sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tähtiin kirjoitettu virhe - John Green

Nimi: Tähtiin kirjoitettu virhe
Alkuteos: The Fault in Our Stars
Kirjailija: John Green
Kääntäjä: Helene Bützow
Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2013, WSOY)
Sivuja: 340 suomenkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: ”Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana.”
      Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen.
      ”Olisi etuoikeus, jos sinä särkisit sydämeni.”
      Poika on päättänyt voittaa omakseen tytön, jonka sydämen on siihen saakka täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani.
      Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas.
      Hazelin elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, Hazel ja Augustus löytävät toisistaan sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.
      Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi.

Ajatukseni: Havahduin tähän tarinaan vasta, kun näin elokuvan trailerin noin viikko sitten. Olin toki kuullut ja nähnyt kohinan, jonka tämä kirja sai aikaan pitkin blogimaailmaa, mutta olin vain etäisesti kiinnostunut tästä. Traileri sai mieleni muuttumaan ja äkkiä paloin halusta lukea tämän tarinan, joka on saanut niin monien ihmisten kyynelkanavat erittäin aktiivisiksi.

Tarina taitaa ollakin tuttu hyvin monelle, joten kertaan sen tässä vain lyhyesti: 16-vuotias Hazel Lancaster on elänyt parantumattoman kilpirauhassyövän kanssa jo kolme vuotta. Hazel elää lyhyeksi jäävää elämäänsä lukien lempikirjaansa, katsellen televisiota vanhempiensa kanssa ja pysytellen omissa oloissaan, mutta kun hän tapaa syöpäsairaiden lasten ja nuorten vertaistukiryhmässä elämäniloisen, syvällisiä mietiskelevän Augustus Watersin, Hazel herää maailmaan aivan uudenlaisella tavalla. Nuo kaksi samansieluista nuorta löytävät toisistaan elämänsä rakkauden, jota kuitenkin varjostaa parantumaton sairaus ja vääjäämätön kuolema.

Toivottavasti en vaikuta emotionaalisesti vajavaiselta ihmiseltä jos sanon, etten itkenyt oikeastaan ollenkaan muutamaa kyyneltä lukuun ottamatta. En ole itkevää tyyppiä, ja näin äkkiseltään mieleeni nousevat vain Harry Potterit ja His Dark Materialsit joita lukiessani vollotin huoneeseeni tekojärven. Tähtiin kirjoitettu virhe povasi jo lähtökohdiltaan tragediaa ja kuolemaa, mutta siltikään en ihan päässyt siihen valtaisan surun tunnetilaan. Sen sijaan luin tätä kirjaa kovalla mielenkiinnolla etenkin loppua kohden, hahmoja analysoiden ja antaen tarinan soljua eteenpäin omalla painollaan ilman sen suurempia tunnekuohuja.

Hahmot olivat erityisen mielenkiintoisia tässä kirjassa. Minusta kumpikaan, Hazel eikä Augustus, olleet varsinaisesti hahmoja, joista lukijan on helppo pitää. Ajatusmaailmani kummankaan heidän kanssaan eivät täysin kohdanneet: Hazel katselee maailmaa pessimistis-realistisin silmin, sillä hän on elänyt sairautensa kanssa jo monta vuotta ja on hyvin tietoinen siitä, mitä se lopulta tulee aiheuttamaan. Augustus taasen on jo kerran parantunut omastaan ja on päättänyt nauttia elämästään niin paljon kuin ikinä pystyykään, jopa niin pitkälle, että ylisuunnittelee romanttisimmatkin teot. Hazel ajattelee lasin olevan puolityhjä ja Augustus ajattelee sen olevan puolitäysi.

Ehkei Green tarkoittanutkaan, että lukijan tarvitsisi välttämättä pitää hahmoista tai osata samaistua heihin. Ei varmaankaan kovinkaan usein lukija osaa samaistua syöpäsairaisiin nuoriin, mutta se ei tainnut ollakaan pointtina tässä. Luulen, että Greenin tavoite oli luoda vakaat hahmot, jotka olivat kasvaneet sellaisiksi vankan elämänkokemuksen myötä sairauden kanssa, ja vaikka tämä vakaus ja sairauden tuoma kokemus tekeekin hahmoista kentien luotaan pois työntäviä, he ovat silti loistavia juuri sellaisinaan.

