia elämään kaiken tapahtuneen jälkeen. Paikka paikoin Minnow'n pohdinta elämästä ja maailmasta oli niin kaunista, että luin sitä silmät kyynelissä ja kurkkua kuristaen.

Tuntui kuin teos olisi ihan minulle tehty. Se tarjosi minulle kaiken sen, mitä tämäntyyppiseltä kirjalta saatoin toivoa. Upea, yksinkertaisesti upea.

Suuren suuret kiitokset vielä kerran Notkopeikolle! Lahjoitit minulle upean lukukokemuksen!

Lukunäyte: Chapter 3, sivut 7-8

When the police arrive they are blurry white shapes, like ghosts, stuffed inside tight blue uniforms. My eyes can't follow their features. One moment, I grasp an eye, a nose, but it slips away just as quickly and all I sense are their voices, scribbling ovet the light on the new morning. The ruined mess of the boy's body is shoved inside an ambulance, and it screams down the street.

      The cops try handcuffing me around my stumps, but the metal slides off. I bite my lip around against the cold steel grating over my newborn pink skin.

      ”Do we even need to cuff her?” one cop mutters.

      ”Look at what she did,” the other insists. ”You saw the kid, looked like he's been run over.”

      ”But, just look at her.”

      Look at me. My arms are crossed over my stomach and, at the end of the arms, an absence of hands, of fingers, of fists, of nails. Of any way to fight back. I feel the cops' eyes inch over the homespun trousers and the disgusting rag of a shirt Jude gave me, the fabric blazoned with blood.

      In the end, they squeeze the cuffs around my elbows, the pressure nearly popping my shoulders from the sockets, but I don't scream. I don't say anything. I feel like I have said enough for my entire life.