Oli mukava seurata, kuinka Hazel ja Augustus löysivät toisistaan sielunkumppanit ja kuinka Hazel muuttui tarinan myötä. Heidän yhteinen matkansa Amsterdamiin selvittämään Hazelin lempikirjan, Viistoa valoa, lopun jättämiä kysymyksiä oli herttainen heidän kokemastaan pettymyksestä huolimatta. Kun tarina kääntyi yllättäen päälaelleen, aloin arvostaa hahmoja aina vain enemmän.

Tähtiin kirjoitettu virhe on katkeransuloinen rakkaustarina kahdesta kovia kokeneesta nuoresta, jotka löytävät toisensa elämänsä pimeimpinä hetkinä ja näkevät äkkiä valoa tunnelin päässä. He avaavat silmänsä nähdäkseen maailman uudella tavalla, oppivat arvostamaan asioita eri tavalla kuin ennen ja löytävät itsestään voiman kannatella toista, kun he sitä kipeimmin tarvitsevat.

Jännä, Tähtiin kirjoitettu virhe oli melkoisen tunnepohjainen kirja, mutta silti olen ihan kuivin silmin ja tyytyväinen tähän tarinaan. Vaikken aluksi ollutkaan ihan varma enkä oikein tuntenut mitään, sen puolivälietapin jälkeen tunsin palan nousevan kurkkuun ja lukeminen alkoikin sujua paljon tukahtuneemmalla tunnelmalla.

Suosittelen lukemaan tämän kirjan. Suosittelen todella. Ja elokuvaa odotellessa!

Lukunäyte: Kuudes luku, sivut 112-113
”Kylläpä sinä olet tänään teini-ikäinen”, äiti sanoi. Se tuntui ärsyttävän häntä.
      ”Etkö sinä sitä juuri halunnut? Että olisin teini-ikäinen.”
      ”No en ihan tuollainen teini-ikäinen, mutta isä ja minä olemme tietysti iloisia siitä, että sinusta on tulossa nuori nainen, joka saa uusia kavereita ja käy treffeillä.”
      ”Minä en käy treffeillä”, minä sanoin. ”En halua treffeille kenenkään kanssa. Se on kauhea ajatus ja hirveää ajanhukkaa ja –”
      ”Kulta pieni”, äiti sanoi. ”Mikä on nyt hätänä?”
      ”Olen niin kuin. Niin kuin. Olen niin kuin kranaatti. Olen kranaatti, ja jossakin vaiheessa minä räjähdän ja haluaisin minimoida vahingot, käsitätkö?”
      Isä kallisti vähän päätään kuin torattu koiranpentu.
      ”Minä olen kranaatti”, sanoin uudestaan. ”Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana. Voisitteko vain hyväksyä sen? Minä en ole masentunut. Minun ei tarvitse käydä enää missään. Enkä voi olla tavallinen teini-ikäinen, koska olen kranaatti.”

10 kommenttia:

  1. Tahdon lukea tämän. Tahdon todella. Ihan lähiaikoina en vain uskalla, koska itse taas olen erittäin herkästi liikuttuvaa tyyppiä. Voin loistavasti itkeä puolikin tuntia vain, jos joku on hyvä ihminen. Varsinkin tällaisena harvinaisen tunteellisena kautena... ;)

    Onko tuon lukunäytteen tasoista tekstiä kirjan täydeltä vai oliko teksti vaihtelevaa hyvästä tökkivämpään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itken ilmeisesti vain silloin kun olen ehtinyt useamman kirjan ajan rakastua tiettyihin hahmoihin ja erityisesti heidän menettämisensä pistää kyyneleet virtaamaan. Toisaalta useimmiten sellaiset hienot hahmokohtaukset liikuttavat minua yleisten tragedioiden sijasta enemmän. Esim. Eowynin "I am no man"-kohtaus saa minut aina kyyneliin :D Suosittelen lukemaan tämän, koska hieno kirja tämä on.

      Tosiaan, unohdin tuosta kirjoituksesta mainita, ja se on pitkälle se syy, miksi yksi tähti lähti pois. Kirjoitus ei aina ollut minun mieleeni, vaan se oli välillä hyvin kömpelöä; saattoi tulla useita sivulauseita peräkkäin, aivan kuten tuossa lukunäytteessäkin on. Kenties se oli Greenin tarkoitus, mutta minua se pisti vähän silmään.

      Poista
  2. Minusta on viime vuosina tullut paljon tunteellisempi niin kirjoissa kuin leffoissakin. Ennen itkin hyvin harvoin, nykyään... Tähtiin kirjoitettu virhe on yksi pahimmista, ensimmäisellä kerralla itkin koko loppupuoliskon ajan lähes hysteerisesti, ja sitten itkin itseni uneen. :D

    Tähtiin kirjoitettu virhe on ihana kirja. Ihana.

    Mutta Hazel ja Augustus ovat kyllä ihania hahmoja, tuntuivat lukiessa niin aidoilta henkilöiltä. Lisäksi heillä on niin kummallisia juttuja ja kummallista huumoria, että naurultakaan ei säästy.

    Voisin jatkaa tätä ylistyskommenttia vielä pitkään, mutta taidan nyt jättää tämän tähän. Ihanaa, että sinäkin pidit tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taasen tuntuu, että olen vain kovettunut viime aikoina enkä enää itke lähes mitään lukiessani :D Saa nähdä, miten Pottereiden ja His Dark Materialsien kanssa käy seuraavan kerran, kun ne luen... Ne ovat kohdallani taattua laatua.

      Minä pidin Hazelistä ja Augustuksesta ihan eri tavalla, mitä monista muista päähenkilöistä. He tuntuivat nimenomaan niin aidoilta ja kovia kokeneilta. Minulle tuli mieleen, että he toteaisivat heistä pitämättömille: "Well, this is how we are so deal with it." He eivät tarvitse kenenkään sympatiaa tai sääliä, he olivat vahvoja yksilöitä täysin ilmankin. Siksi minä pidin heistä! :)

      Pidin todella! Tarina oli niin koskettava ja traaginen, mutta myös toiveikas hyvin jännällä tavalla.

      Ehkäpä sitten kun näen elokuvan minut joudutaan luutuamaan elokuvateatterin lattialta, koska jo pelkkä traileri vaikutti niin hienolta! :D

      Poista
  3. Kummallista korostamisen perään korostaa kuivia silmiä, jos kuitenkin on itkenyt. :)
    Henkilöihin on huomattavasti helpompi samaistua, kun on itse myös sairas.

    Hyvää alkanutta vuotta.

    //Esko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yrittänyt korostaa mitään, sillä kirjoitan tekstini yleensä tajunnanvirtana ja joskus toistoa jää senkin jälkeen kun olen kirjoituksen tarkistanut ja julkaissut. Tässä lähinnä totesin, etten pahemmin itkenyt, mutta tukahtuneemmalla fiiliksella loppua luin. Totesin tämän siksi, ettei kirja vaikuttanut minuun niin paljon tunnetasolla, mitä odotin ja mitä se on vaikuttanut moniin muihin.

      Olen varma, että oman sairauden kohdalla hahmoihin on helpompi samaistua. Itse en ole sairas, joten en tietenkään pysty näkemään tuota puolta, mutta näin lukukokemukseni perusteella hahmot eivät mielestäni olleet ihan helposti samaistuttavissa. Mielestäni hahmot tässä kirjassa olivat mielenkiintoisia, koska Green ei ilmeisesti edes tarkoittanut tehdä heistä niitä kaikkein samaistuttavimpia tai pidettäviä hahmoja. Minä pidin siitä ratkaisusta.

      Kiitos ja hyvää uutta vuotta sinullekin! :)

      Poista
    2. Jotenkin koin syvääkin yhtäläisyyttä hahmoihin, vaikka olen n.puolet vanhempi kirjan hahmoja. :D

      Poista
    3. On hienoa että hahmot tulivat sinua lähelle lukijana, sillä silloin lukukokemus on useasti entistäkin parempi (eikä hahmoihin samaistuminen mielestäni ikää katso) :) vaikka itse en osannut samaistua oikein kumpaakaan hahmoon, pidin heitä todella mielenkiintoisina ja luin mielelläni heidän tarinaansa.

      Poista
  4. aivan loistava kirja!

    VastaaPoista

Jaa mietteesi!